Ruuan siunaaminen

Keskustelua vertauskuvista ja raamatunkäsitteistä
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Shalom kaikki palstalaiset,
Mä oon kuten tiiätte pitkän linjan adventistiperheestä ja kasvanut uskoon kiinni. Noh, se ei tee ketään vielä autuaaksi.
Tiedättekö ystävät että vasta tänään olen oppinut kiittämään ruuasta, jonka olen saanut nauttia. En ole kuin joskus pienenä tai leiriläisenä lapsena laulanut ruuan kiitoslauluja tms.
Nyt vasta olen ymmärtänyt että kun olen mättänyt ruuan naamariini, niin sanon kiitos luojalleni.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen Jarmo, minä olen alkanut myös havahtua tähän, harmi kyllä se tulee mieleen vain silloin kun olen yksin. Minulla on lapsuudenkodissani (ja nyt myöhemmin omassa kodissani) ollut joulupöydässä ruokarukouksen toimittajan virka ja se on ollut oikeastaan ainoa uskonnollinen tapahtuma siellä. Mutta merkityksellinen kuitenkin ja nyt mietin miksi se on kohdalleni osunutkin.

Joka tapauksessa, Herraa on kiittäminen jokapäiväisestä leiv'stämme! Aamen.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Samuli

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Samuli »

Hauska sattuma, koska olen myös ryhtynyt tähän kiinnittämään huomiota viime aikoina. Sellainen tapa kristillisyys, johon jollain tavalla ehkä ruokarukouksetkin olen lukenut joskus ei ole koskaan muhun vedonnut. Mutta olen alkanut ymmärtämään, että tällä osoitetaan esimerkiksi kiitosta ja kunniaa Isälle, ruuan tarjoajalle ja sitä kautta se on tullut sellaiseksi aidoksi asiaksi omalle kohdalle.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
olli

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja olli »

Ruuan siunaaminen ?

No, sanontoja on monia, mutta usein emme edes ajattele mitä puhumme. Kun Jumala "siunaa" jotakuta, se yleensä tarkoittaa pitkää ikää, terveyttä, hyvinvointia tms.

Mutta kun "me siunaamme ruuan", mitä se sitten tarkoittaa ? Toivotammeko iduille pitkää ikää, komeaa vartta ja paljon lehtiä - tai kanankoiville paljon hyviä askeleita ? ;)

Kaitpa voimme olla yhtä mieltä siitä että emme siunaa ruokaa, vaan kiitämme ruuasta ("puhumme hyvää ruuasta") ja/tai pyydämme siunausta Jumalalta. Emmekä kaiketi pyydä sitä siunausta ruualle, vaan itsellemme ja muille jotka sitä ruokaa syövät... eikö ?

No, olen joskus taannoin pitänyt siunaamisesta kokonaisen saarnan, joten tässä nyt vaan pari pikku juttua jotka asiaan liittyvät. Mutta suosittelen lämpimästi jokaista tutkimaan hieman tarkemmin sitä mitä Raamattu siunaamisesta sanoo, ja huomioimaan sen omassa elämässä ja tietysti myös välttämään sanan väärinkäyttöä... ;)
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Eero »

Hyviä pointteja, kyllä se minulla ainakin on kiittämistä siitä jokapäiväisestä leivästä, toisaalta pyydän Herraa siunaamaan ruuan niinkuin Hän teki Viimeisellä Ehtoollisella. Tietenkin ajatus on varmasti se, että siunaus "leviää" myös syöjiin... vai onko?

Eli kyllä mielestäni myös ruualle voi pyytää sunausta, pikaisella vilkaisulla löytyi ainakin tämä:

Toinen Mooseksen kirja 23
"25. Palvelkaa Herraa, Jumalaanne, niin hän siunaa sinun ruokasi ja juomasi, ja minä pidän puutteen sinusta kaukana. "
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Minä olen ymmärtänyt ruuan siunaamisen myös kiitoksena mutta myös sitä puhdistavana, että Herra puhdistaisi kaiken sen, mitä suuhumme laitamme ja voisimme turvallisin mielin ruokamme syödä.
Sinettisormus

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tämä ei ehkä täysin liity ruuan siunaamiseen, mutta ruokaan kuitenkin. Tuli olo, että pitää keventää ruokavaliota. Mietin miten sen teen, sillä mikään ei ole ennenkään toiminut ja sitä sortuu heti herkkuihin ja aina kokee olevansa nälässä.
Sitten, sain ajatuksen, viime lauantaina, kun olin menossa laittamaan puita uuniin. En tee sitä itselleni enkä edes miestäni mielyttäkseni, vaan TODELLAKIN, teen sen Jeesuksen tähden. Kevennän ruokailuani, salaattia, keittoja ja tummaa leipää, sekä hedelmiä ... Jeesuksen tähden. Ilmoitin sen Herralle ja lupasin sen hänelle, aivan kuin lahjana ojensin tämän hänelle. Ja kun jotain lupaa Herralle on sitä paha rikkoa.
Mutta sen tein ja en ole katunut.
Nyt, on paljon köykäisempi olo, paino putoaa hiljakseen, on jotenkin raikas olo ja ihmeellisintä on se, ettei ole ollut sitä nälän tunnetta, kun normaalisti on laihduttanut. Olen ihmetellyt tätä oloani ja ettei ole mitään tarvetta eikä haluja herkkuhin, eikä karkkeihin, mutta nyt olen tämän antanutkin Jeesukselle ja Hänen voimassaan tämä tapahtuu. En voi, eikä minulla ole tarvettakaan, pettää lupaustani RAKKAIMMALLENI, JEESUKSELLE KRISTUKSELLE! Amen.
Suosittelen muillekkin, mutta muista, että se on LUPAUS JEESUKSELLE, ethän halua rikkoa sitä? Se toimii, kunhan pystyt tekemään tuon lupauksen, mikä sitten asiasi onkaan. Maailmalle on helppoa rikkoa lupaukset, mutta Jeesukselle ei ...
Sinettisormus

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Näin samalla puhdistun ja uudistun, saan uudistaa pukuani ... pukeutua uuteen!

