Erään uskovan näky Suomen ja Ruotsin lipuista maas

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Sinettisormus

Erään uskovan näky Suomen ja Ruotsin lipuista maas

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Erään uskovan näky Suomen ja Ruotsin lipuista maas

JoukoPiho
7.11.2018 21:49
Erään uskovan näky Suomen ja Ruotsin lipuista maassa

Minut valtasi suuri suru ja raskas murhe Suomen puolesta, kun näin sieluni silmin maassa olevan Suomen lipun, jota ihmiset ja karja sotkivat. Suomalaiset itse potkivat ja talloivat Suomen lippua liejuun hurjan kiihkon vallassa juoden samalla viinaa ja näin juhlien tekoaan.

Näin myös, että Suomen lippu oli vedetty pois eri rakennuksien saloista. Tilalla oli eri maiden lippuja.

Kaikki, mikä oli Suomessa hyvää ja pyhää, oli häpäisty.

Näin sorrettujen kyyneleet eikä lohduttajia ollut.

Hulttiokansa veti lokaan vanhukset ja lapset.

Rikkaat mahtimiehet ahnehtivat kiireesti rahaa pankkitileilleen.

Periaatteet olivat ojassa. Kaikki oli muuttunut. Pato oli murtunut.

Poliisi oli myyty ja laittomuus vallitsi kaikkialla. Jokainen valtion virasto oli korruption vallassa.

Myös Ruotsin revitty lippu oli maassa tomussa.

Mutta Norjan lippu liehui vapaana ja uljaana, mistä lippujen häpäisijät suuttuivat ja päättivät kaataa sen, muta se ei onnistunut. Näin Norjan lippusalossa useita eri maiden, kuten Japanin, pieniä lippuja kuin Norjaa tukemassa.

Sillä välin tuli vanhempia viisaita naisia esiin ja he alkoivat pestä Suomen lippua, josta tuli kauniimpi ja puhtaampi kuin koskaan ennen. Suomen lippu loisti Norjan lippuakin kirkkaampana.

Mutta Ruotsin lippu jäi likaiseksi ja tomuiseksi vuosien ajaksi. Kukaan ei uskaltanut tarttua siihen. Vasta aikojen kuluttua Ruotsin lippua alettiin puhdistaa.

Jouko Pihon kommentti 7.11.2018

Tämä erään uskovan lippunäky kuvaa hyvin jo nykyistä aikaamme, kun perinteisiä arvoja ja isänmaallisuutta ajetaan alas, mutta ilmeisesti tilanne tulee vieläkin pahenemaan, kunnes Suomen siniristilippu puhdistetaan ja uskonnolliskansallismielinen herätys muuttaa viinaan menevän hulttiokansan Jumalan kansaksi, joka loistaa kirkkaasti silloinkin, kun koko muu Eurooppa vajoaa pimeyteen.
Sinettisormus

Re: Erään uskovan näky Suomen ja Ruotsin lipuista maas

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tämä Näky on jo mitä ilmeisemmin näkyvissä ... näky on siis jo toteutumassa. Ja se kertoo myös ehkä Suomeen tulevasta herätyksestä ... näin tuon koen.
Sinettisormus

Re: Erään uskovan näky Suomen ja Ruotsin lipuista maas

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva
Vastaa Viestiin