Baabelin torni ja kapinallinen Nimrod

Keskustelua vertauskuvista ja raamatunkäsitteistä
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 1213
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Baabelin torni ja kapinallinen Nimrod

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Baabelin tornista ja Nimrodista.
Miksi rakentaa taivasta tavoittelevia temppeleitä ja torneja?
Mikä oli miehiään mahtava Nimrod?
Kaikki kansat siis puhuivat kyseiseen aikaan samaa kieltä ja heillä oli johtajanaan Nimrod.
Nimrod johdatti kansat rakentamaan tornia Taivaaseen asti. Tämän tornin ei fyysisesti tarvitse olla valtavan korkea kunhan sen sijainti on oikea.
Nimrod tiesi mihin kohtaan torni tulee rakentaa. Mistä hän tiesi, siitä kohta.
Kansat siis puhuivat yhtä kieltä ja rakennushanke eteni. Jumala katsoi alas maan päälle ja päätti pistää stopin tälle ensimmäiselle kapinalle.
Nimrod nimi tarkoittaa mm. Kapina. Se tarkoittaa myös julkeaa diktaattoria jne. jne.
Yksikielinen ja yksimielinen Jumalaa vastustava väki saatettiin sekaannuksen valtaan sekoittamalla kielet. Tästä Baabelista tulee muuten englanninkielinen vauvojen jokellusta kuvaava babble. Väki ei yhtäkkiä ymmärtänyt toisiaan ym. ja rakentaminen pysähtyi. Kansat hajoitettiin kaikkeen maailmaan.

Mistä sitten Nimrod tiesi kapinahengessään mihin kohtaan pitää rakentaa?
Suomenkielinen Raamattu antaa ymmärtää Nimrodin olleen mahtava metsästäjä ja ensimmäinen valtias. Aika harmittoman kuuloista suomennoksessa.
Kun katsomme KJV:stä aukenee todellinen totuus. Nimrod began to be eli hänestä tuli, ei aina ollut, se kapinoija joka hän oli.
Kun tarkastelemme ao. Raamatun paikkaa ja sen jokaista sanaa alkukielellä, tajuamme nopeasti mitä Raamattu oikeasti haluaa meille kertoa.
En ala luettelemaan jokaisen sanan Strongin koodia, mutta Nimrodista tuli Strongin H 1368 selityksen olento, gibôr.
Hänestä tuli gibôr rituaalin kautta, tarkemmin sanottuna seksuaalisen rituaalin kautta. Tämä mahtava mies siis alkukielen mukaan muuttui jättiläiseksi.
Tämä pahuuden rituaali antoi myös Nimrodille ymmärryksen sinne näkymättömän puolelle ( henkimaailma, toinen ulottuvuus).
Tästä hän tiesi mihin kohtaan Shinaria Taivaaseen yltävä torni tulee rakentaa. Nimrod näet päätti hyökätä Taivaaseen ja ottaa hommat haltuun. Kuulostaa tyhmältä hyökätä Jumalaa vastaan, mutta näinhän itse sielunvihollinenkin tekee luullen pärjäävänsä langenneiden enkelien ja jumalattomien ihmisten armeijoiden avulla.
Mitä tornin huipulla olisi valmistuessaan ollut, emme tiedä, voimme spekuloida vaikka portaalia. Langenneet enkelitkin laskeutuivat Hermon-vuorelle.
Hyvien joukossa on ihmisen annettu nähdä ne tikapuut Taivaaseen jne. Mistä tässä on tarkalleen kysymys, emme tiedä, mutta sielunvihollisen vahvistama Nimrod tiesi.

1 Moos 10:8 Ja Kuusille syntyi Nimrod. Hän oli ensimmäinen valtias maan päällä.
Genesis 10:8 And Cush begat Nimrod: he began to be a mighty one in the earth.
H 1368 gibôr

1 Moos 11:1 Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.
1 Moos 11:4 Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".
1 Moos 11:6 Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
1 Moos 11:7 Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."
1 Moos 11:8 Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
1 Moos 11:9 Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.
Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1273
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Baabelin torni ja kapinallinen Nimrod

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Baabelin ylpeys.

1 Moos 11:-4-7
Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen. Tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli koko maan.” Mutta Herra tuli alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmiset olivat rakentaneet. Herra sanoi: ”He ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on sama kieli. Tämä, mitä he tekevät, on vasta alkua. Nyt mikään ei estä heitä tekemästä, mitä ikinä aikovatkin. Tulkaa, menkäämme sinne ja sekoittakaamme heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa kieltä.”


Kielet sekoitettiin Jumalan toimesta ja kansat jakaantuivat omille mailleen. Kun katsomme nykyhetkeä, meillä on käytännössä katsoen yhteinen kieli ja eu:n sekä tulevan maailmanjärjestyksen myötä rajattomat maat.

Yhteinen kieli tässä ajassa voi tietenkin olla symboliikkaa. Mutta meillä on jo taho joka ajaa yhteistä uutta maailmanjärjestystä, joka romuttaa itsessään sekä Jumalan olemassaolon, että kaikki Jumalan (myös nyky-yhteiskunnan) säännöt ja asetukset. Baabelin torni on rakennettu. Se ei konkreettisesti yllä taivaaseen, mutta henkisellä tasolla se on tulossa jumalaksi Jumalan paikalle.

Englanti tuskin oli puhe kieli Nimrobin aikaan, mutta kun katsomme levinneisyyttä, voi vaan todeta, että historia toistaa tässäkin itseään.


Screenshot_20240510_182536_Chrome.jpg
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 1213
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Baabelin torni ja kapinallinen Nimrod

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Kyllä se on juuri näin. Sama henki vaikuttaa joka puolella, se Nimrodissakin vaikuttanut kapinahenki. Ei liene yllätys kenellekään, että EU:n parlamentti rakennus on muodoiltaan kopio keskeneräisestä Baabelin tornista?
Seuraava saattaa mennä joiltain yli hilseen ja aikaansaada toteamuksen, tämä on salaliittoteoriaa, mutta DNA teknologian edistyttyä eräiden tahojen mielestä riittävän pitkälle, niin heti Persianlahden sodan alkurytinöissä jenkkien erikoisjoukot kävivät tyhjentämässä Nimrodin haudan. Tästä on erittäin luotettavien veljien sana, että näin kävi. Eräät jopa pitävät koko sotaa savuverhona tälle haudanryöstölle.
Liekö kapinahenki mielistynyt siihen kyseiseen kroppaan vai tietääkö se, että kyseisen kropan kloonissa ollessaan se saisi joitain ekstrakykyjä, mene ja tiedä?
Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Vastaa Viestiin