Jumalan johdatuksessa

Valvoja: Tuija

Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Rauhaa Tapanin päivään ...

Tänään kun heräsin ja jäin Herran rukoukseen ja Hänen läsnäolonnsa, näin 5 kuvaa, jotka kaikki oli hyvin tummia:

1. Näin ensin kuvan hyökyaallosta,jonka kulkusuunta kuvassa oli sivuttain, oikealta vasemmalle, minuun nähden.
Ajattelin tuon suunnan kuvaavan sen lyömistä kohti maailmaa, joka pimeydessä ja pahuudessa elää.
Tänään on myös 15 vuotta kun tsunami iski Thaimaaseen.

2. Sitten näin morsiusparin tanssivan. Morsiamella oli valkoinen kaunis puku ja sulhasella perinteinen tummapuku, valkoisine paitoineen.

3. Seuraavassa kuvassa ihmisiä yhtyi tuohon morsiusparin tanssiin. Käsikädessä he tanssivat ketjuun liittyen ...

4. Sitten näin suuren juhlapöydän, jonka päätypuolelta sitä katselin. Kohta pöydän toisessa päässä näin ristin, joka lähti kulkemaan pöydän ylitse aivan kasvojeni eteen ..

5. Näin kaksi ihmistä, joilla oli kauniit, ehkä "kansallispuvut" päällään, ne oli tehty hohtavista ja kimaltavista kankaista. Juhlivatko he ehkä tätä Joulun juhlaa, Joulun aikaa, jota nyt juhlitaan kautta maailman? He seisoivat siinä rinnan, kohta toisen kadotessa rinnalta ja vain yksi jäi ... Tästä nousi mieleeni Raamatun sanoma, jossa toinen otetaan ja toinen jätetään.

Herra, avaa näitä kuvia, jotka niin kovin tummia oli. Johtuiko tuo tummuus kuvissa siitä pimeydestä, joka maailmassa vallitsee? Vai kertooko meille auringonpimennyksestä?
Tapaninaamun auringonpimennys myös tapahtuu Jerusalemissa ja Suomessa klo. 7:17. Tosin meille se ei näy.
Tosin moni Raamatun tärkeä tapahtuma on tapahtunut monasti juuri yöllä, yön pimeydessä, yön pimeänä hetkenä, johdattaen meitä kohti valoa.


29. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
32. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
33. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
34. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39. eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
41. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
42. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
Matt.24.


Siunattua ja Rauhaisaa Tapanin päivää teille kaikille.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Rauhaa ja Siunausta palstalle, Pyhä Henki olkoot täällä vahvasti läsnä!

Tänään, aikaisin aamusta heräsin hetkeksi ja siinä hetkessä näin tumman kuvan jossa oli kolme orjantappurakruunua. Mietin, miksi niitä oli kolme?
Joonaan merkki?
Sitten nukahdin ja kun sitten heräsin, ennen ylösnousua, kävin rukoukseen ja Herran läsnäoloon.
Näin siinä vielä kuvan, joka esitti jonkun foorumin pohjaa ja siellä näkyi kaksi punaista ymmpyrää, jotka ilmoittivat että siinä osiossa oli joku jotakin jakanut.
Nyt olen miettinyt, josko näitä jaan .. mutta nyt sitten kuitenkin päätin sen tehdä.
Löysin tuohon orjantappurakruunuun todella oivallista ja jaettavaa tekstiä:

http://www.kotisatama.net/fi/lehdet/art ... =227&oid=4
Kuvat orjantappurakruunusta

Ihmisen turmeltunut luonto

VERTAUSKUVA IHMISSYDÄMEN TURMELUKSESTA

Joku voi kysyä: ”Kuinka on mahdollista, että joku henkilö on niin julma, että panee orjantappurakruunun toisen henkilön päähän?” Siksi, että ihminen on turmeltunut! ”Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä” (Jes 1:6), sanoo Raamattu ihmisestä.

Mieleen jäänyt hymy

Eräs saarnaaja sanoi vuosia sitten minulle: ”Veli Tom, tule kanssani sairaalaan. Haluan näyttää sinulle erään pienen pojan, jonka luona olen käynyt.” Kun katsoin poikaa hänen kasvoillaan oli viehättävin hymy, mitä koskaan olin nähnyt.
En ole saanut mielestäni tämän pienen pojan kuvaa, vaikka siitä on nyt kulunut ainakin 12-14 vuotta. Pieni poika oli lastenhoitajan huostassa pyörätuolissa. Hänen pienet kasvonsa ja päänsä oli sananmukaisesti täynnä haavoja, suunnilleen sormen levyisiä kooltaan.

