Ilmestyskirjan kronologia: sinetit

Keskustele eskatologisista asioista
Sävy Nordgrén

Ilmestyskirjan kronologia: sinetit

Viesti Kirjoittaja Sävy Nordgrén »

Seitsemän seurakuntaa on monien mielestä ymmärrettävissä kronologisesti eteneväksi Uuden liiton alusta sen loppuun asti eli seitsemänä eri aikajaksona. Pitkään on jo ajateltu viimeisen eli Laodikean seurakuntakauden olevan nykypäivänä menossa. Sinä aikana tapahtuu todella paljon sekä Vanhan testamenttien profeettojen ennustusten toteutumista että Jeesuksen ja apostolien ennustusten. Se kausi päättyy tekstin Ilm.3:16 mukaan ”olen minä oksentava sinut suustani ulos”. Se seurakunta ei ole enää silloin hänen, vaan hylkiö; on tapahtunut pakanain aikojen loppu. Voittajat saavat ”istua kanssani (Isän ja Jeesuksen) valtaistuimellani”, joka lopuksi sanotaan. On siis kysymys voittopalkinnosta taivaassa.
Seuraava luku alkaakin heti näkymällä ”taivaassa oli ovi avoinna” ja sanoilla ”mitä tämän jälkeen on tapahtuva” eli ylösoton jälkeen. Kuvataan valtaistuin ja pelastuneet symbolisina olentoina, joita VT:n aikana käytettiin: karjaeläimet kuvasivat Jumalan omia ja metsäeläimet pakanoita sekä linnut henkiolentoja. Kolmas olento oli ihmiskasvoinen, joka kuvaa Kristus-Karitsaa, Pelastajaamme, joka tahtoo olla yhtä seurakuntansa jokaisen olennon kanssa. Hänen pelastuksensa teko ylsi kaikkiin syvyyksiin asti. – Ymmärrän olentojen kuvaavan kaikkia pelastettuja Karitsan häissä, josta näin kuvataan heidän ”olevan yhtä” ja ovat ylistämässä Jumalaa ja Karitsaa.
Seuraava, 5. luku kertoo lisää tästä ylistysjuhlasta, mutta sen tärkeä sanoma on ”seitsemän sinettiä”, lukittu kirjakäärö, jota ei kukaan voinut avata. Ainoastaan ”Karitsa”, ”Daavidin juurivesa” voi avata sen sinetit. Alkaa ylistysjuhla, pelastetut ja kaikki enkelit veisaavat ”Uutta virttä”.
Sinettien aukaiseminen on mahdollista ajatella historiallisena aikajanana Uuden liiton alusta asti, mutta myös Laodikean seurakunnan aikana tapahtuvaksi, joka etenee ”pakanoiden aikojen” ylösottoon ja sen jälkeiseen aikaan. –
1. sinetti, valkoinen hevonen kuvaa puhdasta heränneiden ”viisaiden neitsyiden” seurakunta-aikaa.
2. sinetti, punainen hevonen lähtee ja ”sillä on valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka”. Tämän vaiheen näen juuri tapahtuvan viime vuosina ja tänä vuonna, jolloin suuri babylonisoituminen on alkanut tapahtua ja sen terrorismi aloitti joka puolella, eli sille ”annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka”.
3. sinetti, musta hevonen, joka vaa’alla punnitsee ruoka-aineiden arvoja, kertoo nälänhädästä, jolloin on kaikki ruoka kallista, mutta symbolit viini ja öljy, joita ei saa turmella kuvaavat armoa ja Pyhää Henkeä, ne ovat saatavilla.
