Uni; tempauksesta

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Sinettisormus

Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Shalom, teille rakkaat ystäväni!
Tänään, aamusta näin unta, jossa olin jossakin kaupungin tapaisessa ja ehkä kaupassa. Perheeni oli mukana, kun yhtäkkiä huomasin ikkunoista, että jokapuolella, taivaalla lensi ristiin rastiin "UFOJA". Huusin kovaa ääneen toisille varoitukseksi:
- "UFOJA!"
Katselin monesta ikkunasta kuinka ne etsivt ihmisiä ja näin kuinka yksi nainen temmattiin. Käskin kaikkien pysyä sisällä ja etteivät lähtisi juoksemaan noiden ufojen perään, sillä jos tämä olisi tempaus, se onnistuisi myös sisältä, missä kukin on. Ja kerroin, että jos häviän, heidän tulee tietää ja ymmärtää että minut on temmattu. Näin kuinka kaduillakin alkoi liikkua näiden taivaanjoukkojen omituisia ajoneuvoja, kun pieniä panssari vaunuja. Poikani perheineen ei tuohon liioin uskonut ja he ilmoittivat lähtevänsä kotiin ja me loput jäimme ihmeissämme paikalle, ihmettelemään, mitä tuleman pitää ....
Sitten uni loppui. Mietin oliko unessa olevat ufot taivaallisia sotajoukkoja, jotka noin henkisin silmin näytettiin ja oliko tällä unella edes mitään arvoa, mutta halusin sen kuitenkin teille jakaa....
Siunausta ja Rauhaa Jeesuksessa Kristuksessa!
Sinettisormus

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kerron vielä, että nuo niinsanotut ufot, eivät olleet sellaisia lautasia, kuin meille on aina kuvattu, vaan enemmin kuin oravanpyöriä, vaakatasossa. Ja noilla jotka maassa kulkivat noissa panssarivaunun näköisissä, heillä oli kaikilla päässään kuin jokin lakki, paskerin näköinen ja se oli väriltään ORANSSI.

Kuva

..ne olivat jotakuinkin tuon näköisiä, mutta vaakatasossa...
Viimeksi muokannut Sinettisormus, 10 Syys 2016, 09:42. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2203
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Kiitos jälleen kerran Sinetti, että tuot uniasi uskollisesti tänne palstalle.

Sanon suoraan, en oikein usko tämän olleen Jumalalta. Tämä unesi saattoi olla ns. perinteinen ihmisestä itsestään lähtöisin oleva.

Heräsin tänään itsekin klo.04.16 nähtyäni "unen", joka sisältönsä puolesta ahdisti, hämmensi. Katsoin kelloani heti kun silmäni aukaisin. Kellon aika oli sama kuin oman sosiaaliturvatunnukseni loppuosa, jos tälle tiedolle haluaa antaa jotakin merkitystä.

Nuo "ufot" eivät ainakaan kuvaa mitään Jumalan voimia, korkeintaan vieraita henkivaltija, ja Jumala ei kyllä lähetä mitään "pieniä panssarivaunuja", vaan nekin kyllä sopivat paremmin "vihulaisen rakkineiksi". Sillä Raamattuhan sanoo; " ei väellä eikä voimalla, vaan Minun Hengelläni", sanoo Herra Sebaot. Tuo nimihän tarkoittaa juuri " Sotajoukkojen Jumala", omiensa ei vihollisten.

Minun mielipiteeni on, että joko paha kiusasi sinua antamansa unen kautta tai sitten se oli omasta "lihastasi". Tämä on VAIN oma mielipiteeni,ei tieto.

Tuo aiemmin kertomasi "viesti", klo.04.40 oli mielestäni Hyvä. Sillä eräs Jumalaa kuvaava luku on juuri tuo 4, sekä 44. Näin lyhyesti.

