Osmo Pöysti

Käsitteenä lienee Jumala lähinnä kuvattavissa Rakkauden, Totuuden ja Elämän summana:

Jos tietäisimme, mitä ovat Rakkaus, Totuus ja Elämä, olisi käsityksemme Jumalasta näinollen suhteellisen selvä. Sentakia tarkastelemme hieman näitä kolmea käsitettä kutakin erikseen.

Rakkaus

Oletamme, että pankki edustaa Rakkauden nollatasoa. Saat sieltä sen, minkä sinne veitkin, eli satasesta satasen ja vitosesta vitosen. Mutta jos ystäväsi antaa sinulle vitosesta satasen on hän harjoittanut 20-kertaista rakkautta, vai kuinka? Satasesta satanen - periaate on esitetty ns. Mooseksen laissa ja tunnetaan paremmin "silmä silmästä ja hammas hampaasta" - periaatteena. Käsitteenä asia on sama kuin "oikeudenmukaisuus". Oikeudenmukaisuuteen - rakkauden nollatasolle - pääsemisen ovat monet ottaneet tavoitteekseen, niin että sitä jo kaikissa kaupungeissa saarnataan. Useimpien poliittisten puolueiden ohjelmasta löytyykin pyrkimys oikeudenmukaisuuteen - rakkauden nollatasolle, mikä osoittaa, että ihmissuku rypee vääryyden kourissa. Vääryyden keskellä elävistä ihmisestä jopa oikeudenmukaisuus voi näyttää korkealta tavoitteelta. Ihmisten kesken ylevältä periaatteelta näyttää jopa täydellinen välinpitämättömyys naapurin hädästä, jos vain ei tee pahaa kärpäsellekään.

Jumala on Rakkaus. Rakkaus on elämän periaate, jota kissaemokin osaa vaistomaisesti toteuttaa omiansa kohtaan. Rakkaus on oikeudenmukaisuuden yläpuolella. Maksimissaan rakkaus antaa elämänsä sen puolesta jota hän rakastaa.

Jumala on rakkaus. Kaikki, mitä hän tekee, on hyvää. Hänen aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin.

Totuus

Luonnontieteissä tunnetaan erilaisia "totuuksia", joiden kaikkien katsotaan olevan suhteellisia, koska ne lähemmin tarkasteltuina eivät olekaan itsenäisiä totuuksia. Vain Jumala on itsenäinen Totuus. Totuus on jakamaton. Puolueeton tiede askartelee nykyään ns. kolmen perusvoiman parissa. Näiden keskinäisten riippuvuuksien selvittäminen johtaa kysymykseen yhdestä alkuvoimasta. Tässä vaiheessa ei ole merkittävää nimitämmekö tätä alkuvoimaa Jumalaksi tai ei, se on olemassa, halusimmepa sitä tai emme, tai tunnemmeko sen vai ei. On vain yksi totuus, Jumala.

Jumala on Totuus. Totuus on jakamaton. Totuutta kuitenkin mieltää sekä tunnettujen että tuntemattomien osatotuuksien summana, mutta yksinään on jokainen osatotuus epätosi. Ihminen tutkii osatotuuksia, eteensä avautuvia lainalaisuuksia, mutta ei voi niitä muuttaa. Totuudet ovat jumalallisia. Ihminen tekee viisaasti, jos etsii Totuutta ja noudattaa sitä.

Totuus on kaikkialla läsnäoleva. Omena ei putoa puusta muuten kuin totuuden riippuvuuksien mukaisesti. Omena onkin viisaampi kuin ihminen - se ei yritä kiertää totuuksia niinkuin ihminen hulluudessaan tekee.

Elämä

Sitä biologista prosessia, joka alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan, sanotaan ihmisten kesken tavallisesti elämäksi. Tämän prosessin tunnusomaisin piirre on muutos kohti kuolemaa. Elämä ikäänkuin saadaan, ja ikäänkuin menetetään. Ihminen pallottelee elämällä aikansa, toivoen, että se jatkuu jälkipolvissa. Näin elämä on suurempi, kuin mitä ihminen voi tavoittaa. Ihminen on kuollut, eikä voi ymmärtää elämää, Isäänsä.

Kuolemaan johtavan prosessin nimittäminen elämäksi on arveluttavaa. Sen kummempaa elämää ihmisellä ei kuitenkaan ole. Paras tuntemani kuva elämästä, siitä jostakin on vertaus virtaavasta vedestä. Vesi virtaa ja suorittaa työnsä itse muuttumatta, kirkkaana pysyen.

Kysymys elämästä on samalla kysymys olemassaolosta. Biologinen elämä esiintyy vain aineen, materian yhteydessä. Itsenäistä biologista elämää ei siis ole olemassa. Mutta myöskään aineen olemassaolo ei ole itsenäistä. Epätieteellisen materialismin tiedemiehet julistivat aikoinaan, että on olemassa niinsanottuja alkuaineita. Aine ei kuitenkaan ole itsensä isä. Samoin kuin biologinen elämä, myös aineet muuttuvat. Alkuaineet ovat maailmankaikkeudessa jatkuvan muutoksen kohteena, ja pienessä mittakaavassa ihmisenkin on jo onnistunut hajoittaa näitä niinsanottuja alkuaineita, näin tapahtuu esimerkiksi ydinreaktoreissa jatkuvasti. Aineillekin on siis etsittävä olemassaolon alkusyytä.

Elämän lähde on ihmiselle tuntematon. Teorioita elämän lähteestä on monta, mutta me käytämme siitä nimitystä Jumala. Vain Jumala on. Hän on sama eilen, tänään ja huomenna. Hän ei muutu. Hänessä ei ole aikaa, se mitä sinä näet huomenna, on Jumalan tiedossa jo tänään. Hän on alku ja loppu, ja senkin jälkeen sama. Elämä on ikuinen.

Vain Jumala on. Jumala on ainut olevainen, muu olemassaolo on suhteellista Häneen. Jumalasta erillistä elämää ei ole. Jos haluat elää, sinun pitää jotenkin palauttaa yhteys häneen.

Kaiken summa ja tulos

Ajatus Jumalasta on abstraktiotasoltaan korkein mielleyhtymä, joka ihmisaivoja koskaan on askarruttanut. Mitä lähemmäs Jumalan valtasuuruutta tullaan, sitä suurempia voimia kohdataan. Suurinta on Rakkaus, Totuus ja Elämä, Hän itse.

Jumalaa luonnehditaan myös sanoilla näkymätön, ikuinen, muuttumaton, kaikkialla läsnäoleva, kaikkivaltias, pyhä, oikeudenmukainen, uskollinen, vanhurskas jne. Mutta koska kaikki nämä käsitteet ovat ihmiselle epäselviä, eikä Rakkautta voi ottaa kämmenelle eikä Totuutta mitata metrimitalla, voidaan melko pian päätellä, ettei käsitteellisin keinoin Jumalan tuntemiseen päästä. Ihmisen parhaat omiin havaintoihin perustuvat saavutukset ovatkin siinä, että ihminen tulee vakuuttuneeksi Jumalan läsnäolosta.

On kuitenkin eri asia olla tietoinen Jumalan olemassaolosta kuin tuntea hänet itse. Kun tulet tuntemaan hänet, silloin sinäkin sanot niinkuin Matti ja Maija ensi kerran junan nähtyään: "Ahaa! Nyt minä ymmärrän! Mikset heti sanonut!"

Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala

Historia tuntee erilaisia jumalakäsitteitä. Tässä kirjassa pitäydymme Urin kaupungista Paddan Aramista lähteneen Abramin, myöhemmin Aabraham-nimellä tunnetun ja usein vaeltavana aramealaisena mainitun toisinajattelijan jumalakäsitykseen. Aabraham uskoi Rakkauden, Totuuden ja Elämän voittoon ja sen takia sanoutui irti tämän maailman menosta, ja lähti etsimään uutta yhteiskuntaa, maata, jossa Rakkaus, Totuus ja Elämä asuvat.

Leonardon ja Gagarinin jumala

Totuus, Rakkaus ja Elämä ovat vaikeasti ymmärrettäviä asioita niille, joilla niitä ei ole. Asiaa ei helpota se, että Aabrahamin Jumala, "Isä meidän", asuu taivaissa. Italialainen taiteilija ja luonnontieteilijä Leonardo da Vinci esittikin Jumalan partasuisena ukkona. Taiteilijalta jäi näkemättä, että Jumala asuu myös lähempänä, niiden ihmislasten keskuudessa, joilla on nöyrä sydän.

Joissakin tapauksissa ihmisen käsitys Jumalasta on niin älytön, ettei hän voi itsekään uskoa siihen. Eräästä kuuluisasta miehestä, joka käväisi 200 kilometrin korkeudessa, kerrotaan, ettei hän nähnyt matkallaan Jumalaa. Ehkä tuo kuuluisa mies odotti näkevänsä keinutuolissa istuvan valkopartaisen ukon. Rakkautta, Totuutta tai Elämää hän ei nähnyt tai ei osannut katsoa. Gagarinin jumalakäsityksiä vastaavaa jumalaa ei todellakaan ole, mutta Aabrahamin Jumala on kutsuva Gagarinin ja Leonardon esiin vastaamaan teoistaan yhdessä lajitoveriensa kanssa.

IHMINEN JA ONGELMAT

Paratiisin ihminen

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja siunasi heidät. Kts. 1.Moos 1:27-28. Jumala loi ihmisen tiettyä tarkoitusta varten. Tästä tarkoituksesta hän sanoi:

Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet. (Kts. 1.Moos 1:28).

Maa tarvitsi hallitsijaa.

Kun ihminen luotiin, ilmoitettiin hänelle hänen rajoituksensa: hänen ei pitänyt syödä hyvän ja pahan tiedon puun hedelmistä, sillä häntä ei oltu varustettu kyvyllä tehdä aina ja joka tapauksessa hyvää. Se kun on jumalallisen olemuksen erityispiirre.

Ilman hyvän ja pahan hyväksikäyttöä ei ihmisellä ollut myöskään vastuuta suorittamistaan pahuuksista. Hän sai tehdä samaa kuin susi: syödä kenet tahtoi. Kun ihminen kuitenkin söi hyvän ja pahan tiedon puusta, lankesi hänelle velvollisuus valita aina vain hyvä. Tieto tuo vastuun. Koska ihmistä alunperin ei ole luotu tätä tilannetta silmälläpitäen, on hyvän valinnan velvoite ihmisen ongelman peruskysymys.

Lapsi hiekkalaatikolla

Kun hiekkalaatikolla on kaksi pikkupoikaa, ja vain yksi pallo, alkaa taistelu pallosta. He toimivat kuin sudet saalista jakaessaan. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että he myöhemminkään toimisivat toisin. Mihin suuntaan kehitys kulkee, riippuu opetuksesta, muiden esimerkistä ja lapsen omista valinnoista.

Koulun biologian tunnilla opetetaan, että ihminen kehittyi apinasta. Me opetamme sensijaan, että ihminen ilman Jumalaa on edelleen eläin, ja vasta kun hän alkaa kysellä mikä on hyvä ja mikä paha, hän alkaa osoittaa ihmisyyden merkkejä. Päivittäin Moskovan kaduilla näen autoilijoita, jotka eivät osoita ihmisyyden merkkejä. He eivät kysele, oliko se nyt niin paha, jos mummo jäi alle. Heillä on tieto, mutta tieto ei ohjaa heidän käyttäytymistään. Käyttäytymistä ohjaavat eläimelliset vaistot, ylpeys, vallanhimo, hevosvoimantunto. Raamatun kielenkäytön mukaan eläimellisesti käyttäytyvä ihminen on kuollut - häneltä puuttuu Henki, osallisuus Jumalalliseen Elämään.

Tietoyhteiskunta

Nykyaikaista yhteiskuntaa rakennetaan oletukselle siitä, että ihminen voi tehdä oikean päätöksen, jos hänellä on oikeat tiedot asiasta. Olettamus on väärä. Tiedon riittämättömyys yksinkertaistenkin asioiden hoidossa käy nopeasti ilmi, jos yrität omin voimin ratkaista hyvän ja pahan tietämyksestä sinulle langenneita vastuita. Kun annat ns. hyvään tarkoitukseen kympin, voi olla, että se käytetäänkin pahaan. Sinulle kerrotaan, että antamallasi kympillä voidaan rokottaa viisi neekeriä, mutta saastunut rokotusneula voi yhtähyvin levittää aidsia. Voidaksesi tietää, miten voit oikein käyttää resurssisi, pitää sinulla olla Jumalan viisaus käytettävissäsi.

Elämä olisi tavattoman helppoa, jos aina tietäisit, mikä on hyvä ja sinulla olisi voima ja valta tuon hyvän toteuttamiseen. Mutta tämä viisaus on vain Jumalalla, huolimatta siitä, että niin monet muutkin ovat ilmoittaneet olevansa viisaita ja voimakkaita.

Raamatun salakielessä puut ovat kansoja. Hyvän ja pahan tiedon puu tarkoittaa siten tietoyhteiskuntaa. Siten tietoyhteiskunta on samalla koulutusyhteiskunta, joka pyrkii jakamaan riittävän määrän tietoa jäsenilleen tarkoituksella turvata yhteiskunnan jatkuvuus. Raamatun ilmoituksen mukaan tämä pelastusmalli on kuitenkin väärä, ja pahemman vahingon estämiseksi Jumala ajoi ihmisen pois paratiisista.

Jumala ryhtyy opettajaksi

Paratiisissa ihminen joutui pulaan. Tämän vuoksi on Raamatun ilmoitus syntiinlankeemuskertomuksesta lähtien ilmoitusta Jumalan pelastussuunnitelmasta. Jo Raamatun alkulehdillä (1.Moos 3:15) on ennakkoilmoitus Jeesuksen syntymästä:

Ja minän panen vainon sinun (käärmeen) ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille, ja se on polkeva rikki sinun pääsi ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.

Ihmisen surkeus on siinä, että ihminen ei ymmärrä omaa parastaan. Ettei ihminen enempää vahingoittaisi itseään, hänet karkoitettiin toistaiseksi Jumalan puutarhasta. Myöhemmin Jumala antoi Lain eli Tooran Mooseksen kautta. Mooseksen laki annettiin noin 3500 vuotta sitten, 1500 vuotta ennen Kristusta. Mooseksen lain idea on siinä, että se antaa teon tekijän itse määrätä, mitä sen tekijä katsoo soveliaaksi. Jos hän katsoi soveliaaksi katkaista naapurin niskat ja oli myös tehnyt niin, myös hänen niskansa oli katkaistava. Kansa kasvoi lain alla harkitsemaan, mikä oli soveliasta.

Mooseksen antama laki osoitti ihmisen kyvyttömyyden noudattaa totuutta ja rakkautta. Laki tuomitsi ihmisen. Sentakia lain käyttöikä oli rajattu. Kun ihminen oli tuomittu, lakia ei enää tarvittu mihinkään. Tuomitulla ihmisellä ei itsellään ollut enää mitään keinoa pelastua, paitsi ehkä armahdus.

Jumala kertoi Moosekselle myös pelastussuunnitelman jatkosta:

Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua...

5.Moos.18:18.

Lupaus toteutui puolentoistatuhannen vuoden kuluttua. Jumala lähetti poikansa, joka syntyi Juudean Betlehemissä. Jeesus jatkaa Mooseksen opetustyötä seuraavasti:

Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.

Luuk 6:31. (Kts. myös Matt 7:12).

Jeesuksen opetuksessa laki ei muuttunut. Oikeudenmukaisuuden vaatimus oli edelleen voimassa. Mutta uutta oli se, keneltä ihmisen tuli vaatia lain noudattamista. Vaatimus tuli kohdistaa omaan persoonaan. Myös vaatimustaso jäi edelleen ihmisen itsensä päätettäväksi: "Se, mitä te tahdotte, että ihmiset tekisivät teille, tehkää se heille, (Matt 7:12)". Mutta kukapa tahtoisi, että meille kostettaisiin kaikki se, mitä me syystä tai toisesta olemme tehneet. Me haluamme alennuksia, anteeksiantoa, lahjoja, ystävällisyyttä, rakkautta. Jeesus siis opettaa rakkautta lain ja oikeudenmukaisuuden asemesta. On aina luvallista tehdä paremmin, kuin mitä laki määrää.

Jeesus ei ollut pelkkä opettaja, vaikka opettajanakin hän oli "Ihmeellinen neuvonantaja". Hänen tehtävänsä oli ennen kaikkea pelastaa ihminen ja saattaa hänet entiseen tehtäväänsä paratiisissa. Siihen tarvittiin enemmän kuin pelkkä opetus. Pelastus sisälsi ensisijaisesti syntien sovituksen, jonka perusteella myös yksilöihminen voi saada anteeksiannon omista synneistään. Sovituksen takia Jeesus joutui kuolemaan ristillä, armahdettavien puolesta. Kun sovitus oli tapahtunut, saattoi pelastussuunnitelma jatkua. Ihmistä muutettiin. Laki asetettiin nyt ihmisen sydämeen, kuten Jeremia oli noin 700 vuotta ennen Jeesusta ilmoittanut:

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.

Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

Silloin ei enää toinen opeta toistansa ja veli veljeänsä sanoen: "Tuntekaa Herra", sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.

Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, ….

Jer 31:31-35 …

Mittavien alkuvalmistelujen jälkeen Jumala, seitsemän viikon kuluttua Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja kuolemasta, asettuu ihmisen sydämeen Henkensä kautta jatkaakseen ihmisen ohjaamista ja opettamista. Tästä opetustoimesta Jeesus antoi ennakkoilmoituksen:

Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi sitä nyt kantaa. Mutta kun hän tulee, Totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen Totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki mitä Isällä on …

Kts. Joh.16:12-15 …

Jumalan Pyhä Henki jatkaa Mooseksen ja Jeesuksen opetustyötä niissä ihmisissä, jotka ottavat Jeesuksen vastaan. Pyhä Henki uudistaa ihmisen. Ihmisestä tulee Uusi Ihminen.

Jeesus on Jumalan vastaus siihen tarpeeseen, joka hyvän ja pahan tietämisestä syntyy. Hänessä me saamme sekä anteeksiantamuksen että viisauden valita sen (hyvän), mikä on hyvä. Pyhä Henki neuvoo uudistunutta ihmistä oikeisiin ratkaisuihin jokaisessa konkreettisessa tapauksessa.

Anteeksiannon ja viisauden lisäksi tarvitaan myös voima. Kun se, mikä on hyvä, näyttää olevan sinun henkilökohtaisten etujesi vastaista, tarvitaan voima itsekkyyden voittamiseen. Ja siihen tarvitaankin oikein yliluonnollista voimaa. Jos voimaa ei ole, jää kaikki ennalleen. Mutta siinä, missä ihminen odottaa voimaa, Jumala puhuu uskosta.

Uskosta siksi, että uskon kautta avautuu tie Jumalan voimaan. Siis voima tulee samasta lähteestä kuin anteeksianto ja viisaus. Kaikki tarvittava voima on Jeesuksessa. Meidän ei siis tarvitse pelätä voimien loppuvan. Voima riittää, kun pysymme Jeesuksessa. Paluu paratiisiin on mahdollista.

Pelastussuunnitelma

Luomiskertomuksen mukaan paratiisissa oli paitsi hyvän ja pahan tiedon puu, myös elämän puu. Kertomus tästä itäisestä puutarhasta alkaa seuraavasti:

Ja Herra Jumala istutti paratiisin (oik.: puutarhan) Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt. Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän ja pahan tiedon puun.

1.Moos 2:8-9.

Syntiinlankeemuksen takia ihmiseltä jäi syömättä elämän puusta. Ihminen karkoitettiin puutarhasta ennen kuolemattomuuden saavuttamista. Ihmisen on joko mentävä takaisin Jumalan puutarhaan, tai jonkun on tuotava hänelle se hedelmä, joka tuottaa ikuisen elämän, sen, joka jo kerran oli häntä aivan lähellä.

Jumala on ajaton, siksi tapahtumat, joita me tässä nimitämme suunnitelmaksi, ovat jo valmiina ajattomuudessa. Täydellisyys on ajaton. Sanalla suunnitelma tarkoitamme siis vain Jumalan tekojen kokemista meille ymmärrettävässä muodossa. Lopulta Jumalan suunnitelma täyttyy myös ajallisuudessa, jonka jälkeen aikaa ei enää ole. Meille Jumalan suunnitelma on "autuaallinen toivo". Kirjeessään Tiitukselle Paavali tekee tästä prosessista seuraavan yhteenvedon:

Kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson (peso: peseminen, puhdistus, upotuskaste) ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka hän runsaasti vuodatti meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. (Tiit 3:4-7).

Iankaikkinen elämä ei ole mikään ylipitkä eläkeikä. Sillä on tarkoituksensa, se kuuluu Jumalan suunnitelmaan. Paavali tosin sanoo tätä suunnitelmaa taloudenhoidoksi, (kreikaksi: "oikonomía" ja barbaarikreikaksi: "ekumenia"). Jumalan taloudenhoito on paljon laajempi käsite, kuin mitä pelkkään ajalliseen elämään mahtuu. Jumalan suunnitelmassa pääpaino on tulevissa ajattomissa kausissa (aioneissa), joille luominen ja muut ajalliset tapahtumat ovat vain alkusoittoa. Syntien anteeksiantamuksesta alkaa tulevaisuus:

Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut – ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina (kr.: en tois aiósin) armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. (Ef 2:4-7).

Itsekeskeinen ihminen saattaa hyväksyä sen, että hänen syntinsä annetaan anteeksi. Anteeksianto on tosin pääsylippu Jumalan suunnitelmaan, mutta pääsylippu ei ole tärkeämpi kuin itse suunnitelma. Jumalan kansan tehtävä on julistaa Jumalan viisautta henkivaltojen keskuudessa. Paavali julistaa evankeliumia "Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta" :

Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito (oikonomía), joka ikuisista ajoista (apo ton aiónon) on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme, jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö. (Ef 3:8-11).

Niin tärkeä kuin seurakunnan tehtävä onkin, se ei ole vielä kaikki. Senjälkeen, kun synnin takia syntynyt episodi on kokonaan lopussa, ihminen saa palata alkuperäiseen tehtävään. Se mitä suomentaja sanoi Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa vallitsemiseksi, (kts. 1.Moos 1:28), on samaa kuin hallitseminen. Ne, jotka ovat tässä maallisessa elämässä tottuneet hallitsemaan itsessään asuvaa käärmettä tuomalla sen päivittäin ristille, saavat hallita iankaikkisesti. Raamatun viimeisen kirjan viimeisestä luvusta luemme:

Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti. Ilm 22:3-5.

JUMALAN NIMI

Hebreankielisissä Vanhan Testamentin kirjoituksissa käytetään Jumalasta pääasiallisesti kahta nimitystä: Elohim ja Jehova (Jahve). Elohim on monikko sanasta El, mahtava. Samasta juuresta tulee myös arabian kielen sana Allah. Sana Jehova (Jahve) tulee verbistä "olla" ja merkitsee Olevaa, tai tyyliasultaan toista sanaa käyttääkseni, Realiteettia. Yhdyssanoissa Jehova saa muodon Jo/Ja/Je, esimerkiksi Jeshua, (Jumala pelastaa), Josafat, (Jumala tuomitsee).

Kun Jumala puhutteli Moosesta palavasta pensaasta, kysyi Mooses häneltä:

Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen" Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne."

Kts. 2.Moos 3:13-14.

Mooseksen jälkeen "Minä olen" lähetti Israelin luo vielä monta miestä, mutta sitten Isä lähetti nimissään (Joh.6:43) poikansa Jeesuksen, joka sanoi: "Ellette usko, että minä olen, niin te kuolette synteihinne". Kun hänen senkertaiset keskustelukumppaninsa fariseukset kuulivat Jeesuksen sanovan "minä olen" he höristivät korviaan ja kysyivät: "Kuka sinä olet?" Jeesus vastasi: "Juuri se mitä puhunkin teille" ja sanoi vielä:

Minä olen se, joka minä olen.

(Kts. Joh. 8:28).

Keskustelun edetessä fariseukset käyvät yhä kuumemmiksi, ja kun Jeesus lopulta sanoo (Joh. 8:58): "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Ennenkuin Aabraham syntyi, minä olen", alkavat fariseukset poimia kiviä heittääkseen niillä Jeesusta.

Keskustelu käytiin todennäköisesti hebreaksi. Oletan Jeesuksen sanoneen "ani Jahveh" (minä olen se, mikä olen/Minä olen Jehova), mikä juutalaisten harhaopinmetsästäjien mielestä se olisi ollut jumalanpilkkaa. Jos Jeesus olisi noudattanut juutalaisten sääntöjä, hän olisi sanonut "ani hu" (minä olen hän), koska juutalaisten perinnäissäännöt kielsivät lausumasta Jumalan nimeä Jehova/Jahveh. Jeesus vastasi kuitenkin suoraan, sillä Mooseksen laki ei kiellä Jumalan nimen "Jahveh/Jehovah" lausumista, vaan ainoastaan sen turhaan lausumisen.

Meidän päiviimme tämä keskustelu (Joh. 8:18-30) on säilynyt kreikankielisissä muistiinpanoissa, joista ne on sitten käännetty eri kieliin. Kreikan kielessä "minä olen" sanotaan "ego ime". Huonommissa käännöksissä nämä sanat on toisinaan käännetty "minä olen" ja toisinaan "minä olen ollut". Ehkä niiden kääntäjät ovat luulleet, etteivät alkutekstien kirjoittajat ole osanneet kreikan kielioppia, ja siksi tehneet omat laittomat "parannuksensa" omiin raamatunkäännöksiinsä. Mutta sanat voidaan tuntea myös niiden aikaansaamasta vaikutuksesta. Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan yöllä Getsemanen puutarhasta, kysyi hän: "Ketä etsitte?" Vangitsijat vastasivat: "Jeesusta nasaretilaista". Jeesus vastasi heille: Minä olen. Kun Jeesus sanoi heille "Minä olen", vangitsijat kaatuivat maahan selkä edellä. Selkä edellä kaadutaan silloin kun kuollaan suoraan pystystä. Ihminen on takapainoinen, ja kun tasapainoelimet ihmisen kuollessa pettävät, kaadutaan selkä edellä. Jeesuksen sana "minä olen" vaikutti kuin luoti. Jeesus herätti kuolleet henkiin ja kysyi uudestaan: "Ketä te etsitte?" He sanoivat: "Jeesusta nasaretilaista". Jeesus vastasi: "Minähän sanoin teille, että minä olen. Jos siis minua etsitte, antakaa näiden mennä."

Jeesus osoitti, että hän on sama kuin Vanhan Testamentin Jahve: se sama riippumaton olevainen, joka oli, on, ja tulee aina olemaan. Jumala on, ja ketään muuta ei ole.

Jeesus

Erisnimen "Jeesus" hebreankielinen äänneasu on "Jeshua", joka käännettynä suomen kieleen tarkoittaa "Jumala pelastaa", mutta erisnimiähän ei käännetä. Jeesus ei saanut nimeään Joosefilta ja Marialta, vaan hän sai nimensä Jumalan sanansaattajan välityksellä, joka sanoi Marialle: "... ja sinä olet antava hänelle nimen Jeesus". Kts. Luuk 1:26-27.

Enkeli ilmoitti nimen "Jeesus" myös Joosefille, kun tämä mietti, mitä tehdä Marialle, joka oli huomattu olevan raskaana ilman, että ainakaan Joosef itse olisi sitä aiheuttanut. Enkeli sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa luoksesi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan ja sinä olet antava hänelle nimen Jeesus, sillä hän on vapauttava kansansa heidän synneistään..." Kts. Matt 1:19-25.

Jeesus-nimi esiintyy jo Vanhassa Testamentissa, kts. esim. 2.Moos 15:2 hebreankielisen alkutekstin sana "Pelastus":

Herra (hebr. "Ja") on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hänestä tulee minulle Pelastus (hebr. "li-Jeshuah")

Kyseisen lauseen kääntämisessä kannattaa olla tarkkana. Hebrealainen teksti sanoo, että "Ja (Jehovah/Jahveh) on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja Hän tulee minulle Pelastukseksi", "li-Jeshua eli Jeesukseksi). Jeesus ei ole pelkkä Jumalan lähettiläs, eikä Jumalan hitunen, vaan itse "Minä Olen". Katso myös 1.Moos 49:18.

Pelastaja

Jeesuksen hebreankielinen nimi Jeshua, "Pelastus" voidaan tietysti kääntää kreikan kieleen. Vastaava kreikan sana on "soter" ja sitä käytetään merkityksessä pelastaja, vapahtaja. Vastaava verbi on "sozo", armahtaa, pelastaa, vapauttaa, eheyttää, parantaa. Toiminnallaan Jeesus näytti mitä hänen nimensä tarkoittaa. Siten hän selvästi eroittautuu niistä antiikin kuninkaista, jotka myös käyttivät titteliä Soter, ja niistä nykyajan lajitovereistaan, joita kansat ylistävät liberaattoreiksi.

Kristus

Sekä Uudessa että Vanhassa Testamentissa Jumalaa sanotaan Herraksi (hebr. "Adonai" ja kreik. "Kyrios"). Kreikan sanalla kyrios tarkoitettiin valtion päämiestä. Raamatussa tätä nimeä käytetään sekä Isästä että Pojasta: "Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi". (Apt 2:35 ja Ps 110:1). Jeesus on kuningas, presidentti ja keisari.

Nimittämällä Jeesusta Herraksi (kyrios) Jeesuksen seuraajat ilmoittivat, että heidän keisarinsa on Jeesus. Rooman valtion virkamiesten oli määrä tervehtiessään lausua: NN on keisari, johon vastattiin: NN on keisari. Siten voitiin kapinoitsijat tunnistaa keisarille NN uskollisista kansalaisista. Saman kaavan mukaisesti Jeesuksen seuraajat ilmoittivat, että "Jeesus on kyrios". Tämä lauselma on nykysuomessa käytössä muodossa "Jeesus on Herra". Ensimmäisenä tämän uskontunnustuksen toivat ilmoille apostolit Natanael ja Pietari, kts. Joh 1:49 ja Matt 16:16.

Kreikankielinen sana "kristus" on arvonimi. Se tarkoittaa "voideltua". Hebreankielinen vastine sanalle on "messias", Ha-Mashiah. Israelissa kuninkaan asettaminen virkaansa tapahtui voitelemalla kuningasehdokkaan pää öljyllä. Myöhemmin, kun kreikan sana kristus on levinnyt kreikkaa ymmärtämättömien kansojen keskuuteen, se on alettu käsittää jonkinlaiseksi sukunimeksi, jota se ei ollenkaan ole. Siten se voitaisiin kirjoittaa pienellä alkukirjaimella, jollei nimenomaisesti haluta korostaa, että kysymyksessä on ainut todellinen kuningas.

Theos, Jumala

Kun sanomaa Jeesuksen herruudesta levitettiin kreikkalaisten keskuuteen, eivät Kreikan jumalaistaruston nimet kelvanneet Uuden Testamentin kirjoittajille ja kääntäjille. Jumala-käsitteen yleisnimeksi Uuteen Testamenttiin tuli Platonin ja muiden kreikan filosofien käyttämä, mahdollisesti aramealaista alkuperää oleva sana Theos. Hebrean termeillä ei hienosteltu, varsinkin kun nimellä Jeesus on itse sanoman kannalta keskeinen merkitys. Hänestä kirjoitettiin:

Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä - to onoma Kyrion - pelastuu. (Room 10:13).

Hänestä kuulutti Pietari helluntaipuheessaan (Apt 2:36):

Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala (Theos) on hänet Herraksi (Kyrios) ja Kristukseksi (Hristos) tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.

Ennen Jeesuksen tuloa ihmisenä ihmisten keskuuteen oli Jumala ihmisille kovin abstraktinen käsite. Jeesuksessa jumaluuden koko olemus tuli konkreettisena ihmisten tarkasteltavaksi. Jumaluuden koko täyteys asui hänessä. Johannes Kastaja sanoi: "Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mutta ainokainen poika, joka on Isän povella, on hänet ilmoittanut."

"Minä olen" - nimen käyttö suututti Israelin uskonnollisia johtomiehiä. He eivät halunneet tunnustaa Jeesuksen todellisuutta. He halusivat säilyttää etäisen, uskonnollisen jumalakäsityksensä ja torjua edessään seisovan Realiteetin. Juutalaiset yrittivät torjua Jumalan läheisyyden puhumalla Aabrahamista, joka eli kauan sitten. Sama pyrkimys on huomattavissa nykyajan fariseuksilla. Puhutaan Jeesuksesta, joka eli lähes 2000 vuotta sitten, vaikka hän elää ja hänen kansansa on konkreettisena maailman kaikkien kansojen keskuudessa tänäänkin. Tilanne on ja pysyy konkreettisena: "Mitä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistä, sen te olette tehneet minulle."

MITEN JUMALA TUNNETAAN

Miten

Japanin keisarin tutuksi ei tulla kuulopuheiden ja sanomalehtiartikkeleiden perusteella. Ei edes keisarin perhevideoiden katseleminen oikeuta sinua pääsemään keisarin yksityisalueelle. Videot ja kirjat voivat antaa sinulle valheellisen kuvan siitä, että tunnet keisarin. Olennainen puuttuu - keisari ei tunne sinua, ja siksi portit eivät sinulle aukea. Päästäksesi sisälle sinulla tulee olla joku, joka esittelee sinut keisarille. Jos tunnet keisarin pojan, niin isän luo pääsy on jo huomattavasti helpompaa.

Jumalan ja ihmisen välimiehiä on vain yksi, Jeesus, Jumalan poika. Vain hän voi esitellä sinut Isälle. Hänelle kuuluvat seuraavat sanat:

Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. (Matt 10:32)

Ihmistä ei erota Jumalasta tiedon vähyys, aivokapasiteetin puute tai muu sellainen, vaan synti. Linnanpihaa ympäröivää muuria varmemmin se estää ihmisen raivoisammatkin yritykset lähestyä Jumalaa. Synnin takia tarvitaan välimies, joka omalla toiminnallaan on sovittanut synnin. Vain Jeesus on pappi, ainut välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä.