Itkin kuin lapsi

Saarnaaja kertoi, että lapsen äiti oli lastaan rangaistakseen asettanut hänet tulikuumalle liedelle, joka oli polttanut hänen pienen ruumiinsa hirvittävällä tavalla. Hän oli saanut kokea sanoinkuvaamatonta tuskaa. Sitten äiti oli pannut hänet kylpyammeeseen ja lyönyt kengän korolla yli sata kertaa.
Seisoin siinä ja itkin kuin lapsi. Ajattelin; ”Voiko inhimillinen olento olla näin turmeltunut?” Eikö ole käsittämätöntä, että äiti voi käyttää sellaista epäinhimillistä julmuutta? Niin, se on mahdollista koska ihmiset ovat turmeltunutta sukukuntaa.

Ihminen

Jos ihmiset saattoivat valmistaa orjantappurakruunun ja asettaa sen Jeesuksen päähän – julmien piikkien kruunun – voivat he tehdä mitä tahansa. Tämä sukukunta on turmeltunut. Raamattu sanoo: ”Älkää luottako veljeen.” Se tarkoittaa sitä, että lihan takia emme voi luottaa kehenkään ihmiseen.
Raamattu sanoo: ”Henki tosin on altis, mutta liha on heikko.” Sana opettaa, että kantapäästä kiireeseen saakka siinä ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty (Jes 1:6).
Ja orjantappuroista väännetty kruunu pantiin Jumalan Pojan päähän vertauskuvana ihmisen turmeluksesta.

Tom Malone
Airut 369

-------------------------------------------------------------------------------

Jumalan syvä rakkaus
Kosketus, joka herättää

VERTAUSKUVA JUMALALLISEN RAKKAUDEN SYVYYDESTÄ

Jos uskot Raamattuun, et voi olla uskomatta, että Jeesus kantoi orjantappurakruunua ja että Hän rakastaa sinua. Se on vertauskuva Hänen rakkautensa syvyydestä. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Jh 3:16). Ensimmäinen Johanneksen kirje 4:8 sisältää kolme suurinta sanaa, mitä koskaan on ihmiskielessä lauseeksi yhdistetty: Jumala on rakkaus. Ja orjantappurakruunu symboloi Hänen rakkauttaan.

Maalaisäiti

Sisällissodan aikana eräs nuori mies makasi kuolevana Richmondissa Virginiassa. Kun sanoma siitä saavutti hänen äitinsä, lähti hän vihollislinjojen läpi Richmondin sairaalaan.
Kun hän tuli rintamalinjoille, hänelle sanottiin: ”Me ammumme teidät, jos yritätte mennä linjojen läpi.” Hän vastasi: ”Se on tarkoitukseni. Poikani on sairaalassa, ja lääkärit sanovat, ettei hän jää elämään. Hän on kuolettavasti haavoittunut, ja minä olen hänen äitinsä. Menen poikani luo.”
Hänelle sanottiin: ”Me ammumme teidät, jos teette sen.” Hän vastasi: ”Ampukaa, jos tahdotte, mutta minä menen poikani luo.”
Tämä hyvä, vanha maalaisäiti, vanhanaikainen myssy päässään ja huivi hartioillaan, meni vihollisen linjojen läpi Richmondin sairaalaan.

Sairaalassa

Siellä hän kertoi, kuka hän oli. Hän sanoi: ”Ymmärrän, että poikani on kuoleman rajalla.” He vastasivat: ”Kyllä, mutta teidän on nähtävä lääkäri, ennen kuin voitte nähdä poikanne.” Kerrotaan, että sotilaslääkäri sanoi äidille: ”Teidän poikanne elämä on niin hauraan langan varassa, että pieninkin muutos, fyysinen tai henkinen, voi olla hänen viimeinen hengenvetonsa.”
”Pelkään, että hän järkyttyy teidän olostanne täällä, ja se on kyllin tappamaan hänet. Mutta annan teidän nähdä hänet, koska epäilen, että hän ei jää eloon ja koska olette hänen äitinsä. Saatte nähdä hänet, jos lupaatte, että ette sano sanaakaan.”

