Sivu 1/2

JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 10 Tammi 2020, 13:30
Kirjoittaja Magda-sisko
Johannes Kastaja oli erikoisessa välissä vanhan ja uuden liiton profeettana. Taitekohtana uuden puolelle näyttäisi olevan se, että hänen opetuslapsiansa alkoi siirtyä Jeesuksen seuraajiksi. ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun tulee vähetä” (Joh.3:30), hän sanoo eikä vaikuta kovin pahastuneelta näistä loikkareista.

Ehkä hän tässä sai jonkin oivalluksen, jonka kuitenkin menetti vankeudessa.

Mitä Jeesus hänestä sanoi, en ymmärrä:

Luuk. 7:28 "Minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukossa yhtäkään suurempaa kuin Johannes; mutta vähäisin Jumalan valtakunnassa on suurempi kuin hän."

Suurin maailmassa, mutta vähäisin Jumalan valtakunnassa?

Miksi vähäisin Jumalan valtakunnassa?
Miksi vähäisin Jumalan valtakunnassa?
Miksi vähäisin Jumalan valtakunnassa?

Senkö takia, että julisti omavoimaista parannuksen tekoa, eikä uskoa eikä armoa eikä Jumalan antamaa voimaa siihen? Hän tunsi ja oli kokenut Pyhän Hengen, ja sanoikin Jeesuksesta, että hän kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Mutta ei kuitenkaan julistanut siten.

Jos joku ymmärtää paremmin tuon ”vähäisin Jumalan valtakunnassa”, olen kiitollinen kommenteista.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 10 Tammi 2020, 13:43
Kirjoittaja Sinettisormus
Osaankohan tämän selittää .. mutta näin tämän ymmärrän.
Johannes oli Jumalan silmissä suuri työssään, ei sen suurempaa ollut syntynyt ihmisten keskuudessa. Mutta tuo on toisenlaista suuruutta joka tulee Jumalalta. Siihen vaaditaan nöyrä sydän joka tekee vain Jumalan tahdon, ei maailman. Jos joku olisi nöyrempi kuin Johannes, olisi hän suurempi.
Meidän tulee vähetä omassa tahdossa ja enetä Jumalan tahtoon. Ettemme elä enää me, vaan Jumala meissä.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 10 Tammi 2020, 14:41
Kirjoittaja Magda-sisko
Hän ehkä asui jossain Qumranin tapaisessa luostarissa, jossa harjoitettiin asketismia ja loputonta paastoa sekä opiskeltiin pääasiassa Jesajan kirjaa, näin olen jostain ymmärtänyt.

Ja "ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähän". Siinä kontekstissä tarkoitettiin uskonnollista ruumiin kuritusta, ei urheilua niin kuin monet julistavat.

Ehkä hän sitten oli omavanhurskas, muutakaan ei voi olettaa.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 10 Tammi 2020, 15:00
Kirjoittaja Pi_O
Käsittäisin asian niin, että Johannes Kastaja ei panostanut elämäänsä tässä maailmassa.
Harva suomalainen elää yhtä nöyrästi kuin Johannes Kastaja.

Vertaa Raamatun kirjoituksia:
Matt. 3:4 Ja Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö; ja hänen ruokanaan oli heinäsirkat ja metsähunaja.
Luuk. 16:19 Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.

Lopputulema:
Luuk. 16:25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.

Johannes pukeutui kamelinvillasta tehtyyn pukuun. Se on lämmin ja pehmeä, mutta ei kovin kestävä eikä näyttävä.
Vastaavasti pellavakangas on kestävää ja näyttävää. Raamatun kirjoitusten aikaan pellavakankaat kuuluivat ylellisyyteen.