Jeesuksen pappeus perustuu hänen kuolemaansa ristillä meidän syntiemme tähden. Hänen kuolemansa on se juridinen perusta, jolla Jumalaa ja ihmistä erottava synnin muuri on voitettu. Jeesuksen sijaiskuoleman vuoksi on Jumalan vanhurskaus - oikeudenmukaisuus - täytetty. Tässä uudessa tilanteessa sinun kuolemaasi sinun syntiesi vuoksi olisikin jo täysin tarpeeton, koska Jeesus voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen herruutensa tunnustavat. Sinun on tehtävä vain yksi valinta: kuka on sinun Herrasi. Jos ilmoitat, että tunnustan Jeesuksen Herrakseni, (kuninkaakseni, messiaakseni) tunnustaa hän sinut Isän edessä. Jumalan lähestyminen on tämän jälkeen helppoa. Tunnustettuasi Jeesuksen ylimmäksi auktoriteetiksesi otat kasteen. Kasteen jälkeen voit osallistua Jeesuksen muistoateriaan, ehtoolliseen.

Jumalan tuntemisen lähtökohta on siis siinä, että tunnustat Jeesuksen herruuden ja alat totella häntä. Kun synti on sovitettu, ei Jumalan viha enää erota sinua Jumalasta (kts. Joh. 3:36), vaan sinä tulet jumalallisesta luonnosta osalliseksi - saat Pyhän Hengen - ja tunnet vapauden sanoa Jumalaa Isäksi. Kaikki Jumalan valtakunnan kansalaisoikeudet ovat nyt sinun oikeuksiasi.

Tultuasi jumalallisesta luonnosta osalliseksi sinussa herää voimakas halu saattaa koko elämäsi ja olemuksesi sopusointuun Jumalan tahdon kanssa. Pyhä Henki opastaa sinut tuntemaan Jumalan tahdon. Hän avaa sinun ymmärryksesi käsittämään Raamattua, oppimaan toisten uskovien kokemuksista ja näkemään asiat omilla silmilläsi. Pyhä Henki puhuu sinulle Jumalan sanoja - sinä opit kuulemaan Jumalan äänen. (Kts. Luuk 11:28, Joh. 5:25, Joh. 8:47 ja Joh. 18:37). Menettelemällä Jumalan sanan mukaan sinä saat empiiristä, kokemusperäistä tietoa Jumalasta. (Kts. Joh. 7:17).

Pyhä Henki kirkastaa Kristusta. Tietosi Jumalasta kasvavat. Sinä kuulet Jumalan puheen, ja pystyt keskustelemaan hänen kanssaan. Sinä tulet tutuksi Jumalan kanssa. Kokemuksesi täydentävät Jumalasta saamiasi käsityksiä. Jumala tulee sinua lähelle, kun sinä lähestyt häntä. Jumalan puhe, rukous ja kokemukset ovat kuin puhelinyhteys rakkaan kanssa, jonka näkemistä sinä odotat.

MITEN JUMALA ILMENEE

Luomakunta

Alussa Jumala loi taivaat ja maan, ja lopuksi ihmisen, joka pystyy tekemään havaintoja siitä, mitä Jumala on luonut. Jumala on ilmaissut itsensä luomakunnassaan; luomakunta on Jumalan luomus. Jumala on Isä, joka näkee luotunsa.

"Voiko ihminen niin piiloon piiloontua, etten minä häntä näe?", sanoo Herra. "Ja enkö minä täytä taivasta ja maata?", sanoo Herra. (Kts. Jer 23:24)

Jumala ei ole koskaan jättänyt luomakuntaansa tuuliajolle. Hänen läsnäolonsa on havaittavissa yhä kaikkialla. Antiikin kreikkalaisille esitti Aabrahamin hengenheimolainen Paavali asiaa seuraavasti:

Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisiensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hänet hapuilemalla löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä, sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: "sillä me olemme myös hänen sukuansa".

Kreikkalaisilla, samoin kuin roomalaisillakin, oli tunnetusti hyvin primitiiviset käsitykset jumalista. Paavalin ajatukset jumaluudesta olivat kreikkalaisille uutta:

Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltaista kuin kulta ja hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.

Antiikin ihmisen oli vaikea ymmärtää Rakkautta, Elämää ja Totuutta todellisena Olevaisena. Ihminen odotti näkevänsä jotakin käsin kosketeltavaa ja siten halusi erottaa Jumalan siitä majesteetillisesta suuruudesta, jonka kautta Jumala oli itsestään todistuksen antanut. Sama koskee myös nykyajan ihmistä, vaikka abstraktisen jumalakuvan ymmärtämisen luulisi olevan nyt helpompaa, kun tiede on joutunut tutkimaan olevaisen alkusyitä käsitteellisellä tasolla. Samalla kun on ollut pakko huomata, että ihminen ei luo yhtään niistä lainalaisuuksista, joita hän tutkii, löytää ja joita soveltaen hän tekee niinsanotut keksintönsä.

Tutkiessaan luomakuntaa ihminen on joutunut näkemään ja tullut tuntemaan suuren joukon luomakunnan lainalaisuuksia, osatotuuksia. Totuutta tutkiva yksilö joutuu lopulta aina saman peruskysymyksen eteen: Onko ihminen Totuuden herra, vai onko Totuus ihmisen herra.

Luomistyö jatkuu

Todistus Jumalasta ei ole jäänyt pelkkien kivien varaan. Luomistyö on kokonaisuus, jonka täydellisyys ei voi jäädä huomaamatta. Vanhan Testamentin profeetta ihmetteli ääneen: "Koira ja aasi tuntevat isäntänsä, mutta ihminen ei tunne Herraansa"

Luomistyö jatkuu. Ihmisen on mahdollista tarkkailla Jumalan uusia tekoja päivästä päivään. Kysymys on, ymmärtääkö ihminen näkemäänsä.

Israel

Jumala on antanut havainto-opetusta maailmansuunnitelmastaan tavalla, jota erilaisista yrityksistä huolimatta ei ole voitu tehdä tyhjäksi. Jumala kutsui miehen, jonka jälkeläisille hän antoi nimen Israel. Nimellä Israel on kolme merkitystä: 1. Jumala taistelee; 2; Hän taistelee Jumalan kanssa; 3. Jumala hallitsee. Kts. 1.Moos 32:28. Israelin historia on hyvin dokumentoitu ja seurattavissa alusta lähtien. Vaikka Jumalan teot ilmenevät muidenkin kansojen asioissa, niitä harvoin ymmärretään, mutta Israel on asetettu tarkoituksellisesti esille Jumalan suunnitelmien opetusvälineeksi.

Sana

Ihmiset eri kansoista eivät ole joutuneet etsimään Jumalaa pelkästään hapuilemalla. Jumala on puhunut niille, jotka ovat olleet kiinnostuneet Totuudesta ja Elämästä, ja toteuttanut sanaansa heidän keskuudessaan. Nämä ihmiset eivät ole olleet vaiti. Sanaa on julistettu. Paavalin julistus Jeesuksesta Ateenassa oli vain yksi episodi tässä pitkässä ketjussa.

Aikojen kuluessa ihmiset ovat tehneet muistiinpanoja Jumalan töistä. Näistä muistiinpanoista on aikojen kuluessa valikoitunut kirjasarja nimeltä Raamattu. Raamattu muodostaa oman kokonaisuutensa, eikä siihen ole otettu sellaisia kirjoituksia, jotka ovat syntyneet apostolisen ajan jälkeen, siis jälkeen vuoden noin 100.

Jumala puhuu edelleen, ja nykyisenä aikana jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kuulla Jumalan sana ilman välikäsiä.

Jumala Jeesuksessa

Annettuaan todistuksen itsestään, tuli Jumala itse keskuuteemme pojassaan Jeesuksessa. Jeesuksessa asui Jumaluuden koko täyteys käsin kosketeltavassa muodossa. Hän oli täydellinen Rakkaudessa, täydellinen Totuudessa ja hänellä oli Elämä itsessään.

Jumala ihmisessä

Jeesuksen noustua takaisin virkapaikalleen, luo hän uutta. Monta pientä Jeesusta on jo luotu ja monet ovat prosessissa. Nyt on sinun vuorosi astua luotavaksi. Jumalan teko sinussa on se, että voitat maailman. Jumala eheyttää sinut ja sisäiset ristiriitasi poistuvat. Sinun henkesi uudistuu ja sinusta tulee uusi.

Jumala ja Jumalan miehet

Jumalan palvelijat palvelevat Jumalaa. Jumala ilmestyy palvelijoidensa töiden kautta.

Jumalan työt tehdään Jumalan kanssa yhteistyössä. Yhteistyön ehtona on yhteys Jumalaan, Jumalan Hengen läsnäolo. Jumalan miehet tietävät kyllä, että heillä on yhteys Jumalaan. Sivustakatsojalle on annettu merkit, jotka on kirjattu Markuksen evankeliumin loppuun:

Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita;

he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."

Jumalan palvelija tunnetaan siitä, että hän toimii Jumalan kunniaksi. Mutta Jumalan valtasuuruuden esittämisellä on myös käytännön tarkoitus. Jumala ei esittele kunniaansa vain ihmeteltäväksi. Hänen kunnianaan on pelastaa luotunsa. Jeesus oli juuri edellä sanonut palvelijoilleen:

Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Kts. Mark 16:15-16).

USKO

Usko on liikkeelle paneva voima

Ihmisen kaikki teot perustuvat uskoon. Kun hän menee aamulla työhön tehtaaseen, hän uskoo saavansa siitä palkan. Kun hän opiskelee ammattiinsa, hän tekee sen uskoen, että hänellä myöhemmin on hyötyä opiskelustaan. Ja kun Aatami rautatieasemalla nousee tiettyyn junaan, hän on valinnut junansa sillä perusteella, minkä niistä hän uskoo vievän itsensä lähimmäksi asettamaansa päämäärää. Uskon perusteella on käyty myös kaikki sodat, tehty vallankumoukset, raivattu pellot ja rakennettu tiet ja viemärit.

Joskus usko on heikompaa, joskus vahvempaa. Kun kalastaja menee kalaan, ei hän ole varma saaliistaan, mutta hänen lähtönsä on todistus uskon riittävyydestä siinä vaiheessa. Itse työn tuloksista kalastaja sitten arvioi, miten oikeassa hän oli. Saalis joko vähentää tai lisää hänen uskoaan.

Vahva usko ei ole tae siitä, että usko on oikea, ei myöskään kannattajien määrä. Usko, joka syntyy paraatihumussa ja tunteista, tuskin vie ihmistä mihinkään hyvään. Peruskysymys onkin mitä uskoa ja mitä ei. Selittäjiä ja mielipiteitä on monenlaisia, ja siksi uskontojakin on monenlaisia. Myös kristinuskoa tunnustavien keskuudessa on monenlaisia katsantokantoja. Tämän tästä on kysyttävä neuvoja toisilta ihmisiltä mitä erilaisimmissa asioissa. Vastaukset ovat erilaisia, samoin opit, koulutus, kasvatus ja muut neuvot. Ihmisen on valittava ketä kannattaa uskoa. Yritysjohtaja menestyy silloin, kun hän osaa valita ymmärtävät alaiset, jotka tietävät sen, mitä hän ei itse tiedä. Sama pätee hengellisissäkin asioissa. On valittava, ketä uskoa ja ketä ei.

Ajatukset käyvät tekojen edellä. Usko on ajatusten hedelmä. Usko on välietappi, sitä ennen olivat ajatukset, mietteet, havainnot, opetukset, tieto, ehdotukset. Uskon jälkeen ovat teot – uskon saavutukset ja hedelmät tai tappiot ja häpeä, riippuen siitä, mitä ja ketä uskottiin.

Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ajatuksien kasvualustaa ovat ihmisen vietit ja havainnot ja kaikki se informaatio, jonka hän tavalla tai toisella ottaa vastaan. Ihminen laatii ohjelmansa siitä aineistosta jota hänellä on käytettävissään. Ihminen joutuu välttämättä hylkäämään, tai ainakin siirtämään syrjään osan hänelle tarjottua informaatiota, samalla hankkien lisää ja täsmentämään sitä tietoa, jonka hän katsoo tarpeelliseksi. Jokainen ihminen suorittaa aina tietojensa lajittelun. Vapaa ihminen valitsee sen, mihin uskoo.

Usko Jumalaan

Kaikesta siitä tiedosta ja kokemuksesta, jonka ihminen on hankkinut, vain hyvin pieni osa tulee lopulta hyötykäyttöön. Vain vapaa ihminen valitsee sen, mihin uskoo. Orjat eivät voi valita sitä, minkä he kokevat oikeaksi. Vaikka orja ymmärtäisikin, että valhe, kuolema, huoruus ja viha on hylättävä, häntä viedään mihin ja miten vain, koska häneltä puuttuu voima vapautua synnistä ja sen vallasta. Myötäsyntyiset vietit hallitsevat ihmistä niin, että tiedolla ei ole merkitystä. Hän ei tee sitä, mitä uskoo oikeaksi. Kynnyskysymys onkin, miten vapautua orjuudesta. Tieto ei vapauta orjuudesta. Orjuudesta vapauttaa vain Jumala. Ihminen joko uskoo Jumalaan tai on tämän maailman sidosjärjestelmien orja.

Usko Jumalaan on enemmän kuin usko siihen, mitä me Jumalasta tiedämme. Me luotamme Jumalaan kuin pikkulapsi isään. Emme suinkaan tunne isän kaikkia mahdollisuuksia ja toimintatapoja, mutta me uskomme silti itsemme ja kaikki asiamme hänen johtoonsa. Me uskomme Suureen Jumalaan, ei pelkästään hänen sanaansa tai joihinkin dogmeihin.

Jumala on määrännyt meidät poikansa Jeesuksen alaisuuteen. Isä sanoi:

Tämän on minun rakas poikani. Kuulkaa häntä.

Kts. Mark 9:7

Pietari oli eräs ensimmäisistä (kts. Joh 1:49 ja Joh 6:69), joka tunnisti Jumalan Jeesuksessa. Hänen suullaan lausuttiin sanat:

Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.

Kts. Matt 16:16

Näitä sanoja voisi hyvin sanoa apostoliseksi uskontunnustukseksi, erotukseksi siitä sairaasta, 500-luvulla syntyneestä julistuksesta, jota kirkossa nykyisin nimitetään apostoliseksi uskontunnustukseksi. Jeesuksen seuraajat julistavat sanomaa siitä, kuka on päällikkö, johon voi uskoa. Apostoli Pietari julisti sitä juutalaisille seuraavin sanoin:

Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.

Kts. Apt 2:36

Sydämen usko

Tässä kirjassa tarkastellaan monia asioita, eikä lukijalle aina liene helppoa erottaa tärkeitä asioita vähemmän tärkeistä. Tärkeitä asioita on vain yksi, se että pääsemme Jumalan yhteyteen ja pysymme siinä. Keinot tämän päämäärän saavuttamiseksi ovat sinun hallinnassasi:

"Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi" …

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Kts. Room 10:5-10

Jos lapsi osaa osoittaa sormella vanhempansa, se riittää uskon osoitukseksi. Usko, joka on sydämessä, toimii, vaikka et osaisikaan sitä selittää.

Usko ja uskontunnustus

Usko näkyy aina teoista. Jos uskot että Suomen Tasavallan presidentti on antanut määräyksen ja pystyy sen noudattamista valvomaan, sinä todennäköisesti tottelet häntä, mikäli se on sinulle mahdollista. Usko ja teot pitävät yhtä ilman muuta. Jos uskot, että kaupunkiisi putoaa atomipommi tunnin kuluttua, et varmaankaan lue tätä kotonasi...

Puheet ja teot sensijaan eivät niinkään usein pidä yhtä. Tämän takia sanoo Jeesus (Matt 7:21): "Ei jokainen joka sanoo minulle 'Herra, Herra' pääse Taivasten Valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon."

Ihmisten edessä sanottiin varhaiskristillisenä tervehdyksenä "Jeesus on Herra" vastattaessa Rooman valtion viranhaltioiden tervehdykseen "Trajanus (tai muu nimi) on Herra". Valtakunnat ottivat mittaa toisistaan heti kättelyssä. Apostolinen tunnustus on lyhyt ja ytimekäs, eikä sitä ole tarvinnut etsiä Raamatun ulkopuolelta, kts. Joh 1:49, Matt 16:16 ja 1.Joh 5:1. Paljon myöhemmin tulivat uskontunnustukset ja julkilausumat, mutta se on jo toinen juttu. On hyvä muistaa, että "taivaan portilla" sinulta ei kysytä uskontunnustusta. Siellä tiedetään sinun tekosi, ne jotka sinä olet tehnyt Jeesuksen "vähimmille veljille". Kts. Matt 25:31-46. Kaikki näkyy siitä, rakastatko sinä veljiä vai et. Muu on selittelyä.

Usko ja uskonto

Usko ja uskonto ovat täysin eri asioita. Kun uskomme Jumalaan, uskomme, että hän hoitaa asian, hän näkee, hän puolustaa, hän pelastaa. Usko on lapsenomaista luottamista henkilöön, jonka me tunnemme ja tunnustamme. Uskonto sensijaan on Jumalan tuntemista korvaamaan suunniteltu valheellinen, mutta Totuuden tuntuinen dogmijärjestelmä. Dogmit eivät elämän tositilanteissa pelasta ketään.

TEMPPELI

Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan kuului, että Jumalan Ihminen varjelisi Jumalan istuttamaa puutarhaa:

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. (1.Moos.2:15).

Jotain oli vialla, koska puutarhaa piti vartioida. Ihminen otti tehtävän löysästi, eikä vartioinut edes omia tekojaan. Vartiotehtävät saivat toistaiseksi jäädä; ihminen joutui lähtemään paratiisista itään päin - viljelemään maata, josta hänet oli otettu, kts. 1.Moos.3:23. Paratiisissa ihminen ei syntisenä voinut olla, ja maan päälläkin hän tuotti itselleen vähiten vahinkoa pysyttelemällä oman peltopalstansa ääressä ja pirtin liepeillä hissukseen.

Pian kuitenkin ilmaantui edistyksellinen vastarintaliike. Raamatun alkulehdiltä löydämme kertomuksen Baabelin tornista, ihmiskunnan yrityksestä rakentaa yhteyksiä ilman Jumalaa. Ei näyttänyt ihmistä miellyttävän maanviljelijän ja luonnonsuojelijan vaatimaton elämä. Baabelin tornin rakentajien päämäärät olivat selvästi sentralistiset, ja siten Jumalan pelastussuunnitelman vastaiset, kts. 1.Moos 11:4:

Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki, ja torni, joka ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan.

Jumala ei sallinut yrityksen toteutua. Jumala sekoitti kielet, ja hajoitti näiden ensimmäisten avaruudenvalloittajien yritykset. Ensimmäisen yrityksen jälkeen oli tietty odotettavissa uusia yrityksiä, mutta yhä edelleenkin on jokainen vastaava, ilman Totuutta, ilman Rakkautta ja ilman Elämää alkuunpantu yritys laiton.

Babylonian teknologiakeskuksesta vetäytyi sivuun mies nimeltä Abram (n. 2167-1992 eKr.), jonka Jumala nimesi Aabrahamiksi. Aabrahamista sanotaan, että hän oli Jumalan ystävä (2.Aik 20:7), Jumala arvosti tätä ystävyyttä niin että solmi liiton hänen kanssaan ja lupasi maan (kreikaksi "kosmos") hänen jälkeläisilleen. (Kts. Room 4:13 ja 1.Moos 12:1-21:12). Alku ei kuitenkaan näyttänyt lupaavalta. Ennemminkin oli kyse uskosta, kuin saavutuksista, vaikka Aabraham pääsikin katselemaan maata, joka hänen jälkeläisilleen oli luvattu.

Aabrahamin asuessa teltoissa ja kulkiessa maasta toiseen eivät Jumalan asiat maan päällä olleet juuri sen paremmin. Jumala ei voinut iloita ihmisestä, jonka hän oli luonut. Ihminen oli vieraantunut Totuudesta ja Rakkaudesta. Rakastava Isä Jumala näytti kodittomalta kerjäläiseltä. Joskus hän puhutteli Aabrahamia ja hänen jälkeläisiään palavasta pensaasta, joskus unessa ja toisinaan liekehtivän uhritulen keskeltä.

Jumala piti liittolupauksensa mukaan Aabrahamista huolen. Aabraham sai paljon jälkeläisiä. Muutaman sadan vuoden kuluttua oli Aabrahamista polveutuva Israelin kansa kasvanut kuudeksisadaksi tuhanneksi ja oli tulossa Egyptistä maahan, joka heille oli luvattu. Matkalla kävi ilmeiseksi, ettei kansa tuntenut Aabrahamin liiton päämiestä, ja niin heille annettiin kirjalliset menettelytapaohjeet tärkeimmistä asioista - ns. laki - sekä ohjeet ilmestysmajan rakentamisesta.

Ilmestysmaja rakennettiin Jumalan ohjeiden mukaan, mutta koska kansa oli tehnyt kultaisen vasikan ja osoittanut sille palvontaa, vetäytyi Jumala heti syrjemmälle. Ilmestysmaja pystytettiin Israelin leirin ulkopuolelle. Ilmestysmaja oli Jumalan asumus.

Israelin toivomuksesta Jumala antoi heille kuninkaan. Järjestyksessä toinen kuningas, Daavid (k. n. vuonna 972 eKr.) halusi tehdä Jumalalle kiinteän temppelin, mutta Jumala salli vasta Salomonin, Daavidin pojan, rakentaa sen, koska Daavid, tuo maailman luetuin runoilija, oli käynyt paljon verisiä sotia.

Salomon rakennuttama temppeli vihittiin käyttöönsä. Herran kirkkaus täytti temppelin ja Salomo sanoi: "Herra on sanonut tahtovansa asua pimeässä. Minä olen rakentanut huoneen sinulle asunnoksi, asuinsijan, asuaksesi siinä iäti", (1.Kun 8:11-13). Temppelin vihkimisen ja Salomon muiden rakennustöiden valmistuttua Jumala ilmestyi Salomolle, vastasi Salomon vihkimispuheessa esittämiin pyyntöihin ja esitti ehdot, joilla hän suostuu asumaan iäti Salomon hänelle rakennuttamassa temppelissä (1.Kun 9:1-9). Israel sai oikeuden kokoontua yhteen, ja lain määräyksen mukaan tätä yhteydenpitoa piti jokaisen miespuolisen israelilaisen tulla harjoittamaan kolme kertaa vuodessa, viikon ajan joka kerta.

Muutaman vuosisadan kuluttua temppeli hävitettiin, koska mainittuja ehtoja oli rikottu. Tämän jälkeen se rakennettiin pari kertaa uudelleen. Jeesuksen syntymän aikoihin Jerusalemin temppeli oli Israelin jumalanpalvelusmenojen keskus.

Temppelin hävitys oli joka kerta ilmausta niiden ehtojen noudattamatta jättämisestä, jotka lausuttiin "Salomon" temppelin käyttöönoton yhteydessä. Vastauksessaan Salomolle Jumala sanoi:

...Mutta jos te käännytte pois minusta, te ja teidän lapsenne, ettekä noudata minun käskyjäni ja säädöksiäni, jotka minä olen teille antanut, vaan menette ja palvelette muita jumalia ja kumarratte niitä, niin minä hävitän Israelin siitä maasta, jonka minä olen antanut heille, ja temppelin, jonka minä olen pyhittänyt nimelleni, minä heitän pois kasvojeni edestä ja Israel tulee sananparreksi ja pistopuheeksi kaikille kansoille. (1.Kun 9:6-7)

Israel ei Jumalan käskyjä noudattanut. Israel kääntyi pois myös käskyjen antajasta, ja naulitsi hänet ristille yhteistoimin roomalaisten miehittäjien kanssa.

Kun Israel sitten riitaantui roomalaisen yhteistyökumppaninsa kanssa, Temppeli hajoitettiin ja Israelin kansa karkoitettiin sellaisten kansojen sekaan, joilla Totuudesta ja Rakkaudesta ei ollut vähäistäkään tajua. Tänään, noin 1900 vuotta temppelin hajoituksen jälkeen, sanotaan että tuosta temppelistä olisi vielä jäljellä yksi muuri, itkumuuriksi kutsuttu. Jos niin on, tullaan sekin vielä hajoittamaan, sillä kirjoitettu on, ettei Jerusalemin temppelistä jää kiveä kiven päälle maahan jaottamatta.

Kivisen temppelin aika on kuitenkin ohi - oli jo silloin, kun Jeesus vaelsi Jerusalemin kaduilla. Sillä kaikki mitä Jumalan ilmestyksissä, ilmestysmajassa, temppelirakennuksissa, laissa ja profeetoissa oli merkittävää, asui Jeesuksessa täydellisenä. Jumala asui Jeesuksessa, ja siitä lähtien oli ihmisliha oleva Jumalan asuinsija, ilmestysmaja ja temppeli. Kristuksen noustua takaisin Isän Jumalan oikealle puolelle on hänen ruumiinsa, hänen kansansa, edelleen maan päällä ja muodostaa Jumalan temppelin, josta alituiseen nousee rukouksia ylös taivaisiin ja josta jatkuvasti julistetaan Jumalan tahto ihmisten keskuudessa.

Jumala taistelee temppelinsä puhtauden puolesta. Jeesus puhdisti kauppamiehet pihalle Jerusalemin pyhäköstä. Samanlainen prosessi alkaa ihmisessä, joka päästää Jeesuksen sydämeensä.

Jumala asuu taivaissa, mutta taivas ei ole kaukana. Taivas on olotila, hengellinen todellisuus, jossa Jumala toimii, kts. Jes 57:15:

Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.

Senjälkeen, kun Jeesus oli otettu ylös taivaisiin, ei temppeleitä enää rakennettu. Jumala asuu kahdessa paikkaa: taivaissa ja ihmissydämessä, joka hänet vastaan ottaa. Kokoontumislupa on nyt aina ja missä vain, kunhan se tapahtuu Herran Jeesuksen nimessä. Erityisiä rakennuksia ei tarvita, sillä "missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä", (kts. Matt 18:20).

Myös tämä ihmislihaan rakennettu temppeli katoaa, mutta meillä on iankaikkinen asumus Jumalalta taivaissa, asumus, joka ei ole käsin tehty. (Kts. 1.Kor 5:1-10). Silloin ei temppeliä enää tarvita, sillä Jumala on kaikki kaikissa. Silloin ei enää ole oleva sotaa, eikä kukaan ole koditon. (Kts. 1.Kor 15:22-28).

LIITTO

Jeesus solmi liiton Jumalan ja ihmisten välille Jerusalemissa noin vuonna 33. Liiton nimi on Uusi Liitto Jeesuksen Veressä. Liiton kotipaikka ja Liiton kirjat ovat Jumalan luona taivaissa, korkeuksissa, jota mikään saastainen tai epäpyhä ei voi lähestyä. Kts. 2.Moos 32:32, Fil 3:20, Ilm 21:27.

Uusi Liitto on Jumalan Aabrahamin kanssa n. 2068 eKr. tekemän lupausliiton täyttymys ja korvaa Siinailla n. 1446 eKr. Mooseksen välityksellä tehdyn Israelin ja Jumalan välisen lakiliiton, jonka Jeesus täytti ja naulitsi lihassaan ristille. Näin ollen lupausliitto, Siinain lain liitto ja muut esikuvalliset veriliitot täyttyneet.

Uuden Liiton osapuolet ovat Jumala ja Liiton säännöt hyväksynyt ihminen. Liitto on avoin jokaiselle, joka on valmis luopumaan kaikesta, mikä on pahaa Jumalan silmissä.

Uuden Liiton välimies on Herramme Jeesus. Jumala on hänessä ja hän on Isän hyväksymä. Kts. Matt 17:5. Hän on syntynyt ihmiskunnasta ja edustaa Jumalan edessä kansaansa. Hän on ainut pappi, jonka Liitto tuntee ja tunnustaa. Muita välimiehiä Jumalan ja ihmisen välillä ei ole.

Uuden Liiton kansa on kansa, joka tunnustaa Jeesuksen kuninkuuden ja hänessä pysyy. Liiton kansalle Jumala on valmistanut Valtakunnan, joka ei horju.

Uuden Liiton jäseneksi tullaan syntymällä Jumalan Hengestä Jumalan sanan kautta. Ihmisen oikeudet, jotka ovat samat kuin Jumalan lupaukset, Jumalan Valtakunnassa astuvat voimaan, kun ihminen tunnustaa Jeesuksen herruuden ja ottaa kasteen. Kaste on Jumalan Valtakunnan raja-asema. Kasteen jälkeen ihminen Jumala kastaa ihmisen Pyhällä Hengellä. Pyhän Hengen saamisen kautta ihminen astuu Jumalan yhteyteen. Jumalan hengen saanut ihminen on Uusi ihminen.

Uuden ihmisen valtiosääntö perustuu rakkauteen. Uskovien yhteys tapahtuu Hengessä, joka opastaa Uutta ihmistä Totuuden ja Rakkauden täydellisyyteen. Liiton jäsenet elävät ateriayhteydessä toisten Liiton jäsenten kanssa. Aterian juhlallisimpana osana syödään leipä Jeesuksen kärsimysten muistoksi ja nautitaan viini merkkinä liiton verestä.

Liitto ei peri jäseniltään maksuja, sillä Jeesus on maksanut verellään kansansa rikkomukset. Päinvastoin hän, joka ei säästänyt omaa poikaansakaan, lahjoittaa Liiton kansalle hänen kanssaan kaiken tarpeellisen ja senkin lisäksi vielä antaa, mitä Liiton kansa Jeesuksen nimessä häneltä pyytää.

Uusi Liitto Jeesuksen Veressä on ainoa liitto, joka asettaa oikeat päämäärät ja pystyy ne toteuttamaan. Jeesuksen yhteydessä ihminen saa takaisin alkuperäisen tehtävänsä Jumalan suunnitelmassa.

Liiton päämiehelle on annettu kaikki valta taivaissa ja fysikaalisessa luomakunnassa. Armossaan hän ei ole vielä pannut tuomioita täytäntöön, antaakseen tietämättömyyden takia pimeydessä vaeltavalle ihmiskunnalle mahdollisuuden etsiä armahdusta. Armahduksen kautta saavutettavaa pelastusta varten hän saarnauttaa kansallaan maailmassa evankeliumin, sanoman Jumalan anteeksiannosta Jeesuksen veren evankeliumin kautta.

Liitto on luonteeltaan totaalinen, joten liitolle kuuliaiset kansalaiset eivät liity tai muuten luovuta päätäntävaltaansa muille liitoille, seuroille, valtio- tai sotilasliittoutumille, kirkoille, uskontokunnille tai uskonnollisille lahkoille, poliittisille puolueille tai vastaaville. Kts. 2.Kor 6:14 ja Mark 12:17.

Liiton säännöt on kirjoitettu Liiton kansalaisten sydämiin hengellisessä syntymässä, jossa ihminen saa Pyhän Hengen. Pyhän Hengen kautta jokaisella Liiton kansalaisella on suora ja välitön yhteys Isään, Isään, jolta sekä Liiton säännöt että halu, ymmärrys ja voima niiden toteuttamiseen ovat kotoisin. Voima jää Isän valvontaan, joten sitä voi käyttää vain uskon kautta. Tämän takia kaikki uskovan teot tehdään yhteistyönä Pyhän Hengen kanssa. Voiman suunta on Rakkaus. Liiton sääntöjen periaatteet on kerrottu Raamatussa.

Uusi ihminen käyttää uskon kautta kaikkia Jumalan resursseja. Hän voi toteuttaa kaiken sen, mitä Pyhä Henki hänen sydämeensä tuo. Jeesuksen nimessä hän voi ajaa ulos pahoja henkiä ja muita pimeyden vallan edustajia. Jeesuksen nimessä hänelle on taattu voitto jokaisesta oman luontonsa vääristymästä. Jeesus on hänelle parannus jokaisesta sairaudesta ja heikkoudesta.

Liiton päämies on Pelastaja, koska hän on pelastanut Liiton kansan tässä maailmassa vallitsevasta gangstereiden mentaliteetista ja siitä rangaistuksesta, joka meille kuuluisi niistä synneistä, jotka me ennen uskoon tuloamme teimme, ja antanut meille Jumalan Valtakunnan kansalaisuuden. Kts. Gal 3:13.

Liiton päämies on Vapahtaja, koska hän on täyttänyt täydellisyyden lain vaatimuksen ja siirtänyt meidät Jumalan yhteyteen uskon kautta, kts. Gal 3:19 ja Ef 2:12-22. Uskon kautta tulee vapaus lain pelosta, ja uskon kautta toteutetaan Hengen lakia vapaudessa, ilman pelkoa, rakkaudessa ja rakkaudesta.

Liitto yhdistää Jumalan ja ihmisen, mutta se yhdistää myös ihmisen ja ihmisen. Mitä lähempänä me olemme Jumalaa, sitä lähempänä me olemme toisiamme. Liiton kansa on yksi.

Liiton kansa jatkaa Jeesuksen palvelutyötä maan päällä, tehtävänään tuoda sanoma Jumalan Valtakunnasta ja syntien anteeksiannosta Jeesuksessa kaikille kansoille, kielille, kansanheimoille ja sukupolville, niin että arvollisten karkoitus päättyy.

Liiton päämies Jeesus, on Valtakunnan päämies, Herra, joka vie Liiton kansan Jumalan lasten kirkkauden vapauden kautta perille Jumalan kirkkauteen.

Liiton lippu on Liiton kansan keskinäinen rakkaus.

PÄÄASIA IHMISILLE

Pääasia, mitä Jeesuksen kansalla on tuotavana maailmalle, on ilmoitus siitä, että Herramme Jeesus, vaikka hänet naulittiin ristille ihmisten syntien sovittamiseksi, elää ja on valtakuntansa kuningas, tuomari ja ylipappi ja että hän käyttää valtaansa siten, että hänen valtakunnassaan toteutuu Jumalan hyvä tahto ihmistä kohtaan. Tätä ilmoitusta ihmiskunnan sovituksesta ja Jumalan Valtakunnasta sanotaan evankeliumiksi ja hyväksi sanomaksi. Periaatteessa evankeliumi on aikaan rajoitettu rauhan tarjous kapinoitsijoille erittäin edullisin ehdoin.

