Jeesus yllätti

Keskustele todistuksista, Jumalan tekemistä ihmeistä ja muista vakuuttavista kokemuksista
Sinettisormus

Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Eilen aamuna olin rukouksessa ennen töihin lähtöä. Ajattelin että kuinka tavallinen päivä olikaan tulossa ja pyysin Herralta, että hän vahvasti johdattaisi ja ohjaisi päivääni ja vielä pyysin: "YLLÄTÄ MINUT TÄNÄÄN."
Töissä sitten eräs nuorukainen, joka oli siellä kesätyon tekijänä, alkoi kyselemään tuota kaulassa olevaa ristiäni ja kerroin hänelle siitä koko sen ihmeellisen tarinan, kuinka se on jo toiminut Jumalan työkaluna. Siihen samalla ilmestyi kaksi hoitajaa ja sain kertoa tuon tarinan rististä heillekkin. Tuo nuorukainen ilmoitti että on lukenut Raamatun kokonaan ja tutkinut myös Koraania, meillä oli hyvä keskustelu sitten toinen hoitajistakin ilmoitti että on lukenut Raamatun kokonaan ja että hänellä on ollut jonkin verran uskovaa taustaa. Nämä molemmat tunnustivat, että uskovat kyllä Jeesukseen. Kolmas sanoi, että on vissiin sen verran pakana, ettei ole saanut Raamattua luettua. Kiittelin Herraa tuosta hetkestä ja sanoin vielä nuorukaisellekkin, ettei tämä varmaankaan ollut sattumaa, hän oli samaa mieltä. Illalla sitten siskoni soitti ja ilmoitti erään ystvän, joka oli vasta 26 vuotias, olevan etsikko tiellä ja pyysi minulta sanaa tuolle nuorelle. Annoin hänelle Psalmit 139 ja 91 matkaeväiksi.
Sitten sain vielä viestin, jossa kyseltiin minun mielipiteitäni eräästä hengellisestä asiasta ja mitä henkisesti asiasta koin. Se oli pysäyttävää ja pyysinkin Herralta tähän apua ja koko viimeyön näin tuosta asiasta unta, joka oli hyvin positiivinen vastaus. Kiittelin tässä Herraa, sillä hän oli todella vahvasti eilisessä päivässäni mukana, ja TOTISESTI yllätti minut, näillä kohtaamisilla ja viesteillä. :D
Kiitos ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle!
Sinettisormus

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

20. Hän toi minut avaraan paikkaan, hän vapautti minut, sillä hän oli mielistynyt minuun.
21. Herra tekee minulle minun vanhurskauteni mukaan, minun kätteni puhtauden mukaan hän minulle maksaa.
22. Sillä minä olen noudattanut Herran teitä enkä ole luopunut pois Jumalastani, jumalattomuuteen.
23. Kaikki hänen oikeutensa ovat minun silmieni edessä, enkä minä hänen käskyjänsä syrjään sysää.
24. Minä olen vilpitön häntä kohtaan ja varon itseni pahoista teoista.
25. Sentähden Herra palkitsee minulle minun vanhurskauteni mukaan, sen mukaan kuin käteni ovat puhtaat hänen silmiensä edessä.
26. Hurskasta kohtaan sinä olet hurskas, nuhteetonta kohtaan nuhteeton;
27. puhdasta kohtaan sinä olet puhdas, mutta kieroa kohtaan nurja.
Psalmi 18.
Sinettisormus

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4652
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Sinettisormus kirjoitti:ja TOTISESTI yllätti minut, näillä kohtaamisilla ja viesteillä. :D
Kiitos ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle!
Amen Sinetti, mahtavaa kuinka sinä olet saanut paljon sellaisia ominisuuksia mikä lähentää arjessa ihmisiä Jeesuksen luo.
Sinettisormus

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

illalla kun kuuntelin uutisia, joissa kerrottiin Helsikissä tapatuvasta Jehovien suurkokouksesta, siinä kerrottiin samalla, että jos joku eroaa Jehovista, ei heillä ole enää takaisin paluuta, eli srk hylkää heidät täysin. Samalla minulle nousi, tai nostettiin mieleeni tuhlaaja pojan tarina ja ymmärsin yhtäaikaa että jehovilla, ei tämä kohta Raamatusta toteudu. Se oli vahvistava ajatus siitä heidän uskonsa oikeellisuudesta. :?
olli

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja olli »

Pyydän kirjoittajia harkitsemaan kirjoituksissaan Jehovan todistajien kutsumista "jehoviksi". Se on samaa kuin jos joku kutsuisi kristittyjä "jeesuksiksi", ja sitä voidaan pitää tarkoituksellisesti loukkaavana, vaikka se onkin laajalle levinnyt tapa. Lyhennettä JT tai J-todistaja voi pitää parempana vaihtoehtona lyhyempään kirjoitusasuun.