Jeesus antoi Jumalan lapsille elämänohjeeksi:
Matt. 6:19-20 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 10 Tammi 2020, 15:08
Kirjoittaja Sinettisormus
Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.»
(1. Moos. 15:6 )

Näin varmasti myös Johannekselle, joka oli ja eli kuuliaisena ja uskoen itsensä kokonaan Jumalallle ja Hänen työhönsä.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 10 Tammi 2020, 15:36
Kirjoittaja Sinettisormus
Evankeliumi Luukkaan mukaan 1
1. Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista,
2. sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita,
3. niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus,
4. että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu.
5. Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana oli pappi, nimeltä Sakarias, Abian osastoa. Ja hänen vaimonsa oli Aaronin tyttäriä, ja tämän nimi oli Elisabet.
6. He olivat molemmat hurskaita Jumalan edessä, vaeltaen kaikissa Herran käskyissä ja säädöksissä nuhteettomina.
7. Mutta heillä ei ollut lasta, sillä Elisabet oli hedelmätön; ja he olivat molemmat tulleet iällisiksi.
8. Niin tapahtui, kun hänen osastonsa palvelusvuoro tuli ja hän toimitti papillisia tehtäviä Jumalan edessä,
9. että hän tavanmukaisessa pappistehtävien arpomisessa sai osaksensa mennä Herran temppeliin suitsuttamaan.
10. Ja kaikki kansa oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella rukoilemassa.
11. Silloin ilmestyi hänelle Herran enkeli seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella.
12. Ja hänet nähdessään Sakarias hämmästyi, ja hänet valtasi pelko.
13. Mutta enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.
14. Ja hän on oleva sinulle iloksi ja riemuksi, ja monet iloitsevat hänen syntymisestään.
15. Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta.
16. Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa, tykö.
17. Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."

18. Niin Sakarias sanoi enkelille: "Kuinka minä tämän käsittäisin? Sillä minä olen vanha, ja minun vaimoni on iälliseksi tullut."
19. Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Minä olen Gabriel, joka seison Jumalan edessä, ja minä olen lähetetty puhumaan sinulle ja julistamaan sinulle tämän ilosanoman.
20. Ja katso, sinä tulet mykäksi etkä kykene mitään puhumaan siihen päivään saakka, jona tämä tapahtuu, sentähden ettet uskonut minun sanojani, jotka käyvät aikanansa toteen."
21. Ja kansa oli odottamassa Sakariasta, ja he ihmettelivät, että hän niin kauan viipyi temppelissä.
22. Mutta ulos tullessaan hän ei kyennyt puhumaan heille; silloin he ymmärsivät, että hän oli nähnyt näyn temppelissä. Ja hän viittoi heille ja jäi mykäksi.
23. Ja kun hänen virkatoimensa päivät olivat päättyneet, meni hän kotiinsa.
24. Ja niiden päiväin perästä Elisabet, hänen vaimonsa, tuli raskaaksi ja pysytteli salassa viisi kuukautta, sanoen:
25. "Näin on Herra tehnyt minulle niinä päivinä, jolloin hän katsoi minun puoleeni poistaaksensa minusta ihmisten ylenkatseen".
26. Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret,
27. neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.
28. Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä enkeli sanoi: "Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi."
29. Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa.
30. Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä.
31. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.
32. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
33. ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."
34. Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
35. Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
36. Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi;
37. sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."
38. Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan". Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.
39. Niinä päivinä Maria nousi ja kulki kiiruusti vuorimaahan erääseen Juudan kaupunkiin
40. ja meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia.
41. Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
42. Ja hän puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: "Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
43. Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?
44. Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
45. Ja autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!"
46. Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa,
47. ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani;
48. sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.
49. Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä,
50. ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät.
51. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.
52. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.
53. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
54. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan
55. Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän on meidän isillemme puhunut."
56. Ja Maria oli hänen tykönänsä noin kolme kuukautta ja palasi jälleen kotiinsa.
57. Mutta Elisabetin synnyttämisen aika tuli; ja hän synnytti pojan.
58. Ja kun hänen naapurinsa ja sukulaisensa kuulivat, että Herra oli tehnyt hänelle suuren laupeuden, iloitsivat he hänen kanssansa.
59. Ja kahdeksantena päivänä he tulivat ympärileikkaamaan lasta ja tahtoivat antaa hänelle hänen isänsä mukaan nimen Sakarias.
60. Mutta hänen äitinsä vastasi ja sanoi: "Ei suinkaan, vaan hänen nimensä on oleva Johannes".
61. Niin he sanoivat hänelle: "Eihän sinun suvussasi ole ketään, jolla on se nimi".
62. Ja he kysyivät viittomalla lapsen isältä, minkä nimen hän tahtoi hänelle annettavaksi.
63. Niin hän pyysi taulun ja kirjoitti siihen nämä sanat: "Johannes on hänen nimensä". Ja kaikki ihmettelivät.
64. Ja kohta hänen suunsa aukeni, ja hänen kielensä vapautui, ja hän puhui kiittäen Jumalaa.
65. Ja tuli pelko kaikille heidän ympärillään asuvaisille, ja koko Juudean vuorimaassa puhuttiin kaikista näistä tapahtumista;
66. ja kaikki, jotka niistä kuulivat, panivat ne mieleensä ja sanoivat: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Sillä Herran käsi oli hänen kanssansa.
67. Ja Sakarias, hänen isänsä, täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän ennusti sanoen:
68. "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen
69. ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta
70. - niinkuin hän on puhunut hamasta ikiajoista pyhäin profeettainsa suun kautta -
71. pelastukseksi vihollisistamme ja kaikkien niiden kädestä, jotka meitä vihaavat,
72. tehdäkseen laupeuden meidän isillemme ja muistaakseen pyhän liittonsa,
73. sen valan, jonka hän vannoi Aabrahamille, meidän isällemme;
74. suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelkäämättä palvella häntä
75. pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.
76. Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen teitään,
77. antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa,
78. meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta,
79. loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle."
80. Ja lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä. Ja hän oli erämaassa siihen päivään asti, jona hän oli astuva Israelin eteen.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 10 Tammi 2020, 20:40
Kirjoittaja Magda-sisko
Lk 1:15. "Sillä hän on oleva suuri Herran edessä;"

