Annettu Helsingissä 13. päivänä
kesäkuuta 1929
Avioliittolaki
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1
Avioliiton päättäminen.
1 luku
Yleisiä säännöksiä.
1§
Avioliitto on päätettävä kirkollisella tai
siviilivihkimisellä.
Ennen vihkimistä on avioliittoon kuulutettava.
2§
Avioliittoon ei saa mennä mies, ennenkuin
on kahdeksantoista eikä nainen ennenkuin on
seitsemäntoista vuotta täyttänyt, ellei tasavallan presidentti ole antanut
siihen lupaa.
3§
Alaikäinen, joka ei ennen ole ollut naimisissa, älköön menkö
avioliittoon vanhempiensa suostumuksetta. Jos toinen vanhemmista on kuollut tai
ei ole osallinen alaikäisen huoltoon taikka jos häneltä ei voida ilman melkoista
hankaluutta tai ajanhukkaa hankkia lausumia asiasta, olkoon toisen suostumus
riittävä. Milloin näin on laita molempien vanhempien suhteen, on avioliittoon
hankittava muun holhoojan taikka uskotun miehen suostumus.
Joka on julistettu holhottavaksi, älköön ilman holhoojan
suostumusta menkö avioliittoon.
Milloin suostumus avioliittoon evätään, voi oikeus sallia
avioliiton, jos epäämiseen ei ole pätevää syytä.
4§
Mies, joka on ollut naimisissa, älköön tasavallan
presidentin luvatta menkö uuteen avioliittoon, ennenkuin
kuusi kuukautta on kulunut aikaisemman avioliiton purkautumisesta.
Sama olkoon laki naisesta, jos hän avioliiton purkautuessa
ei ollut raskaana tai sen jälkeen on synnyttänyt lapsen. Muuten älköön nainen,
joka on ollut naimisissa, uudelleen menkö avioliittoon, ennenkuin
aikaisemman avioliiton purkautumisesta on kulunut kymmenen kuukautta.
5§
Kirkollinen vihkiminen saadaan toimittaa muussakin
uskonnollisessa yhdyskunnassa kuin evankelisluterilaisessa tai
kreikkalaiskatolisessa kirkossa, jos valtioneuvosto on yhdyskunnalle antanut
vihkimisoikeuden.
Jos kihlakumppanit tai toinen heistä ei kuulu mihinkään
uskonnolliseen yhdyskuntaan tai jos jompikumpi tai molemmat kuuluvat sellaiseen
uskonnolliseen yhdyskuntaan, jossa vihkimistä ei saada toimittaa, on avioliitto
päätettävä siviilivihkimisellä. Sama olkoon laki, jos kihlakumppaneista toinen
kuuluu kristilliseen ja toinen ei-kristilliseen uskonnolliseen yhdyskuntaan tai
jos he kuuluvat kumpikin eri ei-kristillisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin,
vaikka näillä yhdyskunnilla tai jommallakummalla niistä onkin vihkimisoikeus.
2 luku
Kihlaus.
6§
Mies ja nainen, jotka ovat sopineet avioliittoon menemisestä
toistensa kanssa, ovat kihlautuneet.
Sille, joka ei saa mennä avioliittoon toisen suostumuksetta,
ei kihlauksesta, milloin suostumusta siihen ei ole annettu, johdu muita
velvoituksia, kuin mitä 7 ja 9 §:ssä mainitaan.
7§
Jos kihlaus puretaan, olkoon kumpaisellakin kihlakumppanilla
oikeus saada takaisin ne lahjat, mitkä hän kihlauksen johdosta on kihlatulleen
antanut.
Jos jompikumpi kuolee, saakoon eloonjäänyt niin ikään
takaisin toiselle antamansa lahjat, mutka pitäköön, mitä hän itse on saanut.
Milloin lahja ei ole tallella, harkitkoon oikeus, onko sen
arvo korvattava.
8§
Kihlakumppani, joka pätevättä aiheetta on purkanut
kihlauksen, voidaan, sikäli kuin harkitaan kohtuulliseksi, velvoittaa
suorittamaan kihlatulleen tai tämän vanhemmille taikka muulle henkilölle
korvausta siitä vahingosta, mikä näille on koitunut niistä toimenpiteistä,
joihin ovat ryhtyneet kihlauksen johdosta tai aiottua avioliittoa varten.
Jos kihlauksen purkamiseen on ollut pätevä aihe, joka on
luettava jommankumman kihlakumppanin syyksi, olkoon tämä korvausvelvollinen sen
mukaan, kuin 1 momentissa on sanottu.
Kihlauksen purkamisen johtuessa pätevästä aiheesta, jota ei
käy lukeminen kumpaisenkaan kihlakumppanin syyksi, voidaan toinen heistä, jos
erittäin painavia syitä on, velvoittaa osaksi korvaamaan sellainen vahinko,
josta 1 momentissa puhutaan.
9§
Jos mies on maannut kihlattunsa ja kihlaus sittemmin
puretaan, olkoon velvollinen suorittamaan kihlatulleen kohtuullisen hyvityksen,
jollei tämä ole syypää kihlauksen purkautumiseen. Jos kihlaus purkautuu miehen
kuoleman johdosta, voidaan naiselle niin ikään, milloin siihen on erityistä
aihetta, määrätä suoritettavaksi sellainen hyvitys, ei kuitenkaan enempää, kuin
mikä vastaa puolta miehen jäämistön säästöstä.
3 luku
Avioesteet.
10§
Ne, jotka ovat toisilleen sukua suoraan takenevassa
ja etenevässä polvessa tahi sisaruksia taikka joista toinen on toisen veljen
tai sisaren jälkeläinen, älkööt menkö keskenään avioliittoon.
Henkilöiden kesken, joista toinen on ollut naimisissa toisen
takenevassa tai etenevässä polvessa olevan sukulaisen
kanssa, olkoon avioliitto niin ikään kielletty.
Avioliitosta lapseksiottajan ja
ottolapsen kesken on voimassa, mitä siitä on erikseen säädetty.
11§
Avioliittoon älköön menkö se, joka on mielisairas tai
tylsämielinen.
12§
Se, jolla on kaatumatauti, joka ei pääasiallisesti johdu
ulkonaisista syistä, tai tarttuvalla asteella oleva sukupuolitauti, älköön
menkö avioliittoon, ellei ole siihen saanut tasavallan presidentin lupaa.
Kuuromykkä älköön myöskään sellaisetta luvatta menkö
avioliittoon toisen kuuromykän kanssa, paitsi milloin jommankumman kuuromykkyys
ei ole synnynnäistä.
4 luku
Kuuluttaminen.
13§
Kuulutuksen avioliittoon antaa evankelisluterilaisessa
kirkossa kirkkoherra, kreikkalaiskatolisessa kirkossa seurakunnanesimies ja
muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa seurakunnan johtaja tai seurakunnan
hallituksen siihen valtuuttama hallituksen jäsen.
Siviiliavioliittoon antaa kuulutuksen maalla ja kauppalassa
kihlakunnantuomari tai kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja taikka erityinen
korkeimman oikeuden määräämä viranomainen sekä kaupungissa maistraatin
puheenjohtaja tai maistraatin määräyksen mukaan joku sen lainoppineista
jäsenistä taikka järjestysoikeuden puheenjohtaja.
14§
Kuulutusta on molempien kihlakumppanien pyydettävä sen
paikkakunnan kuulutusviranomaiselta, missä nainen on kirkonkirjoihin tai
vastaavaan rekisteriin merkittyä.
15§
Ennenkuin
kuulutus saadaan antaa, tutkikoon kuulutusviranomainen, onko avioliitto lain
mukaan sallittu.
Kun avioliitto aiotaan päättää kirkollisella vihkimisellä,
olkoon kuulutuksen antamisen ehtona sen lisäksi, mitä siitä asianomaisessa
uskonnollisessa yhdyskunnassa on määrätty.
