Tempauksesta pilkkaa

Keskustele eskatologisista asioista
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Katselin tuota Suomi24 sivua, jossa pilkattiin taas koko laidalliselta tempausta. Kysyin murheellisena Jeesukselta että miksi sinä jaksat katsoa kun tätä tärkeää tapahtumaa pilkataan jo kymmenettä vuotta peräkkäin ja kaikkien niiden, jotka sitäkin ennen on tätä samaa odottaneet. Sain päähäni sanoman, että muistatko lukeneesi että Nooaa pilkattiin 120 vuotta kun hän rakensi arkkiaan mutta vain yksi hetki oli lopulta kuitenkin se ratkaiseva. Se päivä erotti pilkkaajat lopullisesti pilkattavasta.
Sinettisormus

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

21. Ja minulle tuli tämä Herran sana:
22. "Ihmislapsi, miksi teillä on tämä pilkkalause Israelin maasta, kun sanotte: 'Aika venyy pitkälle, ja tyhjään raukeavat kaikki näyt?'
23. Sentähden sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Minä teen lopun tästä pilkkalauseesta, niin ettei sitä enää lausuta Israelissa. Sano heille päinvastoin: Lähellä on aika ja kaikkien näkyjen täyttymys.
24. Sillä ei ole oleva enää petollista näkyä, ei liukasta ennustelua Israelin heimon keskuudessa.
25. Sillä minä, Herra, minä puhun; ja minkä sanan minä puhun, se tapahtuu eikä enää viivy. Sillä teidän aikananne, uppiniskainen suku, minä sanan puhun ja sen myös täytän, sanoo Herra, Herra."
26. Ja minulle tuli tämä Herran sana:
27. "Ihmislapsi, katso, Israelin heimo sanoo: 'Niihin näkyihin, joita tämä näkee, on päiviä paljon, ja hän ennustaa kaukaisista ajoista'.
28. Sentähden sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Ei viivy enää yksikään minun sanani: Minkä sanan minä puhun, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra."

Hesekiel 12
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Mielestäni seurakunta on jakautunut aika kamalalla tavalla kahtia. Toinen osa ei halua uskoa Jeesuksen pikaiseen paluuseen tampauksen muodossa ja kaikenlisäksi kiistävät tulevan herätyksen.
Kysymys kuuluukin, kenen etu on ettei Jeesus tule, eikä herätystä tule?
tuula

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja tuula »

pilkattiinhan nooaakin ja hän uskollisesti rakensi arkkiaan olikos se peräti 120 vuotta. sitten tuli loppu äkkiä ja täytyy muistaa myös se, että tämä aika on paha. Jeesushan varoitti tästä, että uskovakin voi alkaa lyömään kanssa palvelijoitaan ja sitten hups mites kävikään. tuli isäntä, joka vei hänet.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Juu, kiitos Tuula, näin on mutta me ei vaan tiedetä mihin nuo pilkkaajat uskoi. He pilkkasivat mutta mihin uskoivat?
Tänä päivänä kun Raamattu on ja evankeliumi on julistettu kaikkeen maailmaan, niin Jeesuksen pillkahan on uskosta riippuvaista lajia ja se joka ei ole uskossa on ikäänkuin vielä hieman edesvastuuttomassa tilanteessa. Tästähän syystä mm. Pyhän Hengen pilkka koskee ennen kaikkea uskovaa.

Onko joku muuta mieltä? Olis kiva kuulla mielipiteitä.
Vanha Uskis

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja Vanha Uskis »

-jarmo- kirjoitti:Mielestäni seurakunta on jakautunut aika kamalalla tavalla kahtia. Toinen osa ei halua uskoa Jeesuksen pikaiseen paluuseen tampauksen muodossa ja kaikenlisäksi kiistävät tulevan herätyksen.
Kysymys kuuluukin, kenen etu on ettei Jeesus tule, eikä herätystä tule?
Näitä viisaita ymmärtäväisiä neitsyitä jotka nyt pääsisivät mukaan tempaukseen on noin parisen prosenttia ja tämä vaikuttanee osaltaan ettei tempaukseen haluta edes uskoa. Sitten kun tempauksen aika on siihen päässee mukaan noin kymmenen prosenttia Jeesukseen uskovista.
Uskovat ovat alkaneet viime vuosina elämään enenevässä määrässä maailmassa, tähän tulee muutos ja sitten kun tuo tempaukseen pääsevien luku on kymmenessä prosentissa tempaus tulee...
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Vanha Uskis kirjoitti:[quote="-jarmo-"Sitten kun tempauksen aika on siihen päässee mukaan noin kymmenen prosenttia Jeesukseen uskovista.
Uskovat ovat alkaneet viime vuosina elämään enenevässä määrässä maailmassa, tähän tulee muutos ja sitten kun tuo tempaukseen pääsevien luku on kymmenessä prosentissa tempaus tulee...
Osapuilleen näin olen minäkin asiaa miettinyt. Surullista mutta samalla iloinen asia koska moni ihminen tarvitsee tämän kauhean kokemuksen jäädä pois tempauksesta. TULLA JEESUKSEN HYLKÄÄMÄKSI USKOVAKSI. Se on niin kova kokemus että ylpeys karisee ja kaikki omavoimaisuus lähtee eikä jää enää muuta kuin tarve purkaa kaikki ristin juurelle. Siksi tuo luku siellä ilemstyskirjassa 7. luvussa kuuluu:
jakeet 13-14 Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Kysehän on toisesta tempauksesta ja tämä näkyy selvästi Raamatussa jos haluaa sen vaan ymmärtää.
Vanha Uskis

