Julkaistu 5.5.2007
 

VENÄJÄLTÄ LOPUNAJAN VÄÄRÄ PROFEETTA

Hoos. 13:13   Hänelle tulee synnyttäjän tuskat. Hän on älytön lapsi, sillä hän ei aikanansa tule esiin kohdusta.
 

Boris Jeltsinin viimeisen matkan hämmästyttävät yhteensattumat

Tzar Boris on se pidättäjä jonka on poistuttava edestä, ennen kuin laittomuuden ihminen ilmestyy? On olemassa aina konkretia ja henkinen taso.

 

Image

Venäjän ensimmäisen presidentin Boris Jeltsinin hautajaispäivänä uutistoimisto ITAR TASS keräsi artikkeliinsa joukon Jeltsiniin ja hänen hautajaisiin liittyviä mielenkiintoisia ja symbolisesti kiehtovia yhteensattumia.

Putinin virka päättyy ja laki ei anna jatkaa. Nimittääkö Putin itsensä Tsaariksi, vai joku muu ja Venäjästä tulee jälleen Monarkia? Tzar = Kuningasten kuningas

 

Boris Jeltsin siunaustilaisuus pidettiin Kristuksen Vapahtajan katedraalissa Moskovan Volhonkalla, jonka jälleenrakentamisessa Boris Jeltsinillä itsellään oli ratkaiseva rooli. Juuri hän oli yksi ensimmäisistä, joka ehdotti tämän maailman suurimman ortodoksikatedraalin jälleenrakentamista. Presidentti Jeltsin oli sitä mieltä, että bolshevikkien 1930-luvulla tuhoaman kansallisesti pyhän katedraalin jälleenrakentaminen palvelee kansakunnan yhtenäistymisprosessia. Niinpä tietenkin.

Myös itse katedraalin ja Boris Jeltsinin kohtalot nivoutuvat mielenkiintoisesti yhteen. Pitkäkestoisen jälleenrakennuksen jälkeen Kristuksen Vapahtajan katedraali avattiin yleisölle 31.12.1999, eli täsmälleen samana päivänä, kun presidentti Jeltsin luovutti valtansa tuolloiselle pääministerille ja sitä kautta presidentin valtaoikeudet perineelle Vladimir Putinille.

2000 alkoi morsiamen merkitseminen, Jeesuksen oman seurakunnan kokoaminen.


Kolmas yhteensattuma liittyy Novodevitshevin hautausmaahan, jonne Boris Jeltsin tänään haudattiin. Hautausmaa nimittäin avattiin yleisölle tänä päivänä tasan kaksikymmentä vuotta sitten sen jälkeen kun se oli ollut neuvostovallan toimesta viisitoista vuotta suljettuna. Vielä mielenkiintoisemmaksi yhteensattumasta tekee se, että päätöksen hautausmaan avaamisesta teki tuolloin Moskovan kaupunginkomitean pääsihteerinä työskennellyt Boris Jeltsin. Jeltsin tuolloin tuskin edes aavisti, että samaisella hautausmaalla tulee vielä joskus olemaan hänen viimeinen leposijansa. Hautausmaa suljettiin 1972 ja Boris Jeltsin avasi sen yleisölle 25.4.1987 -> +20 v

 

Merkityksellinen yhteensattuma on myös se, että jo kuukausia sitten Moskovan Bolshoi teatteri ilmoitti uuden Boris Godunov -oopperaohjauksen ensiesityspäiväksi 25.4.2007, eli saman päivän, jolloin Boris Jeltsinin siunattiin haudan lepoon. Modest Mussorgskyn Boris Godunov -oopperan päähenkilö kuolee lopussa ja tänään Bolshoi teatterissa esitetty ensiesitys eteni lähes samanaikaisesti Boris Jeltsinin hautajaisten kanssa. Boris Jeltsiniä myös kutsuttiin hänen elinaikanaan usein Boris Godunovin oopperaa mukaellen Tsaari Borikseksi. TSAARI ? Tästä minä olen puhunut, Iivana Julman hengestä. TZAR = Kuningasten kuningas.

Vielä yksi mielenkiintoinen yhteensattuma liittyy siihen, että tasan kuukausi ennen kuolemaansa Boris Jeltsin vieraili Kristuksen kastamisen maisemissa Jordan joella. Jeltsin seurueineen tutustui Johannes Kastajan kastepaikkaan ja pesi kätensä Jordan joessa. Samalla hän vieraili myös paikalle vastikään rakennetussa venäläisessä ortodoksisessa kirkossa. Uskomatonta, jotain tällaista odotin. Pesi kätensä aivan kuten Pontius Pilatus. Minä en ole vastuussa tulevista veriteoista ja poistun tästä maailmasta kuukauden kuluttua. Sitten se kaikki saa minun puolestani vaikka alkaa.

Boris Jeltsinistä tuli 133 vuoteen ensimmäinen Venäjän johtaja, jonka kansa hyvästeli kirkossa.

Nyt jään jännäämään 2006 uneni toteutumista, jonka piirsin heti tuoreeltaan silloin paperille.

”sanoi kuka mitä tahansa, se on Iivana Julma”

 

 

Se oli hyvin vahva ja voimallinen uni.

Iivana IV (25. elokuuta 1530 – 18. maaliskuuta 1584) oli Venäjän ensimmäinen tsaari (keisari). Hänet tunnetaan myös nimellä Iivana Julma (Иван Грозный, Ivan Grozni). Venäjän traditiossa hänestä käytetään nimitystä Iivana Vasilinpoika, isänsä ja edeltäjänsä Vasili III:n mukaan. Venäjän sana grozni ei tarkoita julmaa, vaan enemmänkin "ankaraa", pelonsekaista kunnioitusta herättävää. Englanniksi Iivana IV:n epiteetti on "the terrible", hirveä, mikä sekään ei vastaa alkuperäistä venäläistä merkitystä.