Ei sanaakaan

Vanha maalaisäiti vastasi: ”Haluan nähdä hänet ja rakastan häntä niin paljon, että lupaan olla sanomatta hänelle sanaakaan.” Pojan vuoteen viereen asetettiin tuoli. Hänen päänsä oli kokonaan siteissä ja silmänsä siteiden peitossa. Siinä hän makasi vuoteellaan jäsenet runneltuina. Vanha äiti istuutui tuolille. Hän muisti, kuinka tämä poika oli leikkinyt maatilalla juosten äitinsä luo, kun oli loukannut itsensä.
Istuessaan äiti alkoi itkeä. Välittömästi sen enempää ajattelematta hän laski kätensä poikansa pään päälle. Silloin pojan huulet alkoivat liikkua. Hän sanoi: ”Äiti, tiesin että sinä tulisit koska rakastat minua niin paljon.”

Enemmän kuin äidin rakkaus

Ystäväni, löytyy rakkaus, joka ylittää äidin rakkauden niin kuin taivaat ovat maata ylempänä – Vapahtajan rakkaus! Nähdessäni tämän vanhan maailman kadotettuna, turmeltuneena, ilman Jumalaa, haluaisin sanoa: ”Jeesus, Sinä tulit. Tiesin, että kuolisit ristillä, koska rakastat ihmisten sieluja.” ”- - mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä” (Ef 3:18-19).
Oi, orjantappurakruunu, kuinka paljon kerrotkaan minulle tänä päivänä rajattoman Rakkauden mittaamattomista syvyyksistä langennutta ihmistä kohtaan!

Tom Malone
Airut 369

-------------------------------------------------------------------------------

Kristus eräänä päivänä

VERTAUSKUVA KRISTUKSEN KUNNIAAN KOROTTAMISESTA.

Orjantappurakruunu tuo mieleeni vastakohdan: mitä Jeesus eräänä päivänä on kantava. Raamattu puhuu päivästä, jolloin Herran tuntemus peittää maan, niin kuin vedet peittävät meren.
Vanha testamentti kertoo meille Jes 55:13: ”Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita - -.” Se puhuu päivästä, jolloin ei enää ole oleva piikkejä ruusuissa, ei kyyneleitä kasvoilla, ei tuskaa ruumiissa, ei surua sydämessä. Se puhuu päivästä, jolloin Herraa korotetaan ja Hän on oleva kuningasten Kuningas ja herrain Herra.
Se puhuu juuri siitä päivästä sanoessaan: ”Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman - - ” (Fil 2:9-10). Jokainen polvi on notkistuva, ei vain minun! Jokaisen pelastetun ja kadotetun on notkistuttava ja kunnioitettava Herraa sinä päivänä, kun Hänet korotetaan kuningasten Kuninkaaksi.
Ystäväni, olen iloinen siitä, että olen Jeesuksen ystävä, kun tuo päivä tulee – ja Hän on nyt jo Vapahtajani. Oletko Sinä jo Hänen?
Orjantappurakruunu! – Se vaihtuu Kunnian Kuninkaan hallituskruunuksi!

Tom Malone
Airut 369
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen Sinettisormus! En ehkä osaa tulkita näkyä, mutta tuli tästä tekstistä mieleen, että kun ihmiset kauhistelevat sitä miten Jumala voi antaa kaiken kauheuden tapahtua maailmassa, niin tulisi muistaa että se olemme me ihmiset, jotka ne kauheudet teemme, omasta vapaasta tahdostamme.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Matias60
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Huhti 2019, 18:42

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Matias60 »

Sori, en malta olla taas linkittämättä uutista: https://yle.fi/uutiset/3-11137928

"Yhdysvalloissa antisemitistisen väkivallan aalto, juutalaisyhteisö kauhuissaan – Mukana viharyhmä, jonka mielestä mustat ovat 'Jumalan valittu kansa'"

Juttu on pelottavaa luettavaa, ikiaikainen katkera viha valittua kansaa kohtaan nostaa päätään taas kaikkialla, myös Euroopassa. Tuo viha ylittää inhimillisen ymmärryksen. Mistä se kumpuaa? Samalla se toimii tahtomattaan todistuksena siitä että Raamatussa on totuus. Käsittämätön raivo ei voi johtua mistään muusta kuin pimeyden voimien katkeruudesta juutalaisia kohtaan. Ja ihmisjoukot uskovat aivan tolkuttomiin ja ilmiselviin valheisiin.
Matias60
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Huhti 2019, 18:42

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Matias60 »

Vielä tuohon edelliseen, johtaako tämä kaikki siihen että loputkin Valitun kansan jäsenet joutuvat pakenemaan kaikkialta maailmasta Israeliin, kun elämä muualla käy viimein sietämättömäksi. Ja se taas johtaa yltyvään vihaan itse Israelia kohtaan, mikä loogiseksi lopuksi johtaa hyökkäykseen. Nämä ovat tietysti vain omia spekulaatioita siitä, mitä voisi tapahtua.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tuo on aivan totta, että antisemitismi on taas nostanut päätään, aivan muutaman viime vuoden aikana erityisesti. Euroopassa sitä ehkä osiltaan selittää islaminuskoisten levittäytyminen, mutta USA:ssa ei ehkä niinkään. Nyt oli juuri taas Ylen uutisvirrassa, että Saksassa on pidätetty kaksi juutalaisen hautausmaan vandalisoinnista.

