Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Näin viime yönä erikoisen unen, joka sisällöltään oli melkeinpä painajainen ja siksi oli hyvä etten aamulla ehtinyt kirjoittaa mitään, koska jouduin lähtemään ajamaan Tampereelle. Näin sain pureskella matkalla ja nyt kun viimein palasin, saatan sen jäsennellä suurin piirtein siten kuin sen koin.

Unessa olin jossain kirkon takahuoneessa, varmaankin sakastin tyylisessä paikassa, jossa ymmärsin harjoitetun varsin kauheaa haureutta, riippumatta sukupuolesta, iästä tai sukulaissuhteistakaan.
Katselin paikkoja ja lattialla lojui kamalan näköisiä käytettyjä alusvaatteita, joissa oli ulostetahroja. En haistanut mitään itse unessa mutta koin että haju oli kammottava koska näky sitä nimenomaan oli.
Sitten panin merkille erikoisen seikan, nimittäin seinissä, laudanraoissa ja kaikkialle huoneiston rakenteisiin oli kiinnittynyt kärpäsen toukkia, jotka olivat juuri kuoriutuneet. Niitä oli niin paljon etten osaa edes kuvata sitä määrää, liekkö miljoonatkaan riittävä luku.
Sitten minulle annettiin huomata että kun noiden pikkuvihulaisten kuoriutumisten aika oli jo mennyt, niin ne olivat aktivoituneet jotenkin näihin ihmisiin jotka siellä olivat. Nimittäin heti kun joku vain liikautti kättään, nuo miljoonat kärpäset kävivät kimppuun ja purivat tätä täyteen ilkeitä paiseita tai ainakin ilkeästi ja vaikeasti. Mutta jos nämä kirkossa olevat olivat liikkumatta, nämä kräpäset menivät takaisin koloihinsa ja antoivat siellä olevien olla.
Tähän uni päättyi ja oli inhottava monella tapaa.

Mietin unesta sellaista asiaa että mikä tarkoitus sillä oli, ennen kuin purin sen ja jäsentelin asiat tänne. Tässä näiden kärpästen rooli nimittäin kuvaa ihan selvästi vitsauksia ja käden tai jalan liike aina kirkonmiesten tekemisiä agendansa eteenpäin saattamiseksi. Kun taas kärpäset eivät olleet aiemmin näitä vaivanneet, koska ne eivät olleet silloin vielä kuoriutuneet. Tässä on koko profetia "glue" niin sanotusti. Profetia varoittaa selkeästi että ajat muuttuvat ja vitsaukset ovat nyt valmiit vyörymään, eikä niitä ole vallan vähän... se oli pelottavan nköinen lautta kärpäsiä, niiden monilukuisuutensa vuoksi sen lautan läpi ei nähnyt, vaan se oli yhtä mustaa kärpäs- ja syöpäläismassaa joka syöksyi kiinni näihin kirkon edustajiin.´

Koetelkaa ja pidetään mikä hyvää on. Tämä uni oli kyllä aika kauhea mutta rankka varoitus synnistä jossa kirkkomme likoaa tänä päivänä.
Markku_my
Viestit: 541
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 22:46

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja Markku_my »

-jarmo- kirjoitti:Näin viime yönä erikoisen unen, joka sisällöltään oli melkeinpä painajainen.....
Olipa mielenkiintoinen ja erikoinen uni. Kärpäsistä tulee jotenkin mieleen kuollut mädäntynyt liha, sellaisessahan ne tykkää istuskella ja laskea munia. Kirkko on kuolleessa tilassa ja liikkuessaan erikoisen kuollut (puhuvat sanoja, jotka viestittävät ettei heissä ole enää elämää, eivät usko Sanaan, joka tekee eläväksi). Kärpäset näkevät "elävät kuolleet" ja innostuvat kuolleitten liikkeistä. Kirkon aktiivinen toiminta on tällähetkellä erikoisen kuolettavaa (esim piispan antama palkinto vuoden homolle)
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Olipas Markky hyvä ja hieno analyysi... nyt pistän kumminkin nukkuun. Öitä veli ja keitä nyt vielä tääl valvookin!
näkymätön ninni

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Aamen Markku! Hyvä selvitys Jarmon unesta.

Minullekkin tuli tuosta unesta mieleen tuo piispan antama palkinto vuoden homolle.