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja Vanha Uskis »

Jotain on Jarmo tapahtunut henkivalloissa aikaisin Juhannusaatto aamuna ja jokin ajan jakso on päättynyt. Sen mitä Jumala ilmoitti Juhannusaatto aamuna ei välttämättä ollutkaan täysin henkilökohtaista Niiden uskovien jotka ovat olleet kovassa koulussa, niin heidän madaltamisensa aika on päättynyt. Koen että jokin käänne on Juhannusaattona tapahtunut?
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Vanha Uskis kirjoitti:Jotain on Jarmo tapahtunut henkivalloissa aikaisin Juhannusaatto aamuna ja jokin ajan jakso on päättynyt. Sen mitä Jumala ilmoitti Juhannusaatto aamuna ei välttämättä ollutkaan täysin henkilökohtaista Niiden uskovien jotka ovat olleet kovassa koulussa, niin heidän madaltamisensa aika on päättynyt. Koen että jokin käänne on Juhannusaattona tapahtunut?
AMEN, jos näin on, koska se olisi mahtavaa, kerta kaikkiaan kokonaisen 10 vuotta olen intohimoisesti odottanut sitä hetkeä, jolle olen antanut työnimen, "kun Jumala kääntää sen suuren sivun".
Sinettisormus

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

VAU!!! AMEN!!! TUO TAPAHTUKOON!
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Vielä täytyy sanoa se että kun tämä ns. "suuri lehti käännetään" niin paha saa palkkansa ja totuudet huudetaan katoilta. Moni rikosasia on jo nyt alkanut selvitä joista ei ennen oltu tiedetty.
Minä koin jo 2 vuotta sitten profetian että Michael Shumacherin herääminen ja MH-370 Maleisan koneen läytyminen ovat jonkilainen merkki. Nythän jatkuvasti uutisissa kuulee tuosta koneenosien ajautumisesta rantaan. Kyllä ne paikallistavat sen pian ja Shumacherin tapaus on ollut koko ajan esillä ja kun kuulemme että hän kommunikoi, niin sitten se profetia on saanut täyttymyksen.

Kohta vääryydet korjataan ja syylliset otetaan kiinni.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Vanha Uskis kirjoitti:...Niiden uskovien jotka ovat olleet kovassa koulussa, niin heidän madaltamisensa aika on päättynyt. Koen että jokin käänne on Juhannusaattona tapahtunut?
Tämä lause on mielenkiintoinen!

En sano että olen ainoa kovaa koeteltu, varmasti monet muutkin mutta itsekin olen kokenut että nyt kaikki kääntyy.
Sinettisormus

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Minulla on ollut myös jonkun aikaa tunne, että jotain isoa on tapahtumassa, tuolla henkimaailman puolella, sillä viestien ja näkyjen osuudellakin on ollut nyt hiljaisempaa. Muistin juuri, että tuona juhannusaatto aamuna näin pikaisen näyn, josta en saanut selvää, sen nopeuden takia, mutta kuulin äänen sanovan: "..selkäreppu.." Nostaako ajatuksia?
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Sellasen sisäpiirijutun sain tietää juuri, että Anneli Auer tullaan ilmeisesti ottamaan kohta kiinni miehensä murhan tilaamisesta. Eräs mies kertoi tavanneensa afrikkalaistaustaisen miehen joka oli humalapäissään kehuskellut tappaneensa tämän, eikä siinä kaikki, vaan tällä oli hallussaan tupessa ollut teräase jossa oli kuivinutta verta joka tämän mukaan oli ko. miehen verta. Tuo musta mies on nyt kiinni Ulvilan poliisilla ja asiaa tutkitaan. Julkisuuteen tätä ei ole vielä tullut mutta siihen ei varmaan mene kauaa.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Selkäreppu!?!

Kantamus ja väsynyt kantaja? ...hmm, taakka, vastuu ja kohtalon antama kantamus joka pitää toimittaa perille.
Sinettisormus

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Etsin tuolla tuosta selkärepusta ajatuksia ja tällainen symboliikka siitä löytyi: ihmisellä voi olla valtava henkinen tai fyysinen selkäreppu kannettavana.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

...juuri niin, sitä minä juuri koin myös.
Sinettisormus

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Sinettisormus kirjoitti:Etsin tuolla tuosta selkärepusta ajatuksia ja tällainen symboliikka siitä löytyi: ihmisellä voi olla valtava henkinen tai fyysinen selkäreppu kannettavana.
Vanhan uskiksen viestistä " Niiden uskovien jotka ovat olleet kovassa koulussa, niin heidän madaltamisensa aika on päättynyt."
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Täsmälleen! Suuri lehti kääntyy ja elämämme muuttuu ja se päättyy tässä ajassa suloiseen ylösottoon ja kristuksen häihin.
Sinettisormus

Re: Tempauksesta pilkkaa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Aamen! Kiitos ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle, meidän odotetulle ja kaivatulle!
Vastaa Viestiin