Iivana nousi valtaistuimelle kolmivuotiaana 1533 ja kruunattiin tsaariksi 16-vuotiaana 16. tammikuuta 1547. Hallituskautensa alkuvuosina hän teki monia uudistuksia, uudisti lainsäädännön, perusti vakituisen armeijan, loi maapäivät (Zemski sobor), uudisti paikallishallintoa ja alisti kirkon valtiolle. Hänen hallituskautenaan Venäjälle perustettiin ensimmäinen kirjapaino 1565. Kirjanpainajat joutuivat tosin pakenemaan Liettuan suuriruhtinaskuntaan kirjankopioijien painostuksesta. Vuonna 1580 painettiin ensimmäinen koko Raamattu slaaviksi.

Iivana avasi uusia kauppareittejä, Vienanmeren Arkangelin englantilaisille kauppiaille ja liitti Venäjään Kazanin (1552) ja Astrahanin (1556) mongolivaltakunnat, jolloin Volga avautui kaupalle. Tataariväestö tapettiin tai pakkokäännytettiin ja moskeijat poltettiin. Laajentuminen itään onnistui ilman suurempaa vastarintaa. Stroganovin kauppiassuku oli rakentanut kauppalinnoituksia Ob-joen varrelle ja he palkkasivat kasakkapäällikkö Jermak Timofejevitšin avukseen. Hän voitti Siperian mongolikaanin Kuchumin ja valloitti tämän pääkaupungin Kashlikin.

Pyhän Basiliuksen (Vasili Autuaan) kirkko eli Pokrovan katedraali rakennettiin Moskovan Kremliin 1555. Iivanan kerrotaan olleen niin ihastunut kirkon kauneuteen, että hän sokaisi arkkitehdit, jotta he eivät pystyisi rakentamaan mitään upeampaa.

Vuonna 1565 perustettiin "Opritšnina", suoraan tsaarin alaisuudessa oleva valtakunnan alue, jota hallitsivat suoraan tsaarin alaisuudessa olleet virkamiehet, opritšnikit, jotka pitivät ylimystön ja talonpojat kurissa väkivalloin. Hallintojärjestelmä luotiin vastineeksi ylimystölle, joka vastusti tsaarin itsevaltaista hallintotapaa. Opritšnikit teloittivat ja takavarikoivat omaisuuksia mielivaltaisesti ja tuhansia tapettiin. Järjestelmä peruutettiin viimein 1572. Terrori oli kuitenkin autioittanut alueet, joilla se oli ollut voimassa, väestön paettua tsaarin hirmuvaltaa. Vastineeksi säädettiin ensimmäiset lait, jotka rajoittivat talonpoikien muuttovapautta, mikä johti sittemmin maaorjuuteen.

Surmattuaan suuren määrän ylimystöä ja piispan Iivana nimitti Simemon Bekbulatovitšin koko Venäjän suuriruhtinaaksi vuosiksi 1574–1576 ja lähti Moskovasta.

Iivanan hallinnon jälkipuolisko oli vähemmän menestykäs. Länsilaajeneminen pysähtyi Liivinmaan sotiin Ruotsia, Puola-Liettuaa ja Saksalaista ritarikuntaa vastaan. 22-vuotinen sota raunioitti talouden ja armeijan, ja pieniä alueita länsirajan läheisyydestä jouduttiin luovuttamaan. Iivanan paras ystävä ja neuvonantaja, ruhtinas Andrei Kurbski, loikkasi puolalaisten puolelle, ja Iivanan vaimo kuoli, mahdollisesti ylimystön murhaamana. Iivanasta tuli epätasapainoinen ja väkivaltainen.

Sotaväenotot Liivinmaan sotaa varten johtivat väestökatoon ja nälänhätään. Venäjän ennen rikkaimmasta alueesta tuli köyhin. Erimielisyydestä Novgorodin kanssa hän määräsi kaupungin asukkaat tapettaviksi. 1500 ylimystä ja lukuisa, erikseen laskematon joukko vähäisempää väkeä surmattiin. 1581 Iivanan väitetään raivoissaan surmanneen oman poikansa Ivanin.

Iivanan kuoleman jälkeen valtakunta jäi hänen mielisairaalle pojalleen Fjodor I:lle (1584–1598). Käytännön asiat jäivät langolle, Boris Godunoville. Fjodor I:n kuoltua ilman perillistä sammui Rurikin hallitsijasuku, joka oli hallinnut Novgorodissa ja Moskovassa vuodesta 862. Fjodorin vaimo Irina meni luostariin ja Boris Godunov kruunattiin tsaariksi. Hänen aikanaan Moskovaan perustettiin patriarkan istuin, ja Ruotsi ja Puola karkottivat venäläiset Baltiasta (Täyssinän rauha 1595). Vuosina 1601–1603 koettiin suuri nälänhätä. Godunov kuoli 1605, hänen valtaistuimelle noussut poikansa Fjodor II surmattiin, ja Puolan tukemana kruununtavoittelija, joka väitti olevansa Iivanan (vuonna 1591 kuollut) poika Dimitri, kruunattiin tsaariksi. Väkijoukko murhasi vale-Dimitrin pian, ja Venäjällä alkoi sisällissota, sekasorron aika (Smutnoje Vremja), jolloin Puolan joukot miehittivät Moskovan.

