Lue raamattua joka päivä

Keskustele palstaa koskevista asioista
näkymätön ninni

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Vilpitönkin kristitty voi eksyä ja siksi Jeesuksen varoitukset lopunajan harhoista on otettava vakavasti (Matt 24). Jumala sallii eksytyksen tulla (Mark 13:22; 2 Tess 2:11). Kristittyä suojelee eksytykseltä Raamatun mukainen valvominen, johon kuuluvat myös arvostelukyvyn ja ymmärryksen käyttö sekä henkien koetteleminen. Monissa hengellisissä kokouksissa esiintyvät erikoiset ilmiöt (manifestaatiot) eivät ole Pyhästä Hengestä, vaikka monet niin uskovatkin. Ne ovat peräisin toisaalta ihmisen sielun mekanismeista ja kokoustunnelmasta, toisaalta riivaajista eli saatanasta. Kohtaamme niissä voimistuvan okkultistisen karismaattisuuden. Ne johtavat maagisten voimien valtaan. Evankeliumi syntiemme tähden ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta on ainoa todellinen voima (Room 1:16). Siitä kiinnipitävän uskovan on hillittävä itsensä, sanouduttava irti näistä kokemuksista ja keskityttävä uskonelämässään Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin.

"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät" (2. Tim. 4).
lue lisää: http://rovasti.fi/node/277
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Tämä on tärkeä muistutus, kiitos Ninni!
Uskon, että, jos vilpittömin sydämin olemme liikkeellä Pyhä Henki meitä suojelee ja havahduttaa ajoissa.
Otamme sen, mikä hyvää on, kuten Sinetti sanoi.
Tässä asiassa meitä nyt ehkä kehoitetaan kuitenkin koettelemaan henki, jokainen tahollaan.
näkymätön ninni

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Voi älä kiitä minua Pigeon, sillä sydän täynnä tuskaa olen näitä tänne nyt tuonut. Henkien erottamisen armolahja on raskas lahja, joskus tuntuu jopa liian raskaalta. Kun kokee varoituksen jossain asiassa, ei voi sitä siihenkään jättää, siis jättää kuulematta tuota varoitusta, vaan on koetettava parhaansa mukaan toimia oikein ja totuudessa. Joskus siinä onnistuu paremmin joskus huonommin. On opeteltava rakastamaan totuutta, vaikka välillä se tekee hitsin kipeää...
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Kiitos, kun kuuntelit Johdatustasi. Kunnia meidän Herrallemme.
Joku varokello minun hengessäni on estänyt minua kuuntelemasta häntä, en vain osaa määritellä miksi.
Ei kukaan ole tehnyt mielestäni mitään peruuttamatonta ja väärin, mutta meitä kehoitetaan olemaan hereillä tämänkin asian kanssa.
näkymätön ninni

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Aamen Pigeon! Hyvin sanoit!

Nöyrällä mielellä eteenpäin katse kohti Jeesusta Kristusta ja nenä kiinni Raamatussa! :roll:
katso7
Viestit: 1415
Liittynyt: 19 Kesä 2016, 16:58
Viesti:

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja katso7 »

