Hilja Aaltosen puhe on kirjoitettu ylös äänitteeltä, tähän tekstimuotoon, jälkikäteen.
(Kuopiossa 1981 Hilja Aaltonen)
Sana, jonka kanssa seison tällä paikalla, tänä iltana
On Sana Apostolientekojen ensimmäisestä luvusta.
Siinä Luukas kertoo näin:
"Joille hän moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä."
Tämän Sanan alla eräänä hetkenä, josta kohta kerron, aukeni minulle Jeremian kirjan kolmannesta luvusta kolmannen jakeen sanat. Katselin näitä sanoja.
"Sadekuurot tyrehtyivät, kevätsade jäi tulematta".
Aamen.
Se oli toukokuuta, kuluneena keväänä.
Olimme eräässä Jumalan ystävän kodissa rukoushetkessä. Ei meitä monta siinä ollut, mutta tuon hetken ylle laskettiin väkevä siunaava, siunauksen pilvi.
Tuo siunaus oli niin kuin peite, jonka alla sitten jokainen alttarilla oleva sydän särkyi itkemään Herran jaloissa.
Se oli sellainen autuuden tunne, jota vain harvoin tänne aikaan annetaan kokea.
Kukaan ei rukoillut. Taivaan läheisyys oli niin Pyhä. Niin koskettava. Ihminen hiljeni ja vaikeni.
Kun koin ystävieni kanssa tätä kuvaamatonta autuutta, silloin muistin nämä Luukkaan sanat "moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä", ymmärsin.
Tämän Taivaantunnon toi tullessaan Jeesus, joka tuli tuonne kauniiseen kotiin, alttarihetkemme keskelle.
Kaikki muu vaikeni ja hiljeni. Me vain aistimme sitä autuutta, jonka Hänen läsnäolonsa tuossa rukoushetkessä antoi.
Tuon hiljaisen itkun täyttämän tuokion aikana minä näin näyn, näin minä uskallan sanoa. Harvoin näen, vielä harvemmin saan niistä puhua. Tänä iltana minulla on uskallus, sisäinen kehotus puhua mitä tuona, Pyhitettynä hetkenä minulle näytettiin.
Näin viljapellon, vainion. Kylvetyn ja siemennetyn, vihreää orasta kantavan viljapellon.
Tuon kauniin vainion yllä oli ihana pilvi. Sellainen pilvi, että minä tiesin: Tuo pilvi antaa vettä ja kastetta tälle janoavalle, vettä odottavalle vainiolle.
Pilvi nousi, satoi. Katselin sitä. Koin aivan elävästi, aivan kuin konkreettisesti, pilvi sataa.
Keskellä tuota ihanaa, pilven yllä olemista pilvi rakoutui. Väistyi. Kiersi jotakin. Ja tuolla kohdalla, missä tuo pilvi rakoutui, vainio nopeasti alkoi kellastua, lakastua. Tuli kuoleman tuntu.
Tämän yhteydessä, tätä katsellessa, tuli mieleeni tämä Sana Jeremiasta: "Sadekuurot tyrehtyivät, kevätsade jäi tulematta".
Kesken sadetta vainion ylle kohonnutta pilveä, tuota kallista lämmintä sadetta, kesken kaikkea tätä, rakoutui pilvi. Sade tyrehtyi. Ja sen kohdalla oleva vainio kävi nopeasti kuihtumista ja kellastumista kohden.
Kun olin tätä katsellut, itkien katsellut, siinä pellon reunalla joku sanoi: "Suomen Siion on astuva uuteen herätykseen, Sadeaikaan sade tulee."
Silloin muistin, toukokuussa tämäkin tapahtui. Olin eräässä talossa iltaseuroja pitämässä. Oli kolea kevät, jäätävän kylmää. Kysyin talon isännältä: "Mitäs nyt isäntä? Siementä pitäisi viedä pellolle, eikö niin ja ilmat, sää on tällainen?"
Tuo komea isäntä sanoi minulle: "Niin on tänään".
Peltomiehen vaistolla sanoen: "Säätyyppi on muuttumassa".
Ei kulunut paria päivää, pilvet väistyivät. Koleus väistyi. Ja säätyyppi muuttui. Astuimme auringon ihanaan loisteeseen.
Nyt kun minä seison tässä. Minä lähden tästä kohta, minulla ei ole puhetta. Minulla on vain välähdys. Säätyyppi Jumalan pellolla on muuttumassa. Herätys tulee. Se pilvi on nousemassa.
Jumalan vainioiden ylle se on levinnyt. Ja kun tämä sade tulee, se painaa Jumalan vainion, niin kuin tähkää kantava viljapelto. Nöyrästi kumartuneena, painaa matalaksi.
