Sivu 3/3

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 13 Kesä 2017, 22:45
Kirjoittaja olli
Eri mieltä saa aina olla, eihän kunnon keskustelua synny jos kaikki vaan sanovat joo-joo.

Mutta sen verran nyt kuitenkin kommentoisin tähän, (vaikka en persuihin tai muihinkaan puolueisiin ole koskaan kuulunutkaan) että tunnen sekä Soinin että Halla-ahon, ja olen heidän kanssaan keskustellut vuonna 2015 ennen ja jälkeen vaalien ja hallituksen aloituksen.

Kesällä 2015, kun Soini väen vänkään halusi hallitukseen, tiedän että hän antoi periksi lähes kaikista persujen päätavoitteista hillotolpan saavuttaakseen. Lukuisat persujen sisäpiirin ihmiset olivat häneen käärmeissään, ja hän joutuikin suorittamaan "harjausta" saadakseen savustettua tyytymättömät ulos.

Sattuneesta syystä, juuri TÄMÄ hetki oli se, jolloin tuo joku sitten ennusti että persuista irtautuisi uusi radikaali ryhmä... no toki toki, ei siihen tarvita edes paljoa tervettä järkeä tämän ennustamiseksi: MINÄ ITSE kysyin silloin (muistaakseni se oli elokuussa 2015) Halla-Aholta, aikooko hän erota puolueesta ja perustaa uuden ryhmän !!!

No, itse asiassa hän sanoi ettei, vaan aikoo pysyä tiukasti puolueessa (minkä tekikin, kuten nyt tiedämme).

Joten kyllä tämä ennustelija on ihan vaan asioista kohtuuhyvin perillä oleva taho, enkä näe tässä ennustelussa mitään PH:n johdatusta. Kuten juuri kirjoitin, tämä ennustelija ennusteli juuri sitä mitä minäkin NÄIN silloin todennäköisenä, mutta mikä ei toteutunutkaan.

Näkemyksemme eroavat siinä, että minulle: jos profetia ei käy toteen kirjaimellisesti, se ei ollut Pyhästä Hengestä, ja se on sitten siinä. Raamattukin varoittaa kaikenlaisista ennustelijoista, joiden ennustukset menevät vain vähän sinne päin. Ja tämän ennustelijan ennustus on todellakin VAIN VÄHÄN sinne päin, koska ennusti radikaalin ryhmän irtoavan, kun todellisuudessa se irtoava ryhmä oli maltillisia jotka irtosivat pois siitä radikaalimmasta porukasta !

Ja kun kaiken huipuksi olisin itsekin osannut tuollaista ennustaa - ja tilanteen huomioon ottaen, olisin osannut ennustaa sen juuri noin päin kuin täm ennustelija. eli täysin väärin, niin en tosiaankaan voi nähdä tässä yhtään mitään mitä PH:n olisi tarvinnut tuolle ennustelijalle kertoa: se oli vain ihan omaa ajattelua - kuten jo kirjoitin: täysin 100% samanlaista aavistelua kuin minulla itselläni oli loppukesästä 2015 !

Minulle sen sijaan ennustettiin keväällä 2015, että Soini saa jytkyn, ja niin juuri kävikin, ja keväällä 2017, että Halla-ahosta tulee persujen puheenjohtaja... ja niinkin kävi; ja näitä kumpaakaan ei mielipidemittausten tai uutisoinnin perusteella olisi kukaan arvannut.

Sattuneesta syystä, aivan samainen henkilö (ei myöskään puoluepolitiikassa oleva henkilö) antoi molemmat kyseiset ennustukset. Kun kuulen lisää niitä, pitännee laittaa tänne, koska tämän henkilön profetiat ovat toteutuneet juuri kirjaimellisesti, toisin kuin tuon lainaamasi ennustelijan.

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 13 Kesä 2017, 23:10
Kirjoittaja katso7
Elia oli yhtä vajavainen kuin nekin ja hän rukoulu eikä satanut 3,5v .se siitä vajavuudesta.usjo saaneesi niin se on sinulle tuleva.vanhemnat ovat kai vajavaisia eivät ne sita lapsilleen pilkkuna hoe.montako kertaa vajavaisuus sana ja usko esiintyy raamatussa

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 13 Kesä 2017, 23:15
Kirjoittaja katso7
Vajavaisuus yhden kerran javajavaista 2kertaa vajavainen 0kertaa
Usko 500kertaa..miksi hoemme itsessääme olevaa mitä meistä löytyyemmejä uskoa enelä enää minä raamatussa500kertaa.sitä mitä pilkkuna käytät uskosi sen mukaan lisääntyy.usko tulee Jeesukselta vajavaisuus itsemme katselemme.katsokaa kuinka suuri hän on.mene ja todisya kuinka vajavainen olet uskomattomalle jos ei mitäännmuuta jumalan sana joka on kuin tuli sydämessäsi ole synnyttänyt.Jeesus on uskon alkaja ja täyttäjä

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 14 Kesä 2017, 01:05
Kirjoittaja Eero
Toisaalta onhan tuossa se, että Pyhä Henki on voinut käyttää tätä henkilöä sananvälittäjänä, oli sanoma sitten "vain" hänen omaa päättelyänsä tai ei. Vaikka oon kyllä samaa mieltä Ollin kanssa, että asioista perillä olevan ei varmasti ole ollut vaikea tällaista arvata.

