Otetaanpa vielä yksi esimerkki orjuutuksesta, joihin voi joutua aivan samalla tavalla kuin alkoholismiin ja kuitenkin vain alkoholilla on niin paha yleinen maine, koska sen riippuvuudella spekuloidaan eniten ja ennen muuta, Raamattu varoittaa siitä.
Esimerkiksi minulla on ns.
Plantaaris Faskiitti molemmissa jaloissa, joka on yleinen seisomatyöläisten, etenkin portsarivaiva, jalkaholvien romahduksen seurauksena koko nilkan alapuolelta kaikki nivelet ja rustot ovat ikään kuin pirstaleina. Se aiheuttaa jo puolen tunnin seisoskelun jälkeen suuria kipuja jalkateriin, joten joudun syömään kipulääkkeitä. Näihin kipulääkkeisiin jää ihmiset koukkuun ja niistä tulee monille elämisen ehto, eikä siinä kaikki, vaan riippuvuus vaatii aina vain vahvempia ja vahvempia lääkkeitä, sekä enemmän ja enemmän lääkeannoksia.
Sitten paljon arkisempia addiktioita ovat ylensyömisen lisäksi päinvastaiset, kauneus, urheilu ja terveysaddiktit, kuten terveystuotteet, tai menetelmät, painoindeksin vahtaaminen, lihasten muokkaus- ja kasvattaminen, voimailu, rasvanpoltto ja laihdutus. Sitten siihen liittyy äkkiä taas lääkeaineilla tehojen saaminen, kauneusleikkausaddiktit, lävistys- ja tatuointiaddiktit jotka johtavat uusiin portteihin, joita henkimaailma hallitsee.
Raha on taas ihan oma addiktinsa, joka sokaisee ihan samalla tavalla ahneuden pauloihin ja sekin lähtee hyvällä myyntipuheella, säästäväisyydellä liikkeelle, päättyen sairaalloiseen rahan- ja muun mammonan haalimiseen. Sitten siihen samaan toisinpäin liittyen yletön tuhlailu, järkyttävä ostohimo, tavaranhimo, "sain halvalla" joka on tyydytettävä ostamalla jotain tavaraa heti kun on hiukankaan tilillä rahaa. Sitten tulevat pelihimo ja lainaamiskierre jne.
Entäpä seksi, joka on parisuhteen kulmakivi ja lisääntymisen luonnollinen ehto... siinähän vasta onkin porttiteoria poikineen... huhhuh... jätän puhumatta koko aiheen.
Näitä olisi loputtomiin, ennen kuin huumeista ja tupakasta on sanottu sanaakaan, jotka ovat alkoholismin kanssa yhtä yleisiä. Tupakkaakin on alettu demonisoida nykyään niin paljon että jos joku kadulla sytyttää savukkeen, niin yleisesti ottaen tätä jopa saa paheksua ja jopa syrjiä. Tupakoitsijalle on asetettu lakikeinoin sellaisia esteitä tupakoinnille, että jos se olisi jokin muu addikti, niin sitä kutsuttaisiin jo syrjinnäksi. Ei tupakoinnin lopettaminen ole mikään simppelijuttu, eikä se ole kenellekään uskon este, kuten minulle lapsena opetettiin, ettei oikeat uskovaiset koskaan tupakoi ja adventismi on ainoa oikea uskonto. Kukaan muu ei pääse taivaaseen kuin adventisti. Näin minulle opetettiin "adventismin saloja"
Tosiaan... alkoholin satunnainen käyttö ei tarkoita sitä että olisi alkoholismin kanssa juurikaan tekemistä, niin kauan kuin juominen ei ole molemmin käsin juomista, humalahakuista ja jokapäiväistä aamusta iltaan tai sammumiseen asti. Tällaisen juomisen ymmärrän juoppoutena, varsinkin kun/jos siihen liittyy vielä se käytös, joka humalatilassa tyypillisesti vallitsee. Häiriköidään ja käydään baareissa sekä sitten siellä vieraissa naisissa, kuten tuo "provosoiva vanha uskis" huomautti.
Absolutistia ei maailmassa ole! Sinulla ja meillä kaikilla on jokin orjuutus päällä aina, jos se ei ole alkoholi, niin se on jokin muu. Me emme välttämättä tajua mikä se on, emmekä varsinkaan halua tunnustaa sitä. Monille ongelma on juuri tunnustamattomuus. Mutta se olisi meille aina parempi tunnustaa olevamme moniongelmaisia ja syntisiä Jumalan lapsiksi. Siksi meidän täytyy koko ajan katsoa ja tunnustaen nähdä syntisyytemme syvään vereen. Siellä se on, jossain syvällä sisimmässämme, jonka me haluamme pois itsestämme mutta se ei lähde, ennen kuin Jeesus sen meistä poistaa ja saamme viimein olla Hänen kaltaisensa Isän luona. Siksi on erityisen älytöntä tuomita joku addiktiostaan, varsinkin kun malka on omassa silmässä. Se ei ole se addiktio josta tuomitset, vaan se on se joka on sinut johtanut koukkuun. Se on sinun oma häpeäsi, jonka kanssa elät, tai olet sinut sen kanssa.
Raamattu puhuu juopuneisuudesta ja orjuudesta symbolisesti. Nämä kaikki ovat sitä... juopuminen tarkoittaa suomeksi "hurahtamista" johonkin ja orjuutus taas sitten riippuvuutta siitä mihin hurahti. Ja kun joku juo juopuneiden kanssa, hän vain liittyy "iloisten" peliriippuvuudesta kärsivien joukkoon. Raamatun aikaan kun ei ollut edes tupakointia, ilmeisesti... joten muuta mallia orjuudesta ei ollut kuin fyysinen orjuus ja sen ainoa kunnollinen vertauskuva alkoholiriippuvuus, eli juoppous, joka siihen aikaan saattoi näkyä katukuvassa niin kuin nykyäänkin varmastikin.
Ei ole turhaan sanottu että viisaus lisääntyy lopunaikana ja siksi meillä on nyt ymmärrystä enemmän nähdä Raamattua symbolisesti, eikä aivan kirjaimellisesti, kuten 1800 luvun naisasialiike näki alkoholinkäytön ja 1400 luvun Inkvisitio näki synnin seuraamukset jo maanpäällisenä tuomiovaltaoikeutenaan.