Tämä on kysymykseni ydin. Tässä profetiassa hän on suuri Herran edessä, mutta Jeesus sanoi hänen olevan vähäisin Taivasten valtakunnassa?

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 02:23
Kirjoittaja AOAOAOAOAO
Johannes Kastaja oli inhimillisesti arvostellen kaikkein "hurskain", mutta ei Jumalan edessä.

Mooseksesta Raamattu todistaa että hän oli kaikista ihmisistä nöyrin, ja sai puhua Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin. Myös Noaa sanotaan, Danielin, Jobin ja Samuelin ohella vanhurskaaksi, Jumalla mieluisaksi ihmiseksi. Aabrahamin usko ylistetään Raamatussa.Hanok oli Jumalalle mieluinen (= kelvollinen), ja hänet otettiin ylös Taivaaseen, samoin Elia.

Kuninkaista Daavid oli mieluisin, jaloin kuninkaista. Salomo oli kaikkein viisain, inhimillisesen mittapuun mukaan,mutta ei hengellisen. Mordekain viisaus, ja Esterin kuuliaisuus mainitaan.

Mooseksen suorittamat ihmeteot ovat vertaansa vailla, samoin monet profeetat tekivät voimatekoja. Kaaleb ja Hoosea=Joosua luottivat Jumalan apuun vaikka näkivätkin Luvatussa maassa voimakkaita viholliskansoja. Simsonolivahvin kaikista ja kuollessaan surmasi Israelin kansan vihollisia enemmän kuin elämänsä aikana.

Mutta kaikista näistä,ja muistakin Raamatun uskon sankareista , suurin oli Johannes Kastaja. Ja, juuri sen takia on Raamattuun laitettu tämä vertaus Johanneksesta. Vaikka ihminen olisi inhimillisesti kuinka suuri ja mahtava tahansa ei se riittäisi Jumalan edessä pelastamaan syntistä ihmistä, joka Johannes Kastajakin oli.

Jeesus siis rinnastaa ihmisistä "suurimman", Johanneksen, niihin jotka ovat TAIVASTEN VALTAKUNNASSA, ELI OVAT SIIS PÄÄSSEET JO PERILLE JUMALAN KIRKKAUTEEN.