16§
Kun kuulutusta pyydetään, on kihlakumppanien esitettävä
tarpeellinen selvitys siitä, että avioliitto on sallittu, mikäli tämä ei käy
selville kirkonkirjasta tai rekisteristä, joka on kuulutusviranomaisen
käytettävänä.
Kumpaisenkin kihlakumppanin on myöskin
annettava kuulutusviranomaiselle kirjoitus, jossa hän vakuuttaa, etteivät
kihlakumppanit ole keskenään sellaisessa sukulaisuudessa tai lankoudessa, jossa avioliitto on kielletty, ja ettei hän
sairasta sellaista tautia, joka on avioliiton esteenä, sekä ilmoittaa, onko hän
aikaisemmin mennyt avioliittoon.
Mitä 2 momentissa on sanottu, älköön sovellettako, sikäli
kuin lupa avioliittoon on hankittu.
17§
Kun kuulutus annetaan kirkollisella vihkimisellä
päätettävään avioliittoon, on se kuulutusviranomaisen toimesta kolmena
sunnuntaina peräkkäin luettava julki kirkossa siinä tai niissä seurakunnissa,
joihin kihlakumppanit kuuluvat.
Kuulutus siviiliavioliittoon on julkipantava neljäntoista
päivän ajaksi, julkipanopäivää niihin lukematta, sen tai niiden kuntain kunnallisia
ilmoituksia varten varatulle taululle, missä kihlakumppanit ovat
kirkonkirjoihin tai vastaavaan rekisteriin merkityt.
18§
Joka tahtoo estää aiottua avioliittoa, esittäköön syynsä 14
§:ssä mainitulle kuulutusviranomaiselle, jonka on tutkittava, onko avioliitto
sallittu.
19§
Sille, joka on avioliittoon kuulutettu, älköön tasavallan
presidentin luvatta annettako kuulutusta muuhun avioliittoon, ennenkuin kuusi kuukautta on kulunut kuluttamisesta, ellei
kihlakumppani sitä ennen ole kuollut.
20§
Jos kihlakumppani on
hengenvaarallisesti sairaana taikka on sodan aikana sotapalveluksessa tai
siihen kutsuttu, saadaan kuuluttaminen kirkollisella vihkimisellä päätettävään
avioliittoon toimittaa julkilukemalla kuulutus vain yhden kerran ja
siviiliavioliitto päättää kuulutuksetta.
5 luku
Vihkiminen.
21§
Kirkollinen vihkimien on papin sekä siviilivihkiminen 13 §:n
2 momentissa mainitun viranomaisen toimitettava.
22§
Kirkollisen vihkimisen toimittaa joku sen uskonnollisen
yhdyskunnan pappi, johon nainen kuuluu.
Siviilivihkimisen toimittaa se, joka on antanut kuulutuksen,
tai muu viranomainen, jolla on oikeus toimittaa sellainen vihkiminen.
23§
Vihkimistä älköön toimitettako, jos vihkijä tietää, että
avioliitto ei ole sallittu.
Jos vihkimistä pyydetään muulta kuin siltä, joka on antanut
kuulutuksen, on ennen vihkimistä esitettävä kuulutusviranomaisen todistus
siitä, että kuuluttaminen on toimitettu ja ettei ole tiedossa seikkaa, joka
estäisi avioliiton.
Jos kuuluttamisesta on kulunut enemmän kuin kuusi kuukautta,
älköön vihkiminen enää sen nojalla tapahtuko.
24§
Jos kihlakumppanit tahtovat avioliiton päätettäväksi
kuulutuksetta, on heidän esitettävä vihkijälle 16 §:ssä säädetty selvitys ja
annettava siinä mainittu vakuutus, ja tutkikoon vihkijä, saako vihkiminen tapahtua.
25§
Vihkiminen toimitetaan siten, että vihkijä, kihlakumppanien
ollessa samaan aikaan saapuvilla hänen edessään ja kumpaisenkin kohdaltaan
vastattua myöntävästi kysymykseen, tahtooko hän mennä kihlattunsa kanssa
avioliittoon, julistaa heidät aviopuolisoiksi. Ellei vihkimistä ole näin
toimitettu, on se mitätön.
Vihkiminen on toimitettava sukulaisten tai muiden
todistajain läsnä ollessa.
Kirkollisessa vihkimisessä on muuten noudatettava
asianomaisen yhdyskunnan vihkimismenoja. Siviilivihkiminen toimitetaan
vahvistetun kaavan mukaan.
6 luku
Erinäisiä säännöksiä
26§
Kanne lahjojen takaisinsaamisesta sekä hyvityksestä tai
muusta vahingonkorvauksesta kihlauksen purkautumisen johdosta on tehtävä kuuden
kuukauden kuluessa siitä, kun kihlaus on purkautunut.
27§
Jos kihlautunut nainen ei ole Suomessa merkitty
kirkonkirjoihin tai vastaavaan rekisteriin, on kuulutusta pyydettävä sekä
kuulutus hänen osaltaan luettava julki tai julkipantava siellä, missä hän
oleskelee.
Mitä edellä on sanottu, on vastaavasti sovellettava
kuulutuksen julkilukemiseen tai julkipanoon miehen osalta, jos hän ei ole
Suomessa kirjoissa.
28§
Kihlakumppani, joka on tyytymätön siihen, että kuulutus tai
vihkiminen on evätty, voi siitä tehdä kantelun sille viranomaiselle, jonka
tutkittava kuulutusviranomaisen tai vihkijiin
virkavirhettä koskeva asia on.
29§
Hovioikeuden päätökseen, jossa holhouksenalaiselle on
annettu lupa mennä avioliittoon, älköön muutosta haettako.
II
Puolisoiden oikeussuhteet.
1 luku
Yleisiä säännöksiä.
30§
Kun avioliitto on päätetty, tulee miehen ja vaimon, toinen
toistaan tukien, yksissä neuvoin toimia perheen hyväksi.
31§
Puolisot ovat keskenään oikeudellisesti yhdenvertaiset,
mikäli ei jäljempänä toisin sanota.
Puolisoiden oikeudesta olla lastensa holhoojia säädetään
erikseen.
32§
Vaimo saa avioliittoon mennessään miehensä sukunimen;
käyttäköön kuitenkin, jos hän tahtoo ja ennen vihkimistä siitä vihkijälle
ilmoittaa, sitä nimeä, mikä hänellä oli naimattomana ollessaan, ja miehensä
nimeä niin yhdistettyinä, että hänen nimensä käy miehen nimen edellä.
Avioliitossa syntyneet lapset saavat isänsä sukunimen.
33§
Avioliitto ei rajoita puolison oikeutta tehdä sopimuksia,
mikäli 2 luvussa ei toisin säädetä, eikä myöskään hänen oikeuttaan esiintyä
kantajana ja vastaajana.
Puolisot saavat tehdä sopimuksia myöskin
keskenään, kuitenkin ottaen huomioon, mitä 3 luvussa sanotaan.
2 luku
Puolisoiden omaisuus.
34§
Se omaisuus, mikä puolisolla on avioliittoon mennessään,
kuuluu edelleen hänelle. Niin ikään on hänen omaisuuttaan, mitä hän avioliiton
aikana saa.
35§
Kumpaisellakin puolisolla on avio-oikeus toisen omaisuuteen.
Sen nojalla saavat omaisuuden osituksessa eloonjäänyt puoliso ja kuolleen
puolison perilliset taikka kumpikin puoliso puolet puolisoiden omaisuuden
säästöstä, sen mukaan kuin IV osassa tarkemmin säädetään.
Avio-oikeutta ei kuitenkaan ole omaisuuteen, josta
avioehtosopimuksin taikka lahjakirjassa tai testamentissa on niin määrätty,
eikä myöskään siihen, mikä on tullut sellaisen omaisuuden sijaan. Jos sitäpaitsi on määrätty, että aviooikeutta
ei ole myöskään tällaisen omaisuuden tuottoon, noudatettakoon tätä määräystä.