Välttäkäämme kaikkia loukkaavia nimityksiä muista ihmisistä ja heidän uskostaan tällä palstalla. He ovat kenties harhaanjohdettuja, mutta Jeesus rakastaa heitäkin.
Sinettisormus

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

.... anteeksi ymmärtämättömyyteni, en tuota tarkoittanut loukkaukseksi ... :oops: ...kirjoitin, niinkuin heistä yleisesti puhutaan, tottuneesti...
olli

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja olli »

Sinettisormus kirjoitti:.... anteeksi ymmärtämättömyyteni, en tuota tarkoittanut loukkaukseksi ... :oops: ...kirjoitin, niinkuin heistä yleisesti puhutaan, tottuneesti...
En lainkaan epäile että olisit halunnut loukata, pois se. Mutta juuri siksi halusinkin kirjoittaa asiasta, että voimme eri asioista kirjoittaessa pitää mielessä sen, miltä kohteesta itsestään tuntuu kun hänestä kirjoitetaan jollakin nimellä. Toivon, että monet JT:t lukisivat tätä palstaa ja sinun ja muiden kirjoituksia jotka ovat täynnä armoa ja totuutta; ja ettei kukaan turhaan loukkaantuisi, vaikka ei kirjoittajalla ollutkaan tarkoitus loukata.
Sinettisormus

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos Olli ojennuksesta, aina ei tule ajateltua loppuun, mitä sanoja huomaamattaan käyttää, kun on vain tällainen "taviskirjoittaja".
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4652
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Älä välitä kauheesti Sinetti, minäkin olisin neimittänyt näitä "jehoviksi" ihan miten vaan. Olli on tarkka ja hänen kuuluukin olla tarkka koska emme halua nettipoliisien vetävän johtopäätöksiä. Olli siis suojelee meitä pohjimmmiltaan.
Sinettisormus

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

-jarmo- kirjoitti:Älä välitä kauheesti Sinetti, minäkin olisin neimittänyt näitä "jehoviksi" ihan miten vaan. Olli on tarkka ja hänen kuuluukin olla tarkka koska emme halua nettipoliisien vetävän johtopäätöksiä. Olli siis suojelee meitä pohjimmmiltaan.
... ymmärrän tämän täysin. Olli suojelee meitä tarkasti kuin Taivaan Isä, että pysymme tällä kaidalla polulla ja nuhteettomina... :D ... ps. tämäkään ei ollut loukkaus, vain osa minun omituista huumoriani ... :lol:
olli

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja olli »

Sinettisormus kirjoitti: ... ymmärrän tämän täysin. Olli suojelee meitä tarkasti kuin Taivaan Isä, että pysymme tällä kaidalla polulla ja nuhteettomina... :D ... ps. tämäkään ei ollut loukkaus, vain osa minun omituista huumoriani ... :lol:
Kiitos kommentista, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. Olen nimittäin vain tavallinen ihminen. :o :D

Minä näen asian enemmänkin niin, että me kaikki yhdessä muodostamme sen verkoston jolla Taivaan Isä suojelee meitä jokaista. Meistä jokaisella on oma funktionsa ja kukaan meistä ei ole sen merkillisempi ihmisenä, vaan jos on jotakin hyvää, jotakin kiitettävää, siitä kuuluu kunnia yksin Hänelle, joka on meissä alkanut sen hyvän työn jonka on luvannut saattaa ihan loppuun asti.

Mutta kuten näemme taas, ketjun otsikkoa mukaillen... Jeesus yllätti... taas. Mutta se ei yllätä, että Jeesus yllättää. :lol:
Sinettisormus

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

AAMEN, OLLI!!!
Sinettisormus

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Halusin tuoda nämä sillä esiin, todistukseksi siitä,kuinka Herra vaikuttaa jokapäiväisessä elämässämme.
Sinettisormus

Re: Jeesus yllätti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Eilen taas tuo yllätyksellisyys jatkui tuolla töissä. Yksi hoitaja meni kahvikuppinsa kanssa terasille pitämään taukoa. Minä seisoskelin siinä oven lähttyvillä, ihaillen ääneen tuota kaunista kesäpäivää. Hoitaja katsoi minuun ja sitten kutsui minut nimeltä luokseen. Hän alkoi puhumaan mihestään, jolla oli hyvin vähän uskoa ja mies oli ilkeä hänelle. Sain kertoa että minulla on lähes samanlainen tilanne, mieheni tosin ei ole ilkeä minulle. Kerroin, että joskus tuntuu, että voimat loppuu tässä taistelussa, että saisi miehen uskon tielle. Mutta muistutin, että vaikka se välillä sattuu ja voimat uupuu, me itsekkin kasvamme, kun nuo miehet hiovat meistä kauniita timantteja. Meillä oli antoisa pieni keskustelu. Sitten vielä eräs toinen hoitaja tuli luokseni puhumaan henkeviä. Jeesus yllätti taas, sillä tätä on hyvin vähän tapahtunut tuolla työssä.
Vastaa Viestiin