Laki tekoina VS laki sydämessä!

Keskustelua sanasta
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Tämä vastakkainasettelu jakaa seurakunnan rankasti kahtia. Näemme itsemme synnittömiksi armahdettuina syntisinä tai synnistä armahdettuina synnittöminä. Erona on provokatiiviseksi mennyt näkemys siitä, kuinka halukkaasti/haluttomasti me teemme syntiä. Synnittömänä itseään pitävä näkee että syntinen himoaa syntiä ja rukoilee sitten "haukionkala" syntinsä anteeksi, kuin Jeesus olisi jokin syntien anteeksiantoautomaatti. Kun taas syntinen kavahtaa ja karttaa syntiä, mutta edelleen näkee Jumalan kirkkauden olevan omalle olemassaololle aivan liianpolttava ja siksi tarvitsee Jeesuksen joka ikinen päivä.
Synnittömäksi itsensä näkevä taas kokee että hänet kerran armahdettiin ja nyt elää synnittömänä elämänsä loppuun saakka.
Minä kuulun niihin jotka karttaa syntiä mutta silti kokee itsensä syntiseksi ja saa armon joka päivä.

Tässä kohtaa astuu vuorisaarna esille vahvasti. Nimittäin jos rikot yhdenkin käskyn, olet rikkonut ne jo kaikki.
Jeesus sanoi: Jos silmäsi katselee jotain himoiten, revi se päästäsi ja heitä pois, jotta sielusi pelastuisi. Samoin käsi, samoin jalka... jne. Jos olet ajatuksissasi tehnyt, olet sen jo tehnyt!
Jos ajatuksesi sapattina vain käväisee muualla kuin Herralle pyhitettävän päivän kunniaksi tarkoitettuun, olet rikkonut sapattikäskyn Jumalan kaikki läpäisevän täydellisyyden mittarien edessä.
Esimerkiksi, miksi Adam ja Eeva teki syntiä syödessään puusta? Eikös puusta syöminen ole aika pikku juttu, jonka olisi voinut Jumala sanoa että, noh, lausu yksi "Ave Maria", niin se on sillä kuitattu. Ei puusta kielletyn hedelmän syöminen lue kymmenessäkään käskyssä. Miksi sitten se puusta syöminen oli niin älyttömän omituinen juttu? Siksi koska se oli teko Jumalaa vastaan ja itse asiassa se teko oli jo Eevan ajatuksissa, ennen kuin tämä otti hedelmän ja söi. Eevan synti nimittäin oli se, että kun käärme oli kyseenalaistanut Jumalan sanat, sanomalla "onko Jumala tosiaan niin sanonut". Tämän koukun nielaiseminen oli Eevan ensimmäinen synti. Hän epäili Jumalaa!
Tämä oli hento, ohuen ohut lanka, joka meni poikki, kun Eeva nielaisi syötin. Kuitenkin se pienen-pieni ohut lanka katkaisi ihmisen ja Jumalan suhteen.

Mennäänpä siis rankempaan, toiseen ääripäähän. Me olemme kaikki yhtä mieltä että murha tai raiskaus tekona on jo varsin tuomittavaa. Mutta ajatuksen tasolla niistä kumpikaan eivät ole mikään rikos.
Oletko sinä siis tekojesi uskossa sitä mieltä että pedofiili on Jumalan silmissä vasta sitten pedofiili, kun hän tekee tuon kammottavan tekonsa?
Tämä on ajatuksena ääripää... ota huomioon, mutta yhtä kaikki, teko on vain yksi syntiteko siinä missä Eevan ajatukset ennen hedelmän syöntiä, kun hän vasta antoi vankkumattoman luottamuksen horjua Jumalan sanoista, älkää tästä puusta syökö ja jos niin teette, niin teidän on kuolemalla kuoltava. Teko tuli vasta sen jälkeen kun se oli päässä ajateltu!