Kuva
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tämäkin menee vähän ohi aiheen, mutta itse olen ollut muutaman vuoden enemmän tai vähemmän vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, joka muistuttaa myös paastoamista. Siinä siis jätetään kaikki hiilihydraattipitoinen ruoka-aines pois, peruna, pasta, riisi, leipä jne. Hyvinä puolina varsinkin näin talvella on se että se auttaa pääsemään sängystä ylös ja olemaan virkeämpi muutenkin. Esimerkiksi sitä ruuan jälkeistä väsähdystä ei tule ja ruuan ja alkoholin tarve vähenee. Se ei siis tarkoita välttämättä laihduttamista, mutta sopii siihenkin, voin suositella!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 1114
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Ketjun aiheeseen liittyen. Itsellänikin meni tuossa välissä muutama vuosikymmen ennenkuin Jumala nosti asian taas takaisin näihin aktiivisemmin käytettäviin rekistereihin joitakin vuosia sitten. Juuri olin aloittamassa aamupalaa kun näin tuon Jarmon avauksen.
Siunaa Jeesus ruokamme, Amen.
Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1213
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Lähinnä noihin vanhoihin viesteihin:

Sitten Jeesus käski kansan asettua ruohikolle. Hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi ne. Sitten hän mursi leivät ja antoi ne opetuslapsilleen. Opetuslapset jakoivat ne kansalle.
Matt 14:19

Sitten hän otti ne seitsemän leipää ja kalat. Lausuttuaan kiitoksen hän mursi ne ja antoi opetuslapsilleen, ja opetuslapset jakoivat ne kansalle
Matt 15:36


Kun tapaa toistaa useasti, siitä tulee rutiini. Ruoasta täytyisi kiittää kodin ulkopuolellakin, vaikka siitä seuraisi silmien pyörittelyä.

Siunaaminen osaltaan myös entistä tärkeämpää tässä ajassa, sillä ruokamme on käsiteltyä, geenimanipuloitua ja osin myrkytettyä.

Näen myös, että siunaaminen on kunnian osoittamista Jumalalle. Hyvä hetki hiljentyä muistamaan, kuka meistä huolehtii. Jumala on kaiken hyvän lähde, Jumalalta tulee sade ja auringonpaiste, myös ruokamme. Kun rukoilemme ja kiitämme ennen ateriaa, se on ilmoitus kiitollisuudesta. Kuten Isä meidän rukouksessa olemme aiemmin pyytäneet jokapäiväistä leipää.

Ruokaa on helppo pitää itsestäänselvyytenä silloin kun sitä on ja kaupasta on varaa ostaa sitä, mitä itse haluaa syödä. Rukoileminen ennen ateriaa antaa meille myös mahdollisuuden pohtia kaikkea, mistä voimme olla kiitollisia. Niin kiittämättömän kuin kiitollisenkin ruoka voidaan ottaa pois.

Myös Jeesus siunasi ruoan. Opettaen meitä esimerkillään, että kaikessa halumme olisi ensin katsoa ylös taivaaseen ja odottaa Jumalalta hänen siunaustaan.

Jeesus myös mursi leivät. Hän olisi voinut moninkertaistaa ne kokonaisina, miksi hän mursi?

Ehkä opettaakseen meille, että meidän tulee aina odottaa taivaallista antia. Me emme näe Jumalan antamia asioita ennalta, emmekä saa varastoamme täyteen missään asiassa. Jumalan tie on kurottautumista sitä kohti mikä ei näy ja Jumala antaa pala/kauha kerrallaan ja siitä me olemme tänäänkin kiitollisia - koska rehellisesti sanoen, monikaan meistä ei handlaisi yltäkylläisyydessä elämistä pitkään.
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Angelicus
Viestit: 402
Liittynyt: 23 Kesä 2020, 16:39

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Angelicus »

Ruuan siunaaminen auttaa myös napostelun vähentämiseen/poistamiseen. :) Eihän kukaan halua siunata tarpeetonta syömistä :lol:
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 1114
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Heh. Juu juu. 🤭
Onneksi sentään tuota vikaa ei ole itsellä. Syön nälkääni.
Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Ruuan siunaaminen

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tämä oli hyvä pointti Angelicus, mulle joskus Herra sanoi että ei nyt tarvitsisi ihan jokaista välipalaa siunata, mutta se kyllä pistää malttia syömiseen.

Ehkä Herra halusi sillä myös sanoa, että ihminen muodostaa hyvin nopeasti itselleen kaikien maailman toimintamalleja, joilla ei sitten uskon kanssa ole enää tekemistä kovinkaan paljoa.

Eli sydän pitää olla mukana mitä vaan tekeekin.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Vastaa Viestiin