Evankeliumin lyhyttä ja selvää esitystä sanotaan saarnaksi. Raamatussa on useita esimerkkejä saarnoista, kuten Pietarin puhe Korneliuksen kotona (Apt 10:34-43), Paavalin puhe Pisidian Antiokiassa (Apt 13:16-14:43) ym. Usein saarna pidettiin julkisella paikalla, torilla tms. sinne kokoontuneille ihmisille. Mahdollisesti ovat Raamattuun muistiinmerkityt saarnat vain lyhennelmiä, muutenhan esimerkiksi Paavalin puhe Areiopagilla Ateenassa olisi ollut vain parin minuutin mittainen.

Evankeliumi, sana sovituksesta ja Taivasten Valtakunnasta, on Jumalan vastaus maailman hätään. Vihollisuus Jumalaa (Totuutta, Rakkautta ja Elämää) vastaan on kaiken maailmassa vallitsevan kärsimyksen ja hädän syy. Ihmisen omilla resursseilla suoritettu kanssaihmisten auttaminen pystyy kenties siirtämään hädän kokemusta hieman kauemmas tulevaisuuteen, mutta suomalainen sananlasku sanoo: "Ei kannettu vesi kaivossa pysy". Vasta Jumalan äänen kuuleminen tekee ihmisen "elävän veden lähteeksi".

Saarna on yksisuuntainen puhe. Saarna on aina suunnattu ei-uskoville. Siksi Raamatun teksteistä ei löydy ainoatakaan tapausta, jossa saarna olisi pidetty uskovalle kuulijakunnalle. Uskovat puhuvat keskenään, meillä on vähintään duplexyhteys.

Saarnan voi pitää kuka tahansa Valtakunnan kansalainen. Suhteessa ulkopuolisiin on jokainen Jeesuksen nimelle omistetun valtakunnan kansalainen, niin mies kuin nainenkin, velvollinen suorittamaan pappisvirkaa Jeesuksen nimissä. Kirjeessään nykyisen Turkin valtion alueella eläneille uskoville Pietari kirjoittaa (1.Piet 3:15):

Pyhittäkää Herra Jeesus sydämessänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustaa, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla.

Ensimmäisen saarnan piti Pietari Jeesuksen ylösnousua seuraavan sadonkorjuujuhlan eli helluntain aikana Jerusalemin kaupungissa. Noin 3000 kuulijaa tuli uskoon ja otti kasteen, kts. Apt 2:14-41.

Vaikka evankeliumin eli hyvän sanoman voi esittää kuka opetuslapsi tahansa, tarvitsevat uskoontulleet varttuneen uskovan ohjausta uskoontulonsa jälkeen. Pietari oli ollut Jeesuksen koulutettavana noin 3 vuotta ennenkuin hän sai yhdessä muiden apostolien kanssa nuoria uskovia hoitoonsa, Barnabas ja Paavali opastivat Syyrian Antiokiassa (kuuluu nykyisin Turkkiin) kyprolaisten ja kyreneläisten miesten saarnan kautta uskoon tulleita veljiä kokonaisen vuoden, Paavali opetti Korintossa 18 kk jne.

Jumalan Valtakunnan edustajilla on ulkopuoliselle esitettävänä vain yksi käsky: tunnusta Jeesuksen herruus ja ala totella häntä. Meidän tehtävänämme ei ole laatia lakeja ja sääntöjä toisille valtakunnille, vaan julistaa Jumalan Valtakuntaa. Mutta jokainen uskova pyrkiköön siihen, että hän voisi tuoda esiin riittävän selvästi ja yksinkertaisesti perusasiat, jotta uskosta osaton voisi ymmärtää, mistä on kyse, ja tehdä tarpeelliset johtopäätökset siitä, mikä hänelle sopii. Tällaisia perusasioita ovat:

että puhuja tuntee henkilökohtaisesti Herran, niin että hän saarnassaan voi omana kokemuksenaan todistaa, että Jeesus elää. Henkilökohtainen tuttavuus Jumalan kanssa pyhittää uskovan, eikä kuulija voi olla tuntematta Jumalan Hengen läsnäoloa hänessä. Kuulijoille tulee heti selväksi, puhuuko hän voimatonta teoriaa vai onko hän aito Jumalan edustaja.

että puhuja osoittaa mitä jumaluus on, alkaen siltä tasolta, jolla näkee kuulijan olevan. Esimerkkeinä asian erilaisesta käsittelystä katso Paavalin puhe Kreikan filosofeille Ateenassa Apt 17:22-31, Filippuksen puhe etiopialaiselle hoviherralle, Apt 8:26-39 ja Pietarin puheet juutalaisille Jerusalemissa, Apt 2:14-40, ja ei-juutalaisen Korneliuksen kodissa, Apt 10:25-48.

että puhuja osoittaa Jeesuksen olevan Israelin profeettojen ennustuksissa ja esikuvissa ilmoitettu Vapahtaja, Kuningas ja Tuomari, sekä esittää hänen maanpäällisen vaelluksensa pääpiirteet: syntyminen Pyhästä Hengestä juutalaiseen perheeseen Juudan Betlehemissä noin 2000 vuotta sitten, toiminta opettajana ja parantajana jumalallisin valtuuksin sekä opetuslasten kasvattajana, hänen kokemansa vastustuksen ja ristiinnaulitsemisen, ylösnousemisen haudasta kolmantena päivänä ja ylösnousemisen maan päältä 40 vuorokauden kuluttua ristiinnaulitsemisesta sekä hänen tulostaan Pyhän Hengen ominaisuudessa kaikkien niiden opetuslasten ylle, jotka hänet ottivat vastaan ja lupauksen hänen julkisesta tulostaan takaisin kirkkaudessaan ja voimassaan. Kts. Apt 13:23-37.

että puhuja selvittää, mikä merkitys Jeesuksen kuolemalla on tavalliselle ihmiselle: Jumalan armeliaisuuden oikeudellinen perusta ihmistä kohtaan on Jeesuksen kuoleminen synnittömänä meidän syntisyytemme ja syntiemme tähden. Jeesuksen veren kautta tapahtuu vanhurskautus ja syntien anteeksiantaminen, kts. Apt 10:42-44. Vain vanhurskautettu ihminen voi ottaa vastaan Jumalan Hengen ja saada Jumalan valtakunnan kansalaisoikeudet.

että puhuja osoittaa, että Jumalan Valtakunta on keskellämme. Jumala on antanut Pyhän Henkensä niille jotka Herraa Jeesusta tottelevat, ja antaa edelleen niille, jotka julkisesti tunnustavat Jeesuksen herrakseen, uskovat häneen ja kasteen kautta tulevat hänen valtakuntaansa. Pyhä Henki tekee ihmisen osalliseksi jumalallisesta luonnosta ja johtaa näin syntyneen Uuden Ihmisen Kristuksen kaikkeen täyteyteen, kelvollisena elämään Jumalan paratiisissa.

että puhuja kertoo, että Jumalan armoa voidaan hakea vain Jumalan säätämän määrä-ajan sisällä; ne, jotka armon ajan kuluessa eivät ole tehneet rauhaa Jumalan kanssa, tuomitaan tekojensa mukaan ilman armoa, oikeudenmukaisesti.

että puhuja kehoittaa kuulijoita hyväksymään Jumalan tarjouksen sovinnosta Jeesuksessa, neuvoo uskoon tulleita ottamaan kasteen, sekä hoitaa hengelliselle vanhemmalle kuuluvat tehtävät.

Tämä asialuettelo on ollut mielessäni, kun olen tätä kirjaa kirjoitellut. Kirja on yksisuuntainen puheenvuoro, sen lukijalla ei ole ollut mahdollista osallistua keskusteluun tässä kirjoitetuista asioista kanssani. Toivon lukijan löytävän vastauksia asetettuihin kysymyksiin seuraavilta sivuilta ja ohjeita, miten ratkaista auki jääneet asiat.

SOVITUS

Ihmisellä oli paratiisissa tehtävä ja täysi ylöspito. Oli kuitenkin asia, josta häntä erikoisesti varoitettiin:

Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän ja pahan tiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman. (1.Moos 2:15-17).

Käskystä huolimatta ihminen söi kielletyn hedelmän. Kielletty hedelmä tuli hänessä lihaksi, ja liha joutui kuoleman lain alle. Asia vaati muutosta. Ensihätään Jumala teurasti eläimen ja teki sen nahasta ihmiselle lannevaatteen, ettei hänen häpeänsä näkyisi. Ihminen ajettiin vielä varmuuden vuoksi pois paratiisista, ettei hän syyllisenä ja häväistynä söisi elämän puusta, joka oli paratiisin keskellä, ja joutuisi elämään ikuisesti syyllisenä, tuomittuna ja häväistynä.

Ihminen ei ollut ensimmäinen, joka oli osoittanut tottelemattomuutta Jumalan tahdolle. Näitä Jumalan tahdosta poikenneita valtoja syntiinlankeemuskertomuksessa edustaa "käärme". Ihmisen lankeemuksen jälkeen Jumala ryhtyy toimiin vieteltyjen pelastamiseksi, tuhojen korjaamiseksi ja syyllisen rankaisemiseksi.

Vieteltyjen pelastaminen tuli merkitsemään kuolemaa kaikelle saastutetulle ja uutta luomista, uutta syntymää luoduille. Käärmeelle ja hänen joukoilleen oli jo ennen ihmisen syntiinlankeemusta varattu paikka nimeltä helvetti.

Vietellyt saatettiin kuolemaan Golgatan ristillä. Jeesuksen kanssa ristille joutuivat:

Vanha ihminen, kts. Room 6:6

Minä, kts. Gal 2:19-20

Liha ja sen halut, kts. Gal 5:24

Tämä maailma ja muu luomakunta, kts. Gal 6:14, Kol 1:20, Ilm 12:31

Synti, kts. 2.Kor 5:21, Room 6:6

Synnit, kts. 1.Piet 2:24, Jes 53:6

Kirjoitukset, jotka olivat meitä vastaan, kts. Kol 2:13-14

Se, mikä Golgatan ristin kautta tuhotaan, hyvitetään uuden luomakunnan kautta. Valtaistuimelleen noussut Herra on ilmoittanut ohjelmansa:

Katso, uudeksi minä teen kaikki.

Ilm 21:5

Viettelijä itse joutui kokemaan tappion, kts Hebr 2:14. Tämän maailman ruhtinas heitettiin ulos, kts. Joh 12:31, ja tuomittiin, kts. Joh. 16:11. Hänen valtakuntansa riisuttiin aseista, kts. Kol 2:13-15, synnin ruumiin kukistamiseksi, kts. Room 6:6. Jumala voitti saatanan sen omilla aseilla:

Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla on kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.

Hebr 2:14-15.

Golgatan ristin puulla Jumala hankki ihmiselle sovituksen. Ihminen voi käyttää sovitusta hyväkseen niin halutessaan. Periaate on sama, kuin paratiisissa: paratiisissa ihminen söi hyvän ja pahan tiedon puun hedelmiä, nyt hänelle tarjotaan elämän puun, ristin hedelmiä. Kristuksen ruumis, meidän edestämme annettu, ja Kristuksen veri, sovituksen ja Liiton veri, ovat ne hedelmät, joiden kautta me tulemme osaksi elämästä Kristuksessa.

YLÖSNOUSEMUS

Jumala loi maailman. Maailma joutui pahan valtaan synnin tähden. Jeesus otti vastaan synnin palkan, kuoleman, mutta kuolema ei voinut häntä pitää vallassaan. Kuolemalla ei ole valtaa muuten kuin synnin kautta ja sitä Jeesuksessa ei ollut. Jeesus nousi ylös kuolleista.

Ylösnousemuksen kautta Jumala luo maailman uudestaan. Jumala vanhurskauttaa ihmisen ja ihmisestä tulee Uusi Ihminen, Uusi luomus:

Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut. Kts. 2.Kor 5:17.

Jumala luo uutta. Me uudistumme siitä, että tunnemme Kristuksen ylösnousemuksen voiman. Paavali kertoo omasta elämästään:

Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen ja minut havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella, tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.

Kts. Filippiläiskirje 3:8-11.

Kristuksen ylösnousemuksen voima tekee tyhjäksi kaikki Vastustajan työt. Jumala luo uutta. Kristuksen ylösnousemuksen voiman vaikutukset eivät rajoitu pelkkään kuolleiden ylösnousemiseen. Herra tekee uudeksi kaikki, kts. Ilm 21:5. Ihminen syntyy uudesti ylhäältä, kts. Joh. 3.3, hänestä tulee Uusi Ihminen, kts. Ef 4:24. Hän saa uuden elämän, kts. Room 6:4 ja uuden nimen, Ilm 2:17. Hänen saa uuden hengen (Room 8:15), uuden mielenlaadun (Apt 20:21, Room12:2), uuden sydämen ja uuden ruumiin. Kirjoitukset, jotka olivat meitä vastaan, hän on korvannut Uudella Käskyllä:

Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.

Joh 13:34

Kristuksen ylösnousemuksen voimasta me voitamme synnin, saamme karismaattiset armoituksemme, ja voimme palvella Jumalaa hengessä ja totuudessa. Kristuksen ylösnousemuksen voimasta meillä on käytettävänämme kärsivällisyyttä. Kristuksessa on voima kestää kiusauksia ja koettelemuksia. Hänen armonsa on uusi joka aamu ja me saamme kulkea voimasta voimaan hänen voittosaatossaan.

Me olemme tulleet Jumalan lapsiksi. Asemamme on uusi – me olemme tulleet osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Me olemme tulleet elävän Jumalan yhteyteen. Kristuksen ylösnousemisensa voimasta me saamme uutta iloa Herrassa. Herra on kirjoittanut sydämiimme uuden käskyn ja antanut huulillemme uuden virren.

Kristuksen ylösnousemuksen voimasta viinileilimme täyttyvät uudella viinillä, me saamme pukeutua uuteen vaippaan ja saamme ylistää Jumalaa uusilla kielillä. Me olemme Uuden Liiton kansalaisia. Me kuljemme uutta tietä Uuteen Jerusalemiin. Hänen ylösnousemuksensa voimasta meillä on rauha ja vapaus. Herra luo uuden taivaan (Ilm 21:3), ja uuden maan (Ilm 21:3, Jes 66:22).

EXODUS

Ihminen kokee itsensä syntiseksi vasta silloin, kun hän vertaa itseään johonkin pyhään. Jumalan pyhyyden rinnalla jokainen ihminen kokee itsensä syntiseksi.

Synnin takia ihminen karkoitettiin maan päälle. Kohta kun synti on pyyhitty pois alkaa paluu taivaalliseen paratiisiin, exodus karkoituspaikasta.

Kun oma synti on pyyhitty pois, alkaa ihmisen järki toimia terveesti. Hän saa näkönsä takaisin. Senjälkeen kun synti ei enää sokaise hänen aivojaan, hän alkaa nähdä asiat sellaisena kuin ne ovat. Häntä alkaa inhottaa se touhu, jota hän näkee entisten lajitoveriensa tekevän. Hän alkaa tutkia mahdollisuuksia päästä pois synnin orjuudesta.

Historia tuntee monenlaisia yrityksiä, jotka eivät ole tuoneet mitään parannusta tilanteeseen. Hyödyttömiä vallankumouksia ja ohjelmia on paljon. Siksi on hyvä tuntea ne tapaukset, jotka ovat onnistuneet. Noa sai armon, ja Loot haettiin pois Sodomasta ennenkuin Sodoma hävitettiin. Jeesus kutsui tullimies Sakkeuksen puusta. Sakkeuksesta ajatellaan tavallisesti, että koska hän oli tullimies, niin hän oli ahne ja epärehellinen virkamies, joka pisti taskuunsa kansalta ottamiaan rahoja. Ne on kaikki sellaisia, ajateltiin yleistävästi. Jostain syystä kuitenkin Jeesus huomasi hänet satojen muiden joukosta, ja ilmoitti tulevansa Sakkeuksen vieraaksi. Jeesus näkee ja tietää, siksi hän ei ole yleisen mielipiteen vietävissä. Hän tulee sinne, missä häntä kaivataan. Sakkeus tiesi yrittäneensä parhaansa. Ja Sakkeus oli nöyrä, hän sanoi: "Jos minä (kuitenkin) olen vääryydellä jotakin ottanut, niin nelinkertaisesti minä annan takaisin".

Sakkeusihmiset ovat nähneet tämän maailman menoa sen verran, että ovat varovaisia myös omissa parannuspyrkimyksissään. He tietävät, että rehellisestikään eläen et pitkälle pääse ilman yliluonnollista apua. Mutta kun Jeesus tulee kotiin, on juhlan määrä alkaa.

Kun aikoinani matkustin ympäri Suomea sairaalaelektroniikkaa korjaamassa, muistan kuinka kipeältä tuntui, kun ilkeät ihmiset sanoivat, että ne kauppamatkustajat on kaikki sellaisia, tiedättehän. Ilman Jeesusta tilanne olisikin toivoton. Puolustautuminenkin on mahdotonta, sillä Jumalan edessä kukaan ei ole synnitön. Mutta Jumalan kiitos, Jumala kutsuu kenet tahtoo ja vie vihreille laitumille. Hän näkee Sakkeuksen puusta ja omenapuun kuusimetsässä.

Ihmisen sosiaalinen asema määräytyy hänen suhteistaan muihin ihmisiin. Yhteisön osana hän tulee syylliseksi kaikkiin yhteisön sallimiin synteihin. Hänelle jää ainoaksi mahdollisuudeksi siirtyä pois yhteisöstä. Mutta pelkkä yhteisöstä luopuminen ei vie mihinkään. On tiedettävä minne mennä ja miten. Tätä varten Jeesus Jumala on perustanut oman yhteisönsä ja kutsuu ihmistä sanoilla: "Tule ja seuraa minua". Jeesus perusti vaihtoehtoisen yhteiskunnan, seurakunnan, Jumalan internationaalisen kansan. Jumalan seurakunnan nimi kreikaksi on ekklesia. Sana tulee verbistä "kutsua ulos". Seurakunta on uloskutsuttu kansakunta. Seurakunta on pyhitetty Jumalalle.

Vanhasta Testamentista löydämme käskyn, jonka vaikutuksesta Abram lähti kaldealaisen Paddan Aramin Urista:

Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet oleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. (1.Ms 12:1-3).

Aabrahamin lähtöä hänen aikalaisensa eivät pitäneet merkittävänä. Abraham sai heiltä pilkkanimen "ivri", toiselle puolelle (jokea) mennyt. Yhtä kaikki, maailmanhistorian merkittävin yhteisö oli syntynyt.

Ihmisyhteisö säätelee jäsentensä liikkumarajat. Jos rajat ovat väljät, sanotaan yhteisöä suvaitsevaiseksi. Suvaitsevaisuus sinänsä ei merkitse mitään, merkittävää on, mitä suvaitaan, ja mitä ei. Kun Aabrahamin jälkeläiset olivat lähdössä Egyptistä, ei Egyptin johdolla ollut aikomustakaan päästää Israelia lähtemään. Vasta pakon edessä farao tuli keskusteluetäisyydelle Israelia edustaneen Mooseksen kanssa, ja ehdotti Israelille: "Menkää ja palvelkaa Herraa, ainoastaan lampaanne ja karjanne jääkööt tänne. Myöskin vaimonne ja lapsenne menkööt teidän mukananne". Faarao ei tajunnut, että Mooses ei ollut tullut neuvottelemaan asiasta, vaan ilmoittamaan aikeista, jottei farao ymmärtämättömyyttään vastustaisi vahvempaansa. Mooses esitti asian selvemmin:

... ei sorkkaakaan saa jäädä, ... (2.Moos 10:26).

Israel oli kutsuttu palvelemaan Jumalaa kaikella, mitä sillä oli. Järki, fyysiset voimat, omaisuus, aika ja kaikki muu piti pyhittää Jumalan palvelukseen. Faarao olisi suostunut siihen, että Israel hiukan harrastelee uskontoa, ja sitäkin Faaraon tiukassa kontrollissa. Siksi Israelin oli katkaistava kaikki riippuvuus Egyptin valtakuvioista. Faaraon yhä vastustaessa Jumalan tahtoa totaalinen konfrontaatio oli väistämätön. Jumala löi vastustajiaan niin, että Israel pääsi lähtemään.

Jumala ei jakanut israelilaisia ja egyptiläisiä hyviin ja pahoihin. Hän ratkaisi syyllisyyskysymykset uhrilla. Joka uhrasi karitsan, sai armon, ja se, joka ei uhrannut, sai rangaistuksen. Egyptiläiset jättivät mahdollisuutensa käyttämättä päällikkönsä kovanahkaisuuden takia. Kun Israel oli siirtynyt Kaislameren toiselle puolelle, katsottiin Exoduksen onnistuneen. Israel oli vapautettu ja taas Jumalan johdossa.

Israelin lähtö Egyptistä on esikuva siitä eksoduksesta, jonka jokainen Jeesuksen opetuslapsi suorittaa siirtyessään pois Pimeyden Valtakunnasta Jumalan Valtakuntaan.

Jeesus on Israelin kuningas. Jotkut hylkäsivät kuninkaan, mutta eivät suinkaan kaikki. Jeesus kutsuu valtakuntaansa myös pakanoita (henkilöitä, jotka eivät fyysisen perimänsä puolesta ole israelilaisia). Pakanat liitetään jo olemassaolevaan yhteisöön:

Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juurest, niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. …

Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt, muutoin sinutkin hakataan pois. Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen …

Kts. Room 11:13-24.

PÄÄASIA USKOVILLE

Lain sanoma

Jeesukselta kysyttiin: "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Hän vastasi:

"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi". Toinen tämän vertainen on: "Rakasta lähimmäistäsi, niinkuin itseäsi". Näissä kahdessa käskyssä riippuu laki ja profeetat." Kts. Matt 22:34-40.

Vanhan Liiton ylin käsky ei ole sama, kuin Uuden Liiton ylin käsky. Kun niinsanotussa kristityssä maassa kysyt, mikä on kristinuskon suurin käsky, saat tavallisesti vastaukseksi Vanhan Liiton lain sanat, saman lain, jonka Jeesus täytti ja naulitsi itsessään ristille asettaen tilalle uuden, uhrautuvan rakkauden käskyn, jonka niin harvat tuntevat ja muistavat ja jota vielä harvemmat noudattavat. Maailmassa on noin miljardi niinsanottua kristittyä, jotka eivät tiedä, mikä on Jeesuksen ylin käsky.

Uusi käsky

Vanhan liiton laki, joka on ilmoitettu Mooseksen ja profeettojen kautta, asetti Israelin kansan toiminnoille alarajan: "lähimmäistä niinkuin itseäsi". Kun kävit illalliselle, sinun piti hemmotella lähimmäisesi vatsaa vähintään yhtä hyvin kuin omaasikin. Periaate on sama kuin Mooseksella yleensä: fifty-fifty ja kakku tasan. Mutta laki, toora, ei määrää ylärajaa: naapurille sai toki tarjota paremman illallisen kuin mitä itse söit.

Vanhan Liiton kivitauluihin, nahka- ja pergamenttikääröihin kirjoitettu laki unohtui käytännön tohinoissa helposti, mutta Uuden Liiton laki on kirjoitettu Liiton lasten sydämiin ja se saa käyttövoimansa Jumalan rakkaudesta. Eikä lakikaan ole enää sama. Kun Herra asetti Uuden Liiton verensä kautta (Kts. Johanneksen evankeliumi, luvun 13 alusta eteenpäin), asetti hän samassa puheessa myös Uuden Liiton ensimmäinen käskyn (Joh. 13:34). Käsky kuuluu seuraavasti:

Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.

Tässä samassa puheessa, jota Jäähyväispuheeksi kutsutaan, Jeesus sanoo saman vielä uudelleen:

Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.

Uuden Liiton ensimmäiseen käskyyn ei enää sisälly hitustakaan siitä "lain" kakunjakomentaliteetista, vaan Jeesus asettaa mitaksi itsensä, täydellisen rakkauden:

...sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystävänsä edestä. (Joh. 15:12-13).

Kerran ruotsinlaivalla tuli viereeni tarinoimaan eräs nuorimies, joka väitti rakastavansa ihmiskuntaa ja toivoi hyvää kaikille. Itse hän halusi viettää aikaansa Havaijilla, lämpimällä hietikolla, virvokelasi kädessä ja muille hän toivoi samaa. Jeesus rakasti ihmiskuntaa, mutta hänelle ei käynyt näin. Hänet naulittiin ristille. Hyvät toivotukset ja rakastaminen ovat eri asioita.

Uuden Liiton käskyssä yhdistyvät Vanhan Liiton käskyn kaksi osaa siten, että Uudessa Liitossa rakastetaan veljeä samoin kuin Vanhassa Liitossa Jumalaa, "yli kaiken". Tällä on selityksensä siinä, että Uudessa Liitossa Jumala asuu lapsensa sydämessä henkensä kautta. Siten tarve jakaa ylin käsky kahteen osaan - "Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi" - jää pois.

Jeesus samaistaa itsensä kansaansa. Kun hän jo istui Majesteetin oikealla puolella Taivaissa, sanoi hän opetuslasten vainoamismatkalla olleelle Saulus Tarsolaiselle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Luulen, että jos Jeesus Taivaista ilmoittaisi tulevansa Helsinkiin keskiviikkoaamuna kello 9, olisi vastaanottajina varmastikin joukko hyvin korkeissa viroissa olevia kansalaisia ja muiden kansakuntien lähettiläitä. Herra tietää tämän ja siksi hän punnitsee ihmisten ominaispainon sen mukaan, miten he suhtautuvat hänen "vähimpään veljeensä", kts. Matt 10:40-42, Matt 25:31:46. Myös sinun on hyödyllistä kysyä itseltäsi, kenet sinä näet nähdessäsi veljesi Jeesuksessa. Jos näet hänessä Jeesuksen, sinun on huomattavasti helpompi rakastaa veljeäsi.

Pietari, Kuningas Jeesuksen täysivaltainen lähettiläs kirjoitti "valituille muukalaisille", jotka asuivat hajallaan Vähässä Aasiassa, nykyisen Turkin alueella (1.Piet 4:8-11):

Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä rakkaus peittää syntien paljouden: Olkaa vieraanvaraisia toisianne kohtaan, nurkumatta. Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina. Jos joku puhuu, puhukoon hän niinkuin Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon hän sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Jeesuksen rakkaudesta antama malliesimerkki on kaukana tunteellisesta rakkaudesta. Itse asiassa Raamattu puhuu aika vähän tunteista. Todellinen rakkaus on käytännöllistä Jumalan tahdon soveltamista tilanteen vaatimalla tavalla. Paavali antaa tästä yleisohjeen: "Pitäkää pyhien tarpeet ominanne", Room 12:13. Kun toteutatte tätä, saavutatte tilanteen, jossa sinä ja veljesi pidätte yhtäläistä huolta toinen toisistanne, kts. 1.Kor 12:25. Toteutuu kristillinen yhdenvertaisuus, equalite, kts. 2.Kor 8:8-15:

En sano tätä käskien, vaan viittaamalla muiden intoon minä tahdon koetella teidänkin rakkautenne vilpittömyyttä. Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte. Minä annan vain neuvon tässä asiassa; sillä se on hyödyksi teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette ainoastaan tekemässä, vaan myös tahtomassa. Täyttäkää nyt siis tekonne, niin että, yhtä alttiisti kuin olitte sen päättäneet, sen myös täyttäisitte, varojenne mukaan. Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole. Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi, että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus (isotita), niinkuin kirjoitettu on: "Joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut".

Rakkauden vilpittömyys tulee esiin mitä selvimmin ilmi sinun taloudenhoidossasi. Käytännössä rakkauden harjoittaminen johtaa useimman suomalaisen kristityn materiaalisen elintason rajuun laskuun. Pakistanin kadunlakaisijaveljen ilot, murheet ja tarpeet ovat meidän. Siperian ja Keski-Aasian kristittyjen tarve saada raamatut omalla äidinkielellään on meidän asiamme. Kotikaupunkimme opiskelevan veljen ja sisaren opintomenojen hoito on meidän velvollisuutemme. Huvilamme, veneemme ja lelumme kuuluvat veljillemme ja me itse kuulumme Herralle. Ilman tätä sekä taloudellista että hengellistä keskinäistä huolenpitoa on kristillisyys pelkkää uskontoa ja kuten tunnettua on, on uskonto oopiumia kansalle.

Uskonnon ja Rakkauden ero paljastuu viimeistään silloin kun kansat tuomitaan joko siunattujen altakuntaan, sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa ja te tulitte minun tyköni ...

tai iankaikkiseen tuleen vääristä ratkaisuista samanlaisissa tilanteissa, kts. Matt 25:41-46.

KUKA ON VELJENI

Kristikunnassa, joka on jakautunut erilaisiin lahkoihin, heimoihin ja puolueisiin, vallitsee uskomaton käsitysten sekaannus siitä, kuka oikeastaan on kristitty. Itse kysymyksen asettelussakin on erilaisia vaihtoehtoja:

- kuka on lähimmäiseni?

- kuka on uskova?

- kuka on veljeni?

- kuka on kristitty?

Lähimmäinen

Vanhan Testamentin yhteisössä, Israelissa, kaikki polveutuivat Aabrahamista. Kaikki naapurit olivat samaa kansaa, lähimmäisiä ja sukulaisia keskenään ja kaikilla oli sama uskonto.

Uuden Testamentin yhteisö, Jumalan internationaali, elää maailman muiden kansojen seassa, eikä näin ollen jokaisesta naapurista voida väittää, että hän olisi Jumalan Valtakunnan kansalainen.

Helppo, mutta väärä vastaus kysymykseen on väittää, että kaikki ihmiset ovat veljiä. Tätä inhimillistä väitettä perustellaan tavallisesti vertauksella "laupiaasta" samarialaisesta (Luuk 10:30-37), mutta tällöin unohdetaan, että kertomuksen samarialainen auttoi vain ryöstön ja pahoinpitelyn kohteeksi joutunutta ihmistä. Ryöstön suorittaneita ihmisiä sanotaan yksinkertaisesti ryöväreiksi ilman, että heidän sosiaalista ja taloudellista hätäänsä olisi autettu, moraalisesta ahdingosta puhumattakaan. Samarialainen osoittautui lähimmäiseksi, roistot ei.

Kristitty

Kristitty-nimitys tuli aikoinaan käyttöön Syyrian Antiokiassa. Ulkopuoliset ryhtyivät nimittämään kristityiksi niitä, jotka tavalla tai toisella liitettiin nimeen Kristus. Näin sana "kristitty" tuli koskemaan koko kreikankielistä kristikuntaa, siis sekä niitä ryhmiä, jotka katsoivat olevansa oikeaoppisia, että niitä, joita nämä oikeaoppiset sanoivat harhaoppisiksi, kerettiläisiksi. Erinimiset "oikeaoppisten" joukot ovat koko kristikunnan historian ajan vainonneet kerettiläisiksi nimittelemiään uskovia. Kristikunta siten jakaantuu kahteen ryhmään, murhaajiin ja kerettiläisiin, joista sekä murhaajia että kerettiläisiä nimitetään kristityiksi. Koska kirjoitusten mukaan Jumalan Henki ei asu kenessäkään murhaajassa pysyväisenä, (kts. 1.Joh. 3:13-17), ei meidän kannata edes kysyä sitä, kuka on kristitty.

Uskova

Niitä, jotka uskovat, että Jumala on olemassa, on paljon. Monet ihmiset uskovat myös siihen, että Japanissa on keisari, ilman että heidän mieleensä koskaan olisi tullut totella Japanin keisarin lakeja. Samanlaisessa eksytyksessä ovat monet, jotka uskovat Jumalan olevan olemassa. He pitävät totena kuulemaansa juttua, mutta pettävät itseään suullisella tunnustuksella, samanaikaisesti kuin heidän tekonsa todistavat toisenlaisesta uskosta.

Koska aina ei ole selvää, millaisesta uskosta on kyse, me vältämme sanan "uskova" tai "uskovainen" käyttöä. Jos sanaa kuitenkin käytetään, tarkoitetaan sillä ensisijaisesti niitä, jotka tuntevat Jumalan ja noudattavat hänen tahtoaan.

Saatanakin on uskovainen. Hän pelkää Jumalaa, niin että vapisee, koska tekee tekoja, joita Jumala vihaa. Uskova-nimitys ei siis vielä todista mitään. Se vaatii täsmentämään, mitä oikeastaan uskot. Eräs veli oli kuullut asiasta osuvan selvityksen: varas uskoo poliisiin, ja siksi yrittää tehdä työnsä poliisilta salassa, mutta toinen uskoo poliisiin niin, ettei varasta.

Teot ovat hyvä uskontunnustus huolimatta siitä, että tekosi tavallisesti tulkitaan väärin. Jumala pystyy kyllä tuntemaan sinun uskosi sinun teoistasi, mutta ihmiset tulkitsevat toistensa tekoja subjektiivisesti, oman makunsa mukaan. Siinäkin tapauksessa, että teot ymmärretään oikein, ne osoittavat vain uskon joko Jumalaan tai johonkin muuhun vaikuttimeen, joten sanalla uskova ilman lisäselityksiä ei tässäkään pärjätä.

Veli

Totuus on yksinkertainen. Raamattu ei jätä arvailujen varaan sitä, kuka on veljeni:

Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

1 Joh. 4:15

Ei pitäisi olla vaikeaa kysyä ihmiseltä, kuka on hänen herransa. Suomalaiset tietävät kuka on heidän presidenttinsä, ruotsalaiset tietävät kuka on heidän kuninkaansa ja Jumalan lapset tietävät Herransa nimen.

Olin yli 10 vuotta työssä Hollmingin laivatelakalla Raumalla. Piirtämön erään osaston kaikilta neljältäkymmeneltä kolmelta työntekijältä kysyin, kuka heistä tunnustaa Jeesuksen Herrakseen. Ainoastaan yksi heistä sanoi Jeesusta Herrakseen ja hänkin sellaisin varauksin, jotka tekivät tyhjäksi hänen tunnustuksensa. Valtaosa heistä kuului silti luterilaiseen kirkkoon. Samankaltainen tilanne syntyi kerran eräillä illallisilla, kun telakalla vieraili kuuluisa neuvostoliittolainen napaseutujen tutkija, amiraali Ivan Papanin. Vieraat halusivat tietää, kuka läsnäolevista uskoi Jumalan olevan olemassa. Yksikään isännistä tai vieraista ei tunnustanut uskovansa edes Jumalan olemassaoloon. Silti isännät kuuluivat Suomen Evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kun kirkon jäsen häpeilee Jeesuksen herruuden tunnistamista, hän tuskin on Jumalan Seurakunnan jäsen. Kirkon jäsen hän voi olla, mutta se onkin aivan eri asia.