Ja jos tutkii historiaa, niin juutalaisia on tosiaan aina vihattu, heitä on syytetty milloin mistäkin, ruttoepidemioista lähtien. Oon samaa mieltä, että vihan lähde on henkimaailmassa ja ehkä nyt on huomattavissa että tuo samankaltainen viha on levinnyt ja leviämässä kovaa vauhtia kristinuskoa, isänmaallisuutta, ns. perinteisiä arvoja ja niin edelleen kohtaan. Lasken tästäkin, että aika on loppumassa, ellei peräti loppunut jo.

Tule Herra Jeesus!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Rauhaa.

Tänä aamuna näin Herran läsnäolossa kuvan kivirappusista. Ei mitään muuta kuin nuo raput joissa oli 3 askelmaa.
Kyselin Herralta oliko tämä Häneltä ja kohta sain nähdä nuo raput uudelleen.
Rappusilla istui nyt pieni tyttö ja rappusten ympärillä oli vettä.
Nuo raput ei johtaneet mihinkään, mutta nuo 3 askelmaa puhuttavat, kuin myös vesi elementti.
Muistan kuinka ensimmäisen kerran kuullessani Jeesuksesta, olin 6 vuotias pieni tyttö, joka meni rappusille istumaan ja itkemään sitä, että niin hyvä mies oli tapettu. Noitakin rappuja taisi olla se 3, mutta ne olivat silloin puiset raput.
Nyt uskon kasvaessa, on raputkin muuttuneet kivisiksi, kuin tuo kulmakivi rakennuksessa, joka kuvastaa Kristusta elämässämme.
Olin päättänyt että en jaa tätä, mutta äsken kun tulin saunasta miettien noita kahta kuvaa, koin niissä vertauskuvallisuutta, joten tässä nyt tämän kuitenkin jaan. ❤👑🕊

Siunattua Armonvuotta 2020!
Hannah

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Hannah »

Kiitos Sinetti kun jaoit ja Siunausta sinun vuoteesi 2020!
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos, rakas Hannah. Iloitsen nähdä taas sinut täällä. Olet ollut monasti mielessäni.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tuo vesi nostaa mieleeni 2009 saamani unen, jossa olin uima altaassa, yksin, ja vesi ympärilläni oli punaista. Se oli kutsu kasteelle, jolle olin kuuliainen ja otin kutsun vastaan 2010.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kristus, seurakunnan kulmakivi
4 Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. [Mark. 12:10,11+]
5 Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. [1. Kor. 3:16+ | Jes. 61:6; Room. 15:16 | Matt. 25:35,36+]
6 Sanotaanhan Raamatussa: -- Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. [Jes. 28:16; Room. 9:33]
7 Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, "kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, [Ps. 118:22; Mark. 12:10]
8 kompastuskivi ja kallio johon langetaan". Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se heidän osakseen on määrättykin. [Jes. 8:14; Luuk. 20:18]
9 Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. [2. Moos. 19:6, 2. Moos. 22:30; Ilm. 1:6]
10 Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut. [Hoos. 1:6,9, Hoos. 2:1,3,25; Room. 9:25,26]

1.Pietari.2.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva

Shalom!

