Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Sinettisormus

Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Aamulla saatu näky; Valtava vesiseinä, jossa oli paljon pyöreitä, vettä suihkuavia putkia rivissään ja tuo seinä oli kivestä tehty... Koen että Herra puhuu siitä vedestä jota hän meille ammentaa alkulähteestään. Pyysin Herraa avaamaan sanansa tähän hetkeen ja hän avasi sen näin:

DANIEL 12
1. Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo
sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
2. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.
3. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.
4. Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.
5. Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla.
6. Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: "Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?"
7. Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät."
8. Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?"
9. Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti.
10. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.
11. Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.
12. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.
13. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."


Tämä jae nousi tuosta sanasta vahvana:
12. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.

Viime viikolla, eräänä aamuna kun tein ylösnousua, kuulin äänen sanovan nuo numerot: tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi.
Viimeksi muokannut Sinettisormus, 15 Huhti 2016, 13:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Sinettisormus

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tiedostin nuo numerot silloin raamatullisiksi, mutten muistanut paikkaa, mutta tänään Herra avasi sen minulle.
Kiitos ja Kunnia Herrallemme, Jeesukselle Kristukselle!
Sinettisormus

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tässä Veijosen selitystä tuosta 1335 päivästä; SAAVUTA 1335 PÄIVÄÄ: http://wwnet.fi/~veijon1/1335.htm
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Tuo on sellainen hyvin tyypillinen raamatunpaikka, johon se antaa kuvan, kuin olisi selviö mistä on kyse, muttei siinä kuitenkaan ole muuta kuin nuo aikamääreet. Siinä haastetaan ihminen ajattelmaan ja tutkimaan Raamattua muualta ja yhdistelemään paloja ja lopulta löytämään tämä puuttuva pala, joka on se kysymys: MITÄ TUON 1290 PÄIVÄN KOHDALLA TAPAHTUU, MIHIN SIINÄ OIKEIN LASKETAAN ja MITÄ 1335 PÄIVÄN KOHDLLA OIKEIN TAPAHTUU.

Danielin alkuosahana on aika selkeä, jakeissa 11-12 mutta ongelma syntyy siinä että mikä ihmeen tapahtuma niissä on. Sehän lasketaan Matteus 24:15-20 mukaisesta tapahtumasta, jossa Israelin rauha rikotaan ja peto julitsautuu Jumalaksi Pyhällä paikalla. Se on selvä merkki siitä, mistä nämä Danielin päivät aletaan laskea.

Nämä Danielin jakeet ovat minulle olleet hyvin läheisiä jo varhaisesta nuoruudesta ja olen niitä innolla tutkinut.

Tuossa jakeessa 10 esimerkiksi jälleen vihjaistaan ylösottoihin sanoilla "Monet puhdistetaan, kirkastetaan" eli kirkastaminen viittaa Jeesuksen kirkastusvuoren tapahtumiin, jossa ruumis muuttuu. Eli ennen tuota hävityksen kauhistusta monet koetellaan, puhdistetaan ja kirkastetaan, kunnes pakanakansojen täysi luku on sisälle tullut.

Sitten lasketaan ne 1290 päivää eli 3 ja puoli vuotta, jolloin Jeesus tulee näkyvällä tavalla. Mutta mikä ihmeen 1335 päivää?
No se selviää oikeastaan kun lukee mitä tapahtuu Jeesuksen tultua maan päälle. Kun asiaa ajatellaan loogisesti, niin eihän sekään voi olla yhden ainoan puolen tunnin homma mitä Jeesus tekee Sakarjan 14. luvun ja Hesekiel 47 luvun mukaan. Kyllä siinä menee tovi jos toinenkin ja näin maalaisjärjellä viikko jos toinenkin, joten 1335 - 1290 = 45 päivää. Kestää siis 45 päivää odottaa ja autuas on se joka sen saavuttaa!!!

