Rukousvoima

Jos haluat että palstalaiset osallistuu rukousaiheisiin ja voit kertoa täällä esirukouspyynnöt
Sinettisormus

Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

RUKOUSVOIMA
Kun rukoilen, vien asian Jumalan luokse. Rukoilen asiani Jeesuksen nimessä. Rukouksessa ikään kuin nousisi kohti taivasta. Rukous etenee kuin säde. Yritän auttaa ajatuksin rukouksen matkaa eteenpäin. Kun olen vielä polvillani, tunnen että vastaus on aina lähempänä minua, tosin rukous asennolla ei ole muuten väliä miten rukoilee, tekee sen niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Hiljaisuus ympärillä rukoillessa on hyvä. Tunnen riemua ja kiitollisuutta jos saan rukouksiini vastauksen, tunnen että säteilen silloin jotain ihmeellistä voimaa. Toivon että voisin olla siinä tunnetilassa pitkään. Joskus kehoni valtaa vapina joka tuntuu kuitenkin hyvältä, sitä sanotaan Jumalan kosketukseksi. Rukouksella on äärettömän suuri voima. Sen koin myös eräänä talvena, kun menimme kirkkoon sukulaisteni kanssa. Sinne oli tullut saarnaaja, Seppo Juntunen jota oli paljon kehuttu. Hän kaatoi Jeesuksen avustuksella ihmisiä ja parantumisiakin oli tapahtunut. Minua oli kiusannut reumasäryt ja turvotukset ja kummallinen jatkuva palantunne kurkussa. Kumpaakin vaivaa oli kestänyt aika kauan. Ajattelin kokeilla hakea apua tällätavoin, jospa minäkin saisin avun. Lopulta tuli minun vuoroni, alttarilla olevien ihmisten joukossa, käänsin katseeni saarnaajaan ja sanoin: - Minua vaivaa palantunne kurkussa ja nivelet ovat kipeät.
Ennen kuin olin saannut kunnolla kerottua asiaani loppuun, alkoi saarnaaja rukoilla, käsi pääni yläpuolella, sanoista en saanut selvää, se kuulosti aivan kuin olisi ollut latinaa tms. Minulle alkoi tulla kummallinen olo. Väkisin ruumiini alkoi painua lattiaa kohti, eikä saarnaaja todellakaan koskenut minuun. Siellä minä sitten olin, lattialla nurin! Yritin kohottaa itseäni ylös, avustaja takanani sanoi: - Älä vielä nouse, ole vain rauhassa. Vastasin: - Enhän minä pääsekkään, vaikka yritin. Kummallinen voima painoi minut lattiaan ja teki työtään minussa, sitä kesti noin viisi minuuttia, sitten vasta kykenin nousemaan ylös. Kun lähdimme kirkosta, oli minulla vielä pitkään kumma vapiseva, mutta hyvä olo. Kumma kyllä myös palantunne kurkustani hävisi kuin taika iskusta. Nivel kivut vielä vähäksi aikaa jäi, mutta nekin hiipuivat pois vuoien varrella, olin saanut apua. Pari vuotta myöhemmin kävin vastaavassa tilaisuudessa omassa kotikirkossa. Nivel kivut olivat vielä silloin, mutta en nyt halunnut niistä valittaa, vaan halusin uskolleni vahvistusta. Nyt oli mukana myös naissaarnaaja, Pirkko Jalovaara, jonka siunattavaksi pääsin. Hän nosti kätensä päälleni ja alkoi rukoilemaan oudolla kielellään. Nyt en kaatunut, mutta saarnaaja katsoi minuun rukouksen päätteeksi pitkään ja sanoi hämmentyneen näköisenä: - Jumala on sinua hyvin lähellä!