Tässä vertauksessa Johannes on esikuva kaikista niistä ihmisistä jotka EIVÄT OLE JUMALAN VALTAKUNNASSA. Vaikka maan päällä ihminen olisi kuinka suuri ja ihmeellinen tahansa ei sillä päästä Taivaaseen.

Mutta, mikä teki Johanneksesta niin "suuren" maan päällä, kaikkein "suurimman" ?

Johanneksesta sanotaan ettei hän tehnyt yhtäkään tunnustekoa, EI YHTÄKÄÄN.

Johannes ei herättänyt kuolleita, ei parantanut sairaita, ei halkaissut merta, ei käskenyt tulta Taivaasta,ei selittänyt unia, ei puhunut kielillä...jne

Mutta se mikä teki Johanneksesta suurimman ........Joh.10:41 Ja monet tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Johannes ei tehnyt yhtäkään tunnustekoa; mutta kaikki, mitä Johannes sanoi tästä, on totta".

Johannes oli totuuden puhuja, se oli hänen "armolahjansa" sekä tehtävänsä, kastamisen lisäksi.

Johannes todisti Jeesuksen Jumaluudesta, ja että Jeesus oli Jumalan Karitsa joka ottaa pois maailman synnin.

Johannes oli saanut täsmätyötehtävän Jumalalta , Joh.1:31 Ja minä en tuntenut Häntä; mutta Hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, Hän on Se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.

Ja, Johannes todisti ; Matt.3:14 ....." "MINUN TARVITSEE SAADA SINULTA KASTE, ja Sinä tulet minun tyköni! ".

Joh.3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti Minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.


Siis,vielä uudestaan ; Johannes on esikuva niistä ihmisistä jotka eivät pelastu,ja Johannes itse todistaa mitä hän tarvitsee...KASTEEN.

Kun kerran Johannes Kastajakin tarvitsi pelastuakseen Kasteen niin ei ole tänä päivänäkään olemassa ketään ihmistä joka ei tarvitsisi Kastetta pelastuakseen, että pääsisi kerran Taivasten Valtakuntaan.

Johannes itse oli vielä Vanhan Liiton alainen eikä Jeesus ollut Johanneksen aikana vielä asettanut Kristillistä Kastetta, mutta Jumala käyttä juuri ihmisistä suurinta, Johannesta, esimerkinä siinä ettei ihminen voi omilla teoillaan tai elämällään ansaita pääsyä Taivaaseen, vaan ihminen tarvitseen apua ulkopuolelta, lahjavanhurskauden, eli Kasteen, mikä Johannekselta puuttui.

Krtistillisen Kasteen sisältö, eli Jumalan kuolema ja Jumalan kuoleman voittaminen ylösnousemuksen kautta tapahtui vasta Jeesuksen toiminnan lopulla. Tämä hankkimansa voiton Jumala lahjoittaa Kasteessa, jonka Johannes juuri todisti tarvitsevansa "ettei olisi vähäisin Taivasten Valtakunnassa", eli olisi saapunut hääjuhliin ilman häävaatteita eli vanhurskauden vaatteita. ( Room.6:3-5)

Ilm.22:13-14 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin

Ef.2:8-9 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta,se on Jumalan lahja, ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 02:45
Kirjoittaja Eero
Komppaan AO:n vastausta, maan päällä suurinkin on Jumalan valtakunnassa vähäisin.

Johannes todella oli Herran tehtävässä, ei omassaan, tasoittaen tietä Jeesukselle Kristukselle.

Johanneksen evankeliumin alussa se on hienosti ilmaistuna:

6. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.

Joh. 1

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 10:39
Kirjoittaja Sinettisormus
Amen! AO ja Eero! AMEN!

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 11:37
Kirjoittaja Magda-sisko
Tuo oli AO loistava ja muuhun tekstiin yhteensopiva huomio. Johannesta itseään ei oltu Jeesuksen kasteeseen mennessä kastettu, ja siksi hän on kastamattoman ihmisen esikuva, ja esikuvallisesti Jeesus hänestä sanoi. Jälkeenpäin Johanneksen joku varmasti kastoi.