Toisaalta vanhakin perussuomalaispuolue on nyt kuin uusi tai ei ainakaan sama kuin ennen, sen vuoksihan se hallituksesta kaiketi potkaistiinkin. Ja uusi eduskuntaryhmä taas edustaa ainakin muiden puolueitten silmissä sitä "vanhaa perusssuomalaisuutta". Kyse on siis tulkinnasta ja tässä voi se ihmisen vajavaisuus profetoimisessa astua kuvaan:

Ensimmäinen kirje korinttilaisille 13
9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.

Ja sittenhän on vielä se, että Halla-ahon ympärille on luotu ja luotiin juuri tänään A-studiossa kuvaa, että taustalla vaikuttaa "jokin synkempi" eli varmaankin nuo profetian "kovimmat oikeistovoimat". Ja Suomen hallitushan käytännössä myös kaatui, vaikka kokikin Sipilän käsissä ihmeparantumisen, ilman vaaleja näillä näkymin :)

EU-ero olisi myös tuon mukaan vielä edessä, en tiedä liittyykö se sitten enää persuihin.

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 14 Kesä 2017, 04:15
Kirjoittaja katso7
Hoetteko lapsillenne kuinka syntisiä ja vajavavaisia Olemme jumalan tyttäriä ja poikia hän iteitäämitä tekoa me olemme meidän ei tarvihokea sitä hänelle. Vain katselemma Kristusta ja hänen kirkakuttan lopulta voimme sanoa en enläenää minä vaan Kristus minussa vai eikö se olekaan totta. onko se yliviivattu no luulutavasti seuraavassa raamtunkäännöksessä

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 16 Joulu 2017, 01:15
Kirjoittaja Juhani
Suomi ei tunnustanut Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi.

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 13 Tammi 2018, 23:51
Kirjoittaja Juhani
Ilman todellista parannuksen tekoa, ei tule suurta herätystä. Rukoilkaa Suomen ja Israelin puolesta.

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 20 Touko 2019, 00:46
Kirjoittaja Tuula1
Tuosta eduskunnan huumeiden käytöstä olen joskus kritisoinut, kuinka yleistä se onkaan.mm.tuosta suositusta poliitikosta ****** minulle on hengessä näytetty, kuinka se vetää valkoista jauhetta nokkaansa.eli kysehän olisi huumeesta ja sen voimalla tekee päätäksoä.

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 20 Touko 2019, 22:39
Kirjoittaja Pigeon
Pihon sivuilla oli profetiaa suomelle. Tuon tänne luettavaksi ja koeteltavaksi..

20.5.2019

Samuel Dillströmin 20.5.2019 näkemä uninäky taivaalta tippuvasta kuumasta laavasta

Näin kammottavan uninäyn, joka koski Suomea ja vaikutti ilmeisesti globaalisti koko maailmaan. Näin 20.5.2019 unen, johon heräsin. Näin kotiseudun talon ikkunasta sisältä ulos katsoen ja kuulin perheen kanssa kuin salaman pauketta ja jyskettä. Katsoin ulos ja järkytyin. Se mitä taivaalta satoi alas, ei ollut vettä ja se mikä jylisi ja paukahteli salaman lailla, ei ollut salama. Se oli jotain paljon kamalampaa ja pelottavampaa. Sellaista en ollut koskaan nähnyt edes elokuvissa. Se piirtyi näkökenttään kuin ikuistuen siihen ja se vavisutti sydämen pohjasta asti. Se oli hirvittävää katsella.

Näin kuinka taivaalta satoi alas palavaa ainesta kuin laavaa tai plasmaa ja sitä tipahteli myös kokonaisina sulina klöntteinä ympäröiden ja peittäen kokonaisia omakotitaloja ja pihoja. Taivaalta satoi alas tuhkaa ja sulaa plasmaa ja ihmisten ja autojen riekaleita, jotka sulautuivat ja höyrystyivät hetkessä sulan plasman tai laavan sekaan. Laavapallot nielivät ja sulattivat liekkimereksi hetkessä kaiken ja se synnytti valtavaa pauketta, kun niitä plasmaklönttejä satoi alas ja niitä plasmapalloja räjähteli paineen vaikutuksesta ilmassa ja maassa ja taloja ja autoja räjähteli niiden valtavan kuumuuden johdosta.

