Omia Kokemuksia Levossa 4

Keskustele todistuksista, Jumalan tekemistä ihmeistä ja muista vakuuttavista kokemuksista
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Ella »

Jes 61:10 Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja
verhoaa minut vanhurskauden viittaan, yljän kaltaiseksi, joka kantaa juhlapäähinettä niin kuin pappi, ja morsiamen kaltaiseksi, joka on
koruillansa kaunistettu.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva



Rauhaa.
Tänään, Herran läsnäolossa sain nähdä kuvan miehen kasvoista. Hän katseli hämmästyneenä jotakin suurilla silmillään. Sitten hänen kasvonsa tummennettiin ja kasvoista näkyi vain avoimet silmät. Se korosti vahvasti sanaa; nähdä.
Ihmettelin tätä Herran puoleen ja pyysin häneltä vahvistusta. Jossain kohtaa olin torkahtanut uudelleen ja kun sitten havahduin siitä näin samalla elävää kuvaa. Edessäni oli valkoisessa puvussa nainen, selkä minuun päin ja joka kysyi:
- " David, sait minulta äsken kyydin, miksi et halua näyttää kasvojasi?"
Ihmettelin tätä näkemääni ja kuulemaani ja huomasin sen sopivan tuohon ensimmäiseen kuvaan.
Mitä haluat Herra tällä meille kertoa? Vai onko tämä jollekkin henkilökohtainen viesti?
Näkemiseen tämä kuitenkin liittyy. Availlaan tätä tänään ..
Siunattua ja Rauhaisaa päivää kaikille
Jeesus Kristus olkoon meidän kanssamme, joka hetkessä.

Kuinka me muutumme:

https://evl.fi/verkkokirkko/hartaudet/h ... mi+Matikka
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

1:50 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sentähden, että minä sanoin sinulle: 'minä näin sinut viikunapuun alla', sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat."
1:51 Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle."
Joh.1.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Olipa outo näky.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

3:13 emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.
3:14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
3:15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
3:16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
3:17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
2. kor.
Pyros

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Pyros »

Psalmi 37

1 Daavidin virsi.

Älä vihastu pahain tähden,
älä kadehdi väärintekijöitä.

2 Sillä niinkuin heinä heidät pian niitetään pois,
ja he lakastuvat niinkuin vihanta ruoho.

3 Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on,
asu maassa ja noudata totuutta;

4 silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle,
mitä sinun sydämesi halajaa.

5 Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen,
kyllä hän sen tekee.

6 Ja hän antaa sinun vanhurskautesi nousta
niinkuin valkeuden
ja sinun oikeutesi niinkuin keskipäivän.

7 Hiljenny Herran edessä ja odota häntä.
Älä vihastu siihen, jonka tie menestyy,
mieheen, joka juonia punoo.

8 Herkeä vihasta ja heitä kiukku,
älä kiivastu, se on vain pahaksi.

9 Sillä pahat hävitetään,
mutta jotka Herraa odottavat, ne perivät maan.

10 Hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole;
kun hänen sijaansa katsot, on hän jo poissa.

11 Mutta nöyrät perivät maan
ja iloitsevat suuresta rauhasta.

12 Jumalaton miettii vanhurskaalle pahaa
ja kiristelee hänelle hampaitansa;

13 mutta Herra nauraa hänelle,
sillä hän näkee hänen päivänsä joutuvan.

14 Jumalattomat paljastavat miekkansa
ja jännittävät jousensa,
kaataaksensa kurjan ja köyhän,
teurastaaksensa ne, jotka ovat oikealla tiellä.

