Kävin kokouksessa
Lähetetty: 03 Huhti 2017, 11:38
seurakunnassa, jossa olen viimeksi pari vuotta sitten käynyt. Silloin jo meno oli siellä erilaista kuin esim. Helluntaisrk:ssa.
Mua pyydettiin nyt kuuntelemaan Pauliina ja Angelo Meliä.
En oo ennen heistä kuullutkaan mitään.
Rukoilin ennenkuin menin sinne, koska jotenkin aavistin että tarvin Jeesuksen veren suojaa.
Tää on niin vaikea kertoa mutta on saatava kertoa, etten pyörittele yksin mielessäni...
No siellä on pastoreita, yksi on mulle tuttu tuon mun entisen miehen kautta. He ovat olleet kavereita jo lapsuudesta. Tässä pastorissa on ollut jotakin että en koe yhteyttä, koen että todellinen Jeesuksen rakkaus puuttuu, tai hän ei ehkä sitten ole pitänyt minusta koskaan...en tiedä. Toisaalta olen itse liian tarkka, tarkkailen ihmisiä, koitan löytää heistä sitä, mitä eniten kaipaan, Jeesuksen rakkautta.
No tässä srk:ssa kaikki ylistyslaulut lauletaan englanniks, ja mun on vaikee koko sydämestä olla mukana jos en ymmärrä mitä laulan. Bändi soittaa aivan tajuttoman kovaa, koen että en pysty vapautumaan vaikka haluaisin.
Josakin vaiheessa tapahtuu jotakin, rumpali alkaa huutamaan, ensin hiljempaa, sitten ääni kovenee ja hän karjuu ja tipahtaa lattialle ja jää sinne pitkäksi aikaa makaamaan. En ymmärrä mikä hälle tuli.
Sitten parin tunnin ylistyksen jälkeen pitäisi alkaa saarna...musta pastori ensin huutaa 15 minuuttia rukousta, että kaikki vihollisen voimat häipyy jne...
Sitten hän puhuu ja nainen tulkkaa suomeksi. Tosin en kuule mitään, kun samaan aikaan rämpytetään kitaraa.
Siitä puheesta ei jäänyt mitään mieleen. Sitten siellä on tapana että pidetään puolentunnin saarna rahan antamisesta seurakunnalle. Ja tämä tuttu pastori tuli puhumaan. Ja se saarna oli ällöttävä. En keksi muuta nimitystä, se oli ensinnäkin syyllistävää ja sitten jotain mitä en nyt oikeen osaa ja pysty kertomaan. Tuosta tyypistä tulee mieleen teeskentelijä.
Sitten kun tulee Pauliinan ja Angelon vuoro puhua...Pauliina kummallisesti nauroi ja hihitteli vähän väliä. Itseasiassa siellä moni muukin rupes yhtäkkiä hohottelemaan, joku vollotti todella äänekkäästi.
Angelon puheesta ei jäänyt myöskään mieleen mitään, nothing, ainoastaan hänkin puhui syyllistävästi.
Tämän muuten muistan, hänen mukaansa, jos joku ei ollut vapaasti mukana ylistyksessä, niin tätä ihmistä painoi jokin synti tai taakka..siellä ei saa olla vain tarkkailemassa vaan pakko osallistua.
Koin että tuolla pääosassa oli juuri sellanen hyvän fiiliksen saaminen, pitkät ylistykset, mutta kunnollista saarnaa ei. Hyvä jos tuolla Raamattuakaan tarvii ollenkaan.
Tää Pauliina kun puhui, niin tuli vähän ristiriitainen olo. Hän puhui parannuksen tekemisestä, mutta hän myös liiaksi ylisti juuri tätä srk:aa. Ja kun hän nauroi vähän väliä. Tiedättekö, jos puhutaan Jumalan pyhyydestä, kirkkaudesta, parannuksenteosta, niin onko se naurun asia?
Näistä tää nainen puhui, ja siitä että juuri siinä srk:ssa näkyi Jumalan kirkkaus. Itse en nähnyt enkä kokenut.
Mut sitten lopuks tuli se jännin juttu.
Pauliina ja Angelo käskivät sellaiset ihmiset eteen riviin, joittenka piti jättää jotain taakkaa ym pois.