Onko enää Elävään Sanaan uskovia julistajia Suomen kirkoissa?
Sinettisormus

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen! Kirkon mädännäisyyttähän tuo ilmentää.
Sinettisormus

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva
Sinettisormus

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Toinen kirje tessalonikalaisille 2
1. Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2. ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6. Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
13. Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
14. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
15. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
16. Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
17. lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Muistan nähneeni huoneessa kirkon liinavaatteita ja jotain laulukirjoja. Sen sijaan Raamattua en nähnyt missään. Tää saattoi kuulostaa jälkeenpäin mietityltä koska kelaan vaan että mistä asioista päättelin että kyseessä on kirkon takahuone. Koin sen unessani joksikin kirkkoherran virastoksi tms. kirkolliseksi paikaksi. Pappilan sakasti tms.
Salome1972

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja Salome1972 »

Minäkin näin toissayönä kamalaa painajaista, josta heräsin sydän hakaten ja jopa peloissani.
En muista unesta muuta kuin sen, että ajoimme (mieheni kanssa?) synkkää ja aika mutkaista tietä autolla. Meillä oli joku uhka perässämme, mutten muista millainen tai mikä. Sitten alkoi tiellä näkyä ihmisen ruumiinosia, irtonaisia päitä ja kaikkea saastaa. Jotenkin tiesin unessa, että ihmiset, joita näkyi, tekivät kaikkea mahdollista iljettävää pahaa seurauksista riippumatta. Ihmiset olivat etupäässä nuoria. Eräs hyppäsi korkealta kallioleikkaukselta tielle päistikkaa automme eteen. Meidän oli vain jatkettava matkaa.

Tämä minun uneni jotenkin muistuttaa tuota Jarmon unta, siksi sen kerroin. Itselläni se on saanut aikaan rukousta, vaikken oikein ymmärräkään sen tarkoitusta. Vaikka kyllä minuakin on ahdistanut viime aikoina tämä suunnaton pahuus joka aina vain pahenee.
Mutta me olemme pyhiä ja meidän tulee pyhittyä edelleen! Jeesus teitä siunatkoon!
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Selvästi jokin iso hetki meitä odottaa...
Luuk. 21:28 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4796
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja Eero »

Näihin inhottaviin näkyihin liittyen, ehkä uskallan tuoda esiin oman uneni, jonka näin noin kuukausi sitten.

En yleensä nää näin selviä unia ja heräsin siihen keskellä yötä ahdistuksessa. Uni alkoi kuin videon pätkänä huoneesta, jossa kaksi nuorta (ehkä itämaista?) homomiestä oli puuhissaan ja kannustivat toisiaan. Sitten "kamera" kääntyi huoneen seinälle ja siihen oli "spreiattuna" joko 14,4 tai 14,1, mutta todennäköisesti tuo 14,4. Tuli Jarmon näystä mieleen, että huoneessa oli todella inhottava löyhkä ja yritin päästä avaamaan ikkunaa, jolloin uni loppui. Mietin saman tien silloin yöllä mitä tuo luku 14,4 voisi tarkoittaa. Enkä vielä silloin tiennyt milloin Pääsiäinen tänä vuonna on, mutta katsoin sen ja Pitkäperjantai on siis tuo 14.4.

En tiedä mitä uni merkitsee vai oliko vain vihulaisen pilkkaa Herran Sovitustyöstä, mutta hyvin konkreettiselta se tuntui.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Pigeon
Viestit: 888
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Kiitos HN,kun toit unesi tänne..
Tuo paha haju, oksennus, iljetys toistuu näissä painajaisunissa.. sitten on viimeaikoina näkynyt näitä unia, joissa vallitsee sankka "pimeys"..sopisivat kyllä kulminoitumaan 14.4.17 Pitkänäperjantaina.
Pitkäperjantai on myös kirkollinen surujuhla, värinä musta(kuten Sinetin näkemä musta auto, oksennusvateineen..jotain yhteistä näillä unilla näyttää olevan.. aika tulee näyttämään.
Puhdistautukaamme!

Sain vielä sydämelleni aukaista raamattu..
aukaisin ja se aukesi Jeremiasta, luku 4..
Kehoitus oli vahva.. parannukseen!!
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4796
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Yöllinen uninäkyni ev.lut. kirkosta

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen, tuntuu tulevan nyt joka puolelta näitä viestejä parannukseen, "pään sisältä" ja muualta. Tule Herra pian!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Vastaa Viestiin