Miten ihmisille kerrotaan islamista

Keskustele ei kristillisistä uskonnoista
olli

Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja olli »

Islam tulee, oletko valmis ?

Valitettavasti tuo kysymys on erittäin ajankohtainen, koska siinä kun kirkkojen penkit tyhjenevät, Eurooppaan muuttaa hurjaa vauhtia muslimiväestöä. Mutta ihmiset eivät ymmärrä mikä Islam on. Siksi halusin tuoda tänne alla olevan lainauksen keskustelun pohjaksi ja miksei meille viisaudeksikin.

-----

Harry Richardson kirjoittaa kirjassaan The Story of Mohammed [Muhammedin tarina]:

Mark Twain kirjoitti:On helpompaa huiputtaa ihmisiä kuin saada heidät ymmärtämään, että heitä on huiputettu

Kun olin ymmärtänyt totuuden islamista, olin kauhistunut ja halusin kertoa siitä muillekin. En ollut kuitenkaan lainkaan valmistautunut siihen miten sanomani otettaisiin vastaan. Hiljaisemmat ystäväni tuntuivat äkkiä välttelevän minua.

Seurallisemmat alkoivat läksyttää minua. He syyttivät minua kaikenlaisesta rasismista ja suvaitsemattomuudesta ja fanaattisuudesta. Se oli vallan yllättävää ja minulta kesti hyvän aikaa ennen kuin ymmärsin mistä on kyse. Näiden reaktioiden ymmärtämiseksi täytyy tietää hieman prosessista, jota kutsutaan yleisesti aivopesuksi.

Aivopesu on prosessi, missä kolmas taho manipuloi henkilön ajatuksia ja tekoja. Tässä prosessissa voidaan käyttää erilaisia tekniikoita, mutta sisimmältään siinä käytetään hyväksi ihmisen eloonjäämisviettiä.

Kun kuulemme jonkun asian monilta henkilöiltä ja sitä toistetaan usein, aivomme alkavat uskoa, että se on totta. Tämä on tärkeä eloonjäämismekanismi, sillä enemmistö on usein oikeassa. On viisainta kuunnella, kun joku sanoo sinulle: "Älä mene tuohon luolaan, siellä on vaarallinen karhu". Siksi aivomme toimivat tällä tavoin.

Uskonnolliset kultit käyttävät hyväkseen tätä ja ne vahvistavat sen vaikutusta käyttämällä sellaisia tekniikoita kuin unen puutetta ja ruokailuaikojen muutoksia (monia näitä tekniikoita käytetään islamissa, erityisesti Ramadanin aikana). Paljon tavallisempi tapa edistää tätä prosessia on kuitenkin käytössä niillä, joilla on hallussaan joukkoviestimet.

Mainostajat ymmärtävät, että jos he jatkuvasti pommittavat aivojamme viesteillä kuten: "meidän tuotteemme on hyvä", he pystyvät vähitellen muuttamaan mielipiteitämme. Me kaikki mielellämme teeskentelemme, ettei tällainen manipulaatio vaikuta meihin. Tosiasiat todistavat kuitenkin päinvastaista.

Poliittinen islam on käyttänyt tätä menetelmää suurella menestyksellä. Viime vuosikymmenien aikana meille on jatkuvasti toitotettu, että "islam on rauhanomainen" ja "se on samanlainen kuin kristinusko", ja niin edelleen.

Olemme kuulleet tämän viestin presidenteiltä ja pääministereiltä, olemme kuulleet sen opettajilta, lehdistöltä, kirkonmiehiltä ja suunilleen kaikilta valtaapitäviltä. Niinpä useimmat ihmiset ovat alkaneet uskoa, että se on totta.

Ihmisten aivopesussa valheilla on kuitenkin yksi ongelma. Kun ihmiset oppivat tuntemaan totuuden, mikään määrä aivopesua ei enää saa heitä uskomaan valheeseen. Kun ihmiset ovat kurkistaneet luolaan ja nähneet, että ei siellä ole karhua, on mahdotonta saada heitä enää uskomaan karhuun.