 

 

Nouseeko TSAARI nyt kuolleista, miekanhaava 1918 paranee 89 vuoden kuluttua ja kansa ihmettelee. Yhdeksi hetkeksi tekee liiton pedon kanssa, USA:n (Nancyn?) sekä Israelin ja saa täyden vallan vasta 2300 päivää ennen Jeesuksen näkyvää paluuta. Niitä päiviä pitää lyhentää, koska muuten mikään liha ei pelastuisi ja 2300 päivää on vain vähän yli kuusi vuotta. Päiviä lyhennetään kumminkin vuorokauden pituutena eikä päivinä, joten tämä väärä profeetta saa täyden vallan ilmestymisestään vasta muutamien kuukausien kuluttua.

Peto ja väärä profeetta ovat molemmat henkilöitä. Toinen nousee maasta ja toinen merestä. Maasta nouseva on mitä ilmeisimmin tuo profeetta, eli antikristus. Merestä nouseva nousee kansojen joukosta mutta maasta nouseva ei tule edes kohdusta. On myös neljä petovaltiota/valtakonetta.

 

Boris Fjodorovitš Godunov (1552 – 1605) oli Venäjän tsaari vuodesta 1598. Hän oli jo edeltäjänsä Fjodor I:n aikana tosiasiallisesti valtakunnan asioiden johtaja. Godunov-suvun alkuperä on tataariväestön parissa ja siten Boris oli ensimmäinen tsaari jolla ei ollut sukulaisuussidettä myyttiseen Rurikiin. Tämä aiheutti hänelle jatkuvia sisäpoliittisia vaikeuksia, varsinkin hänen poikiensa perinnöllisyyskysymyksessä. Hänen hallitusaikaansa leimaavatkin monet vaikeat kriisit kuten esimerkiksi Vale-Dimitrin tapaus.

Godunov aloitti valtion palvelemisen jo Iivana Julman hovin alaisuudessa. 1571 hän vahvisti asemaansa naimalla tsaarin suosikin, Maljuta Skuratovin, tyttären Marian. 1580 valitsi Iivana Boriksen siskon, Irinan, kruununperijä Fjodorin vaimoksi, mikä toi Borikselle pajarin arvon. Kuolinvuoteellaan nimitti Iivana Boris Godunovin Romanovien kanssa jo täysi-ikäisen kruununprinssin kaitsijaksi - määräys joka pohjautui pitkälti Fjodorin heikkoihin älynlahjoihin.

Fjodorin hallitsijakausi alkoi kapinan merkeissä. Sen tarkoitus oli nostaa prinssi Dimitri II valtaistuimelle Fjodorin sijaan, mutta lopputuloksena hänet ja hänen perheensä karkotettiin Uglitšiin. Fjodorin kruunauksen yhteydessä myös Boris sai osansa kullasta ja kunniasta ja Godunovin tärkeimmän kilpailijan Nikita Romanovitšin kuoleman jälkeen ei hänellä ollut merkittäviä kilpailijoita. Käytännössä valta keskittyi Boriksen käsiin kun heikosta Fjodorista ei ollut valtionasioiden hoitajaksi.

 

Tässä on lähtökohdat jotka yhteen nivouduttua johtavat PIKAISEEN ylösottoon.

Kristus Vapahtajan katedraali (ven. Храм Христа Спасителя) on ortodoksinen kirkko Moskovassa, Venäjällä. Se sijaitsee lähellä Kremliä Moskovajoen rannalla. Katedraali on maailman suurimpia ortodoksisia kirkkorakennuksia ja se edustaa uusbysanttilaista tyyliä. Alkuperäinen kirkko rakennettiin Venäjän Napoleonista saaman voiton kunniaksi.

Asiaton kommentti: Kuva on vinossa jo valmiiksi, koska jotain on kuvassa vinossa, J Kristuksen Vapahtajan Katedraalissa on jotain todellakin vinossa. Jeesushan se olikin, se, se oli joka puuttui. Tästä syystä kuvassa oleva vino katedraali on sen kirkon pohja, jonka Jeltsin rakennutti. Tuonne asettuu Iivana Julma uudelleen syntyneenä? Tzar Iivana Julma, jonka miekanhaava paranee pian.

Historia

Isänmaallisen sodan jälkeen 1812 virisi ajatus pystyttää uusi kirkko Moskovaan ranskalaisista saadun voiton kunniaksi. Aleksanteri I:n käskystä Moskovan Varpusvuorille alettiin rakentaa uusklassista kirkkoa, mutta perustusten sortumisen vuoksi työt keskeytettiin ja uusi kutsukilpailu aloitettiin. Uuden keisarin myötä arkkitehtuurin valtasuuntakin vaihtui perinteisempään. Keisari Nikolai I uskoi kirkon rakentamisen 1830-luvulla arkkitehti Konstantin Tonille, jonka suunnittelema uusbysanttilainen luomus käytti esikuvanaan Konstantinopolin Hagia Sofian kirkkoa.

Nikolai I muurasi uuden kirkon peruskiven nykyiselle paikalle vuonna 1839, mutta rakennustyöt kestivät 44 vuotta, ja katedraali vihittiin vasta 1883 Aleksanteri III:n kruunajaisten yhteydessä. Jo ennen virallista vihkimistä kirkossa sai kantaesityksensä 20. elokuuta 1882 Pjotr Tšaikovskin kuuluisa Orkesterialkusoitto 1812. Kirkon kuoro oli aikoinaan maan parhaita, ja sen kuoronjohtajina toimivat säveltäjät Arhangelski ja Tšesnokov. Fjodor Šaljapin esiintyi hänkin katedraalissa.