Jeesus kun tulee maan päälle, hän alkaa sotia piirittäviä pakanoita vastaan ja kerää omansa kuin kanaemo siipiensä suojaan. Tätä kestää sen 45 päivää... hei, maailma on iso paikka, eikä Jeesus varmaankaan tee asiassa mitään teleporttausjuttuja sekunneissa maapallon toiselta laidalta, vaan kaikki menee omalla painollaan. Siinä menee 45 päivää helposti ennenkuin Jeesus saa aikaan tuhatvuotisen maailman. Siinä on henkivaltojen sitomiset jne. hommelit. Ei ole oikeen tietoa siitä, kauanko se kestää. Ei ollut meille annettu siitäkään tietoa, kuinka kauan Mikael soti saatanaa vastaan TAivaassa, ennen kuin tämä heitettiin ulos MUTTA meillä oli vahva käsitys, kun luemme Raamattua. Miksi Jeesus ei noussut heti kuoltuaan Taivaasee? Siellä oli sota käynnissä, joka kesti 40 päivää, jonka jälkeen Jeesus saattoi tulla Isän luo. Syyttäjä heitettiin ulos, jotta puolustaja pääsi vihdoin sinne.

Raamatussa siis on nämä vastaukset mutta ne pitäs vaan aina löytää.

No huhhuh, jaksaakohan kukaan taas lukee näitä mun juttuja :)
Sinettisormus

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

.... kiitos Jarmo, minä oikein odotin sinun vastausta, kiitos...
olli

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja olli »

-jarmo- kirjoitti: No huhhuh, jaksaakohan kukaan taas lukee näitä mun juttuja :)
Minä jaksoin. ;)

Ja jaksan lisääkin. Minusta on mukava lukea kirjoituksiasi, koska ne antavat nimenomaan perustellusti ja selkeästi irti sen, mitä haluat sanoa. En sano että olisin paljoa eri mieltä, mutta kuitenkin sellaisenkin ihmisen joka ei ajattele samoin, on helppo lukea tekstejäsi koska ne antavat paljon ajattelemisen aihetta. Sinulla on lahja siihen että osaat tuoda sanottavasi esille oikealla tavalla.

En tiedä oletko itse asiaa edes ajatellut näin. Ihan kaikilla ei ole sitä samaa lahjaa, vaikka nykyään niin monet haluavat olla opettajia, ja niin monet sokeat ovat ottaneet osakseen olla sokeiden taluttajia. On ihan eri asia viekoitella ihmisiä johonkin sekottamalla ja joskus myös varsin abstraktilla tekstillä kuin esittää perusteltu mielipide ihmiselle oman miettimisen pohjaksi.

Meille jokaiselle jää kirjoituksissasi omalle osalle se, mikä meidän ja nimenomaan meidän kuuluu tehdä:
Apt. 17:11 kirjoitti:Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Kiitos, Jarmo.
näkymätön ninni

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Minäkin odotin kovasti Jarmon vastausta näihin sinetin saamiin tiedonsanoihin. Ja samoin ajatuksin kuin Olli tuossa ylempänä. :)
näkymätön ninni

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Löysin vielä pelastussanoman sivuilta tämän Sävyn kirjoituksen/tutkielman, joka vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja liittyy tähän aiheeseen:

http://www.pelastussanoma.fi/Ahdistuksen%20aika.htm
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

olli kirjoitti:Minusta on mukava lukea kirjoituksiasi, koska ne antavat nimenomaan perustellusti ja selkeästi irti sen, mitä haluat sanoa. En sano että olisin paljoa eri mieltä, mutta kuitenkin sellaisenkin ihmisen joka ei ajattele samoin, on helppo lukea tekstejäsi koska ne antavat paljon ajattelemisen aihetta. Sinulla on lahja siihen että osaat tuoda sanottavasi esille oikealla tavalla.
Oli kauneinta ja lohduttavinta mitä olen pitkiin aikoihin kuullut. Kiitos Olli, Sinetti ja Ninni!