Veljiä ovat kaikki, joilla on yhteinen isä. Niin on jokainen, joka Jumalasta on syntynyt, veljeni.

Jokainen joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.

(1.Joh. 5:1).

Kun olet asuinpaikkakunnallasi etsinyt ne, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen, olet löytänyt veljesi ja lähimmäisesi.

Raamatun mukaan "kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa" (kts.Room 8:14), ovat Jumalan lapsia. On ihmisiä, jotka tunnustavat Jeesuksen Herruuden, ja ovat ottaneet kasteen, mutta eivät suostu muuttumaan. Jumalan Henki ei ryhdy kuljettamaan niitä, jotka eivät suostu luopumaan synnistä.

Vaikka teoriassa on mahdollista, että joku sanoo valhetellen Jeesusta Herrakseen, olen silti pitänyt asianani pitää veljenäni jokaista, joka tunnustaa Jeesuksen ylimmäksi auktoriteetikseen. Mikäli hän ei kuitenkaan Herraa tottele, on minun veljellinen tehtäväni auttaa häntä pysymään Totuudessa ja Rakkaudessa niinkauan kuin on toivoa. Kaikki japanilaiset eivät aina tottele keisaria ja myös veljien keskuudessa tapaat tottelemattomuutta Herraa kohtaan, mutta tottelemattomuus ei väistämättä johda kansalaisuuden menetykseen vaan rangaistukseen. Veljeni voi olla äkkipikainen, epäjohdonmukainen, itserakas ja muuta, mutta kun autat häntä, opit näkemään hänen vaelluksensa suunnan. Ihmiset saattavat osoittaa häntä sormella ja sanoa, ettei tuollainen voi olla tosiuskovainen, mutta sinä voit osoittaa häntä kohtaan kärsivällisyyttä, niinkuin Jumalakin tekee kaikkia kohtaan. Moni uskova on taistellut pitkän tien kaikessa saastassa ja rähjässä elävän toimitusjohtajan pallilta tai pultsarin pahvimajan ankeudesta Ikuisen Jerusalemin portille. Suunta ja lopputulos ratkaisevat.

Raamatun kirjoituksissa veljiä nimitetään usein pyhiksi. Suomenkielinen sana "pyhä" tulee samasta juuresta kuin "piha", (aidalla) tiettyyn tarkoitukseen erotettu alue. Jumalan pyhät ovat Jumalan palvelukseensa erottama kansa. Vähinkin veli on pyhä, sillä Jumalan Henki asuu hänessä.

Kreikan kielessä on sanoilla veli ja sisar, adelfos ja adelfi, vain sukuero. Siksi tässä puhuttaessa veljistä tarkoitetaan sekä veljiä että sisaria.

Ei ole merkitystä sillä, mitä nimeä sivulliset käyttävät veljestä. Lahkolaisiksi uskovia nimitettiin jo ennen kristitty-sanan keksimistä. Ensimmäiset uskovat Jerusalemissa saivat juutalaisilta nimen "nasarealaisten lahko", (kts. Apt 24:5). Samaa nimeä muodossa "nasarealaiset" käytettiin Jeesuksen seuraajista aramealaisessa maailmassa vuosisatojen ajan, ja käytetään ehkä vieläkin. Myös juutalaiset ja arabit nimittävät Jeesuksen seuraajia nasarealaisiksi.

SEURAKUNTA

Uskoon tullessamme saimme Jumalalta hyvän omantunnon. Tunnustimme olevamme syntisiä, joten tarve sekä syntien salailuun että niiden ylikorostukseen jäi pois. Otimme kasteen.

Hyvä omatunto tekee mahdolliseksi avoimen, rakentavan ja hoitavan kanssakäymisen uskovien välille ja uskovan ja Jumalan välille. Kun puhumme ihmiselle, jolla ei ole hyvää omaatuntoa, ei hän voi olla avoin, koska hänellä on salattavaa. Jumalan henki, joka meissä asuu, paljastaa hänen salaisuutensa, joten pahan omantunnon kantaja sulkeutuu pois Jumalan lasten kirkkauden vapaudesta. Hänellä on estoja (kts. Joh. 3:18-20).

Avointa yhteyttä ei synny kaikkien kanssa, joten ihmiskunnasta jää jäljelle osajoukko, "seurakunta". Tämä ihmiskunnan jako tapahtuu silloin kun evankeliumi julistetaan: jotkut ottavat sen vastaan, jotkut eivät. (Kts. Joh. 3:36).

Seurakunta perustuu tunnustukselle:

Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. (1. Joh. 4:15).

Jumalan kansaa on havainnollisesti esitetty mm. viinipuuna, temppelinä, morsiamena, Jumalan perheväkenä, Jumalan huoneena jne. Kreikankielisissä Uuden Testamentin lähdeteksteissä siitä käytetään sanaa "ekklesia", "uloskutsutut". Jumala on kutsunut oman kansansa ulos kaikista maailman kansoista ja pyhittänyt sen Jeesuksessa.

Saksalainen Martin Luther 1500-luvulla käänsi kreikkalaisen alkutekstin sanan ekklesia seurakunnaksi (saksaksi Gemeinde), ja vältti siten sekoittamasta seurakuntaa järjestöön nimeltä kirkko. Täysin onnistunut Lutherin käännös ei kuitenkaan ole, sillä sanalla gemeinde tarkoitetaan yhteisöä, joten epäselväksi jää, tarkoittiko Luther sanalla gemeinde yhteiskuntaa yleensä, vai sitä Jumalan yhteisöä, jonka Jeesus johdatti ulos siitä. Älkäämme kuitenkaan tuomitko Lutheria siitä, ettei hän yltänyt täydelliseen käännökseen. Parhaimmillaankin kieli ja kielelliset ilmaisut ovat vain kalpea varjo siitä todellisuudesta, jota seurakunta edustaa. Toisinaan tätä Jeesuksen ja uskovien yhteisöä verrataan myös miehen ja naisen väliseen liittoon, kts. Ef 5:24-33.

Jeesus itse vertasi seurakuntaa viiniköynnökseen, kts. Joh. 15:1-11. Viinipuu on siitä erikoinen hedelmäpuu, että sen oksissa ei ole haaroja. Viinitarhuri pitää huolta siitä, että oksan sivuoksat poistetaan. Viiniköynnös on siten kuva seurakunnan jokaisen jäsenen suorasta ja välittömästä yhteydestä Herraan, seurakunnan päähän. Jokainen oksa kasvaa suoraan rungosta ja jokainen oksa tuottaa hedelmää.

Seurakunnan jokaisella jäsenellä on suora yhteys Jumalaan. Tämä tekee kaikista seurakunnan jäsenistä tasa-arvoisia. Edustuksellista demokratiaa tai muuta hierarkiaa ei ole. Kaikki palvelevat kaikkia, mutta ei käskytettyinä vaan rakkaudesta ja vapaasta tahdostaan. Tätä yhteisörakennetta kutsutaan assosiaatioksi; samalla periaatteella toimivat esimerkiksi Internettiin liitetyt tietokoneet. Verkossa kaikkien resurssit ovat kaikkien käytettävissä. Internetin idea on suora kopio seurakunnasta sellaisena, kun Jeesus sen joskus suunnitteli.

Uutta Testamenttia lukiessasi voit huomata, ettei yhdessäkään kaupungissa ollut useita seurakuntia. Korintossa syntyi kyllä jonkin asteista hajaantumista, mutta Paavali, seurakunnan vanhin, taisteli lahkoontumista vastaan. Seurakuntia ei myöskään perustettu, koska Herra on aina läsnä siellä, missä kaksi tai kolme tulevat yhteen hänen nimessään. (Kts. Matt 18:20). Mitään järjestäytymisediktiä ei tarvittu. Uskovat eivät myöskään rakentaneet kirkkorakennuksia, koska asuttiin kodeissa, joihin myös veli oli tervetullut.

Saman seurakunnan ei tarvinnut kokoontua samaan paikkaan, eikä vain määräaikoina. Kokouspaikkoja saattoi olla satoja ja kaikissa voitiin kokoontua samaan aikaan. Kun yhdessä paikassa ei ollut liikaa väkeä voitiin huolehtia siitä, että kukaan ei jäänyt syrjään ja unohdetuksi ja kaikki voivat tuoda oman panoksensa hengellisen temppelin rakentamiseen. Kaikkien asiat voitiin hoitaa kuntoon.

Herra ei jätä ainuttakaan lastaan. Seurakunta on aina siellä, missä yksikin hänen lapsistaan sattuu olemaan. Paikallisseurakunta muodostuu veljistä, jotka asuvat sillä etäisyydellä, että voit pitää heihin päivittäin yhteyttä. Sinulla ei ole mahdollisuutta valita veljiäsi. Valinta (kreikaksi eresis, suomeksi lahkolaisuus, vrt. kerettiläisyys) on synti. Veljillä voi olla erilaisia mielipiteitä ja veljet voivat tehdä eri työtä, mutta Isä on yhteinen. Veljeydelle ei voi asettaa ehdoksi samanmielisyyden vaatimusta. Kerettiläisyyttä on myös veljien valinta ihonvärin, sosiaalisen taustan, koulutuksen, varallisuuden tai muun semmoisen perusteella. Veljien valinta on vähintään yhtä tuomittavaa kuin huoruus, varkaus, murhat ja muut senkaltaiset teot. Kts. Gal 5:19-21 ja Matt 25:31-46.

Jumalan seurakunta on sekä uskovien keskinäistä että Jumalan ja uskovan yhteyttä, koinonia, reaaliajassa, tässä ja nyt. Tässä yhteydessä tapahtuvat ne funktiot, joiden kautta Jumalan viisaus tulee julki maailmassa ja henkivalloissa. Yhteisö ei ole dogmijärjestelmä vaan kansa.

Raamatussa käytetään seurakunnasta hyvin usein sanaa "me". Isä meidän - rukouksesta löytyy määritelmä siitä, keitä nuo "me" ovat:

...ja anna meille anteeksi meidän rikoksemme, niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Määritelmä on erittäin tarkka, koska mikään muu kansa ei anna anteeksi. Sensijaan, että ne pyytäisivät anteeksi, ne syyttävät.

Jumalan kansan ainutlaatuisuus käy ilmi sen anteeksiantomenettelyssä. Jos muutamankin päivän vaellat jonkun kanssa niin läheisessä kanssakäymisessä kuin Jumalan sana Jumalan lapsilta edellyttää, niin kyllä tulee selväksi, oletteko te sitä porukkaa, joka antaa anteeksi. Siinä se sitten punnitaan, oletteko te veljiä tai ei.

Apostolien Tekojen toisen luvun jakeissa 41-47 kerrotaan siitä, millaisia olivat ensimmäiset uskovat. Pietari oli pitänyt puheen Jerusalemissa, jonka vaikutusksesta noin sadan uskovan joukko kasvoi kolmikymmenkertaiseksi, ennen kuin Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta oli ehtinyt kulua edes kahta kuukautta. Usko muutti elämäntavat kertaheitolla:

Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät:

- apostolien opetuksessa

- keskinäisessä yhteydessä ja

- leivän murtamisessa ja

- rukouksessa.

Ja jokaiselle sielulle tuli pelko, ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta. Ja kaikki jotka uskoivat:

- olivat yhdessä ja

- pitivät kaikkea yhteisenä ja

- he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi ja

- he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja

- he mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa.

Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

Tällainen on myös sinun seurakuntasi, jos se on Jumalan Seurakunta.

Seurakunta ei ole sama kuin kirkko. Kirkko on Rooman keisarin Konstantinoksen johdolla vuonna 325 perustettu järjestö, jonka ainut tehtävä on toimia Saatanan peitejärjestönä ja vastustaa Jumalan tuntemista.

Seurakunta ei ole myöskään lahko. Lahko on seurakunnasta irronnut osa, joka on menettänyt yhteytensä muuhun Kristuksen ruumiiseen, ja jopa kapinoi sitä vastaan. Siten jokainen lahko on tuomittu kuolemaan omaan mahdottomuuteensa.

KOINONIA

Kreikankielisessä Uudessa Testamentissa sana "allilous", toinen toistanne esiintyy noin 100 kertaa. Lukemalla läpi ne lauseet, joissa sana allilous esiintyy, saat nopeasti yleiskäsityksen siitä, millaisia ovat uskovien keskinäiset suhteet Jumalan Valtakunnassa. Näistä suhteista kirjoittaa Luukas Teofilukselle osoitetussa selonteossa seuraavasti:

Jotka nyt ottivat hänen sanansa (ts. Pietarin sanat: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta") vastaan, ne kastettiin ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolme tuhatta sielua.

Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.

Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä, ja pitivät kaikkea yhteisenä, ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan, kun kukin tarvitsi. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

Jerusalemin seurakunnassa oli apostolien aikoina muutama tuhat jäsentä, ja edellisestä päätellen seurakunta oli kuin yksi suuri perhe. Pienemmissä seurakunnissa tilanne salli myös yhteisasumisen. Roomalaiskirjeessä Paavali kertoo jostakin Gaiuksesta, joka majoitti koko seurakunnan: "Gaius, minun ja koko seurakunnan majanantaja tervehtii teitä", kts. Room 16:23. Kaupunki oli luultavasti Korintto, tai sen satamakaupunki Kenkrea, noin 10 kilometrin päässä Korintosta. Tällaista elämää nimitettiin kenobiittiseksi. Sana tulee kreikan sanoista koinos, yhteinen, ja bios, elämä. Kenobiittistä elämää elävä kristikunta on mahdollisuuksiensa mukaan harjoittanut kaikkina aikoina tähän päivään saakka.

Ihminen, joka liittyy Jeesuksen yhteyteen, liittyy Jumalan yhteyteen. Hänestä tulee uusi jäsen Kristuksen ruumiiseen. Kristuksessa hän tulee osalliseksi Herran elämästä, kärsimyksistä ja ylösnousemuksesta. Hän uudistuu ja tulee Jumalan työtoveriksi, kts. Mark. 16:20.

Uskovien yhteys, koinonia, on Uuden Liiton näkyvä ilmenemismuoto. Jos olemme yhteydessä Jumalaan taivaissa, niin totta kai sitten myös veljiin, jotka asuvat naapurissa. Koinonia on Jeesuksen jäähyväispuheen ja Getsemanen rukouksen pääaiheita. Pari jaetta mainituista puheista voisi vaikka opetella ulkoa:

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää ... (Joh. 15:4-5, kts. Joh. 13:1-16:33).

Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. (Joh. 17:20-23, kts. Joh. 17:1-26).

Uskovien yhteys on paljon enemmän, kuin pelkkä yhteinen tapaaminen sunnuntaiaamuisin. Vakiintunut käytäntö ei ole aina sama kuin oikea käytäntö. Tarkastelemme asiaa lukemalla kaksi jaetta Hebrealaiskirjeestä:

… valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme (oik.: kokoontumistanne), niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näemme tuon päivän lähestyvän. (Hebr 10:24-25).

Jae kehoittaa meitä jokaista kehoittamaan toisiamme, mitä ei voi tehdä, jos kokouskäytäntö on väärää tyyppiä. Väärä käytäntö lienee ollut syynä väärään raamatunkäännökseen - tai päinvastoin. Sanaa "seurakunta" alkutekstissä ei ole. Kokoontumisien muoto riippuu tilanteesta. Ja pääasiahan on siinä, että pidetään sellaista yhteyttä Jumalan kansan kesken, että Valtakunnan kaikki toiminnot pelaavat.

Yhteys Jumalaan on helppo säilyttää olemalla kuuliainen hänelle. Yhteyden voi kuitenkin menettää vaikka olisi pikkutarkan kuuliainen - voi eksyä isoissa asioissa. Näin on käynyt lahkoihin jakaantuneessa kristikunnassa, eikä uskovalla ole juuri muuta vaihtoehtoa, kuin elää niiden yksityisten uskovien yhteydessä, jotka Herra hänen tielleen johdattaa. Kun tulin uskoon vuonna 1963, en löytänyt mistään sellaista seurakuntaa, josta kirjoitukset puhuivat. Löysin vain taloja ja kokouksia, joissa läsnäolijat eivät keskustellet keskenään, eivätkä edes tunteneet toisiaan.

Talojen ja kokouksien ulkopuolella löysin uskovia ihmisiä toinen toisensa jälkeen, ja pian huomasin elävän Jumalan seurakunnan keskellä. Tutustumiset näihin ihmisiin olivat usein hyvin erikoisia, siten, että selvästi kävi ilmi se, että tapaamiset olivat Jumalan järjestämiä. Ja aikaa myöten löysin myös isompia yhteisöjä, jotka jo kollektiivisesti pystyivät harjoittamaan hengellistä elämää.

Vaikka Jeesus nimenomaan halusi, että hänen seuraajansa tunnettaisiin keskinäisestä rakkaudesta ja yhteydestä, niin ainakaan siinä länsimaisessa kristikunnassa, jota myös kirkoksi kutsutaan, ei Jeesuksen toive ole toteutunut. Ihmiset ovat yksinäisiä. Kirkossa saarnaa pappi, ja yhteyttä ei ole, ei edes keskustelukaveria. Ei edes kännykkä pelasta yksinäisyydestä, vaikka saisi ilmaista puheaikaakin. On etsittävä sellaiset puhekaverit, joiden keskuudessa voit toteuttaa ohjetta (1.Kor 14:26):

Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä on opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi, …

Jokainen päättää itse, mitä hän yhteiseksi rakentumiseksi esittää. Jumalan miestä ei niin vain panna laulamaan valmiiksi valittuja lauluja. Laulakoon se, jolle Herra on antanut sen tehtäväksi. On ilo tulla sellaiseen kokoukseen, jossa Jumalan Henki saa vapaasti toimia, silloin tulevat esiin ilmestykset, opetuksen ja viisauden sanat, laulut ja soitot, kielillä puhumiset ja puheiden selitykset, ennustukset ja niiden arvostelut.

Pyhä Henki tuntee herkästi ja noudattaa paikallisia sääntöjä. Jos Hänen ei anneta toimia, hän vaikenee. Jos paikalla on uskova, hän puhuu sille, joka kuuntelee.

Olin kerran uudessa, komeassa rukoushuoneessa Lutskin kaupungissa Länsi-Ukrainassa. Kokouksen speakeri sanoi, että tulkoot tänne eteen ne, jotka haluavat tuoda kortensa kekoon seurakunnan rakentamiseksi. Kysyin Herralta, mistä aiheesta minun tulee puhua. Kysyin kahdesti, mutta Herra ei antanut aihetta. Kolmannella kerralla Herra sanoi: "Mene, minä olen sinun kanssasi", mutta ei edelleenkään antanut aihetta. Herra tiesi, että kokouksen vetäjä oli päättänyt olla antamatta minulle puheenvuoroa. Vasta myöhemmin kuulin, että edellisen illan nuorisokokouksessa esittämäni sanoma oli kovettanut paikalla olleen kuoronjohtajan sydämen ja hän oli jo ehtinyt kääntää kokouksen järjestäjien sydämet sotatilaan.

Kun Jeesus kerran haluaa, että hänen opetuslapsensa yhtä olisivat, hän myös auttaa näiden yhteyksien luomisessa ja ylläpidossa. Koska tiedän tämän, olen enemmän kuin kerran sanonut Herralle, että haluan nähdä jonkun veljen tai veljiä, ja Herra on kohta pikaa järjestänyt asian. Olen ikään kuin hyväksikäyttänyt Jumalaa. Silloin kun Herralla ja minulla on samat päämäärät, Herra mielellään on mukana järjestelemässä asioita. Herralle on mieluista se, että veljet viettävät pienen rupatteluhetken keskenään.

Yhteyttä kaipaavat sekä uskovat että ei-uskovat. Todellisen ystävyyden tuntee siitä, että olemme rehellisiä toinen toisillemme. Monen keskustelun alkaessa olen kokenut sen vaiheen, jolloin päätetään, olemmeko rehellisiä, vai leikimmekö teatteria. Avaamalla omat kulissini, olen monesti huomannut, ettei keskustelutoverini jää sen huonommaksi. Monen keskustelun päätteeksi olen kuullut keskustelukumppanini sanovan, että he eivät ole koskaan ennen elämässään puhuneet avoimesti tai rehellisesti kenenkään kanssa. Joku pelkää ihmisiä niin, että koko elämästä tulee vain pitkä teatterinäytäntö.

Vanhan Neuvostoliiton aikoina teki mieleni usein nähdä Pohjoisen Euroopan uskovia Suomen itärajan takaa. Siihen aikaan Venäjä ei myöntänyt viisumeita näille seuduille, joten esitin asian Herralle. Samoihin aikoihin olin työmatkalla Leningradissa, nykyisessä Pietarissa, ja poikkesin illalla kahville erään ystäväperheen luo. Minut ohjattiin takahuoneeseen, johon muutamat veljet seitsemästä Neuvostoliiton Pohjolan tärkeimmistä kaupungista (Murmansk, Petroskoi, Arkangelsk, Syvtyvkar, Vologda, ym.) olivat tulleet tapaamaan toisiaan.

Yhteyden tarkoitus, paitsi olla todistuksena maailmalle, on myös keskinäinen palvelu. Koska Jumalan Valtakunnassa Hengen ilmentymät ovat tarkoitettu yhteiseksi hyödyksi, sinun on oltava riittävän lähellä muita, tullaksesi niistä osalliseksi. Vastaavasti tulee sinun käyttää omia lahjojasi. Jokainen Jumalan seurakunta on varustettu kaikin täydellisyyden välinein:

Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa, että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa, sen mukaan kuin todistus Kristuksessa on teissä vahvistettu, niin ettei teiltä puutu mitään puutu mistään armolahjassa (karismassa), teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. (1 Kor 1:4-7).

Yhteydellä ei tarvitse olla yhtään päämäärää. Yhteys on sinänsä päämäärä. Yhteyttä on yhteinen kävelyretki ystävän kanssa. Yhteyttä on istua ja rupatella, tai rupattelematta kuunnella yökehrääjää.

Jumalan lasten yhteys on lastenmielisiä varten. Jeesus on tämän yhteyden edellytys. Kun tapaamme, olemme kuin vanhat tutut, ja kun eroamme, me jäämme Jeesuksen yhteyteen. Pitkiä esittelyitä emme tarvitse. Yhteys on olemassa jo ennen kuin tunnemme toisemme. Emme tunne kaikkia henkilökohtaisesti, mutta Herra tuo luoksemme hänet, jotka meidän tulee tuntea. Herralla on oma tarkoituksensa kaikessa. Raamatun mukaan tuo tarkoitus on rakentaminen:

Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme, (Room 14:19).

Tälle rakentumiselle Paavali omistaa käytännöllisesti katsoen koko Efesolaiskirjeen. Sen keskeinen ajatus lienee ilmaistu jakeessa 2:19-22:

Niin ette siis enää ole vieraita, ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.

Yhteyden näkyvä muoto on Jeesuksen asetuksen mukaan ateriayhteys. Ihmisen on valittava seuransa. Psalmin 1 kirjoittaja toteaa jakeessa yksi:

Autuas on se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa, eikä astu syntisten teitä, eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat.

Jumalan lasten yhteys on aikojen kuluessa joutunut erilaisten hyökkäysten kohteeksi. Niistä tarkemmin osassa "Kristikunnan historiaa".

Nouthesia

Yhteys ei ole itsetarkoitus, vaan edellytys seurakunnan toiminnalle. Seurakunnan toiminnoiksi on yleisesti hyväksytty lähimmäisen auttaminen ja lähetystyö, mutta se ei ole kaikki. Kaikki työ vaatii ymmärrystä. Ymmärryksestä on yleensä puutetta enemmän kuin rahasta. Onneksi ymmärrys on asia, jota voidaan hankkia.

Uuden Testamentin teksteistä noin 80 prosenttia on vain uskoville tarkoitettua nouthesiaa. Loput 20 prosenttia ovat sekä uskoville että ei-uskoville tarkoitettua yhteistä materiaalia ja vain pari prosenttia Uuden Testamentin aineistosta on pelkästään ei-uskoville tarkoitettua saarnaa eli kerygmaa. Nouthesian suuri osuus saarnaan verrattuna kertoo sen, että koulussa opetus on tärkeämpi kuin ovi, josta sinne tullaan. Saarna on vain ohje oven, Kristuksen löytämiseksi.

Raamatulla on aivan oma opetuskäytäntönsä ymmärryksen hankkimiseksi. Tätä käytäntöä ei ole paljon sovellettu käytännössä, koska jopa sitä kuvaavalle kreikankielen sanalle ei ole löydetty kunnon vastinetta suomeen. Kreikan nouthesia ja sitä vastaava verbi noutheteo on käännetty vähän miten sattuu. Vastineina on käytetty opettamista, nuhtelemista, neuvomista, varoittamista tarkoittavia ilmaisuja. Nouthesia on kuitenkin vuorovaikutteista toimintaa, eikä mikään mainituista ilmaisuista osoita tätä. Englantilainen sana counselling on jo lähempänä sanan nouthesia (mieli + asettaa) merkitystä.

Seurakunnassa tunnustetaan kaikkien sen jäsenten olevan sekä opettajia ja oppilaita. "Totuus kuullaan lasten suusta" ei ole pelkkä fraasi. Lasta on kuunneltava samanvertaisena kuin maailmankuulua julistajaa. Ihminen ei voi itse päättää, miten Jumala hänelle neuvonsa antaa. Jumala tietää, että ihminen, itsekoroitukseen taipuva kun on, saattaisi luulotella itsestään suuria, ja siksi hän puhuu sellaisten ihmisten kautta, jotka ovat "lapsenmielisiä", tai "oppimattomia" (kr. idiotes, kts. Apt 4:13), kuten Jerusalemin rabbit apostoleja nimittivät.

Viisauden alku on aina siinä, että tunnustetaan Jumala Jumalaksi. Kaikelle ymmärrykselle on tuttua psalmin 16 kirjoittajan tunnot:

Minä kiitän Herraa, joka on minua neuvonut; yölläkin minua siihen sisimpäni kehoittaa. Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.

Psalmit 16:7-11

Vanhan testamentin kirjat sisältävät paljon sitä elämänkokemusta, joilla me voimme neuvoa toinen toistamme. Ensimmäisen korinttolaiskirjeen mukaan se on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi (nouthesia: neuvoksi yms.) meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut, kts. 1.Kor 10:11.

Kolossalaiskirjeen teksti on tyypillistä "noutesiaa", jossa kehoitetaan Kolossan uskovia "noutesoimaan" toinen toisiaan:
Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset. Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa (nouthetountes) toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.

Kol 3:12-16

Uskovien yhteisön positiivinen vuorovaikutus ei synny ilman ponnisteluja. Jo thessalonikalaiset tarvitsivat muistutusta siitä, että he eivät saa jäädä sivuun ongelmatapauksistakaan:

Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa (noutheteite) kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille. (1.Tess 5:14-15).

OIKEA OPPI

Nykypäivinä voit niinsanotusta kristitystä maasta tavata samasta kaupungista kenties kymmeniä järjestöjä, jotka ovat ottaneet nimeensä sanan "seurakunta" ja sanovat julistavansa oikeata, raamatullista Jumalan sanaa. Löytyy monenlaisia kirkkoja, uskontunnustuksia, julkilausumia ja mielipiteitä, on tunnustuskirjoja ja onpa eräillä vielä kirkkolakikin Raamatun lisukkeeksi. On mielekästä kysyä, mikä on oikea oppi, jos kerran sellainen on olemassa. Lainaan Johanneksen toisen kirjeen tekstin kokonaan:

Vanhin valitulle rouvalle ja hänen lapsillensa, joita minä totuudessa rakastan - enkä ainoastaan minä, vaan myös kaikki, jotka ovat tulleet Totuuden tuntemaan - Totuuden tähden, joka meissä pysyy ja on oleva meidän kanssamme iankaikkisesti. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän pojalta, on oleva meidän kanssamme, Totuudessa ja Rakkaudessa. Minua on suuresti ilahduttanut, että olen lastesi joukossa havainnut olevan niitä, jotka Totuudessa vaeltavat, sen käskyn mukaan, jonka me olemme saaneet Isältä. Ja nyt, rouva, minulla on sinulle pyyntö, ei niinkuin kirjoittaisin sinulle uuden käskyn, vaan minä kirjoitan sen, joka meillä alusta asti on ollut: että meidän tulee rakastaa toisiamme. Ja tämä on rakkaus, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan. Tämä on käsky, että teidän, niinkuin olette alusta asti kuulleet, tulee siinä vaeltaa. Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. Ottakaa vaarin itsestänne, ettette menetä sitä, minkä me olemme työllämme aikaansaaneet, vaan että saatte täyden palkan. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa. Minulla olisi paljon kirjoittamista teille, mutta en tahdo tehdä sitä paperilla ja musteella, vaan toivon pääseväni teidän tykönne ja saavani puhutella teitä suullisesti, että meidän ilomme olisi täydellinen. Valitun sisaresi lapset lähettävät sinulle tervehdyksen.

Jumalan oikea oppi on niin yksinkertainen, että sen edessä on yksinkertaisinkin luku- ja kirjoitustaidoton kansanmies tasavertainen jok'ikisen maailmanviisaan, maailmanrikkaan ja maailmanmahtavan lajitoverinsa kanssa. "Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa" sanoo Raamattu. Ihana tuo jumalallinen arvomaailma, sanon minä.

Jaakob kirjoitti kahdelletoista hajallaan olevalle sukukunnalle: "Jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi' niin te hyvin teette" (Jaak 2:8). Ei ole väliä sanommeko tätä kuninkaallista käskyä käskyksi, opiksi, laiksi, dogmatiikaksi tai kultaiseksi säännöksi. Yhtä kaikki se sisältää kaiken. Jos rakastat veljeäsi, sinulla on aikaa keskustella hänen kanssaan. Jos rakastat veljeäsi, iloitset hänen ilostaan. Jos rakastat veljeäsi, et vetäydy hänestä syrjään, kun vaikeudet kohtaavat häntä. Jos rakastat veljeäsi, etsit hänen seuraansa ennemmin kuin lihallisen lajitoverisi seuraa, etkä särje kaljapulloa kallioon, etteivät sen sirpaleet joutuisi veljesi tai vihamiehesi paljaaseen jalkaan, sillä veljiä ja vihamiehiä sinut on kutsuttu rakastamaan.

Oikea oppi on rakkaus. Rakkaus on perustuslakimme, ideologiamme, maailmankatsomuksemme, taisteluohjesääntömme ja taiteemme. Jumala on rakkaus. Se, miten onnistumme tämän opin toteuttamisessa, riippuu siitä, miten lähellä Jumalaa olemme.

Rakkautta ei pidä sekoittaa huoruuteen tai egoismiin. Jeesuksen seuraaja ei toivota huoneeseensa tervetulleeksi sitä, joka ei tuo mukanaan oppia "Rakastakaa toinen toistanne", tai ei tunnusta Jeesusta Kuninkaakseen.

Sanaa "rakkaus" käytetään monissa, toisistaan poikkeavissa merkityksissä. Tyttö, joka haluaa koiran, sanoo rakastavansa koiria, mutta saatuaan koiran saattaakin pitää sitä kerrostalossa luonaan koiran mielipidettä kysymättä. Ja kun poika haluaa tytön, hän puhuu rakkaudesta, mutta saattaa tarkoittaa aivan muuta, eikä itsekään aina ymmärrä mitä puhuu. Lähtökohdan ulos käsitteiden sekamelskasta antaa Jeesuksen sana: "...kaikki mitä haluatte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille", kts. Matt 7:12.

Meidän tulee rakastaa:

- Jumalaa

- veljiämme ja sisariamme

- itseämme

- vihollisiamme

Ihmisen onnettomuus on siinä ettei hän osaa rakastaa edes itseään. Tavan takaa ihminen tekee tekoja, jotka ovat vahingollisia hänelle itselleen. Siksi Jumala on antanut käskynsä ja neuvonsa kansalleen, että vahingolta vältyttäisiin. Sittenkään ihminen ei lakannut tyhmyyksiä tekemästä. Kun laki ja käskyt eivät auttaneet, meni Jumala rakkaudessaan yhä pidemmälle: Henkensä kautta Jumala uudistaa ihmisen. Uusi ihminen pystyy jo muuhunkin kuin selviämään itseään tuhoamatta: hän pystyy rakastamaan ei vain itseään vaan myös lähimmäisiään.

Raamattu ei nimenomaisesti kehota rakastamaan tyttöjä - hehän ovat joko sisaria tai vihollisia, ja näin ollen eri käskyä ei tarvita. Mutta Raamattu selvästi kehoittaa miestä rakastamaan vaimoaan: "...tulee myös miesten rakastaa vaimojaan niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoaan, hän rakastaa itseään". Kts Ef 5:25-28.

Rakkaus on Jumalasta. Rakkaus on myös kieltäytymistä. Kukaan ei voi rakastaa sekä maailmaa että Jumalaa. Kun sanotaan, että meidän tulee rakastaa vihollisiamme, veljiämme ja Jumalaa, on kuitenkin muistettava, että meidän tulee vihata, niin, kuka muistaa, mitä meidän pitikään vihata? Otetaan se tähän Raamatusta:

Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä, ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. (Kts. Luuk 14:25-35).

Meidän on luovuttava siitä, mikä ei ole Jumalasta. Tämä luopuminen ei ole helppoa. Oma lihammekin taistelee sitä vastaan, saati sitten sukulaiset. Kysymys on vallasta, siitä, kuka johtaa, kumpi on tärkeämpi, lihan hetkellinen mukavuus vai Jumalan tahto. Egoistinen minä, lihan valta hengen yli, on muserrettava, jotta voisimme rakastaa edes itseämme.

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. Joh. 12:25.