Ainoat mitkä minä jäin, näin, tuolla vainiolla tuon sateen alla. Se vainio oli kauniisti kumartuneena. Ainoat mitkä oli pystyssä, oli nokitähkät. Ne uhmasivat sadetta.
Tänä päivänä sanon. Peltomiehen vaistolla sanon. Jumalan puhuttelussa olleena sanon. Säätyyppi on muuttumassa. Herätys tulee. Ainoa mikä jää pystyyn, kuvana, koskemattomana on nokitähkät. Se repäisee pilven auki. Ja missä pellon osalla nämä nokitähkät pystyssä pysyvät, se vainion osa kellastuu, kuihtuu. Jää osattomaksi kukinnasta ja hedelmän kannosta.
Katsokaa ystävät. Jumalan pilvi on nousemassa. Herätys on kädentuntumassa. Saako se langeta se sade? Meidän peltomme ylitse? Saako se kastella tämän vainion vai onko tämä vainion osa, onko tämä vainion osa, jossa nokitähkä halkaisee Jumalan pilven.
Voi ettei niin kävisi. Kuka vainion kastelee? Jos Jumalan sateet kiertävät peltopalstamme. Tämän, tämän olen tänä päivänä, tänä iltana puhunut siksi, olen ollut tämän näyn edessä. Aistinut sen siunauksen. Mutta nähnyt myös sen, jos pilvi rakoilee, kuinka nopea on vainion kuihtuiminen ja kuolettuminen.
Jumalan pellon, meidän kirkossamme, koko tässä Suomen kauniissa Siionissa. Jumalan pellon tekee kasvukuntoiseksi, hedelmää kantavaksi pelloksi vain kaste Pyhässä Hengessä, sade Jumalan maailmoista.
Kun se lankeaa ystävät, Jumalan pelto käy kukkaansa. Ja hedelmää kantamaan.
Peltomiehen vaistolla sanon, säätyyppi on muuttumassa.
Aamen.
Seuraavassa täysin sama puhe, välissä on Raamatunkohdat mukana.
Hilja Aaltosen puhe on kirjoitettu ylös äänitteeltä, tähän tekstimuotoon, jälkikäteen.
(Kuopiossa 1981 Hilja Aaltonen)
Sana, jonka kanssa seison tällä paikalla, tänä iltana
On Sana Apostolientekojen ensimmäisestä luvusta.
Siinä Luukas kertoo näin:
"Joille hän moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä."
[ Huom! Puheen ulkopuolelta, koko jae: "ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta. (Ap. t. 1:3) ]
Tämän Sanan alla eräänä hetkenä, josta kohta kerron, aukeni minulle Jeremian kirjan kolmannesta luvusta kolmannen jakeen sanat. Katselin näitä sanoja.
"Sadekuurot tyrehtyivät, kevätsade jäi tulematta".
[ Huom! Puheen ulkopuolelta, koko jae: Sadekuurot tyrehtyivät, kevätsade jäi tulematta, mutta sinulla oli porttonaisen otsa, et tahtonut hävetä. (Jer. 3:3) ]
Aamen.
Se oli toukokuuta, kuluneena keväänä.
Olimme eräässä Jumalan ystävän kodissa rukoushetkessä. Ei meitä monta siinä ollut, mutta tuon hetken ylle laskettiin väkevä siunaava, siunauksen pilvi.
Tuo siunaus oli niin kuin peite, jonka alla sitten jokainen alttarilla oleva sydän särkyi itkemään Herran jaloissa.
Se oli sellainen autuuden tunne, jota vain harvoin tänne aikaan annetaan kokea.
Kukaan ei rukoillut. Taivaan läheisyys oli niin Pyhä. Niin koskettava. Ihminen hiljeni ja vaikeni.
Kun koin ystävieni kanssa tätä kuvaamatonta autuutta, silloin muistin nämä Luukkaan sanat "moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä", ymmärsin.
Tämän Taivaantunnon toi tullessaan Jeesus, joka tuli tuonne kauniiseen kotiin, alttarihetkemme keskelle.
Kaikki muu vaikeni ja hiljeni. Me vain aistimme sitä autuutta, jonka Hänen läsnäolonsa tuossa rukoushetkessä antoi.
Tuon hiljaisen itkun täyttämän tuokion aikana minä näin näyn, näin minä uskallan sanoa. Harvoin näen, vielä harvemmin saan niistä puhua. Tänä iltana minulla on uskallus, sisäinen kehotus puhua mitä tuona, Pyhitettynä hetkenä minulle näytettiin.