15 Mutta heidän miekkansa käy
heidän omaan sydämeensä,
ja heidän jousensa särkyvät.

16 Vanhurskaan vähä vara on parempi
kuin monen jumalattoman tavarain paljous.

17 Sillä jumalattomain käsivarret särjetään,
mutta Herra tukee vanhurskaita.

18 Herra tuntee nuhteettomain päivät,
ja heidän perintönsä pysyy iankaikkisesti.

19 Pahana aikana he eivät joudu häpeään,
ja nälän päivinä heillä on kyllin syötävää.

20 Sillä jumalattomat hukkuvat,
ja Herran viholliset ovat kuin niittyjen koreus:
he katoavat, katoavat niinkuin savu.

21 Jumalaton ottaa lainan eikä maksa,
mutta vanhurskas on armahtavainen ja antelias.

22 Sillä hänen siunaamansa perivät maan,
mutta hänen kiroamansa hävitetään.

23 Herra vahvistaa sen miehen askeleet,
jonka tie hänelle kelpaa.

24 Jos hän lankeaa, ei hän maahan sorru,
sillä Herra tukee hänen kättänsä.

25 Olen ollut nuori ja olen vanhaksi tullut,
mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä
enkä hänen lastensa kerjäävän leipää.

26 Aina hän on armahtavainen ja antaa lainaksi,
ja hänen lapsensa ovat siunaukseksi.

27 Karta pahaa ja tee hyvää,
niin sinä pysyt iankaikkisesti.

28 Sillä Herra rakastaa oikeutta
eikä hylkää hurskaitansa;
heidät varjellaan iankaikkisesti,
mutta jumalattomain siemen hävitetään.

29 Vanhurskaat perivät maan
ja asuvat siinä iankaikkisesti.

30 Vanhurskaan suu lausuu viisautta,
ja hänen kielensä puhuu oikeuden sanoja.

31 Hänen Jumalansa laki on hänen sydämessään,
hänen askeleensa eivät horju.

32 Jumalaton väijyy vanhurskasta
ja etsii häntä tappaaksensa.

33 Mutta Herra ei jätä häntä hänen käsiinsä
eikä tuomitse häntä syylliseksi,
kun hänen asiansa on oikeudessa.

34 Odota Herraa ja ota vaari hänen tiestänsä,
niin hän korottaa sinut, ja sinä perit maan
ja näet, kuinka jumalattomat hävitetään.

35 Minä näin jumalattoman, väkivaltaisen,
rehevänä kuin viheriöivä puu,
juurtunut paikoilleen.

36 Mutta kun ohi kuljettiin,
katso, ei häntä enää ollut;
minä etsin häntä,
vaan häntä ei löytynyt.

37 Ota nuhteettomasta vaari, katso rehellistä:
rauhan miehellä on tulevaisuus,

38 mutta luopuneet hukkuvat kaikki,
ja jumalattomain tulevaisuus leikataan pois.

39 Mutta vanhurskasten pelastus tulee Herralta,
hän on heidän linnansa ahdingon aikana.

40 Herra auttaa heitä ja vapahtaa heidät,
vapahtaa jumalattomista ja pelastaa heidät;
sillä he turvaavat häneen.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Rauhaa teille, rakkaat ystäväni, sisaret ja veljet, Jeesuksessa Kristuksessa.

Eilen meillä oli taas Rukousyhteys Hetki kokouksemme. Muistelimme edesmennyttä veljeämme, Jorma Tapanaista. Ja rukoilimme erilaisten asioiden puolesta, tuntui, että tuon talon yllä enkelit lensivät edestakaisin, ylös ja alas, vieden Herran eteen rukouksemme.
Kiitos Jeesus että olit kanssamme.
Puhuimme myös Päivi Räsäsestä ja olimme sitä mieltä, että jos Päivi tuomitaan Jumalan Sanan käytön vuoksi, on meidän kaikkien uskovien tehtävä mennä pidätyttämään itsemme, sillä syyllistymme samaan rikokseen. Rikos joka on vain maailman silmissä rikos. Tai kokoontua eduskuntatalon eteen vaatimaan myös itsellemme tuomiota, koska toteutamme Jumalan tahtoa ja elämme sen alaisuudessa. Mutta toivotaan ja rukoillaan että Suomi ei ottaisi tuota rikosta ylleen, joka on paha Jumalan silmissä, luopumalla Jumalan Sanasta. Uskotaan, että rukouksemme kuullaan.
Liekkö Suomen vankilat riittäisivät meidän kaikkien Jumalaan uskovien majoittamiseen.
Veljeni sai minulle näyn, jossa oli pimeässä palava kynttilä ja vaikka se oli hyvin pieni niin se antoi siinä pimeän keskellä paljon valoa.
Sovimme, että rukoilen kahden viikon ajan erään asian puolesta ja jos tämä asia on Jumalan tahto, näyttäköön Hän minulle, mitä minun tulee tekemän tuon asian suhteen? Mutta odotan tuon vastauksen tulevan tuon kahden viikon aikana ja jos se ei tapahdu, tiedän että se ei ole Jumalan tahto minun elämässäni, vaan Hänellä on muuta minulle varattuna.
Luin Jorman muistoksi tuon 1,Joh.1. sillä se oli hänen lempi raamattupaikkansa. Veljeni oli saanut kotona tuo samankohdan, että se olisi luettava, joten näin se oli vahvistettu.