Kukaan ei voi palvella kahta herraa. On tehtävä valinta. Jeesus vei ristille maailman ja sen synnin ja meidän on tehtävä samoin. Risti on meillekin vahva ase kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Voidaksemme ottaa vastaan rakkautta, meidän on noudatettava Rakkauden periaatteita.

Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei pysy hänessä. 1.Joh. 2:15.

"Kuka rakastaa minua?" on kysymys sinänsä. Ennenkuin kysyt mitään sellaista, selvitä itsellesi, oletko ottanut vastaan Jumalan rakkauden. Jumala on rakkaus. Jos torjut Jumalan, et voi olla osallisena rakkaudesta. Sinä et pysty sitä säilyttämään. Mahdollisesti sinä rakastat jotakuta voimakkaasti, ja sinuakin joku rakastaa, mutta ilman Jumalaa kaikki päättyy murheellisesti. Voidaksesi ottaa vastaan rakkauden, on tiedettävä mikä on rakkautta ja mikä ei. Mutta koska tieto on vajavaista, on kysyttävä onko tämä Jumalasta vai tästä maailmasta. Se mikä on Jumalasta, on hyvää. Muuta älä etsi.

Rakkaus ilmenee usein työnä ja usein kärsivällisyytenä. Menetellessäsi Jumalan tahdon mukaan tulet huomaamaan, että hän on kanssasi ja huolehtii sinusta. Jumala ei jää velkaa. Voit unohtaa kysy kysymyksen siitä, kuka sinua rakastaa. Hän täyttää toiveesi, jotka sinä hänelle esität. (Kts. Matt 7:7-11).

Oikea oppi ei sisälly mihinkään uskontunnustukseen. Rakkaus on oikea uskontunnustus. Älä murehdi sitä, onko sinulla tarpeeksi vahva usko.

Ja apostolit sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa". Niin Herra sanoi: "Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen' ja se tottelisi teitä. Jos jollakin on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua sillä aikaa kun minä syön ja juon - ja sitten syö ja juo sinä?' Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: "Me olemme ansiottomia palvelijoita, olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään". Luuk 17:5-10.

Ensilukemalta näyttää siltä, että Jeesus ei vastannut oppilaittensa pyyntöön. Mutta usko Jumalaan on rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa, kts. Gal 5:6. Mitään uskoa Jumalaan ei ole ilman rakkautta, kts. Joh. 5:42-44. Jeesuksen puheet saattavat tuntua epäjohdonmukaisilta, ellemme huomaa, että rakkaus on uskon edellytys. Rakkaus on Jumalan voiman suunta. Voima on Jumalassa. Uskon kautta sinä avaat tien Jumalan tahdolle.

Jeesus liittää puheet rakkaudesta paitsi palvelemiseen, myös anteeksiantoon, kts. Mark 11:22-25. Anteeksiantava, rakkauden kautta vaikuttava usko panee sairaat kävelemään, vuoret tanssimaan ja poistaa kasvojen kireyden.

Rakkaus on vallankäyttöä. Jeesuksen tekemät ihmetyöt panivat juutalaisten päämiehet kysymään häneltä: "Millä vallalla sinä näitä teet? Tai kuka on antanut sinulle vallan näitä tehdä?" Jeesus ei vastannut heille. Kts. Mark 11:22-33.

KRISTUKSEN OPIN ALKEET

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja luettelee Kristuksen opin alkeet:

Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta. (Hebr 6:1-2).

Edelläluetellut ideologiset perusasiat joutuu nuori uskova selvittämään itselleen, mutta se voidaan tehdä muutamassa hetkessä. Tarkasteltavat asiat ovat seuraavat:

- parannus (oik.: metanoia - mielen muutos) kuolleista töistä,

- usko,

- kaste vedessä

- kaste hengessä,

- käsien päällepaneminen,

- kuolleiden ylösnouseminen, ja

- tuomiot.

Pelastus on Jeesus Kristus. Messias, Jumalan sana, Logos, on kaiken perusta, siinä ohessa myös meidän uskonelämämme perusta. Kts. 1.Kor 3:11. Vaikkemme tuntisikaan maailmankaikkeuden salaisuuksia, me tiedämme hänen nimensä, voimme huutaa häntä avuksemme ja saada tarvittavan avun. Tämä on lähtökohta, josta siirrymme alkeisiin.

Kuolemasta elämään

Ihmisten kesken puhutaan usein ikäänkuin ihmisiä olisi kahta lajia: hyviä ja pahoja. Raamatusta ei löydy tukea tälle ajattelulle. Omatunto - jos kellä sellainen on - osoittaa aivan samaa kuin ihmiskunnan historia: ihminen on paha. Ihmisen sydämestä lähtevät "pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys", kts. Mark 7:14-23. Kun yksityinen ihminen tajuaa olevansa samanlainen kuin muutkin lajitoverinsa, siis paha, hän tekisi mielellään parannuksen, tulisi vähän paremmaksi (kuin muut). Hän alkaa naamioida itseään "hyvillä töillä". Hyviksi töiksi nimitetty kosmetiikka ei muuta ihmisen perusluonnetta: sieltä lähtevät edelleen "pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat...". Vanhan ihmisen pyhittäminen on turha ja toivoton tehtävä. Aatamin pitää kuolla.

Sitä, mitä ihmisten kesken nimitetään hyviksi töiksi, nimitetään Raamatussa kuolleiksi töiksi. Nimitys "kuolleet työt" viittaa Idän (Eedenin) puutarhassa olevaan "hyvän ja pahan tiedon puuhun", josta Jumala sanoi: "Sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, sinä kuolemalla kuolet". Tätä kuolemaan johtavaa kiistelyä hyvästä ja pahasta me saamme vieläkin nähdä joka puolella maailmaa.

Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmien nauttiminen johtaa väärään kysymyksenasetteluun. Sensijaan, että kysyttäisiin, onko tämä hyvää vai pahaa, on kysyttävä, onko tämä Jumalasta vai pahasta.

Ihmiselle on melko mahdotonta tietää etukäteen, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Saattaa näyttää hyvältä, että Kalle saa raksalta töitä, mutta kun viikon päästä putoaa tiili päähän, tulee erehdys ilmi. Väärin asetettu kysymys ei anna oikeaa vastausta. Sensijaan, että kysyttäisiin, onko asia hyvä vai paha, on kysyttävä, onko se Jumalasta vai tästä maailmasta.

Ihmiset kysyvät, mikä on syntiä? Senkaltaisiin kysymyksiin, kuin, "onko tupakointi syntiä?" vastaisin, että kaikki se, mikä ei ole uskosta, on syntiä. Teitpä mitä tahansa ilman Jumalan antamaa ohjetta, on syntiä. Ilman Pyhää Henkeä on mahdotonta elää oikein. Kaikki teot, jotka eivät ole Jumalasta, ovat kuolleita töitä. Päästäksesi eroon kuolleista töistä, on päästävä Jumalan yhteyteen, elettävä hänen kanssaan ja sovittava hänen kanssaan kaikki työt ja toimet. Vain se, mitä teet yhteisymmärryksessä Jumalan hallinnon kanssa, on hyvää.

Kirkkoraamatun 1938 käännös "parannus kuolleista töistä" kreikan tekstistä "metanoias apo nekron ergon" on kaukana oikeasta. Vanhankansan suomalaiset uskovat puhuivat mieluummin "herätyksestä". Herätykseen tullut ihminen vaihtaa päämääränsä maallisista taivaallisiin. Hänen mielensä muuttuu. Hän tunnustaa Jeesuksen herrakseen ja astuu "parannuksen tielle". Tässä kieliperinnössä parannuksella tarkoitetaan ajattelun ja tekojen täydellinen uudistusta. Edistys ilman tätä ikiomaa henkilökohtaista kulttuurivallankumousta on mahdotonta. Joko perestroika tai pysähtyneisyyden aika tuomioineen.

Jos kirkkoraamatun 1938 käännös "parannus kuolleista töistä" onkin epäselvä, on kirkkoraamatun 1992 vielä huonompi. Siinä puhutaan "kuolemaan johtavista töistä". Kirkolliset raamatunvääntäjät ovat lisänneet tekstiin sanan "johtaa". Lisäyksen jälkeen heidän tekstinsä on jo vastoin koko jumalallista ilmoitusta siitä, että ennen uskoon tuloaan ihminen on hengellisesti kuollut ja voi tehdä vain kuolleen töitä, niitä töitä, jotka kuuluvat eläinmaailman piiriin, kts. Matt 8:22, (vuoden 1938 käännös luonnollisesti).

Usko

Usko perustuu aina tietoon, joko oikeaan tai väärään. Eedenin puutarhassa ihminen sai kuulla kahdenlaista tietoa, hyvän ja pahan tiedon puusta. Toinen tiedoittaja sanoi, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, te kuolemalla kuolette. Toinen tiedoittaja väitti, ettei ihminen kuole syömällä hyvän ja pahan tiedon puusta vaan hän tulee niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan. Ihminen uskoi väärää tiedottajaa ja niin tämä ensimmäinen tieto-opillinen ongelma tuli ratkaistua väärin.

Terve epäily ei ole uskon vastakohta varsinkaan silloin kun saamasi tiedot ovat ristiriitaisia. Maailmassa ei ole monta tietolähdettä, joista saatavat tiedot olisivat yhtäpitäviä muista tietovirroista tulevan tiedon kanssa. Itse asiassa epäilyttävää on sellainen tieto, jota kukaan ei aseta kyseenalaiseksi. Paratiisin tilanne oli vielä suhteellisen hyvä kun kahdesta tiedottajasta toinen puhui totta. Usein tilanne on se että on monta tiedottajaa, joista kukaan ei puhu totta.

Mitään totuutta ei ole ilman Jumalaa, tietoa kyllä. Jos tiedosta puuttuu sen olennainen osa, Totuus, ei tietoa enää pidä sanoa tiedoksi, vaan valheeksi. Tiedon ja valheen erottaminen on ihmiselle elämän ja kuoleman kysymys. On tiedettävä, mitä uskoa, ja mitä ei.

Ihminen etsii tietoa, joka olisi uskottavaa ja hänen tarpeellisissa asioissa käyttökelpoista. Monenlaisista ongelmista ihminen näyttääkin selviävän, jopa kuun toisella puolella on joku kuulemma käynyt. Ensin hankitaan tieto, jonka perusteella syntyy usko hankkeen onnistumiseen. Sitten ryhdytään toimiin. Asia olisi hieno, jos ihminen osaisi näin hienosti ratkaista myös ongelman nimeltä synti.

Kun omat voimat eivät riitä, turvaudutaan johonkin suurempaan. Kuulentoon tarvittiin tietääkseni 400.000 miestyövuotta, kun lisäksi oli käytettävissä muut ihmiskunnan saavutukset, joiden määrää miestyövuosissa ei voi edes laskea. Voimat oli kuitenkin laskettu oikein, ja hanke onnistui. Hankkeen onnistuminen lisäsi kai uskoa järjestelmään, siitäkin huolimatta, että hankkeen tarpeellisuudesta voidaan olla eri mieltä.

Ihminen osaa vastata moneen itse asettamaansa kysymykseen. Järjestelmä voi auttaa joidenkin kysymyksien ratkaisuissa. Vain tärkeimpään kysymykseen ihmisellä ei ole vastausta. Ihminen ei pysty vastaamaan Jumalan edessä teoistaan. Se vie pohjan pois kaikelta muiltakin valoisilta toiveilta. Mitä hyötyä on kuulennosta, kun ihminen käyttää tiedon hedelmät pahojen päämääriensä ajamiseen?

Jumalan ratkaisu ihmisen tieto-ongelmaan on kaksiosainen: Ensiksi hän poistaa Totuutta ja ihmistä eroittavan synnin. Toiseksi hän uudistaa ihmisen Pyhän Hengen kautta niin, että rajoitettujen kapasiteettien ihminen voi olla yhteydessä täydelliseen tietoon, Totuuteen.

Ihmiselle Jumalan ratkaisu on helppo: Pyhä Henki paljastaa valheet ja tuo esiin Totuuden. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta. Jumalalle itselleen ratkaisu oli raskas. Synnin poistamiseksi hän tuli keskuuteemme ja kärsi synnin palkan, kuoleman, ristillä puolestamme. Meidän osaksemme jäi vain tunnustaa hänen Herruutensa. Onhan ihmisen joka tapauksessa päätettävä, kuka on hänen ylin auktoriteettinsa, ja turvansa silloin, kun omat resurssit eivät riitä.

Kun sinulle kerrotaan, että Jeesus on Kuningas, sinä uskot sen tai et usko. Mutta jos tämä tieto ei tule torjutuksi, on se avain kaiken muun tiedon yhteyteen, tie Totuuteen. Jeesuksen nimessä sinä voit lähestyä Jumalaa. Jeesus on se salasana, joka aukaisee toivon oven.

Usko Jumalaan tulee Jumalan sanan kuulemisen kautta. Jeesus-nimen ja hänen nimissään saarnattavien lupauksien on jostakin tultava tietoosi ennenkuin voit panna toivosi häneen. Kun luemme Raamattua, me näemme, mitä Jumala on meille luvannut. Uskon kautta me voimme ottaa sen vastaan.

Ensimmäisiä asioita, joita me uskon kautta otamme vastaan Jumalalta, on syntien sovitus ja se antaa meille rohkeuden lähestyä Jumalaa kaikissa muissakin asioissa. Kun otamme kasteen, saamme Jumalan Hengen. Osallisuus Jumalan Hengestä antaa meille mahdollisuuden erottaa oikea tieto väärästä tiedosta. Oleellista on tietää, onko tieto Totuuden kanssa yhtäpitävä. Jumalan Henki myös välittää meille Jumalan sanat, jolloin me alamme pärjätä tässä maailmassa, jossa meitä muiden mukana yritetään johtaa harhaan. Kun uskomme Jumalaan, on uskon kautta mahdollista toteuttaa asioita, jotka entisiin kokemuksiimme verrattuina ovat uusia ja ihmeellisiä. Kaikki on mahdollista sille joka uskoo.

Ainut luotettava tieto maailmassa on Jumalan sana. Jos hän sanoo, että saat tänään uuden auton, sinä voit kiittää siitä, vaikket vielä näkisikään sitä talosi edessä. Se voi jo olla tallissasi. Jumalan sana on luotettavampi kuin aistihavaintomme.

Kaste (kr.: baptismo, upotus) vedessä

Parhaassa tapauksessa evankeliumi Jumalan Valtakunnasta voidaan kuulla yhdessä päivässä. Sen jälkeen kun olet tehnyt ratkaisusi seurata Jeesusta, on välttämätöntä, että otat kasteen (baptismo: upotus) ja mieluimmin heti, ettet tottuisi tottelemattomuuteen. Kaste on raja-asema, jonka kautta käydään sisälle Jumalan Valtakuntaan. Kaste kuuluu lähetyskäskyyn, kts. Matt 28:18-20. Nämä Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin lopussa ovat seuraavat:

Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla (baptizontes, upottamalla) heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.

Kun ihminen tulee uskoon, hän tunnustaa Jeesuksen herruuden ja ottaa kasteen (upotuksen) "Jeesuksen Kristuksen nimeen", kts. Apt 2:38. Myös hänen lapsensa kastetaan (upotetaan) - eihän hän jätä lapsiaan vieraan valtaan, jos itse muuttaa pysyvästi toiseen maahan, kts. Apt. 10:45-48. Esimerkkitapaus on Makedoniasta, Filippin kaupungista:

Ja hän (vanginvartija) vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että pelastuisin?" Niin he (Paavali ja Silas) sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi." Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissaan olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin (ebaptisti: upotettiin) kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian, ja riemuitsi ..., (kts. Apt 16:30-34).

Lapsi, joka on syntynyt vaikkakin vain toisen vanhemmista uskoontulon jälkeen, ei tarvitse kastetta. Hän on maassasyntynyt ja hänellä on Taivasten Valtakunnan kansalaisuus jo syntyessään. Samoin myös hänen lapsensa, jos uskossa pysyvät.

Se, että lapset saavat vanhempiensa kansalaisuuden, pitäisi olla itsestään selvää kenelle tahansa. Mutta lasten ja aikuisten kastamisesta on paholaisen teatterissa noussut iso melu: toiset (katoliset, ortodoksit, luterilaiset ym.) ovat lapsikasteen kannalla ja toiset (baptistit, helluntailaiset jne) kastavat vain aikuisia. Molemmat osapuolet ovat väärässä. Kyseessä on Paholaisen tyypillinen trikki: hän ehdottaa kahta toisilleen näennäisesti vastakohtaista teesiä, jotka molemmat ovat epätosia.

Toinen kasteessa varteenotettava seikka on nopeus. Ne, jotka eivät halua päästää ihmisiä Taivasten Valtakuntaan, haluavat ennen kastetta järjestää kasteopetusta kastettaville. Toivon pyhiinvaeltajan ymmärtävän, että ensin synnytään ja vasta sitten opiskellaan. Kasteopetusvaatimukseen sisältyy mitä kieroin taka-ajatus: Ennen kastetta ei opetettavalla ole omia henkilökohtaisia kokemuksia hengellisistä asioista, joten hänelle voidaan syöttää mitä puppua hyvänsä opetettavan voimatta arvostella tiedon paikkansapitävyyttä. Siinä voi käydä niin, että opetettava menee niin päästään pyörälle, ettei ikinä osaa tietänsä sisälle Taivasten Valtakuntaan. Kasteen jälkeen asia on toinen - jollei Jumalan henki todista sanaa oikeaksi, se on väärä.

Maailmassa on yli miljardi ihmistä, jotka luulevat olevansa kastettuja. Heitä on höynäytetty. Pirskotus ei ole kaste. Pirkotetut kirkon jäsenet riippumatta siitä, onko heidät pirskoteltu lapsena tai aikuisena, eivät ole kristittyjä, eivätkä kastettuja. (Uskovien vanhempien lapset ovat eri asia). Jos pirskoteltu ihminen haluaa tulla Taivasten Valtakuntaan, on hänen laskeuduttava alas veteen, "kasteen hautaan", kuten Kolossalaiskirje 2:12 asian ilmoittaa.

Sovitus tapahtui ristillä noin 1970 vuotta sitten. Jumalan ehdottoman vanhurskauden vaatimus tuli täytettyä Herramme kuollessa ristillä meidän syntiemme tähden. Kasteessa me samaistumme tähän kuolemaan, kts. Kol 2:12. Siksi puhutaankin kasteen hautaan menosta. Kasteen symboliikka kuvaa sitä, että ennen kastetta kyseisen henkilön omat ruumiilliset tarpeet ja mieliteot ohjasivat hänen käyttäytymistään, mutta kuten Jeesus nousi haudasta elääkseen Jumalan yhteydessä, samoin nousee uskovakin kasteelta elääkseen hänen kanssaan.

Kasteen esikuvat

Jumalan kansa on kutsuttu kansa. Noin 2000 vuotta ennen Kristusta Jumala kutsui Abramin, miehen kaldealaisen Paddan Aramin Uurista sanoen: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan...", kts. 1.Moos 12:13. Matkallaan Abram joutui ylittämään Eufratin joen. Joen ylityksen johdosta Aabrahamia joukkoineen alettiin nimittämään sanalla "ivri", "toiselle puolelle mennyt" (aramean kielen verbistä "aver", ylittää, mennä toiselle puolelle).

Abram sai naapureiltaan nimen "ivri", mikä suomen kieleen on tullut muodossa "hebrealainen". Jumalalta Abram sai myös uuden nimen - Aabraham, paljouden isä, mutta hänellä ei ollut poikaa, ei ensimmäistäkään. Pelkät lupaukset vain. Ja kun Aabraham vihdoin sai pojan vaimostaan Saaraista, Herra käski Aabrahamin uhrata poikansa polttouhriksi Jumalalle. Kun Aabraham oli teurastamaisillaan poikansa, Jumala esti hänet siitä ja Aabraham huomasi takanaan oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen poikansa sijasta. Kts. 1.Moos 22:1-19.

Kutsu, uhri ja kaste toistuvat Vanhassa Testamentissa myös siinä yhteydessä, kun Israel lähti Egyptistä. Pääsiäislammas uhrattiin ja kaste saatiin Kaislameressä. Kaislameri on Israelille luvatatun maan eteläinen raja. Rajalla käytiin mahtava näytelmä, jossa Israel pelastui ja takaa-ajaja, Egyptin hallitsija valiojoukkoineen hukkui. Kts. 2.Moos, luvut 14 ja 15 sekä 1.Kor 10:1-2.

Seuraava sukupolvi sai symbolisen kasteensa Jordanissa, sillä Egyptistä lähtenyt sukupolvi oli ollut tottelematon ja kuollut erämaahan. Kuivin jaloin israelilaiset saivat kulkea Jordanin yli luvattuun maahan sen itäisellä rajalla kulkevan Jordan-virran yli, kts. Joosua, luvut 3 ja 4.

Kun kansa oli ylittänyt Jordanin, oltiin taas maassa, josta Jumala oli todistanut Abramille: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan", (kts. 1.Moos 12:7). Kastamiset jäivät pois käytöstä aina Johannes Kastajaan saakka. Johanneksen aikana Israel kyllä asui maassa, mutta oli luopunut Jumalasta. Israel oli kastettava uudelleen. Kts. Mark 1:3-10.

Kasteessa liitytään seurakuntaan

Jumalan seurakuntaan liittyminen tapahtuu uskoontulon ja kasteen kautta. Kun olet tunnustanut Jeesuksen herraksesi ja olet ottanut kasteen, sinä olet seurakunnan jäsen. Muunlaisia rekisteröimistoimenpiteitä ei ole. Kirjaa pitää Jumala taivaissa. Jos vaikka toinenkin vanhemmistasi on uskossa ja sinä olet lapsenuskosi ja sen mukanaan tuoman kuuliaisuuden säilyttänyt, kuulut Jumalan seurakuntaan ilman kastettakin. Jokainen lisäseremonia ja rituaali on turha.

Kasteesta on olemassa monta oppia, jotka ovat hyvin tarkkoja yksityiskohdissaan ja sisältävät erilaisia ehtoja "seurakuntiin" pääsemiseksi. Niitä ei pidä suostua noudattamaan, sillä ne on keksitty uskovien lahkoihin jakamista varten. Lähetyskäskyssä, kts. Matt 28:18-20, sanotaan, että kaste suoritetaan "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".

Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Yhteinen nimi Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle on Jeesus. Hän tuli "Herran nimeen", kuten psalmissa 118 oli ennustettu: "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen (Baruh ha-ba be-shem Jehovah)". (Kts. Ps 118:26). Jeesuksen ratsastaessa aasilla Jerusalemiin, kansa muisti tämän lauseen ja todisti: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, (kr. Osanna! Eulogimenos o erhomenos en onomati Kyriou)!" (Mark 11:9).

Jumalan nimi oli juutalaisten johtajille ongelmallinen. He sanoivat "Herra" (hebr. Adonai) silloinkin, kun Pyhissä Kirjoituksissa oli kirjoitettu "Jhvh", joka olisi pitää ääntää Jehovah tai Jahve). Myös psalmin Ps 118:26 kääntäjä on tehnyt saman, tahallisen virheen. Psalmin kääntäjällä olisi ollut oikeus jättää nimi kääntämättä, mutta ei muuttaa sitä toiseksi. Kreikkalaisen tekstin kääntäjällä tätä ongelmaa ei ollut, Kyrios oli siihen käypä kreikankielen sana Herralle, sillä samaa sanaa käytettiin Rooman keisareista.

Kun apostoli Pietari joutui kuulusteluihin Jeesuksen nimeen (kts. Apt 4:7) tehdyn ihmeteon takia, hän vastasi kuulustelijoille näin:

Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut, niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

Apt 4:8-12

Kun kirkon opettajilla ei ollut mitään nimeä Isälle tai Pyhälle Hengelle, he eivät voineet kastaa "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen" nimeen. Korvaavaksi menettelyksi tuli kolminkertainen upotus, ensin Isän, sitten Pojan ja kolmanneksi Pyhän Hengen takia, vaan ei nimeen. Jeesuksen, eikän kenenkään muunkaan nimeä ei lainkaan mainittu.

Kirkolliset harhaopit ovat syntyneet vuosisatojen saatossa. Raamatun aikana kasteet suoritettiin "Jeesuksen nimeen", kts. Apt 2:38; 8:16; 8:48 ja 19:5. Heti Pietarin helluntaisaarnan jälkeen juutalaiset kysyivät: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän? Pietari vastasi:

Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. (Kts. Apt 2:38).

Jos sinut on kastettu nimettömään ja tuntemattomaan henkivaltaan, ota kristillinen kaste - upottamalla ja Jeesuksen nimeen ja katso, ettei siihen lisätä mitään selityksiä, varauksia tai muita metkuja.

Kaste Hengessä

Jumalan Valtakunnan kansalaiseksi syntyminen on Jeesuksen ja hänen lähettiläittensä yhteistyötä. Herran työtoveri kastaa vedessä ja Herra itse Hengessä. Ensimmäisinä saivat henkikasteen Jeesuksen Jerusalemiin kokoontuneet oppilaat. Silminnäkijät näkivät "ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan, mitä Henki heille puhuttavaksi antoi". Samalla tavalla saivat Elämän Hengen myös Korneliuksen kotiin kokoontuneet, lihansa puolesta ei-juutalaiset.

Senjälkeen kun Herra oli täyttänyt Hengellä taivaista ensimmäiset Jeesukseen uskovat juutalaiset (kts. Apt 2:1-13), Herra on täyttänyt Hengellä niitä, joiden päälle hänen lähettämänsä edustaja laittaa kätensä. Näin saivat Pyhän Hengen samarialaiseen sekakansaan kuuluvat uskovat (kts. Apt 8:14-17). Myös Saul, Paavaliksi kutsuttu, sai Pyhän Hengen käsien päällepanemisen kautta. Herra antoi näyssä Damaskossa asuvalle Ananias-nimiselle veljelle tiedot Saulista niin, että tämä pystyi hoitamaan tehtävän, kts. Apt 9:1-22.

Herra kastaa Hengellä ne, jotka uskon kautta häntä tottelevat. Sinun ei tarvitse ryntäillä etsimään Pyhän Hengen kastetta, sillä Herra tuntee omansa ja lähettää matkaan sen palvelijansa, jonka tahtoo. Joskus näyttää siltä, ettei uskova tiedä olevansa kastettu Hengessä, kts. 1.Kor 3:16, tai epäilee sitä, mikäli hän ei puhu kielillä. Tällöin hän on alttiina vaaralle kieltää itsessään asuva Jumalan Henki ja lähteä etsimään sitä, joka hänellä jo on. Kannattaa muistaa, että Apostolien tekojen toisessa luvussa, selostettaessa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisenä helluntaina uskoontulleiden 3000 nuoren uskovan elämää, ei heistä mainita, että apostolit olisivat panneet kätensä heidän päälleen tai että he olisivat puhuneet kielillä. He yksinkertaisesti pysyivät apostolien opetuksessa ja tulokset todistivat siitä, millaista se opetus oli ollut, kts. Apt 2:41-47 ja Apt 4:32-37.

Pyhä Henki on osuutta Jumalallisesta luonnosta. Pyhän Hengen saanut ihminen ei ole enää entisensä, hän on Uusi ihminen, kts. Ef. 2:14-15:

Sillä hän on …

… tehden omassa lihassaan tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi Uudeksi Ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.

Kaste Hengessä ei vielä takaa, ettei ihminen jatkossa tekisi pahaa. Taistelu siitä, kuka on Herra, ihmisessä jatkuu, ja ihmisen on jokaisessa uudessa tilanteessa ratkaistava kumpaa palvella, Jumalaa vai Vastustajaa. Mutta henkikaste on hyvä alku, Jumalan tunnustus ihmiselle. Pyhä Henki opastaa Jumalan lasta oikeisiin valintoihin. Valinnat on kuitenkin tehtävä itse. Tästä kirjoittaa Paavali Efesolaisille:

Sen minä sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa …

… teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen, joka …

Kts. Ef 4:17-24

Raamatun teksteissä Uudesta ihmisestä käytetään myös nimityksiä "toinen ihminen", "hengellinen ihminen" ja "sisällinen ihminen". Raamatun teksteissä uusi ihminen ei ole etusijalla, etusijalla on Herra. Uusi Ihminen elää hänen yhteydessään Hengessä. Uuden ihmisen löydämme tavallisesti sellaisissa sanamuodoissa kuin "Kristus teissä…" "me hänessä" tai "Kristus meissä". Pari esimerkkiä:

Kol 1:27:

Kristus teissä, kirkkauden toivo.

2.Kor 13:3-4:

… te etsitte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus, joka … olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme hänen kanssaan …

Room 8:10:

Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.

Room 8:11:

Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.

2 Kor 12:2:

Tunnen miehen, joka on Kristuksessa …

Pyhä Henki opastaa ihmisen Jumalan kaikkeen täyteyteen. Pyhän Hengen kaste on alku hengelliselle elämälle. Ensimmäinen ihminen oli maasta, mutta toinen, uusi ihminen on taivaasta. Kts. 1.Kor 15:47.

Raamatussa me tapaamme myös termin: "olla täynnä Pyhää Henkeä". Tällöin on kyse henkilöstä, joka ei ole pelkästään kastettu, vaan jatkaa kulkuaan Jumalan tahdossa. Enemmän kuin Pyhän Hengen täyteydessä vaeltavia uskovia näyttää kuitenkin olevan niitä, jotka etsivät "Pyhän Hengen kosketusta", sellaista pikkupiristystä arkipäivän ankeuteen, ilman aikomustakaan päästää Jumalan Henkeä sydämensä Herraksi.

Muut kasteet

Laajemmasti kasteeksi kutsutaan muitakin ratkaisevia muutoksia hengellisessä elämässä. Esimerkkinä tällaisesta voidaan mainita Jeesuksen ennustus kuolemastaan, jota hän vertaa kasteeseen. Kuolemassakin on kyse rajanylityksestä.

Käsien päällepaneminen

Käsien päällepanemisella siirretään toiselle henkilölle sitä, mitä henkilöllä on. Termi syntyi siitä, että kun Mooses pyysi nähdä Jumalan, Jumala torjui asian ja hän sanoi vielä:

Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon. (Kts 2.Ms 33:20).

Jumala teki vain sen, mikä oli mahdollista ilman Mooseksen kuolemista siihen paikkaan. Hän sanoi:

Katso, tässä on paikka minun läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle. Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa. (Kts. 2.Ms 33:21-23).

Jumala siunaa lapsiensa työn. Jos uskova ryhtyy viljelemään perunaa, perunanviljely menestyy. Mooseksen saama siunaus teki hänestä pätevän siihen tehtävään, johon Herra hänet oli pannut: viemään Israelin luvattuun maahan. Ensimmäinen tehtävä tällä tiellä oli rukoilla sen kansan puolesta, jonka johtoon hänet oli pantu.

Kun Jeesus oli tulossa takaisin Gennesaretin järven toiselta puolelta, tuli häntä vastaan eräs synagogan esimies, Jairus nimeltään. Hän pyysi, että Jeesus tulisi hänen kotiinsa, ja panisi kätensä hänen tyttärensä päälle, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus, jonka työnä oli tehdä tyhjäksi Saatanan tekoja, lähti ja palautti tytön hengen. Raamattu ei kerro, paniko Jeesus kätensä kirjaimellisesti tytön päälle, vai ei, mutta työn hän teki.

Jumalan lasten työnä on Valtakunnan evankeliumin saarnaaminen, kutsu ajattelun täysremonttiin, pahojen henkien pois ajaminen ja sairaiden parantaminen. Kun Jeesus puhui ihmiselle, hän aina jätti ihmiselle vapaan valinnan. Mutta pahoihin henkiin Jeesus kävi käsiksi. Kun Jeesus puhui pahoille hengille, hän käski pahaa henkeä lähtemään pois ihmisestä. Pahat henget lähtivät ja sairaat paranivat.

Kun Jeesus lähetti matkaan opetuslapsiaan, hän ei unohtanut antaa heille selviä ohjeita siitä, mitä tehdä. Markuksen evankeliumin lopussa Jeesus antaa myös selvät tunnusmerkit siitä, minkälaisia ovat hänen opetuslapsensa:

Ne niinkutsutut kristityt, jotka eivät usko Jeesukseen, eivät hänen nimessään aja ulos riivaajia, eivätkä laita käsiään sairaiden tai Paholaisen valtaan joutuneitten päälle. He pelkäävät, että ihmiset nauraisivat heille, jolleivät sairaat parantuisi tai Paholaisen hallitsema ihminen vapautuisi. Jos he ottaisivat riskin, Jumala päästäisi pulasta sekä heidät, että vihollisen valtaan joutuneet. Se, joka uskoo Jeesukseen, saa voiton.

Meidän tehtävämme on välittää edelleen Jumalan siunausta. Jumala ajaa pois pahat henget ja täyttää ihmisen Pyhällä, jumalallisella Hengellä. Käsien päällepanemista käytetään myös muissa kun Hengen saamisen yhteydessä. Yleensä on kysymys siunaamisesta, esimerkiksi silloin, kun veli eroitetaan itsenäiseen tehtävään. Esimerkkinä voidaan mainita tapaus, jossa Syyrian Antiokian seurakunta eroitti Barnabaan ja Sauluksen lähetystyöhön. Siinähän käsien päällepano Paavalin kohdalla tapahtui jo vähintäinkin toisen kerran.

Ne niinkutsutut kristityt, jotka eivät noudata Jumalan säätämää järjestystä, käyttävät käsien päällepanemista omissa hierarkisissa tarkoituksissaan, antaakseen jollekin järjestelmänsä jäsenelle erikoisaseman toisiin nähden. Käsien päällepano ei kuitenkaan tee oikeutetuksi epäoikeutettua tekoa. Jumalan seurakunnassa jokainen uskovan on pappi suhteessa ei-uskoviin. Pappisvihkimykseen käsien päällepanoa ei tarvita. Se, että joku sanoo vihkivänsä papiksi jonkun käsien päällepanemisen kautta, on uskovien yleistä pappeutta vastaan suunnattu jumalaton teko.