Vastasin: - Minä tiedän!
Läksin pois hymyillen, kiitin saarnaajaa ennen kuin läksin. En pettynyt siintä etten tällä kertaa kaadunnut, minut valtasi mielettömän rauhallinen olo, minulla oli todella hyvä olla. Jumala todella oli lähelläni, Jumalan pyhä henki oli täyttänyt sisimpäni, kasvoillani loisti rauhallinen, tyytyväinen hymy kun menin paikoilleni takaisin kirkonpenkkiin. Nivelvaivatkin hävisivät pari vuotta myöhemmin. Mieheni sisko ja hänen miehensä kärsivät vuosia lapsettomuudesta. Oli tehty leikkauksia ja keinohedelmöityksiä
ym. hoitoja, mikään ei tuntunut auttavan. Eräs lääkäri sanoikin ettei ole minkäänlaista mahdollisuutta. Minä yritin puhua heille, kuinka näissä saarnatilaisuuksissa voi jättää esirukous pyyntöjä, kysyin voisinko tehdä sen heidän puolestaan. Vastaukseksi en saanut kuin hiljaista hymyä, en tiedä lopulta kuuntelivatko he edes minua. He eivät olleet uskovaisia, eivätkä usko tälläisiin asioihin. Mutta minä uskon ja laitoinkin heidän puolestaan esirukouksia, se riitti minulle, halusin anoa heille apua Jumalalta, sillä Hän jos kuka voi auttaa. Ihme tapahtui, he alkoivat odottaa lasta, peläten meneekö kaikki loppuunasti hyvin. Sanoin heille: - - Minulla on todella vahva, rauhallinen tunne että tämä lapsi syntyy tähän maailmaan.
Ja todellakin he saivat tyttären joka oli kovasti kaivattu heidän ja kaikkien sukulaisten ja tuttavien kesken. Puhuin heille jälkeenpäin esirukouksista joita olin tehnyt heidän lapsensa puolesta, mutta vastaanotto tälle asialle oli sama, he eivät uskoneet rukouksen voimaan. Olin tietysti pettynyt heidän epäuskoon, mutta eihän sitä voi kellekkään pakosti tuputtaa. Itse uskoin rukousten auttavan heitä, asia oli minulle hyvin tärkeä, tiesin että rukouksiini oli vastattu. Näen joskus kummallisia unia, kerran näin että kirkontorni kaatui, en silloin osannut heti liittää mihinkään todellisuuteen. Tiesin kuitenkin että unella oli joku symbolinen merkitys. Jälkeenpäin ajatellen tiedän että kirkosta erosi sinä vuonna paljon ihmisiä ja kirkossa kävijämäärä väheni, se oli 80-lukua. Eräässä unessa oli alttarin edessä iso kori tai jonkinmoinen astia. Se oli täynnä esirukouksia. Pappi sytytti ne kaikki tuleen ja sanoi:
- Ei ole väliä tiedämmekö me mitä niissä lukee sillä Jumala tietää ja liekit lukevat ne hänelle!
Katsoin alttarin vierellä olevasta ikkunasta ulos. Minulle tuli kummallinen olo. Se oli voimakas tunne, se tuntui vatsassa asti. Vieressä olevat ihmiset ihmettelivät mikä minulla oli.
Sanoin heille: - Vatsassa tuntuu kuin olisin vuoristoradassa, katsokaa tuolla puutarhassa ei näy ketään, mutta minä tiedän että siellä on ja tiedän kuka siellä on, siellä on Jeesus!
En tiedä mitä uni tarkoitti. Olen pitänyt sitä eräänlaisena viestinä että kaikki ei ole niin kuin me ihmiset luulemme ja asioita näemme. Se on tieto että usko on vahva, vaikka ei olisikaan mitään nähtävää tai kosketeltavaa.
Sinettisormus