Noin sen ajattelenkin, eli niin olisi tarkoitus ja näin se pitääkin ottaa, kuten Olli tuossa kuvailee:
En sano että olisin paljoa eri mieltä, mutta kuitenkin sellaisenkin ihmisen joka ei ajattele samoin, on helppo lukea tekstejäsi koska ne antavat paljon ajattelemisen aihetta.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Jos jatkan vielä tätä ihan pikkusen. Elikkä Danielille oli sanottu että siihen menee aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Nämä voidaan laskea myös näin:

Vartiovuorot:
Aika - morsiamen odottamisen aika - 1. vartiovuoro
Kaksi aikaa - ahdistuksen aika ja Jumalan vihan aika 1290+1290 päivää - 2. ja 3. vartiovuorot
Puoli aikaa - Jeesuksen tulosta lyhyt sota jumalattomia pakanoita ja saatanan henkivaltoja vastaan 45 päivää
Sinettisormus

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Se, että kuulin nuo sanat tai numerot, vahvistaa sitä, missä ajassa eletään. Tule pian, Herra Jeesus Kristus!

" Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää."
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Huomasittelko kuinka hienosti raamatunlause "tuleeko Herra toisella vai kolmannella vartiovuorolla" sopii koko pelastussanoman ajatukseen näistä esaktologisista järjestyksistä. Jeesuksen näkyvästä paluustahan on kyse JA kuka jaksaa ja saavuttaa 1335 päivää.
Raamattu ei siis edes puhu ensimmäisestä vartiovuorosta mutta antaa järkyttävän selvän vihjeen:
1. ei voi olla niin ettei ole ensimmäistä vartiovuoroa, jos kuitenkin on toinen ja peräti kolmaskin
2. jos Herra tulisi toisella, niin ei olisi kolmatta, joten Herran on tultava kolmannella
3. jos kerran on vartiovuoroja, niin miksi vuoro vaihtuu, jos ei Herra palkitse vartioivaa tempaamalla tämän ja vuoro näin vaihtuu
4. Luukas 12:35-36 jossa todetaan odottamisesta kupeet vyötettyinä sen 1335 päivää, kun Jeesus palaa kaikkine pyhinensä häistään
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

...ja sitten vielä: Kun Jumalan Henki puhui Danielille noista aijoista, kuinka kauan siihen menee... Enkeli esitti asiaa niin että älä sinä siitä ajasta välitä, vaan mene sinä lepoon... kohdisti ajankohdan fokusoimaan "pitkien aikojen perästä, aikojen lopulla", silloin on se aika, ne kaksi aikaa ja se puoli aikaa. Danielille selkeästi annettiin skippaus yli pitkien aikojen.

Jumalalla on ollut yksi ihmisten kärsimättömyyteen ja ihmisen rajalliseen aikaan liittyvä ongelma. Jumalan on ollut mahdotonta antaa jallisuuteen liittyvää valoa ihmisille. Siksi Jeesus sanoikin: taivaan merkit te kyllä tunnette mutta ette aikaa.
Ajatellan esimerkiksi sitä että Martti Lutherin aikaan vaikkapa ihmiset lukivat Danielin aikoja ja miettivät siinä hetkessä mitä nuo aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa tarkoittavat. Jos niille olisi valjennut että se aika on vasta 500 vuoden päässä, niin he olisivat masentuneet. Minä olisin ainakin.
On siis monia syitä miksi Raamattu on kirjoitettu kuten on, vertauskuvin ja ajallisesti kuin mikäkin Picasso, ei oikeen mitään selvää mutta silti korkeampaa taidetta.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Kaikki varmaan ymmärtää että tämä on minulle hyvin läheinen käsitteyaihe :)
tuula

Re: Tiedonsanat; tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi

Viesti Kirjoittaja tuula »

täällähän on mielenkiintoiset keskustelut käynnissä ja jarmolla selvät vastaukset. ymmärtää tyhminkin.
Vastaa Viestiin