4. sinetin avaaminen lähetti hallavan hevosen liikkeelle, jonka ratsastajan nimi oli Kuolema ja Tuonela seurasi mukana. Neljäs osa maata annettiin sen valtaan ja valta tappaa miekalla, nälällä, rutolla ja maan petojen kautta. Tuntuu siltä, kuin kaikki ne hevoset olisivat yhtä aikaa liikkeellä.
5. sinetti, jonka myös vain Karitsa avaa, vaikuttaa rauhan ajalta, jolloin ei lähetetty yhtään hevosta vain marttyyrien veri huutaa kostoa veren vuodattajille ja heitä, marttyyreita kehotettiin vielä vähän aikaa pysymään levollisina kunnes heidän veljiensä luku tulee täyteen ja joutuvat tapettaviksi. Kuulostaa julmalta, mutta Jumala tietää miten viivyttelevien neitsyiden tulee käymään.
6. sinetti, jonka Karitsa avasi täyttää ennustuksen 1. Tess.5:3 ” Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niin kuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” Silloin tapahtuu Jeesuksen ilmestyminen pilviin. Hän istuu valtaistuimella pilvien päällä, jolloin kaikki pelästyvät ja he hakevat piiloja vuorilta ja rotkoilta ja toivovat niiden peittävän heidät. Tässä on kuitenkin menossa vasta kuudes sinetti ja Herrojen Herra vain ilmestyi, ei tullut alas. Silloin nousevat pilviin vastaan kaikki Hänen uskollisensa, kun suuri maanjäristys avaa heidän hautansa ja he nousevat ylös sekä yhdessä vielä jäljellä elävien, suojeltujen Herran omien kanssa heidät kaikki temmataan yläilmoihin, 1.Tess. 4:15-17. Loput ihmiset toteavat: Jumalan ja Karitsan vihan ”suuri päivä on tullut” ja myös näkevät tapahtuneen Luuk.17: 35 ”Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään". - Näin olen oppinut sinetit ymmärtämään; tässä vasta kuusi ensimmäistä.
Nyt juutalaiset heräävät huomaamaan heidän Messiaansa olevan todella Jeesus Kristus, josta pakanat puhuivat. Tällöin alkaa enkeli kiireesti sinetöidä heitä 12 000 kustakin sukukunnasta, yht. 144 000 Herralle merkittyä. Tämän jälkeen näytetään profeetalle Ilm.7: 9-10 ”suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, 10 ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu ja Karitsalta”. Nämä ovat myös ”suuresta ahdistuksesta” tulevia ja Karitsa johdattaa heidät ”elämän vetten lähteille”. Tässä 6. sinetin aikana on (Luuk.21:24) ”pakanain aikojen” ylösotto ja myös välittömästi kerrotaan heidän olevan ylhäällä ylistämässä Luojaansa. Suuri oli myös ääni taivaassa silloin.
7. sinetti avataan heti seuraavan luvun alussa ja sanotaan ”tuli taivaassa äänettömyys, jota kesti noin puoli hetkeä”. Jumalan edessä annettiin seitsemälle enkelille kullekin pasuuna. Nyt tuodaan Jumalan eteen pyhien rukoukset, joihin lisättiin paljon suitsukkeita; Jumala ottaa armonsa käyttöön heitä kohtaan.
Avatar
kalamos
Viestit: 246
Liittynyt: 08 Maalis 2016, 13:53
Viesti:

Re: Ilmestyskirjan kronologia: sinetit

Viesti Kirjoittaja kalamos »

Olen todella pahoillani siitä, etten huomannus tämän aloituksen olemassaoloa,
kun tein oman vastaavan aloituksen Ilmestyskirjan kronologiasta.
Pyydän anteeksi.
Sävy Nordgrén kirjoitti:Seitsemän seurakuntaa on monien mielestä ymmärrettävissä kronologisesti eteneväksi Uuden liiton alusta sen loppuun asti eli seitsemänä eri aikajaksona. Pitkään on jo ajateltu viimeisen eli Laodikean seurakuntakauden olevan nykypäivänä menossa.


Juuri näin minäkin ymmärrän.
Ja olen erittäin iloinen siitä, mitä kirjoitat seuraavaksi:
Sävy Nordgrén kirjoitti:Seuraava luku alkaakin heti näkymällä ”taivaassa oli ovi avoinna” ja sanoilla ”mitä tämän jälkeen on tapahtuva” eli ylösoton jälkeen.


Juuri tuossa kohden minunkin ymmärtääkseni on tapahtunut seurakunnan tempaus.
Samoin ymmärrän täysin samoin sen, mitä kerrot noista neljästä olennosta:
Sävy Nordgrén kirjoitti:Kuvataan valtaistuin ja pelastuneet symbolisina olentoina
Kalamos yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4652
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Ilmestyskirjan kronologia: sinetit

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Joo, siis toi on mun äidin kirjoitus ja kaikki kunnia hänelle hänen mielipiteestään, mutt olen hieman eri mieltä tuosta lauseesta "tule tänne ylös", koska se ei oikeen istu siihen jo siinä muuhun puhuttuun, kuten seurakunnat. Siinähän sanottiin että tule tänne ylös niin minä näytän mitä tämän jälkeen, eikä se viittaa ylösottoon sinänsä. Olihan tuo ovi avoinna jo heti Jeesuksen kuoltua, ensimmäisen ylösnousemuksen jälkeen kun Temppelin esirippu repesi, koska siinähän tapahtui se tärkein, eli luomakunnan lunastus. Ovet voitiin avata ihmiskunnalle ja saatana oli heitetty ulos.
olli

Re: Ilmestyskirjan kronologia: sinetit

Viesti Kirjoittaja olli »

kalamos kirjoitti:Olen todella pahoillani siitä, etten huomannus tämän aloituksen olemassaoloa,
kun tein oman vastaavan aloituksen Ilmestyskirjan kronologiasta.
Pyydän anteeksi.
Kun synnit on käsitelty, ne on siirretty yhtä kauas kuin itä on lännestä. Sama pätee tällä palstalla. Mutta pyritäänpä siihen että tässä ketjussa ei mennä tuon toisen ketjun asioiden puimiseen, vaan pysytään sineteissä, joka oli Sävyn kirjoituksen varsinainen sisältö
Avatar
kalamos
Viestit: 246
Liittynyt: 08 Maalis 2016, 13:53
Viesti:

Re: Ilmestyskirjan kronologia: sinetit

Viesti Kirjoittaja kalamos »

-jarmo- kirjoitti:Joo, siis toi on mun äidin kirjoitus ja kaikki kunnia hänelle hänen mielipiteestään, mutt olen hieman eri mieltä tuosta lauseesta "tule tänne ylös"


No, minä ymmärrän tuon asian niinkuin äitisikin.
Ilmeisesti myös noiden neljän olennon osalta tilanne on hiukan sama.
Minä ymmärrän paljolti niinkuin äitisikin, mutta sinä ilmeisesti toisin?
Sävy Nordgrén kirjoitti:Seuraava luku alkaakin heti näkymällä ”taivaassa oli ovi avoinna” ja sanoilla ”mitä tämän jälkeen on tapahtuva” eli ylösoton jälkeen. Kuvataan valtaistuin ja pelastuneet symbolisina olentoina
  • Lainauksessa oleva lihavointi lisätty
Kalamos yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa.
olli

Re: Ilmestyskirjan kronologia: sinetit

Viesti Kirjoittaja olli »

Minä en pysty sisäistämään oletusta jonka mukaan neljä olentoa kuvaisi seurakuntaa. Perusteluna esitän esimerkiksi sen, että samassa yhteydessä puhutaan pelastuneista ja neljästä olennosta erikseen:
Ilm 7 kirjoitti:9 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
10 ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".
11 Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
12 sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!"
13 Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
Teoriassa siis olisi mahdollista että jae 9 joukko ja 11 olennot puhuisivat samasta asiasta, mutta... ei. Kertakaikkiaan ei. :)