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Jaakobin kirje 5
1. Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.
2. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät;
3. teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.
4. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.
5. Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä.
6. Vanhurskaan te olette tuominneet ja tappaneet; hän ei vastusta teitä.
7. Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.
8. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.
9. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.
10. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.
11. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.
12. Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan "on" olkoon teillä "on", ja "ei" olkoon teillä "ei", ettette joutuisi tuomion alle.
13. Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta.
14. Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
15. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.
16. Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
17. Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.
18. Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.
19. Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
20. niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.
Sinettisormus

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kerran itkin todella masentuneena ja rukoilin että Jeesus laittaisi minut sellaiseen työhön missä minua todella tarvittaisiin. Kerroin miehelleni rukouksestani, hänkään ei ole kovin uskovainen, mutta ei täysin kielläkkään. Tällä kertaa hän vain nauroi:
Sinä ja sinun rukouksesi! Luuletko rukouksilla työtä saavasi?
Kiukustuin tietysti tästä, seuraavana päivänä menin työvoimatoimistoon ja siellä oli työtä tarjolla vanhustyössä hoitoapulaisena. Laitoin hakemuksen ja rukoilin että näytetään , että rukouksella on voimaa, ettei sille tarvitse nauraa. Ehkä se oli itsekäs rukous ja sanotaan että vihassa ei saa rukoilla. Olin niin kiukkuinen mieheni käytöksestä, mutta se tepsi! Minut kuultiin ja sain töitä puoleksi vuodeksi. Siellä oli hoitajat hyvin väsyneitä, uutta verta todella kaivattiin. Paikka oli hyvin raskas, mutta minulla oli kummasti voimaa. Nautin työstäni. Sain auttaa vanhuksia jotka pitivät minusta kovasti. Muistan elävästi, kuinka ensimmäisenä työpäivänä eräs 90-vuotias pappa katsoi minua ja sanoi:
- Sinulla on enkelin silmät, Jumala on varmasti sinut lähettänyt luoksemme! Minä hymyilin ja sanoin nyökäten että se voi olla paljon mahdollista. Olen ymmärtänyt että Jumala on RAKKAUS ja meidän tulee oppia rakastamaan toisiamme, unohtaa viha.
Sinettisormus

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:6-7).
Sinettisormus

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Sinettisormus kirjoitti:"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:6-7).
Tässä hyvää oppimateriaalia; Rukouksesta Raamatun sanoin: http://www.rukous.net/oppimateriaalit/1 ... n_osa1.htm
Sinettisormus

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

PSALMIT 17
1. Daavidin rukous. Kuule, Herra, minun oikeata asiaani, tarkkaa minun
huutoani, ota korviisi minun rukoukseni, joka ei lähde petollisilta huulilta.
2. Sinulta tulee minulle oikeus, sinun silmäsi katsovat sitä, mikä oikein on.
3. Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. Jos minä pahaa ajattelen, ei se käy suustani ulos.
4. Mitä ihmiset tehköötkin, sinun huultesi sanassa minä pysyn ja kavahdan väkivaltaisen teitä.
5. Minun askeleeni pysyvät sinun poluillasi, minun jalkani eivät horju.
6. Minä huudan sinua avukseni, sillä sinä vastaat minulle, Jumala; kallista korvasi minun puoleeni, kuule minun puheeni.
7. Osoita ihmeellinen armosi, sinä, joka pelastat vihamiesten vallasta ne, jotka turvaavat sinun oikeaan käteesi.
8. Varjele minua niinkuin silmäterää, kätke minut siipiesi suojaan
9. jumalattomilta, jotka tahtovat minut tuhota, verivihollisiltani, jotka minua saartavat.
10. He ovat sulkeneet tunnottomat sydämensä, heidän suunsa puhuu ylvästellen.
11. He ovat kintereillämme, he jo kiertävät meidät, he vaanivat silmillään, lyödäksensä maahan.
12. Hän on niinkuin saalista himoitseva leijona, niinkuin nuori leijona, joka piilossa väijyy.
13. Nouse, Herra, astu hänen eteensä. Paiskaa hänet maahan. Vapahda miekallasi minun sieluni jumalattomista,
14. kädelläsi ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä, joiden vatsan sinä täytät antimillasi, joiden pojat tulevat ravituiksi ja jotka jättävät yltäkylläisyytensä lapsilleen.
15. Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.
Peacemaker

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Peacemaker »

Tämä on ollut minulle tärkeä psalmi

Psalmi 91

Korkeimman suojelus

1 Se, joka asuu Korkeimman suojassa
ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa,
2 sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan."
3 Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta.
4 Hän levittää siipensä yllesi,
ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
5 Et pelkää yön kauhuja
etkä päivällä lentävää nuolta,
6 et ruttoa, joka liikkuu pimeässä,
et tautia, joka riehuu keskellä päivää.
7 Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä
ja ympäriltäsi kymmenentuhatta,
sinä säästyt.
8 Saat omin silmin nähdä,
miten kosto kohtaa jumalattomia.
9 Sinun turvanasi on Herra,
sinun kotisi on Korkeimman suojassa.
10 Onnettomuus ei sinuun iske,
mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.
11 Hän antaa enkeleilleen käskyn
varjella sinua, missä ikinä kuljet,
12 ja he kantavat sinua käsillään,
ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
13 Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.
14 Herra sanoo:
"Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun.
Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.
15 Kun hän huutaa minua, minä vastaan.
Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,
pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.
16 Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä."
Peacemaker

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Peacemaker »

Myös tämä on minulle ollut ja on edelleen merkityksellinen.

