Saul ja Daavid
Lähetetty: 30 Syys 2020, 11:09
Tänä aamuna Pyhä Henki nosti sydämelleni jotain liittyen Sauliin ja Daavidiin.
Saul oli Herran valitsema ja voitelema mies. Sen myötä hän nousi johtamaan Jumalan valittua kansaa. Saul ei kuitenkaan toiminut Jumalan mielen mukaisesti, Kirjoituksista voimme lukea kuinka hän alusta asti ja jatkuvasti toimi jakaantuneella sydämellä eikä tehnyt todellista kääntymystä Herran puoleen vaikka Hän antoi profeetta Samuelin kautta siihen useita tilaisuuksia. Herra valitsi siksi kuninkaaksi toisen miehen, Daavidin joka eli ehyellä sydämellä ja nöyrällä mielellä. Vaikka Daavid lankesikin myöhemmässä vaiheessa karulla tavalla, oli hän nopea tekemään parannuksen ja aidosti nöyrtymään Herran edessä, ja se oli oleellisin ero hänen ja Saulin välillä.
Tilanne ei kuitenkaan muuttunut konkreettisesti heti, vaikka Saul oli jo kadottanut voitelun ja Daavidilla oli todellinen voitelu. Saul istui vielä sen jälkeen pitkään valtaistuimella. Toki Saul ymmärsi tilanteen, ja siksi hänen sydämensä kääntyikin vihaamaan ja vainoamaan Daavidia. Seurauksena siitä Daavidin täytyi lopulta lähteä Kuninkaan kaupungista pakoon, erämaihin ja luoliin piileskelemään. Pieni osa israelilaisista ymmärsi ja näki hengellisesti todellisen voitelun, ja seurasivat Daavidia henkensä uhalla. Suurempi osa kansasta katsoi vain kuninkaan istuimeen ja kruunuun, eivätkä ymmärtäneet että Saul oli menettänyt hengellisen auktoriteettinsa. Daavid ei kuitenkaan taipunut kiusausten edessä ja alkanut oman käsivartensa voimalla sotimana Saulia vastaan saadakseen kuninkuuden, vaan antoi Herran hallita ja odotti aikaa kun Hän itse siirtäisi Saulin sivuun. Lopulta niin myös kävi, ja kun Daavidin auktoriteetti tuli konkreettiseksi kuninkuuden muodossa, oli hänellä sen myötä myös hengellinen auktoriteetti. Daavid ymmärsi, että auktoriteetissa ei ole lopulta kyse kruunusta ja valtaistuimesta, vaan hengellisestä voimasta ja yhteydestä Jumalan kanssa.
Tuo ristiriitainen tilanne on puhutellut minua paljon. Kaikki ei ole sitä, miltä ihmissilmin näyttää. Rakenteet ja asemat eivät välttämättä kerro mitään todellisesta hengellisestä auktoriteetista. Tänäkin päivänä voi monet todelliset voidellut olla ihmisten silmiltä piilossa, erämaissa ja luolissa. Monella uskonnollisella valtiaalla ei ole hengellistä voimaa, ja he halveksuvat ja jopa vainoavat niitä joilla todella on auktoriteetti. Saatamme olla hämmentyneitä ja kysyä miksi Herra sallit seurakuntasi ja nimesi häväistävän tällä tavalla? Emme aina ymmärrä Jumalan pitkämielisyyttä, mutta Hänellä on kaikki hallinnassa. Hän antoi Israelin kansan harhailla erämaassa 40 vuoden ajan Mooseksen aikana, ja Hän antoi Israelin kansan kärsiä kuivuudesta kahden vuoden ajan Elian aikana. Niinäkin aikoina oli kuitenkin kansan keskellä olemassa uskollisten jäännös, joka ymmärsi tilanteen ja eli lähellä Herraa vaikeinakin aikoina, ja jotka yleisen kuivuuden vallitessakin vain vahvistuivat Hengessä. Daavid ja häntä seuranneet ottivat tilanteen uskon koetuksena, ja pysyivät siinä uskollisena totuudelle. Ja lopulta he saivat kokea lupausten täyttymyksen ja konkreettisen voiton. Asian loppu on parempi kuin sen alku, ja pitkämielinen on parempi kuin korkeamielinen (Saarn.7:8)
Saul oli Herran valitsema ja voitelema mies. Sen myötä hän nousi johtamaan Jumalan valittua kansaa. Saul ei kuitenkaan toiminut Jumalan mielen mukaisesti, Kirjoituksista voimme lukea kuinka hän alusta asti ja jatkuvasti toimi jakaantuneella sydämellä eikä tehnyt todellista kääntymystä Herran puoleen vaikka Hän antoi profeetta Samuelin kautta siihen useita tilaisuuksia. Herra valitsi siksi kuninkaaksi toisen miehen, Daavidin joka eli ehyellä sydämellä ja nöyrällä mielellä. Vaikka Daavid lankesikin myöhemmässä vaiheessa karulla tavalla, oli hän nopea tekemään parannuksen ja aidosti nöyrtymään Herran edessä, ja se oli oleellisin ero hänen ja Saulin välillä.
