Suomi24:llä mielenkiintoinen aloitus

Keskustele eskatologisista asioista
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Suomi24:llä mielenkiintoinen aloitus

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Lopunaika vai alku lopulle

Anonyymi
Tänään 17:29
Olen ollut töissä 41 vuotta. Nyt on minun viimeinen työvuosi meneillään ja työstä on mennyt maku! Työntekijöille on lisätty työtehtäviä viimeisten vuosien aikana todella paljon ja työaikana ei kerkeä tekemään kaikkia määrättyjä tehtäviä. Miten käy niiden, jotka jatkavat töissä vielä kymmeniä vuosia? Maailmassa on myös muutoksen tuulet menossa, ilmasto lämpenee, ihmisten piittaamattomuus ja kovuus toisia lähimmäisiä kohtaan on lisääntynyt. Useissa maissa taistellaan, on ollut suuria mielenosoituksia ja kansa nousee kaduille, kuten raamattu ennustaa. Pakolaisten määrä kasvaa ja kansat ajavat heitä kuin karjaa. En yleensä usko profetioihin, enkä ole niitä viime vuosina itsekkään saanut, joten peloittelu ei ole minun juttuni. Venäjä on ollut rauhallinen viime vuosina Suomen suuntaan, mutta nyt jostakin syystä marraskuussa 2019 ovat estäneet rajavyöhykkeelle menon ja tiellä ovat olleet rajamiehet ase kädessä vastassa, vaikka luvat ovat kunnossa? En lähde arvailemaan, mikä juttu se on, mutta aika näyttää onko pelkoon aihetta. Venäjä on kuitenkin aina ollut arvoituksellinen maa. Me suomalaiset olemme saaneet kärsiä paljon venäläisten taholta ja varmaan näin käy myös tulevaisuudessa. Itse en pelkää heitä, vaikka asun aivan rajan pinnassa. Pelkäsin kuitenkin lapsena, kun desantteja liikkui meidänkin kylässä vielä 1950-luvun lopulla. Nyt venäläisiä asuu meidän kunnassa lähes sata, osa heistä on jo kotoutunut suomeen. Myös karjalassa on paljon ystävällisiä venäläisiä, joille täytyy nostaa hattua. He ovat ystävällisiä, vaikka puutetta on lähes kaikesta. Miten me suomalaiset saisimme samanlaisen mielen?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/1612961 ... t-99789947

Ei ole tapana ollu tuoda kauheesti muiden aloituksia tai kirjoituksia ku saanu Herran armosta itsekin aina niin paljon miettimistä. Mutta tämä puheenvuoro jotenkin kosketti minua. Hän puhuu niin aidosti sydämestään....
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4799
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Suomi24:llä mielenkiintoinen aloitus

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tämä oli mennyt multa ohitse, monta mielenkiintoista asiaa alusta lähtien ja ”hauska” kuulla, että joku työuransa pian päättävä sanoo, että työstä on mennyt maku, koska siltä se nimenomaan tuntuu. Ja olisko niin, että koko suomalaisesta yhteiskunnasta on jollakin tapaa mennyt maku, vaikka en nyt halua synkistellä liikaa.

Mielenkiintoista myös tietää, että rajan pinnassa on jotain meneillään, oon käynyt aikoinaan luovutetun Karjalan alueella muutamaankin otteeseen ja se on kyllä aivan toinen maailma kun täällä Suomen puolella, ihmiset todella elävät hyvin vajavaisissa oloissa. Entiset neuvostorakennukset ovat kuin hylätyn näköisiä, mutta silti niissä asutaan.

Silloin siellä kyllä sai liikkua suhteellisen vapaasti, eräs retkeläinen oli eksynyt jopa varuskunta-alueelle ilman sen kummempia seuraamuksia, asiat ovat siitä kuulemma tiukentuneet aikalailla.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Seuraaja
Viestit: 267
Liittynyt: 03 Joulu 2019, 07:12

Re: Suomi24:llä mielenkiintoinen aloitus

Viesti Kirjoittaja Seuraaja »

Suomi on pitkä maa ja rajaseudut yhä enemmän ja enemmän asumattomia. Tällä hetkellä meiltä puuttuu entisaikojen rajaseudun asukkaiden luonnollinen seuranta, jonka vain riittävä asuttaminen saa aikaan. Nyt on tilaa touhuta ja tutkia. Tämän syksyn aikana olen havahtunut muutamaan outouteen rajaseudun rekkaliikenteessä.
Älä anna sinuas voitettaa pahalta, vaan voita sinä paha hyvällä. (Room. 12:21) Biblia 1776
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4799
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Suomi24:llä mielenkiintoinen aloitus

Viesti Kirjoittaja Eero »

Kiinnostavaa, mitä oot huomannut rekkaliikenteeseen liittyen?
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Seuraaja
Viestit: 267
Liittynyt: 03 Joulu 2019, 07:12

Re: Suomi24:llä mielenkiintoinen aloitus

Viesti Kirjoittaja Seuraaja »

Voihan se olla aivan normaaliakin, mutta muutaman kerran rekka ( ei pari rekkaa) tullut pienellä eikä niin ajetulla reitillä vastaan hyvin varhaisina kellon aikoina. Parkissa yksinäisillä tietaipaleilla kovakuntoisia nuorehkoja miehiä ( 1-3 henkilöä). Kuvaamista uudella tekniikalla. Parkkeeraukset paikoissa, joista linnuntietä hyvin vähän matkaa rajalle, mutta ei lähelläkään varsinaista rajanylityspaikkaa. Minusta poikkeaa niin normaalilta turismilta kuin myöskin tavalliselta ja totutulta maakuljetustoiminnalta.
Älä anna sinuas voitettaa pahalta, vaan voita sinä paha hyvällä. (Room. 12:21) Biblia 1776
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4799
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Suomi24:llä mielenkiintoinen aloitus

Viesti Kirjoittaja Eero »

Kiitos kun kerroit, ei kait ole mahdotonta että selvitellään erilaisia reittejä, tietoliikenneyhteyksiä ja niin edelleen. Jos miettii venäläisten maaomistuksia, Airiston helmen tapausta ja Supon arvioita kiihtyneestä tiedustelutoiminnasta. Eihän se vielä tarkoita että sota olisi syttymässä, mutta selvästi siihen varaudutaan. Ja varmaan tuo Natoon liittyminen on se vaa'an kieli, joka pistäisi asiat liikenteeseen hyvin nopeasti. Mulla on tullut mieleen sellainen skenaario, että Ruotsi liittyy yllättäen Natoon, ilmoittamatta Suomelle, niin kuin kävi muistaakseni EU:n kansssa ja venäläiset katsovat olevansa pakotettuja toimiin.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Maaret

Re: Suomi24:llä mielenkiintoinen aloitus

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Olisi se aika erikosita että sotilaallinen vakoilu tarvitsis jotain rekkakuskeja. Nykyäänhän kaikkien talojenkin väri voidaan nähdä satelliiteilla.
Tuosta tuli lähinnä mieleen ihmissalakuljettajat.... kuljettamassa turvapaikanhakijoita maahan.... tai tavaran salakuljetusta, huumeiden ?
Vastaa Viestiin