Viime talven kolme näkyä

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
vainyksinJeesus

Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja vainyksinJeesus »

Olen siis varmaan yhden näistä kertonut muualla mutta laitan nää kolme tähän, ja ne pitää koetella.
Uskon että oli Jumalalta, koska ne yöt vietin rukoillessa ja Pyhä Henki on ollut niin voimakkaana näissä hetkissä.

Ensimmäinen, ulkona näkyi monta valkoista savukiehkuraa, mutta ne olivat paikallaan.
Otin Raamatun ja sain paikan Jooel 3.luku

Toinen, taivaalla oli erikoisia pilviä, kaikki samanmuotoisia, sininen taivas ja kirkas kuu. Se kuu ei ollut ihan täysin pyöreä. Mutta vasemmalle katsoessa nämä pilvet olivat valkoisia, siellä missä kuu oli, pilvet olivat harmaita.

Kuu lähti pomppimaan ja heilumaan. Sitten alhaalta ylöspäin alkoi nousta musta pilvi. Se peitti kuun ja harmaat pilvet.
Valkoisia pilviä se ei peittänyt.
Kuu liikkui koko ajan tuon mustan pilven takana välillä yrittäen tulla esille.

Vasemmalla kasvoi ja taisi kohota ylöspäin isompi valkoinen pilvi.

Lopuksi tuo kuu oli siirtynyt jo kauas siitä lähtöpaikasta ja ennenkuin sitten se katos ihan kokonaan se oli iso ja täysin pyöreä.

Tästä näystä olen saanut yhdeltä ihmiseltä hieman lisää selvyyttä, eli sininen taivas tarkoittaa profetiaa ja totuutta, kuu seurakuntaa, valkoiset pilvet pyhiä ja musta pilvi tässä tapauksessa ymmärsin että kuvaa eksytystä. Harmaat pilvet ovat niitä jotka joutuvat eksytykseen.

Toisaalta olin kyllä ymmärtänyt näyn aikana että kuu olisi ollut antikristus.


Kolmas näky oli pitkään auki, koska en ymmärtänyt sitä, mutta kaukana taivaalla oli valkoinen pitkänmuotoinen pilvi. Se lähestyi nopeasti ja kun se tuli lähemmäksi huomasin että se aaltoilee.
Ja se tuli ihan tuohon lähelle kun katsoin sitä ikkunasta. Sen pilven keskellä samalla nousi sen aaltoilun mukana ylöspäin niinkun sitä pilveä. Vaikea selittää, jos voisi piirtää kuvan niin ehkä kertoisi enemmän.

Yksi ihminen sanoi tuohon, että olisiko "herätys joka tulee nopeasti ja laajalle"


Tämä päivä on tuntunut jotenkin oudolta, ihan kuin tapahtuisi jotakin.
Kokouksessakin kun tänään kävin, niin siinäkin oli jotain niin erilaista.

Tosin en tiedä johtuuko siitä, että olen viime yönä taas ollut sellaisessa Jumalan pyhyydessä. En pystynyt seisomaan, menin istumaan ja sanoin Herralle että pakko mennä makuulle kun en voi istuakkaan.
Ja kun makasin mahallaan sängyssä niin sellainen Pyhän Hengen voima tuli päälle, että tuntui kuin en olis enää omassa ruumiissa, oli niin kevyt olo. Oli avattava silmät ja todettava että sängyllä vielä makaan :) Ja olen ennenkin kokenut Jumalan pyhyyden niin että se aiheuttaa sellaista oikeaa Jumalan pelkoa, eli vaikka olen syntini anteeks saanut, niin siltikin taas sitä pyysin, koska se valtava voima aiheuttaa sellaista kunnioitusta ja pelkoa. Onhan meidän Jumalamme niin suuri että Hänen edessään ollaan kaikki niin voimattomia ja pieniä.

Välillä mietin, että miksi Jumala laittaa mut oikeasti kokemaan ja tuntemaan sen Jumalan pelon, joskus käy mielessä, olenko jotenkin syntisempi kuin joku toinen tai muuta sellaista. Mutta olen aina ollut sellainen että pidän muita uskovia parempina, vaikka tiedän että saman arvoisia ollaan Jumalalle.

