Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Täällä voit julistaa sanaa ja keskustella myös armolahjoista
Avatar
Sinetti
Viestit: 8862
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Viesti Kirjoittaja Sinetti » 07 Huhti 2016, 10:43

Katsoin eräänä aamuna ulos ikkunasta. Aurinko paistoi lämpimästi. Menin ovelle ja avasin sen. Annoin kesän tulvia sisään, sillä ulkona oli todella kaunis ja lämmin kesäpäivä. Linnut lauloivat iloisesti ja kiireisinä rakensivat pesiään. Luonto kuunteli Luojaansa, on oikeus olla hiljaa. Ehkä kuulemme Jumalan puheen silloin selvemmin; sana avautuisi… Kyllä Jumala on tehnyt kauniin maailman, voi, kun emme tuhoaisi sitä kauneutta sillä syntisellä maailmalla jota suurin osa edustaa. Laitoin silmäni kiinni ja hengitin syvään, annoin auringon lämmön tulvia sisimpääni; ollen samalla Jumalan rakkaudellisessa läsnäolossa, hiljaa. Meidän täytyy elää rauhassa kaikkien kanssa. Maailman rauhan saavuttaminen lähtee jo meidän lähipiiristämme, että elämme rauhassa keskenämme. Ensisijaisesti se lähtee meistä itsestämme, että osaamme olla rauhassa itsemme kanssa. Näin taas Jumalan
johdatuksen, kuinka Hän minua opettaa. Kaikki mitä näinä päivinä olin lukenut ja kirjoittanut ja kokenut vahvistui kun katsoin iltapäivällä tv1:ltä PISARA ohjelmaa, siinä luettiin Raamatusta, Paavalin kirje roomalaisille 12:


Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
2. Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
3. Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.
4. Sillä niin kuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä.
5. niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä.
6. ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on;
7. jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan;
8. jos kehoittaa, niin kehottamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten.
9. Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.
10. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.
11. Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä
palavat; palvelkaa Herraa.
12. Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät.
13. Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta.
14. Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkää kirotko.
15. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
16. Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itse mielestänne viisaita.
17. Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.
18. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.
19. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: Minun on kosto, minkä olen maksava, sanoo Herra.”
20. Vaan “ jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.”
21. Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä

Sen jakeet kertoivat juuri näitä asioita joita viimeämmäksi olen tässä kirjoituksessani käsitellyt. Se on todiste siitä että Jumala tuo eteeni tuota uutta tietoa ja näillä Raamatun kohdilla esim. vahvistaa osallisuutensa minun uskon matkaani.
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Avatar
Sinetti
Viestit: 8862
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Viesti Kirjoittaja Sinetti » 07 Huhti 2016, 11:15

Eräänä iltana, kun kävin nukkumaan tunsin enkeleiden vahvan läsnäolon. Minulla oli vahva ja hyvä olo. Olin Jumalan läsnäolossa ja rukouksessa. Sain näyn jossa Jeesus seisoi valkeassa vaatteessaan, kädet vaakatasossa sivuilla, vastaanottavana. Olin onnellinen ja kiitollinen, sitten nukahdin. Jumala kuulee rukouksemme jos asiamme on oikea. Koettelemukset elämässämme on parhaaksemme, vaikkei siltä tuntuisikaan. Niiden tarkoitus on opettaa meitä. Me emme ymmärrä, mistä kaikesta Jumala on meidät myös varjellut. Ilman varjelusta ei tiedä millainen elämä meillä olisi. Ollaan kiitollisia Jumalalle. Ollaan onnellisia, mutta opetellaan hillitsemään tunteemme, ettei paha meissä riehaantuisi. Hengellinen sokeus on pahempaa kuin fyysinen sokeus. Olemme heikkoja emmekä uskalla aina katsoa totuutta silmiin. Tiedän että moni haluaisi elää Jumalan tiellä, mutta eivät uskalla, koska pelkäävät mitä muut sanoo ja ajattelee, se on myös pahaa sokeutta, ihmispelkoa. Kaikista pahinta on pelko mitä lähimmäiset ajattelevat, mutta näin ei saisi olla. Ei saa miettiä mitä muut ajattelevat, vaan mitä sinun sydämesi haluaa. Onko läheisilläsi omia harrastuksia ja intohimoja? Ovatko he kysyneet sinulta mitä mieltä sinä olet heidän mieltymyksistään? Tuskin. Kun otamme Herran omaksemme, opimme hiljaa sanomaan:
- Minä olen Herran oma.”
Annetaan Jumalan sanan opettaa, opimme valvomaan Hänen kanssaan. Kun etsimme yhteyden itse Elämään, Jumalaamme, tavoitamme ikuisuuden, elämän ilman rajoja. Voimme sanoa:
- Isä, tässä olen. Tapahtukoon sinun tahtosi. Tulkoon valtakuntasi.”
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Avatar
Sinetti
Viestit: 8862
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Viesti Kirjoittaja Sinetti » 07 Huhti 2016, 11:24