:) :)
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Sinettisormus

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Itse ajattelin myös, ettei tällä ehkä ole mitään arvoa, mutta halusin tuoda koeteltavaksenne. Hesekiel 1:dessä, kerrotaan esim. tällaisista näyistä. Monesti Raamatussa kerrottiin Profeettojen nähneen ihmeellisiä sotajoukkoja unissaan ja näyissään ja he uskoivat, että tapahtuu juuri noin, kuin oli näytetty, mutta he eivät aina ymmärtäneet, että heille näytettiin henkimaailman silmin, mitä henkimaailmssa tuolloin tapahtuu.
Kiitos AO kommentistasi ja siunausta päivääsi.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2203
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Perinteinen oravanpyörä voisi myös kuvata "turhaa työtä". Mutta, että "vaakatasossa", sitä en osaa selittää.

Hesekielin näyssä oli kysymyksessä Jumalan kuvaaminen noilla pallomaisilla pyörillä/renkailla, jotka olivat sisäkkäin ja olivat silmiä täynnä. Näky kuvasi Pyhän Hengen olemusta ja toimintaa. Pyhä Henki, Jumala, liikkuu "kaikkialla", ja "kaikkiin suuntiin yhtä aikaa", ja "näkee kaiken, eli tietää kaiken".
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Sinettisormus

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

... olenkin ihmetellyt, miksi en ole pitkään aikaan nähnyt unia, jotka sitten muistan. Unia kyllä olen nähnyt ja paljon, mutta yksikään ei ole jäänyt mieleen, mutta tänään jäi .... tosin ymmärrän, olemme keskustelleet niin paljon aiheesta, että se voi nousta senkin kautta uneen.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

En ole minäkään vähään eikaan saanut mitään unia. Aika erikoista. Hiljaista myrskyn edellä. Niinhän se Rauno Helppikin kerran mulle totesi että silloin kun sinua ahdistaa ja Taivas on hiljaa, niin silloin tiedät että siellä tehdään työtä sinun edestäsi.
Sinettisormus

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tuo on kyllä niin totta ja hyvä sanonta, Jarmo. En tiedä, tänään on niin outo olo, minua väsyttää ja on kummallisen hiljaista, aivan kuin jotain olisi tapahtumassa, ajatukset ei tahdo pysyä kasassa... :?:
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Se saattaa just olla sitä mistä puhuin. Oikein toivon niin että se todella on niin... Kaipuu Jeesuksen luo on niin syvä ja ytimessä etten minäkää jaksa enää edes kalenteria seurata. Toivotavasti tämä voimatomuus päättyy viimein muuttumiseen ikuisuudeksi.
VainYksinJeesus

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja VainYksinJeesus »

Sanomaa Herralta. Rukoilin että Hän vahvistaisi oliko tämä Häneltä.

"Älä epäile vaan kirjoita. Asiat muuttuvat hyvin nopeasti.
Tämä kaikki minkä näet ympärilläsi, muuttuu äkisti.
Mikään ei ole niinkuin ennen.
Lukekaa Raamattua, syökää sanaani, sillä hyvin nopeasti se otetaan teiltä pois.
Tässä maassa tullaan vainoamaan kristittyjä ja evankelioiminen kielletään.
Teidän tulee kokoontua kodeissa. Minä raivaan esteet teidän tieltänne ja monet tulevat uskoon.Levitä sanomaani eteenpäin sillä tämä tulee järkyttämään monia uskovia."

Tunsin että Herralla on vielä jotakin tärkeää sanottavaa, Hän puhui:

Kun teitä surmataan ja vainotaan, nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.
Minä tulen pian.

Vielä lisään tähän, oli tosin vaikea keskittyä kuuntelemaan kun lapsi tuossa "häiriköi", mutta

"Tämän vainon keskellä Tulen parantamaan, vapauttamaan ja pelastamaan sieluja, eikä yksikään ihminen ota siitä kunniaa itselleen. Te loistatte pimeyden keskellä kuin kirkkaat tähdet, tuoden toivoa toivottomille. Tämä aika on paha, mutta Minä pidän teistä huolen."
Viimeksi muokannut VainYksinJeesus, 10 Syys 2016, 14:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

VainYksinJeesus kirjoitti:Sanomaa Herralta. Rukoilin että Hän vahvistaisi oliko tämä Häneltä.