Johannes ei tähän mennessä ollut kysynyt neljästä olennosta, mutta nyt hän kysyy erikseen suuresta joukosta. Ei siis tunnu mahdolliselta että nämä olisivat sama asia. Lisäksi näemme:
Ilm 19 kirjoitti:1 Sen jälkeen minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden suuren äänen taivaassa sanovan: "Halleluja! Pelastus ja kunnia ja voima on Jumalan, meidän Jumalamme.
2 Sillä totiset ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa; sillä hän on tuominnut sen suuren porton, joka turmeli maan haureudellaan, ja on kostanut ja on vaatinut hänen kädestänsä palvelijainsa veren."
3 Ja he sanoivat toistamiseen: "Halleluja!" Ja hänen savunsa nousee aina ja iankaikkisesti.
4 Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta ja neljä olentoa lankesivat maahan ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, joka valtaistuimella istuu, ja sanoivat: "Amen, halleluja!"
5 Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret".
6 Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.
Jälleen puhutaan erikseen pelastetuista ja neljästä olennosta. Tässä vaiheessa viimeistään on mielestäni luovuttava ajatuksesta jonka mukaan neljä olentoa olisivat pelastetut.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4652
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Ilmestyskirjan kronologia: sinetit

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

kalamos kirjoitti:Minä ymmärrän paljolti niinkuin äitisikin, mutta sinä ilmeisesti toisin?
Joo, näin on... Olen joskus kuunnellut äitiä erityisen tarkasti, koska hän on esikuvani oiekaan suuntaan viedystä teologisesta uskonymmärryksestäni, niin tärkeimpien, kuten Jeesuksen roolin synnin ja armon antajana, kuin sitten näiden sapattijuttujen, kymmenysjuttujen ym. maallisten ponnistelujemme suhteen. Olen siis paljosta kiitollinen hänelle. Hän on antanut erityisen tärkeitä oppeja, kuten se ettei meidän ole syytä paneutua etsimään saatanan kätten töitä, umpöikieroja polkujaan, luullen siten olevamme viisampia ja välttääksemme näin eksymästä, vaan seuraamalla Jeesusta ja hänen viivasuoraa polkuaan.
Mutta anyway, kuitenkin huomasin että joudun olemaan jossain erimieltä hänen kanssaan ja olen niistä kyllä äidin kanssa keskustellut paljon ja meillä on joskus kovia tinkojakin aiheesta. Mutta molemmat tiedämme kuitenkin ettei nämä kysymykset pelasta ketään, vaan ovat elämässämme vain Jumalan kasvojen muotojen tutkimista.
olli kirjoitti:Minä en pysty sisäistämään oletusta jonka mukaan neljä olentoa kuvaisi seurakuntaa.
Samoin täällä... Minä olen kertonut kyllä mitä minun mielestäni nuo neljä olentoa kuvaavat. Ne ovat luomakunnan osia... samoin kyllä äitinikin on sanonut ja tajunnut että siinä on jokaisen luomakunnan voimahahmot. Toisaalta luomakuntahan on seurakuntaa, muttei missään nimessä sillä nimellä, koska se on todellaikin pelastuvaa luomakuntaa ja varsinkin kun se esiintyy Taivaassa Jumalan alttarin edessä. Sitten vielä kannattaa huomioida että linnut kuvastavat henkimaailmaa, joka myös on luomakuntaa ja langennutta sellaista.
Siinä on karjaeläinten päähahmo HÄRÄN NÄKÖINEN (uhrieläin kuvastaa Jeesuksen morsianta ja tuntemaamme seurakuntaa)
Sitten siinä on metsäneläinten päähahmo LEIJONAN NÄKÖINEN (juutalaisuutta kuvaava voimahahmo)
Sitten siinä on IHMISHAHMO, joka kuvastaa Adamista Jeesukseen pelastuneita, (Mooseksen uskoa)
Sitten siinä on vielä KOTKA, lintujen voimahahmo joka kuvastaa pelastuvia enkeleitä ja henkiolentoja

Mitä tuumaatte?
Vastaa Viestiin