Mark. 16:16 "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

Joku saattaa taistella kasteasian kanssa. Tässäpä sellaiselle ajateltavaa. Kasteesta nykyään puhutaan harvoin; sitä pidetään enemmänkin rituaalina - minäkin olen pitänyt, vaikka olenkin kastettu.

Ja sittenkin se on ikuisuuskysymys. Se ei pelastu, joka ei ota kastetta, niin sana sanoo.

---

Taas etenin yhden askeleen Johannes-tutkimusta. Seuraavaksi ihmettelemään Elian ja hänen yhteyttä.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 12:44
Kirjoittaja Uusiluomus
Eikö sana sano myös että sydämmen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan ? Tässä ei ole kaste ehtona pelastukselle

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 13:38
Kirjoittaja Sinettisormus
Amen. Uusiluomus.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 18:18
Kirjoittaja AOAOAOAOAO
Uusiluomus kirjoitti: 11 Tammi 2020, 12:44 Eikö sana sano myös että sydämmen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan ? Tässä ei ole kaste ehtona pelastukselle
Joh.3:5 Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti Minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

Gal.3:23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Gal.3:25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Gal.3:27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

Efe.4:5 yksi Herra, yksi Usko, yksi Kaste
Efe.4:6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

Ilm.22:14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä Elämän Puusta ja he pääsisivät porteista sisälle Kaupunkiin!

-----> Usko, joka TULEE, Galatalaiskirjeen todistuksen mukaan, on itse asiassa Jeesus Itse, eli Pyhä Henki, KASTEESSA.

----> Ja, Efesolaiskirje taas todistaa, että nämä NELJÄ / 4, ovat/on YKSI ja SAMA, eli Jumala Itse.

-----> Henki Itse rukoilee meidän puolestamme, sanomattomin huokauksin.(Room.8:26)

Yksi = Yksi = Yksi = Yksi .....ja kaikkien Isä

Herra = Usko = Kaste = Jumala.....= Isä

Joh.14:9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa Minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne Minua, Filippus! Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot ? : 'Näytä meille Isä ".

Joh.10:30 Minä ja Isä olemme YKSI.

---------------
---------------

Jes.9:6 Sillä LAPSI on meille syntynyt, POIKA on meille annettu, jonka hartioilla on HERRAUS, ja Hänen Nimensä on: Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä JUMALA, Iankaikkinen ISÄ, Rauhanruhtinas.

Lapsi = Poika = Herra = Jumala = Isä 1 = 1 = 1 = 1 = 1


-------------------------------------------------------------------------------------

Kasteessa Jeesus antaa meille Uskon, joka on Sama asia kuin Hän itse, joka on Sama asia kuin Pyhä Henki.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 18:37
Kirjoittaja Uusiluomus
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joh 3:16
Ef 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja
2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 18:40
Kirjoittaja AOAOAOAOAO
Magda-sisko kirjoitti: 11 Tammi 2020, 11:37 Johannesta itseään ei oltu Jeesuksen kasteeseen mennessä kastettu, ja siksi hän on kastamattoman ihmisen esikuva, ja esikuvallisesti Jeesus hänestä sanoi. Jälkeenpäin Johanneksen joku varmasti kastoi.
Siis, Johannes Kastajaa ei voitu myöhemminkään kastaa KRISTILLISELLÄ KASTEELLA, koska Johannes teloitettiin ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta ja Kastekäskyn antamista ja Pyhän Hengen tulemista helluntaina.

Kaste sisältää KAIKEN YLLÄMAINITUN.Eli, KASTE ON = Jumalan Jeesuksen Täydellinen elämä + Jumalan kuolema +Jumalan voitto kuolemasta + Jumalan Pyhä Henki.

Samoin ei ristin ryöväriäkään voinut kastaa samoista syistä.

Jeesuksen täytyi ENSIN kuolla, ja voittaa kuolema, ja nousta todistamaan tästä ihmisille. Sen jälkeen Hän käski omiaan odottamaan Jerusalemissa Pyhän Hengen eli Puolustajan, joka on siis Jeesus Itse, palaamista omiensa luokse, omiinsa, helluntaina. ---->

Joh.15:5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy Minussa ja jossa Minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman Minua te ette voi mitään tehdä.