Mutta jokatapauksessa, tuntuu kummalliselta ja hieman pelottaakin, mitä tässä tulee tapahtumaan. Kun olen Jeesukselle antanut luvan tehdä mun elämälle mitä Hän haluaa ja tiedän että Hän ottaa kaiken tosissaan mitä Hälle sanon.

Joka kerta kun olen Hänelle sanonut, että murra mun sydämeni, niin hetken päästä aina tapahtuu jotakin ja huomaan että vietän itkien makuuhuoneessa päiväni kun on niin särjetty ja murrettu mieli. Siinä sitten jonkun aikaa murehdin omaa heikkoutta, pienuutta ja epäonnistunutta oloa....kunnes Hän taas nostaa pystyyn. Viimeksi pyysin että Hän murtaisi mut niin, että edes yksi ihminen saisi kohdata Hänet mun kauttani...jos se vaatii sen että mun pitää taas murtua niin sitten tapahtukoon niin...
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4651
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

vainyksinJeesus kirjoitti:Välillä mietin, että miksi Jumala laittaa mut oikeasti kokemaan ja tuntemaan sen Jumalan pelon, joskus käy mielessä, olenko jotenkin syntisempi kuin joku toinen tai muuta sellaista. Mutta olen aina ollut sellainen että pidän muita uskovia parempina, vaikka tiedän että saman arvoisia ollaan Jumalalle.
Älä murehdi :) ...sillä kun olet uskossa, voit levätä Kristuksessa.

Mutta kun puhuit tuossa eriarvoisuudesta, niin Raamattu puhuu eri kokoisista kruunuista ja eriarvoisuudesta tuhatvuotiskaudelle. Sinne me siis menemme jossain arvojärjestyksessä. Luultavimmin se tarkoittaa lähinnä kunnioitusjärjestystä, koska Jeesuksen hallinnossahan ei tunneta suurempia ja pienempiä, vaan jos olet arvokkaampi, teet sitä nöyrempiä tekoja ja jos olet sanut suuremman talentin, niin sitä suuremmalla painolla teet Jumalan tahdon mukaista työtä. Silloinhan eriarvoisuus on pelkästään hieno juttu. Me kristitythän sodimme periaatteessa sellaista maailman tuntemaa tasa-arvoa vastaan. Me olemme erilaisia ja siksi meillä on erilaiset lähtökohdat toisiimme nähden. Jos minä olen hyvä jossain, niin se ei tarkoita että olisin sinua parempi ihminen, vaan olen parempi vain siinä asiassa mihin sain paremmat talentit. Kun taas asia on päinvastoin jossain toisessa asiassa.
Tämä maailma laittaa kaikki samalle viivalle väkipakolla.
Syntisinä olemme kaikki samalla vaiivalla. Ei ole toinen toistaan syntisempi, koska eihän Jeesuksen verikään ole sinulle korekampioktaanista kuin minulle laimeampaa. Se veri toimii meille molemmille samasta tuomiosta samalla armahtavalla tavalla. Kaikille päivän työn palkka on yksi denaari, vaikka tulit uskoon 15 min. ennen kuolemaasi, sitä ennen viis veisannut asiasta, kun minä olen koko 50-vuotisen elämäni palvellut ja puurtanut Kristuksen työn edestä. Jeesus antaa kaikille saman palkan, ikuisen elämän. Ikuista elämää kun ei voi jakaa, kuten ei öljyä lampussa. Ei ole puolta- tai neljäsosa-ikuista elämää. On vain yhdenlaista, kokonaista.
Samuli

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja Samuli »

Tuota kuu=seurakunta yhtetyttä en löytänyt raamatusta. Minusta tämä näkyy liittyy jotenkin aikaan, kuu määrittää Raamatun mukaan ajanlaskentaa ja näit ne erikseen.
Tuo Jooel 3 vaikuttaa vähän samantapaiselta profetialta kuin Hes 48 loppuosa. Jotenkin tulee mieleen siitä tämä viimeinen taistelu.

