JOHANNES KASTAJA

Keskustelua sanasta
Sinettisormus

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen, Magda.
Tiedän sen uskovalle tärkeäksi, sillä miksi muuten Herra olisi minut kutsunut sille. Jos se ei olisi tärkeää, en varmasti tuota kutsua olisi saanut. Siksi olen täysin vakuuttunut sen tärkeydestä. Jeesus itsekkin kävi kasteella, ehkä myös esimerkiksi meille, niin kuin Hänen koko elämä oli meille esimerkiksi, miksei siis myös kaste. Olin kuuliainen sille ja sen jälkeen alkoi ihmeellinen muutos uskonelämässäni.
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Ella »

Markus 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Kävin myös kasteella uskoon tuloni jälkeen. Olin kuuliainen tälle sanan paikalle.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Pyros

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Pyros »

Mitä Sana sanoo

Matt. 28:18-20
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."


Mistä siis kasteessa on Jeesuksen omin sanoin kysymys? Opetuslapseudesta. Koen, että usko evankeliumiin on se ensimmäinen askel uskontiellä. Mikä sitten on seuraava askel? Opetuslapseus. Ottaessamme kasteen vastaan, otamme samalla seuraavan askeleen uskontiellämme, jolloin tahdomme luovuttaa elämämme Herran haltuun ja käyttöön ryhtymällä Hänen opetuslapsikseen. Tästä sitten omaa polkua johdatuksessa seuraten saamme 1. Korinttolaiskirjeen 12. luvun mukaisesti rakentua ja rakentaa Kristuksen seurakuntaruumista kukin omalla paikallamme ja siinä roolissa ja niillä armolahjoilla, jotka Herra meille parhaaksi näkee.
1.Kor. 12:27-28
Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.


Johannes Kastaja itse mainitsee myös Joh. 3:30 sen mikä olisi nähdäkseni tämän uskontien lopullinen päämäärä:
Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.
Mutta juuri tätähän lihamme vastustaa.

Jos siis uskomme, kuten Joh. 3:16-17 sanoo:
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.

Niin miksi emme tahtoisi kysyä ja seurata Hänen tahtoaan myös omassa elämässämme?


Mitä tulee ketjun alkuperäiseen aiheeseen ja kysymykseen, niin ehkäpä juuri Johannes Kastaja vastaa tähänkin parhaiten.
Joh. 3:29
Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.
Johannes Kastaja puhuu yljän ystävästä, "bestman", kaikkihan tietävät kuinka tärkeä henkilö on tällöin kyseessä, mutta se ei silti ole sama kuin morsian.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4764
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen! Joo, ei tämän asian pitäisi olla uskovia jakava asia, niin kuin ei minkään muunkaan asian. Mutta kyllä huomaan, että omaan suhtautumiseen vaikuttaa se, että en uskoontuloni jälkeen ole vielä käynyt kasteella. Mutta uskon, että Herra minut sinne johdattaa!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen Eero!!!! Totisesti johdattaa!
Niin Hän teki minullekin, kun kaikki näytti mahdottomalta sen toteutumiseksi. Sanoin vain että jos tämä todella on sinun tahtosi se toteutuu ja esteet häviää. Ja niin kävi. Vihulainen kyllä yritti estää kaikin tavoin. 😀😄😍
Sinettisormus