Matt 24:4 katsokaa ettei kukaan teitä eksytä
sitten Jeesus kertoo eksyttäjistä ja ja sodista entä mitä juuri silloin tapahtuu.
Matt24:9 Silloin teidät annetaan vaivaan ja teitä tapetaan ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden
ja silloin monet lankeavat pois...
ja sentähden että laittomuus pääsee valtaan kylmenee useimpien rakkaus ensin Jumalaan ja hänen käskyihinsä sen jälkeen sisrariin ja veljiin jotka ovat uskossa ja ennen kaikkea hukkuviin. Jumalattomilla ei rakkaus kylmene tässä puhutaan uskovista.
Kun nyt kerta sanomien mukaan eleltään niitä viimeisiä päiviä niin moniko teistä on joutunut vaivaan ja joku uskovista ystävistänne on tapetttu Kristuksen tähden itse Jeesus sanoi tämän merkiksi kun hän varoittaa että katsokaa ettei kukaan teitä eksytä asiat pitää ottaa kokonaisuutena.
sit myös Jeesus sanoi jokainen joka haluaa elää jumalisesti Jeesuksessa kristuksessa joutuu vainottavaksi.
Itse Jeesuksken sanottiin tekevän ihmeitä beelsebulin voimalla. Milalnen henkien erottaminen tässä oli kyseessä.no ei ainakaan Jumalan Henki.
Matt autuaita olette te kun ihmiset puhuvat teitä ja solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
Kun näkymätön ninni kerrot että sinulla on henkien erottamisen lahja se on tehty jaettavaksi ei vain tässä yhdessä asiassa. tietysti kaikki kotellaaan ja vain raamatulla. Kerro miten lammas tai karitsa kokouksessa pystyy erottamaan mistä hengestä on kysymys. keneltä sitä pitää kysyä . mielestäni se on jokiaselle kristitylle ja tulee vain kasvun kautta. ei sitä aina voi olla jollekin soittamassa ja kysymässä mistä mikäkin on opettaja . kun on kysymys armolahjoista minusta on aika vaarallista julistaa itsellään olevan jonkun erityisen armolahjan. hedelmät kyllä näkyvät joten valaise meille asiaa ettemme eksy vai laitatko puhelin numerosi.emmme mainosta itseämme vaan Ylösnoussutta Kristusta ja
viisauden ja ilmestyksen hengen Hänen tuntemisessaan.
En elä minä vaan Kristus minussa. siis katse pois itsestä oli millanen tahansa.
Ei kai avioliittoon menevät alttarille toisilleen julista rakastan sinua heikosti vajavaisesti syntisesti luultavsti petän sinut heti ekalla viikolla.
avioliitto on kuva meidät on kihlattu yhdelle ainoalle joten puhutaan hänestä.
pitäisikö minun åysyä synnissä että armo suureksi tulisi poise sanoi Paavali.
se että olen syntinen on aivan eri asia kuin synnin tekeminen. tarvitsemme valinnann joka aamu ketä tottelemaan antaudumme. Tarvimme valkeudessa vaeltamista koska tämä liha ei peri taivasten valtakuntaa mutta se ei tarkoita sitä etttä 10 käskyä pitäs rikkoa mahdollisimman tehokkasti ettäarmo sureksi tulisi. mielestäni heikkous on istä että sanomme tahdon valkeudessa vealtaa jolloin sinin veresi jeesus pitää spitaalin pois elämäsni. jos en tahdo olen kohta täysin spitaalinen tätä on heikkous.
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all
katso7
Viestit: 1415
Liittynyt: 19 Kesä 2016, 16:58
Viesti:

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja katso7 »

Lukekaa rauno helpin kirjoitus
Toisen uskovan lyöminen harhaoppisena!
Asiaa
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Minulla on kysymys, jos jollain olisi tähän viisaus.
En puhu yllä mainitusta julistajasta, enkä kenestäkään tietystä julistajasta erikseen, koska en ole Sanan tuntia. Ihan yleisesti.
Miten voi varoittaa muita niin, ettei joudu syytetyksi toisen uskovan lyömisestä.
Voiko näistä asioista keskustella, ilman että se on syyttämistä.
Pata kattilaa soimaa.
Miten edetä tässä asiassa? Miten Sana opettaa meitä tässä?
Nyt en siis ehtinyt vielä lukea tuota Rauno Helpin kirjoitusta.
näkymätön ninni

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Todella hyvä kysymys Pigeon! Kumpa osaisin vastata tuohon...

Niin Voiko näistä asioista keskustella???
näkymätön ninni

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Sanasta poimittua:

Kirje Titukselle 3

10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
näkymätön ninni

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Kaikki opetus olisi aina koeteltava Jumalan Sanan valossa.
Salome1972

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja Salome1972 »

Sinetti, rakas sisareni Herrassa! Älä jätä tätä palstaa! Vaikka ymmärrän sinua kyllä ja välillä olet ihan yksin täällä kirjoittamassa. Varmasti turhauttavaa. Itse olen iloinnut tavastasi tuoda asioita meille ja rakkaudestasi, joka ilmenee kommenteissa esim. esirukouspyyntöihin. Koen kanssasi syvää Hengen yhteyttä. Olet tämän palstan Äiti.
<3 pysy täällä!!! Please! Herra antakoon sinulle kaikkea mitä tarvitset, ylitsevuotavasti! Ole siunattu Jeesuksen rakkaassa nimessä!
Samuli