Tämä tuli tästä mieleen ja saa myös kyseenalaistaa. Olisko tässä kyseessä tosiaan kaksi eri aikaa eli nykyinen "rauhan aika" ennen morsiamen ylösottoa, sitten toisessa näyssä ahdistuksen aika, kun käsitys ajasta saattaa muuttua (kuu pomppii). Maasta/alhaalta tulee mustaa, paholaisen voima samalla lisääntyy. Toisaalta Jumalan pyhien määrä kasvaa (valkoinen pilvi joka ei tahriinnu). "Vasemmalla kasvoi ja taisi kohota ylöspäin isompi valkoinen pilvi." Mahdollisesti toinen ylösotto.
Ja kolmannesta näystä tulee mieleen kanssa tuo herätys, kuinka se tulee ja menee niin kuin Pyhä henki johdatttaa.
vainyksinJeesus

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja vainyksinJeesus »

Joo, kaksi uskovaa oli sitä mieltä että kuu tarkoittaa seurakuntaa.

Itse siinä näyn aikana ihmettelin mitä se tarkoittaa, kun sitten tuli mieleen että tulee voimakas eksytys. Ja ajattelin että kuu olisi niinkuin antikristus joka eksyttää. Kun jäin tuijottamaan sen liikkumista ja sitten nousi musta pilvi alhaalta ja peitti sen kaiken.

Ajattelin, että tällä tavoin se antikristus saa ihmisen seuraamaan ja ihmettelemään itseään ja sitten eksyy.

Niin vasta nyt näinä päivinä tuli yhäkkiä ajatus, että olisiko sillä merkitystä missä järjestyksessä sain nämä näyt..kun nämä uudestaan tuli mieleen.
vainyksinJeesus

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja vainyksinJeesus »

Olisiko pari vuotta sitten näin kun satuin katsomaan ulos ikkunasta, rupes pilvet muuttumaan ihmisenmuotoisiksi. Yksitellen käveli niinku ihminen vastapäisen talon katolle ja siitä nousi ylös.

Se yö oli muutenkin hyvin ihmeellinen.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4651
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Minä olen käsittänyt taivaan merkit vertauskuvat näin:
Aurinko on Jumala ja täysikuu on Jeesus Kristus, joka heijastaa Jumalan valoa. Aurinkoa ihmissilmä ei kykene vahingoittumatta katsomaan mutta kuu on heijastaa sitä ja suodattaa sen ihmissilmälle jopa miellyttäväski katsoa. Tähdet ovat enkeleitä ja henkiolentoja. Taivaan sinikansi on Pyhä Henki, joka vallitsee kaikkialla, näkee kaiken, on keskellämme ja on kaiken maan yllä, taustalla nämä suuret Taivaan vallat. Kuun sirppi taas on antikristus, koska siinä on vain ohut siivu Jumalan valoa. Se pitää olla jotta kyse olisi kristuksesta ja taustalla Jumalasta mutta on muuten täysin pimeä. Pilvet puolestaan ovat seurakuntaa, kukin tavallaan (Joh.ilm 2-3 luvut) on tummia ja vaaleita kaikenlaisia, suuria ja pieniä.
Samuli

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja Samuli »

Kyllä tässä näyssä varmaan seurakunta on yhtenä osana myös. Kristus on seurakunnan pää.

Ensimmäinen uni voi myös olla tapahtuma näiden muiden unien, sodan jälkeen.

Koen että tässä on varoitus seurakunnille nyt ja ahdistuksen aikana. Täydellisen kuvan Pelastajasta saa Sanasta. Tässä näyttää siltä, että se olis hieman vaillinainen
"Se kuu ei ollut ihan täysin pyöreä. Mutta vasemmalle katsoessa nämä pilvet olivat valkoisia, siellä missä kuu oli, pilvet olivat harmaita."

Sanaan tukeutuvat seurakunnat eivät saastu eksytyksistä, kun taas huteralle pohjalle perustetut seurakunnat saattavat langeta ja muuttua mustiksi.
"Kuu lähti pomppimaan ja heilumaan. Sitten alhaalta ylöspäin alkoi nousta musta pilvi. Se peitti kuun ja harmaat pilvet. Valkoisia pilviä se ei peittänyt. Kuu liikkui koko ajan tuon mustan pilven takana välillä yrittäen tulla esille."
Sinettisormus

