Lempikohtanne Raamatussa

Keskustelua sanasta
Mari
Viestit: 65
Liittynyt: 23 Syys 2017, 16:41

Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Mari » 25 Maalis 2018, 19:29

Tehtäiskö ketju, johon kirjoitetaan lempikohtiamme Raamatussa?

Ihan ensimmäisenä mulle tulee mieleen se, kun Jeesus kävelee vetten päällä. Tässä voin kuvitella että Jeesus kenties kädellä nyökkää Pietarille, ja sanoo "Tule", rohkaisevalla äänellä ...ja se on varmasti ollut uskomaton tunne Pietarille kun hän huomaa, että vesi kantaa... kunnes sitten epäusko iski...
mutta kuinka ihanaa onkaan, kun Pietarin anoessa "Herra, auta minua", hän todella saa apua! Herra ei jätä meitä yksin. Jeesus on kuullut heitä silloin ja kuulee meitä nyt. Herra auta! Se riittää. Hän auttaa meitä. Halleluja! Aamen.


22. Ja kohta hän vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle, sillä aikaa kuin hän laski kansan luotansa.
23. Ja laskettuaan kansan hän nousi vuorelle yksinäisyyteen, rukoilemaan. Ja kun ilta tuli, oli hän siellä yksinänsä.
24. Mutta venhe oli jo monen vakomitan päässä maasta, aaltojen ahdistamana, sillä tuuli oli vastainen.
25. Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä.
26. Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: "Se on aave", ja huusivat pelosta.
27. Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö".
28. Pietari vastasi hänelle ja sanoi: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten".
29. Hän sanoi: "Tule". Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö.
30. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua".
31. Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?"
32. Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli.
33. Niin venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: "Totisesti sinä olet Jumalan Poika".

Matteuksen evankeliumi 14:22-33

Avatar
Sinettisormus
Viestit: 8992
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus » 25 Maalis 2018, 19:43

Amen!
Kiitos Mari!
Raamatussa on niin paljon niitä lempikohtia, mutta tämä on yksi niistä, jotka kertatoisensa jälkeen on saanut minut kyyneliin, ja masentunutta ja väsynyttä mieltäni lohduttanut. Tämän olen jakanut usein niille, joilla uskon tie on aluillaan ja he etsivät sen totuutta:

PSALMIT 139
1. Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Herra, sinä tutkit minua ja tunnet
minut.
2. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.
6. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.
7. Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?
8. Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
9. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin,
10. sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.
11. Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi",
12. niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.
13. Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
14. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
15. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
16. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
17. Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku!
18. Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. - Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi.
19. Jumala, jospa sinä surmaisit jumalattomat! Ja te murhamiehet, väistykää minusta pois!
20. Sillä he puhuvat sinusta petollisesti ja lausuvat turhaan sinun nimesi - nuo sinun vihollisesi.
21. Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat?
22. Kaikella vihalla minä heitä vihaan, he ovat minun omia vihollisiani.
23. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.


Kuva
https://i.ytimg.com/vi/ZSPkpFwSKsI/hqdefault.jpg
Hagg. 2:23. "Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot."

katso7
Viestit: 1433
Liittynyt: 19 Kesä 2016, 16:58
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja katso7 » 25 Maalis 2018, 20:00

Joh 3:24 ......Katso minä olen avannut sinun eteesi oven EIKÄ KUKAAN VOI SITÄ SULKEA...
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all

Avatar
AOAOAOAOAO
Valvoja
Viestit: 690
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO » 25 Maalis 2018, 20:42

Jes.9:5

" Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on Herraus, ja Hänen nimensä on: Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas."


Uudessa Testamentissakin on monta ns. mielikohtaa, mutta nämä kaksi tulevat nyt ensin mieleen ;

Matt.28.18-20

" Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. "


Joh.1:1-5

" Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja Elämä oli ihmisten Valkeus. Ja Valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. "
Minä Olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet Minun.

https://www.youtube.com/watch?v=-EUtxAQbeZ8 Virsi 222; Jeesus Kristus Elämämme.

Avatar
Sinettisormus
Viestit: 8992
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus » 25 Maalis 2018, 21:08

Tämä nostaa valtavan Voiton Riemun! Voitto on tullut! Juhla voi alkaa!

JESAJA 35
1. Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin
lilja.
2. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
3. Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4. Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
5. Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
7. Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
8. Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan.
9. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
10. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

Kuva
http://2.bp.blogspot.com/-WrjJq99IElQ/U ... e+Xto..jpg
Hagg. 2:23. "Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot."

Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 1718
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Eero » 25 Maalis 2018, 22:49

Hienoja Raamatunkohtia! Minulle tulee mieleen tietenkin Korkea Veisu tai Laulujen Laulu vaikka kokonaan, sieltä ainakin:

8. Kuule! Rakkaani tulee! Katso, tuolla hän tulee hyppien vuorilla, kiitäen kukkuloilla.
9. Rakkaani on gasellin kaltainen tai nuoren peuran. Katso, tuolla hän seisoo seinämme takana, katsellen ikkunasta sisään, kurkistellen ristikoista.
10. Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.
...
15. Ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa.
16. Rakkaani on minun, ja minä hänen - hänen, joka paimentaa liljojen keskellä.
17. Kunnes päivä viilenee ja varjot pakenevat, kiertele, rakkaani, kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuisilla vuorilla.

Laul.l. 2

Sitten Kristuksen Kirkastaminen kun on niin hyvä olla:

2. Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät erilleen muista korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään;
3. ja hänen vaatteensa tulivat hohtaviksi, niin ylen valkoisiksi, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä taida semmoiseksi valkaista.
4. Ja heille ilmestyivät Elias ynnä Mooses, ja nämä puhuivat Jeesuksen kanssa.
5. Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Rabbi, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme siis kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Eliaalle yksi".

Mark 9

Ja Ilmestyskirjassa kun Herra on saanut Voiton:

5. Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".

Ilm. 5
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://soundcloud.com/heidi-k-pyl/tiel ... enttilaulu

Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 1718
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Eero » 26 Maalis 2018, 01:54

Tällainen tuli vastaan:

Johanneksen ilmestys 5 eri kielillä

https://www.youtube.com/watch?v=uRxVO7GZdRc

Maran ata!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://soundcloud.com/heidi-k-pyl/tiel ... enttilaulu

Mari
Viestit: 65
Liittynyt: 23 Syys 2017, 16:41

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Mari » 26 Maalis 2018, 11:29

JESAJA 65
1. Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet,
niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen!
2. Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan;
3. kansaa kohden, joka vihoittaa minua alinomaa, vasten kasvojani, uhraa puutarhoissa ja suitsuttaa tiilikivialttareilla.
4. He asustavat haudoissa ja yöpyvät salaisiin paikkoihin; he syövät sianlihaa, ja saastaiset liemet on heillä astioissansa.
5. He sanovat: "Pysy erilläsi, älä tule minua lähelle, sillä minä olen sinulle pyhä". Nämä ovat savu minun sieramissani, tuli, joka palaa kaiken päivää.
6. Katso, se on kirjoitettuna minun edessäni. En ole minä vaiti, vaan minä maksan, maksan heille helmaan
7. heidän pahat tekonsa ynnä teidän isienne pahat teot, sanoo Herra, niiden, jotka ovat vuorilla suitsuttaneet ja kukkuloilla minua häväisseet; ja ensiksi minä mittaan heille palkan heidän helmaansa.
8. Näin sanoo Herra: Niinkuin sanotaan rypäleestä, jos siinä on mehua: "Älä hävitä sitä, sillä siinä on siunaus", niin teen minä palvelijaini tähden, etten kaikkea hävittäisi.
9. Minä tuotan Jaakobista siemenen ja Juudasta vuorteni perillisen; ja minun valittuni saavat periä maan, ja minun palvelijani saavat siinä asua.
10. Ja Saaron on oleva lammasten laitumena ja Aakorin laakso karjan lepopaikkana minun kansallani, joka minua etsii.
11. Mutta te, jotka hylkäätte Herran ja unhotatte minun pyhän vuoreni, jotka valmistatte Gadille pöydän ja vuodatatte uhrijuomaa Menille -
12. teidät minä määrään miekan omiksi, ja kaikki te kumarrutte teurastettaviksi, sentähden ettette vastanneet, kun minä kutsuin, ettekä kuulleet, kun minä puhuin, vaan teitte sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja valitsitte sen, mikä ei ole minulle otollista.
13. Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minun palvelijani syövät, mutta te näette nälkää; katso, minun palvelijani juovat, mutta te kärsitte janoa; katso, minun palvelijani iloitsevat, mutta te joudutte häpeään.
14. Katso, minun palvelijani riemuitsevat sydämen onnesta, mutta te huudatte sydämen tuskasta ja voivotatte mielimurteissanne.
15. Ja te jätätte nimenne kirouslauseeksi minun valituilleni: "Niin sinut surmatkoon Herra, Herra!" Mutta palvelijoilleen hän on antava toisen nimen.
16. Joka maassa itsensä siunaa, siunaa itsensä totisen Jumalan nimeen, ja joka maassa vannoo, vannoo totisen Jumalan nimeen; sillä entiset ahdistukset ovat unhotetut ja peitossa minun silmiltäni.
17. Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
18. vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.
19. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.
20. Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.
21. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
22. he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
23. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
24. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
25. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.

