Pitikö Paavali Jeesusta Isän vertaisena Jumalana - vai ei ?

Keskustelua sanasta
olli

Pitikö Paavali Jeesusta Isän vertaisena Jumalana - vai ei ?

Viesti Kirjoittaja olli »

Sanoin toisessa ketjussa, ettei Paavali pitänyt Jeesusta Isän vertaisena Jumalana. Jarmo kommentoi tähän:
-jarmo- kirjoitti:Olli väitti ettei hän ole löytänyt Raamatusta paikkoja missä Jeesus on Jumala mutta kun niitä on vaikka kuinka paljon. Ihan pelkästään Joh. 1:1-5 samoin kuin on nuo ilmestyskirjan loputkin jakeet.
Mutta kun 1 Joh ei ola Paavalin kirjoittama kirje.

Toistan edelleen käsitykseni: Paavali EI PITÄNYT Jeesusta Isän vertaisena Jumalana. Se näkyy aivan joka puolella Paavalin kirjeitä, ja lukuisissa kohdissa aivan joka kirjeessä. Niin monessa, etten edes viitsi lainata niitä kaikkia. Mutta otan pari esimerkkiä:
Gal 1 kirjoitti:1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
Tämä on nyt niin selvä asia, etten tiedä tarvitseeko edes kommentoida noita alleviivattuja, jollei joku väen vänkään sitten halua olla lukematta mitä Paavali tuossa kirjoittaa.

Jae 1: Paavali erottaa toisistaan aivan selkeästi 1: Jeesuksen Kristuksen, ja 2: Isän Jumalan, joka on herättänyt Jeesuksen. No, Raamattu sanoo aivan selkeästi, että Jumalalla ainoalla on kuolemattomuus, joten Paavalin sanoessa Jeesusta kuolleeksi, hän myös sanoo ettei Jeesus voi olla kuolematon Jumala.

Jae 3: Jälleen Paavali erottaa selkeästi toisistaan Jumalan, joka on meidän Isämme, ja Jeesuksen kristuksen, joka on meidän Herramme.

Jae 4: Paavali sanoo, että Isä = Jumala, eikä missään nimessä yhdistä Jeesusta Jumalaan, vaan sanoo Jeesuksen tehneen Jumalan tahdon mukaan.

Joka kirjeessä löytyy vastaavat alkutervehdykset, joissa Paavali selkeästi erottaa Jumalan ja Jeesuksen toisistaan. Jos Paavali olisi pitänyt Jeesusta kolmiyhteisen Jumalan yhtenä persoonana, ei hän olisi voinut kirjoittaa erikseen Jumalaa ja Jeesusta näissä tervehdyksissä.

Mutta mielenkiinnolla odotan, jos jollakin on todisteet esittää päinvastaisesta, eli että Paavali olisi (muka) kirjoituksissaan uskonut Jeesusta Isän vertaiseksi Jumalaksi.
jouko

Re: Pitikö Paavali Jeesusta Isän vertaisena Jumalana - vai ei ?

Viesti Kirjoittaja jouko »

Tämä ei nyt suoraan liity tähän Paavalin mielipiteeseen, mutta en minäkään sekoittaisi Herraa Jeesusta Isään vaikkakin Hän on Isässä ja Isästä.
Jeesus on Jumalan Poika ja siinä ei liene kellään epäselvyyttä.
Herra teki Marian raskaaksi Pyhästä Hengestä ja käski heidän antaa pojalle nimeksi Jeesus.
Tokkopa Isä Jumala itse kasvoi Marian kohdussa ja taivas oli sillä aikaa tyhjä.
Herra Jeesus meni kasteelle myöhemmin ja taivaasta kuului ääni: Tämä on minun rakas Poikani johon Minä olen mieltynyt.
Getsemanessa Herra Jeesus rukoili että Isä ota minulta tämä malja pois, mutta ei niin kuin minä tahdon vaan niin kuin sinä tahdot.
Eihän tuossa olisi päätä eikä häntää jos Hän itseltään rukoilisi.
Ristillä Herra Jeesus huusi Jumalani miksi minut hylkäsit.
Herra Jeesus on Jumalan uhrikaritsa jonka oli kärsittävä Ihmisten syntien tähden Herran viha ja Hän oli ainoa kelvollinen ja synnitön Jumalan silmissä ja siksi Jumala Hänen kauttaan antaa meille synnit anteeksi.
Herra Jeesus sanoo istuvansa Jumalan oikealla puolella.
Jeesus kysyi Pietarilta kuka Hän on ja Pietari sanoi että sinä olet Kristus Jumalan Poika johon Herra vastasi että siunattu olet sinä Pietari sillä tuon kertoi sinulle Isä.
Isä on antanut kaiken vallan Herralle Jeesukselle taivaassa ja maanpäällä.
Miksi ihmeessä Isä antaa Herralle Jeesukselle valtaa jos Jeesus olisi Isä Jumala.
Minun käsitykseni mukaan Isä Jumala on Herra Sebaot ja Herra Jeesus on Jumalan Poika.
Näin minä olen asian hengessäni ymmärtänyt.
En kanssa ymmärrä miten Jeesuksesta tehdään Isä Jumala kun Hän ei itsekään sanonut olevansa Jumala vaan Jumalan Poika.
näkymätön ninni

Re: Pitikö Paavali Jeesusta Isän vertaisena Jumalana - vai ei ?

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Aamen Jouko! Olen ymmärtänyt asian samoin.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Pitikö Paavali Jeesusta Isän vertaisena Jumalana - vai ei ?

Viesti Kirjoittaja Eero »

Minä nään asian jotenkin niin, että Jumala on Henki, jonka oleminen ei ole rajoitettua mihinkään aikaan tai paikkaan, kuten meidän ihmisten. Maan päällä ollessaan Jeesus oli ihminen, Jumalan Poika, Sana tulleena lihaksi ja Sana on Jumala.

Luulen myös että tämä asia selviää meille lopullisesti vasta Hänen tullessaan takaisin eli usko on se mitä tarvitaan.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
olli

Re: Pitikö Paavali Jeesusta Isän vertaisena Jumalana - vai ei ?

Viesti Kirjoittaja olli »

Se, miten kristinuskon valtavirta tai eri suuntaukset ymmärtävät Jumalan ja Jeesuksen tänä päivänä, ovat toki merkityksellisiä, mutta se, mitä tarkoitin aloituksessani oli juuri tuo otsikko - eli miten Paavali asian ymmärsi. Ja Paavalihan aivan selkeästi ei kirjoitustensa mukaan pitänyt Jeesusta lähellekään Isän vertaisena, joskin toki Herrana ja Kuninkaana, joka on eräänä päivänä palaava taivaasta, jossa Hän on nyt.

Paavalin kristologia onkin hieman haastavaa, sillä Paavali ei varsinaisesti sanonut Jeesuksesta paljoa - paitsi aivan selkeästi sen, että Jeesus ei ole Jumala.

Kannattaa muistaa, ettei Jeesusta alettu pitää Isän vertaisena ennen kuin vasta kauan Paavalin jälkeen. Sen vuoksi myönnänkin, että lähtökohtaisesti vastaus otsikon kysymykseen "Pitikö Paavali Jeesusta Isän vertaisena Jumalana" on triviaali ja päivänselvä: eli ehdottomasti ei.

Sen tietää toki siitäkin ettei tuohon aikaan kukaan Häntä Jumalana pitänyt, mutta ennen kaikkea Paavalin omat kirjoitukset sanovat asian aivan suoraan.
Vastaa Viestiin