Ylösnousemukset

Jeesus tuli maailmaan tekemään tyhjäksi Saatanan työt, joista ensimmäisiä oli kuolema, joka syntiinlankeemuksen kautta tuli ihmiskunnan osaksi. Ihminen lakkasi elämästä Jumalan yhteydestä, menetti yhteytensä elämään, kuoli. Tässä olotilassa olevasta ihmisestä kertoo Saarnaaja (3:17-18): "...että he tulisivat tietämään, että he omassa olossaan ovat eläimiä". Jeesus sanoo ihmisestä ihmiselle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta tule sinä ja seuraa minua." Ihminen, joka ottaa vastaan tämän kutsun, saa kokea hengen uudistuksen ja Saatanan työ hänen kohdallaan tulee eliminoitua, kts. 1.Kor 15:1-58. Ensimmäisenä ylösnousemuksena voidaan hyvällä syyllä pitää sitä, kun ihminen lähtee seuraamaan Jeesusta.

Jeesus antoi näytön ylösnousemuksesta ensin kuolemalla, sitten nousemalla kuolleista ja sitten nousemalla sinne, jossa koskaan ei kuolla.

Ylösnousemuksia on useita. Jeesus hakee ensin omansa luokseen ilman oikeudenkäyntiä. Ne kansat, jotka eivät Jeesuksen Herruutta tunnusta, herätetään tuomion ylösnousemukseen ja heille määrätään se osa, jonka he ovat ansainneet, oikeudenmukaisesti. Hehän eivät ole hakeneet sitä armoa, joka Jeesuksen veressä tarjotaan. Heilläkään ei olisi mitään pelättävää, jolleivät olisi pahaa tehneet, mutta ne, jotka pahuudessa pysyvät, tuomitaan ikuiseen rangaistukseen, "helvettiin". Kts. Matt 25:31-46. Jumalan tarjoukset ovat siis armo tai oikeudenmukaisuus ja valinta on sinun.

Tuomiot

Kansanomaisen käsityksen mukaan kaikki ihmiset joutuvat aikanaan Jumalan tuomittavaksi niinsanotulla viimeisellä tuomiolla. Toinen kansanomainen käsitys on, että paratiisin portilla Pyhä Pietari päästää sisään hyvät ihmiset ja hylkää pahat. Käsitykset ovat melko omatekoisia, kirkollisia. Vähäinenkin tutustuminen raamattuihin antaa asiasta toisenlaisen kuvan. Tuomioita, kuten ylösnousemuksiakin, on useita. Raamatun mukaan tuomiot tapahtuvat tietyssä järjestyksessä.

Ensinnäkin, niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, ei mitään kadotustuomiota enää tule, kts Room 8:1. Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli heidän tuomionsa. He ovat jo saaneet paikkansa Jumalan armoistuimen juuressa, kts. Ef 2:6 ja Joh. 3:16. Armoistuimen edessä ne, jotka Kristuksessa ovat, palkitaan ansioittensa mukaan.

On kuitenkin huomioitava, että Jumalan Valtakuntaan on liittynyt henkilöitä, jotka armon saatuaan, eivät ole suostuneet olemaan armahtavaisia toisia kohtaa. Nämä henkilöt ovat käyneet jopa kasteella, ja menestyneet hyvin erilaisissa hierarkisissa järjestelmissä. Nämä pääsevät muiden uskovien seurassa aina perille asti, mutta heitetään ulos juhlien jo alettua - lue vertaus kuninkaan pojan häistä tai muistele, mitä lupasit Isä Meidän rukousta lausuessasi. Ne uskovien joukkoon liittyneet ihmiset, jotka eivät ole laupeutta noudattaneet, eivät saa osakseen armoa edes armoistuimen edessä: sekä Rm 14:10 ja 2Kr 5:10:

Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. (Rm 14:10)

Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. (2.Kor 5:10)

Toisaalta ne, jotka ovat hyljänneet Jeesuksen evankeliumin, ovat jo tuomittu, kts. Johanneksen evankeliumi, 3:17-19.

Kolmanneksi kertovat raamatut henkilöistä, jotka jäivät matkalle. Etsi ja lue vertaus kymmenestä neitsyestä.

Vasta neljänneksi mieleeni tulee Matteuksen evankeliumin 25. luvun kertomus kansojen tuomioista. Ns. viimeisellä tuomiolla tuomitaan kansat sen mukaan, miten he ovat kohdelleet keskuudessaan eläviä Jeesuksen veljiä. Kansoja ei tuomita yksilöinä, he ovat järjestelmässään menettäneet henkilöllisyytensä, ja heidän synneiksi lasketaan kaikki ne synnit, jotka heidän yhteisönsä on tehnyt, riippumatta siitä, onko joku yhteisön jäsen ollut itse tekemässä rikosta tai ei. Myös näiden ihmisten lapset ovat saman rangaistuksen alla kuin heidän vanhempansa.

Lisäksi on mainittava se, että se, että mainitussa Matteuksen evankeliumin 25. luvussa on kohta, joka ilmoittaa, että se, joka antaa vaikka lasillisen vettä Jeesuksen veljelle siksi, että tämä kuuluu Jumalan kansaan, ei jää palkkaansa vaille.

RUKOUS

Rukous on ihmisen puhetta Jumalalle. Jumala kuulee kansansa rukoukset, niiden rukoukset, jotka tunnustavat Jeesuksen herruuden.

Ihminen on viisaimmillaan silloin, kun hän tuntee pienuutensa. Jumala auttaa mielellään niitä, jotka häneen turvaavat. Kun Raamatussa puhutaan Jumalan kansan heräämisestä tai nousemisesta, on usein kysymys rukouksesta. Kun havahdumme tuntemaan avuttomuutemme kosmisten järjestelmien viedessä meitä miten tahtovat, ilman että me voimme tehdä asialle mitään, on apu silti lähellä. Jumala voi.

Tavallisesti ihminen pyytää Jumalalta jotakin. Jumala ei vaadi pyynnön esittämistä minkään kaavan tai käsikirjan mukaan. Jumala ei ole byrokraatti, hän on todellinen valtias. Esität vain pyynnön selvästi ja yksinkertaisesti. Näitä pyyntöjä voidaan tässä nimittää tilannerukouksiksi. Me voimme uskoa saavamme sen, mitä pyydämme, sillä "hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan?" (Room 8:32).

Herra odottaa, että me esittäisimme pyyntömme vakavasti. Pyysin kerran Riihimäellä halpaa ja hyvää paitaa. Hinnaksi pyysin 19 markkaa ja sitten menin ensimmäiseen kauppaan. Ensimmäinen kauppa oli jonkinlainen halpahalli ja siellä näin paidan, joka maksoi 19:50. Ei voi olla tuo, koska hinta on väärä, ajattelin ja menin viereiseen kauppaan. Se osoittautui pukimoliikkeeksi ja siellä oli kiinalaisia paitoja ja hinta oli 19 markkaa. Pidin paitaa monta vuotta ja olin paitaani tyytyväinen.

Mikään asia ei ole liian pieni tai liian suuri rukoiltavaksi. Kun muutimme Turusta Raumalle, ihmettelin sitä, kuinka kurja ilmasto Raumalla on Turkuun verrattuna varsinkin talvella, kun ei ole lunta niinkuin muualla Suomessa. Ymmärsin, että jollei meri jäädy, tulee kaikki sade talvella vetenä ja niin pyysin, että meri jäätyisi rannasta ainakin 50 mailia. Sinä vuonna tuli syystalvesta kovia pakkasia ja meri jäätyi. Talvella olimme merikoeajolla yhden Neuvostoliittoon rakentamamme aluksen kanssa Rauman edustalla. Koeajo suoritettiin avovedessä. Kun saavuimme jään reunaan, kysyin, kuinka pitkä matka on avoveden reunasta maihin. "Viiskyt mailii", vastasi kapteeni Erkki Staff.

Joskus on hyvä muistella, mitä pyysivät ne veljet, joiden rukouksia on kirjoitettu muistiin Raamatussa. Jos sinun omat rukouksesi muistuttavat niiden rinnalla joulupukille osoitettua toivomuslistaa, on sinun tietenkin vähän mietittävä, mitä oikein olet pyytänyt. Jumalahan pitää omistaan huolen. Omien pikkuasioiden pyytämisessä ei ole silti mitään häpeämistä, ja Herra haluaa osoittaa rakkauttaan toteuttamalla niitä. Omat toivomukset on parasta esittää ihmisiltä salassa, ettei rukouksen varjolla harjoitettaisi naamioitua kerjuuta ja että näkisit Jumalan kuulleen sen, minkä sinä salassa puhuit Hänelle.

Älä esitä ristiriitaisia pyyntöjä. Kun olet rukoillut jotakin asiaa, toimi siten, että voit ottaa vastaan rukousvastauksen. Jos olet rukoillut, että ystävät kävisivät sinua katsomassa lauantai-iltana, mutta Pekka kutsuu sinua mökilleen, älä mene. Sinun on oltava valmiina ottamaan vastaan vieraasi. Jumala pitää luotettavista liittolaisista.

Harkitse, mitä pyydät. Jos näet kivan tytön, ja rukoilet häntä vaimoksesi, on mahdollista, että viikon päästä näet toisen kivan tytön. Jumala ei tule ilahtumaan siitä, että pyydät viittä vaimoa. Sinulla tulee myös olemaan vaikeuksia tajuta, miten Jumala toteutti sinun pyyntösi. Jumalan tietokoneet kyllä osaavat ratkaista yhtälön, mutta sinun laskentakeskuksesi saattaa mennä vastauksesta ymmälle.

Jumala on hyvä, ja hän on valmis antamaan kaikkea hyvää kansalleen. Mutta ei mikä tahansa asia, jota saatamme pyytää, ole hyvä, ja silloin on kysymys siitä, antaako Herra myös silloin pyyntömme tapahtua. Minulla on asiasta seuraavanlaisia kokemuksia. Olimme lähteneet Bonnista ystäviemme luota aamulla ja ajoimme Simca tonnilla pitkin leveää ja suoraa moottoritietä niin kovaa kuin automme kulki, noin 130 km tunnissa, kun ohitsemme ajoi mahtavasti mylväisten pari mustaa moottoripyörää. Vaimon silmät pullistuivat ihastuksesta mutta minä olin nyrpeänä ja sanoin itsekseni Herralle: "Näytä nyt sille, että tuo on vaarallista. Pitäisi sen jo ymmärtää, takapenkillä istuu neljä lasta ja kaikki". Sitten huomasin rukoilleeni moottoripyöräilijöille onnettomuutta ja rupesin selittelemään rukoustani: "Niin tietenkin, tee se kuitenkin niin, ettei heille kävisi kuinkaan, etteivät ainakaan kuolisi, mutta jonkinlainen oppitunti tuon vaimon pitäisi saada". Kun olimme ajaneet vielä puolisen tuntia, näkyi kaukana edessä jotakin epätavallista. Kun tulimme lähemmäs, näimme tiellä pitkän mustan jarrunjäljen, kaiteen alle kiilautuneen, pystytolppaan pysähtyneen moottoripyörän ja keltamustiin asuihin pukeutuneet pojan ja tytön kävelemässä tien vartta eteenpäin. Ajoimme vielä puolisen tuntia ja lapset alkoivat käydä levottomiksi. Pysähdyimme tien varrella olevalle lepopaikalle. Menin ostamaan kahvia ja jäätelöä, vaimo jäi huolehtimaan lapsista. Kun tulin ulos tarjottimen kanssa, näin hänet keskustelemassa nuorukaisen kanssa, joka oli pyörineen parkkipaikalla. Vaimo kysyi ensimmäiseksi, oliko niillä pojalla ja tytöllä, jotka olivat tien reunassa kävelemässä, keltamustat asut. Kun vastasin myöntävästi, hän alkoi puhua minulle vakavana moottoripyöräilyn vaaroista ja kertoi, että nuori mies, jonka kanssa hän keskusteli, oli niiden kahden toveri. Arvioimme vielä, kuinka monta kilometriä oli tapahtumapaikalle, ja nuorimies lähti tovereittensa luo. Vaimo kertoi, että nuoret olivat Hollannista ja minä ihmettelin itsekseni, kuinka täydellisiä ovat Jumalan teot.

Jumalan kansalle kuuluvat Jumalan suuret lupaukset, mutta kun rukoilemme vihamiestemme puolesta, on tärkein rukouksemme, että Herra kaikin tavoin tukisi Valtakunnan evankeliumin etenemistä ja sen kautta kaikille vihollisille tulisi mahdolliseksi päästä osallisiksi samoista lupauksista, joista me olemme osallisiksi tulleet.

Rukous on keskustelun osa

Rukouksessa on kaksi osaa: puhe ja kuuntelu. Jos olet pyytänyt tavaraa, ei Jumala välttämättä sano mitään, vaan järjestää asian toivomallasi tavalla. Onhan sekin hauskaa, mutta suurenmoista on keskustella Jumalan kanssa. Tosin Jumala ei ole monisanainen lörppö, ja ei edes pidä pitkistä, sisällyksettömistä puheluista. Jumala siirtyy mielellään maallisista asioista taivaallisiin. Hengellisissä asioissa Jumala viihtyy parhaiten, mutta kuuro hän ei ole millekään asialle.

Minun on hankala pitää sukkia, jotka kiristävät nilkasta. Asuimme kerran Malojaroslavetsissa, ja olimme kävelyllä. Sukat puristivat, ja lähdin kotiin vaihtamaan sukkia. En vain voinut löytää toista sukkaa, ja viimein pyysin Herraa auttamaan sukan löytämisessä. Herra vastasi ja sanoi: "Lue pätkä turkkilaista Raamattua". Muistin, että turkkilainen Uusi Testamentti on sinisessä laukussa, ja otin kirjan laukusta. Etsimäni sukka oli kirjan alla samassa laukussa. Ja kun avasin kirjan, katseeni osui kohtaan: "Eihän lamppua oteta esiin, pantavaksi vakan alle tai vuoteen alle? Eiköhän lampunjalkaan pantavaksi? Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki", (Mark 4:21-22). Herra siis neuvoi sukan paikan, ja lisäksi vastasi sekä Hengen ilmoituksen ja Raamatun sanan kautta.

Kun kysyt Jumalalta jotakin, kysy kysyttävästi selvästi, ja odota vastausta. Minun kokemukseni mukaan Jumala vastaa melkein aina heti. Kysymyksesi saa koskea mitä tahansa asiaa, kunhan varot esiintymästä loukkaavasti. Jos olet esimerkiksi Raamatusta lukenut jonkin asian olevan Jumalan tahdon vastainen, älä ehdota Jumalalle muutosta asiaan.

Omia töitään Jumala ei selittele. Monet ihmiset ovat joutuneet kokemaan murheita, samankaltaisia kuin Job, mutta heille on sanottu vain, että parasta on uskoa, että Kaikkivaltias on tekee asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta sellaiset selitykset ovat virheellisiä. Jos luet Jobin kirjan, voit huomaata, että Jobin murheiden aiheuttaja on Saatana, eikä suinkaan Jumala. Jumala voi sallia Saatanan toimet, jos kukaan ei niitä vastusta. Mutta uskovilleen Herra kyllä ilmoittaa tulevista murheistakin, sillä "hän ei Herra, Herra tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille". (Aamos 3:7). Vaaran uhastessa Jumalan palvelija kuulee hengessään varoituksen, jonka kuultuasi hän voit vielä rukoilla Jumalaa puuttumaan asiaan ja estämään vihollisen työt.

Vanhassa Liitossa vain profeetat saivat vastaanottaa Jumalan hengen ilmoituksia, mutta Uuden Liiton aikana jokainen uskova on Jumalan Hengen temppeli, ja jokainen uskova voi puuttua tapahtumien kulkuun rukouksen kautta tai saamansa ilmoituksen mukaan. Monet ihmiset ovat saaneet ennakkovaroituksen, ja välttäneet siten tulevan vaaran. Ilmiö on jokapäiväinen, mutta tärkeä. Jumalan kehoituksen noudattamatta jättäminen on usein se syy, miksi paholaisen aikeet onnistuvat.

Erään kerran Herra kielsi minua lähettämästä avustusta ystävälle, joka oli ostanut asunnon velaksi ja tarvitsi rahaa asuntonsa maksuun. Sain hädin tuskin kokoon reilut sata dollaria - asuin silloin Venäjällä - ja taistelin kauan itseni kanssa, lähettääkö rahat vai ei. Ensinnäkin summa oli liian pieni ja toiseksi Herra oli kieltänyt senkin lähettämisen. Mutta väitin vastaan, koska todella halusin auttaa. Tuloksena oli, että saajalla oli lahjan saatuaan sen verran rahaa, että hän pääsi matkalle, jonka aikana hän tapaturmaisesti kuoli.

On myös pyyntöjä, joiden toteuttamisen Jumala on antanut opetuslastensa tehtäviksi. Myös näissä asioissa rukoukset osoitetaan Jumalalle. Lopulta Jumala auttaa myös niissä asioissa, jotka jonkun toisen kuuluisi tehdä. Hänellä on kuuliaisia(kin) palvelijoita, jotka tulevat ja toteuttavat Jumalan tahdon, kun Herra heidät lähettää.

Jumala voi myös itse aloittaa keskustelun, tai ilmoittaa sinulle asioita, sinun pyytämättäsi. Eräät uskovat pitävätkin parempana aloittaa rukous hiljaisuudessa kuuntelemalla, mitä Herra haluaa sanoa. Jeesus itse varasi aikaa Isän kanssa seurusteluun yleensä öisin, kun häiritsevät tekijät olivat vähäisiä.

ISÄ MEIDÄN - RUKOUS

Tilannerukouksilla saadaan korjausta yksittäisiin asioihin, mutta jos rukoilisit yksityiskohtaisesti korjausta kaikkiin asioihin, jotka maailmassa ovat rempallaan, jäisi suurin osa kuitenkin sanomatta. On pyrittävä pyytämään muutamalla sanalla mahdollisimman paljon. Tätä tarvetta varten Jeesus opetti ns. Isä meidän -rukouksen.

Isä on kovin tarkka siitä, mitä hän tekee. Ihmiselle hän antoi vapauden, eikä hän siihen puutu. Hän ei ota sinun kädestäsi pois kynää tai viinapulloa silloin, kun sinä teet sillä tyhmyyksiä. Jopa hyvässä tarkoituksessa tehdyn työn sinä joudut tekemään yksin, jollet pyydä siihen Herralta apua. Me, jotka olemme Isän lapsia, me pyydämme, koska emme usko itseemme, emmekä ihmiseen, vaan Jumalaan.

Isä meidän, joka olet taivaissa, Jumala loi kaiken, joka on luotu, mutta kaikki eivät tunne luojaansa. Se, joka tuntee, kutsuu häntä isäksi. Isän ja meidän, jotka hänet tunnemme, välillä on varsin välitön yhteys. Isämme on hyvä. Me olemme sinuja Isän kanssa.

Isämme on elossa. Hän ei ole muuttunut. Hän on täydellinen. Jos hän haluaa jotain muutoksia, hän ryhtyy luomaan. Niin meidätkin luotiin hänen ilokseen. Mekin olemme iloisia isästämme. Vaikka hän on niin iso, hän on hyvä. Me myös haluamme tulla hyviksi, ja isä auttaa meitä siinä.

Kotimme on taivaissa. Isä on siellä. Täällä, missä me nyt olemme, ei ole rakkautta, eikä totuutta tai elämää. Täällä kaikki kuolevat, kuka ennemmin, kuka myöhemmin. Jopa valehtelevat ja saastuttavat kaikkea kaunista, mitä isä on tehnyt. Isä onkin halunnut pelastaa täältä jokaisen, joka panee toivonsa häneen. Sentakia mekin muutamme isän luo taivaisiin, sinne, missä vanhurskaus asuu. Sitten hän hävittää tämän paikan. Hän on jo luonut uudet taivaat ja uuden maan.

Isä on Luoja. Kaikki, mitä hän on luonut, on luonnollisesti hänen. Alussa hän loi taivaat ja maan. Siitä hän teki myös minut. Ajatella, että varpaan kynnetkin ovat Jumalan. Tiedemiehet tutkivat niitä, jos niistä vaikka löytyisi Jumalan nimikirjaimet. Tiedemiehet ovat kovia löytämään. He keksivät sitä mitä Jumala luo. Tiedemiehet ovat eräänlaisia dyykkareita. Mutta en minä luule, että Jumala laittaisi minun varpaankynsiini nimikirjaimiaan, kun kuitenkin kaikki on hänen. Mitä sitä hullua.

Kreikkalaisen filosofian isä Thales uskoi, että kaikki on alkuisin vedestä. Filosofit eivät sentakia rukoile, koska vesi tuskin kuulee rukouksia. Länsimaiset filosofit ovat varsin vähän muuttaneet käsityksiään Thaleksen jälkeen, päinvastoin. Filosofien vaikutuksesta suomenkieleen on vasta viime vuosisadalla vakiintunut käsite "alkuaine", koska filosofit kai uskovat edelleen aineen, tarkemmin sanottuna nuo niinsanottujen alkuaineiden ovat kaiken alku. Me, jotka rukoilemme Luojaa, joka loi veden, ihmisen ja paljon muuta, uskomme, että Luoja pitää edelleen huolta luoduistaan.

Vaikka kaikki on Jumalan, eivät kaikki tunne häntä. Se on oikeastaan sääli. Ihmiset ovat siitä merkillistä porukkaa, että toisaalta haluavat tuntea juurensa ja toisaalta ei. On toisaalta hienoa olla lähtöisin suuresta ja ylhäisestä, mutta toisaalta tämän korkean alkuperän tunnustaminen asettaa vaateita elää itsekin ylevää elämää. Synnin viettelemänä ihminen sitten onkin valinnut koiranelämän, uskotellen itselleen ja muille, että se on kivempaa. Ja siinä sivussa on sitten ihmisparalta jäänyt huomaamatta, että kapinen piskikin tuntee isäntänsä, mutta ihminen ei tunne Luojaansa.

Mekään emme tunteneet Luojaamme, emmekä tulleet häntä tuntemaan koulun fysiikan tunnilla. Mutta hän tuli luotujensa luo, ja ilmoitti itsessään Pojassaan Jeesuksessa. Hänessä me tulimme tuntemaan Rakkauden ja Totuuden ja Elämän - Isän kaikkivaltiaan. Hänen kauttaan me tulimme osalliseksi jumalallisesta luonnosta, samasta, joka Isällä on. Me saimme Hengen, jonka kautta meillä on yhteys keskenämme, yhteys Isään ja toisiimme. Hengen kautta me tulimme Jumalan lapsiksi. Kuningas Jeesuksen kanssa me olemme asetetut taivaisiin, sellaiseen kirkkauteen, johon tämän maailman mahti ei ylety, olosuhteiden vallan yläpuolelle.

On suurta tuntea Isä. Isällä on monta nimeä. Nimet ovat monimutkaisia, ne kun ovat hebreaa. On helpompi sanoa Isä. Jos kuitenkin olet kiinnostunut näistä vaikeista hebrealaisista nimistä, niin kas tässä:

Ha-El beit-El - Jumalan huoneen Jumala

El - Jumala

Elohim - Jumala(t)

Eloah - Jumala

El Elion - Jumalten Jumala, Ylin Jumala.

El Roi - Jumala näkeväinen, Jumala näkee minut

El Shaddai - Jumala kaikkivoipa

Adonai - Herrani

Jhvh (Jehovah, Jahveh) - Olla, Olevainen, Elävä, Todellinen, Realiteetti

Jhvh jire - Jumala huolehtii

Jhvh kanna - Jhvh on "kanna", Jumala on "kanna"

Jhvh nissi - Jhvh on lippuni, Jumala on lippuni.

Jhvh mekaddishkem – Jhvh, joka tekee pyhäksi, Jumala, joka pyhittää teidät

Jhvh rafa - Jhvh parantaa, Parantava Jumala

Jhvh roe - Jhvh paimentaa, johdattaa, Jumala on minun paimeneni

Jhvh shalom - Jhvh on rauha, Jumala on rauha

Jhvh shavaot - Voimien Jhvh, Voimien Jumala

Jhvh tsidkeinu - Jhvh on vanhurskautemme, Jumala on vanhurskautemme.

Immanuel – Meidän kanssamme Jumala

Joskus isä on aivan lähellä. Kun Jeesus oli suurimman ahdistuksen ja tuskan keskellä, hän sanoi "Isä kulta". Jumala on aina lähellä silloin, kun tilanne on vaikea. Jeesus puhui arameaa. "Isä kulta" arameaksi on "Abba".

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Ihmiset käyttävät jumala-nimitystä milloin mistäkin. Saman nimen käyttäminen monista täysin erilaisista asioista aiheuttaa sekaannusta. Siksi me rukoilemme, ettei isämme nimeä käytettäisi mistään muusta kuin Hänestä, jolle se kuuluu. Asia on edennyt siten, että pakanain jumalat menevät historiaan kaikkialla siellä, missä ne kohtaavat sanan Jeesus.

Isämme pyhitti Jeesus-nimen nostamalla Hänet ylös kuolleista ja pyhittää edelleen aina siellä, missä Jeesus nimeen turvataan. Ikävä kyllä Jeesus-nimeäkin käytetään epäpyhästi, mutta hiljalleen ollaan palaamassa takaisin alkukirkon tilanteeseen, jossa teeskentelijät eivät uskalla liittyä Jeesus-nimelle omistettuun kansaan, joten rukous on täyttymässä tältäkin osin.

Yhdessä nämä kaksi asiaa johtavat siihen, että tilanne muuttuu yhä mustavalkoisemmaksi, kärjistyy edelleen ja selvenee. Rakkauden ja Totuuden vastustajat kerääntyvät yhä selvemmin omaksi leirikseen ja Jumalan kansa kerääntyy Jeesus-nimen ympärille. Jumala pyhittää nimensä niiden tekojen kautta, jotka kumpaakin leiriä kohtaavat.

Biologinen ihminen ei ymmärrä, miksi Jumalan nimi pitäisi pitää pyhänä. Se, joka suhtautuu pilkaten kaikkeen muuhunkin, miksi hän ei voisi pilkata myös Jumalaa? Yrittäisin selittää asiaa vertaamalla asiaa puhelinkoppiin. Jos tulee hätä, voi puhelimella kutsua apua. Jumalan nimi on tällainen hätäpuhelin. Jos et särje sitä, voit kutsua apua Jumalan nimi osoitteena.

Pyhyys on Jumalan tärkein ominaisuus. Jumala on täydellinen Rakkaudessa, täydellinen Totuudessa ja täydellinen Elämässä. Jumala on ehjä. Psalmi 119 mukaan, jae 96, "kaikella täydellisellä on rajansa". Kaikkivaltiaalla Jumalallakin on rajansa. Hänessä ei ole ollenkaan vilppiä, ei ollenkaan saastaisuutta, ei ollenkaan kuolemaa.

Ihminen voi luulla olevansa avarakatseisempi kuin Jumala. Ihmiset valehtelevat, tappavat, sortavat, alistavat, orjuuttavat ja tekevät paljon muuta sellaista, mitä Jumala ei tee. Jumala, vaikka on täydellinen, hän on rajoittuneempi. Hän on pyhä, ehjä Rakkaudessaan, ehjä Totuudessaan ja aito Elämässään. Jumala on ehjä ja täydellinen, eikä hän ole ristiriitainen itsensä kanssa.

Ihmiselle pyhyys on outoa. Jumalan pyhyyden tunteminen alkaakin hänen nimensä pyhittämisestä. Jumalan nimen väärinkäyttö on rangaistava teko. Jumala ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. On parempi olla puhumatta Jumalasta mitään kuin käyttää hänen nimeään väärin. Jumala on tarkka kunniastaan.

Pyhyys on voimaa. Jumalaa eivät ristiriidat ravistele, hän on aito. Ihmiselle Jumalan pyhyys on jopa tuhoisaa. Ihminen ei kestä pyhyyttä, joka tuhoaa vääryyden. Jumala suojaa ihmistä pyhyydeltään pysyttelemällä salassa, siihen asti, että hän on poistanut ihmisen vääryyden, saastutuksen ja pyhittänyt hänet. Vasta sitten Jumala ottaa ihmisen luokseen.

Jumalan pyhyyden tunteminen alkaa Jumalan nimen tuntemisesta. Jumala ilmoittaa ihmiselle itsensä. Tämän ilmoituksen aluksi Jumala ilmoitti nimensä. Ilmoituksen edetessä ilmoitus täyttyy. Lopulta kaikki on taas täydellistä, ihmisen saasta puhdistetaan pois.

Tulkoon sinun Valtakuntasi

Jumalan Valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Jumalan Valtakunta on ainut pysyvä ja ainut kunniallinen valtakunta. Mitään maantieteellisesti rajattua aluetta, jossa nämä valtakunnan tunnusmerkit täyttyisivät, ei tiedossani ole. Jeesuskaan ei voinut osoittaa sormella mitään konkreettista esimerkkiä Jumalan Valtakunnasta, vaan joutui kuvailemaan Valtakuntaa vertauskuvin. Jumalan Valtakunta on vasta tulossa, ja me tervehdimme sitä riemuiten.

Maailmassa on noin kaksisataa väkivaltaan perustuvaa järjestelmää, joita biologisten ihmisten kesken kutsutaan valtakunniksi. Ne valtakunnat, joista tämä maailma puhuu, eivät ole pyhiä. Raamatun kielenkäytön mukaan ne ovat petoja, eivät valtakuntia. Jokainen näistä pedoista miehittää omaksi katsomaansa reviiriä, aluetta. Maailma on miehitetty. Tästä maailmasta sanoo Johannes Raamatussa: "Koko maailma on pahan (=Saatanan) vallassa", (1.Joh. 5:19). Ei ole siis pahoja valtioita ja hyviä valtioita. Kaikilla, jotka maailmasta ovat, on herrana Maailman ruhtinas ja kaikilla, jotka Jumalasta ovat, on herrana Jeesus. Ellei maailma olisi pahan vallassa tai jos me voisimme itse sotimalla vapautua, ei myöskään tarvittaisi sitä Pelastajaa, joka meillä on.

Jumalan Valtakunta ei ole tästä maailmasta. Jumalan valtakunta ei tule vasemmalta eikä se tule oikealta. Se tulee ylhäältä, ja on voittanut sen, mikä on alhaalta. Hävinneille Jumala tarjoaa armoa. Valtion päämiehellä Jeesuksella on kaikki valta taivaissa ja maan päällä. Mutta vaikka Hänellä on valta tuomita (Joh. 5:27), Hän on pitkämielinen, ja tarjoaa armahdusta, jonka Hän on verellään hankkinut. Tuomio odottaa kunnes armahdusta on kaikkialla tarjottu.

Jumalan Valtakunnan tuleminen on kaksivaiheinen tapahtuma, jota Jeesus esittää vertaamalla sitä nuottaan. Ensin nuotta, Taivasten Valtakunnan evankeliumi, heitettiin mereen, jossa siihen jäi kaikenlaisia kaloja. Nyt on menossa tämä vaihe. Meitä uskovaisia on nyt monenlaisia. Tämän aikakauden lopussa meidät lajitellaan, pahat erotetaan vanhurskaista. Uskovat lajitellaan henkilökohtaisesti. Mutta kaikki ihmiset eivät ole koskaan joutuneet ottamaan kantaa Jumalan Valtakuntaan yksilöinä. Heidän tuomionsa on kollektiivinen sen mukaan miten heidän kansansa on kollektiivisesti Jumalan kansaa kohtaan menetellyt, (kts. Matt 13:47 ja Matteuksen 25. luku kokonaan).

Jumalaan turvaavan ihmisen vaikutuskeinot maailman menoon ovat Jumalan Valtakunnan ohjeissa säädetyt. Uskova toteuttaa Jumalan tahtoa omassa elämässään, mutta hän ei puutu toisen ihmisen valintamahdollisuuksiin muuten kuin tarjoamalla oikeaa, hyvää vaihtoehtoa - Jumalan Valtakunnan evankeliumia. Toimimalla Jumalan tahdon mukaan me julistamme pelastuksen sanan koko maailmassa ja tuomme Jumalan Valtakunnan ihmisten ulottuville tämän maailman ruhtinaan voimatta sitä estää.

Rukoillessamme Jumalan Valtakunnan tuloa, me siis rukoilemme - ja työskentelemme - sen puolesta, että kaikki ihmiset pääsisivät sisälle Jumalan Valtakuntaan. Itsehän me jo olemme Valtakunnassa.

Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä, niinkuin taivaissa.

Olen ajatellut tätä asiaa näin, että Jumalan tahto tapahtuu aina, mutta se voi tapahtua eri tavalla. Taivaissa siihen yhdytään ilomielin, mutta maan päällä ihminen saattaa menetellä vastoin Jumalan tahtoa, mutta ei ilman seuraamuksia. Seuraamus, joka usein koetaan rangaistukseksi, on kuitenkin Jumalan tahdon mukainen oikeudenmukainen tulos kyseisestä teosta. Jumalan tahto siis tapahtuu joka tapauksessa. Jumala tosin on hidas panemaan toimeen tuomioita - Hänhän odottaa syntisen pyytävän armoa - mutta tarkkailemalla maailman menoa riittävän pitkän ajan kuluessa näistä asioista pääsee kyllä jyvälle varsinkin, kun omien tekojen tulokset alkavat kantaa hedelmää. Mutta paras on aina se taivaallinen tapa - menetellä heti Jumalan tahdon mukaan.

Ensi silmäyksellä näyttää siltä, että ihmisellä on valittavana kaksi vaihtoehtoa: joka oma tahto tai vieras tahto - vapaus tai orjuus. Ajattelemalla asiaa edelleen löytyy vielä uusi, jonka jälkeen vaihtoehdot ovat:

1. Oma tahto,

2. Vieras tahto,

3. Jumalan tahto.

Ehkä tärkeätä ei olekaan se, kenen tahto toteutuu, vaan se, mitä tapahtuu. Silloin vaihtoehtoja on taas kaksi:

1. hyvä,

2. paha.

Jos tahdot tehdä hyvää, on sinulla silloin vain yksi vaihtoehto:

1. Jumalan tahto.

Oikea valinta on Jumalan tahto. Se on hyvä. Siitä huolimatta, että Jumalan tahdon tekeminen on ainoa järkevä tapa hoitaa asioita, joutuu sitä yrittäessään rukoilemaan Jumalalta voimaa, viisautta ja terävyyttä. Getsemanessa myös Jeesus joutui taistelemaan oikean valinnan puolesta - hänenkin lihassaan asui voimia, jotka mielellään olisivat tehneet jotakin muuta kuin menneet ristille. Monille ihmisille tämä tilanne on täysin outo, sillä he eivät ole koskaan yrittäneetkään tehdä mitään hyvää. Mutta jos joku yrittää, hän huomaa puutteensa. Hyvä, jos ihminen silloin oppii olemaan isottelematta, sillä kun ihminen toteaa, ettei hän omilla voimillaan pysty kulkemaan Jumalan hyvissä teoissa, hänen on helpompi etsiä apua Jumalan armosta.