Oikeuteen, jota ei voida luovuttaa tai joka muuten
luonteeltaan on henkilö kohtainen, on avio-oikeutta,
koskeva määräyksiä sovellettava ainoastaan sikäli, kuin ne eivät ole vastoin
sitä, mitä sellaisesta oikeudesta erityisesti on voimassa.
Jos puolison omaisuus on luovutettu konkurssiin, älköön milloin toinen
puoliso vuoden kuluessa konkurssin alkamisesta siitä esittää kirjallisen
vaatimuksen 43 §:ssä mainitulle oikeudelle, kumpaisellakaan puolisolla olko
avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Kirjoitukseen, josta tässä puhutaan, on
sovellettava, mitä sanotun pykälän 2 momentissa säädetään avioehtosopimuksesta.
36§
Kumpikin puoliso vallitkoon omaisuuttaan 37―39 §:ssä
mainituin rajoituksin.
37§
Puoliso hoitakoon omaisuutta, johon toisella puolisolla on
avio-oikeus, niin, ettei se aiheettomasti vähene tämän vahingoksi.
38§
Puoliso älköön luovuttako älköönkä velasta kiinnityttäkö
kiinteää omaisuutta, johon toisolla puolisolla on aviooikeus, ellei tämä kirjallisesti ole antanut siihen
suostumustaan.
Milloin puoliso on toisen puolison suostumuksetta ryhtynyt 1
momentissa mainittuun toimeen, olkoon tämä pätemätön, jos toinen puoliso siitä
nostaa kanteen kuuden kuukauden kuluessa saatuaan toimesta tiedon. Jos puoliso
kuolee, ennenkuin on menettänyt kannevaltansa. olkoon
hänen perillisillään sama kanneaika lukien hänen kuolemastaan.
Mitä tässä pykälässä säädetään, sovellettakoon myöskin sellaiseen toisen maalla olevaan laitokseen, joka
hallintaoikeuksineen maahan voidaan maanomistajaa kuulematta luovuttaa
kolmannelle henkilölle.
39§
Älköön puoliso toisen puolison suostumuksetta luovuttako
irtainta omaisuutta, johon tällä on avio-oikeus ja joka kuuluu puolisoiden
yhteisesti käytettävään asuntoirtaimistoon tai on toisen puolison tarpeellisia
työvälineitä taikka on tarkoitettu lasten, henkilökohtaista käyttöä varten. Jos
toisen puolison lausuma ei ole saatavissa taikka ilman melkoista hankaluutta
tai ajanhukkaa hankittavissa, älköön kuitenkaan hänen suostumuksensa olko
tarpeellinen.
Milloin 1 momentissa mainittua omaisuutta on vastoin sen
säännöksiä luovutettu ja saaja ei ole ollut vilpittömässä mielessä, olkoon
luovutus pätemätön, jos toinen puoliso siitä nostaa kanteen kolmen kuukauden
kuluessa saatuaan luovutuksesta tiedon tai viimeistään kuuden kuukauden
kuluessa siitä, kun omaisuus on saajalle annettu; ja olkoon kantajalla oikeus
pitää mainittu omaisuus hallussaan, niin kauan kuin siihen on sovellettavissa,
mitä 1 momentissa sanotaan.
Mitä edellä tässä pykälässä sanotaan luovutuksesta,
sovellettakoon myöskin panttaukseen.
40§
Jos puoliso 38 tai 39 §:ssä mainitussa tapauksessa
kieltäytyy antamasta suostumustaan kiinteän omaisuuden kiinnittämiseen taikka
irtaimen omaisuuden luovuttamiseen tai panttaamiseen voi oikeus hakemuksesta
sallia sellaisen toimen, milloin kieltäytymiseen ei havaita olevan syytä.
3 luku
Avioehtosopimukset sekä puolisoiden
väliset lahjat.
41§
Ennen avioliittoa tai sen aikana tekemässään
avioehtosopimuksessa voivat kihlakumppanit tai puolisot määrätä, että
avio-oikeutta ei ole sellaiseen omaisuuteen, joka jommallakummalla heistä on tai
jonka hän myöhemmin saa. Samassa järjestyksessä voidaan sopia siitä, että
puolisolla on avio-oikeus omaisuuteen, johon hänellä aikaisemmin tehdyn
avioehtosopimuksen perusteella ei olisi sellaista oikeutta.
Muita kuin tässäsanottuja
poikkeuksia älköön kihlakumppanien tai puolisoiden välisin sopimuksin tehtäkö
siitä, mitä puolisoiden omaisuussuhteista on säädetty.
42§
Avioehtosopimus on tehtävä kirjallisesti. Vajavaltainen
hankkikoon siihen myöskin holhoojansa kirjallisen
suostumuksen.
43§
Avioehtosopimus on annettava sen paikkakunnan oikeuteen,
missä miehellä on asunto ja koti, tai, ellei hän asu Suomessa, Helsingin
raastuvanoikeuteen.
Oikeus ottakoon avioehtosopimuksen sitä varten pidettävään
pöytäkirjaan sekä toimittakoon viivytyksettä sopimuksen antamisesta oikeuteen
kuulutuksen virallisiin sanomalehtiin.
Milloin oikeuden istuntopäivää ei ole, saa
avioehtosopimuksen maalla antaa tuomarille, jonka tulee pitää huoli siitä, että
2 momentin säännöksiä noudatetaan.
44§
Avioehtosopimus, jonka kihlakumppanit ovat tehneet, tulee
voimaan avioliiton päättämisestä, jos se annetaan oikeuteen tai 43 §:n 3
momentissa mainitussa tapauksessa tuomarille kuukauden kuluessa siitä päivästä,
jona avioliitto on päätetty; muuten olkoon avioehtosopimus voimassa siitä
päivästä, jolloin se on otettu oikeuden pöytäkirjaan.
45§
Jos kihlakumppani tahtoo antaa kihlatulleen omaisuutta, joka
on tälle tuleva avioliittoa päätettäessä, noudattakoon, mitä 42 §:ssä
avioehtosopimuksista säädetään. Tällaiseen lahjaan on myös sovellettava, mitä
43 ja 44 §:ssä on määrätty. Avioliiton aikana älköön puoliso lahjoittako
omaisuutta toiselle puolisolle.
Mitä edellä sanotaan, ei koske tavanmukaisia lahjoja, joiden
arvo ei ole epäsuhteessa antajan oloihin.
Jos kihlakumppani on sitoutunut avioliiton aikana
vastikkeetta antamaan toiselle puolisolle rahaa tai muuta omaisuutta, älköön
sitoumus olko velvoittava, vaikka siitä olisi annettu kirjallinen todiste.
4 luku
Perheen elatus.
46§
Puolisoiden tulee kykynsä mukaan rahavaroin, toiminnallaan
kodissa tai muulla tavoin ottaa osaa perheen elatukseen.
Perheen elatukseen on luettava mitä, puolisoiden olojen
mukaan, yhteistä taloutta ja lasten kasvatusta varten sekä kumpaisenkin
puolison erityisten tarpeiden tyydyttämiseksi tarvitaan.
47§
Kumpaisellakin puolisolla on oikeus, sen mukaan kuin on
tavanmukaista, hankkia yhteiseen talouteen ja lasten kasvatukseen tarpeelliset
tarvikkeet. Mitä puolison erityisten tarpeiden tyydyttämiseksi on tarpeen,
olkoon hänen hankittavanaan.
48§
Jos se, mitä puolison on perheen elatusta varten rahassa
suoritettava, ei riitä niihin, menoihin, joista hänen on huolehdittava, olkoon
toinen puoliso velvollinen sopivin erin antamaan hänen käytettäväkseen
tarpeellisia varoja.