Psalmi 144

Herra antaa voiton

1
Daavidin psalmi.

Kiitetty olkoon Herra,
minun kallioni!
Hän opettaa käteni taistelemaan,
käsivarteni käymään sotaa.
2 Hän on uskollinen suojelijani, hän on linnani, hän on turvani ja pelastajani, kilpi, jonka taakse suojaudun. Hän alistaa kansat valtaani.
3 Herra, mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä ajattelet.
Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen.
4 Ihminen on kuin tuulenhenkäys, hänen päivänsä katoavat kuin varjo.
5 Herra, kallista taivaasi ja astu alas!
Kosketa vuoria, niin että ne savuavat!
6 Iske leimuava salama,
lyö hajalle kaikki viholliseni!
Ammu nuolesi,
saata heidät sekasortoon!
7 Ojenna korkeudesta kätesi
ja auta minut turvaan,
pelasta minut syvistä vesistä!
Pelasta muukalaisten käsistä --
8 heidän suunsa puhuu petoksen sanoja ja heidän oikea kätensä nousee väärään valaan.
9 Jumala, minä laulan sinulle uuden laulun,
kymmenkielisellä harpulla minä sinulle soitan.
10 Sinä annat kuninkaille voiton,
sinä pelastat palvelijasi Daavidin.
Torju julma miekka, joka iskee minuun.
11 Pelasta minut muukalaisten käsistä -- heidän suunsa puhuu petoksen sanoja ja heidän oikea kätensä nousee väärään valaan.
12 Meidän poikamme ovat kuin reheviä taimia,
jo nuorena vahvoiksi varttuneita,
tyttäremme kuin kauniita pylväitä,
temppelin koristusten kaltaisia.
13 Vilja-aittamme ovat täpötäynnä,
meillä on kaikkea yllin kyllin.
Lampaita ja vuohia on tuhansittain,
kymmenintuhansin kedoillamme,
14 lehmämme ovat lihavia ja tiineitä.
Meille ei satu vahinkoa, ei onnettomuutta,
ei kuulu valitusta toreiltamme.
15 Onnellinen se kansa, jonka käy näin hyvin, onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra!
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Mä tiedän Jari... sulla on kutsumus.
Sinettisormus

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos noista Psameista, minunkin lempi psalmeja on tuo 91 ja sitten tämä psalmi 139, jonka ääressä monesti olen itkenyt:
PSALMIT 139
1. Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Herra, sinä tutkit minua ja tunnet
minut.
2. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.
6. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.
7. Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?
8. Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
9. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin,
10. sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.
11. Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi",
12. niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.
13. Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
14. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
15. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
16. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
17. Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku!
18. Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. - Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi.
19. Jumala, jospa sinä surmaisit jumalattomat! Ja te murhamiehet, väistykää minusta pois!
20. Sillä he puhuvat sinusta petollisesti ja lausuvat turhaan sinun nimesi - nuo sinun vihollisesi.
21. Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat?
22. Kaikella vihalla minä heitä vihaan, he ovat minun omia vihollisiani.
23. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.
Peacemaker

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Peacemaker »

Wow ...psalmi 139 on hieno...kiitos että jaoit sen meille :D
Peacemaker

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Peacemaker »

-jarmo- kirjoitti:Mä tiedän Jari... sulla on kutsumus.
Se mihin on kutsumus ...on jäänyt mulle epäselväksi ? On herännyt epäilys että sellaista olisikaan ja että Jumala on minut unohtanut. Kurjan ihmisen... :/

Sen vaan tiedän että ankeat ajat ovat meillä ihmisillä edessämme...olkoonkin Jumalan sallimaan niin yhdessä saamme kokea hyvin hyvin ankeita aikoja...vain Jeesuksen armo antaa lohdutuksen meille tulevasta koettelemuksesta...
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Niin Peacemaker, ollaanhan me puhuttu. Sulla on varmaan vielä paljon annettavaa jollekin ryhmälle, kun sanan nälkä syttyy Suomessa. Me ollaan sun kans sekä voima- ja kamppailu-urheilun että turva-alan edustajia, vartijoita, turvamiehiä ja portsareita, joten niissä piireissä. Suojelu sinulle on tärkeää aina ollut.
olli

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja olli »

