Kronologinen järjestys
Lähetetty: 10 Helmi 2016, 12:48
Looginen järjestys olisi tämän kaltainen:
1. sinetti = kun Jeesus nousi voittajana Taivaaseen ja lähti voittamaan
2. sinetti = Jeesus jätti maan päälle miekan, jotta ihminen tajuaisi syntisyytensä
3. sinetti = laki punnitsee jokaisen ja valinta jää, laki vai armo
4. sinetti = kuolema korjaa kaikki lopulta
Nämä tapahtuivat siis jo siinä kohtaa kun Pyhä Henki vuodatettiin maan päälle ja ihmiset saivat voittajan, tulen koeteltavakseen ja valinnan lain ja armon väliltä.
5. sinetti on morsiamen ylösotto
6. sinetti on koettelemuksen hetki joka kohtaa koko maan piirin
1. pasuuna koettelemuksen hetken konkreettiset tapahtumat
7. sinetti = Israelin rauha tehdään ja neljä enkeliä menee maan neljälle kulmalle, jota seuraa n. valherauha, jona aikana tapahtuu sekä suuri herätys että kaikki pakanakansojen uskovat merkitään. Me olemme Israelin kansa, Jaakobin suku.
2. pasuuna osuu vitsauksen kolmanteen osaa merta
3. pasuuna osuu samoin kolmanteen osaa vesilähteitä
4. pasuuna osuu taivaaseen kolmanneksella ja huomatkaa mitä tämän lopussa sanotaan ("Voi, voi, voi maan päällä asuvaisia niiden jäljellä olevain pasunain äänten tähden, joihin kolmen enkelin vielä on määrä puhaltaa!") Siinä vihjaistaan voi-huuto maljoista.
Tähän väliin olen laskenut kuluneeksi sen ensimmäisen ahdistuksen ajat loppuun ja sen jälkeen sopii odottaa ns. morsiusneitojen ylösottoa.
5. pasuuna ja 1. malja samaan aikaan (1. VOI huuto) osuu pedon merkin ottaneisiin joka kestää viisi kuukautta. Tänä aikana tapahtuu morsiusneitojen ylkösotto ja toteutuu Joh.ilm. näyn kohta jossa täysi luku on sisälle tulleet ja siinä ensin kystään että mistä nämä tulivat ja vastataan että he tulevat siitä suuresta ahdistuksesta, (jonka maan piiri koki, josta morsian oli otettu jo pois) ja ovat pesseet vaatteensa karitsan veressä.
2. malja ihan kuin 2. pasuuna mutta meri kuoli kokonaan
3. malja ihan kuin 3. pasuuna mutta joet ja lähteet kuoli kokonaan
4. malja taivaaseen ja aurinko poltti ihmisiä
5. malja kohdistuu suoraan pedon valtaistuimeen
6. pasuuna ja 6. malja (2. VOI huuto) yhdistävät Ilm. 16:12-16 ja Ilm. 9:13-21 joka julistaa Harmageddonin liikekannallepanon alkaneeksi
7. pasuuna ja 7. malja (3. VOI huuto) yhdistää taas Ilm. 16:17-21 ja Ilm. 11:15-19 yhdeksi tapahtumaketjuksi jonka lopussa Jeesus tulee kirkkaudessaan.
Aikamoinen spektaakkeli, vai mitä?