Ensimmäinen Johanneksen kirje 1
1. Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta -
2. ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille -
3. minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
4. Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5. Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

Amen.

Tänä aamuna sitten herättyäni ja rukouksessa ja läsnäolossa ollessani, sain kuvan kynttilästä, joka siinä aivan vierelläni paloi kirkkaana, pimeydessä.
Se oli kuin vahvistus tuohon eiliseen veljeni näkyyn minulle. Kiitos siitä.
Tuohon toiseen asiaan ei vielä tullut vastausta, mutta sitä jäädään odottelemaan, rukouksen kautta, joka päivä, tämä 2 viikkoa.
Siunausta päiväänne! Jeesus Kristus olkoon täällä keskellämme.
Amen.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen Pyros, Amen! Kiitos tuosta Sanan paikasta! Eilen juuri monasti sanoimme, että Jumala ei omaansa hylkää:
25 Olen ollut nuori ja olen vanhaksi tullut,
mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä
enkä hänen lastensa kerjäävän leipää.
Kiitos ja Kunnia olkoon Iankaikkisen Jumalamme!
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Päivi on saanut valtavasti rukouksia, niin täällä Suomessa, kuin myös ulkomailla, aina Austraaliaa myöden.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva

Rauhaa teille kaikille rakkaille täällä ...

Tänään, herättyäni Herran läsnäoloon ja rukoukseen , sain nähdä pari kuvaa jota tässä nyt olen työstänyt.
Ensimmäisessä kuvassa oli jokin kangas tai oliko se peitto, mutta se näytti paksulta ja oli punaista väriltään ja se oli kääritty kokoon.
Raamatun Herra ja Kuningas on Jeesus Kristus. Siksi myös Vanhaa testamenttia on tulkittava Uudesta testamentista käsin. Siinä "kaikki ajaa Kristusta". Raamattu on kuin kapalot, joihin Kristus on kääritty. Niinpä voimme kaikkia Raamatun yli 30 tuhatta jaetta ajatella lupauksina, jotka täyttyvät Kristuksessa: "Ovathan Raamatun lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet Hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme Hänen kauttaan : ´Aamen´, Jumalankunniaksi." 2Kor. 1:20. Tämä avaa meille jännittävän ja kiehtovan maailman.

KR 1933/-38
Jes. 34:4 Kaikki taivaan joukot menehtyvät, taivas kääritään kokoon niinkuin kirja, ja kaikki sen joukot varisevat alas, niinkuin lehdet varisevat viinipuusta, niinkuin viikunapuusta raakaleet.

Tuohon aikaanhan kirjat olivat käärittyjä rullia.


Kuva

Sitten näin vielä sormuksen, jota pyöritettiin niin kuin sinettisormusta asiakirjanpäällä.

8. Ja nyt kirjoittakaa kuninkaan nimessä sellainen juutalaisia koskeva määräys, kuin hyväksi näette, ja sinetöikää se kuninkaan sinettisormuksella; sillä kirjelmä, joka on kirjoitettu kuninkaan nimessä ja sinetöity kuninkaan sinettisormuksella, on peruuttamaton."
Ester.8.

Näitä täällä olen tänään miettinyt ja yrittänyt availla, josko joku saa näihin vahvistusta?

Tehdään tästä yhdessä hyvä päivä ..
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Ella »

PS 102:26 Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialasi.

Heb 1:11-12 ne katoavat mutta sinä pysyt ja ne vanhenevat kaikki niin kuin vaate.
ja niin kuin vaipan sinä ne käärit, niin kuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.