Taitavat aivopesijät tottakai tietävät tämän ja osaavat käyttää ovelaa temppua, jolla ihmisiä "suojellaan" totuudelta. Samalla kun sinua aivopestään "valheella", sinuun iskostetaan myös toinen uskomus. Sinulle kerrotaan, että ne jotka kertovat totuuden ovat "pahoja/vaarallisia/pahansuopia" eikä heitä siksi pidä kuunnella.

Niistä, jotka kuuntelevat heitä, tulee yhtä pahoja kuin he ja heidät karkotetaan yhteisöstä. Muslimit panettelevat ihmisiä sellaisilla termeillä kuin rasisti, fanaatikko, islamofobi, suvaitsematon, tietämätön, jne. Olemme kuulleet sitä jo niin monesti, että alamme uskoa siihen.

Tämä prosessi on ollut niin tehokas, että kun ihmiset kuulevat jonkun kritisoivan islamia, he vaistomaisesti ajattelevat kyseisen henkilön olevan paha rasisti ja vaarallinen kiihkoilija. Niinpä he tekevät kaikkensa, ettei heidän tarvitsisi kuunnella sinun argumenttejasi.

Jos ihmiset siirtyisivät asiassa sinun kannallesi, heidän pitäisi myöntää, että juuri he ovat olleet koko ajan väärässä. Sellaisen myöntäminen on valitettavasti monille yhtä vaikeaa kuin sanalaskun kamelin tunkeminen neulansilmän läpi.

Olin järkyttynyt tästä reaktiosta. Silti minun on edelleen vaikea uskoa kuinka tehokas tämä prosessi on ollut. On silmiä avaavaa nähdä muutoin älykkäiden ja järkevien ihmisten totaalisesti kieltäytyvän kuuntelemasta aivan loogista väitettä. Aivan kuin he pelkäisivät saavansa siitä taudin. Tämä luultavasti tulee sinullekin järkytyksenä. Kun olin ymmärtänyt syyt tähän reaktioon, löysin keinoja kiertää ne.

Tämä kirja on alunperin sarja sähköposteja ystävilleni. Monet vastasivat minulle kritisoiden minua suvaitsemattomuudesta ja kiihkoilusta. Niinpä kirjoitin sähköpostini uudelleen ja pyrin tekemään niistä niin neutraaleja kuin mahdollista. Vältin huolellisesti kritisoimasta islamia, erityisesti ensimmäisissä luvuissa, estääkseni ihmisten aivopesun aikaansaamien reaktioiden laukeamista. Lähestymistapani on toiminut hyvin ja monet sellaiset, jotka olisivat muutoin olleet sanomalle vihamielisiä, ovat päässeet selville totuudesta.

Ensinäkemältä lähestymistapani voi vaikuttaa nurinkuriselta. Mitä hyötyä on kertoa ihmisille islamista, jos sitä ei voi kritisoida?

Tämän lähestymistavan hyöty on se, että kun ihmiset alkavat ymmärtää islamia, ei sinun tarvitse kertoa sen pahuudesta. Annat heidän vain tehdä itse johtopäätöksensä. Kun olet selittänyt, että muslimien on jäljiteltävä Muhammedin käyttäytymistä, sinun tarvitsee vain näyttää heille Muhammadin elämäkerta. Silloin jopa kaikkein poliittisesti korrekteinkin näkee ongelman.

Aina kun haluan kertoa jollekin islamista, aloitan sanomalla, että olen "opiskellut islamia" tai "olen lukenut siitä paljon" ja kerron kuinka mielenkiintoista se on. Monet ihmiset ovat kiinnostuneita kuulemaan lisää islamista, sillä se mitä he ovat kuulleet, ei vaikuta aivan oikealta.

Tässä vaiheessa vältän keskustelemasta muista kuin aivan perusasioista. Saatan kertoa, että muslimien tulee jäljitellä Muhammedia ja että Koraania on vaikea ymmärtää. Sitten annan heille jotakin mielenkiintoista materiaalia.

Suosittelen aina omaa kirjaani, sillä se on tietääkseni paras johdatus aiheeseen. Se on erityisen hyvä skeptikkojen vakuuttamiseen. Se on myös saatavilla ilmaiseksi internetissä osoitteessa http://thestoryofmohammed.blogspot.com.au [osittain suomennettuna myös osoitteessa http://abdullahsarh.wixsite.com/muhammedintarina, suom.huom.]