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Enpä osaa tulkita noita näkyjäsi, en saa niitä aukeamaan, mutta olen hyvin iloinen nähdessäni sinut täällä, "vainyksinJeesus". Kiitos Herralle, että on johdattanut sinutkin tänne, ole siunattu, rakas ystäväni. :P
tuula

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja tuula »

olen nähnyt itsekin yhden erään oudon unen. muistan vain noista unista nuo taivaan kappaleet. ensimmäisenä yönä katsoin taivaalle ja näin auringon, joka yhtäkkiä katosi. toisena yönä vastaavasti katsoin kuuta yöllä ja sen pinnalla näin tosi ison mustan hahmon.
VainYksinJeesus

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja VainYksinJeesus »

Kävin tässä muutama päivä sitten Aili Heinosen kokouksessa.
Hän sanoi että herätys alkaa tästä meidän kaupungista, taisi vielä sanoa että evankeliumin leviäminen lähtee täältä.

Ehkä tuo vielä varmisti sitä saamaani viimeistä näkyä talvella.

Puhuipa Aili vielä juuri siitä Raamatunkohdasta minkä sinettisormuskin on tänne tuonut, joh.14.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4651
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Mulla on sellanen näkemys että herätys alkaa tuosta karttapisteestä:
https://www.google.fi/maps/place/Inari/ ... 57!6m1!1e1
VainYksinJeesus

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja VainYksinJeesus »

No sen tulee näkemään mistä alkaa. Kaakkois-Suomesta vai Inarista vai jostain muualta :)
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4651
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Niinpä.. mutta katsokaas mitä kuvaan teille. Tässä on vain yksi syy mitä tarkoitan ja minun on pakko uskoa, koska olen saanut tämä profetian ja itsekin olen tämä hyljännyt ihan pähkähulluna ajatuksena useita kertoja. Mutta aina kun kiistin, niin minulle annettiin uusia ja taas uusia vahvistuksia. Tiedätte varmaan kun henki vielä puhuu, niin se on ihan eri asia kuin David Copperfieldin esitykisssä oleva illusion tunne.

Tässä eräs avautuminen joka annettiin taas juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa, joka sinällään on taas yksi todiste Jumalan kyvystä käsitellä meitä:
Suomen_suuri_heratys.jpg
Suomen_suuri_heratys.jpg (57.92 KiB) Katsottu 10602 kertaa
Ja mikä Turku on, suhteessa Jerusalemiin:
Turulla ja Jerusalemilla on valtavasti yhteenkuuluvuutta, kuten 7 kukkulaa, kaupunki ei ole enää hallintopääkaupunki mutta on uskonnon ja kirkon pääkaupunki. Molemmat ovat tuhottu täydellisesti kahdesti ja rakennettu sitten uudelleen. Pääministeri Rafael Paasio oli turkulainen poliitikko silloin keväällä 1967 jolloin hän toukokuussa teki virallisen valtiovierailun Israeliin ja syttyi ns. 6-päivän sota, jolloin Suomen ja Israelin liput liehuivat yhdessä koko sen sodan ajan salossa. Oli kaiketi muitakin yhtäläisyyksiä mutta tässä tärkeimmät.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4651
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Myös, että profetiani kuuluu "nöyrä mies Inarin järven rannoilta"... eikä siis tarkoita Inarista. Samoin herätys lähti Galielajärven rannoilta, eikä Tiberiaksesta.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4651
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

