JALKOJENPESUN MERKITYS

[Sinettisormus]

Kirjoittaja tarkastelee erään nykyisin usein laiminlyödyn, mutta kuitenkin ikivanhan kristillisen tavan merkitystä.

Joka vuosi kiirastorstaina, ennen pitkäperjantaita, paavi pesee messuun osallistuvien jalkoja. Tarkkaan ottaen kaksitoista pääsee mukaan tähän jo vuosisatoja vanhaan rituaaliin. Kyse on teosta, jonka Jeesus suoritti yläsalissa päivää ennen kuolemaansa Golgatalla.

Vuosien saatossa taidemaalarit ovat kuvanneet Jeesusta pesemässä opetuslastensa jalkoja. Ainakin yksi on kuvannut Pietarin kieltäytymässä jalkojenpesusta ja vastustelemassa Jeesusta.

Vuosien saatossa tapa on jäänyt syrjään useimmissa seurakunnissa, joko siksi että sitä pidetään aikansa eläneenä, Raamatun ajan kulttuuriin liittyneenä tapana tai siksi että se hämmentää meitä (meistä on mukavampaa säilyttää tietty etäisyys ja yksityisyytemme). Meidän tapamme ovat niin erilaisia kuin Jeesuksen aikana, jolloin pölyisten teiden tallaaminen teki jalkojenpesun välttämättömäksi. Miten tällainen käytäntö voisi olla perusteltua hyvin pukeutuneiden ihmisten kesken puhtaissa ja moderneissa oloissa? Tämä on hyvä kysymys. Vastataksemme siihen meidän täytyy tutkia, mitä Jeesus oikein teki ja miksi.
Silloin muinoin

Tarkastellaanpa, mitä Jeesus teki ja mitä hän sanoi jalkojenpesusta ja sen merkityksestä. Tapaus on tallennettu Johanneksen evankeliumin kolmanteentoista lukuun. (Huomaa, että Johannes ei sisällyttänyt tekstiin muita viimeisen ehtoollisen tapahtumia, kuten tekivät Matteus, Markus ja Luukas. Ks. Matt. 26:17–30; Mark. 14:12–26; Luuk. 22:7–20.)

Näin Johannes tilanteen kuvasi: ”Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.” (Jae 1.)

Palvelijan olisi kuulunut pestä kaikkien jalat, mutta palvelijan puuttuessa Jeesus asettui tähän rooliin. Näin hän osoitti opetuslapsilleen, kuinka paljon hän todella rakasti heitä. Hän, taivaan Herra, otti alhaisen palvelijan paikan. Hänen rakkautensa ja nöyryytensä olivat esimakua siitä, mihin syvyyksiin hänen uhrautuvuutensa pian ristillä ulottuisi ihmiskunnan pelastamiseksi. Jalkojenpesua ei voida ymmärtää irrallaan Pelastajan rakkaudesta.

”Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.” (Jakeet 3–5.)

Opetuslapset eivät olleet uskoa silmiään, kun heidän mestarinsa otti heidän edessään palvelijan roolin. Jeesus osoitti, etteivät hänen seuraajansa saaneet pitää kiinni aseman tuomasta ylpeydestä. Nöyryys on kristityn merkki.

Jeesus vielä vahvisti tämän sanomalla jalkojenpesun jälkeen: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi – –.” (Jae 16.) Tämän on täytynyt olla vahva moite opetuslapsia kohtaan, jotka vain hieman aiemmin olivat kinastelleet siitä, kuka heistä olisi suurin Jumalan valtakunnassa.

Kierrettyään piirin ympäri Jeesus tuli lopulta Pietarin kohdalle. Aina ajan tasalla pysyvä Pietari ei nyt oikein ymmärtänyt mistä oli kysymys, ja julisti äänekkäästi, ettei Jeesus saisi ikinä pestä hänen jalkojaan (ks. jae 8).

Jeesus ei sivuuttanut Pietarin uhoa, vaan haastoi tämän ajattelemaan pidemmälle. Hän meni asian ytimeen esittämällä, mikä on keskeisin asia suhteen luomisessa häneen. Hän sanoi Pietarille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” (Jae 8.)