Valitettavasti harvat kuitenkaan jaksavat lukea näin pitkää tekstiä tietokoneen ruudulta. On myös muita kirjoja sellaisilta kirjoittajilta kuin Bill Warner, Daniel Scott ja Brigitte Gabriel, jotka ovat omalla tavallaan erinomaisia. Mielestäni kirjani on kuitenkin saatavilla olevista paras johdatus aiheeseen. Suosittele kaikin mokomin jotain muuta kirjaa, mutta varmistu siitä, ettei se ole liian hyökkäävä, varsinkaan ensimmäisissä luvuissa. Se voi helposti karkottaa varsinkin kaikkein poliittisesti korrekteimmat lukijat.

Vältä kaikin keinoin kritisoimasta islamia ennen kuin näet, että henkilö on ymmärtänyt totuuden. Anna heidän silloinkin ottaa aloite. Jos ihmiset eivät ole kiinnostuneita, älä painosta heitä. Usein tapahtuu jotakin, joka saa heidät miettimään asiaa uudestaan. Silloin he toivottavasti tulevat uudestaan luoksesi ja esittävät sinulle kysymyksiä tapahtuneesta. Kun olet kylvänyt siemenen, se usein alkaa kasvaa ilman, että sinun täytyy tehdä mitään.

Aina kun ihmiset suhtautuvat vihamielisesti totuuteen, älä painosta heitä liikaa. Anna heille sopivaa luettavaa ja anna heidän itse päättää. Jätä puheenaihe ja jatka ystävyyttäsi. On hämmästyttävää miten monet heistä löytävät lopulta totuuden omin avuin. Jos painostat heitä, he vain kaivautuvat syvemmälle poteroihinsa. Tämän lähestymistavan avulla säästät itsesi monelta harmilta. Se tekee sinusta myös tehokkaamman levittäessäsi sanaa islamin laajentumisen vaaroista.

Suomennettu Harry Richardsonin kirjoituksesta How to Explain Islam to People:
http://thestoryofmohammed.blogspot.fi/2 ... plain.html

---

Muhammedin tarina: http://abdullahsarh.wixsite.com/muhammedintarina
The Story of Mohammed: http://thestoryofmohammed.blogspot.fi/

Bill Warner: https://www.politicalislam.com/shop/
Brigitte Gabriel: https://www.amazon.com/Brigitte-Gabriel/e/B001H6U2PO
Daniel Scott: http://pastordanscott.blogspot.fi/2015/ ... islam.html

----

Lähde:
http://ibnmatti.blogspot.fi/2017/02/mit ... mista.html

(Kuten tarkkasilmäisimmät saattavat havaita, lähteen teksti on kopioitu kokonaisuudessaan Ibn Matin blogista. Tähän olen saanut luvan kirjoittajalta. Muistetaan(han) kaikki, että lähdetekstin kokonaan kopiointi vaatii aina luvan.... )
olli

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja olli »

Halusin jakaa tähän sen, miten nykyään poliitikot suhtautuvat myötämielisesti islamiin ja sen arvoihin, jopa jihadisteihin.

Tässä siis italialaislehden juttua Eurooppaan palaavista jihadisteista... (ehkä sittenkään emme kaikki ole samanlaisia?)

Gli Occhi della Guerra 8.9.2017 (alkuperäinen juttu italiaksi):
http://www.occhidellaguerra.it/terroris ... -aiutarli/

Islamisti-terroristit palaamassa kotiin

Ruotsin kulttuuriministeri Alice Bah Kuhnke on varma asiasta. Hänen mukaansa maahan palanneita noin 140 jihadistia ei pidä laittaa vankilaan, vaan heidät on "integroitava uudelleen demokraattiseen yhteiskuntaan". Kuhnke on Gambiasta tulleen maahanmuuttajan ja ruotsalaisnaisen tytär, ja hän on huomattavasti enemmän samalla aaltopituudella kansallisen mielentilan kanssa, kuin mitä nimi ja alkuperä antaisi aavistaa. Hänen puheidensa herättämästä keskustelusta huolimatta Ruotsi, josta on lähtenyt noin 300 jihadistia, on jo menossa tähän suuntaan. Kymmeniä sodasta palaavia Isis-taistelijoita ei pidetä enää terroristeina, vaan potentiaalisina työtovereina, ja he saavat uudet suojatut henkilöllisyydet. Saman erityiskohtelun saattavat saada myös ne, jotka yhä taistelevat Syyriassa ja Irakissa.