Vallankumouksen ja Leninin kuoleman jälkeen Lazar Kaganovitšin johdolla 5. joulukuuta 1931 Moskovan suurin rakennus tuhottiin perustuksiaan myöten räjäyttämällä, koska sen paikalle kaavailtiin vielä suurempaa maamerkkiä - valtaisaa Neuvostojen palatsia. Tämä suunnitelma ei koskaan toteutunut ja paikalle tehtyyn monttuun avattiin myöhemmin maauimala.

Uudelleenrakentaminen

Venäjän ortodoksinen kirkko sai luvan rakentaa Kristus Vapahtajan katedraalin uudelleen entiselle paikalle vanhojen piirustusten mukaan helmikuussa 1990. 5. joulukuuta 1990 paikalle asetettiin symbolinen peruskivi ja 1992 perustettiin rahasto kirkon uudelleenrakennusta varten. Perustustyöt alkoivat syksyllä 1994, alakirkko (Kristuksen kirkastuksen kirkko) valmistui 1996 ja valmis katedraali vihittiin käyttöön 19. elokuuta 2000. Ennallistamisesta vastasi aluksi restauraattori Aleksei Denisov, mutta vastuu siirtyi myöhemmin kuvanveistäjä Zurab Tseretelille, joka lisäsi kirkon kivijalan yläpuolelle kiistellyt pronssiset reliefit (niitä ei alkuperäisessä ollut). Kirkon sisätilan freskokoristelu on sekin saanut osakseen kritiikkiä. Rakentamisen aikataulu oli hämmästyttävän nopea, vaikka hanketta vaivasivat syytökset väärinkäytöksistä. Uusi katedraali ei juridisesti kuulu Moskovan patriarkaatille, vaan kaupunginhallitukselle. Boris Jeltsin, Venäjän ensimmäinen presidentti, joka kuoli 23. huhtikuuta, siunattiin Kristus Vapahtajan katedraalissa 25. huhtikuuta 2007, jonka jälkeen hänet haudattiin Moskovan Novodevitšin hautausmaalle. Novodevitšin hautausmaa (ven. Новодевичье кла́дбище, Novodevitšje kladbištše) on tunnetuin hautausmaa Moskovassa. Novodevitšin hautausmaata ei pidä sekoittaa Pietarissa sijaitsevaan Novodevitšin hautausmaahan. Hautausmaa perustettiin vuonna 1898. Hautausmaalle on haudattu 27 000 ihmistä, joiden joukossa on lukuisia kuuluisuuksia. Neuvostoaikana hautausmaa oli arvojärjestykseltään toinen Kremlin muurin jälkeen. Neuvostoliiton kaaduttua siitä tuli ensimmäinen, koska muuriin ei enää haudata; hautausmaalta alkaa loppua tila, koska neuvostoajan uurnahautauksen tilalle on tullut mittavassa määrin arkkuhautaus. Novodevitšin hautausmaa ei ole vuosiin ollut yleisölle avoinna. Vain omaiset ovat päässeet käymään.

Kuuluisia Novodevitšiin hautattuja:

 

Aleksanteri I (23. joulukuuta 1777 — 1. joulukuuta 1825) nousi Venäjän keisariksi vuonna 1801 isänsä murhan jälkeen. Aleksanteri oli kasvatettu valistusajan hengessä, mutta hän oli myös taipuvainen romantismiin ja mystiikkaan, etenkin valtakautensa loppuvaiheissa. Hän korvasi Pietari Suuren perustamat kollegiot ministeriöillä, mutta menetti kiinnostuksensa suurempiin hallintouudistuksiin.

Porvoon maapäivät - Wikipedia

Aleksanteri I avaa maapäivät Porvoon tuomiokirkossa Aleksanteri I:n Porvoossa käyttämä valtaistuin kuuluu Suomen kansallismuseon kokoelmiin. Istuimen teetti vuonna 1797 keisari Paavali I. Valtaistuin on valmistettu lehmuksesta. Kuvassa oikealla Aleksanteri I:stä esittävä maalaus.

Aleksanteri I avaa maapäivät Porvoon tuomiokirkossa

 

Aleksanteri I:n Porvoossa käyttämä valtaistuin kuuluu Suomen kansallismuseon kokoelmiin. Istuimen teetti vuonna 1797 keisari Paavali I. Valtaistuin on valmistettu lehmuksesta. Kuvassa oikealla Aleksanteri I:stä esittävä maalaus.

 

Porvoon maapäivät ("landtdagar", suomeksi "herrainpäivät", myös Porvoon valtiopäivät, mutta sanaa "valtio" ei suomen kielessä ollut) järjestettiin 1809 Suomen sodan ollessa vielä käynnissä, mutta Venäjän osalta voitettu. Ne olivat Suomen ensimmäiset omat säätyvaltiopäivät. Keväällä 1808 Suomen väliaikainen kenraalikuvernööri Göran Magnus Sprengtporten suunnitteli maapäiviä Turkuun. Suomen säätyjen lähetystö kävi kuitenkin jo syksyllä vannomassa uskollisuuttaan keisari Aleksanteri I:lle Pietarissa. Maaliskuussa keisari keräsi säädyt kokoontumaan Porvooseen Ruotsin valtiopäiväjärjestyksen mukaan. Säädyt vannoivat uskollisuuttaan keisarille, joka puolestaan vakuutti pitävänsä voimassa perustuslailliset oikeudet ja liitti "Suomen kansakuntien joukkoon". Vala ja vakuutus muodostivat jo keskiajalta periytyvän herruussopimuksen ja oikeustradition. Aleksanteri I antoi hallitsijanvakuutuksensa 29. maaliskuuta 1809. Suomi sai pitää vanhat lakinsa, uskontonsa ja erioikeutensa, eikä sitä liitetty suoraan Venäjään, vaan siitä muodostettiin autonominen suuriruhtinaskunta, jonka suuriruhtinas Venäjän keisari oli. Aleksanterin seuraajat antoivat edelleen saman vakuutuksen valtaistuimelle noustessaan.
 