Jalkojenpesun tarkoitus oli osoittaa koko ihmiskunnalle, että Jeesuksen ikuinen ja loppumaton rakkaus puhdistaa ihmisen, ja että puhdistuminen tapahtuu ainoastaan Jeesuksen kautta. Jalkojenpesu kertoo meille myös siitä, että meidän tulee voittaa ylpeytemme ja itseriittoisuutemme, sillä niillä ei ole sijaa Jeesuksen todellisten seuraajien elämässä.

Kun Jeesus teki tämän Pietarille selväksi, Pietari meni äärimmäisyydestä toiseen pyytäen Jeesusta pesemään, ei ainoastaan hänen jalkojaan, vaan myös hänen kätensä ja päänsä (ks. jae 9). Jeesus vastasi toistamalla sanansa jalkojenpesun merkityksestä. Sen lisäksi, että pesu puhdistaa pölyisiltä teiltä jalkoihin tarttuneen lian, se muistuttaa meitä puhdistuksen tarpeestamme ja samalla Jeesuksen suuresta uhrista ristillä, mitä hän on tehnyt hyväksemme.
Entä nykyään?

Täytyykö meidän tosiaan pestä toistemme jalat vielä nykyäänkin? Eikö käytäntö merkityksestään ja hyvästä opetuksestaan huolimatta ole vain entisaikojen jäänne?

Jeesuksen sanat opetuslapsille kuuluvat meillekin kirkkaina: ”Ymmärrättekö te, mitä teille tein? Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.” (Jakeet 12–15; kurs. lis.)

Tässä on selvästi käsky Jeesukselta itseltään, joskin monet nykyään jättävät sen huomiotta vedoten muuttuneisiin olosuhteisiin ja aikoihin. Jeesuksen sanat on kohdistettu kuitenkin myös tämän päivän ihmisille.

Seurakunnissa, jotka ovat säilyttäneet tavan, se on yleensä sisällytetty osaksi ehtoollistilaisuutta. Jeesus ei antanut ohjeita siitä, milloin meidän tulisi viettää ehtoollista tai pestä toistemme jalkoja. Joka kerta osallistuessamme jalkojenpesuun, osoitamme kuitenkin tarpeemme nöyrtyä ja saamme muistutuksen siitä suuresta rakkaudesta, joka Jeesuksella oli opetuslapsiaan – ja meitä – kohtaan. Miksi väheksyisimme Jeesuksen sanoja ja jäisimme paitsi siitä siunauksesta, joka seuraa hänen esimerkkinsä noudattamista?
Muinainen riitti

Jalkojenpesua on harjoitettu jo ennen 1100-lukua, jolloin paavin on kirjattu ensimmäisen kerran pesseen kahdentoista alidiakonin jalat. Augustinus mainitsi tavan noin vuoden 400 tienoilla, ja pari sataa vuotta aiemmin kirkkoisä Tertullianus kuvaa sitä osana kristillistä jumalanpalvelusta. Varmaankin opetuslapset harjoittivat tapaa jo ensimmäisellä vuosisadalla.

Keskiajalla Etelä-Ranskan albigenssit ja Italian Piemonten laaksojen valdolaiset harjoittivat jalkojenpesua. Uskonpuhdistuksesta lähtien mennoniitat, hussilaiset ja pieni osa baptisteista ovat jatkaneet tavan noudattamista. Muutamat protestanttiset kirkot, adventtikirkko mukaan lukien, noudattavat sitä edelleen, yleensä ehtoollisen yhteydessä.

Jalkojenpesu opettaa meille, että meidän tulee välittää uskonsisaristamme ja -veljistämme. Raamatun mukaan jalkojenpesun merkitys ei tosin rajoitu ainoastaan nöyryyteen ja toisista välittämiseen, vaan siihen sisältyy myös tietoisuus omasta puhdistumisen tarpeestamme.

Meillä on Jeesuksen nimenomainen käsky, ja kaikki hänen käskynsä tuovat mukanaan siunauksia niille, jotka noudattavat niitä. Osallistuessamme jalkojenpesuun osoitamme halukkuutemme seurata Jeesusta kaikessa.