Peacemaker kirjoitti:
-jarmo- kirjoitti:Mä tiedän Jari... sulla on kutsumus.
Se mihin on kutsumus ...on jäänyt mulle epäselväksi ? On herännyt epäilys että sellaista olisikaan ja että Jumala on minut unohtanut. Kurjan ihmisen... :/

Sen vaan tiedän että ankeat ajat ovat meillä ihmisillä edessämme...olkoonkin Jumalan sallimaan niin yhdessä saamme kokea hyvin hyvin ankeita aikoja...vain Jeesuksen armo antaa lohdutuksen meille tulevasta koettelemuksesta...
Unohtanut ? Siis niinkuin Elian kun pakeni Iisebelin sanoja henkensä edestä ? Unohtanut ? Niinkuin Elisan vuorelle palvelijansa kanssa ? Vai unohtanut niin kuin Jobin ?

Pää pystyyn, veliseni. Meidän Jumalamme ei unohda ketään. Ei sitten ketään.

Minullakin on ollut aikoja jolloin tuntui hieman samalta kuin kertomasi. Sitten seuraavaksi huomaa että on keskellä jotakin melkoisen suurta, eikä enää ajatustakaan siitä että olisi unohtunut. Monasti meillä on hetkiä jolloin kuvittelemme omassa voimassamme vievämme Jumalan työtä eteenpäin... kunnes joudumme tunnustamaan että meidän omat surkeat yrityksemme eivät kanna, ja että Hän antaa meidän vain levätä välillä jotta olemme valmiita seuraavaan asiaan jonka Hän meille tuo.

Nyt obn aivan erityinen aika koko Suomessa ja Euroopassa, tuntuu ettei evankeliumi leviä ja pahuuden voimat saavat valtaa. Tässä ajassa meidän on entistä tiukemmin turvauduttava Hänen armoonsa ja johdatukseensa. Hänellä on meille jokaiselle varattuna aivan oma tie, ja itse uskon että se tie ei meillä jatku täällä maan päällä enää kovin kauaa. Ota vaari siitä missä ajassa elämme ja minne olemme kohta matkalla; käy loppuun se hyvä juoksu jota olet taivaltanut jo pitkään, ja nauti siitä että Hän antaa meille myös levon.
Peacemaker

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Peacemaker »

Jep..kyllä tässä on vuosikymmenten saatossa tullut selväksi mihin omat voimat riittää...ei juuri mihinkään.

Rauno Helppi sen on sanonut hyvin että " jos ei Jeesus ole jotain rakentamassa niin se ei vaan rakennu" jne...
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

Room 8:17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila ... &kirjat=kr

Vaikkakin maailmankaikkeuden Luoja koettelee uskoamme, voimme luottaa Hänen huolenpitoonsa. Hän on uskomme alkaja ja loppuunsaattaja. Emme ole turhia. Olemme kaiken perilliset. Iloitkaamme siitä.
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila ... &kirjat=ut
Peacemaker

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Peacemaker »

Kiitos Jyrki... nää vaan pakkaa unhottumaan kun mieli lanaa syvällä .... :/
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

Sukumme on maailmanlaaja. Yhdessä rukoillen, kiittäen ja ylistäen kannamme ja kevennämme toistemme taakkoja :)

Ps 145:14 Herra tukee kaikkia kaatuvia, ja kaikki alaspainetut hän nostaa.

"Power Praise - The Sweetest Name of All [ Korean ]"
https://www.youtube.com/watch?v=FVq9BNq1yyU

"Worthy Is The Lamb - Brooklyn Tabernacle Choir"
https://www.youtube.com/watch?v=4Gae-n0Pb7Q
Peacemaker

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Peacemaker »

Sinettisormus kirjoitti: Muistan elävästi, kuinka ensimmäisenä työpäivänä eräs 90-vuotias pappa katsoi minua ja sanoi:
- Sinulla on enkelin silmät, Jumala on varmasti sinut lähettänyt luoksemme! Minä hymyilin ja sanoin nyökäten että se voi olla paljon mahdollista. Olen ymmärtänyt että Jumala on RAKKAUS ja meidän tulee oppia rakastamaan toisiamme, unohtaa viha.
AAMEN! Kiitos Herralla ja siunausta sinulle ja perhekunnallesi...
Sinettisormus

Re: Rukousvoima

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Vastaa Viestiin