Room.8:26 Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki Itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 18:43
Kirjoittaja Eero
Kasteen merkitystä vähättelemättä, mä en usko että kastamaton ihminen päätyy kadotukseen jos uskoo Jeesukseen. Sanotaan että tämä tapahtuisi vilpittömästi, puhtaasta sydämestä kuolinvuoteella, eikä varsinaista kastetilaisuutta enää ehdittäisi järjestää. Mutta mun käsittääkseni vesi on myös Pyhän Hengen itsensä ilmentymä.

Johannes Kastajasta sanotaan, että hän kastoi (fyysisesti) vedellä ja Jeesus Pyhällä Hengellä:

33. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.

Joh. 1

Got Questionsin sivuilla sanotaan mun mielestäni hyvin, että

"Kristillinen kaste on Raamatun mukaan ulkoinen todistus siitä, mitä on tapahtunut sisäisesti uskovan elämässä."

https://www.gotquestions.org/Suomi/kris ... kaste.html

Mutta en siis todella halua vähätellä kasteen merkitystä uskon kannalta, enkä väitä että sitä aivan täysin ymmärtäisin!

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 11 Tammi 2020, 19:19
Kirjoittaja Pi_O
Olen samalla kannalla Eeron kanssa siinä, että en näe kasteen olevan pelastuskysymys.
Jumalan tahdon noudattaminen omasta tahdosta on pelastuskysymys.

Jos kaste olisi se pelastuskysymys niin maailman ongelmat olisi helppo ratkaista pakollisella vauvakasteella.
Kaste on tosin tärkeä, sillä eihän Jeesus muuten olisi lisännyt lähetyskäskyyn myös kastetta.

Vähän niin kuin Raamattu niteenä ei pelasta hädässä, mutta Raamatun Sanan sisäistäminen pelastaa.

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 12 Tammi 2020, 10:58
Kirjoittaja AOAOAOAOAO
Niin, niitä ihmisiä, jotka ovat kastettuja, kutsutaan "kristityiksi". Ei-kastettu ihminen ei ole myöskään kristitty. :cry:

Ympärileikkauskäsky oli jo 8-päiväiselle lapselle. Jos sitä ei suoritettu vauvalle, Jumala käski hävittämään lapsi, koska oli ympärileikkaamattomana rikkonut liiton.

Siis, liitto rikottiin niin että se jätettiin tekemättä. Tekemättömyys oli "tekemistä", kun Jumala oli käskenyt tehdä, ympärileikata. :cry:

Esim. Hindut, budhalaiset, islamilaiset, juutalaiset, saatananpalvojat, luonnonuskontojen harjoittajat jne. eivät kasta lapsiaan, eivätkä aikuisiakaan.

Kastamatonta ihmistä, ikään katsomatta, ( "Jumala ei katso henkilöön" Room.2:11 ) ei ole kastettu Kristuksen kuolemaan eikä Hänen ylösnousemukseensa. Room.6:3-5 :cry:

Re: JOHANNES KASTAJA

Lähetetty: 12 Tammi 2020, 13:08
Kirjoittaja Magda-sisko
Jumalan sana on näyttänyt toteen kasteen oleellisuuden. Te jotka epäröitte ja etsitte vahvistusta, että ei tartte mennä, miksi ette vain ota ja mene? Sen jälkeen ainakin minä sain rohkeutta tunnustaa Jeesuksen nimeä.

Sen pitää olla upotuskaste, ei vesitippaa otsaan. Jos tiedän oikein, Vapaakirkko kastaa niin, ettei tarvitse liittyä. Myös uskossa oleva ystävä voi kastaa vaikka järvessä. Jotkut menevät Jordanille, mutta paikalla ei ole väliä.

Raamatussa juutalaiset uskoon tulleet kastettiin Jeesuksen nimeen, pakanat Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Älkää juuttuko kinastelemaan näistä, vaan ottakaa kaste, niin pääsette pitkän harppauksen pyhityksen tiellä.

Minun kastesanat olivat: Oman suusi tunnustuksella ja uskostasi Jeesukseen kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Siinä se.