Me Alexander I... Suuri Ruhtinas Suomen maasa... : Wakutus-Kirja... Annettu Borgåsa sinä 15/27 päiwänä Maaliskuusa 1809

Me Alexander I... Suuri Ruhtinas Suomen maasa... : Wakutus-Kirja... Annettu Borgåsa sinä 15/27 päiwänä Maaliskuusa 1809

Valtiopäiviä käytiin heinäkuuhun asti, jolloin keisari palasi päättämään ne. Seuraavan kerran valtiopäivät kokoontuivat vasta Aleksanteri II:n kutsuttua Suomen säädyt Helsingin valtiopäiville vuonna 1863. Pitkää valtiopäivien välistä aikaa nimitetään nimillä "valtioyö" ja "virkavaltaisuuden aika". Suomen suuriruhtinaskunnan juoksevat asiat hoidettiin virkamiesten voimin senaatin johdolla, mutta erityisesti uutta lainsäädäntöä ei saatu säädetyksi ilman valtiopäiviä.

 

Porvoon 1809 säätyjen kokouksesta tuli myöhemmin kiistakysymys. Epäselvää oli, tehtiinkö Porvoossa valtiosopimus ja perustettiinko Suomen valtio, ja mitä tarkoittivat "perustuslait" ja "konstitutioiden mukaiset oikeudet". Suomalaisten näkymyksen mukaan Suomi irrottautui Ruotsista ja muodostui omaksi valtiokseen, joka teki erillisrauhan Venäjän kanssa, säilyttäen oman valtiojärjestyksensä ja hallitusmuotonsa.

Nikolai I (1796–1855) oli Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1825–1855. Hän nousi valtaistuimelle veljensä Aleksanteri I:n jälkeen.

Nikolai oli keisari Paavali I:n ja Maria Fjodorovnan (Sophia Dorothea von Württemberg-Montbéliard) poika. Hänellä oli kaksi vanhempaa veljeä, Aleksanteri ja Konstantin, jotka olivat ennen häntä kruununperimysjärjestyksessä. Hänen veljensä olivat häntä 19 ja 17 vuotta vanhempia.

Aleksanteri I nousi valtaistuimelle Paavali I:n surmanneen salaliiton jälkeen Nikolain ollessa viisivuotias.

 

Aleksanteri I ja Preussin Fredrik Vilhelm III ilmoittivat Nikolain ja Preussin prinsessa Charlotten kihlauksesta illallisilla Berliinissa 1815. Häät järjestettiin 13. heinäkuuta 1817. Tuleva keisarinna otti nimen Aleksandra käännyttyään ortodoksiksi. Nikolain sanotaan rakastaneen vaimoaan, ja hän piti yllä läheisiä välejä sukulaisiinsa Preussissa. Nikolai ja Aleksandra saivat seitsemän lasta: tuleva Aleksanteri II, suuriruhtinaat Konstantin, Nikolai ja Mihail ja suuriruhtinattaret Maria ja Olga. Tytär Aleksandra kuoli 1844. Kun Aleksanteri I kuoli lapsettomana 1825, vuoden 1797 kruununperimysjärjestyksen mukaan Nikolain veli Konstantin olisi ollut laillinen perijä. Hän oli kieltäytynyt ottamasta kruunua naituaan aatelittoman puolalaisen naisen, joten Aleksanteri I oli antanut salaisen manifestin, jolla Nikolai määrättiin perilliseksi. Konstantin kuitenkin julistettiin keisariksi ja hänelle vannottiin uskollisuudenvala. Konstantin kieltäytyi edelleen ja kesti kaksi viikkoa ennen kuin hän sai hallituksen vakuutettua. Kun Nikolai julisti ottavansa kruunun, hän näytti vallankaappaajalta ja häntä vastaan puhkesi upseerien kapina.

Aleksanteri II (29. huhtikuuta 1818 – 13. maaliskuuta 1881) oli Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1855–1881. Aleksanteri II oli Suomelle myötämielinen hallitsija. Hänen aikanaan toteutettiin Venäjällä maaorjien vapauttaminen 19. helmikuuta 1861, minkä vuoksi häntä kutsuttiin myös vapauttajatsaariksi Venäjällä.

Aleksanteri II oli Nikolai I:n ja keisarinna Maria Fjodorovnan (Preussin prinsessa Charlotte) vanhin poika. Hän sai huolellisen kasvatuksen kruununperijäksi. Opettajanaan hänellä oli mm. kuuluisa liberaali runoilija ja romantikko Vasili Žukovski.

Aleksanteri III oli Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1881–1894.