49§
Jos puoliso ilmeisesti laiminlyö velvollisuutensa ottaa osaa
perheen elatukseen tai antaa rahaa toisen puolison käytettäväksi, voi oikeus
velvoittaa hänet antamaan tälle kuukausittain, viikoittain tai muuten sopivin
ajoin varoja niihin elatusmenoihin, joista tämän on huolehdittava tai jotka oikeus
olosuhteisiin katsoen harkitsee olevan syytä uskoa hänen huolehdittavikseen.
Kantajan pyynnöstä voidaan sellaisessa asiassa, josta 1
momentissa puhutaan, antaa päätös, siksi kun asia on tuomiolla ratkaistu.
50§
Niistä menoista, mitkä puolisolla kalenterivuoden aikana
mahdollisesti on ollut perheen elatukseen yli sen, mitä hän olisi ollut
velvollinen suorittamaan, älköön hänellä olko valtaa hakea toiselta puolisolta
korvausta, paitsi milloin liikamenot ovat olleet melkoiset ja vaatimus on
olosuhteisiin katsoen kohtuullinen.
Korvauskannetta älköön tehtäkö sen jälkeen, kun vuosi on
kulunut kalenterivuoden päättymisestä.
Korvausta älköön hakeko muu kuin korvaukseen oikeutettu
puoliso.
51§
Siinäkin tapauksessa, että puolisot välien rikkoutumisen
vuoksi asuvat erillään, tulee puolison 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan
ottaa osaa toisen puolison ja niiden lastensa elatukseen, jotka ovat tämän
huollettavina; älköön kuitenkaan, milloin toinen puolisoista on pääasiallisesti
syypää yhteiselämän lopettamiseen, toista puolisoa velvoitettako antamaan
hänelle elatusapua, ellei siihen ole erittäin painavia syitä. Puoliso voidaan myöskin velvoittaa antamaan toisen puolison käytettäväksi
sellaista omaisuutta, joka kuuluu heidän yhteisesti käytettäväkseen
tarkoitettuun asuntoirtaimistoon tai on toisen puolison työvälineitä taikka on
tarkoitettu lasten henkilökohtaista käyttöä varten. Milloin puolison omaisuutta
täten on annettu toiselle puolisolle, älköön sopimus, jonka omistaja kolmannen
henkilön kanssa siitä tekee, rajoittako sanottua käyttöoikeutta.
5 luku
Puolisoiden velat.
52§
Kumpikin puoliso vastaa yksin siitä velasta, minkä hän on
tehnyt ennen avioliittoa tai sen aikana.
Velasta, jonka jompikumpi puoliso on tehnyt perheen elatusta
varten, vastaavat kuitenkin puolisot kumpikin omasta ja toisensa puolesta.
Mitä 2 momentissa sanotaan, älköön sovellettako rahalainaan,
jonka toinen puoliso on ottanut, älköönkä myöskään, milloin velkoja on
tietänyt, että puolisot välien rikkoutumisen vuoksi asuvat erillään.
53§
Velasta, jonka molemmat puolisot ovat avioliiton aikana
tehneet, vastaavat he kumpikin omasta ja toisensa puolesta, ellei toisin ole
sovittu.
54§
Jos velkoja tahtoo hakea puolisoa sellaisesta toisen
puolison tekemästä velasta, josta puhutaan 52 §:n 2 momentissa, pankoon
kanteensa vireille kahden vuoden kuluessa erääntymispäivästä tai, jos velka on
maksettava vaadittaessa, sen syntymisestä; ellei kannetta siinä ajassa nosteta,
on kannevalta menetetty.
55§
Jos avioliiton purkautuessa on velkaa, joka on tehty miehen
erityisten tarpeiden tyydyttämiseksi, älköön vaimo olko velvollinen vastaamaan
siitä sellaisella omaisuudella, mikä hän purkautumisen jälkeen on työllään
ansainnut.
56§
Jos puoliso käyttää väärin oikeuttaan tehdä velkaa, josta
toinenkin puoliso tulee vastaamaan, on oikeudella valta julistaa hänet
menettäneeksi mainitun oikeuden. Sellaisen päätöksen voi oikeus peruuttaa,
milloin puolisot siitä sopivat tai muuttuneet olot antavat siihen aihetta.
Oikeuden päätös on viipymättä kuulutettava, niinkuin kuuluttamisesta on säädetty, kun joku julistetaan
holhottavaksi. Jos päätös peruutetaan, on siitäkin samalla, tavalla
kuulutettava.
6 luku
Erinäisiä säännöksiä.
57§
Puoliso saakoon ulosmittauksessa ja konkurssissa saatavasta,
joka hänellä on toiselta puolisolta, maksun vasta kaikkien muiden velkojain
jälkeen, älköönkä saako saatavalleen pantti- tai etuoikeutta eikä myöskään
pidätysoikeutta toisen puolison omaisuuteen.
Mitä edellä sanotaan, ei kuitenkaan koske saatavaa, joka
perustuu toisen puolison toista vastaan tekemään rikokseen, eikä myöskään estä
panttioikeuden syntymistä kiinteistöön maksamattomasta kauppahinnasta eikä
rajoita puolison konkurssipesän oikeutta.
Kolmannella henkilöllä jolle puolison saatava toiselta
puolisolta on siirtynyt, älköön olko parempaa oikeutta, kuin puolisolla
itsellään oli, jos hän on tietä nyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että
saatava oli ollut velallisen puolisolla. Mitä tässä on sanottu, ei kuitenkaan
koske saatavaa, joka puolison luona toimitetussa ulosotossa tai puolison
konkurssin johdosta on joutunut kolmannelle henkilölle.
58§
Jos puoliso luovuttaa tai panttaa toisen puolison
suostumuksetta tälle kuuluvaa tai yhteistä irtainta omaisuutta, olkoon toisella
puolisolla oikeus lunastaa se takaisin. Jos saaja ei ollut vilpittömässä
mielessä tai jos vastiketta ei oltu annettu, saakoon
puoliso omaisuuden takaisin lunastuksetta.
59§
Jos puoliso on rikollisella teolla aiheuttanut toisen puolison
kuoleman tai ollut osallinen sellaiseen rikokseen, älköön hänelle osituksessa
avio-oikeuden nojalla annettako mitään vainajan omaisuudesta. Jos rikollisuus
on vähäinen, harkitkoon kuitenkin oikeus, onko rikoksesta oleva sellaista
seuraamusta.
60§
Puolisolla on oikeus vaatia, että toinen puoliso ottaa osaa
luettelon laatimiseen kumpaisenkin irtaimesta omaisuudesta sekä että, milloin
jommallakummalla puolisolla ei ole avio-oikeutta määrättyyn omaisuuteen, siitä
tehdään luetteloon merkintä. Ellei vaatimusta noudateta, määrättäköön puolison
pyynnöstä uskottu mies edustamaan toista puolisoa luetteloa laadittaessa.
Luetteloon voi puoliso hankkia julkisen notaarin, nimismiehen tai
kunnallislauta kunnan puheenjohtajan todistuksen siitä, minä päivänä luettelo on
hänelle esitetty. Milloin omaisuudesta tulee riita, ratkaisee oikeus, mikä
todistusvoima luettelolle on annettava.
61§
Jos puoliso on, noudattamatta mitä 45 §:n 1 momentissa on
säädetty, ennen avioliittoa luovuttanut omaisuutta toiselle puolisolle ja velkoja
sittemmin väittää, että luovutus on sellainen lahja, josta mainitussa
momentissa puhutaan, on puolison näytettävä, ettei niin ole laita.
Mitä edellä on sanottu todistamisvelvollisuudesta, on
vastaavasti sovellettava, milloin puoliso on avioliiton aikana antanut
omaisuutta toiselle puolisolle.