Aamuyöllä näin painajaismaista unta. Välillä heräsin ja kun taas nukahdin, uni jatkui. Se oli unta, jossa tuotiin esiin kipeää asiaa elämästäni, toisen, läheisen ihmisen toimesta.
Aamulla sitten kun heräsin ja huokaisin hiljaa mielessäni, että se oli vain unta, sain nähdä samassa hetkessä kuvan, jossa sotilas hyppäsi ilmaan ja siitä maastoutuen ja hänen takanaan kävi valtava räjäys. Kiitin Herraa, sillä ymmärsin, että tuolla kuvalla minulle näytettiin että uneni oli vain sielunvihollisen hyökkäystä, jota se käyttää aika ajoin minua vastaan, sillä tietää sen olevan minun kipukohtani.
Aloin rukoukseen ja Herran läsnäoloon ja juuri kun mietin, että olisi aika nousta ylös, sain nähdä vielä toisen kuvan, jossa oli kaunis vanha puukirkko puuston ympäröimänä. Tuo kirkko oli pieni ja oli saanut peitteekseen kauniin valkoisen värin, läpikotaisin se oli valkoinen.
Ymmärsin sen olevan vanhurskauden väri.
Puusto sen ympärillä oli sekapuuta, näin että siellä oli lehtipuita, joissa ei ollut lehtiä. Mutta tunnelma tuossa kuvassa oli hyvin rauhaisa ja kaunis.
Tuo kuva laski ylleni valtavan rauhan ja ilon ja painajaisuni oli sen myötä pois pyyhkäisty.
Kiitin siitä Herraani.
Saamme olla noita kauniita pieniä kirkkoja, pieniä seurakuntia, joita reunustaa nuo vielä lehdettömät puut, ihmiset ympärillämme, jotka mielenkiinnolla seuraa meidän uskomme kehitystä, sitä kaikkea mitä Kristus meissä edustaa. Olemme valoina tuolla metsänkin keskellä, ja Jumalan rauha ja vanhurskaus asuu meissä.

"Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi temppeliksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. - - Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa julistaaksenne Hänen jaloja tekojaan, joka on kutsunut teidät pimeydestä ihmeelliseen valoonsa." (1. Pt. 2:5,9.)

Kuva
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Ella »

Joh 14:5 Tuomas sanoi hänelle. "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet: kuinka sitten tietäisimme tien?"
6: Jeesus sanoi hänelle. "Minä olen, tie totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Rauhaa teille.

Eilen, sain taas todistaa erässä hengellisessä tilaisuudessa ja sain taas valtavasti kiitosta, mutta kiitos kuuluu ensikädessä Jeesukselle Kristukselle.
Kerroin Todistuksena tuosta kaulassa olevasta rististäni, jota niin monet ovat ihmetellet erikoiseksi ja kauniiksi. Tuon ristin Jumala oli kerran ottanut työvälineekseen, josta muodostui niin rakas todistus minulle.
Kiitos Jeesus!
Erästä puhujaa kuunnellessa, yhtä äkkiä minulle avautui tuo näkyni muutama päivä sitten, kivirappusista, joita näytettiin vahvistaen uudelleen ja kuvaan lisättynä tuo pieni tyttö joka istui noilla rappusilla ja vesi ympäröi rappuset.
Nyt tuo näky avatui. Ymmärsin olevani tuo pieni tyttö, joka oli kuuliaisena käynyt Herran kutsumalla kasteella ja tuo rappusten kivi materiaali kuvasti Kristusta kulmakivenä, armonkalliona. Rapuissa oli kolme askelmaa ja kolmannella tuo tyttö istui. Ja heräsin sydämessäni ajatukseen, että olin nyt julkisesti, julkisessa tilaisuudessa todistanut 3 kertaa.
Tämä tuli kuin tiedonsanoina ja tästä on hyvä jatkaa.

"Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla.

Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan. Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa.

Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä - ei kaikelle kansalle, vaan todistajille, jotka Jumala oli ennalta valinnut, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista.

Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi."
Ap. t. 10:38-43 [kr92] [kr38]
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

TODISTUS RISTISTÄNI KAULALLANI:
Kirjoittaja Sinettisormus » 03 Huhti 2016, 15:25
Laitoin äsken ystävälleni hänen pyynnöstään tarinan kaula rististäni, joka on jo tehnyt työtä Jumalan työkaluna. Tämä tapahtui parisen vuotta sitten ja olkoon teillekkin TODISTUKSEKSI, Herran työstä meissä:

5.9. aamunäky; näin keski-ikäisen, vaaleahkon ja lyhyehköt hiukset omaavan naisen, hiukset oli hieman laineella ja naisella oli silmälasit, ja takki jossa oli vihreä-musta ruutu kuvio. Naisella oli kova kiire, hän juoksi jonkun taajaman tien vierttä ja reunassa oli jotakin pensan aitaa... Kysyin Herralta, oliko tuo näky ja pyysin vahvistusta ja selitystä näkyyn. Oliko naisella kiire vääränlaisten asioiden vuoksi, siis näiden maallisten? Jos niin, Herra haluaa tämän hiljentävän vauhtiaan, jos taivaallisten asioiden vuoksi, on hyvä että hän on työteliäs kentällä. Sain vahvistuksen,

Psalmin 121:
Matkalaulu.
Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee minulle apu?
2. Apu tulee minulle Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.
3. Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku.
4. Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.
5. Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi.
6. Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä.
7. Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.
8. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti.