Aleksanteri syntyi vuonna 10. maaliskuuta (26.2. vanhaa lukua) 1845 Aleksanteri II:n ja keisarinna Maria Aleksandrovnan (Hessen-Darmstadtin prinsessa Marie) toisena poikana. Aleksanteri III ei ollut kruununperijä ensimmäisen 20 ikävuotensa aikana. Kun hänen vanhempi veljensä Nikolai kuoli 1865, hän alkoi opiskella lakia ja poliittista filosofiaa. Hänen opettajanaan toimi pääasiassa Konstantin Pobedonestsev, Pyhän synodin prokuraattori, joka oli yksinvaltiuden vannoutunut tukija. Kuolinvuoteellaan tsarevitš Nikolai toivoi, että hänen morsiamensa, Tanskan Kristian IX:n tytär, prinsessa Dagmar naisi hänen seuraajansa. Aleksanterin ja nimen Maria Fjodorovna (1847–1928) ottaneen prinsessan avioliitosta tuli onnellinen. Aleksanteri III ei ollut yhtä vapaamielinen kuin isänsä. Hän oli venäläisen nationalismin ja ortodoksisuuden tukija. Hän oli ulkomaisia, erityisesti saksalaisia, vaikutteita vastaan. Preussin-Ranskan sodan aikana hän oli julkisesti isäänsä vastaan, joka oli Preussin puolella. Turkin sodassa 1877–1878 Aleksanteri komensi hyökkäävän armeijan vasenta sivustaa. Aleksanteri oli pikkutarkka komentaja, ja pettynyt kuten muutkin, kun Berliinin konferenssi vei suuren osa Venäjän voitoista. Aleksanteri III nousi valtaistuimelle 1881, kun hänen isänsä murhattiin. Hän peruutti isänsä valmisteleman itsevaltiaan valtaa rajoittavan perustuslain ja ilmoitti, ettei aikonut rajoittaa valtaansa. Nationalistien mukaan löyhä kuri ja vapaamielisyys johtivat hajanaisuuteen ja vähemmistökansojen omavaltaisuuteen. Aleksanteri II:n vapaamieliset uudistukset taas olivat johtaneet vallankumoukselliseen toimintaan ja hänen surmaansa. Keisarin murhasta järkyttynyt kansa suhtautuikin aluksi myönteisesti kurinpalautukseen. Entinen keisarin kanslian III osasto järjestettiin ohranaksi. Maalaisia tulivat valvomaan aatelistosta valitut poliisiviranomaiset, maapäälliköt. Zemstvojen valtaa vähennettiin ja talonpoikien edustusta niissä. Vallankumousliike saatiin kukistettua puoleksitoista vuosikymmeneksi. Toukokuussa 1887 Aleksandr Uljanov, Leninin vanhin veli, joka oli ollut mukana ns. narodniki-liikkeessä hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen. Aleksanteri III:n valtakaudella kansallisia vähemmistöjä alettiin venäläistää. Valtakunnan asukkaista noin puolet oli venäläisiä, 2/3 kun "vähävenäläiset" ja valkovenäläiset laskettiin mukaan. Näiden seutujen paikallisia "murteita" ei saanut julkisesti käyttää. Veikselin kuvermenttien (ts. Puolan) hallinto ja koulut muutettiin venäjänkielisiksi ja katolisen kirkon toimintaa vaikeutettiin. Kapinoihin osallistuneita liettualaisia pidettiin samalla tavalla ahtaalla. Itämeren maakunnista peruutettiin saksankielisen aatelin keskiajalta periytyvä itsehallinto. Virolaiset ja lättiläiset vapautuivat näin tilanherrojen sorrosta ja hallinto oli tavanomaista kuvermenttihallintoa. Valtiolliset määräykset juutalaisten syrjimiseksi tulivat jälleen voimaan. Aleksanteri III:n valtakauden lopussa teollistuminen alkoi todenteolla. Katovuodet näännyttivät kuitenkin joukoittain ihmisiä vielä 1891–1892. Maan talous saatiin lopulta tasapainoon kun sotia ei käyty. Panssarilaivoja rakennettiin kuitenkin määrätietoisesti. Mustallamerellä oli oltava voimakkaampi kuin Turkki ja Itämerellä tavoitteena oli lyödä Ruotsin ja Saksan yhdistyneet laivastot. Nopeasti kehittyvän tekniikan myötä vanhentunutta laivastoa siirrettiin Tyynenmeren laivastoksi. Saksan ja Venäjän välit katkesivat 1887 Saksan tuettua Itävaltaa Balkanilla. Pietari lähestyi Pariisia ja molempien maiden nationalistit innostuivat liittoajatuksesta. Innostusta ei vähentänyt edes Ranskan jumalaton tasavaltalaisuus ja se, että Venäjän alamainen saisi Marseljeesin esittämisestä karkotuksen Siperiaan. Puolustussopimus maiden välillä solmittiin 1894. Aleksanteri III kuoli 1. marraskuuta (20.10.) 1894 palatsissaan Krimillä, luultavasti vammaan jonka hän oli saanut junaonnettomuudessa Borkissa ja joka oli kehittynyt munuaissairaudeksi.

Nikolai II (syntyi 18. toukokuuta 1868, kuoli 17. heinäkuuta 1918) oli Venäjän keisari, Puolanmaan kuningas ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1894–1917. Hän oli viimeinen hallitsija (tsaari) Romanovien yli kolmesataa vuotta hallinneessa dynastiassa, joka kaatui helmikuun vallankumouksessa 1917. Ennen valtaistuimelle nousuaan Nikolai oli perintöruhtinaana mm. Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kansleri 1881–1894. Suomessa hänet tunnetaan helmikuun manifestin kirjoittajana ja venäläistämistoimenpiteiden aloittajana. Nikolai II:n isä ja edeltäjä oli Aleksanteri III.