Itse haluan jättää hämmennyksen tunteet omaan arvoonsa ja olla piittaamatta siitä, että kulttuurini vieroksuu tätä tapaa. Jeesus kehotti näin tekemään ja kokemus on ollut itselleni siunaus. Se voi olla sitä myös sinulle.

– Signs of the Times / Harold Harker

[Sinettisormus]

Toden totta, Pyhä Henki osoitti tämän meillekin ja siksi halusin tuoda tämän vielä tähän.
Meidän tulee todella asettua palvelemaan toisiamme, nöyrtymään ja kaiken minkä teemme, teemme Kristuksen rakkaudella. Emme saa korottaa asemaamme, mitä sitten teemmekään. Opettaja opettaa Rakkaudella, ei ylpeyden sanat suussaan. Näin Jeesuskin teki. Kun Hän opetti, ihmiset piirittivät Hänet, koska halusivat kuulla sitä Rakkaudellista Sanomaa, jota Hän julisti. Isän oppeja. Kaikki minkä Hän opetti, tuli Isältä, ei Häneltä itseltään. Hän korotti Isää, ei itseään. Hän oli tullut palvelemaan meitä, aivan kaikessa.
On niin hienoa nousta puhujanpöntön ääreen, pörhistäen rintaa kuin ilmoittaen; näettekö, kuuletteko MINUT?
Tuo asenne karkoittaa kuulijan tai ainakin aiheuttaa ihmisten joukossa nurinaa ja napinaa.
Meidän tulee riisua tuo ylpeyden viitta ja pukea nöyryys yllemme ja Rakkaudessa tehdä se, minkä Herra meille siinä hetkessä osoittaa tehtäväksi.
Tämän toin meille rakkaudella, jotta oppisimme olemaan kuin Jeesus, muuttumaan päivä päivältä Hänen kaltaisekseen.
Katsotaan käsiämme, mitä niistä näemme? Mitä ja miten niillä olemme palvelleet?

Kiitos Jeesus, että annoit meille tämän opetuksen.
Siunattua päivää kaikille. Olette Rakkaat.

[Sinettisormus]

Jalkojen pesun merkitys kristityille.

Moni kokee jalkojen pesuun osallistumisen ehtoollisen yhteydessä kiusalliseksi ja jättäytyy siitä pois. Tämän raamatullisen, hengellisiä opetuksia sisältävän määräyksen vähittäinen katoaminen aiheuttaa hengellistä vahinkoa. Kirjoittaja esittää neljä näkökulmaa jalkojen pesun tärkeydestä.

Keskiaikaisissa luostareissa munkit pesivät uupuneiden, yösijaa tarvitsevien matkamiesten jalat. Monissa Euroopan kuninkaallisissa hoveissa hallitsijalla oli tapana pestä joidenkin alamaistensa jalat pääsiäistä edeltävänä torstaina järjestetyssä seremoniassa. Englannin kuningatar lahjoittaa edelleen muistorahoja kiirastorstaina joillekin alamaisilleen rituaalissa, joka perustuu kuninkaalliseen jalkojen pesun seremoniaan.

Kautta aikojen jalkojen pesu on ollut käytäntönä erilaisissa roomalaiskatolisen kirkon tilaisuuksissa. Uuden testamentin tapaa pestä jalat johdantona Herran ehtoolliseen on kuitenkin esiintynyt ainoastaan protestanttisissa piireissä. 1500-luvun anabaptistit löysivät jalkojen pesun uudelleen raamatullisena tapana, ja useat protestanttiset seurakunnat seurasivat heidän esimerkkiään – adventtikirkosta tuli suurin jalkojen pesun käytäntöä noudattava kirkkokunta.
Useimmat seurakunnat, joissa jalkojen pesu jossakin vaiheessa oli ehtoollista edeltävä käytäntö, ovat luopuneet tästä tavasta. Yleensä traditio hävisi vähitellen, kun yhä useammat ja useammat ihmiset kokivat siihen osallistumisen kiusalliseksi ja pitivät käytäntöä aikansa eläneenä.