7.9. Oli tiedossani eräs hengellinen tilaisuus. Yritin kysellä kavereita jotka lähtisivät mukaan, sillä olihan kaverin kanssa mukavampi lähteä kuin yksin, mutta en saanut lähtemään ketään. Olin luovuttamassa, eikä minulla olisi ollut ajokorttiakaan että olisin sinne päässyt, eikä miestäni juuri tällaiset kiinnosta. Mutta tänään, hän yllätti minut ja sanoi että jos haluan, hän voi kyllä viedä minut. Jumala oli tehnyt hänestä tähän paikkaan työkalunsa, sillä näin hän voi käyttää meitä tietämättämme. Tilaisuus alkoi klo. 13. ja aiheena oli kutsumus ja sielunhoito. Pastori, Petri Välimäki puhui hyvää puhettaan ja antoi meille tehtäväksi miettiä mitä on kutsumus, ensin mietimme sitä yksin pari minuuttia paikoillamme. Sitten meidän piti valita pari jostain viereltämme. Aivan viimeisessä rivissä, takanani, oli yksinäinen nainen. Käännyin häntä kohti ja hän sanoi:
- ”Aloita sinä, mitä sait mieleesi?”
Aloin kertoa omasta kutsumuksestani, kuinka Herra puhuu ja meidän pitää avoimin mielin kuunnella ja tarkkailla. Herra johdattaa meitä ja meidän tulee kuuliaisina olla hänen tiellään. Hän puhui omaansa minulle, kertoen samalla sairaudestaan ja tämänhetkisestä masennuksestaan. Hänen oli paha olla. Sanoin ettemme saisi itsessämme lähteä touhuamaan vaan Jumalan tahdossa, silloin kun uskomme häneen. Nainen myönsi ja sanoi että kun paha olo yllättää, hän lähtee usein vaikka ostoksille, josko sieltä löytyisi jotain kivaa joka virkistäisi, mutta aina tulee huonompi olo. Kerrankin hän oli joidenkin muslimi nuorten vieressä ja näillä oli ollut jotain omia jumalakuvia mukanaan ja naisen paha olo vain yltyi. Sanoin että hän etsii väärästä paikasta, maallisia asioita. Sitten tuli tauko ja menimme kahville. Jatkoimme keskustelua kahvin äärellä. Nainen kertoi että oli kahden vaiheilla, lähteekö tilaisuuteen ja minä kerroin samaa. Hän sanoi että oli pyytänyt Herralta merkkiä, että oli tehnyt valinnassaan oikein. Hänen päätään oli särkenyt ja oli nukkunut huonosti yöllä. Olisiko ollut tärkeämpää jäädä lepäämään ja apteekissakin olisi pitänyt käydä hakemassa tärkeitä lääkkeitä, mutta molempiin ei ollut aikaa. Hän sai mieleensä ison ristin, kaularistin, joka oli erikoisempi, ei mikään pieni ja tavallinen ja hän sanoi olevansa tarkka kertoessaan näkemäänsä, eikä hänellä ollut tarvetta siitä valhdella. Kun aloimme parityön ja käännyin häntä kohti, oli hän huomannut kaularistini, joka ei ollut niitä tavallisia pieniä, vaan erikoisempi ja isompi ja siinä oli Jeesus ristillä. Juuri niinkuin hän oli mielessäänkin nähnyt ja hän ymmärsi heti tämän ristin merkiksi Jumalalta. Kylmät väreet nousivat iholleni ja olimme innoissamme. Kerroin että kun hän kertoi kiireestään, oli mieleeni noussut pari päivää sitten (5.9.) saamani näky naisesta, jolla oli kiire ja tämä juoksi taajamassa, pensasaidan vierustaa. Nainen sanoi että oli joutunut juoksemaan linja-autoon että kerkisi tilaisuuteen. Nainen oli keski-ikäinen, hoikka, silmälasit, vaaleanruskeat hiukset ponihännällä. Kerroin nämä hänelle, että näkyni nainen oli myös tämän näköinen, hiukset lyhkäiset. Nainen käänsi päätään ja sanoi:
- ”Katso,olen juuri leikannut hiuksiani lyhyemmiksi...!
Ja todella, hänen hiuksensa oli lyhyellä ponihännällä. Sanoin että hänen täytyi olla näyn nainen ja ymmärsin että nainen etsii itsessään vääriä asioita, maailmasta, löytääkseen iloa elämäänsä ja että tällä oli liian kiire, väärien asioiden perään. Kerroin, että Jumala halusi hänen pysähtyvän hänen kasvojensa alle. Etsien Jumalaa, aloittaen vaikka Raamatun luvulla ja annoin hänelle Psalmin 139, joka oli itsellenikin tärkeä ja olin usein tämän Psalmin ääressä itkenyt, Jumalan kasvojen edessä. Nainen sanoi, kuinka oli kokenut sanani tärkeiksi, kun olin kertonut omasta kutsumus kokemuksestani. Sana oli tarkoitettu juuri hänelle:
- ”... puhuit niin hyvin... ”
Sanoin hänelle ettei tämä ollut sattumaa kun olimme täällä. Pastorikin alussa sanoi ettei ollut sattumaa että me kaikki olimme tuossa tilaisuudessa, vaan Herran johdatusta ja meidän kahden kohdalla tuo todella täyttyi. Nainen oli saanut virvoitusta ja apua, toivon niin. Pastorin kaikki sanatkin Raamatun kohtineen tuntui sopivan tuon naisen tilanteeseen. Lopuksi, ennen lähtöä, siunasin tuota naista ja hän minua. Toivon kaikkea hyvää tämän naisen elämään. Olin saanut olla Jumalan vahva työkalu, niin oli tarkoitus.
- ”Kiitos Herra Sinulle!”
Jeesus sanoi; - joka tarttuu auraan ja kääntyy takaisin, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”
Aivan, jos olisin jäännyt kotiin, olisi tärkeä työ jäännyt kohdaltani tekemättä, sillä vahvistaahan se itseänikin ja antaa siunausta. Päätin kuitenkin onneksi lähteä, että osaanhan minä, aikuinen ihminen, mennä yksinkin ja tälläkertaa , hyvä niin. Niin naiselle kuin minulle oli tullut ajatuksia, miksi ei kannata lähteä, mutta nyt ymmärsimme ne eksytykseksi. Paholainen ei olisi halunnut meidän lähtevän ja antoi noita negatiivisia ajatuksia päähämme. Mutta onneksi kuuntelimme sydäntämme ja Jumalan tahto tapahtui. Kun annamme valomme loistaa, se johtaa parannukseen ja siihen että maailma muuttuu. Ymmärsin kun pastori kehoitti meitä itseksemme miettimään, mikä olisi meidän kutsumuksemme jos mikään ei meitä pakottaisi, vaan saisimme toteuttaa sen mikä on mielestämme tärkeintä. Huomasin, että tavallani jo toteutan sitä. Levittää ja pysäyttää ihmisiä näkemään Jumalan rakkaus, tavalla tai toisella, niinkuin Jumala eritilanteissa tahtoo tapahtuvan. Olen hänen käsivartensa, voin halata, kuunnella ja lohduttaa, hänen rakkaudessaan. Tästä pastorikin puhui vastaukseksi. Tein siis jo sitä mihin olin kutsuttu ja haluan että se täyttyy aina vain voimakkaammin, mutta Herran tahdossa ja häntä kirkastaen. Tähän aiheeseen sopii myös,