Avatar
Sinettisormus
Viestit: 8992
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus » 26 Maalis 2018, 12:09

Kirje roomalaisille 8
1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4. että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
5. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
9. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
10. Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
11. Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
12. Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
13. Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
14. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
17. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
18. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
19. Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
21. koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23. eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
24. Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
25. Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.
26. Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
27. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.
28. Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
29. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
30. mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
31. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
32. Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
33. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
35. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
36. Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
37. Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
38. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Hagg. 2:23. "Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot."

Avatar
Sinettisormus
Viestit: 8992
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus » 26 Maalis 2018, 12:35

Tämä on minulle hyvin tärkeä kohta, sillä Herra itse on tämän minulle näyttänyt näkyjen ja vahvistanut ne, tämän sananpaikan kautta.
Herra on profetoinut tämän sanansa kautta minulle henkilökohtaisella tasolla.
Edelleen käytän tuota Sinettisormusta, nimimerkissäni, tuolla Blogini ja sähköpostini puolella.
Täällä käytän vain, tuota sinettiä, joka on lempinimeni täällä ja muodostunut lyhennys tuosta sinettisormuksesta.

23. Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot."
Haggai 2.
Hagg. 2:23. "Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot."

Avatar
Sinettisormus
Viestit: 8992
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus » 27 Maalis 2018, 10:48

Tässä on Sanan paikka joka on varmasti yksi suosituimpia ja paljon käytetty:

PSALMIT 23
1. Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

2. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
3. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
4. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
6. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Kuva
http://4.bp.blogspot.com/-bMrZ_3uVRz4/V ... meneni.jpg
Hagg. 2:23. "Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot."

Avatar
Sinettisormus
Viestit: 8992
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus » 27 Maalis 2018, 11:01

Hagg. 2:23. "Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot."

katso7
Viestit: 1433
Liittynyt: 19 Kesä 2016, 16:58
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja katso7 » 08 Huhti 2018, 19:10

Kun NÄETTE tämän kaiken alkavan tapahtua rohkaiskaa itseänne sillä teidän vapautuksenne päivä on lähellä
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all

Avatar
sisar
Valvoja
Viestit: 427
Liittynyt: 04 Syys 2016, 12:48

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja sisar » 08 Huhti 2018, 19:17

katso7 kirjoitti:Kun NÄETTE tämän kaiken alkavan tapahtua rohkaiskaa itseänne sillä teidän vapautuksenne päivä on lähellä
AAMEN!

Avatar
sisar
Valvoja
Viestit: 427
Liittynyt: 04 Syys 2016, 12:48

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja sisar » 10 Huhti 2018, 17:58

Gal. 3:26-27

33/38 käännös
26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

92 käännös
26 Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.
27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.

Avatar
Sinettisormus
Viestit: 8992
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus » 20 Tammi 2019, 15:09

"Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!"
Jaak. 1:12 [kr38]
Hagg. 2:23. "Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot."

Tuula1
Viestit: 412
Liittynyt: 04 Marras 2017, 17:58

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Tuula1 » 20 Tammi 2019, 16:27

tietty Psalmi 91 kokonaisuudessaan.

katso7
Viestit: 1433
Liittynyt: 19 Kesä 2016, 16:58
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja katso7 » 20 Tammi 2019, 17:15

4 Moos 23:19
Ei Jumala ole ihminen niin että hän valhettelisi eikä ihmislapsi että hän katuisi.
Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäsi?
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all

Avatar
Sinettisormus
Viestit: 8992
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus » 20 Tammi 2019, 17:42

"Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!"
Jaak. 1:12 [kr38]
Tuosta sanapaikasta, minulle nousi heti mieleeni sinut, Katso7 veljeni .. sinut näen tuossa jakeessa.
Hagg. 2:23. "Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot."

katso7
Viestit: 1433
Liittynyt: 19 Kesä 2016, 16:58
Viesti:

Re: Lempikohtanne Raamatussa

Viesti Kirjoittaja katso7 » 20 Tammi 2019, 17:56

Kiitos rakas Sinetti!!!
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all

Vastaa Viestiin