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja Samuli »

Tämä on hankala aihe. Jarmo sanoi tuossa alussa oman mielipiteensä aika selvästi. Itse olen Patrickissa nähnyt paljon hyvää ja sitten muutaman asian, jotka ovat aiheuttaneet ristiriitaa.
Tosin taas hetki sitten kuulin radio deissä haastattelun, jossa Patrik puhui kyllä täysin asiaa ja henkeni yhtyi siihen täysin. Sen voin sanoa, että ei meistä kukaan ole täydellinen ja ei meistä kukaan opeta täysin puhdasta oppia tästä syntisestä kehosta käsin. Eli uskonko Patrickiin, en usko. Minä uskon Jeesukseen. Uskonko, että hän johtaa harhaan vahingossa tai tarkoituksella, en usko...mutta sitä en voi tietää. Olkaamme armollisia toisillemme. Ja kiitos Katso7 Raamatun luku muistutuksesta, osui tällä kertaa minuun.
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Tämä on hankala aihe. Ei ollut myöskään tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä.

Tämän linkin laitan nyt tämän ketjun kommentoijille lohduksi ja muillekin tai ainakin minut se sai hyvälle tuulelle.
Jos on aikaa istahtaa viikonloppuna.. :)
https://m.youtube.com/watch?v=TN4jwu9_oOA
Sinettisormus

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tämä oli minulle se tärkein viesti, mitä odotin ninniltä:
Kaikki opetus olisi aina koeteltava Jumalan Sanan valossa.
Tuntui, ettei sanomaani ymmärretty. Toki ymmärsin, että asioita on koeteltava, mutta tehdäänkö se Jumalan Sanan avulla, vaiko tässä tapauksessa "Paavolan" avulla, jota myös syytetään niin kovin monesta.
Kumman Sanoma on tosi, Jumalan vaiko "Paavolan"? Tämä ihminen voisi olla tietysti kuka tahansa.
Ymmärrättehän nyt pointtini? Kun varoituksia tuotiin, oli lähde linkkinä aina Paavola, ei siis Raamattu. :(
Ei ole julistajaa jossa ei olisi hyvän lisäksi, yhtään pahaa, me kaikki olemme ihmisiä ja noilla julistajilla on tänäpäivänä valtava kilpailu ja kateus, niin ei saisi olla. En tietenkään yleistä, sillä kyllä tuolla kentällä niitä nöyriäkin löytyy ... ;)
Sinettisormus

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

... itselläni ei ole tapana lähteä osottelemaan ketään, siksi tämänkin esiin tuominen oli vaikeaa ... ANTEEKSI!!!
Viimeksi muokannut Sinettisormus, 02 Joulu 2016, 21:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
näkymätön ninni

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Helpotus, että et jättänyt meitä sinetti! :)

Toivoisin kyllä Jarmonkin nyt kommentoivan jotain... Antakoon minulle vaikka piiskaa tai raipaniskuja. :oops:
Sinettisormus

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Jarmon kommentti antoi kuin lupa laukauksen tähän kaikkeen ja sitten jarrut ei enää pitäneetkään. Mutta tämän kautta me kaikki myös opimme. :)
kiitosvirsi
Viestit: 106
Liittynyt: 12 Helmi 2016, 17:05

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja kiitosvirsi »

Jumalan Sana on se millä mitataan kaikki.Se on yhä Hengen miekka joka tunkee lävitse ja erottaa hengen ja sielun ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.Painukoon se omaan sydämeeni.Siihen totuuteen tahdon rakastua,se tekee vapaaksi.Tämä lopunajan eksytys on pitkään painanut sydäntäni.En voi enkä tahdo ummistaa silmiäni siltä mitä olen saanut Raamatusta katsella sitä koskien.
näkymätön ninni

Re: Lue raamattua joka päivä

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Aamen kiitosvirsi! Aamen!

Tämä eksytys myös minun sydäntäni painaa ja sen tähden en tahdo olla hiljaa. Ja kun aukaisee suunsa, vääjäämättä satuttaa jotain rakasta ihmistä, mitä ei suin surminkaan tahtoisi tehdä... Voihh...
Vastaa Viestiin