Luuk. 10:38-42
38. Ja heidän vaeltaessaan hän meni muutamaan kylään. Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa.
39. Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.
40. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: Herra, etkö välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi.”
41. Herra vastasi ja sanoi hänelle: ”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,
42. mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.”

Tähän vastaa myös,

Matt. 6:33.
33. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Ja vielä,

Fil. 3:14.
14. minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.

Eipä näitä tarvitse varmaan selitellä, niin selvää Raamatun sanaa.

(Olen tämän joskus kirjoittanut myös Suomi24 Profetiat palstalla)
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Herran Rauhaa teille suon.

Tänään, herättyäni rukoukseen ja Herran läsnäoloon, sain nähdä 2 kuvaa.
Näin kuin rasian, jossa oli ollut pystyyn laitettuna, vierivieressä sydämiä, viimeinen enää oli jäljellä ja tyhjät lokerot oli jäänyt muista jäljelle.
Sitten näin kuin listan, jossa oli ensin numero, mones? Tuo numero oli 5 tai 7, en ole aivan varma, mutta tuon numeron perään oli kirjoitettu:
7: ".... .......... ......... .... ....... Kirstus."
Siis tässäkin toistui tuo että ne ensimmäiset sanat oli käytetty, ne oli pois ja jäljelle jäi sana: Kristus!

Totisesti! Tätä mietin ja pyysin Herralta vahvistusta. Kohta mieleeni kohosi sanat: " Minä olen, ensimmäinen ja viimeinen!"
Amen.

Nyt on tullut ton viimeisen hetki, alku on käyty läpi ...