Taivaskin tuntui repeytyvän ja syttyvän kuin tuleen, kun plasmamöykkyjen kuumuus oli niin mieletön. Juoksimme karkuun talosta, mutta se oli kai turhaa, jollei Jumala yliluonnollisesti suojelisi. Rukous oli näyssä ainut vaihtoehto ja Jeesuksen Kristuksen avuksi huutaminen hädän hetkellä. Vitsaus yllätti kaikki ja sai koko maankamaran tärisemään ja palamaan suurilta alueilta. Rukous ei olisi voinut sen tuloa kuitenkaan estää, näin ymmärsin unessa ja sitten heräsin.

20.5.2019

Markuksen marraskuussa 2016 saama näky Venäjän suorittamasta Suomen osittaisesta miehityksestä

Sain Taivaan Isältä 7. päivä marraskuuta 2016 ja neljä päivää myöhemmin jatkon näkyyn ja sanaan, joka kuuluu näin: ”Näin kartan, jossa oli Suomi valkoisena mustalla pohjalla. Suomen päällä oli valkoiset kädet, jotka repivät Suomea. Ne repivät Suomesta pois pohjoisen osan ja miltei koko itäisen osan. Sitten kädet siirtyivät pohjoiseen ja repivät Norjan pohjoisosan sekä Ruotsin pohjoisosaa. Revityn osan kohdalle kirjoitettiin verisin kirjaimin nimi GOOG. Lopulta revityt osat peittyivät verellä. Näytti siltä, että verta kaadetiin isosta verisestä purkista kuin maalipurkista lisää.”

Herra sanoi: ”Minä irrotan Suomesta sen, mikä ei ole minulle otollista. Minä puhdistan sen ja minä uudistan sen ja se on tapahtuva vaikeuksien, kovien vaikeuksien kautta eikä sen verikään ole jäävä vuotamatta, vaan sitä vuotaa paljon, niin omien kuin vihollistenkin. Jopa suomalaiset vuodattavat suomalaisten verta, kun he etsivät toisiaan ja niitä, jotka eivät ole minulle uskollisia, sanoo Herra, teidän Armahtajanne.”

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 25 Heinä 2023, 12:34
Kirjoittaja yksinäinenkulkija
-jarmo- kirjoitti: 28 Maalis 2017, 15:23 Eipä ihme, HerranNimessä, koska tämä kaikki osoittaa sitä että tänä keväänä käännös tulee ja hädän hetki sitten jonka kaltaista ei ole ollut luomisesta lähtien. Siitä meidät otetaan pois.
Juuri luin kuinka ruotsalainen osakeguru möi kaikki osakeomistuksensa pois koska hän näkee ettei mikään ole enää terveellä pohjalla. Minä puolestaan näin unta jo keväällä 2014 että Stockmannin Mannerheimintien ikkunoissa oli A4 lappu jossa ilmoitettiin että paikka on suljettu ja konkurssissa.
Google kääntäjällä Stockmann =

Stock= varastossa, mann = mies

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 26 Heinä 2023, 10:35
Kirjoittaja Sanna
Pigeon kirjoitti: 20 Touko 2019, 22:39
Näin kuinka taivaalta satoi alas palavaa ainesta kuin laavaa tai plasmaa ja sitä tipahteli myös kokonaisina sulina klöntteinä ympäröiden ja peittäen kokonaisia omakotitaloja ja pihoja. Taivaalta satoi alas tuhkaa ja sulaa plasmaa ja ihmisten ja autojen riekaleita, jotka sulautuivat ja höyrystyivät hetkessä sulan plasman tai laavan sekaan. Laavapallot nielivät ja sulattivat liekkimereksi hetkessä kaiken ja se synnytti valtavaa pauketta, kun niitä plasmaklönttejä satoi alas ja niitä plasmapalloja räjähteli paineen vaikutuksesta ilmassa ja maassa ja taloja ja autoja räjähteli niiden valtavan kuumuuden johdosta.



20.5.2019

Markuksen marraskuussa 2016 saama näky Venäjän suorittamasta Suomen osittaisesta miehityksestä

Sain Taivaan Isältä 7. päivä marraskuuta 2016 ja neljä päivää myöhemmin jatkon näkyyn ja sanaan, joka kuuluu näin: ”Näin kartan, jossa oli Suomi valkoisena mustalla pohjalla. Suomen päällä oli valkoiset kädet, jotka repivät Suomea. Ne repivät Suomesta pois pohjoisen osan ja miltei koko itäisen osan. Sitten kädet siirtyivät pohjoiseen ja repivät Norjan pohjoisosan sekä Ruotsin pohjoisosaa. Revityn osan kohdalle kirjoitettiin verisin kirjaimin nimi GOOG. Lopulta revityt osat peittyivät verellä. Näytti siltä, että verta kaadetiin isosta verisestä purkista kuin maalipurkista lisää.”