Tästä syystä minä pidän itseäni täysin syntisenä, koska minä epäilen ajatuksen tasolla vähän väliä Jumalaa, johon minun pitäisi uskoa koko sydämestäni. Minussa ei ole uskoa edes sinapin siemen vertaa, joten siksi minä tarvitsen joka päivä Jeesuksen Kristuksen vapahtajamme Golgatan veren anteeksiannon.
Sinettisormus

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen, Jarmo, Amen! Sillä ei meissä ole yhtäkään, joka ei olisi syntiä tehnyt.
Sinettisormus

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Evankeliumi Johanneksen mukaan 8
1. Mutta Jeesus meni Öljymäelle.
2. Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä.
3. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle
4. ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä.
5. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?"
6. Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
7. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".
8. Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.
9. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.
10. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
11. Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
12. Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus".
13. Niin fariseukset sanoivat hänelle: "Sinä todistat itsestäsi; sinun todistuksesi ei ole pätevä".
14. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Vaikka minä todistankin itsestäni, on todistukseni pätevä, sillä minä tiedän, mistä minä olen tullut ja mihin minä menen; mutta te ette tiedä, mistä minä tulen, ettekä, mihin minä menen.
15. Te tuomitsette lihan mukaan; minä en tuomitse ketään.
16. Ja vaikka minä tuomitsisinkin, niin minun tuomioni olisi oikea, sillä minä en ole yksinäni, vaan minä ja hän, joka on minut lähettänyt.
17. Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on pätevä.
18. Minä olen se, joka todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt."
19. Niin he sanoivat hänelle: "Missä sinun isäsi on?" Jeesus vastasi: "Te ette tunne minua ettekä minun Isääni; jos te tuntisitte minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni".
20. Nämä sanat Jeesus puhui uhriarkun ääressä, opettaessaan pyhäkössä; eikä kukaan ottanut häntä kiinni, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut.
21. Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."
22. Niin juutalaiset sanoivat: "Ei kai hän aikone tappaa itseänsä, koska sanoo: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla'?"
23. Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
24. Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
25. Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.
26. Paljon on minulla teistä puhuttavaa ja teissä tuomittavaa; mutta hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla."
27. Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä.
28. Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
29. Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."
30. Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
31. Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32. ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
33. He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?"
34. Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
35. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.
36. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.
37. Minä tiedän, että te olette Aabrahamin jälkeläisiä; mutta te tavoittelette minua tappaaksenne, koska minun sanani ei saa tilaa teissä.
38. Minä puhun, mitä minä olen nähnyt Isäni tykönä; niin tekin teette, mitä olette kuulleet omalta isältänne."
39. He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Aabraham on meidän isämme". Jeesus sanoi heille: "Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.
40. Mutta nyt te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt.
41. Te teette isänne tekoja." He sanoivat hänelle: "Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala".
42. Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
43. Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
44. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
45. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.
46. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?
47. Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."
48. Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja että sinussa on riivaaja?"
49. Jeesus vastasi: "Minussa ei ole riivaajaa, vaan minä kunnioitan Isääni, ja te häpäisette minua.
50. Mutta minä en etsi omaa kunniaani; yksi on, joka etsii ja tuomitsee.
51. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa."
52. Juutalaiset sanoivat hänelle: "Nyt me ymmärrämme, että sinussa on riivaaja. Aabraham on kuollut ja profeetat, ja sinä sanot: 'Jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä maista kuolemaa'.
53. Oletko sinä suurempi kuin isämme Aabraham, joka on kuollut? Ja profeetat ovat kuolleet; keneksi sinä itsesi teet?"
54. Jeesus vastasi: "Jos minä itse itselleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme',
55. ettekä tunne häntä; mutta minä tunnen hänet. Ja jos sanoisin, etten tunne häntä, niin minä olisin valhettelija niinkuin tekin; mutta minä tunnen hänet ja pidän hänen sanansa.
56. Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi."
57. Niin juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!"
58. Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".
59. Silloin he poimivat kiviä heittääksensä häntä niillä; mutta Jeesus lymysi ja lähti pyhäköstä.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Katsokaas nyt esimerkki, miten joku adventisti voi ajatella:
Pentti Pappinen: Nykyihmisen syntejä ei sovitettu ristillä. koska se veri on jo 20000 v vanhaa. Sovitusveren tulee olla tuoretta,.. eläinuhrijärjestelmä antaa siitä esimerkin.
Sinettisormus

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

OHO !!! MITÄ EKSYTYSTÄ !!! PAPPISEN tietous on kaukana!!!
Sinettisormus

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tuolla ajattelulla me ei kukaan pelastuta! Onneksi tuo ei ole totta!
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Jep! Tää on vaan yks niitten puhe... Ja aina kun mä koitan niitä varottaa, niin sieltä tulee litania adventtikirkon opinohjeita joissa selitetään Jeesuksen lunastustyö oikein. Mutta miksi sitten Adventtikirkko tuottaa näitä tällaisia, kuten palstan ex. modekin, joilla tämä perusalue on jo valmiiksi Jeesusta alentava.
Sinettisormus