KR 1933/-38
Ilm. 1:8 "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
2Moos. 3:14 Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne."
Jes. 41:4 Kuka on tämän tehnyt ja toimittanut? Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin: minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama.
Jes. 44:6 Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.
Jes. 48:12 Kuule minua, Jaakob, ja sinä, Israel, jonka minä olen kutsunut: Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen.
Ilm. 2:8 Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:
Ilm. 4:8 Ja niillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, ja ne olivat yltympäri ja sisältä silmiä täynnä. Ja ne sanoivat lakkaamatta yötä päivää: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on."
Ilm. 11:17 sanoen: "Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, siitä, että olet ottanut suuren voimasi ja ottanut hallituksen.
Ilm. 16:5 Ja minä kuulin vetten enkelin sanovan: "Vanhurskas olet sinä, joka olet ja joka olit, sinä Pyhä, kun näin olet tuominnut.
Ilm. 21:6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

Biblia (1776)
Ilm. 1:8 Minä olen A ja O, alku ja loppu, sanoo Herra, joka on, joka oli, ja joka tuleva on, kaikkivaltias.

Olkaa Siunatut ja kiinnitetyt nyt VAHVASTI KRISTUKSEEN!
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Rauhaa teille, siskoni ja veljeni, rauhaa sydämiinne.

Tänään rukous hetkelläni, sain nähdä kuvan jossa oli muutama, putkimallinen verkko, oliko ne ehkä jotakin suodattimia/ suojia? Ne olivat kuin räjähdelleet kyljistään rikki ja niissä oli isoja pyöreitä aukkoja. Olivatko ne hajonneet vanhuuttaan, vai väärin käytettyinä?
Ihmettelin taas tuota kuvaa ja pyysin Herraa, että Hän sitä vahvistaisi, sillä muuten minun täytyy jättää tuo kuva käyttämättä ja jakamatta.


Kuva



Ei mennyt kuin pieni hetki, kun sain aivan kuin tiedon sanat:
- " Minä teen teille sanoja teoiksi"

Amen! Nyt ymmärsin.
Raamattu sanoo: "Alussa oli Sana"
Jumalan Sana muuttuu todella meille eläviksi teoiksi ja meidän tulee oikein käyttää tuota lahjaa Jumalalta. Ettemme sitä kaikkea päästä suustamme, mitä mieli huutaa. Sitä nuo rikkinäiset suodattimet siis tarkoitti.
Sanoilla on suuri merkitys elämässämme, ilman niitä olisimme hyvin alkeellisia eläjiä ja sekin osoittaa ja todistaa meille Jumalan olemassa olosta.
Kiitos RAKAS Jumalani, sanoillani sen saan Sinulle ilmaista, kiitos hyvyydestäsi, armosta ja rakkaudesta meitä kohtaan!

Löysin tähän oivallisen tekstin, jonka voit lukea tästä linkistä: http://www.lampaille.com/opetukset.php?id=4

Jaak 1:22 Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
Olkaa Siunattuja, Jeesuksessa Kristuksessa! Ihania Sanoja!
Pyros

Re: Jumalan johdatuksessa

Viesti Kirjoittaja Pyros »

Sinettisormus kirjoitti: 26 Joulu 2019, 10:17 1. Näin ensin kuvan hyökyaallosta,jonka kulkusuunta kuvassa oli sivuttain, oikealta vasemmalle, minuun nähden.
Ajattelin tuon suunnan kuvaavan sen lyömistä kohti maailmaa, joka pimeydessä ja pahuudessa elää.
Tänään on myös 15 vuotta kun tsunami iski Thaimaaseen.
Jer. 23:19-20
Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä.
Eikä Herran viha asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään.

Ja sama vielä uudelleen lähes identtisenä Jer. 30:23-24
Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä.
Eikä Herran vihan hehku asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään.

Sitten tosiaan noiden orjantappurakruunujen ja portaiden lukumäärän pohjalta en voinut itse olla huomioimatta, että kun itse sain tuolla marraskuun lopulla noita nelosia, niin nämä tosiaan vahvistaisi sitä, että pitänee vahvasti kiinnittää huomio tuohon maalis-huhtikuun taitteeseen, että mitä silloin mahdollisesti tapahtuu :?: :!:

Suodattimet myöskin kolahti itselle... Itsekin ensin ajattelin, että onko tullut päästeltyä jotain ohi tai läpi suodattimien, mutta onkin tullut ilmeisesti säädettyä nuo omat niin "tiukalle", ettei tahdo enää päästä läpi sitäkään, mitä mahdollisesti olisi tarkoitettu läpipäästettäväksi. :oops: :D
Vastaa Viestiin