"Älä epäile vaan kirjoita. Asiat muuttuvat hyvin nopeasti.
Tämä kaikki minkä näet ympärilläsi, muuttuu äkisti.
Mikään ei ole niinkuin ennen.
Lukekaa Raamattua, syökää sanaani, sillä hyvin nopeasti se otetaan teiltä pois.
Tässä maassa tullaan vainoamaan kristittyjä ja evankelioiminen kielletään.
Teidän tulee kokoontua kodeissa. Minä raivaan esteet teidän tieltänne ja monet tulevat uskoon.Levitä sanomaani eteenpäin sillä tämä tulee järkyttämään monia uskovia."

Tunsin että Herralla on vielä jotakin tärkeää sanottavaa, Hän puhui:

Kun teitä surmataan ja vainotaan, nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.
Minä tulen pian.
ISO AMEN! "VainYksinJeesus" Ole siunattu näistä kohottavista sanoista. Juuri näin se on! Amen!
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2203
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

"Tässä maassa tullaan vainoamaan kristittyjä ja evankelioiminen kielletään." ja " Kun teitä surmataan "

En usko Suomessa tapahtuvan yllä olevia "profetioita".
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2203
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Jarmo !

Niin, oliko sinulla se Eero Kemppaisen profetia ?

Olisiko sitä mahdollista kuulla tällä sivustolla ?

Olen sen joskus kyllä kuullut, mutta en muista millä sivustolla se oli.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
VainYksinJeesus

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja VainYksinJeesus »

Ajatteletko ao, että nämä vainot ja kristittyjen surmaamiset koskee vain muuta maailma, mutta ei meitä.. Kirjoitin vain sen minkä koin Herran puhuvan.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2203
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Siis, mitä tarkoittaa " koit" ? Kuulitko sinä Jumalan puhuvan, vai kuinka ?

En usko Suomessa tulevaisuudessakaan surmattavan kristittyjä uskonsa tähden.

Seurakuntaa voi "kiusata" esim. huonoilla laeilla. Mutta, surmaamiseen en usko.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

AO, miksi sinä pelkäät tulevia ahdistuksen aikoja? Miski et luota ja USKO Jumalan varjelukseen ja anna tulla sen mikä tuleman pitää. Sä vaan vastustelet aivan kuin pelkäisit kohtaloasi. Se kuvastaa vain uskon puutetta.
Psalmi 91
1 Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy,
2 se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan".
3 Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta.
4 Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.
5 Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta,
6 et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
7 Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
8 Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. -
9 Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani". -Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.
10 Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.
11 Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.
12 He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.
13 Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. -
14 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
16 Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2203
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Nämä erilaiset "profetiat" ja "viestit Jumalalta" ovat välillä niin ristiriitaisia itsensäkin kanssa.

Julistetaan, että " kohta lähdetään", ja sitten " aletaan surmaamaan ". Kuka tällä palstalla uskoo, että nämä kaksi asiaa tapahtuu, sanotaanko esim. 2-3 vuoden sisällä ? Tai, 3-4 ?
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

AOAOAOAOAO kirjoitti:Jarmo, oliko sinulla se Eero Kemppaisen profetia ?
Mulla on Laukosen kokous videolla, jossa tämä profetia puhutaan.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

AOAOAOAOAO kirjoitti:NKuka tällä palstalla uskoo, että nämä kaksi asiaa tapahtuu, sanotaanko esim. 2-3 vuoden sisällä ? Tai, 3-4 ?
MINÄ! ...siis en usko 2-4 vuoden, vaan alle yhden vuoden sisällä!
VainYksinJeesus

Re: Uni; tempauksesta

Viesti Kirjoittaja VainYksinJeesus »

Yhdestäkään kirjoituksesta en sano että tämä on varmasti Jumalan puhetta. Mutta kun Pyhä Henki täyttää ja se puhe tulee ajatuksiini, niin voimakkaana että uskon että se on Herran puhetta, niin kirjoitan sen ylös.
Rukoile että Pyhä Henki vahvistaa sulle onko tuo sanoma Häneltä.
Vastaa Viestiin