62§
Jos puoliso on, sillä tavoin kuin 45 §:n 1 momentissa
sanotaan, ennen avioliittoa lahjakirjalla luovuttanut omaisuutta toiselle
puolisolle eikä sittenmin voi maksaa velkaa, josta
hän oli vastuussa lahjan tullessa voimaan tai josta hän on tullut vastuuseen vuoden
kuluessa sen jälkeen, vastatkoon toinen puoliso puuttuvasta määrästä lahjan
arvolla. Milloin vastiketta on annettu, on se siitä vähennettävä. Jos lahja on
saajan tuottamuksetta kokonaan tai osaksi hukkaantunut, olkoon hän samassa
määrässä vastuusta vapaa. Lahjan antajan ollessa konkurssitilassa älköön
vaadittako selvitystä siitä, mitä antajalta puuttuu.
63§
Jos puoliso antaa toisen puolison hallita omaisuuttaan,
olkoon tällä, ellei toisin ole sovittu tai muuta ole katsottava edellytetyksi,
oikeus tilintekovelvollisuudetta käyttää sen tuottoa perheen elatukseen.
Antakoon kuitenkin toiselle puolisolle, mitä tuotosta ilmeisesti ei ole mennyt
elatukseen.
Puoliso voi milloin hyvänsä peruuttaa 1 momentissa mainitun
toimeksiannon, vaikka toisin olisikin sovittu.
64§
Jos puoliso avustaa toista puolisoa
tämän ansiotoiminnassa ja tahtoo siitä saada korvauksen, on hänen näytettävä,
että siitä oli sovittu tai että korvausta oli tarkoitettu annettavaksi tahi
että sen suorittaminen työn laatuun ja muuten olosuhteisiin katsoen on
pidettävä kohtuullisena.
Ellei korvauksesta oltu sovittu, älköön siitä tehtäkö
kannetta sen jälkeen, kun vuosi on kulunut sen kalenterivuoden päättymisestä,
jonka aikana työ suoritettiin. Tällainen korvaus, joka suoritetaan myöhemmin,
on katsottava lahjaksi.
65§
Ne tarpeelliset esineet, mitkä puoliso on henkilökohtaista
käyttöään varten hankkinut niillä varoilla, jotka toinen puoliso on
elatusvelvollisuutensa nojalla antanut hänen käytettävikseen, ovat ensiksimainitun puolison omaisuutta.
66§
Lahjakirjan, kirjallisen suostumuksen, avioehtosopimuksen ja
luettelon, joista puhutaan 35 §:n 2 momentissa sekä 38, 42, 45 ja 60 §:ssä, tulee, jotta ne olisivat päteviä, olla päivättyjä,
asianmukaisesti allekirjoitettuja ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi
todistamia.
III
Avioliiton purkaminen.
1 luku
Avioliiton peruuttaminen.
67§
Jos avioliitto on päätetty henkilöiden kesken, jotka
sukulaisuuden tai lankouden vuoksi eivät saa
keskenään mennä avioliittoon, tai jos mielisairas tai tylsämielinen on mennyt
avioliittoon, on se tuomittava peruutumaan.
Sama olkoon laki, jos avioliittoon on mennyt henkilö, joka
jo oli naimisissa, paitsi milloin ikaisempi
avioliitto jo on purkautunut.
68§
Puoliso voi vaatia, että avioliitto on peruutuva:
1) jos hän avioliittoa päätettäessä oli tilapäisessä
mielenhäiriössä tai muussa siihen verrattavassa tilassa;
2) jos hänet on saatettu avioliittoon siten, että toinen
puoliso on jättänyt ilmaisematta pahan taudin tai muun henkilöään koskevan,
erittäin tärkeän seikan, jonka olisi pitänyt pidättää ensiksimainittua
siihen avioliittoon menemästä tai antanut siitä väärän ilmoituksen, tahi jos
puoliso muuten omatta syyttään on erehtynyt sellaisen seikan suhteen taikka
3) jos hänet on avioliittoon pakotettu. Kun kadonneen
henkilön, joka on julistettu kuolleeksi, sittemmin havaitaan olevan elossa, voi
avioliitto, johon hänen puolisonsa on mennyt, niin ikään peruutua,
niinkuin siitä on erikseen säädetty.
69§
Kun avioliitto peruutuu sellaisen
seikan nojalla, joka avioliittoa päätettäessä oli toisen puolison tiedossa,
mutta ei toisen, olkoon tällä oikeus saada korvausta siitä vahingosta, minkä
hän on kärsinyt avioliiton päättämisen johdosta, sen mukaan kuin puolisoiden
varallisuussuhteisiin ja muihin seikkoihin katsoen harkitaan kohtuulliseksi.
Sama oikeus olkoon sillä, joka toisen puolison tieten on avioliittoon
pakotettu.
Vahingonkorvaus voidaan määrätä suoritettavaksi kerta
kaikkiaan tai määräajoin.
2
Avioero.
70§
Jos puoliso on rikkonut avioliiton tekemällä huorin, on
toisella puolisolla oikeus saada avioero. Sama olkoon laki,
jos puoliso on harjoittanut haureutta samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
taikka on sekaantunut eläimeen.
Kun huoruuden perusteella tuomitaan avioeroon, voi oikeus,
jos erityistä syytä on, määrätä, että syyllinen puoliso ei saa mennä uuteen
avioliittoon, ennenkuin vuosi on kulunut aikaisemman
avioliiton purkautumisesta.
71§
Jos puoliso on avioliiton aikana saanut sukupuolitaudin,
olkoon toisella puolisolla oikeus avioeroon, paitsi milloin ensiksimainittu
voi saattaa uskottavaksi, että tauti ei ole aiheutunut haureudesta eikä ole
saattanut toista puolisoa tartunnanvaaralle alttiiksi.
72§
Jos puoliso on tavoitellut toisen puolison henkeä tai
törkeästi pahoinpidellyt häntä, olkoon tällä oikeus avioeroon.
73§
Jos puoliso on tuomittu vähintään kolmen vuoden
vapausrangaistukseen, voi oikeus toisen puolison vaatimuksesta tuomita
avioeroon, milloin siihen harkitaan olevan aihetta.
Niin ikään voidaan tuomita avioeroon, jos puoliso on
tuomittu rangaistukseen sellaisesta rikoksesta, joka erityisesti on omansa
saattamaan hänet halveksimisen alaiseksi.
74§
Jos puoliso jatkuvasti väärinkäyttää huumaavia aineita,
tuomittakoon toisen puolison vaatimuksesta avioeroon, milloin oikeus katsoo
erittäin painavia syitä siihen olevan.
75§
Jos puoliso on avioliiton aikana tullut mielisairaaksi tai
tylsämieliseksi, olkoon toisella puolisolla oikeus avioeroon, jos sairaus on
jatkunut kolme vuotta eikä ole päteviä toiveita hänen pysyväisestä
parantumisestaan.
Milloin siihen on erittäin painavia syitä, voidaan tuomita
avioeroon, vaikka sairaus on kestänyt lyhyemmän ajan, kuin edellä on sanottu.
76§
Jos puolisot välien rikkoutumisen vuoksi ovat asuneet
erillään viimeiset kaksi vuotta, olkoon kumpaisellakin oikeus saada avioero;
älköön kuitenkaan, milloin toinen puoliso on pääasiallisesti syypää
yhteiselämän lopettamiseen, tuomittako eroon hänen vaatimuksestaan, ellei
siihen ole erittäin painavia syitä.
Milloin erillään asuminen johtuu siitä, että puoliso vastoin
toisen puolison tahtoa pätevättä syyttä karttaa yhteiselämää, olkoon toisella
puolisolla oikeus avioeroon, kun yksi vuosi on kulunut yhteiselämän
lopettamisesta.
77§
Jos toinen puoliso on poissa eikä hänen tiedetä kolmen
viimeisen vuoden aikana olleen elossa, olkoon toisella puolisolla oikeus saada
avioero.
78§
Kun puolisot tuomitaan avioeroon ja toinen heistä on
pääasiallisesti syypää siihen, voidaan hänet velvoittaa suorittamaan toiselle
puolisolle vahingonkorvausta sen mukaan, kuin puolisoiden varallisuussuhteisiin
ja muihin seikkoihin katsoen harkitaan kohtuulliseksi.