Jäin istumaan ja katselemaan.
Ensin yksitellen kaatoivat jonkun, mutta sitten tuli oikein kunnon ryhmäkaato ja järkytyin taas, kun joku nainen maatessaan huusi, ja huusi. Se oli karmeen kuulosta.
Lopuks saivat sitten mutkin siihen, mutta olin ainoa joka sanoi etten halua kaatua. He rukoilivat jotain tulta.
En kaatunut, mutta jonkin hengen tunsin. Koen että se ei ollut Pyhä Henki ja myöhemmin illalla sanoin Jeesukselle että sanoudun irti siitä hengestä jos se minussa vaikuttaa.
Se tuntui oudolta, kun tuntui että silmissä tapahtui jotakin, tuli ehkä levoton olokin. Samalla vähän "päihtynytkin".
Mut sitten tää oli surullista, siellä oli nainen jolla oli ihan pieni vauva vaunuissa. Tää nainen alkoi karjumaan suoraa huutoa ja tää vauva säikähti ja alkoi itkemään.
En voi käsittää miten koskaan Jumalan Henki tekisi tälläistä pienille lapsille.
Ja kun nää kaatamiset ei päättynyt aikuisiin vaan sitten tuotiin lapset riviin ja lapset kaatuivat.
Kuvailen yhdellä sanalla tätä kokousta: Kaaos.
Raamatussa kerrotaan, miten Jeesus otti lapset syliinsä ja siunasi heitä.
Hän ei kaatanut eikä aiheuttanut lapsille pelkoa.
Surullista on, että pidin monia näistä ihmisistä Jeesuksen seuraajina ja olin jo päättänyt että lähden heidän mukaansa evankelioimaan kaduille.
Mutta en tiedä uskallanko enää.
Kotiin päästyä....rukoilin ja irtisanouduin siitä hengestä, tosin koin epävarmuutta olenko kuitenkin ollut Pyhää Henkeä vastaan. Mutta sitten Jumalan pyhyys täytti huoneen ja tiesin, että Jeesus ei ollut tuon kaaoksen keskellä.
Välillä koen että Jeesus haluaisi sanoa jotakin tuolle seurakunnalle, mutta en tiedä miten pystyisin loukkaamatta tuoda asian esille.
Mua pyydettiin nyt kuuntelemaan Pauliina ja Angelo Meliä.
En oo ennen heistä kuullutkaan mitään.
Rukoilin ennenkuin menin sinne, koska jotenkin aavistin että tarvin Jeesuksen veren suojaa.
Tää on niin vaikea kertoa mutta on saatava kertoa, etten pyörittele yksin mielessäni...
No siellä on pastoreita, yksi on mulle tuttu tuon mun entisen miehen kautta. He ovat olleet kavereita jo lapsuudesta. Tässä pastorissa on ollut jotakin että en koe yhteyttä, koen että todellinen Jeesuksen rakkaus puuttuu, tai hän ei ehkä sitten ole pitänyt minusta koskaan...en tiedä. Toisaalta olen itse liian tarkka, tarkkailen ihmisiä, koitan löytää heistä sitä, mitä eniten kaipaan, Jeesuksen rakkautta.
No tässä srk:ssa kaikki ylistyslaulut lauletaan englanniks, ja mun on vaikee koko sydämestä olla mukana jos en ymmärrä mitä laulan. Bändi soittaa aivan tajuttoman kovaa, koen että en pysty vapautumaan vaikka haluaisin.
Josakin vaiheessa tapahtuu jotakin, rumpali alkaa huutamaan, ensin hiljempaa, sitten ääni kovenee ja hän karjuu ja tipahtaa lattialle ja jää sinne pitkäksi aikaa makaamaan. En ymmärrä mikä hälle tuli.
Sitten parin tunnin ylistyksen jälkeen pitäisi alkaa saarna...musta pastori ensin huutaa 15 minuuttia rukousta, että kaikki vihollisen voimat häipyy jne...
Sitten hän puhuu ja nainen tulkkaa suomeksi. Tosin en kuule mitään, kun samaan aikaan rämpytetään kitaraa.