Meistä saattaa joskus tuntua että olemme ja elämme kuin vankilassa, ettemme henkisesti edisty tai olemme kuin eksyksissä emmekä tiedä miten edetä. Olemme vankilassa kuin Joosef, sillä emme ole vielä ehkä saavuttaneet sitä oppia minkä Jumala on meidän eteemme antanut ja joskus saatamme olla
tässä vankilassa myös sen vuoksi, että meidän lähellemme on tuotu ihmisiä tai ihminen, joka on samassa tilanteessa ja meidän pitää olla tälle ihmiselle tukena Jumalan tahdosta. Kun tämän ymmärrämme, on se helpompaa, meidän ei tarvitse ominemme yrittää singoilla sinne ja tänne, etenemättä kuitenkaan minnekään. Emme touhua oman tahtomme mukaan vaan ymmärrämme että elämme Jumalan tahdon mukaisesti. Sen ymmärtäminen tuntuu hyvälle ja lohdulliselle. Joskus tällaiset vaiheet voivat kestää vuosiakin, tästä hyvä esimerkki Raamatun tarina Joosefista ja hänen vankeudestaan. Koin että olen itse juuri elänyt tällaista vaihetta, minun lähelläni on ollut tämä rakas ystäväni ja rakas veljeni, jotka ovat olleet samanlaisessa tilanteessa ja minut on asetettu heidän tuekseen, tämän ymmärtäminen antoi minulle suuren helpotuksen. Mietin, mitä seuraavaksi, mitä nyt? Miksei mitään tapahdu? Onneksi en kuitenkaan lähtenyt hötkyilemään omineni, vaan huomasin että elän Jumalan tahdon mukaisesti. Kun tämä vaihe menee aikanaan ohi, tulee taas uutta ihanaa opittavaa, kaikki aikanaan…
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Avatar
Sinetti
Viestit: 8862
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Viesti Kirjoittaja Sinetti » 07 Huhti 2016, 12:23

Tässä vähän hengellistä musiikkia väliin; Pienet ihmeet - Älä pelkää: https://www.youtube.com/watch?v=Es6nMwui6cg
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Avatar
Sinetti
Viestit: 8862
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Viesti Kirjoittaja Sinetti » 07 Huhti 2016, 15:14

Jeesus sanoo:

- “Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Enhän minä tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni,
joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki” Joh.6:37-39.