Herra sanoi: ”Minä irrotan Suomesta sen, mikä ei ole minulle otollista. Minä puhdistan sen ja minä uudistan sen ja se on tapahtuva vaikeuksien, kovien vaikeuksien kautta eikä sen verikään ole jäävä vuotamatta, vaan sitä vuotaa paljon, niin omien kuin vihollistenkin. Jopa suomalaiset vuodattavat suomalaisten verta, kun he etsivät toisiaan ja niitä, jotka eivät ole minulle uskollisia, sanoo Herra, teidän Armahtajanne.”

En seuraa Pihoa, mutta tuosta laava näystä sen verran että olen nähnyt itse tänä keväänä vastaavan
Tosin siinä laava satoi ainoastaan eduskuntalon päälle. Tuomiot on tosiaan tulossa.

_

Eikös tuo toinen näky osu tukholmaprofetian alueisiin? Sähköpostiketjussa jaettiin juuri, että yle uutisissa oli uutistenlukija kommentoinut sadealueen jakavan Suomen pähkinäsaarenrauhan rajan mukaisesti.

https://areena.yle.fi/1-62874799?seek=1307


Pähkinäsaarenrauha vs Tukholmaprofetia
Polish_20230726_100235809.jpg

Aiheeseen liittyen tämä myös jakoon eteenpäin. Ingridin saama sanoma:

"Näin ilmestyksessä enkelin lyömässä maatamme. Miekka oli länsisuommesta Eura Vaasa välillä suoraan läpi eteläsuomea itään Keskiseen Suomeen
Suuri koettelemus. Kehoitus pyhään vesipaastoon 3 vrk"



Mielenkiintoista että tuosta pähkinäsaaren rauhasta on 700 vuotta. Suomi on ollut heittopussina Ruotsin sekä Venäjän välillä. Puoleen jos toiseen on kumarrettu samalla toiseen suuntaa pyllistäen. Lukuisat sodat osoittavat että pähkinäsaaren rauha ei tuonut rauhaa.

Kohtalon vuosi Suomelle taitanee olla tämä 2023 vuosi, samoin kuin tuo 1323 vuosi. Molemmilla kerroilla Suomi tuli tienhaaraan. Toinen tie johti itään, toinen länteen.

Suorin tie pysyvään turvaan olisi ollut molemmilla kerroilla kohti pohjoista. Kumarrus Jumalan puoleen ja avun pyytäminen sieltä.

Tuota laavavyöryä odotellessa lienee vielä pieni hetki aikaa tehdä oma uskonratkaisu, jos Jeesusta ei vielä Herrakseen tunnusta.

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 26 Marras 2023, 09:50
Kirjoittaja AOAOAOAOAO
Tässä on linkki vanhempaan Tuula1:n saamaan näkyyn.... 23.1.2019...viewtopic.php?p=23183#p23183
Rukoillessani, että suomi saisi vanhurskaan hallituksen nyt keväällä. näin seuraavan näyn hetken kuluttua. Jeesus nousi seisomaan eduskuntatalon katolle. Hänen koko olemus peitti koko eduskuntatalon. Käsitin, että Hän nyt jakaa eduskunnan vuohiin ja lampaisiin. Katsoin tuota näkyä mannerheimintieltä päin. Hetken kuluttua näin Petteri Orpon punaisena, kuin olisi ollut tulessa ja sitten hän katosi. Käsitin, että hän ei ole suomelle hyväksi ja hänet syrjäytetään vallasta, eikä nouse hallitukseen. Hengessäni nuhtelin orpoa, että hän ei ole kunnioittanut Herraamme Jeesusta päätöksissään ja nyt saat tuta Hänen vihansa.

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 26 Marras 2023, 13:59
Kirjoittaja AOAOAOAOAO
https://www.youtube.com/watch?v=TuAILr7bXmM

PROPHETIC WORD OVER GREENLAND AND FINLAND 11 09 2023

Tuossa on profetia herätyksestä Gröönlantiin ja Suomeen. Videon kohdasta noin 08.56 alkaa runomuotoinen profetia koskien Suomea. :)

Valtavan pitkä runoprofetia....en ole ennen kuullut tuollaista... ;)

Re: Näky Suomelle/Suomen kohtalo

Lähetetty: 26 Marras 2023, 14:33
Kirjoittaja Eero
Kiitos AO ketjun nostamisesta, täältä voi nyt alkaa löytyä jotain vinkkejä nykytilanteen kehitykseenkin.