On oikeastaan hämmästyttävää, että Jeesus opettaa meitä pyytämään, että kaikkivaltias Jumala toteuttaisi hyvän tahtonsa. Oikeushan hänellä siihen toki on. Kysymys lienee taas siitä, että Jumala ei pakota ihmistä pakkoratkaisuihin. Hän ei puhu ylhäältä, hän tuli alas. Riisuttuna kaikesta mahtipontisuudesta Jeesus syntyi luolassa, kasvoi työläisperheessä ja julisti sanomansa järven rannalla, jossa kuka tahansa voi tulla kokeilemaan voimiaan hänen kanssaan ja heitellä herjojaan.

Ja anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.

Leipä on yleisin kahleista. Palalla leipää ihmisiä ostetaan halvalla. Jopa sellaisia ihmisiä, jotka ovat istuneet kymmeniä vuosia vankileireillä ja kestäneet horjumatta kiväärin piipun edessä kuoleman uhan, on ostettu orjaksi muutamalla sadalla dollarilla. Leivän lisäksi muut jokapäiväiset tarpeemme johtavat meidät orjuuteen, jos emme pysty hallitsemaan niitä. Siksi ensimmäinen asia, joka "Isä meidän" rukouksessa suoraan koskettaa ihmistä, koskettaa ihmisyyden tärkeintä kysymystä: Kuka on ihmisen Herra?

Jeesus opettaa:

Ei kukaan voi palvella kahta herraa, sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset? Älkää siis murehtiko sanoen: "Mitä me syömme?", tahi: "Mitä me juomme?" tahi: "Millä me itsemme vaatetamme?" Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkeä tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.

Matt 6:24-34

Ilman oikeaa arvojärjestystä Jumalan siunausta ei tule. Euroopan historia tarjoaa monta esimerkkiä siitä, miten joku on saanut asiansa kuntoon. Albin ja Tolousen kaupungin ympäristö kohosi hyvinvointiin, jota kesti niin kauan, kun uskovat saivat elää rauhassa. Suomi muuttui täydellisesti 1800-luvun hengellisten herätysliikkeiden vaikutuksesta siitä murheellisesta tilasta, jota runoilija Pushkin surkuttelee muistopatsaansa jalustaan kaiverretussa runossa Moskovassa, erääksi maailman turvallisimmista hyvinvointimaista. Venäjä itse nousi avoimeen hyökkäykseen Jumalaa vastaan, ja päätyi päinvastaiseen tulokseen, jota ei pystytty pitämään salassa rautaesiripullakaan. Mitä rajummin Jumalaa vastaan hyökätään, sen surkeampaan kuntoon hyökkääjä päätyy. Pohjois-Korea ja Albania olivat maita, joiden johtajat kehuivat hävittävänsä viimeisetkin uskovat maasta.

Oikea arvojärjestys on pilkan kohde muuallakin kuin Koreassa ja Albaniassa. Ei tullut kouluaikana merkittyä muistiin, kuinka monta kertaa oppikirjoista luimme, että suomalainen, unkarilainen tai muun kansan kirjallisuus oli ensin vain uskonnollista. Halveksivaan sävyyn esitetyt lauselmat kertovat kuitenkin aivan muuta, kuin 1800-luvun suomalaisten tai 1500-luvun unkarilaisten tyhmyydestä. Kun ensin etsittiin Jumalan valtakuntaa, niin saatiin myös "kaikki tämä", kts. Matt 6:33.

Jokainen ihminen ja jokainen sukupolvi joutuu yhä uudestaan päättämään kuka on hänen Herransa. Hengellinen perintö ei periydy isältä pojalle. Kaikki vastaavat omista tekemisistään. Kukaan ei voi Jumalalle sanoa, että minua käskettiin tekemään toisin. Ihmisen on toteltava Jumalaa säästyäkseen leivän puutteelta ja muilta Jumalan rangaistuksilta. Suomalaisen kulttuurin nykytilalle on kuvaavaa, että lastentarhan opettajat, vaikka ovatkin akateemisen koulutuksen saaneita, eivät saa koulutusta Jumalan valtakunnasta eikä vanhurskaudesta. Minä en uskoisi sellaisille kouluttajille edes sikojani, olkoonkin, että heillä on akateeminen sivistys.

Suomalaisen korkeimman koulutuksen saanut valtiomies Edvard Gylling uskoi sosialismiin ja johti Karjalan tasavaltaa vuodesta 1923-1935 estäen jopa muiden ihmisten jumalanpalvelusta. Korkein koulutus ilman Jumalaa ei riitä edes sikalan hoitamiseen. Nyt koko Karjalan tasavallan alueella on elossa enää noin 50.000 karjalaista, ja nekin etupäässä vanhoja naisia. Tarkoituksena oli rakentaa hyvinvointiyhteiskunta ilman Jumalaa, mutta kävi päinvastoin. Gylling tapettiin itse, kansa tuhottiin ja hyvinvoinnista ei ole tietoakaan. Jumalan rangaistukset kohtasivat kansaa, joka ei pannut ensimmäiselle sijalle Totuutta, Rakkautta eikä kunnioittanut Elämää.

Yleensä leipä saadaan siltä, jonka palveluksessa ollaan. Valinnat tehdään hyvin varhaisessa vaiheessa. Maailman tapa on jo opiskeluvaiheessa valita ammatti, ja opiskella ammatista saatava palkka mielessä. Helposti siinä käy sitten niin, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Maailman tarjoama koulutus on tie orjuuteen. Vastustaja yrittää luoda sellaisen järjestelmän, jossa kaikki olisivat osallisia järjestelmään, jossa siunausta ei ole.

Jos palvelet Jumalaa, voit odottaa häneltä leipää. Lapsi voi pyytää leipää pelkästään olemalla lapsi. Leivän pyytäminen isältä on luonnollista, mutta leivän pyytäminen sivullisilta on kerjuuta. Ruokakunnan valitseminen tapahtuu siinä vaiheessa, kun sinä valitset Jeesuksen Herruuden. Hänen seurassaan sinulla on Elämän turva. Vastustajan leirissä se herättää närää. Viedäkseen sinulta leivän Vastustaja yrittää integroida sinut omaan maailmanjärjestelmäänsä, jossa sinulle syötetään joltakin riistettyä leipää. Siinä järjestelmässä Jumalan siunausta ei ole.

Kun saamme leipää isältä, on meidän myös katsottava, että jaamme leipämme veljien kesken. "Omaa" leipää voit pyytää vain, jos kaikilla muilla jo on ja sinä olet silti vailla jokapäiväistä ravintoa. Siinä tapauksessa Herra toimittaa sinulle ravinnon kuin Elialle erämaahan.

Jumalan Valtakunnan kansalaisten turvajärjestelyt ovat aukottomat. Niihin kuuluu muun muassa kaikki se, mikä on lueteltu psalmissa 103:

Kiitä Herraa minun sieluni

ja kaikki mitä minussa on,

Hänen pyhää nimeänsä.

Kiitä Herraa minun sieluni

äläkä unhota

mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt,

Hän, joka

- antaa kaikki sinun syntisi anteeksi

- ja parantaa kaikki sinun sairautesi

- joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta

- ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella

- joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään

niin, että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Me olemme saaneet syntimme anteeksi uskoon tullessamme, tulimme vanhurskautetuiksi Jeesuksen veren kautta. Tässä emme siis enää voivottele sitä pahuutta, jota harjoitimme ennen uskoon tuloamme. Puhe on toisesta asiasta - niistä synneistä, joita me teemme senjälkeen, kun jo olemme tulleet Taivasten Valtakunnan kansalaisiksi.

Jos me nyt uskoon tultuamme vielä teemme väärin toisia ihmisiä kohtaan, eikö meidän tule selvittää välimme heidän kanssaan ja tunnustaa syntimme toinen toisillemme? Ja eikö Raamattu sano "ettei kukaan, joka on Jumalasta syntynyt, tee syntiä, vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, ettei häneen ryhdy se paha?" (Kts. 1.Joh. 5:17-18). Mitä siis on voinut jäädä jäljelle? Yritämme tarkastella kysymystä seuraavassa.

Jumalan Valtakunnan kansalainen on kutsuttu palvelemaan, harjoittamaan rakkautta Pyhän Hengen johdossa. Pelkkä vääryydestä luopuminen on itsepetosta. Vääryydestä luopuminen on vasta saapumista rakkauden nollatasolle. Nollatasolta on siirryttävä reippaasti positiiviselle puolelle, ylöspäin.

Tottelemattomuus Pyhää Henkeä kohtaan on myös syntiä, vaikka kukaan ulkopuolinen ei sitä havaitsisikaan. Kukapa huomaa, jos vaikenemme silloin, kun veljiä vastaan hyökätään? Kukapa huomaa, jos vaikenemme silloin, kun meidän pitäisi saarnata Valtakunnan evankeliumia? Kukapa tietää, että ne rahat, joilla komea rukoushuone rakennettiin, Herra tahtoi antaa Kenian lähetysaseman sosiaalista avustustyötä varten? Kukapa pani pahakseen, että papiksi opiskellessamme suostuimme kuuntelemaan roskaa vuosien ajan vain päästäksemme ylöspäin inhimillisessä hierarkiassa? Herra näkee ja tietää kaiken. Niin kauan kuin Pyhä Henki varoittaa meille synneistämme, me voimme kääntyä ja tehdä parannuksen itsekkyydestämme, välinpitämättömyydestämme, vihollisleirin mielistelystä ja muusta henkisestä saasteesta, lahkomielisyydestämme jne, mutta on hyvin vaarallista antaa Pyhän Hengen puhua samasta asiasta monta kertaa, sillä perille Ikuisen Rauhan kaupunkiin ei saavu kukaan, joka ei suostu kulkemaan Pyhän Hengen johdatuksessa.

Me saimme Jumalan Valtakunnan kansalaisoikeudet syntien anteeksiantamisen kautta. Tämän anteeksiantamisen ei tule pysähtyä meihin. Meidän tulee osoittautua isämme lapsiksi siinä, että annamme edelleen anteeksi ne vääryydet ja velat, joita meitä kohtaan tehdään. Anteeksi pyytämistä ja anteeksi antamista ei pidä käsittää jonkinlaiseksi seurapiirileikiksi. Anteeksi antaminen on elämänasenne, ennakolta omaksuttu valmius ottaa vastaan kolhuja ilman vihaa ja turhaa adrenaliinieritystä.

Äläkä saata meitä kiusaukseen

Kreikkalainen teksti "ke mi eisenegkis imas eis peirasmon" voidaan kääntää kahdella tavalla:

Äläkä saata meitä kiusaukseen

Tai:

Äläkä saata meitä koettelemukseen

Kiusauksen ja koettelemuksen ero on siinä, että kiusauksessa tarjotaan porkkanaa, koettelemuksessa vaikeuksia. Sekä kiusauksissa että koettelemuksissa mitataan ihmisen tahtoa ja kykyä pysyä Rakkaudessa ja Totuudessa.

Jaakobin kirjeen mukaan (kts. Jaak. 1:12-16) Jumala ei kiusaa ketään. Ihmistä kiusaavat vain hänet omat himonsa. Kääntäjä on siis ymmärtänyt peirasmon-sanan merkityksen väärin. Parempi käännös on siis vaihtoehto 2: "Äläkä saata meitä koettelemukseen".

Koettelemuksessa ihminen joutuu testaamaan kykynsä pysyä Totuudessa ja Rakkaudessa raskaissa olosuhteissa. Vaikeuksien keskelläkin on toteltava Jumalaa enemmän kuin ihmistä. Jumala ei lupaa meille pelkkiä ruusuisia päiviä. Maailmassa vaikeudet ovat enemminkin sääntö kuin poikkeus. Jokaisella päivällä on murheensa, mutta myös voittonsa, jos niin haluat.

Nykyaikana miltei kaikki testataan. Jumala ei meitä testaa, mutta tietynlaiset olosuhteet ja tilanteet pakottavat meidät joskus vaikealta tuntuviin valintoihin. Kun yhteiskunta laatii norminsa siten, että rehellisen elämä vaikeutuu kohtuuttomasti, samalla kun vääryys kukoistaa valtiovallan erikoistukitoimien suojissa, on houkutus vääryyteen toki olemassa. Kun rehellinen myyjätär saa surkean pientä palkkaa, samalla kun maan tapa on varastaa tavaraa palkan jatkeeksi, on oltava tarkkana siitä, kenen ehdoilla pelataan. Jos viranomainen ottaa lahjuksia sentähden, että palkka on miltei olematon, se on järjestetty vain siksi, ettei uskovalle jäisi elintilaa. Saatana pitää omiansa synnin orjuudessa. Meidän tulee tällöin - ei suinkaan alistua orjuuttajan ehtoihin - vaan kannella Jumalalle asiasta. Hän ratkaisee kyllä asian.

Jeesuksen herruuden kunnioittaminen tarkoittaa hänen normiensa noudattamista ensisijaisesti. Kun kuitenkin tiedämme, millainen tämä maailma on, me pyydämme, että Jumala ei sallisi meidän joutuvan tilanteisiin, joista emme ilman Jumalan suoranaista väliintuloa selviä. Me tunnemme heikkoutemme, ja yritämme välttää tilanteita, joissa vaikeudet olisivat suuria. Kärsimys ja taistelu ei sinänsä ole kiusaus. Kiusaus on välttää vaikeuksia väärin keinoin.

Uhkakuvat ovat olemassa, eikä ole mitään syytä kuvitella sitä, etteivät ne toteutuisi. Maailma on paha. Maailmassa ihmiset pyrkivät torjumaan uhkakuvia omin keinoin, me omin. Jumala päättää, toteutuvatko uhkakuvat myös meidän elämässämme, vai eivät. Me pyydämme Jumalalta sitä, että voisimme elää normaalia elämää. Mutta jos sitä ei meille sallita, saavutamme kuitenkin voiton uskon kautta.

Maailman pahuuden edessä uskovat ovat avuttomassa asemassa. Uskovien asioita maailma ei aja, ja meidän oma päällikkömme kielsi meitä tekemästä pahalle vastarintaa. Uskovan on siis oltava valmis kärsimyksiin. Vaikeuksien astetta voidaan tarkkailla. Siinä vaiheessa, kun Jumalan vastustus ilmenee suoranaisena uskovien vainona, on Jumala sulkemassa maailmalta parannuksen oven ja aloittaa vastatoimet. Siellä, missä uskovat ovat joutuneet fyysisen vainon kohteeksi, Jumala on vastannut samalla mitalla. Esimerkkejä on monta. Pohjois-Korea hävitti vähät uskovansa, nyt jo pari miljoonaa Pohjois-Korealaista on kuollut nälkään. Albanian johtaja Enver Hoca julisti, että heillä ei ole ainoatakaan uskovaan. Albania muuttui Euroopan takapajuisimmaksi ja köyhimmäksi maaksi. Venäjä vainosi kristittyjä, nyt nälkä vainoaa Venäjää. Siitä huolimatta, että Jumala on osoittanut olevansa asianomistaja jokaista uskovaa kohtaan tehdyssä rikoksessa, maailma ei ole oppinut mitään, eikä se voikaan, sillä vain Pyhä Henki opettaa Totuuteen.

Pyrkimyksenämme ei ole saavuttaa mitään sankarin sädekehä, vaan elää hiljaista ja rauhallista elämää. Myös Jeesus rukoili, että jos mahdollista on, Isä ottaisi häneltä pois "tämän maljan", mutta Isä vastasi antamalla kärsimyksissä ja kiusauksissa tarvittavan voiman. Kärsimykset tulivat kiusauksien kera. Vielä ristillä Hän joutui kuulemaan kiusaajan huudon: "Muita hän on auttanut, itseään hän ei voi auttaa. Astukoon hän, Kristus, Israelin kuningas, nyt alas ristiltä, että me näkisimme ja uskoisimme." Mark 15:31-32.

Kun Jeesus roikkui ristillä oli Hänellä kaikki valta, kts. Joh. 13:3. Hän olisi voinut näyttää kiusaajalle ja muille tarkkailijoille mitä kuuluu ja kuka käskee, mutta Hän teki sen, mitä Isä tahtoi. Hän ei antanut ihmisen komennella itseään. Avulla on kiire, tuomiolla ei. Näytön aika ei ollut vielä silloin.

Vaan päästä meidät pahasta

Kreikkalainen teksti voidaan kääntää myös seuraavasti: "...vaan päästä meidät Paholaisesta". Olen nähnyt muutamia veljiä, jotka ovat kärsineet voitokkaasti Jeesuksen nimen tähden, ja todennut, että niin siinä käy kuin Raamattu sanoo: "Joka on lihassa kärsinyt, on lakannut syntiä tekemästä."

Ymmärtäväisten kirjoituksissa pahaa sanotaan myös vastustajaksi, hebreaksi "satan", saatana. Vastustaja tunnetaan teoistaan. Vastustaja vastustaa kaikkea sitä, mikä on Jumalasta. Saatana vastustaa Elämää, Totuutta ja Rakkautta. Saatanan hankkeet elämän tuhoamiseksi, valheen levittämiseksi, totuuden vääristelemiseksi, huoruuden harjoittamiseksi ja rakkauden saastuttamiseksi ovat niin yleiset ja monimuotoiset, että niitä kutsutaan yleistävästi termillä "maailman meno".

Saatanalla on paljon palvelijoita, jotka eivät hetkeksikään lakkaa ylistämästä herraansa Perkelettä. Laivanrakennustelakoilla, rakennustyömailla ja elektroniikkateollisuudessa, missä yleensä olen leipäni ansainnut, on kavereita, jotka vähän väliä hokivat herransa Saatanan nimeä, joskus jopa joka kolmas sana heidän puheessaan oli tämä hebreankielinen sana, jolla Jumalan vastustajat ilmaisevat solidaarisuutta päällikkönsä hankkeille. Me Jeesuksen seurakunnan kasvatit olemme tavallisesti paljon vähemmän uskonnollisia kuin he.

Saatana on maailman hallitsija, jolta hallitusoikeus on otettu pois. Jeesus on hänet voittanut Golgatan ristillä. Saatanalla ei ole enää oikeutta hallita ihmislapsia. Hänen vallassaan on vain Jumalan kunniasta tietämättömiä synnin orjia, jotka ymmärtämättömyyttään toteuttavat voitetun alemman henkivallan tahtoa. Näitä harhaanjohdettuja ihmispoloisia vastaan me emme taistele, vaan pyydämme Jumalaa päästämään meidät pahasta. Me jätämme asiamme Voittajan huostaan. Jumala hoitaa kansansa puolustuksen.

Siihen Henkeen, jonka saimme Hengen uudistuksessa, paholaisella ei ole mitään valtaa. Meidän inhimillinen alkuperämme sensijaan on yhä altis paholaisen hyökkäyksille. Ihmisliha on heikko jopa silloin, kun vastustaja on voimaton. Ei ole ihme, että veljet ovat aika ajoin tuskastuneet itseensä niiden rajoitusten tähden, jotka ovat ihmisluonnosta kotoisin. Herra itse sanoi, ettei kukaan, joka ei vihaa "...vieläpä omaa lihaansakin" ole Hänelle kelvollinen. Kts. Luuk 14:26-27.

Ihmisluonnolla on omat pyrkimyksensä ja Hengellä toiset. Nuorella Aatamilla on usein mielessä kaunis vaimo ja kiltit lapset, korkeat päämäärät ammatissa ja hyvä taloudellinen asema, mutta Herra tuo omansa ainoan lopullisen kysymyksen eteen: "ollako vai eikö olla". Vasta kun olet jättänyt kaiken Herran käsiin, olet vapaa. Näytelmäkirjailija Shakespearen kysymykseen "ollako vai eikö olla" on olemassa oikea vastaus. Se tulee Paavalilta: "Minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa."

Taistelu ihmisestä ei ole päättynyt. Nyt on ihmisen aika valita puolensa. Nyt saarnataan Evankeliumia, vapautusta Pahan vallasta. Pelastus on valmistettu siinä, että Jeesuksessa on kaikki mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Joka on Jeesuksessa, sillä on voitto joka päivä, joka asiassa. Mutta siihen asti, kun Jeesus tulee takaisin ja sitoo Pahan, jokainen voitto saavutetaan vain pitäytymällä siihen, mikä on Jumalasta, ja hylkäämällä se, mikä on tästä maailmasta. Jeesuksen takaisintulon jälkeen tilanne muuttuu, Saatana sidotaan, eikä hän pääse harjoittamaan pahuuttaan. Vielä tulevan maailmanajan jälkeenkin kansat joutuvat vielä lyhyeksi ajaksi Pahuuden voimien riepotukseen. Vasta sen tulevan riepotuksen jälkeen Pahuus tuhotaan lopullisesti, ja voittajat pääsevät lopullisesti eroon Pahasta.

PAASTO

Peruspaasto on vapaaehtoista pidättymistä kaikesta ruuasta määräajaksi. Vettä sen sijaan nautitaan tarpeen mukaan, noin 2 litraa vuorokaudessa on kohtuus. Paaston voi aloittaa kertakaikkisella syömälakolla, mutta paaston lopussa syömään on totuteltava hyvin varovasti. Ennen normaaliin ruokavalioon siirtymistä käytävän totuttautumisvaiheen tulee olla yhtä pitkä kuin paasto oli. Ensiksi vaihdetaan vesi mehuihin, sitten siirrytään hedelmiin ja velleihin, sitten keveisiin kiinteihin ruokiin ja viimeksi eläinkudoksista peräisin olevaan ruokaan. Paaston yht'äkkinen katkaisu on hengenvaarallista. Kuukauden paastoon tarvitaan siis kaksi kuukautta aikaa.

Paaston aikana elimistö siirtyy käyttämään ruumiin vararavintoa energian lähteenä. Aluksi kuluvat rasvat, noin 80-kiloisella aikuisella noin kilon vuorokausivauhdilla, sitten menevät lihaskudokset noin 300 gramman vuorokausivauhdilla ja kun ne ovat loppumassa, tulee nälkä. Tässä vaiheessa on ryhdyttävä syömään, muuten elimistö käyttää energiaksi sellaisia kudoksia, jotka eivät uusiudu. Jos uusiutumattomia kudoksia tuhoutuu, aiheuttaa se korvaamattomia vaurioita ruumiille. Terve ihminen voi vauriotta paastota jopa 40 vuorokautta, rasvakudoksen paksuudesta ja energiankulutuksesta riippuen.

Paaston kahtena ensimmäisenä päivänä saattaa terveelläkin ihmisellä esiintyä huimausta ja päänsärkyä. Myös pulssi saattaa kohota hieman. Pulssin huomattava kohoaminen on oire, jonka ilmentyessä paastoaikeista on syytä luopua. Työteho paaston alussa laskee tilapäisesti, mutta sitten tapahtuu seestyminen, jonka kestäessä ihmisen henkinen toiminta on vireintä, mitä kuvitella saattaa. Raskaaseen ruumiilliseen työhön ei paaston aikana pidä ryhtyä.

Sairaan ihmisen on syytä neuvotella paastoaikeistaan asiantuntijan kanssa. Useimmissa tapauksissa sairaan ei pidä paastota, mutta on sairauksia, joissa paastolla on hyödyllinen vaikutus. Suomessa on uskovia asiantuntijoita, joilla on riittävä kokemus paaston hoidosta. Paastoa koskevat neuvot tulee saada nimenomaan uskovalta asiantuntijalta, sillä paaston aikana ihminen on herkistyneessä tilassa, ja pelkän psykosomatiikan tuntija, joka henkisiä asioita ei tunne, joutuu ymmälle, ja voi aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hänestä on apua.

Paaston motiivit ja tarkoitusperät ovat sinun ja Jumalan välisiä. Paasto ei ole itsetarkoitus, paremminkin nälkälakko, jolla osoitamme Jumalalle (ja usein myös itsellemme) olevamme tosissamme tavoitteeseen pääsemiseksi. Paastoa voi käyttää myös pelkästään oman fyysisen kunnon hoitoon. Kokemuksesta voin sanoa, että jo se vapauden tunne, joka syntyy ruokapöydän orjuudesta pääsystä, jota paastoava ihminen kokee, on jo yksinään riittävä paaston peruste.

Raamattu kertoo Jeesuksen olleen syömättä 40 päivää ja yötä. Mutta Raamattu ei väitä, että Jeesus olisi ollut juomatta vettä. Olen kuullut saarnoja, jossa väitetään Jeesuksen kieltäytyneen myös vedestä 40 vuorokautta. Väite on perätön. Haluan tässä varoittaa sekä Raamatun vääristelystä että vedestä kieltäytymisestä. Ennen paastoa on hyvä tietää, että ihmisen haju ei varsinkaan paaston alkuaikoina ole paras mahdollinen. Erämaapaasto on hyvä vaihtoehto silloin, jos sinulla ei ole sievää kesämökkiä lammen rannalla, jossa voisit paastota rauhassa.

Paasto on elimistölle luonnollinen olotila. Elimistöllä on oma vararavintojärjestelmänsä, jota me paaston aikana käytämme. Se, että me taloudellisen hyvinvoinnin kestäessä emme ole tottuneet paastoamaan, on riistänyt meiltä monta ihanaa kokemusta. Jatkuva syöminen on lisäksi aiheuttanut ihmiselle aiheetonta henkistä riippuvuutta, ja turhaa pelkoa siitä, miten käy, jos vatsantäyttö ei tapahdukaan tuttuun ruoka-aikaan. Paasto puhdistaa elimistöä. Koska pyrimme noudattamaan terveitä elintapoja, paastoamme.

Paasto vaatii ihmiseltä hyvää itsekuria. Jos kokemusta paastosta ei ole, on siihen paras totutella pikkuhiljaa. Yksi tai kaksi päivää on kuitenkin liian vähän ruumiin vararavintojärjestelmän käynnistämiseen. Toisaalta viisi päivää on alussa jo aika paljon. Sitten se vesi: sitä on juotava, kun janottaa. Myös veden sisältämät mineraalit ovat tarpeen. Ja vielä kerran: Jo muutaman paastopäivän jälkeen nautittu pihvi on hengenvaarallinen terveellekin ihmiselle, saatikka sairaalle ja vanhukselle.

LAPSESTA AIKUISEKSI

Kristinuskon perusasiat ovat hyvin yksinkertaiset:

1. Jumala on rakkaus, totuus ja elämä. Jeesus johdattaa sinut hänen yhteyteensä, kun tunnustat Jeesuksen Herraksesi.

2. Kaste on raja-asema, josta käydään Jumalan Valtakuntaan, ja saadaan Pyhä Henki, osallisuus Jumalallisesta luonnosta.

3. Jumalan Henki neuvoo sinulle aina ja kaikissa tilanteissa oikeat ratkaisut, niin että pystyt tekemään kaiken aina oikein. Ensin vanhurskaus, rauha ja ilo. Tätä on Jumalan Valtakunta.

Asennemuutos

Oletamme tässä, että olemme nyt saaneet jonkinlaisen käsityksen Jumalasta ja olemme siirtyneet kasteessa Jumalan Valtakuntaan, ja nyt olemme uusina maahanmuuttajina tutustumassa uuteen kotimaahamme.

Edessämme ovat samat tehtävät, kuin jokaisella muullakin ihmisellä, joka on siirtynyt tämän maailman ruhtinaan vallasta Jumalan Valtakuntaan. Jokainen uusi tulija joutuu ikäänkuin uudelleenkoulutettavaksi. Hän huomaa, että pakanamaailmasta saatu perintö ei ole minkään arvoinen Jumalan Valtakunnassa. Entiset ratkaisumallit ovat käyttökelvottomia. Jumala luo uutta.

Määräys uudelleenkoulutuksesta sisältyy Jeesuksen ensimmäiseen julkiseen puheeseen, mutta myös hänen viimeisiin sanoihinsa opetuslapsille, ns. lähetyskäskyyn, jonka Matteus esittää seuraavassa muodossa:

Minulle on annettu kaikki valta taivaissa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.

Matt 28:18-20.

Merkillistä kyllä, suuressa kristikunnassa minä olen tavannut varsin vähän niitä, jotka opettavat samalla lailla kuin Jeesus. Paljon enemmän on niitä, jotka saarnaavat tupakanpoltosta tai muusta joutavasta. Luulen, että moni muukin on huomannut saman, ja joutuu tunnustamaan, että enin osa opetuksesta on tullut Raamatun välityksellä.

Opettajina eivät ole yksin ihmiset. Lähetyskäsky nimenomaisesti ilmoittaa, että "minä (Jeesus) olen teidän kanssanne..." Pyhä Henki johdattaa ihmisen kaikkeen totuuteen. Pyhän Hengen eräs kreikankielinen nimi on Pedagogos, orja, joka taluttaa lapsen kouluun. Taivaallinen pedagogi on se yksityisopettaja, joka johdattaa tuntemaan Totuuden. Jos esitelmöitsijä erehtyy, osoittaa Pyhä Henki, miten asia oikein on. Inhimillisen opetuksen tulee tuottaa ainoastaan materiaaleja Pyhän Hengen työtä varten. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa Totuuden, kukaan muu ei siihen pysty.

Opetus ei ole itsetarkoitus. Se on tekniikkalaji. Huonoin menetelmin oppiminen tapahtuu hitaasti tai ei ollenkaan. Ihminen on luontainen matkija. Jäljittelemällä esikuviaan hän oppii hyvin. Tästä syystä opettajan ja oppilaan on kuljettava yhdessä. Tästä syystä lähetyskäskyn olennainen osa on lupaus "minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti". Opetus ilman Pyhän Hengen läsnäoloa tuottaa kaksinaismoraalia ja tekee ihmisistä robotteja ja parhaassakin tapauksessa vain apinoita.

Sanotaan, että lapset leikkivät, mutta leikkikään ei ole itsetarkoitus. Leikki kuuluu luomisjärjestyksen mukaiseen opetusohjelmaan. Lapsi seuraa isän ja äidin puuhia, ja yrittää tehdä samaa. Lapsi, joka on nähnyt äidin leipovan, tekee hiekkarannalla hiekkakakkuja. Lapsi, joka on nähnyt isän rakentavan taloa, kokee palikoilla leikkimisen mielekkääksi - hän rakentaa myös. Ymmärtävä isä ja äiti selostavat työtään lapsilleen, koska he tajuavat leikin tarkoituksen ja koska he rakastavat lastaan.

Harva lapsi nykyään saa leikkeihinsä terveitä malleja jäljiteltäväkseen. Ei sitten olekaan ihme, jos lapset leikkivät pyssyillä ja seksillä, huumeilla ja osakekaupoilla. He ovat nähneet esikuvia vain tappamisesta, huoraamisesta ja muusta epäterveestä elämänmuodosta. Paavali, meidän pakanakristittyjen apostoli, kehoittaa ottamaan oppia valikoiden:

Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Tässä Roomalaiskirjeen 12:2 jakeessa mielenuudistus näyttääkin selvästi olevan valikoivan tiedonhankinnan piiriin kuuluva asia. Jos isä tai yhteiskunta ovat antaneet väärät mallit, sinun on tietoisesti pyrittävä niistä eroon, ja etsittävä sitä, mikä on "hyvää, otollista ja täydellistä".

Jumala on pyhä. Paavali muistuttaa ajatusmaailman pyhityksestä myös Filippin uskovia:

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin Rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

Fil 4:6-9

Johannes Kastaja, luonnollisesti, oli julistuksessaan täysin Paavalin linjoilla. Hänen tärkein sanomansa Israelille oli: "Muuttukaa mieleltänne, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle". Vuoden 1938 kirkkoraamatussa tämä lause on valitettavasti käännetty epätarkasti "Tehkää parannus, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle". Kreikkalaisen lähdetekstin mielenmuutosta merkitsevät sanat "metanoia" ja "metanoeo" on siinä käännetty sanoilla "parannus" ja "tehdä parannus". Mutta todellinen parannus tulee vasta muuttuneiden asenteiden seurauksena. Sentakia Johannes Kastaja aloittaa mielenmuutoksesta, eikä parannuksesta:

Muuttukaa mieleltänne, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle. (Kts. Matt 3:2).

Johanneksen olisi ollut turha vaatia enempää. Johannes kastoi ne, jotka tunnustivat syntinsä, lähetti heidät eteenpäin kehoittaen mielenmuutokseen ja antoi lupauksen Pyhän Hengen kasteesta. Vasta muuttunut asenne - halu täydellisyyteen, kts Hebr 6:1-2, ja Pyhän Hengen voima yhdessä takaavat onnistuneen tuloksen.

Uskonnollisessa kielenkäytössä puhutaan parannuksesta ja katumuksesta, mutta ne eivät ollenkaan vastaa sitä, mitä Johannes julisti. Parannuksella, katumuksella ja itsekritiikillä on paikkansa, mutta siinä vaiheessa, kun ihminen ei vielä osaa tehdä mitään muuta kuin syntiä, niin häntä ei ollenkaan auta oman huonoutensa kokeminen. Pahimmassa tapauksessa hän kokee oman huonoutensa niin voimakkaasti, että hirttäytyy.

Asenteiden erilaisuus tulee helposti ilmi vaikeuksissa, ns. koettelemuksissa. Toiset menettävät toivonsa, alkavat haukkua johtajiaan, yhteiskuntaa, huonoa tuuria ja kuka mitäkin ja sortuvat kyyniseen välinpitämättömyyteen tai kuka mihinkin, mutta Jumalan lapset katsovat toisiinsa, rukoilevat ja sanovat: hienoa. Taas nähdään jotakin erikoista, kun Herra tulee ja auttaa. Tämä tulee erikoisen selvästi esille silloin, kun varmasti tiedetään, että kaikki inhimilliset mahdollisuuden on pelattu loppuun. Silloin päättyy teeskentely. Kts. esim. 2.Moos 15:22-25.