Siitä puheesta ei jäänyt mitään mieleen. Sitten siellä on tapana että pidetään puolentunnin saarna rahan antamisesta seurakunnalle. Ja tämä tuttu pastori tuli puhumaan. Ja se saarna oli ällöttävä. En keksi muuta nimitystä, se oli ensinnäkin syyllistävää ja sitten jotain mitä en nyt oikeen osaa ja pysty kertomaan. Tuosta tyypistä tulee mieleen teeskentelijä.
Sitten kun tulee Pauliinan ja Angelon vuoro puhua...Pauliina kummallisesti nauroi ja hihitteli vähän väliä. Itseasiassa siellä moni muukin rupes yhtäkkiä hohottelemaan, joku vollotti todella äänekkäästi.
Angelon puheesta ei jäänyt myöskään mieleen mitään, nothing, ainoastaan hänkin puhui syyllistävästi.
Tämän muuten muistan, hänen mukaansa, jos joku ei ollut vapaasti mukana ylistyksessä, niin tätä ihmistä painoi jokin synti tai taakka..siellä ei saa olla vain tarkkailemassa vaan pakko osallistua.
Koin että tuolla pääosassa oli juuri sellanen hyvän fiiliksen saaminen, pitkät ylistykset, mutta kunnollista saarnaa ei. Hyvä jos tuolla Raamattuakaan tarvii ollenkaan.
Tää Pauliina kun puhui, niin tuli vähän ristiriitainen olo. Hän puhui parannuksen tekemisestä, mutta hän myös liiaksi ylisti juuri tätä srk:aa. Ja kun hän nauroi vähän väliä. Tiedättekö, jos puhutaan Jumalan pyhyydestä, kirkkaudesta, parannuksenteosta, niin onko se naurun asia?
Näistä tää nainen puhui, ja siitä että juuri siinä srk:ssa näkyi Jumalan kirkkaus. Itse en nähnyt enkä kokenut.
Mut sitten lopuks tuli se jännin juttu.
Pauliina ja Angelo käskivät sellaiset ihmiset eteen riviin, joittenka piti jättää jotain taakkaa ym pois.
Jäin istumaan ja katselemaan.
Ensin yksitellen kaatoivat jonkun, mutta sitten tuli oikein kunnon ryhmäkaato ja järkytyin taas, kun joku nainen maatessaan huusi, ja huusi. Se oli karmeen kuulosta.
Lopuks saivat sitten mutkin siihen, mutta olin ainoa joka sanoi etten halua kaatua. He rukoilivat jotain tulta.
En kaatunut, mutta jonkin hengen tunsin. Koen että se ei ollut Pyhä Henki ja myöhemmin illalla sanoin Jeesukselle että sanoudun irti siitä hengestä jos se minussa vaikuttaa.
Se tuntui oudolta, kun tuntui että silmissä tapahtui jotakin, tuli ehkä levoton olokin. Samalla vähän "päihtynytkin".
Mut sitten tää oli surullista, siellä oli nainen jolla oli ihan pieni vauva vaunuissa. Tää nainen alkoi karjumaan suoraa huutoa ja tää vauva säikähti ja alkoi itkemään.
En voi käsittää miten koskaan Jumalan Henki tekisi tälläistä pienille lapsille.
Ja kun nää kaatamiset ei päättynyt aikuisiin vaan sitten tuotiin lapset riviin ja lapset kaatuivat.
Kuvailen yhdellä sanalla tätä kokousta: Kaaos.
Raamatussa kerrotaan, miten Jeesus otti lapset syliinsä ja siunasi heitä.
Hän ei kaatanut eikä aiheuttanut lapsille pelkoa.
Surullista on, että pidin monia näistä ihmisistä Jeesuksen seuraajina ja olin jo päättänyt että lähden heidän mukaansa evankelioimaan kaduille.
Mutta en tiedä uskallanko enää.
Kotiin päästyä....rukoilin ja irtisanouduin siitä hengestä, tosin koin epävarmuutta olenko kuitenkin ollut Pyhää Henkeä vastaan. Mutta sitten Jumalan pyhyys täytti huoneen ja tiesin, että Jeesus ei ollut tuon kaaoksen keskellä.
Välillä koen että Jeesus haluaisi sanoa jotakin tuolle seurakunnalle, mutta en tiedä miten pystyisin loukkaamatta tuoda asian esille.