Profetiani

Keskustele Israel aiheesta
Samuli

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja Samuli »

Hedelmistään puu tunnetaan. Ja Sana on aina ensisijainen opetuksen lähde. Itse sain kyllä vahvistuksen pariin otteeseen tuosta ns G42, joten ainakin uskon, että sen Herra on halunnut avata. En tiedä mitä siitä kukakin opettaa(paitsi tuo Patrickin opetus). Oma käsitykseni on se, että me Kristuksen kautta uudestisyntyneet olemme sukupolvi numero 42 ja tosiaan meidät on jo n. 2000 vuotta sitten kirjoitettu Raamattuun Matt 1 samaan sukuun Jeesuksen kanssa. Ja tähän tavallaan liittyy se, että kukaan ei voi tulla Kuninkaalliseksi, vaan nimenomaan Kuninkaalliseksi synnytään ja se peritään. Tämä on kaiketi oivallus paremminkin kuin joku oppi sinänsä. Ja ehkä auttaa ymmärtään mitä me oikeasti ollaan Kristuksen kautta.
näkymätön ninni

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

En tiedä mitä pitäisi ajatella tuosta em. opetuksesta. Sanoisin, että "Back to Basics" ! :roll:

Mitä me oikeasti olemme Kristuksen kautta?

Me olemme armahdettuja syntisiä Kristuksen kautta. Jeesus Kristus on ristillä kärsinyt meidän jokaisen syntien tähden. Kun me tämän uskomme, me saamme myös uskoa, että me olemme Jumalan lapsia ja Jumalan perillisiä.

Roomalaiskirje 8

14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
18 Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
Samuli

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja Samuli »

Amen perusjutut ovat ehdottomasti tärkeimmät.

Kuka on Kuningasten Kuningas? Ja mitä se tekee hänen lapsistaan?
Ketkä ovat Taivaan valtakunnan lähettiläät?

Tässä on mielestäni kyse nimen omaan siitä, että tunnemme mistä olemme lähtöisin, miksi olemme täällä ja mikä on oikea arvomme.
Lihassa emme ole mitään tästä, mutta uudestisyntyneenä Kristuksen Hengen omaavina olemme Kuningasten Kuninkaan lapsia ja siten myös Taivaan Valtakunnan perijöitä ja täällä maanpäällisen vaelluksen aikana myös Hänen lähettiläitä.

Tuo Room 8. 14 ja 16 Sopii hyvin tähän. "Kaikki joita Jumalan Henki kuljettaa ovat Jumalan lapsia". Sillä jos sinä olet Jumalan lapsi, niin Henki todistaa sen henkemme kanssa. Ja tämä on ehkä se tärkein asia tässä.
näkymätön ninni

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Virsi 301:
1.
Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.

2.
Synkeys nyt hajoaapi,
yöstä päivä valkenee.
Kun näin Jeesus voiton saapi,
taivas meille aukenee.
Herra Jeesus verellään
rauhan tuotti ristillään.

3.
Eksynyttä lammastansa
hän on aina säälinyt,
tuonut laumaan armossansa,
siinä sitä kärsinyt.
Uskon, että käydä saan
kasvojansa katsomaan.

4.
Ei siis alla kiusausten
epäillä nyt tarvitse,
eikä tiellä huokausten
epätoivo vallitse,
kun on täysi sovitus,
sielun turva, pelastus.

5.
Niinpä uskon silmä kantaa
yli matkan myrskyisen.
Katsellessa rauhan rantaa
kaipuu täyttää sydämen.
Saavu kohta, määränpää,
silloin tyyntyy myrskysää.

6.
Jeesus, sinun alkamasi
usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi
matkan päässä vapahdus.
Silloin minut uupuneen
noudat kotiin taivaaseen.

Gustaf Skinnari 1893. Uud. Wäinö Havas virsikirjaan 1938.
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

Kiitos Ninni ja Samuli. Minäkin sanon "Back to Basics" :)
Joh:
16:25 Tämän minä olen puhunut teille kuvauksilla; mutta tulee aika, jolloin minä en puhu teille enää kuvauksilla, vaan avonaisesti julistan teille sanomaa Isästä.
16:26 Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne;
16:27 sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä.
16:28 Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö."
16:29 Hänen opetuslapsensa sanoivat: "Katso, nyt sinä puhut avonaisesti etkä käytä mitään kuvausta.
16:30 Nyt me tiedämme, että sinä tiedät kaikki, etkä tarvitse, että kukaan sinulta kysyy; sentähden me uskomme sinun Jumalan tyköä lähteneen."
16:31 Jeesus vastasi heille: "Nyt te uskotte.
16:32 Katso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani.
16:33 Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."
Biblia (1776) Ja hän vaivasi sinua ja antoi sinun isota, ja ravitsi sinun mannalla, jota et sinä eikä sinun isäs tunteneet, antaaksensa sinun tietää, ettei ihminen elä ainoastansa leivästä; vaan kaikesta mikä Herran suusta lähtee, elää ihminen.
Biblia (1776) Mutta joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoo ijankaikkisesti; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kuohuu ijankaikkiseen elämään.
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila ... &kirjat=kr