Tässä on turva sellaisellekin, niin syntiselle, joka ei löydä yhtään syytä, miksi hänet pitäisi pelastaa, hänen ahdistuksessaan ja syntisyydessään. Tässä on turva, että me voimme todellakin tulla uskoon ja pelastua. Tätä uskoa ja pelastusta toivon myös omille läheisilleni ja sukulaisilleni.
- “Herra, tapahtukoon sinun tahtosi…! Siunaa heitä…!”
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Avatar
Sinetti
Viestit: 8862
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Viesti Kirjoittaja Sinetti » 31 Maalis 2018, 14:39

Eräänä iltana kävin tuskaista puhelua Herralleni, pyysin että hän vihdoin näyttäisi ja valaisisi minun hengellisen paikkani, että voisin irtautua Jumalan työhön kokopäiväisesti, irrottautua tästä maailmasta, joka liikaa ihmistä holhoaa ja pitää orjanaan. HALUAN IRTI SIITÄ!
Olin kovin väsynyt huutamaan ja itkin Herralle, että minun täytyy saada vastaus pian, mikä on hengellinen työni?
Otin Raamatun ja pyysin sanan paikkaa ja se avautui juuri tuosta Apostolien teoista 10. Ja kuinka hyvää sanaa se olikaan kaikkinensa. Olin kuin Kornelius ja olen saanut nähdä näkyjä, Herralta saatuna lahjana, näin tuon tekstin viestinä, kuinka Herra haluaa minun ja meidän todistavan häntä ja evankeliumiaan.
Siihen aikaan ihmiset oli Jumalaa pelkääviä ja ympärileikattuja, tänään uskossamme saamme olla ympärileikattuja Jeesuksessa Kristuksessa ja edelleen meidän tulee Häntä pelätä, kunnioittaen, niin kuin vanhempiaan kunnioitetaan. Ja meidän tulee ymmärtää että se mitä Jumala meille antaa, oli se muuten saastaista, Jumalalta saatuna se on puhdistettua, aivan kuin tuossa sanan tekstissä. Teemme hänen käskyjensä mukaan, niitä ei uusi liitto kumonnut.
Jeesus eli esimerkiksi elämänsa meille täällä maailmassa ja kävi myös kasteella, vaikka Jumalana tuskin tuota olisi tarvinut, mutta se oli meille esimerkiksi ja kuinka Jumala Poikaansa RAKASTIKAAN kun näki Poikansa kasteella; Tämä on minun rakas Poikani, johon olen mielistynyt."
Näin tulee tehdä myös meidän, tehdä kaste, niinkuin sana sen sanoo. Tämä on ollut asia joka on ollut tärkeänä mielessäni jo pitkään ja itse olen sen omalla kohdallani toteuttanutkin, Jumalan kutsun mukaan joka tuli unen ja Herran kutsun kautta ja olin kuuliainen tuolle kaikelle.

34. Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
35. vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
36. Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
37. sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;
38. te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
39. Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
40. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
41. ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
42. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
43. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
44. Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
45. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
46. sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47. "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
48. Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

Siinä sanotaan: että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin ja saamme olla Jeesuksessa Kristuksessa puhdistetut.
Jeesuksen Kristuksen siunausta sinulle, joka tätä nyt luet. Olkoon Herra meille armollinen.
Aamen.
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Avatar
Sinetti
Viestit: 8862
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Viesti Kirjoittaja Sinetti » 31 Maalis 2018, 16:43

Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Avatar
Sinetti
Viestit: 8862
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Viesti Kirjoittaja Sinetti » 02 Huhti 2018, 10:37

Näin Herra haluaa meidän olevan, ei keskittyä turhuuksien turhuuksiin, vaan olkaamme sitä miksi Jumala on meidät luonnut, me kelpaamme hänelle juuri sellaisena kuin olemme.