Vahingonkorvaus voidaan määrätä suoritettavaksi kerta
kaikkiaan tai määräajoin.
Milloin avioliitto puretaan 70 §:n perusteella tai muuten
toisen puolison käyttäytymisen vuoksi, jolla hän on syvästi loukannut toista
puolisoa, voi oikeus, tämän vaatimuksesta, julistaa syyllisen menettäneeksi
oikeuden saada osoituksessa avio-oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta
tai rajoittaa sanottua oikeutta.
79§
Kun tuomitaan avioeroon ja toisen puolisoista katsotaan
tarvitsevan elatusapua, voi oikeus velvoittaa toisen heistä antamaan sellaista
apua sen mukaan, kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin katsoen harkitaan
kohtuulliseksi. Elatusapua älköön kuitenkaan annettako puolisolle, joka
pääasiallisesti on syypää eroon, ellei erittäin painavia syitä siihen ole.
Elatusapu voidaan, milloin elatusvelvollisen varallisuusolot
ja muut seikat antavat siihen aihetta, määrätä suoritettavaksi kertakaikkisena
maksuna. Jos elatusapu on määrätty maksettavaksi määräajoin ja elatukseen
oikeutettu menee uusiin naimisiin, rauetkoon elatusavun
suorittamisvelvollisuus.
3 luku
Erinäisiä säännöksiä.
80§
Tuomitessaan avioliiton purkautumaan tulee oikeuden määrätä
puolisoiden lasten huollosta.
Puolisot ovat avioliiton purkauduttua edelleen samojen
perusteiden mukaan kuin sitä ennen velvolliset ottamaan osaa lasten elatukseen;
ja määrätköön oikeus, jommankumman vaatimuksesta, minkä verran sen puolison,
jolle ei ole uskottu lasten huoltoa, on suoritettava elatusapua.
81§
Kun avioliiton purkamista koskeva asia on oikeuden
käsiteltävänä eivätkä puolisot sovi yhdessä asumisesta oikeudenkäynnin aikana,
harkitkoon oikeus, puolison vaatimuksesta, onko riittävää aihetta siihen, että
yhteiselämä heti lopetetaan, ja määrätköön, milloin niin havaitaan olevan
laita, soveltaen mitä 51 ja 80 §:ssä säädetään, lasten huollosta ja puolison
elatusvelvollisuudesta sekä puolison oikeudesta käyttää toiselle puolisolle
kuuluvaa irtainta omaisuutta.
Jos sellaisessa asiassa, josta 1 momentissa puhutaan, on
maalla otettu haaste, voi tuomari, puolison hakemuksesta, sen jälkeen kun
toiselle puolisolle on varattu tilaisuus lausuman antamiseen siitä antaa
sellaisen määräyksen, kuin edellä on sanottu, silesi
Kun asia tulee oikeuden käsiteltäväksi. Tuomarin toimenpiteeseen älköön
muutosta haettako.
82§
Sen jälkeen kun kanne avioliiton purkamisesta on pantu
vireille, voi oikeus tai, ellei asiaa vielä ole oikeudessa käsitelty, maalla
tuomari puolison tai velkojan pyynnöstä määrätä soveliaan henkilön määräajassa
laatimaan luettelon puolisoiden omaisuudesta ja veloista; ja olkoon sellaisen
luettelon laatimisesta soveltuvilta osin voimassa, mitä perunkirjoituksesta on
säädetty. Tällaiseen määräykseen älköön muutosta haettako.
83§
Vaatimus avioliiton peruutumisesta
on niissä tapauksissa, joista puhutaan 67 §:ssä,
virallisen syyttäjän tehtävä. Sellaista kannetta voi myöskin
ajaa jompikumpi puolisoista sekä, kun avioliitto on peruutuva
sillä perusteella, että puoliso oli jo ennen naimisissa, tämän puoliso
aikaisemmassa avioliitossa. Jos puoliso, joka avoliittoa päätetäessä
oli mielisairas, on pysyväisesti parantunut, olkoon avioliiton peruutuminen hänen kanteensa varassa, ja on kanne silloin
tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hänen parantumisestaan.
Avioliiton peruutumisesta
68 §:n 1 momentissa mainituissa tapauksissa on kanne pantava vireille kuuden
kuukauden kuluessa siitä, kun sanotun momentin 1 kohdassa mainittu tila päättyi
taikka puoliso sai tiedon peruutumisperusteesta,
josta 2 kohdassa puhutaan tai vapautui 3 kohdassa mainitusta pakosta.
Avioerokanne on niissä tapauksissa, joista puhutaan
70―73 §:ssä, tehtävä kuuden kuukauden kuluessa
siitä, kun avioeroon oikeutettu puoliso sai tiedon siitä seikasta, johon kanne
perustuu.
Vaatimukset, jotka perustuvat 69 tai 78 §:ään, on tehtävä
avioliiton purkamista koskevassa oikeudenkäynnissä.
84§
Kun avioliitto tuomiolla puretaan, tulee vaimon ottaa
itselleen se sukunimi, mikä hänellä oli naimattomana ollessaan, elleivät
puolisot sovi siitä, että hän edelleen käyttää miehen nimeä, ja ennen tuomion
antamista ilmoita siitä oikeudelle taikka oikeus, katsoen siihen, että vaimo on
syytön purkautumiseen ja hänelle olisi haittaa nimen muuttamisesta, taikka
muuten erityistä syitä, hänen pyynnöstään, myönnä
hänelle sellaista oikeutta.
IV
Omaisuuden ositus.
1 luku
Yleisiä säännöksiä.
85§
Kun puoliso on kuollut tai avioliitto on tuomiolla purettu,
on, puolison tai kuolleen puolison perillisten vaatimuksesta, toimitettava
omaisuuden ositus, paitsi milloin kumpaisellakaan puolisolla ei ollut
avio-oikeutta toisen omaisuuteen.
Ositus tarkoittaa kumpaisenkin puolison avio-oikeuden
toteuttamista. Jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, on myöskin,
jonkun asianosaisen vaatiessa, sellainen omaisuus osituksessa jaettava.
86§
Puolison kuoleman ja osituksen välisenä aikana olkoon se
kuolleen puolison omaisuus, johon eloonjääneellä puolisolla on avio-oikeus,
hänen ja perillisten yhteisesti vallittavana.
Eloonjäänyt puoliso olkoon oikeutettu sanottuna aikana
edelleen vallitsemaan myöskin sellaista omaisuuttaan,
johan toisella puolisolla oli avio-oikeus; tehköön kuitenkin osituksessa tilin
sen vallinnasta kuolemantapauksen jälkeiseltä ajalta sekä omaisuuden tuotosta.
Milloin avioliitto on tuomiolla purettu, olkoon, mitä 2
momentissa on säädetty, vastaavasti sovellettava kumpaisenkin puolison
oikeuteen vallita omaisuuttaan.
87§
Ennenkuin
kaikki tietyt velat, joista kuollut puoliso oli vastuussa, on maksettu tai
niiden maksamiseen tarvittavat varat on pantu erityiseen hoitoon, älköön
ositusta toimitettako, elleivät eloonjäänyt puoliso ja vainaja perilliset siitä
yksimielisesti sovi tai vainajan omaisuus ole luovutettu konkurssiin.
88§
Jos puolisoilla oli yhteistä velkaa, on osituksessa
puolisolla tai kuolleen puolison perillisillä oikeus vaatia, että siitä ennen
ositusta suoritetaan toisen puolen osuus tai että sen maksamisesta annetaan
vakuus.
Yhteisestä velasta, joka on tehty perheen elatusta varten,
katsotaan puolisoiden vastaavan siinä suhteessa, kuin heidän olisi ollut
annettava varojen elatukseen.
89§
Jos puolisoiden omaisuutta eroteltaessa jonkin irtaimen
esineen suhteen ei käy olosuhteista selville eikä myöskään voida näyttää, kummanko
puolison omaisuuteen se kuuluu tai että se on yhteistä omaisuutta, on
puolisoiden katsottava saaneen sen yhteisesti yhtäläisin oikeuksin.