Vallastaluopuminen
Ensimmäisen maailmansodan miestappiot ja talouden alamäki, työläisten lakkoilu ja poliittinen agitointi ja mellakointi johtivat lopulta siihen, että Venäjän kansanedustuslaitos, Duuma, julisti ottaneensa hallitusvastuun 12. maaliskuuta 1917 (helmikuun vallankumous). Kaupungin varuskunnan joukko-osastojen ja kasakkojen siirryttyä Duuman puolelle Nikolaille ei jäänyt vaihtoehtoja. Hän sai Duuman puheenjohtajalta Mihail Rodziankolta ja yleisesikunnan päälliköltä Mihail Aleksejevilta sähkeen Pihkovaan ollessaan palaamassa junalla Pietariin rintaman tarkastusmatkalta 15. maaliskuuta 1917, jossa häntä vaadittiin luopumaan vallasta poikansa hyväksi. Tajuttuaan tilanteen vakavuuden hän ymmärsi vallastaluopumisen olevan paras ratkaisu hänen rakastamansa Venäjän ja keisari-instituution säilymisen kannalta, mutta haluttomana eroamaan pojastaan, joka sairasti verenvuototautia, Nikolai hetken mietittyään päättikin siirtää vallan veljelleen suuriruhtinas Mihail Aleksandrovitšille. Tämä kuitenkin kieltäytyi ottamasta kruunua vastaan, koska Duuman edustajat eivät taanneet hänen turvallisuuttaan, jos hän nousisi valtaistuimelle. Valta siirtyi väliaikaiselle hallitukselle.

Vankeus ja kuolema

Kruunusta luopumisen jälkeen

Kruunusta luopumisen jälkeen

Vallastaluopumisen jälkeen Venäjän väliaikainen hallitus otti tehtäväkseen keisariperheen suojelun. Ensin heitä pidettiin vankeina kotonaan Aleksanterin palatsissa Tsarskoje Selossa, mutta myöhemmin vartiojoukkojen karattua vallankumouksellisten puolelle pääministeri Kerenski päätti siirtää perheen turvaan Tobolskiin, Siperiaan.

 

Tobolskissa he saivat elää vielä suhteellisen normaalia elämää, mutta väliaikaisen hallituksen kaaduttua ja bolševikkien kaapattua vallan lokakuun vallankumouksessa otteet heitä kohtaan kovenivat. Ensin tsaari, tsaritsa ja heidän tyttärensä Maria siirrettiin Ipatjevin taloon Jekaterinburgiin, Uralille. Aleksei oli edelleen verenvuotokohtauksen jälkeen huonossa kunnossa, ja hänen kolme sisartaan ja osa palveluskunnasta jäivät edelleen hoitamaan häntä Tobolskiin. Aleksein toivuttua myös heidät siirrettiin Jekaterinburgiin. Jekaterinburgissa tsaariperhe alistettiin vankien asemaan. Heidän huoneidensa ikkunat oli maalattu valkoisiksi ulosnäkemisen estämiseksi, eivätkä he enää päässeet kirkkoon tai saaneet vastaanottaa vierailijoita. Ajan kuluessa vartijat kuitenkin muuttuivat myötämielisemmiksi vankejaan kohtaan, jolloin bolševikkihallinto päätti lähettää tilalle uudet vartijat. Nämä vartijat kuuluivat pahamaineiseen tšekaan, ja he toteuttivat Moskovasta tulleen käskyn teloittaen 16–17. heinäkuuta 1918 välisenä yönä vähän puolen yön jälkeen koko tsaariperheen ja heitä vankeuteen vapaaehtoisesti seuranneet kamarineito Anna Demidovan, perheen lääkäri tohtori Botkinin, kokki Haritonovin ja palvelija Truppin Ipatjevin talon kellarissa. Teloitusryhmää johti Jakov Jurovski.

Uudelleenhautaus ja Pyhäksi julistaminen

Tsaari Nikolai II perheineen pyhimyksiksi kuvattuina ikonissa

Tsaari Nikolai II perheineen pyhimyksiksi kuvattuina ikonissa

 

Ruumiit vietiin pois kuorma-autolla, tuhottiin polttamalla ja hapolla, ja heitettiin tyhjään kaivoskuiluun. Myöhemmin ruumiit siirrettiin toisaalle turvallisempaan paikkaan ja ne löydettiin vasta 1979. Vuonna 1991 ruumiit kaivettiin ylös ja tunnistettiin DNA-kokeilla 30. tammikuuta 1998. Täsmälleen 80 vuotta kuolemansa jälkeen 17. heinäkuuta 1998 tsaariperheen jäännökset haudattiin valtiollisin kunnianosoituksin Pietari-Paavalin linnoituksen kirkkoon Pietarissa. Elokuussa 2000 Venäjän ortodoksisen kirkon Synodin päätöksellä tsaariperhe kanonisoitiin pyhiksi.

 

Pyhäksi julistaminen antaisi erinomaisen lähtökohdan nousta kuin Kristus konsanaan kuolleista. Kuka enää epäilisi niin suurta ihmettä. Pian sen sitten näkee... jos?

Romanov-suku

Romanov-suvun lippu (Venäjän keisarikunnan lippu vuosina 1858-1883) Romanov-suvun lippu (Venäjän keisarikunnan lippu vuosina 1858-1883) Romanov on venäläinen aatelissuku. Romanovit olivat Venäjän hallitsijoita yhtäjaksoisesti vuosina 1613–1917.

Romanovit nousivat Venäjän hallitsijasuvuksi vuonna 1613, kun Mikael Romanov (Mihail I) kruunattiin Venäjän tsaariksi. Ennen Mikael Romanovin valtakautta Venäjällä oli ollut viidentoista vuoden pituinen sekasorron aika. Vuoden 1613 vallankumouksessa Mikael Romanov nousi valtaistuimelle.

Mikael Fjodorovitš Romanov (venäjäksi Михаи́л Фёдорович Рома́нов, s. 12. heinäkuuta 1596 - k. 13. heinäkuuta 1645) oli Venäjän tsaari vuosina 1613–1645. Hän oli ensimmäinen hallitsija Romanovin suvusta.