Walad Alì Yousef on yksi jo palanneista. Hän hankkiutui Raqqaan vuonna 2014 luotuaan sitä ennen Malmössä uraa pikkurikollisena. Raqqassa hän laittoi Facebookiin kuvan itsestään maastopuvussa ja Kalashnikov käsissään, sekä kehotti tuttuja ja ystäviään tulemaan perässä. Nyt hän ei ole tyytyväinen uuteen henkilöllisyyteensä ja hän valittaa, ettei löydä töitä sen "yhä netissä kiertävän valokuvan takia", kertoo Expressen-lehti. Vapaalla jalalla ja uusien henkilöllisyyspapereiden kanssa kulkee myös 39-vuotias Bherlin Dequilla Gildo, joka vuonna 2012 osallistui eräiden syyrialaissotilaiden teurastukseen ja pian sen jälkeen laittoi nettiin muutaman selfien, joissa hän poseerasi "Assadin koirien" ruumiiden edessä. Jihadistien paluu ei ole kuitenkaan vain Ruotsia koskeva ongelma. RAN:in (European radicalisation awareness network) tutkimuksen mukaan Euroopasta lähteneistä yli 5.000 jihadistista ainakin 15-20% on kuollut taisteluissa, 30-35% heistä on jo palannut, ja on nyt eri maiden turvallisuusviranomaisten seurannassa, Italia mukaan lukien, kun taas 1.200 ja 3.000 välillä vaihteleva henkilömäärä - joiden joukossa on paljon naisia ja lapsia - saattaa ilmestyä lähikuukausien aikana kolkuttelemaan porttejamme.

Eurooppaa jakava kysymys on, että "mitä heille tulisi tehdä?" Ruotsin pyrkimys "uudelleen integrointiin" saa vaikutusvaltaisia tukijoita myös muualta Euroopasta. Eräs heistä on belgialainen EU-byrokraatti Gilles de Kerchove, joka on hoitanut kymmenen vuoden ajan - ilman mitään erityistä aiempaa osaamista tällä sektorilla - "EU:n terrorismin vastaisen taistelun koordinaattorin" tehtävää. Hänen mukaansa ne jihadistit, jotka eivät ole lianneet käsiään vereen edustavat "vahvaa ja uskottavaa ääntä", joka on korvaamatonta Isisin propagandaa vastustavan tehokkaan narratiivin luomiseksi. Kerchove: "He voivat kertoa mitä he ovat kokeneet ja selittää luulleensa seuraavansa jaloa ajatusta, mutta ovatkin sitten kohdanneet väkivaltaisia tai seksuaalista hyväksikäyttöä harrastavia ihmisiä". Kerchoven, Ruotsin kulttuuriministerin ja muiden eurooppalaisten tahojen näkemykset yhteiskuntaan uudelleen integroinnista eivät näytä ottavan huomioon näiden henkilöiden fanatismia ja he pelaavat samalla uhkapeliä kaulankatkaisuun, raiskaamiseen ja ns. "vääräuskoisia" orjuuttamiseen tottuneilla henkilöillä. Jihadistit ovat vakuuttuneita toimineensa oikein Allahin nimissä ja sen vuoksi he ovat valmiita uhraamaan, ei vain itsensä, vaan myös kaikki muut alkaen vihollisista ja päätyen aina omiin perheenjäseniin.

