syksyllä 2011 Näin ihan vähän aikaa sitten unen, joka oli herättelevä. Olin unessa lähdössä matkalle, jota en ollut itse tilannut. Unessa minulle sanottiin, että matka alkaa pian ja olisi syytä alkaa tehdä matkavalmisteluja. Pakkasin matkalaukkua, mutta sitten ääni sanoi, että en tarvitsisi mitään niistä. Ainoa mitä matkalle tarvitsisin olisi Raamattu. Matkan oli määrä alkaa aivan yön pimeimmällä hetkellä. Unessa aloin epätoivoisesti ajaa bussilla eri pysäkeille keräämään ihmisiä mukaan matkalle. Ihmiset olivat ihmeissään. Kaikilla oli kiire kaikkiin huvituksiin, eivätkä he ottaneet ollenkaan todesta sitä, että lähtöhetki oli käsillä. Ihmiset eivät unessani ollenkaan ymmärtäneet, mihin he edes olivat matkalla tai että heidän tuli ylipäätään olla matkalla johonkin. Yritin puhua ihmisille, mutta heitä kaikkia vaan nauratti. Jumalan tuomiot olivat naurun ja pilkan kohteena. Ihmiset pysäkeillä vannoivat olevansa kristittyjä, mutta he kielsivät Jumalan voiman. He nauroivat minulle ja haukkuivat kerettiläiseksi - ilonpilaajaksi. Ei ollut kuulemma aika miettiä Jumalan tuomiota, koska nyt tehtiin suurta elonkorjuuta Herran elovainioilla. Herran kenraalit kaatoivat ihmisiä, nauroivat ja pilkkasivat. Ihmiset olivat pysäkeillä kuin sidottuina kahleisiin, valheen verkko piti heitä otteessaan. He eivät saaneet ravintoa ollenkaan. He eivät tienneet enää, että Jumalan voima tulee parannuksen teon jälkeen, kun ihminen katuu syntejään. He kumarsivat johtajiaan, jotka olivat susia lammasten vaatteissa. Johtajat julistivat, että ei ole mitään syntiä, mitä ihmisen pitäisi katua - on vain psykologista luonteen heikkoutta, jota voidaan parannella kaikenlaisten psykoanalyysien keinoin. Ajoin bussilla eteenpäin pimeydessä - vain muutama uskollinen oli kyydissä. He olivat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä. He tiesivät olevansa syntisiä armahdettuja.