LAINAUS:
Ketä varten kaunistaudumme?
Otan esiin muutamia asioita, jotka voivat tulla esteeksi sille, että todella rakastamme Jeesusta.
Raamattu sanoo, että morsian kaunistaa itsensä ylkää varten. Morsian on seurakunta ja Jeesus on ylkä. Kaunistaako seurakunta itsensä yljälle vai vaan itsensä takia?
Haluamme tietysti elää uskossamme oikein ja hyvin ja olla moitteettomia. Haluamme, että meistä näkyisi, miten palavia olemme. Mutta pyrimmekö siihen seurakunnan, itsemme tai jonkun muun kuin Jeesuksen takia? Tähän kysymykseen joudumme jokainen vastaamaan.
Minäkin haluaisin olla synnitön ja kiillottelen mielelläni itseäni. Ei meidän toki tarvitse paljastaa kaikkia heikkouksiamme, mutta hengeltämme meidän tulisi olla sellaisia, että teemme kaiken Jeesukselle ja hänen vuokseen. Ja jos on tarpeen, astumme myös toisten eteen juuri niin vajavaisina ihmisinä kuin olemme. Meidäthän on armahdettu.
Jumala sallii joskus, että joudumme tilanteisiin, joissa meistä tulee syntisiä julkisesti. Hän myös haluaa, että olemme syntisiä hänen edessään – syntiä ei tarvitse piilotella. Tietoisuus siitä, että olet hengeltäsi syntinen ja annat Jumalan rakastaa ja antaa anteeksi, synnyttää rakkauden häntä kohtaan.
Tämä tietynlainen riisuutuminen Jumalan edessä on valtavan tärkeä asia.
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Avatar
Sinetti
Viestit: 8862
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Viesti Kirjoittaja Sinetti » 29 Syys 2019, 20:01

Uskova on siis saanut uskoon tullessaan Pyhän Hengen, joka on tuonut ihmisen henkeen Jeesuksen Kristuksen todellisen läsnäolon. Jeesus on annettu meille kaiken muun lisäksi pyhitykseksi.

1. Kor 1: 30 Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. 31 Näin toteutuu kirjoitus: ”Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.” (lihavointi lisätty)

Pyhyys on Jeesuksen ominaisuus, joka tulee näkyväksi yksittäisen uskovan elämässä pyhityksen kautta. Pyhityselämä on kasvamista Jeesuksen Kristuksen kaltaisuuteen, kuten Raamattu opettaa. Se on meissä jo olevan Jumalan Hengen ilmentymistä elämässämme tavalla, jonka myös ulkopuoliset voivat huomata. Pyhityksen myötä elämässämme ilmenee mm Hengen hedelmä, joka on kuten Gal 5:22 jakeessa kerrotaan: rakkaus, ilo, rauha jne.

Pyhityksen, eli Pyhän Hengen hallintavallan kasvun, seurauksena uskovan taipumus vaeltaa lihan eli oman itsekkään luontonsa mukaan heikkenee. Muutos lähtee sisältä. Puhtaus ja pyhyys ovat sisäisiä ominaisuuksia, jotka heijastuvat elämään hedelmän kantamisen periaatteen mukaisesti. Me siis teemme tekoja, jotka heijastavat sisäistä olemustamme. Pyhä ihminen ilmentää elämällään hänessä olevaa pyhyyttä aivan samalla tavalla kuin paha omaa pahuuttaan. Pyhyyden ja pahuuden ero ei ole ulkoisessa elämässä, vaan Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen läsnäolossaan ihmisen elämässä. Joka on Kristuksessa on puettu pyhyyteen, jolla taas ei Kristusta ole on tuomittu pahuuteen, riippumatta ponnisteluistaan.

Pyhitys on automaattinen seuraus Pyhän Hengen työstä ihmisen elämässä, ellemme me vastusta sitä. Ainoa hinta, jonka joudumme maksamaan pyhityksestä on kuuliaisuus Jeesukselle Kristukselle, se että me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä. Silloin, kun me annamme Hengen hallita itseämme, emme täytä lihan himoa emmekä harjoita hyvällä ja iloisella mielellä syntiä.
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Avatar
Sinetti
Viestit: 8862
Liittynyt: 16 Helmi 2016, 11:51
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta

Viesti Kirjoittaja Sinetti » 29 Syys 2019, 20:11

Ps. ja meidän tulee pyrkiä olemaan juuri niiden uskosta osattomien kanssa, jakamalla sitä Jeesuksen Kristuksen Rakkautta jota olemme Häneltä osaksemme ja lahjaksi saaneet. Matt.25 kertoo täydellisesti siitä, mikä osuus heillä on uskovan elämässä.

35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44. Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45. Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
46. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Vastaa Viestiin