Tilanne ei kuitenkaan muuttunut konkreettisesti heti, vaikka Saul oli jo kadottanut voitelun ja Daavidilla oli todellinen voitelu. Saul istui vielä sen jälkeen pitkään valtaistuimella. Toki Saul ymmärsi tilanteen, ja siksi hänen sydämensä kääntyikin vihaamaan ja vainoamaan Daavidia. Seurauksena siitä Daavidin täytyi lopulta lähteä Kuninkaan kaupungista pakoon, erämaihin ja luoliin piileskelemään. Pieni osa israelilaisista ymmärsi ja näki hengellisesti todellisen voitelun, ja seurasivat Daavidia henkensä uhalla. Suurempi osa kansasta katsoi vain kuninkaan istuimeen ja kruunuun, eivätkä ymmärtäneet että Saul oli menettänyt hengellisen auktoriteettinsa. Daavid ei kuitenkaan taipunut kiusausten edessä ja alkanut oman käsivartensa voimalla sotimana Saulia vastaan saadakseen kuninkuuden, vaan antoi Herran hallita ja odotti aikaa kun Hän itse siirtäisi Saulin sivuun. Lopulta niin myös kävi, ja kun Daavidin auktoriteetti tuli konkreettiseksi kuninkuuden muodossa, oli hänellä sen myötä myös hengellinen auktoriteetti. Daavid ymmärsi, että auktoriteetissa ei ole lopulta kyse kruunusta ja valtaistuimesta, vaan hengellisestä voimasta ja yhteydestä Jumalan kanssa.
Tuo ristiriitainen tilanne on puhutellut minua paljon. Kaikki ei ole sitä, miltä ihmissilmin näyttää. Rakenteet ja asemat eivät välttämättä kerro mitään todellisesta hengellisestä auktoriteetista. Tänäkin päivänä voi monet todelliset voidellut olla ihmisten silmiltä piilossa, erämaissa ja luolissa. Monella uskonnollisella valtiaalla ei ole hengellistä voimaa, ja he halveksuvat ja jopa vainoavat niitä joilla todella on auktoriteetti. Saatamme olla hämmentyneitä ja kysyä miksi Herra sallit seurakuntasi ja nimesi häväistävän tällä tavalla? Emme aina ymmärrä Jumalan pitkämielisyyttä, mutta Hänellä on kaikki hallinnassa. Hän antoi Israelin kansan harhailla erämaassa 40 vuoden ajan Mooseksen aikana, ja Hän antoi Israelin kansan kärsiä kuivuudesta kahden vuoden ajan Elian aikana. Niinäkin aikoina oli kuitenkin kansan keskellä olemassa uskollisten jäännös, joka ymmärsi tilanteen ja eli lähellä Herraa vaikeinakin aikoina, ja jotka yleisen kuivuuden vallitessakin vain vahvistuivat Hengessä. Daavid ja häntä seuranneet ottivat tilanteen uskon koetuksena, ja pysyivät siinä uskollisena totuudelle. Ja lopulta he saivat kokea lupausten täyttymyksen ja konkreettisen voiton. Asian loppu on parempi kuin sen alku, ja pitkämielinen on parempi kuin korkeamielinen (Saarn.7:8)