Amerikkalaisen antropologi Scott Atranin tutkimuksessa haastateltiin lukuisia Isis-vankeja ja tutkimus paljasti, että suurin osa taistelijoista oli syvästi sitoutunut pyhiksi katsottuihin uskonnollisiin arvoihin. He olivat valmiita uhraamaan myös oman perheensä näiden arvojen ja samaistumisen kohteena olevan ryhmän tai yhteisön henkisen mahdin vuoksi. Juuri tästä syystä katumista tai käsitysten muuttumista ei juurikaan esiintynyt. Tai sitten sitä kesti vain niin kauan kunnes jihadisti löysi uudelleen tilaisuuden harjoittaa omaa uskontoaan. Lyhyesti sanoen Kerchoven ja Kuhnken unelma yhteiskuntaan uudelleen integroinnista uhkaa osoittautua illuusioksi. Tai vielä pahempaa - terroristille tarjoutuvaksi mahdollisuudeksi löytää uusia liittolaisia ja tilaisuuksia iskujen tekemiseen. Myöskään tästä syystä kukaan ei pysty nyt sanomaan ketkä Eurooppaan palanneista tai lähiaikoina palaavista terroristeista tulevat takaisin siksi, että he ovat syvästi pettyneitä kalifaatin kärsimään tappion, vai onko yksinkertaisesti kyse vain taistelun jatkamisesta Euroopan kaupungeissa. Monet viitteet saavat pelkäämään, että jälkimmäinen oletus on huomattavasti todennäköisempi.

Kurdien vangiksi ottaman Isis-taistelijan mukaan Al Kharsa -prikaati - se sama, joka suunnitteli Pariisin ja Brysselin iskut, mutta jonka nimeä ei tiedetty vielä aiemmin - olisi yhä täydessä toiminnassa ja siihen kuuluisi noin 50 taistelijaa, jotka ovat valmiita iskemään Eurooppaan. Vangin mukaan Isis tarjoaa jokaiselle Euroopasta tulleelle jihadistille mahdollisuutta liittyä tähän eliittiryhmään, mutta tiukan valintakokeen jälkeen vain yksi vapaaehtoinen viidestä tulee valituksi. Sitten harvat kokeen läpäisijät aloittavat kuukausia kestävän koulutuksen, johon sisältyy opetusta räjähdevöiden ja autopommien valmistamisesta päätyen aina eloonjäämistesteihin ja uskonnon opetukseen. Koulutuksen päätyttyä Eurooppaan lähetettävät taistelijat siirtyvät Syyrian lounaisosassa sijaitsevan Bab al Hawan rajanylityspisteen kautta Turkkiin Konjaan, Gaziantepiin tai Istanbuliin, jossa Isisin paikalliset solut järjestävät heille väärennetyt passit ja dokumentit matkaa varten, paljastivat vangin kuulustelijat. Sama Al Kharsa ohjaa ja opastaa myös aatteen puolesta kuolemaan valmiita "yksinäisiä susia" tekemään iskuja.

Isiksen vastaisen sodan päättyminen on yhä kaukana. Ja eräiden tahojen illuusioista huolimatta jihad-taistelijoiden paluu uhkaa siirtää etulinjat kaupunkiemme sydämiin.
Joka kuvittelee, että Turun tai viime parin vuoden parisenkymmentä terroritekoa on vain kahjojen mielenterveyspotilaiden juttuja, paljastanpa luottamuksella että ei muuten ole. Se on vain sitä propagandaa, jonka avulla päättäjämme haluavat valkopestä sen, että tänne ollaan haalimassa varsin suuri joukko pedon kannattajia.
Sinettisormus

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen! Niin totta Olli!
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Eero »

Oon samaa mieltä, liittyen tuohon mitä kirjoitat Olli Harpazo-ketjun alla myös, esivalta tukee tätä kehitystä, osa ehkä tietämättään ja yleisen paineen alla, osa tietäen sen olevan pahasta, kuitenkin vailla uskonnollista motiivia, osa jo ehkä tietäen senkin. Luulen että käsky käy ylemmältä taholta Euroopassa, ehkä kaupallisin perustein tyyliin "ottakaa heidät sinne niin saatte sitä ja tätä". Mistä käsky alunperin on tullut, se on helppo arvata, eikä se ole maallista alkuperää.