Onko tällainen ymmärrettävää ja hyväksyttävää? Vai onko olemassa syy, jonka vuoksi adventistien tulisi ehdottomasti vaalia tätä osaa perinnöstään? Onko käytäntö tuomittu häviämään parin seuraavan vuosikymmenen kuluessa, vai pitäisikö sen pysyä mielekkäänä osana meidän jumalanpalvelusperinnettämme?
Jeesuksen esimerkki

Jalkojen peseminen oli yleinen käytäntö Raamatun aikoina. Ihmiset kävelivät tuolloin pölyisillä teillä pelkissä avonaisissa sandaaleissa. Ne, jotka ovat käyneet tiettyjen suurkaupunkien slummeissa, tietävät, millaisia tiet Jeesuksen aikana olivat. Ensimmäisellä vuosisadalla vierailijoiden jalkojen peseminen ei ollut ylellisyys, vaan välttämättömyys. Aterioidessaan ihmisillä oli tapana oikaista jalkansa matalien pöytien viereen, jolloin ruokailijan jalat saattoivat koskettaa vierustoveria. Toisaalta vierailijoiden jalkojen pesemistä pidettiin yleisesti orjatyönä. Emme mekään oleta, että meitä pyydettäisiin ystävien luona käydessämme siivoamaan WC:tä tai viemään roskia. Jeesuksen aikalaisetkaan eivät olettaneet, että heitä pyydettäisiin omaksumaan orjan asema ja pesemään päivällisvieraiden jalat.

Joh. 13:1–7 kerrotaan siitä, miten Jeesus vietti pääsiäistä pienen opetuslapsipiirinsä kanssa. Vieraiden jalkojen peseminen heti heidän saavuttuaan oli yleinen tapa ja kuului osana ateriapalveluihin. Ikävä kyllä tässä tapauksessa palvelua ei ollut saatavilla; eikä kukaan paikalla olleista halunnut sitä tarjota. Ainoa, joka oli valmis polvistumaan ja suorittamaan tämän nöyrän palveluksen, oli Mestari.

Antaessaan tämän unohtumattoman esimerkin todellisesta palvelujohtamisesta Jeesus teki opetuslapsille selväksi, ettei kyse ollut vain tuona hetkenä tapahtuneesta asiasta. ”Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.” (Jae 15.) Vastauksena tähän ohjeeseen adventistiuskovat jatkavat toinen toisensa palvelemista ennen Herran ehtoollista pesemällä toistensa jalat.
Täynnä merkitystä

Varmistakaamme, että emme omassa seurakunnassamme menetä tätä rituaalia, joka on niin täynnä merkitystä. Jos sallimme tämän raamatullisen, paljon hengellisiä opetuksia sisältävän määräyksen kadota vähitellen, aiheutamme hengellistä vahinkoa itsellemme.

Jalkojen pesuun liittyy neljä aspektia, joita meidän ei tulisi unohtaa:

1. On kyse kaikkien hyväksymisestä ilman ennakkoehtoja.
Jeesus oli kokenut opetuslastensa kanssa kaikenlaista. Hän tunsi heidät heitä itseään paremmin. Hän oli tietoinen heidän vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Silti hän ei erotellut heitä. Hän pesi kaikkien heidän jalkansa eikä epäröinyt Pietarinkaan kohdalla, vaikka tiesikin tämän vain muutaman tunnin kuluttua kiihkeästi kieltävän hänet. Hän polvistui Juudas Iskariotin edessä täysin tietoisena siitä, että Paholainen oli jo yllyttänyt Juudaksen pettämään hänet (jae 2).

Eikö tämä ole parempaa, mitä saatamme edes kuvitella? Asettaessaan jalkojen pesun hengellisen rituaalin Jeesus kehottaa meitä hyväksymään kaikki ihmiset lähimmäisinämme, ilman ennakkoehtoja. Silloinkaan, kun koemme, etteivät he täytä normejamme, emme saa torjua heitä vaan meidän tulee pyrkiä lähestymään heitä.