90§
Osituksessa, joka tapahtuu avioliiton peruutumisen
johdosta, on se omaisuus, mikä puolisolla oli avioliittoa päätettäessä tai
minkä hän sen jälkeen on perintönä, lahjana tai testamentin nojalla saanut,
niin myös mitä sen sijaan on tullut, katsottava sellaiseksi omaisuudeksi, johon
toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta.
91§
Puolisolla on oikeus osituksessa päältäpäin erottaa
itselleen hänelle kuuluvia vaatteita ja muita esineitä, jotka on tarkoitettu
yksinomaan hänen henkilökohtaista käyttöään varten, ei kuitenkaaa
enempää, kuin puolisoiden oloihin katsoen voidaan pitää kohtuullisena.
92§
Jos puoliso on sellaisen omaisuutensa parantamiseen, johon
toisella puolisolla on avio-oikeus, käyttänyt muuta omaisuuttaan, saakoot hän
tai hänen perillisensä vastiketta ensiksimainitusta
omaisuudesta.
93§
Jos puolison omaisuuden säästöä 99 §:n mukaan määrättäessä
sen arvosta on vähennetty saman pykälän 2-4 momenteissa mainittua velkaa, on
toiselle puolisolle tai kuollee puolison perillisille annettava vastiketta
sellaisen omaisuuden säästöstä, johon jommallakummalla puolisolla on
avio-oikeus.
94§
Jos puoliso on hoitamalla huolimattomasti taloudellisia
asioitaan, käyttämällä väärin oikeuttaan vallita omaisuutta, johon toisella
puolisolla on aviooikeus, tai muulla hänen oloihinsa
soveltumattomalla menettelyllä aiheuttanut, että sellainen omaisuus on
oleellisesti vähentynyt, saakoot toinen puoliso tai kuolleen puolison
perilliset vastiketta, joka vastaa siitä johtunutta sanotun omaisuuden säästön
vähentymistä, niinkuin 93 §:ssä sanotaan. Sellaista
vastiketta otettakoon, kuitenkin vain puolet siitä, mitä muuten ei voitaisi suorittaa,
myöskin siitä vastikevelvollisen puolison
omaisuudesta, johon ei ole avio-oikeutta, mikäli omaisuus ei mene velan
katteeksi.
95§
Vastiketta oli myskin annettava, niinkuin 94 §:ssä sanotaan, jos puoliso on käyttänyt
omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, sellaisen omaisuuden
hankkimiseen tai parantamiseen, johon ei ole avio-oikeutta, tai sellaisen velan
maksamiseen, josta puhutaan 99 §:n 2―4 momenteissa.
96§
Vastikkeesta, jota osituksessa ei ole voitu suorittaa,
älköön puolisolla tai kuolleen puolison perillisillä olko saamisoikeutta.
97§
Kun avioliitto on tuomiolla purettu, on ennen ositusta ja
kahden kuukauden kuluessa siitä, kun tuomio on saanut lainvoiman, puolisoiden
omaisuudesta ja veloista laadittava luettelo, ellei sen nojalla, mitä 82 §:ssä
on säädetty, luetteloimista jo ole toimittu. Tässä määrätyn luettelon
laatimisesta olkoon soveltuvilta 1 kohdin voimassa, mitä perunkirjoituksesta on
säädetty.
2 luku
Osituksen toimittaminen.
98§
Ositus on toimitettava siinä järjestyksessä, kuin
perinnönjaosta on säädetty, noudattamalla sen ohessa, mitä tässä luvussa
sanotaan.
99§
Sen jäikeen
kun puolisoiden omaisuus on eroteltu ja se vastike, mikä puolisolle 92 §:n
nojalla ehkä on tuleva, on otettu lukuun, määrätään sen omaisuuden säästö,
johon puolisoilla on avio-oikeus, erseen kumpaisenkin
puolison omaisuuden osalta siten, että omaisuuden arvosta vähennetään ne
puolison yksityiset velat, jotka ovat syntyneet ennen avioliiton purkautumista,
sekä veloista, joista puolisot ovat vastuussa kumpikin omasta ja toisensa
puolesta, niin paljon kuin hänen osalleen tulee.
Jos omaisuus, johon ei ole aviooikeutta,
avioliittoa päätettäessä tahi silloin, kun se avioliiton aikana
avioehtosopimuksin tehtiin tahi lahjakirjalla tai testamentilla puolisolle
annettiin sellaiseksi omaisuudeksi, oli kiinnityksen nojalla tai muuten
erityisesti velan vakuutena, on tätä velkaa 1 momentissa mainitusta arvosta
vähennettävä ainoastaan sikäli, kuin sitä ei voida saada maksetuksi tästä tai
tämän tilalle tulleesta omaisuudesta. Sama olkoon laki velasta, jonka puoliso
on tehnyt sellaisen omaisuuden hankkimiseksi tai parantamiseksi, johon ei ole aio-oikeutta.
Jos velka on johtunut siitä, että puoliso on huolimattomasti
hoitanut taloudellisia asioitaan tai muuten menetellyt hänen oloihinsa
soveltumattomalla tai tavalla, on tätä velkaa vähennettävä 1 momentissa
mainitusta arvosta ainoastaan sikäli, kuin sitä ei voida saada maksetuksi
sellaisesta omaisuudesta, johon ei ole avio-oikeutta.
Kun avioliitto on peruutuva, on
ennen avioliittoa syntyneet velat ensi sijassa vähennettävä sellaisen
omaisuuden arvosta, johon toisella puolisolla 90 §:n nojalla ei ole
avio-oikeutta.
100§
Sittenkun
niin on menetelty, kuin 99 §:ssä sanotaan, ja 91 §:ssä sallittu erottaminen
puolison vaatimuksesta on tapahtunut, annetaan kumpaisellekin puolelle, tälle
93, 94 tai 95 §:n nojalla ehkä tulevan vastikkeen lisäksi, puolet siitä, mitä
on jäljellä sellaisen omaisuuden arvosta, johon jommallakummalla puolisolla on
avio-oikeus, mikäli ei muuta johdu siitä, mitä 59 §:ssä tai 78 §:n 3 momentissa
on säädetty, tai toinen puoli ole saapa lisää 101 tai 102 §:n nojalla.
101§
Jos, niin kuin 88 §:n 1 momentissa sanotaan, on tehty
vaatimus yhteisen velan maksamisesta tai vakuuden antamisesta siitä, eikä niin
tapahdu, on, jos puoliso ottaa vastatakseen koko velasta ja siitä. antaa
vakuuden tai jos perilliset sen tekevät, hänelle tai heille annettava siitä,
mikä osituksessa muuten olisi tullut vastapuolelle sellaisen omaisuuden
lisäksi, joka ei mene muun velan katteeksi, tai sanotun puolen muun omaisuuden
säästöstä omaisuutta, joka vastaa sen puolen osuutta velasta.
102§
Vahingonkorvaus, jonka puoliso avioliiton purkautumisen
johdosta voi olla velvollinen suorittamaan toiselle puolisolle, on, mikäli se
on erääntynyt, osituksessa suoritettava sikäli, kuin siinä korvausvelvolliselle
puolisolle tulee tai hänellä muuten on omaisuutta, joka ei mene velan
katteeksi. Sama olkoon laki toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta,
joka on erääntynyt.
103§
Puoliso, jonka tulee osituksessa luovuttaa omaisuutta,
päättäköön itse, mitä hän haluaa luovuttaa. Ellei hän sitä tee, on
toimitusmiesten siitä määrättävä. Sellaisen omaisuuden sijasta, jonka rahaa
tahtoo itse pitää, saa hän antaa rahaa omaisuudelle osituksessa määrätyn arvon
mukaan.