Näin viljapellon, vainion. Kylvetyn ja siemennetyn, vihreää orasta kantavan viljapellon.
Tuon kauniin vainion yllä oli ihana pilvi. Sellainen pilvi, että minä tiesin: Tuo pilvi antaa vettä ja kastetta tälle janoavalle, vettä odottavalle vainiolle.
Pilvi nousi, satoi. Katselin sitä. Koin aivan elävästi, aivan kuin konkreettisesti, pilvi sataa.
Keskellä tuota ihanaa, pilven yllä olemista pilvi rakoutui. Väistyi. Kiersi jotakin. Ja tuolla kohdalla, missä tuo pilvi rakoutui, vainio nopeasti alkoi kellastua, lakastua. Tuli kuoleman tuntu.
Tämän yhteydessä, tätä katsellessa, tuli mieleeni tämä Sana Jeremiasta: "Sadekuurot tyrehtyivät, kevätsade jäi tulematta".
Kesken sadetta vainion ylle kohonnutta pilveä, tuota kallista lämmintä sadetta, kesken kaikkea tätä, rakoutui pilvi. Sade tyrehtyi. Ja sen kohdalla oleva vainio kävi nopeasti kuihtumista ja kellastumista kohden.
Kun olin tätä katsellut, itkien katsellut, siinä pellon reunalla joku sanoi: "Suomen Siion on astuva uuteen herätykseen, Sadeaikaan sade tulee."
Silloin muistin, toukokuussa tämäkin tapahtui. Olin eräässä talossa iltaseuroja pitämässä. Oli kolea kevät, jäätävän kylmää. Kysyin talon isännältä: "Mitäs nyt isäntä? Siementä pitäisi viedä pellolle, eikö niin ja ilmat, sää on tällainen?"
Tuo komea isäntä sanoi minulle: "Niin on tänään".
Peltomiehen vaistolla sanoen: "Säätyyppi on muuttumassa".
Ei kulunut paria päivää, pilvet väistyivät. Koleus väistyi. Ja säätyyppi muuttui. Astuimme auringon ihanaan loisteeseen.
Nyt kun minä seison tässä. Minä lähden tästä kohta, minulla ei ole puhetta. Minulla on vain välähdys. Säätyyppi Jumalan pellolla on muuttumassa. Herätys tulee. Se pilvi on nousemassa.
Jumalan vainioiden ylle se on levinnyt. Ja kun tämä sade tulee, se painaa Jumalan vainion, niin kuin tähkää kantava viljapelto. Nöyrästi kumartuneena, painaa matalaksi.
Ainoat mitkä minä jäin, näin, tuolla vainiolla tuon sateen alla. Se vainio oli kauniisti kumartuneena. Ainoat mitkä oli pystyssä, oli nokitähkät. Ne uhmasivat sadetta.
Tänä päivänä sanon. Peltomiehen vaistolla sanon. Jumalan puhuttelussa olleena sanon. Säätyyppi on muuttumassa. Herätys tulee. Ainoa mikä jää pystyyn, kuvana, koskemattomana on nokitähkät. Se repäisee pilven auki. Ja missä pellon osalla nämä nokitähkät pystyssä pysyvät, se vainion osa kellastuu, kuihtuu. Jää osattomaksi kukinnasta ja hedelmän kannosta.
Katsokaa ystävät. Jumalan pilvi on nousemassa. Herätys on kädentuntumassa. Saako se langeta se sade? Meidän peltomme ylitse? Saako se kastella tämän vainion vai onko tämä vainion osa, onko tämä vainion osa, jossa nokitähkä halkaisee Jumalan pilven.
Voi ettei niin kävisi. Kuka vainion kastelee? Jos Jumalan sateet kiertävät peltopalstamme. Tämän, tämän olen tänä päivänä, tänä iltana puhunut siksi, olen ollut tämän näyn edessä. Aistinut sen siunauksen. Mutta nähnyt myös sen, jos pilvi rakoilee, kuinka nopea on vainion kuihtuiminen ja kuolettuminen.
Jumalan pellon, meidän kirkossamme, koko tässä Suomen kauniissa Siionissa. Jumalan pellon tekee kasvukuntoiseksi, hedelmää kantavaksi pelloksi vain kaste Pyhässä Hengessä, sade Jumalan maailmoista.
Kun se lankeaa ystävät, Jumalan pelto käy kukkaansa. Ja hedelmää kantamaan.
Peltomiehen vaistolla sanon, säätyyppi on muuttumassa.
Aamen.
Toki en tuota jutun profetiaa niinkään lukenut kun sen jo entuudestaan tiesin mutta taisi olla niistä vankkureista puhetta.