2. On kyse aidosta palvelemisesta, joka pikemminkin jalostaa kuin halventaa.
Jeesus ei pannut pahakseen palvelijan rooliin ryhtymistä. Hän ei ollut niin itsetärkeä, että olisi pitänyt mitään tehtävää arvoaan alentavana. Jeesus tiesi aivan hyvin, kuka hän oli, eikä ollut epävarma asemastaan. Hän ”tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen” (jae 3). Vähän myöhemmin kertomuksessa Jeesus sanoo: ”Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen.” (Jae 13.)

Jeesus tiesi siis aivan varmasti olevansa ylimpänä arvojärjestyksessä. Siitä huolimatta hän oli valmis palvelemaan. Palveleminen ei ole useimmille meistä luontaista. Olemme mieluummin niitä. jotka määräävät. Jeesus myöntääkin, että sillä tavalla asiat yleensä maailmassa toimivat. Kuitenkin hän painottaa: ”Niin ei saa olla teidän keskuudessanne.” (Luuk. 22:25, 26.) Tämä on todella vaikuttava opetus monelle meistä varsinkin silloin, kun paikallisen seurakunnan virkailijavalinnat tai piirikunnan, unionin tai pääkonferenssin kokoukset ovat näköpiirissä – tai vaikkapa vain toimiessamme kotona omissa erityisissä rooleissamme. Kertomus opetuslasten jalkojen pesemisestä on suurenmoinen opetus palvelemisesta.

3. On kyse tarpeestamme säännölliseen uudistumiseen.
Jeesuksen ja Pietarin välinen sananvaihto on valaiseva. Ensin Pietari kieltäytyy sallimasta Mestarin pestä hänen jalkojaan. Kun Jeesus sitten selittää hänelle teon merkityksen, Pietari tekee 180 asteen käännöksen ja sanoo: ”Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastaa: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.” (Joh. 13:8–10.)

Kreikankielisessä alkutekstissä kylpemistä tarkoittava sana lūō on eri sana kuin jalkojen pesemistä tarkoittava sana niptō. Tämä ei ole sattuma, vaan ero tehdään tarkoituksella. ”Te olette puhtaita”, Jeesus sanoo opetuslapsilleen (paitsi hän, joka on tietoisesti päättänyt kavaltaa minut; itse asiassa hän ei enää ole kanssani). Teidät on kastettu ja te olette Jumalan lapsia. Kastetta ei tarvitse toistaa säännöllisin välein. Te tarvitsette kuitenkin säännöllistä uudistumista, joka muistuttaa teitä kasteessa tekemästänne valinnasta. Tämä on jalkojen pesu -käytännön avainmerkitys. Se on elävä muistutus liitosta, jonka teimme Herramme kanssa mennessämme kasteelle.

4. On kyse uskomme horisontaalisen ja vertikaalisen ulottuvuuden yhdistämisestä.
Uskonnossa on sekä horisontaalinen että vertikaalinen ulottuvuus. Usein ihmiset eivät löydä tervettä tasapainoa näiden kahden aspektin välillä. He olettavat, että uskonnollisuuden ydin tarkoittaa kunnollisena ihmisenä elämistä. Toiset sanovat: ”Ei, hyvänä ihmisenä eläminen kuuluu sekulaariin humanismiin; uskontoon liittyy vain suhde Jumalaan.”

Jeesus tahtoo meidän ymmärtävän, että molemmat käsitykset ovat vääriä. Horisontaalinen ja vertikaalinen kuuluvat yhteen. Hän sanoo, että mikäli rakastamme häntä, rakastamme myös toinen toistamme. Kohtaamme hänet kohdatessamme aidosti toisen ihmisen. Jos olemme halukkaita palvelemaan veljiämme ja sisariamme, hän pitää sitä palveluksena itselleen (katso Matt. 25:31–46). Oikeastaan hän sanoo: ”Jos sovitte erimielisyytenne toistenne kanssa polvistuessanne pesemään uskonystävienne jalat, jos osoitatte ja vastaanotatte anteeksiantoa ja sovitusta ihmisten välisellä tasolla, minä osoitan rajatonta anteeksiantoani ja rakkauttani teille.”