Jos puoliso on toiselta puolelta
saapa omaisuutta, olkoon hänellä oikeus sen estämättä, mitä 1 momentissa
säädetään, saada osalleen työvälineitä ja muuta irtainta tavaraa, jota hän
tarvitsee elinkeinonsa jatkamiseksi, sikäli kuin se voi tapahtua tuottamatta
tuntuvaa haittaa toiselle puolisolle.
Mitä 1 momentissa sanotaan, sovellettakoon myöskin kuolleen puolison erillisiin, mikäli ei puolisolle 2
momentin mukaan tulevasta erityisestä edusta muuta johdu.
3 luku
Erinäisiä säännöksiä.
104§
Jos puoliso on osituksessa luopunut siitä, mitä hänelle
olisi ollut tuleva, eikä sittemmin voi makaa ennen ositusta syntynyttä velkaa,
vastatkoot kuolleen puolison perilliset, kukin omasta ja toistensa puolesta,
tai toinen puoliso siitä, mikä puuttuu, liiaksi saamansa omaisuuden arvolla. Jos puoliso on konkurssitilassa älköön vaadittako selvitystä siitä,
mitä häneltä puuttuu.
Mitä 1 momentissa sanotaan, älköön sovellettako, milloin
ositus on tapahtunut puolison kuoleman johdosta, sellaiseen velkaan, josta
kuollut puoliso oli vastuussa.
105§
Kun osoitus on toimitettu, antakoot puoliso tai kuolleen
puolison perilliset siitä tehdyn kirjan oikeuteen; ja on sen antamisesta ja
antopäivästä viipymättä kuulutettava virallisissa sanomalehdissä.
106§
Jos puoliso tai kuolleen puolison perilliset tahtovat
moittia ositusta, olkoon laki, niinkuin perinnönjaon
moittimisesta on säädetty.
107§
Ellei kumpaisellakaan puolisolla ollut avio-oikeutta toisen
puolison omaisuuteen, olkoon puolisolla tai kuolleen puolison perillisillä,
jotka muuten 85 §:n mukaan voisivat tehdä vaatimuksen osituksen
toimittamisesta, oikeus vaatia, että puolisoiden omaisuus on eroteltava 104,
105 ja 106 §:ssä tarkoitetuin oikeusvaikutuksin, ja on tällöin myöskin 85 §:n määräystä yhteisen omaisuuden jakamisesta
sekä 89, 97, 98, 101 ja 102 §:n säännöksiä soveltuvilta osin noudatettava.
V
Yhteisiä säännöksiä.
1 luku
Elatusoikeuden turvaaminen.
108§
Jos puoliso, joka on velvoitettu tai joka täyttääkseen
elatusvelvollisuutensa on kirjallisessa, todistajain yllekirjoittamassa
sopimuksessa sitoutunut antamaan varoja toisen puolison käytettäväksi tai tämän
ja lasten elatukseen, on laiminlyönyt velvollisuutensa eikä vaaditaessa
ole antanut vakuutta velvollisuutensa täyttämisestä, voidaan sen turvaamiseksi
määrätä, että määräosa puolison palkasta on, sikäli kuin se erääntyy,
maksettava toiselle puolisolle. Määräystä sellaisesta palkan pidättämisestä
älköön kuitenkaan annettako maksuerän suorittamiseksi, joka on erääntynyt
aikaisemmin kuin vuotta ennen pidätyksen hakemista.
Jos maksuvelvollinen puoliso on lastensa huoltaja tai on
velvollinen elättämään avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta, älköön
erääntyneestä palkasta pidätettäkö enempää, kuin että hän voi täyttää
elatusvelvollisuutensa myöskin lapsia kohtaan.
109§
Määräystä palkan pidättämisestä
pyytäköön puoliso, liittäen anomuksen oheen tuomion tai muun asiakirjan, jossa
maksuvelvollisuus on määrätty, ulosottomieheltä, jonka tulee, jos hän
anomukseen suostuu, viipymättä toimituttaa
päätöksestään kirjallinen tieto sekä asianomaiselle työnantajalle tai sille
viranomaiselle, jonka tulee maksaa palkka, että maksuvelvolliselle puolisolle.
Ulosottomiehen määräystä, joka katsotaan ulosmittaukseksi, on, vaikka siitä
valitetaan, heti noudatettava.
Työnantaja olkoon velvollinen vaadittaessa antamaan
ulosottomiehelle määräystä varten tarpeelliset tiedot.
110§
Jos palkasta pidätetty erä maksetaan muulle kuin sille
puolisolle, joka on oikeutettu sen saamaan, voidaan mainittu erä ulosmitata
työnantajalle tai siltä virkamieheltä, jonka asiana palkan maksaminen on ollut.
111§
Ulosottomiehellä on valta muuttaa palkan pidättämisestä
antamaansa määräystä, milloin aihetta siihen ilmaantuu.
Jos puoliso on suorittanut erääntyneen maksun ja antanut
vakuuden elatusvelvollisuutensa vastaisesta täyttämisestä tai jos muusta syystä
ei ole tarpeen pitää määräystä voimassa, peruuttakoon ulosottomies määräyksen.
112§
Palkkaerää, joka on pidätetty puolisoiden asuessa erillään
välien rikkoutumisen vuoksi, älköön ulosmitattako elatusvelvollisen puolison
muusta velasta, paitsi milloin velkoja ei muuten saisi saatavaansa maksetuksi
eikä toisen puolison ja lasten elatus ole mainitun palkkaerän varassa. Mitä
tässä on sanottu, on vastaavasti sovellettava palkkaerään, joka avioliiton
purkauduttua on pidätetty sellaisten puolison lasten elatusta varten, jotka
ovat toisen puolison huostassa.
Jos puolison varat on luovutettu konkurssiin, älköön
konkurssin aikana palkkaerää, joka kuuluu konkurssipesälle, pidätettäkö toisen
puolison tai lasten hyväksi.
113§
Mitä edellä on säädetty palkan pidättämisestä, on voimassa myöskin puolisolle tulevaan eläkkeeseen ja elinkorkoon
nähden.
2 luku
Erinäisiä säännöksiä.
114§
Oikeus voi, sen estämättä, mitä se on päättänyt puolison
elatusvelvollisuudesta tai oikeudesta käyttää toiselle puolisolle kuuluvaa
irtainta omaisuutta, jommankumman vaatimuksesta määrätä asiasta toisin, kun
oleellisesti muuttuneet olot sitä vaativat.
Päätös, josta puhutaan 49 §:n 2 momentissa ja 81 §:ssä, voidaan peruuttaa, milloin olosuhteet antavat siihen
aihetta.
115§
Sopimusta, jonka puolisot ovat tehneet perheen tai toisen
puolison ja lasten elatuksesta taikka puolison oikeudesta käyttää toiselle
puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta, voi oikeus puolison vaatimuksesta
muuttaa, jos se havaitaan ilmeisesti kohtuuttomaksi tai oleellisesti muuttuneet
olot antavat siihen aihetta.
Sama olkoon laki, jos oli vahingonkorvauksesta tai
osituksesta avioliiton purkamisen varalta tehty sopimus on ilmeisesti
kohtuuton.
116§
Oikeuden päätös lasten huollosta tai puolison
elatusvelvollisuudesta voidaan, vaikka siihen haetaan muutosta, heti panna
täytäntöön, niinkuin se olisi saanut lainvoiman. Sama
olkoon laki päätöksestä, joka koskee puolison oikeutta käyttää toiselle
puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta tai puolison julistamista menettäneeksi
oikeuden tehdä velka, josta toinenkin puoliso on vastuussa.
Jos puolison elatusvelvollisuutta
koskevaa päätöstä sittemmin muutetaan tai päätös kumotaan, harkitkoon oikeus,
onko puoliso saapa takaisin, mitä hän jo on suorittanut, tai osan siitä.
Helsingissä 13. päivänä kesäkuuta 1929
Tasavallan Presidentti
Lauri KR. Relander
Oikeusministeri
Oiva Huttunen