SItten se mistä hän alkaa ja mitä tekemään, niin hän alkaa nimenomaan Inarinjärven rannoilla saarnaa ja kastaa ihmisiä. Siksi tuo kuvalinkki on yksiä parhaita ja ainoita paikkoja jossa siellä on hyvä suorittaa näitä molempia asioita.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4651
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Vielä tämän jälkeenkin kaikki toistuu. Elikkä sitten kun Inarista on herätys valunut Turkuun, se siitä pamahtaa joka ilmansuuntaan 1:1 samalla tavalla kuin silloin ennenkin. Länsi ja etelä ottaa enemmän vastaan kuin itä, (Goog ja Maagog, joita lopussa saatana juuri lähtee villitsemään) Pohjoisemmaskaan enää toisaalta Suomesta juuri pääse, joten... siinä se koko homma on.
Suomen_suuri_heratys2.jpg
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4651
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Inarin miehen profetia alkoi erityisen mielenkiintoisella tavalla. Istuin Rauno Helpin Pyhän Hengen täyteisessä kokoustilaisuudessa ja siellä kesken kaiken minut vietiin pois siitä tilaisuudesta, jonnekin katon rajan tasolle. Muistan vain että katto oli aivan niskani takana kun katsoin alas.
Sitten minulle sanottiin että muistatko kun viime jouluna sinun piti ostaa Arille sen Inarin järvellä olleeseen kalastusveneeseen pelastusrengas ja etsit sitä koko Helsingin ympäri löytämättä sellaista keskellä talvea ja se ainoa alan liikeikin oli ehtinyt sulkea ovensa. Sitten se jatkui että ei hän enää tarvitse veneessään pelastusrengasta.
Sitten meni pitkä tauko ja Pyhä Henki asetti minulle mielikuvan eteeni säkkiin pukeutuneesta saarnamiehestä, johon hätkähdin ja sanoin heti että EIKÄ OLE, EI VOI OLLA. Johon sanottiin, uudelleen toistaen, ettei hän tarvitse enää pelasturengasta, koska ymmärsin ettei hän ei enää kalasta kaloja ja pelastusrenkaalla pelastetaan veden varaan joutuneita ihmisiä. Vesi taas... syvä vesi, tai meri on syntinen maailma, josta pelastetaan veden varaan joutuneet.

Ei tämä ollut sattumaa ja olin pitkään hieman poissa tolaltani. Mutta sitten sen sanoman vahvistukset alkoivat ja niitä oli lukematon määrä koko syksyn vuonna 2006 kunnes aloin itsekin uskoa. Hylkäsin tämän sanoman monta kertaa ja pistin mielikuvitukseni piikkiin ja ahdistukseni piikkiin mutta nämä vahvistukset olivat niin käsittämättömiä välillä, että jos olisitte ne kokeneet, niin ette hetkeäkään epäilisi sanaani. Enkä halua olla minkään hörhön maineessa, vaikka tällaisen tuominen nimenomaan johtaa siihen.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4651
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Ai niin, siinä näyssä oli vielä siitä renkaasta sellainen pikkuinen mutta tärkeä juttu että minulle sanottiin että sinä et löytänyt sitä vaikka etsit, eikä hän tarvitse sitä mutta hän saa sellaisen aikanaan, ja ymmärsin että ylhäältä tietenkin. Sitten annettiin kuva säkkipukuisesta.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4651
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Tällä viimeisellä oli myös se merkitys että vaikka julistan pelastussanomaa, niin minun ei pidä luulla itsestäni liikoja, jonka hyvin olen myöskin ymmärtänyt. Siksi olen kauhuissani välillä kun näitä profetioita tulee, eikä meidän lihamme ole tehty sellaiseksi joka niiden kantamista paljoa kestäisi.

Miettikääs jotain Danielia vaikka siellä Babylonian tai Persian hoveissa, joissa hän oli suuri ja arvostettu profeetta, niin hallitusken kuin Israelin kansankin silmissä ja sai jatkuvasti suitsutusta. Ei sellasen elämä ole kovin helppoa, vaikka Danielkin joutui kovan koulun käymään, ennen kuin häntä alettiin arvostaa.

Muistelen että olisi muutamia profetioita joissa puhutaan kuulusien saarnamiesten ja profeetoiksi itseään tituleeraavien kohtaloista. Sanotaan että on monta saarnaajaa ja kuuluisaa pappismiestä, joiden sydämen taso on mennyt vain itsensä korottamiseen ja esiintymishalun tyydyttämiseen. Sellaisen lukeminen pelottaa jo niin paljon, ettei haluaisi itselleen pienintäkään taakkaa siihen suuntaan. Haluaisi vain olla avuksi ja toteuttaa Jumalan tahtoa.
Markku_my
Viestit: 541
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 22:46

Re: Viime talven kolme näkyä

Viesti Kirjoittaja Markku_my »

On se vaan kova tehtävä säkkipukuisilla, ei ole kadehdittava paikka, mutta sitäkin tärkeämpi.Jäljellejääneet saavat kuulla oikeaa Sanaa, ei vääristeltyä totuutta.
Vastaa Viestiin