Ilm 6:14 ja taivas väistyi pois niin kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyvät sijoiltansa.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos Ella vahvistavista Sanan paikoista! Jeesus on Herra!!!
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Rauhaa ja Iloa, Herrassamme, Jeesuksessa Kristuksessa!

Sillä ... tänään rukous hetkelläni sain nähdä kuvan taivaan esikartanon huoneesta, joka oli pitkä huone ja sinne oli katettu valkoisin liinoin juhlakattaus. Pöydän päissäkin oli tuolit ja kattaus, lautasliinoja myöden oli kaikki valmiina ja paikkallaan.
Huone odotti enää vain juhlijoitaan, vieraitaan. Häähuone on valmistettu!

Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret." Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat." Ilm. 19:5-9.

Olkaamme Siunatut, kutsuvieraiden joukossa!
Pi_O

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Pi_O »

Amen Sisar Kristuksessa! Totisesti aika alkaa olemaan kypsä.

Olen nähnyt vastaavia näkyjä. Lisäksi kuulin muurin porttien pamahtavan takanani kiinni.

Tulkitsen mainitsemani näyn tarkoittavan tapahtumaa:
Matteus 25:10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.

Pian, pian on hetki, jonka näin unessa joitakin vuosia sitten:
Matteus 24:31 Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen!
Kiitos rakas Pi_O sisar myös vahvistuksestasi. Minä olen näitä myös nähnyt aiemmin, mutta nyt tuo pöytä oli niin valmiiksi laitettu.
Ja joku aika sitten sain sen sanoman jossa ilmoitettiin että "portin takana tapahtuu.."

Tule Jeesus! Tule! Sinua jo väsyneinä odotetaan!
Pyros

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Pyros »

Amen!

Omia kokemuksia eiliseltä:

Lauri Tähkä: Palavaa vettä
Hes. 36:26
Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.

Lauri Tähkä: Mä en pelkää
1. Joh 4:18
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

Lauri Tähkä: Morsian
Joh. 4:34-35
34. Jeesus sanoi heille: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.
35. Ettekö sano: 'Vielä on neljä kuukautta, niin elonleikkuu joutuu'? Katso, minä sanon teille: nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi.

Lauri Tähkä: Väkevänä niin kuin metsä
Matt. 22:36-40
36. "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37. Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen!
Kiitos myös sinulle, rakas Pyros. Ja siunausta kaikille tähän päivään.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Avasin taas Jumalan Sanan ja tämä kohta tarttui silmiini:

12. Kylväkää itsellenne vanhurskauden kylvö, niin saatte leikata laupeuden leikkuun. Raivatkaa itsellenne uudispelto, silloin kun on aika etsiä Herraa, kunnes hän tulee ja antaa sataa, teille vanhurskautta.
Hoosea 10.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Anteeksi hiljaisuuteni ...
On vain ollut outo hiljaisuus. Herra ei ole näyttänyt moneen päivään mitään. Se väsyttää ... mutta samalla tiedän että jotain on tapahtumassa, niin käy usein tällaisen hiljaisuuden jälkeen.
Vihulainen on kyllä hyökkäillyt unien ja erilaisten tilanteiden kautta ..aivan kuin minua koeteltaisiin.
Selkä on ollut reilun viikon kipeä ristiselästä ja unet kärsii.. Voi Jeesus tule pian.
Eilen olin Toivonkeskuksen tilaisuudessa ja rukoilin siellä erään puolesta. Ilta oli todella ihana. Nyt kerään voimia omaan kotikokoukseen, 8.12.
Joulukuussa pidän aina puurokokouksen. 🍚🍚🍚

Kaipuu hiljaisuuteen

'Kuultuaan tästä Jeesus lähti veneellä autiolle seudulle yksinäisyyteen. Mutta tieto levisi, ja kaupungeista lähti paljon väkeä maitse hänen peräänsä.
...
Heti sen jälkeen Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.'
Matt. 14:13, 20-24 [kr92] [kr38]

Siunausta teille rakkaat sisareni ja veljeni, Jeesuksessa Kristuksessa.
Vastaa Viestiin