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Outoa, ... oisko vähän niin ku mormoneilla? Nekin selittää alussa oppia oikein, mutta mitä pitemmälle ihminen sitä uskon tietä vaeltaa, tulee ihmeellinen oppi vastaan, pieninä palasina, jotain heidän aivan omaansa ...
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Niinpä, oon kuullu samaa mutta kun mä tunnen adventismin perinpohjin, niin siitä uskallan puhua paremmin. Olen aina ihmetelly kun se tuntuu niin eksyttävältä kun puhutaan ensin asiat oikein, aivan kuin lapselle mutta sitten siihen alkaa sekoittua vääriä värejä.
Mun molemmat lapset kävi, kuten itsekin lapsena, me käytiin joka kesä Kallioniemessä Laukaassa adventistien kesäleirillä yksi viikko tai kaksikin. Riippui aina siitä että mitä leirejä siellä oli. Siellä oli lastenleiri 7-13v, varhaisnuorten leiri 13-15v ja sitten nuorten leiri 15-18v. No siinä tulee nopeasti 11 vuotta putkeen siellä joka kesä.
Kallioniemessä lasten- ja varhaisnuorten leirit olivat kuin unelma lasten kristilliskasvatukselle. Se sopii kuin nenä päähän MUTTA kun sitten mennään siitä eteenpäin, alkaa tulla tätä muuta... Siksi sanoin molemmille tytöille silloin kun he olivat menossa nuorten leirille teini-iässä että ottakaa sitten järki käteen kun siellä alkaa varsinainen adventtikirkollinen opetus. Älkää uskoko joka sanaa enää! Tytöt ymmärsi kyllä minun varoituksen.
Sinettisormus

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen.
Tuula1

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

mä muistan kun itselläni oli etsikko aika, joskus 2000 vuonna. minua eräs hindu uskonnoltaan kutsui sinne äiti amman leiriin sinne intiaan. Jumala järjesti asiat aina niin, että en koskaan päässyt sinne lähtemään ja tutustumaan heihin. asiat vain aina meni niin, etten päässyt lähtemään. mielestäni se oli Jumalan johdatus. no hindut jäi kun vaihdoin työpaikkaa. no sitten ajattelin, että alampa adventiksi. henki sanoi minulle, että älä ala. metsään menet että pölisee.minusta kun oli niin hieno nimikin kirkolla, kun adventtikirkko. noh. kyllästyin sitten hakemaan sitä oikeaa uskontoa ja heittäytyin ateistiksi kaiken kyllästymisen jälkeen. erosin kirkosta ja olen ollut eronneena jo vuosia. sitten löysin tv7:n ja kerran katsoin siitä jotain rukousohjelmaa. minulla sattui olemaan silloin juuri migreeni. siellä ohjelmassa joku rukoili, että jollakin lähtee migreeni ja pääkipu poissa. siinä samassa päässä kuului "naks" niinkuin joku olisi virtakatkaisimesta kääntänyt ja tunsin kun pääkipu lähti laskemaan, kuin jana alaspäin poistuen päästä kokonaan.tiesin, että sen teki Jumala ja olen siitä lähtien tutustunut helluntai kirkkoon ja vapaisiin suuntiin. heillä raitis opetus Raamatusta.
Sinettisormus

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen Tuula, niin tuttua kuviota minunkin elämässäni, vuosia sitten ....
Tuula1

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

niimpä. ja kappas vaan. rukoilin Jumalalta uskovaa miestä kun erosin (taikka minut ex lemppasi naisen takia pihalle). noh. sain nykyisen miehen joka on ollut hellari lähes koko ikänsä.
Sinettisormus

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Muistan tuon äiti Amman ja minusta oli ihmeellistä hänen rakkautensa, joka minua on aina puhuttanut, no, sekin sitten aikanaan osoittautui joksikin ihmelliseksi "eksytykseksi". Adventismia, minä myös mietin, voisiko se olla sitä, mitä kaipaan, no, eipä ollut.
Miestäni olen rukoillut jo vuosia että tulisi uskoon, mutta en ole siksi eronnut, vaan koen että hän on minun hiomakiveni, vahvistaen uskoani ... ja kyllä siellä jo pieni siemen on, mutta kovin on hidasta tuo hänen kasvunsa... mutta myönnän, että kyllä se on koetellut.
Sinettisormus