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Olemme esim. Katso7 veljessä saaneet nähdä ja todistaa, mikä muutos tapahtui n. Vuosi sitten kun katso7 meni kasteelle.
Kiitos Jeesus siitä valtavasta johdatuksessa ja että katso7 uskalsi olla sille kuuliainen. Ja kastajakin löytyi vaikka ensin näytti huonolta. Jumala kyllä autaa kunhan itse ensin sanomme: TAHDON!
Sen jälkeen Hänen hengellinen kasvu on ollut valtavaa.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4764
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen! Kiitos rohkaisusta Sinettisormus, tästä tuli oikein halu mennä kasteelle ja niin kuin Magda-sisko sanoi, että sen voi myös veli tai sisko tehdä, kunhan vaan on puhdas sydämen halu!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen ja Herralle Suuri Kiitos!!!! 💖💖💖
Nyt nousi sydämeeni SUURI JUHLA!!! 💖👑💍
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4764
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Muistan kuinka minulla ei ollut kyytiä eikä kuskia. Itselläni ei ole ajokorttia. Läheiseni olivat ei uskovia. Miten heille edes kertoa?
Ystäväni oli ensin lähdössä mutta kertoi eräille luterilaisille papeille kasteelle menoni ja vastaus oli että liekkö tuo edes Jumalasta?
Sanoin ystävälleni ettei saatana kutsu uskonkasteelle, mutta se ei enää auttanut niin kova ihmisen pelko hänelle tuli; mitä muut sanovat?
Mutta olin vakaasti päättänyt että menen tavalla tai toisella ja Jumala tulee siinä auttamaan. Niin kävi. Veljeni suostui kuskikseni vaikka näytti että auto ei tule kulkemaan. Mutta kun suostuu Jumalan työkaluksi, kaikki vaan tapahtuu ja auto kulki vielä pitkään kasteen jälkeen.
Tuo oli todella käänteen tekevä heki elämässäni.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Kastetta EI TARVITSE "uusia", tai toistaa. Raamattu sanoo SELVÄSTI; Yksi Kaste.

Kasteessa toimijana, eli vaikuttavana Voimana on Pyhä Henki Sanan ja veden kautta. Jumala kyllä varmasti osasi hoitaa teidän kastemisenne sillä ensimmäiselläkin kerralla.

Ei ympärileikkauksiakaan ikinä "uusittu", sehän oli mahdotontakin. Vaikka kuinka Jumalan omat aina lankesivatkin, ei Raamatussa ketään käsketty ympärileikata "uudestaan". Se riitti, että luopui vääryyden tekemisestä, ja toi Lain vaatiman uhrin, ja Jumala antoi anteeksi. Siis, Jumala antoi oman kansansa jäsenille anteeksi, joka koostui KERRAN ympärileikatuista, ja suurin osa oli leikattu VAUVANA, 8.päivänä syntymästä.

Uudessa Testamentissa ei ketään ihmistä kastettu toista kertaa, tai useampaa, kun hänet oli KERRAN kastettu Jeesuksen käskyn mukaisesti. Matt.28:19-20 .
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Sinettisormus

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Uskonkasteelle mennään ymmärryksen kautta, jota vauva ikäisellä ei voi vielä olla. Vauva ei ole vielä uskossa, eikä ole ymmärrystä siihen.
Kastetta edeltää Raamatun mukaan usko ja sitten vasta kaste.
Jos siis tuo vauva kaste olisi ollut kohdallani oikein, niin miksi Jumala kutsui minut uskonkasteelle?

Markus 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Sinettisormus

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Jeesustakaan ei kastettu vielä vauvana vaan ennen hengellisen työnsä alkua.
Lapsi eli vauva kaste alkoi Vatikaanin taholta jälkeen Kristuksen. Uskonkaste kiellettiin kuoleman uhalla ja moni uskova tämän vuoksi tapettiin.
Sinettisormus

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Jos siis ihmiset kastettiin opetuslapseuteen, ei vauva ikäinen voinut olla myöskään opetuslapsi, ja ymmärrän opetuslapsen niin kuin Raamatun opetuslapset, uskoon tulleet, jotka oppivat ja seurasivat Jeesusta, opettajaansa.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4764
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Kyllä mäkin oon sitä mieltä, että usko on se ensimmäinen ja tärkein asia, jonka kautta ihminen pelastuu ja muut asiat tulevat sen vaikutuksesta, parannuksenteko, kilvoittelu, hengellinen kasvu, eivätkä ne ole yhtään sen vähäpätöisempiä silti.

Mutta että Herran ja ihmisen väliin ei tule mitään ulkonaisia ehtoja. Ja siis silti kaste on Raamatussa ja Herramme siihen kehottaa, jos haluaa tosissaan seurata Häntä.

Mutta ymmärrän kyllä myös AO:n pointin, Herra kastettiin ja vasta sen jälkeen Pyhä Henki laskeutui Hänen päälleen.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4764
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: JOHANNES KASTAJA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Sitten taas toisaalta jos kaste tekona toisi Pyhän Hengen ihmisen päälle, niin vauvakastehan ratkaisisi kaikki maailman ongelmat, niin kuin Pi_o sanoi. Ja sitten taas kastamattomalla uskovalla ei olisi Pyhää Henkeä lainkaan?
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Vastaa Viestiin