Tule Herra Jeesus ja lopeta tämä hulluutus! Aamen.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tällainen tuli vastaan:

Sijoitetaanko Isis-taistelija lähiöyksiöön "ohituskaistan" kautta? – Helsingin kaupunki haraa sisäministeriötä vastaan
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... n-kaupunki
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

No jopas ... minähän näin tuon näyn jokin aika sitten, jossa kaksi autoa tuli risteykseen. Ensimmäinen teki hidasta käännöstä risteyksessä oikealle ja takana tuleva yritti vasemmalta väkisin ohi, vaikkei ollut tilaa ... tätäkö tuo tarkoitti?
olli

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja olli »

Sebastian Tynkkysen monikulttuuriset uutiset edustavat hieman toisenlaista tapaa kertoa ihmisille Islamista. Sellaista pehmentämätöntä. Kysymyshän on nimenomaan juuri siitä miten asiat esitetään.

https://www.youtube.com/watch?v=AEhCHe_ ... e=youtu.be
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Tuo "uutispätkä" oli mielestäni todella hyvin tehty.

Lähinnä harmittaa tuo Sebastian Tynkkysen biseksuaalisuus, mistä on joskus itse maininnut. Mutta, video on kyllä hyvä. Käyttihän Jumala Koorestakin.

Onko tuon uutistuotannon ja julkaisun takana isompikin joukko, vai pelkkä Tynkkynen ?
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
olli

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja olli »

Käsittääkseni Sebastian on ainoa joka nimensä julkisuuteen antaa, mutta "lopputeksteissä" annetaan kiitos "media-alan opiskelijoille". Sebastianhan on toiminut persuissa nuorten parissa jo pitkään, joten lienee aika ilmeistä että apujoukkoja löytyy.

Mutta minua itseäni viehättää noiden pätkien "asiallisuus". Ne on esitetty täysin faktapohjalta, yleensä valtamedian/poliisin/supon/migrin tms. tiedotteisiin nojaten. Voi oikeasti kysyä', miksi emme kuule tällaista valtamedian uutisoinnissa ?

Jos kerran pidit, niin tässä alla kaikki toistaiseksi ilmestyneet osat. Nämähän julkaistaan aina sunnuntaisin. Tietääkseni ekan osan jälkeen Sebastian sai niin paljon myönteistä palautetta, että päätti jatkaa.

Osa1:
https://www.youtube.com/watch?v=9AaYHQhqIQU&app=desktop
Osa 2:
https://www.youtube.com/watch?v=_gp06pwPaiA
Osa3: (tämä oli jo aiemmassa postauksessani)
https://www.youtube.com/watch?v=AEhCHe_7Hxk
Osa 4:
https://www.youtube.com/watch?v=wM-Mer_g_fM&t=328s
Olematon

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Olematon »

Islamin ja monen muun uskonnon ongelmana on synti. Psykologian oppaat ei tunne syntiä ja katumusta. Näissä uskomuksissa synnit sovitetaan ihan vaan unohtamalla ja islamissa synnit sovittaa Allah kun vaan niin haluaa. Kristinuskossa Jumala ei sovita syntejä, mutta ihminen saa sovituksella anteeksiannon. Jossain uskomuksessa tätä systeemiä kuvataan karmaksi. Muslimit eivät tunne sellaista karmaa.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Eero »

Minusta synti on kaikkien lihallisten ihmisten ongelma riippumatta siitä, mitä uskontoa tunnustavat vai tunnustavatko mielestään ollenkaan.

Sen vuoksi Jumala lähetti Ainoan Poikansa lihaksi maan päälle, elämään lihallisuudestaan huolimatta täydellisen synnittömän elämän ja antamaan henkensä vapaaehtoisena uhrina kaikkien edestä, että Hänessä meidän syntimme ovat anteeksiannetut uskon kautta, eikä meidän tarvitsisi kuolla lopullisesti.

Joku muu varmaan tietää ja osaa sanoa enemmän, mutta luulen että Herraa tunnustamattomat, muidenkin uskontojen harjoittajat tuomitaan Viimeisellä Tuomiolla tekojensa mukaan. Ja se on varmasti ankara seula, jos näin on.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Olematon

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Olematon »

Raamatussa on pohdittu sitä miten pahojen tekojensa kanssa voi elää ja miten niistä saa anteeksiannon. Raamatun vuosisatojen pohdiskelun tuloksena on keksitty, että on yksi tie ja totuus miten se onnistuu ja se onnistuu ristillä. Kun katumus lopulta iskee, niin katuja on ristillä niin sanotusti ja sillä siisti. Ilman raamattua se asia menee käytännössä katsoen ihan samalla tavalla. Ne on nuo ihmismielen henkiset asiat sellasia.