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Mutta kun ymmärsin, mitä on morsius seurakunta ja uskoa sellaiseen mikä ei ole ihmiskäsin tehtyä ja kuulua sellaiseen seurakuntaan, tiesin mihin kuulun ...
Tuula1

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

saatanakin tekee hyviä tekoja näennäisesti, niin että joku menisi lankaan.äiti amman on sitä. saatana pukeutuu valkeuden enkeliksi.noh. minun elämäni on ollut aika mutkikas alusta alkaen. elin tavalla, jota kukaan muu nainen ei sietäisi. elin anoppilassa ex miehen kanssa sekä 2. lapsen kanssa. mies ei vain lähtenyt perheensä kanssa mihinkään vaan halusi elää kotonaan. se oli vaikeaa aikaa. Kiitos Herralle, että selvisin selvinpäin tuosta kokemuksesta.eivät olleet uskovia. eikä se ex mies ole vieläkään sitä. rukoilen kyllä hänen puolestaankin nykyään sekä lastensa puolesta kokoajan, että tulisivat uskoon.
Tuula1

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

jotenkin olen miettinyt, olenko ylimielinen vaiko mitä tämä on, kun itse olen käynyt elämässäni niin vaikeita asioita läpi. kun menin tämän nykyisen mieheni kanssa naimisiin, niin pidin hänen vastoinkäymisiä ihan huvittavina. ja suorastaan ihan mielelläni niitä kuuntelin kun hän purki sydäntään. ne olivat minulle ajanvietettä ja toiselle asioita, jotka häntä olivat koskettaneet syvästikin.olen oppinut, että vähästä en valita, kun taas ihmettelen ihmisiä, jotka kaikesta valittavat maan ja taivaan väliltä.
Tuula1

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

onneksi minulla kuitenkin on loputon onni vanhojen autojen kanssa. Herra on jostakin syystä minua aina säälinyt autojen suhteen. en koskaan ole jäänyt tien poskeen autojen kanssa. nytkin omistan sellasen vanhan ruosteisen ja kuppasen auton, jossa ajoaikaa elokuulle. tankin ympärys on aivan ruostunut läpi. mietin, kuinkahan saan sen katastuksesta läpi. noh. onneksi on Jumala antanut minulle huumoria niin paljon, että voin nauraa tyhjänpäiväsille asioille.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4795
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja Eero »

Kiitos Jarmo tästä tekstistä, oon juuri tuota ajatuksen ja teon väliä pohtinut, viimeksi tänään ja tämän tekstin kautta ymmärsin, että oon ajatellut ainakin osittain väärin. Oon miettinyt, että jos syntistä ajatustaan ei "päästä maailmaan" puheen tai teon muodossa niin synti jää toteutumatta tai on vähäisempi, mutta tässä hienosti todistit, että se synti on jo tehty ajatuksissa.

Ei-uskovan mielestä tämä on varmaankin mielettömyyttä ja voivat ajatella, että uskova pitää itseään parempana ihmisenä, kun todellisuudessa he käyvät samaa päivittäistä kamppailua syntiä vastaan, sillä erotuksella että heidän sydämessään on halu parannuksentekoon.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Laki tekoina VS laki sydämessä!

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Eero kirjoitti:Kiitos Jarmo tästä tekstistä, oon juuri tuota ajatuksen ja teon väliä pohtinut, viimeksi tänään ja tämän tekstin kautta ymmärsin, että oon ajatellut ainakin osittain väärin. Oon miettinyt, että jos syntistä ajatustaan ei "päästä maailmaan" puheen tai teon muodossa niin synti jää toteutumatta tai on vähäisempi, mutta tässä hienosti todistit, että se synti on jo tehty ajatuksissa.

Ei-uskovan mielestä tämä on varmaankin mielettömyyttä ja voivat ajatella, että uskova pitää itseään parempana ihmisenä, kun todellisuudessa he käyvät samaa päivittäistä kamppailua syntiä vastaan, sillä erotuksella että heidän sydämessään on halu parannuksentekoon.
AMEN! Eero, sä ymmärsit tän normaalisti valtavan vaikeesti tajuttavan asian TÄYSIN oikein.
Vastaa Viestiin