Voin vain toivoa, että esittämäni ajatukset haihduttaisivat mahdollisen jalkojen pesuun liittyvän kiusaantuneisuuden. Älkäämme jääkö paitsi tätä mahdollisuutta uudistaa sitoutumisemme Herraamme säännöllisesti.

– Adventist Review / Reinder Bruinsma

[-jarmo-]

Muistan lapsena kun käytiin äidin kanssa Adventtikirkossa ja ain kun siellä oli ehtoolinen, niin sitä edelsi rituaali jota pikkupoikana aina ihmettelin kovasti. Koko seurakunta pesi toinen toistensa jalat. Sitten kun jalkojen pesu oli ohi, niin sen jälkeen seurakunta sai leivän ja viinimehupikarin. Siinä rukoiltiin koko ajan oikeestaan ja mä vähän pelkään, ettei enää tällaista ole missään.

[Sinettisormus]

Liekkö missään, mutta todellisen Taivaan perillisen sydämessä tuo palvelualttius on ympärileikattuna. Palvelua nöyrällä rakkaudella, korottamatta itseään kenenkään yli. Se on tuon kaiken pointti. Kiitos Jeesus opetuksesta.

[Sinettisormus]

Minä kerran yllätin mieheni, kun hän oli tietokoneellaan, niin menin pesuvehkeiden kanssa ja pyysin saada pestä hänen jalkansa raamatullisesti ja hän suostui ... Hän oli yllättynyt mutta hymyilevä.

[Magda-sisko]

Hui kamala kun ajattelen riisuvani jonkun edessä talvisaappaat ja hautuneet villasukat, ja alla on sukkahousut talvisin. Sitten housunlahkeet jäävät märiksi ja jäätyvät kotimatkalla... En usko että moni muukaan kovasti tykkää ajatuksesta.

Minä pesen toisten jalkoja palvelemalla ajatuksissani ja rukouksissani ihmisiä kotini hiljaisuudessa tai seurakunnassa. Eikö Raamatun naisihanne ole hiljainen rukouksen ihminen, jossakin siellä niin lukee.

[Ella]

Muutama vuosi sitten oli Alfa TV:llä ohjelma. Joltain Kreikan saarelta. Siellä oli Jumalanpalvelus ja ne pesivät toistensa jalat.
Se Jumalanpalvelus oli ennen Pääsiäistä. Tietääkö kukaan? Onko Ortodoksisessa kirkossa, sellainen tapa?

[Sinettisormus]

On. Ortodoksit pesevät jalat ilmeisesti pari kertaa vuodessa.

[rauhansoturi]

Näen itse siinä jalkojen pesun merkittävässä opetuksessa, että Jeesus, vaikka Hänellä on Jumalan muoto, ei katsonut itseään Jumalan rinnalla ollakseen samanvertainen Hänen kanssa. Niin Hän tyhjensi itseään ja otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi, niin hän oli sellainen, kuin ihminen. Hän oli kuuliainen Isälle ja pysyi Hänen tahdossa kuolemaan, ristinkuolemaan asti, kunnes Jumala on korottanut Jeesusta korkealle.

Siten Jeesus opetti, että se, joka tahtoo tulla suureksi, olkoon palvelija, sillä Ihmisen Poika ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monien edestä (Matt. 20:28). Niin näen, että se opetus liittyy sydämen asenteeseen sisaruksia ja veljiä kohti, niin Jeesuksen seuraajana asettuu palvelemaan heitä.

Jeesuksen seuraajat tekevät samat teot, joita Jeesus on tehnyt maan päällä Isän tahdon mukaan, niin Jeesuksen seuraajat tekevät Jeesuksen tahdon mukaan.

Kun esimerkiksi menisin seurakunnankokoukseen ja siellä minua tultaisiin palvelemaan, niin Jumalan tahto siinä toteutuisi. Silloin minä rakentuisin Jeesuksessa. Jos olisin seurakunnan palvelija, en menisi hakemaan palveltavaa itselleni, vaan asettuisin palvelemaan heitä ja pysyisin Jumalan tahdossa, niin he rakentuisivat Jeesuksessa.

Tällaista ajatusta itselläni on....