"Zemer Levav - Mayim Chaim"
https://www.youtube.com/watch?v=2zzwygXYPKU

SANAT
https://www.nicolyrics.com/1656421/zeme ... aim-lyrics
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Nyt ei enää jaksa muut asanoa kuin nosto!
Sinettisormus

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

https://yle.fi/uutiset/3-10319108
Satakiloinen kivenjärkäle putosi melkein vanhuksen päälle Jerusalemin Itkumuurilla – "Koko alue on vaaravyöhykettä"

Tarkastuksen tehneen arkeologin mukaan Itkumuurista voi irrota lisää kiviä.
Israelissa on ollut myös viime aikoina maanjäristyksiä ... https://www.patmos.fi/israelarkisto/157 ... _23_7_2018
Sinettisormus

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

18. Mutta sinä päivänä, jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra, Herra, nousee minun vihani hehku.
19. Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa minä sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
20. Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.
Hesekiel 38.
Sinettisormus

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

10. Koska he, koska he vievät minun kansani harhaan, sanoen: 'rauha!', vaikka ei rauhaa ole, ja katso, koska he, kun kansa rakentaa seinän, valkaisevat sen kalkilla,
11. niin sano noille kalkilla-valkaisijoille, että se kaatuu. Tulee kaatosade, te syöksytte alas, raekivet, ja sinä pusket puhki, myrskynpuuska,
12. ja katso, seinä kaatuu! Eikö silloin teiltä kysytä: 'Missä on valkaisu, jonka olette sivelleet?'
13. Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä kiivaudessani annan myrskynpuuskan puhjeta, kaatosade tulee minun vihastani ja raekivet minun kiivaudestani, niin että tulee loppu.
14. Minä hajotan seinän, jonka te olitte kalkilla valkaisseet, ja syöksen sen maahan, niin että sen perustus paljastuu; niin se kaatuu, ja te saatte siinä lopun. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.
15. Niin minä panen kiivauteni täytäntöön seinässä ja niissä, jotka sen kalkilla valkaisivat, ja sanon teille: Ei ole enää seinää eikä sen valkaisijoita,
Hesekiel 13.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Matt.21:43-44

" Sentähden Minä sanon teille: Jumalan Valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee Sen hedelmiä. Ja joka Tähän Kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle Se kaatuu, sen Se murskaa."
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Jes.8:14

" Ja Hän on oleva pyhäkkö, Hän loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille."

Dan.2:34

" Sinun sitä katsellessasi irtautui kivilohkare-ei ihmiskäden voimasta-ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne."

Room.9:33

" niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu. "

1.Piet.2:6-10

" Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva".
Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut."
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen, kiitos tämän ketjun nostamisesta esille. Mullekin on Israel aina ollut hankala tajuttava, mutta tuo Jarmon aloituksessa mainitsema "te olette Israel" kyllä selventää asiaa. Eli jos oon ymmärtänyt oikein, niin me olemme kanssaperillisiä Israelin rinnalla, mutta Israel on "paitsiossa" niin kauan kuin se on sokea, eikä näe Herraa Jeesusta Vapahtajanaan.

On myös sellainen "fiilis", että tuolla Israelissa ja/tai Lähi-idässä tapahtuu pian jotakin merkityksellistä. Tai joka viikkohan siellä tuntuu tapahtuvan...
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
paamat

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja paamat »

ajatuksia: Israel on Jumalan silmäterä, kaikki kaksitoista. "minulla on myöskin muita lampaita joita minun tulee kaitsea".
voi ajatella että Jumalalla on kaksi silmäterää koska Jumala ei lupaustaan kadu,ja Israel jakaantui ,se" toinen silmäterä" on kadonneet sukukunnat.
Karitsan morsian on israel. keitä ovat häävieraat? ja kuka olet sinä suom(a)alainen kuuluen outoon kansaan ja kieleen pohjolan perillä. :)
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Profetiani

Viesti Kirjoittaja Eero »

Muokkasin tuon ketjun otsikon takaisin alkuperäiseen, että pysytään kärryillä mistä keskustelusta on kyse.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Vastaa Viestiin