Minä olen tie ja totuus.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Voi Rakas "Olematon" kun puhut asiaa. Me olemme kaikki kuitenkin samalla syntiviivalla kelpaamattomia ilman Jeesusta. Siksi Jeesus on minulle ja teille, Raakkaani se kaikkein tärkein. Sydän pomoahtaa ilosta kun henkeni kuulee puhuttavan Jeesuksesta vapahtajana ja syntiemme lunastajana ja anteeksisovitajana SUURENMOISEN Golgatan verityön kautta, vaikka se oli julma, niin se piti olla sitä jotta ihmiskunta saisi mahdollisuuden.

Halleluja Jeesus! Hän on meidät lunastanut!
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tässä tärkeää asiaa islamista erään uskonsisaren välittämänä:

Oletko lukenut Hege Storhaugin kirjan, Islam yhdestoista vitsaus.

https://www.youtube.com/watch?v=gEfTSCE8TqY

tällä videolla haastatellaan kirjan kirjoittajaa. Se on Alfatv:n lähetys

On tullut suuri taakka Suomen kansasta. Kun eivät tunnu ymmärtävän,
mistä tässä "uskonnossa" on kysymys.

Siunausta!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Tuula1

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

Eilen sanoin suoraan oman mielipiteeni allahin palvojista. Menin vaihtamaan eilen työvaatteeni pukukopille kun taas vastassa oli lattialla makaava rukoilija.sanoin että ei oo ihme jos koronat leviää kun lattialla maataan jossa likaisil kengil kävellään. Sain vihasia katseita
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Tuula1 kirjoitti: 09 Loka 2020, 13:15 Eilen sanoin suoraan oman mielipiteeni allahin palvojista. Menin vaihtamaan eilen työvaatteeni pukukopille kun taas vastassa oli lattialla makaava rukoilija.sanoin että ei oo ihme jos koronat leviää kun lattialla maataan jossa likaisil kengil kävellään. Sain vihasia katseita
:D :D :D
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Tuula1 kirjoitti: 09 Loka 2020, 13:15 Eilen sanoin suoraan oman mielipiteeni allahin palvojista. Menin vaihtamaan eilen työvaatteeni pukukopille kun taas vastassa oli lattialla makaava rukoilija.sanoin että ei oo ihme jos koronat leviää kun lattialla maataan jossa likaisil kengil kävellään. Sain vihasia katseita
Hyvä Tuula, taas sait mut nauraa... :lol:
Tuula1

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

tääkin fröökynä nousi sieltä lattialta työtamineet päällä ylös. sitten mennään sairaala osastoille muinamiehinä niinkuin mitää ei olisi tapahtunut. erään tällasen kauttahan tuolla kaunialassakin se eräs osasto sai keväällä korona tartunnan ja osastoväki kuoli. minä en pelkää. minä olen vanha hoitaja ja äkänen sellanen. minut tunnetaan suorasukaisuudesta ja en kyllä sanoja säästä tässäkää. voin kyllä vaikka johtavalle lääkärille käydä asiaakin puhumassa, jos ei pukukoppia rauhaan jätetä.
Tuula1

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

keväällähän minun piti nämä allahilaiset opettaa laittamaan se pukuhuoneen ovi kiinni, kun aina jättivät oven käytävälle asti auki, niin että kaikki alastomat näkyi ohikulkijoille. ovet on sen jälkeen menneet kiinni.
Angelicus
Viestit: 402
Liittynyt: 23 Kesä 2020, 16:39

Re: Miten ihmisille kerrotaan islamista

Viesti Kirjoittaja Angelicus »

Kiitos Herralle Tuula1:n saamasta kyvystä olla tarvittaessa jämäkkä. Rukoillaan sitä taitoa päättäjillemmekin sekä koko Suomen kansalle! Usko ilman tekoja on kuollut; tekoihin tarvitaan päättäväisyyttä ja jämäkkyyttä.
Vastaa Viestiin