Mikael Romanovin isä oli Rostovin metropoliitta Filaret, joka oli joutunut puolalaisten vangiksi. Vuonna 1613 zemski sobor päätti interregnumin ja metropoliitta Filaretin poika, joka piileskeli Ipatjevin luostarissa Kostromassa, valittiin yksimielisesti uudeksi tsaariksi vain 17-vuotiaana.

 

Zemski sobor, valtakunnankokous toivoi pääsevänsä vaikuttamaan uuteen hallitsijaan. Niin kävikin ja Mikael piti kokouksen lähes koko ajan koolla vuoteen 1622 asti. Lähinnä häntä olivat hänen äitinsä suku Saltykovit ja näiden ystävät. Soborin määräykset takasivat myös jälleenrakennuksen vaatimien verojen toteutumisen koko maassa. Filaret pääsi 1619 palaamaan Puolasta. Mikael antoi isälleen partiarkan arvon ja arvonimen Veliki gosudar, suuri hallitsija, joka kuului perinteisesti vain tsaareille. Filaretista tuli kuolemaansa 1633 saakka Venäjän todellinen hallitsija. Zemski sobor koottiin jälleen 1632 ja sitä tarvittiin 1642 saakka. Romanovit syrjäytettiin vallasta vuonna 1917 helmikuun (maaliskuun) vallankumouksessa, jolloin valta siirtyi Venäjän väliaikaiselle hallitukselle.

Ensin Iivana Julma 16.1.1547 sitten Boris -> Ensin Mikael I Romanov 1613 ja lopuksi Mikael II Romanov -> Kunnes miekanhaava parani. ??? Mikael Gorbatshov I ja lopuksi Putin pidättäjä ? -> Mikael ?? II (nousee maasta)

Muuta
Romanovien sukulinjan on epäilty biologisessa mielessä katkenneen Pietari III:een. On epäilty, että hän olisi ollut steriili ja että Paavali I:n biologinen isä olisi ollut joku Katariina II:n rakastajista.
Venäjää hallinneet Romanovit

Katariina II Suuri

 

Katariina II Suuri

Mikael Aleksandrovitš (1917) – Nikolai II luovutti vallankumouksessa kruunun veljellensä, josta tämäkin joutui heti luopumaan.

Suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitš (ven. Михаил Александрович Романов, Mihail Aleksandrovitš Romanov, s. 22. marraskuuta 1878 vanhaa lukua, k. 12. kesäkuuta 1918) oli Aleksanteri III:n ja Maria Fjodorovnan poika ja keisari Nikolai II:n veli. Mikaelin isoisä oli Aleksanteri II. Nikolain lisäksi Mikaelilla oli 4 sisarusta

Veljensä Georgijn kuoleman jälkeen vuonna 1899 Mikaelistä tuli kruununperillinen kunnes Nikolaille syntyi poika, Aleksei, vuonna 1904.
Mikael aloitti suhteen Natalja Sergejevna Wulffertin (os. Šeremetervskaja), kahdesti eronneen aatelittoman naisen kanssa. He saivat pojan Georgijn vuonna 1910. Mikael nimesi pojan veljensä Georgij Alekandrovitš Romanovin mukaan.Georgij tunnettiin nimellä kreivi Brasov ja hän kuoli auto-onnettomuudessa 22. heinäkuuta vuonna 1931.
Mikael matkusti naisen kanssa ulkomaille ja he menivät salaa naimisiin Wienissä Pyhän Savvan serbialaisessa kirkossa 30. lokakuuta 1911. Ulkomaiset tiedustelupalvelut kuitenkin jäljittivät paria tiukasti ja Mikael menetti perintöruhtinas Aleksein syntymän jälkeen vuonna 1904 saamansa sijaishallitsijan arvonimen, eikä saanut palata kotimaahansa.
Mikael sai palata Venäjälle sodan sytyttyä. Hänen vaimonsa käytti nyt arvonimeä kreivitär Brasova. Hän puheli duuman vasemmistoedustajien kanssa, jopa asioita, joista kuka tahansa muu olisi kyyditty pariksikymmeneksi vuodeksi Siperiaan.
Suuriruhtinas Mikael komensi ensimmäisessa maailmansodassa ratsuväen "Villiä divisioonaa" ja palkittiin Pyhän Yrjön ristillä.
2. maaliskuuta/15. maaliskuuta vuonna 1917 Nikolai II luopui Pihkovassa kruunusta, jonka hän jätti veljelleen. Seuraavana päivänä Mikael allekirjoitti Pietarissa manifestin, jossa hän sanoi suostuvansa vain jos perustuslakia säätävä kokous niin päättäisi.
Historioitsijat eivät ole yksimielisiä siitä, oliko Mikael viimeinen keisari, Mikael II. Toisten mielestä hänestä tuli keisari Nikolai II:n luovuttua kruunusta. Toisten mielestä hänestä olisi tullut keisari vain hyväksyessään aseman. Oli tai ei, hänen valtansa olisi kestänyt vain päivän, ja kysymyksestä tuli teoreettinen, kun monarkia de facto lopetettiin.
Luotettavimpien arkistolähteiden mukaan Mikael teloitettiin Permin lähistöllä 12. kesäkuuta 1918 Permin Tšekan käskystä.

Kuka nouseekaan kuin Kristus konsanaan kuolleista?
Hoos. 13:13   Hänelle tulee synnyttäjän tuskat. Hän on älytön lapsi, sillä hän ei aikanansa tule esiin kohdusta.

 

PALUU >>>