Ajattelusta puhuttaessa on aina kysymys myös uskosta, jopa niin, että kysymys on oikeastaan samasta asiasta. Ajattelu ja usko näkyvät; ne tunnustetaan sanoina ja tekoina.

Jeesus aloitti opetustoimintansa aivan samoilla sanoilla kuin Johannes Kastaja: "Tehkää parannus (oik.: Muuttakaa mielenne), sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle". (Kts. Matt 4:17). Kohta tämän jälkeen Jeesus piti puheen, jossa hän selosti sitä, millainen ihmismieli on ja millaiseksi sen pitää muuttua. Jeesus kutsuu ihmistä yksiselitteisesti pahaksi sanoessaan kuulijoilleen:

Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja …

(Matt 7:11).

Jeesuksen Vuorisaarnassa esittämä ohjelma perustuu varmaan tietoon siitä, millainen on ihminen. Jeesus on lahjomaton, hän kertoo myös ikävät asiat rehellisesti. Hän ei mielistele ketään. Mutta hänellä on myös keinot ihmisen muuttamiseksi. Ensiksi Jeesus esittää normit siitä, mihin muutoksilla tähdätään. Pahan ihmisen vastakohtana esitetään ihminen, jota sanotaan autuaaksi:

Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on Taivasten Valtakunta.

Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.

Autuaita ovat hiljaiset (oik.: sävyisät), sillä he saavat maan periä.

Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.

Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.

Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.

Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.

Matt 5:3-9

Nämä arvot ovat ainut vaihtoehto ihmisen pahuudelle. Jos emme niihin suostu, voimme tietysti jatkaa sitä vanhaa tyyliä, että pahuuteen vastataan suuremmalla pahuudella, mutta sen tien päässä on tuho. Tuho voidaan välttää vain suostumalla kärsimyksiin, pahoinpitelyihin, syrjintään, riistoon pahalle vastarintaa tekemättä. Vapaaehtoisesti vastaanottamamme pahuus sisältää vain tyhjäksi osoittautuvan uhkauksen tuhosta, sillä Jumala ylläpitää oikeutta kuolemankin yli.

Niitä, jotka Jumalan normeihin suostuvat, Jumala opettaa. Vuorisaarna on perusesitys siitä, miten Jumalan ihmisen tulee toimia käytännön asioissa. Miltei jokaisen esitetyn asian kohdalla on vertailun vuoksi kerrottu, miten biologinen ihminen vastaavassa tilanteessa toimisi. Kts. Matteuksen evankeliumi, luvut 5-7.

Ihmisen uudistumisessa ajatukset, usko, sanat ja teot kehittyvät rinta rinnan. Se, mitä Raamattu opettaa Jeesuksen herruuden tunnustamisesta (10:38), Jeesuksen seuraamisesta (Matt 16:24), oman ristinsä kantamisesta (Matt 16:24 ja Matt 10:38), itsensä kieltämisestä (Matt 16:24 ja Matt 16:25), muuttumiseksi lapsen kaltaiseksi (Matt 18:3) syntyvät kaikki samasta lähteestä, joka on Jeesus, meidän Herramme ja vastustajien uhkakuva.

Mielenmuutos, älyn perestroika, sinun ikioma kulttuurivallankumouksesi, riippuu paljon sinun omista ponnisteluistasi. Sen ei tule pysähtyä mihinkään uskoontulon yhteydessä ilmenneeseen hengelliseen kokemukseen. Paavali kehoittaa filippiläisiä tutkimaan, mikä on parasta, kts. Fil 1:9-11:

Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi, täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.

Mielenuudistus ei tee ihmistä paremmaksi, mutta se auttaa säilyttämään sen pyhyyden, jonka ihminen saa uskoon tullessaan lahjana. Puhtaus säilytetään "Kristuksen päivään saakka"; sitä ei suinkaan hankita kyseiseen päivään mennessä. Puhtauden säilyttäminen vaatii ponnisteluja tarvittaessa vaikka äärirajoille asti:

… ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi. (Kts. Mark 12:30)".

Jumalaa voidaan etsiä mitä erilaisimmin keinoin. Minä jouduin tutustumaan moniin turhiin oppeihin, ennenkuin tajusin, että Jumalan koko täyteys on Jeesuksessa. Jeesus ei kehoita etsimään oppeja kaikin voimin, vaan rakastamaan Jumalaa kaikin voimin. Jumala auttaa sitä, joka häntä ehyellä sydämellä etsii. Pakistanilainen vallasnainen Belkis Seyh kävi kahdesti Mekassa etsimässä terveyttä, kunnes vieno ääni ohjasi hänet lukemaan Koraanin 24 suuraa. Sieltä hän löysi vihjeen, että Jeesus on ainut profeetoista, jolla on parantamisen lahja. Belkis halusi tutustua lähemmin Jeesukseen, tuli uskoon ja parantui. Jokainen kullankaivaja löytää paljon soraa ja heittää sen pois, mutta kun hän löytää vähänkin kultaa, hän ottaa sen talteen. Etsijän taito kasvaa ja asenteet muuttuvat. Ei ole helppoa lähteä kaldealaisesta Uurista Luvattuun maahan. Aabrahamkin vietti vuosia Harranissa. Eteneminen on kuitenkin välttämätöntä. On joutavaa tutkia hengellisiä asioita, jollei mielenmuutosta tapahdu. Vanhemmat toivovat lapsiensa kasvavan aikuisiksi.

Aikuistumisen eräänä merkkinä pidetään, että henkilö tuottaa enemmän kuin kuluttaa. Lapset ovat kuluttajia, mutta oppivat ohjausta saaneina vähitellen tekemään yhä hyödyllisempiä asioita, sen mukaan kuin ovat kuuliaisia isänsä tahdolle.

Aikuisen uskovan tekemän työn ja Herran töiden välillä ei ole eroa. He tahtovat samaa ja tekevät samaa. Henkensä kautta Jumala vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi (kts. Fil 2:13). Jumalalle on kaikki mahdollista (Mark 10:27), mutta kaikki on mahdollista myös sille, joka uskoo (Mark 9:23). Ainoastaan kunnia kuuluu yksin Jumalalle, sillä ilman häntä me emme voi tehdä mitään.

Kutsu pyhitykseen

Ihminen on luonnostaan sopeutuvainen. Jumalan edessä hän yrittää näyttää niin hyvältä ja vastustajan edessä kovasti sopeutuvaiselta senhetkiseen elämäntilanteeseen. Kun lapsi kasvaa, hän huomaa itse liiallisen sopeutuvaisuutensa. Hän ei ole enää lapsenmielinen. Lapsi menettää aitoutensa. Ei ole enää helppo puhua Jumalasta, Jeesuksesta, taivaasta, Pyhästä Hengestä edes uskovien seurassa. Ja sekin, joka sinun kanssasi haluaisi niistä ehkä jutella, alkaa arkailla, ja pidättäytyy puhumasta mitään arvokasta sinun seurassasi.

Jumala, joka on pyhä, on aina pyhä. Hän ei ole kaksinaamainen. Hän ei muutu tilanteen mukana. Hän säilyttää arvokkuutensa huonossakin seurassa. Jeesus liikkui porttojen, miehitysvaltion virkamiesten ja oman kansansa johtajien keskuudessa tulematta itse porttojen, miehitysvaltion virkamiesten tai oman kansansa poliitikkojen ja uskonnollisten hurskastelijoiden kaltaiseksi. Hän oli pystynyt sopeutumaan tilanteeseen tulematta silti saastutetuksi. Jeesus oli lapsenmielinen, mutta ei silti kadottanut pyhyyttään.

Lapsi - ja lapsenmielinen uskova - tottelee isäänsä silloinkin, kun hän ei vielä ymmärrä asiaa itse. Mielenmuutos johtaa hänet sellaiseen ehjään elämään, jossa hän ymmärtää Isän tahdon.

Suomen kielen sana pyhitys on johdannainen sanasta pyhä, jonka alkuperäinen merkitys on "piha", alkujaan vainajien lepopaikaksi osoitettu erillinen alue. Siten sana "pyhä" vastaa hebrealaista sanaa kodesh ja kreikkalaista sanaa hagios, jotka kumpikin tarkoittavat erottautumista, omistautumista jollekin asialle. Sanat pyhä, kodesh tai hagios eivät tarkoita siis moraalista täydellisyyttä, vaan antautumista jollekin asialle. Ihminen voi antautua vaikka hiihtourheilulle, mutta se ei tee häntä moraalisesti täydelliseksi.

Kun ihminen tulee uskoon, hän erottautuu Jumalalle. Tämä erottautuminen tapahtuu, kun ihminen tunnustaa uskonsa ja ottaa kasteen. Tämän jälkeen uskova ihminen on pyhä ilman, että hänen moraaliset ominaisuutensa olisivat muuttuneet. Mutta antautumalla Jumalalle hän voittaa itsessään asuvan pahan. Siksi Raamatussa tavataan opetusta kahdenlaisesta pyhityksestä: ensinnäkin siitä, joka tapahtuu uskoon tullessa, sekä toiseksi siitä muutoksesta, joka kestää koko maallisen elämän ajan.

Jumalan ihminen on kutsuttu pyhitykseen, siis siivoamaan pois saasta teoista ja työpöydältä. Pyhityksen kanssa rinnan kulkee tietysti ajatusmaailman jatkuva täysremontti, metanoia. Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen. Pyhitys on valintaa. Ihmisen on aina valittava: sanansa, kaverinsa, ajankäyttönsä jne. Valinta suoritetaan kahden vaihtoehdon välillä – valitaan joko se, mikä on Jumalasta tai se, joka ei ole Jumalasta. Pyhä Henki ohjaa hyviin valintoihin, ja samalla eroon pahasta. Tapahtuu pyhitys. Jumala on Pyhä. Hän on täysin Hyvä.

"Olkaa täydelliset, niinkuin taivaallinen Isännekin täydellinen on".

Ihmisen eheytys

Pyhitys on kaksivaiheinen tapahtuma. Kun ihminen uskoo Jeesuksen olevan kuningas, Jumalan poika, joka kärsi ja kuoli meidän puolestamme ja nousi kuolleista ja nousi maasta Isän luo taivaisiin sekä ottaa kasteen, hänen syntinsä rangaistus - ero Jumalasta - otetaan häneltä pois. Tätä uskoontuloon liittyvää tapahtumaa sanotaan vanhurskauttamiseksi. Vanhurskautettu ihminen voi päästä Jumalan vastaanotolle, astua Jumalan eteen. Vanhurskautettu ihminen on pyhä, erotettu Jumalalle samalla tavalla kuin suomalainen on erotettu presidentilleen, noudattamaan Suomen presidentin vahvistamia lakeja ja määräyksiä.

Vanhurskautettu ihminen ei tarkoita sitä, että vanhurskautettu ihminen olisi moraalisesti moitteeton. Häntä vasta kutsutaan pyhitykseen. Pyhä Henki on valmis johdattamaan vanhurskautetun ihmisen kaikkeen Totuuteen.

Raamattu kutsuu yksiselitteisesti kaikkia uskovia pyhiksi, kts. Room 1:7, 2.Kor 1:7, Kol 1:2, Hebr 3:1 jne). Jos sinulla on usko, että sinun kannattaa pysytellä Jeesuksen leirissä, sinä pyrit uudistamaan ajattelusi niin, että Totuus ja Rakkaus on sinun korkein auktoriteettisi ja elät Herran Jeesuksen alamaisena, palvellen häntä Pyhän Hengen johdatuksessa (kts. Apt 20:21, kreikkalainen teksti).

Pyhittyminen on erottautumista. On mahdotonta erottautua yht'aikaa Jumalalle ja maailmalle. Jeesus näki ympärillään itsensä kanssa ristiriitaisia, rikkinäisiä ihmisiä, jotka yrittivät taiteilla maailman ja Jumalan suosiossa. Jeesus osoitti heille heidän ongelmansa ytimen sanoissa:

Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toisiltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? (Joh 5:44)

Pyhä Henki opettaa sinut tuntemaan itsesi. Kun tunnet itsesi, joudut toteamaan, että "minussa ei ole mitään hyvää". Tämän ikävän tosiasian tunnustamista sanotaan joskus nöyrtymiseksi, ja vain hyvin harvat tunnustavat tämän tosiasian itsestään. Tämä tosiasia on kuitenkin otettava huomioon, jos jotain uutta halutaan rakentaa. Jumalan temppeliä rakennetaan alhaalta käsin:

Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä ja sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. (Matt 11:29)

Ja joka teidän keskellänne haluaa olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne. (Matt 20:27)

Tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että … nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne… (Kts. Fil 2:1-3 ja edelleen)

Kun haluat Jumalan pyhyyden saavan sinussa syvyyttä, sinun on rakennettava pyhityksesi Kristuksen varaan. Vain hänessä sinä voitat itsessäsi asuvat taipumukset tehdä yhtä ja toista järjetöntä. Sinä joudut luopumaan kaikesta siitä, millä olet ennen pönkittänyt omanarvontuntoasi. Tulet huomaamaan mikä ero on lihalla ja hengellä, vanhalla ihmisellä ja uudella ihmisellä, vanhalla luonnolla ja uudella luonnolla, kuolemalla ja elämällä, tällä maailmalla ja tulevalla, kosmoksella ja taivailla.

Eheytyminen alkaa Hengen uudistuksella. Kun tulet uskoon, Kristus vanhurskauttaa sinut. Kasteessa sinä erottaudut hänelle. Henki vaikuttaa sielussasi pyhittymisen tarpeen, ja kun sinä teet valintasi oikein, myös sielusi muuttuu. Muuttunut ajattelu johtaa sinua eteenpäin - uskon kautta sinä pidät myös ruumiisi Herran johdossa. Mikään näistä ei onnistu ilman Jumalaa, mutta Jumala odottaa sinulta valmiutta sallia hänen työnsä sinussa ja asiaankuuluvaa pyyntöä Jumalalle.

Ehyessä ihmisessä on kolme osaa: henki, sielu ja ruumis. Kuolleelta puuttuu henki, eikä kuollut voi pyhittyä. Mutta Kristuksen henki on eläväksitekevä henki. Hän eheyttää hengen, sielun ja ruumiin. Paavali kirjoittaa tessalonikan uskoville:

Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. (1.Tess 5:23).

Raamatun käsitteet pyhyydestä, eheydestä, nuhteettomuudesta ja täydellisyydestä tarkoittavat kaikki lähes samaa asiaa. Jaakobin kirjeen mukaan kärsimykset eivät tuhoa hengellistä elämää, paremminkin päinvastoin:

Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset. (Jaakob 1:2-4)

Kun sinä olet pyhitetty, erotettu Jumalalle, Jumala kutsuu sinua pyhittämään itsesi Pyhän Hengen asunnoksi.

Me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani". Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin…

niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa. (Kts. 2.Kor 6:14-7:1).

Täydellisyys

Uskoontulosta ylösnousemiseen johtavaa prosessia kutsutaan usein kristityn vaellukseksi ja tällöin pidetään esikuvana Abramin, myöhemmin Aabraham, lähtöä Paddan Aramista Herran sanan mukaan "maahan, jonka minä sinulle osoitan". (1.Moos 11:26 - 1.Moos 25:11). Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle:

Minä olen Jumala, Kaikkivaltias, vaella minun edessäni ja ole täydellinen, (hebr. 'tamim'). Ja minä teen liittoni meidän välillämme, minun ja sinun ja lisään sinut ylen suuresti... (1.Moos 17:1-2).

Jumalan puheeseen sisältyi näennäisesti kaksi mahdottomuutta: Kuinka voisi ihminen olla täydellinen ja kuinka voisi hän siinä iässä saada lapsia?

Aabrahamin saama suvun jatkamista koskeva lupaus koskettaa tänä päivänä jokaista maapallolla elävää ihmistä. Aabrahamin kahdesta pojasta, Iisakista ja Ismaelista, polveutuu kaksi pientä kansaa, israelilaiset ja ismaelilaiset. Israelilaisten keskuudesta alkunsa saanut kristinusko on levinnyt kaikkialle maailmaan. Ismaelilaiset sekoittuivat Arabian muiden heimojen sekaan ja heidän keskuudessaan juutalais-kristillisistä vaikutteista alkunsa saanut islamilaisuus on viety kauas arabien kansallisten rajojen ulkopuolelle. Juutalais-kristillisen ongelmanasettelun pohjalta ja pääasiassa juutalaisten filosofien toimesta on myös syntynyt nykyajan suurin uskonto, sosialismi eri lahkoineen. Jumalan sana on hapattanut koko maailman. Aabraham on saanut ylen runsaasti sekä lihallisia että hengellisiä perillisiä.

Uskovien isälle Aabrahamille antamansa käskyn Herra uudisti Vuorisaarnassa:

...ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? Olkaa siis täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.

Kts. Matt 5:47-48.

Jumala ei vaadi mahdottomia. Hän on hyvä päällikkö, joka tehtävän annettuaan antaa myös keinot ja välineet, joilla tehtävästä voi suoriutua. Ihmiselle täydellisyydestä annettu käsky on mahdoton, ja siksi ihmiselle on ratkaisevaa, uskooko hän Jumalan antamiin mahdollisuuksiin. Aabraham uskoi ja Jumala on toteuttanut lupauksensa Liitosta, jonka kautta Jumalan vanhurskaus on tullut osaksemme.

Kaikki on täytetty Jeesuksessa. Jos ongelmasi on lapsettomuus, alkoholi, hankala työympäristö, tai mikä tahansa, ei sinun tarvitse voittaa näitä ongelmia, koska ne on jo voitettu Jeesuksessa. Sinun täydellisyytesi on pysyä hiljaa, ja katsoa miten Jeesus hoitaa sinun henkilökohtaisen ongelmasi. Jeesuksessa reppanatkin ovat voittajia.

Kerran, kun olin lähdössä Kreikkaan, sain eräältä nuorelta uskovalta kirjeen, jossa hän kertoi, ettei hän kesälomallaan voi matkustaa mihinkään, kun hänellä ei ole rahaa. Hän uskoi rahan puutteeseen ja niin en pyytänyt häntä mukaani, vaikka hän olisi voinut tulla ja mennä mukanani ilmaiseksi. Jotta sinä välttyisit samalta virheeltä, tutki mielessäsi, onko sinun suunnitelmasi Herrasta. Jos huomaat Pyhän Hengen olevan mukana asiassa, varo ettet päästä huuliltasi sanaa "se on mahdotonta", koska Herralla on kaikki valta. Mutta jos sinä olet sanonut "se on mahdotonta", hän antaa sinulle tapahtua uskosi mukaan.

Uskovan täydellisyys ei ole käsitteiden tai oppijärjestelmän täydellisyyttä vaan kuuliaisuutta Jumalan tahdolle joka hetki senhetkisissä asioissa. Herra sanoi Pjotr Vygovskille, kun tämä oli matkalla Ukrainan Karpaateilta kotiinsa Korosteniin, että Pjotrin pitää mennä Lvovin kautta. Pjotr jäi seisomaan Tshernovtsyn (Chernivtsi) asemalle, kun hänen matkatoverinsa jatkoivat matkaa suorinta tietä. Kun Pjotr seisoi asemalla, tuli hänen luokseen mies, joka kysyi: "Mihin olet menossa?" "Lvoviin", Pjotr vastasi. "Oletko jo ostanut lipun?" mies kysyi. "En", Pjotr vastasi. Sitten mies kertoi, että hänenkin piti mennä Lvoviin (ukr. Lviv), muttei pääsekään lähtemään ja antoi lippunsa Pjotrille. Ja niin tapasimme junassa, koska Pjotr oli ollut kuuliainen Jumalan sanalle. Kuuliaisuuden kautta sai myös Pjotr kokemusperäistä vahvistusta uskolleen, kun hän näki, miksi Herra oli lähettänyt hänet siihen junaan. Ja minä poikani Akun kanssa sain kokea taas kerran Herran ihmeellistä huolenpitoa.

Herra itse johtaa omiaan. Pyhä Henki johdattaa uskovat kaikkeen totuuteen. Pyhä Henki ei rakenna aukotonta teologista järjestelmää, vaan sinua. Hän ei tee sinusta täydellistä kaikkien asioiden konsulttia, sillä hän on itse "ainut viisas". Sinut opetetaan hallitsemaan itsesi ja tilanteesi. Pyhä Henki neuvoo sinulle, mitä varoa ja mitä tehdä, ymmärtää ja sanoa siinä asiassa, joka tällä hetkellä on ratkaistavanasi. Jos menettelet Jumalan hyväksi katsomalla tavalla joka hetki, olet täyttänyt vaatimuksen: "Olkaa täydellisiä …"

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja käsittelee luvuissa 6, 7, 8, 9, 10, 11 ja 12 täydellisyyttä, jonka Herra on meille kuolemalla ristillä meidän puolestamme hankkinut. Älkäämme luopuko siitä mistään hinnasta eikä kenenkään käskystä.

Uskovakin on langetessaan vaarassa yrittää vähätellä syntiään sanomalla "kaikkihan me ollaan vajavaisia". Lause ei kuitenkaan ole Raamatusta, vaan perustuu eksytykseen. Myös raamatunkääntäjät saattavat tehdä virheitä omien teologisten olettamuksiensa viettelemänä, kuten on tapahtunut vuoden 1938 kirkkoraamatun Jaakobin kirjeen 5:17 kohdalla, jossa lukee: "Elias oli yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi, eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen". Uudemmassa käännöksessä "Uusi Testamentti nykysuomeksi" tämä virhe on korjattu: "Elia oli aivan samanlainen ihminen kuin mekin. Hän rukoili hellittämättä ettei sataisi ja niin ei sadetta tullut kolmeen ja puoleen vuoteen".

Tavoitteita ei pidä laskea, vaikka ei heti onnistuisikaan. Pyhä Henki, joka on meidän kouluttajamme, antaa kokeissa reputtaneen yrittää uudelleen. Vuonna 1969 olin kolme viikkoa Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Minulla oli lippu varhain seuraavana aamuna lähtevään lentovuoroon, kun illalla hyvästelemään tuli eräs Minskin tietokonetehtaan insinööreistä. Hän toi muistoksi kirjan ja minä annoin Raamattuni hänelle, vaikka ajattelin antaessani, että tuskin hän sitä ainakaan itse lukee. Hyvästelimme hotellin aulassa jonka jälkeen nousin hissillä kuudenteen kerrokseen, jossa huoneeni oli. Kerrospalvelija kutsui minut luokseen ja käski istumaan. Hänen luonaan oli tyttö Riiasta, joka kertoi, että hänellä on sellainen Vanha Testamentti, jossa on sekä hebreankielinen (tai jiddishinkielinen - en muista tarkkaan) että venäjänkielinen teksti ja nyt hän halusi lukea myös Uutta Testamenttia. Lähetin tytölle postissa Raamatun Suomesta, mutta en tiedä, saiko hän sitä koskaan. Mieleeni jäi kysymys "kuinka sinä jakelet pois minun kirjojani" aina siihen saakka, kunnes Herra salli tilanteen toistua. Ollessani matkalla Suomesta Neuvostoliiton kautta Turkkiin hän sanoi: "Älä nyt sitten anna pois tätä Raamattua Neuvostoliitossa". Romanian vastaisella rajalla nuori tullimies tutki tavarani ja löysi venäjänkielisen Raamatun. "Onkos siinä sellainen Saarnaajan kirja?" hän kysyi. Etsin sen ja tullimies rupesi lukemaan Saarnaajaa. Kaksi muuta seisoskeli auton vieressä ja tupakoi. Autojono takana oli kenties kilometrin pituinen ja ilta oli pimentymässä. "Teetköhän sinä nyt oikein", kysyi tullimies. "Viet Raamatun pois, vaikka hyvin tiedät, että meillä on niistä suuri puute". Haukkasin ilmaa. Mielessäni käväisi vielä ajatus, että annan sen hänelle, mutta maltoin mieleni. Hyvä olikin, sillä paria päivää myöhemmin tuli aika, jolloin Herra osoitti, mihin se Raamattu oli tarkoitettu. Tullessani Veliko Ternovon luostarin leirintäalueelle Bulgariassa, täytin vieraskorttia, ja merkitsin siihen luonnollisesti ammattini, kielenkääntäjä, johon toimistotyttö sanoi, hän on myös. Tyttö oli aikaisemmin samana päivänä läpäissyt venäjän kielen kielenkääntäjän kokeet, joten venäjänkielinen Raamattu oli mitä sopivin lahja. Siinä oli vaikea sanoa, kumpi oli silloin iloisempi, lahjan saaja vai sen antaja. Kumpikin oli läpäissyt kokeensa.

SYNTIEN TUNNUSTAMINEN JA SELVITTÄMINEN

Kun tulimme uskoon me tunnustimme olevamme syntisiä, henkilökohtaisesti, yrittämättä syyttää synnistämme toisia henkilöitä, olosuhteita tai yhteiskuntaa, jossa elämme. Tiesimme, että syntimme aiheutui vihollisuudestamme Jumalaa kohtaan. Kuultuamme sanan Jeesuksen verestä ja Jumalan Valtakunnasta halusimme meille näin tarjotun mahdollisuuden kautta lopettaa tämän vihollisuuden.

Koska tajusimme olevamme perinpohjaisesti syntisiä, emme erittele syntejämme, sillä syntien paljouden ja monimuotoisuuden takia se olisi meille mahdoton tehtävä, jonka hyöty olisi kyseenalainen. Tekomme olivat kuolleita niinkuin me itsekin. Jos luulimmekin hyvää tekevämme, on vähän luultavaa, että silloinkaan teimme mitään hyvää. Missään kohden emme Jumalan tahtoa täyttäneet, koska ilman Jumalan viisauden tuntemista emme siihen pystyneet. Me emme tunteneet Jumalan suunnitelmia, emmekä noudattaneet hänen ohjeitaan.

Emme siis kulje paikasta toiseen kertomassa, mitä pahaa missäkin teimme tai pahojamme anteeksi pyytämässä: synti on saanut palkkansa Jeesuksen sijaiskuoleman kautta. Kuolleet eivät pyydä anteeksi. Mutta vaikka Jeesuksen sijaiskuolema on vapauttanut meidät juridisesta vastuusta Jumalan edessä, on meidän pyrittävä mahdollisuuksiemme mukaan hyvittämään aiheuttamamme vahinko: varastettu auto tai perämoottori on tietty palautettava.

Uskoon tullessamme meillä saattaa olla sitoumusluonteisia syntejä, meillä on esimerkiksi velkaa tai olemme liittoutuneet jumalattoman maailman kanssa erilaisten yhdistysten kautta, antamalla pois henkilökohtaista päätäntävaltaamme vaaleilla tai muuten. Kaikista näistä meidän pitää irroittautua hyvää kansalaistapaa noudattaen: maksaa pois lainat ja velat ja pyrkiä irti asioista, jotka eivät meille kuulu, niinkuin on kirjoitettu:

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte. (Room 13:8)

Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa. (2.Kor 6:14).

Olkaamme valmiina lähtöön joka hetki, sillä emme tiedä, millä hetkellä Herra tulee.

Ne synnit, jotka ihminen tekee uskoontulonsa jälkeen, hänen on tunnustettava. Tästä on kirjoitettu Jaakobin kirjeessä, luku 5, jae 16 näin: "Tunnustakaa toinen toisillenne syntinne ja rukoilkaa toinen toistenne puolesta, että te parantuisitte". Tässä on syytä heti panna merkille, ettei syntejä tässä tunnusteta Jumalalle - Hän tietää ne muutenkin - eikä erityiselle "sielunhoitajalle" vaan "toinen toisillenne", vaikkapa tavallisessa kahvipöytäkeskustelussa.

Kun synti tuodaan julki, vältytään häpeälliseltä synnin salailulta, joka pyhien keskuudessa ei kuitenkaan onnistuisi. Kun sanotaan: "Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä rakkaus peittää syntien paljouden", 1.Piet 4:18, ei sitä pidä ymmärtää kehoituksena synnin kanssa kähmimiseksi, vaan kehoituksena sietää naapurissa asuvan veljen virheitä rakkaudessa.

Uskossa eläminen edellyttää sellaista avointa yhteyttä uskovien välillä, joka onnistuu vain, jos säilytämme omantunnon puhtauden. Kun omatunto on puhdas, on ihminen vapaa ja välitön. Kun olemme päässeet vapaaksi inhimillisestä teatterista, on veljellisen yhteiselämän laatu hoitavaa ja syntien tunnustaminen mielekästä ja hyödyllistä: niitä opitaan varomaan.

Syntien tunnustaminen ei pääty silloin, kun olet saavuttanut tietyn kuvitteellisen standardikristityn tason, ts. kun et enää varasta, tupakoi, juopottele ja käyt säännöllisesti kirkossa ja pistät kolikoita kolehtiin. Uskonelämää ei voi standardisoida, se on dynaamista vaellusta Jumalan yhteydessä alati muuttuvissa olosuhteissa. Näissä tilanteissa Pyhä Henki osoittaa omalletunnollesi poikkeamisesi Jumalan tahdosta, ennenkuin kukaan ihminen on nähnyt sinun tekevän mitään syntiä. Saatamme ymmärtää Jumalan tahdon ja vielä senkin, että sen noudattaminen olisi paras tapa hoitaa kyseinen asia, mutta olemme silti hitaita noudattamaan Jumalan tahtoa. Horjumme inhimillisten mahdollisuuksien ja Jumalan mahdollisuuksien saneleman toimintatavan välissä. Uskosta on kysymys. Muistelen, että eräässä psalmissa sanotaan jotakin sellaista kuin: "Herra, tee minun ohjakseni herkäksi hallita". Joka tapauksessa on kyseinen ajatus jäänyt mieleeni muodossa: "Herra, tee minun säätöpiirini herkäksi, etten törmäilisi."

Sellainen uskova, joka ei kerro omista epäonnistumisistaan, muuttuu pian kireäksi ja veljet vaistoavat, että jotain on vialla, mikä vielä syventää jo syntynyttä jännitystä. Epäonnistumisiaan salaileva ihminen kyllä haluaisi purkaa taakkansa, mutta pelkää. Tämä pelko on meidän jokaisen voitettava - vaihtoehtona on joutua fariseuksena fariseuksien joukkoon.

Jos edellä todettiin, että uskoontuloprosessissa alkava mielenmuutos ei ole sama kuin katumus, menneen voivottelu, niin tässä, jo uskovana tehtyjen syntien tunnustamisen yhteydessä käytettäväksi sana katumus on täysin paikallaan, jopa sen suullinen ilmaiseminenkin on välttämätöntä. Matteuksen evankeliumin 18. luvussa Jeesus opettaa, että anteeksipyyntöön kuuluu kolme osaa:

1. Tulo keskusteluyhteyteen,

2. Ilmoitus: "minä kadun", ja

3. Pyyntö: "anna anteeksi".

Anteeksipyynnön vaikeus tulee ilmi, kun katumisen ilmoituksen sijaan tai sen kanssa rinnan tarjotaan erilaisia selityksiä ja jopa syytöksiä. Sellaiseen anteeksipyyntöön ei ole syytä suostua. Surkuhupaiset esitykset ovat tavallisia. Usein se, jonka pitäisi selvitä tekonsa seuraamuksista anteeksipyydöllä, tarjoaakin jonkinlaista kompromissia sanoin "painetaan asia villaisella, et sinä itsekään mikään synnitön ole". Se, mikä tällaisessa tapauksessa on varmaa, on se, että Jumalalle sellainen anteeksipyyntö ei kelpaa.

Saksanjuutalainen Sigmund Freud (1865-1939) teki ihmisen haluttomuudesta kohdata oma pahuutensa pseudotiedettä, jota sanotaan freudilaiseksi psykologiaksi. Huumeiden vaikutuksen alaisena Freud pyrki ymmärtämään ihmisen eläimellisiä perusviettejä ja etsi keinoja niiden ohjailemiseksi. Freudilainen psykologia otettiin hyvin vastaan kaikkialla siellä, missä totuuden tuoma parannus torjuttiin, siis yleensä koko maailmassa, ainoastaan osassa amerikkalaisia mielisairaaloita on käytössä totuusterapiaksi kutsuttu ihmisen omaan vastuullisuuteen, vääryyden tunnustamiseen ja Jumalan armoon perustuvat hoitomenetelmät. Euroopassa rehellisyyden käyttäminen hoitokeinona on yleensä kielletty erilaisilla laeilla.

Jos anteeksipyytämisessä on estonsa, niin on anteeksi antamisessakin. Jumala on monta kertaa armahtavaisempi, kuin niinsanottu onnistunut uskova. Tämän problematiikan yli pääsemistä helpottanee, jos luet vielä kerran läpi vertauksen niinkutsutusta tuhlaajapojasta, kts. Luuk 15:11-32.

Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Ja nuorempi sanoi isälleen: "Isä, anna minulle se osa tavaroista, joka minulle on tuleva." Niin hän jakoi heille omaisuutensa. Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti. Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta. Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikoja kaitsemaan. Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. Niin hän meni itseensä ja sanoi: "Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi". Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet, ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Mutta poika sanoi hänelle: "Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan" Silloin isä sanoi palvelijoilleen: "Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt" Ja he rupesivat iloa pitämään.

Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon. Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli. Tämä sanoi hänelle: "Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin. Niin hän vihastui eikä tahtonut eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: "Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan sinä et ole antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystäviäni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan. Niin hän sanoi hänelle: "Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt."

Tuhlaajapoikavertauksessa Jeesus esittää Jumalan armeliaisuuden rajat. Jos veli palaa, Isä ottaa hänet vastaan. Se saa kelvata myös vanhemmalle veljelle.

KUINKA KUULLAAN JUMALAN ÄÄNI

Kohta niiden päivien jälkeen kun olet tunnustanut Jeesuksen Herraksesi kysyt ehkä, mitä minun pitää nyt tehdä, vaikka toisaalta tiedät, mitä sinun pitää tehdä, sillä Pyhä Henki on sen sinulle ilmoittanut. Ensinnä Pyhä Henki johtaa sinut kasteelle. Upotuskasteen (kr.: babtismo) kautta sinä pääset Jumalan Valtakuntaan. Upotuskasteen jälkeen Jumala antaa sinulle Pyhän Hengen, mikäli Herra itse kokee sinun aidosti lähteneen häntä seuraamaan. Pyhä Henki avaa yhteytesi Isän Jumalan kanssa.

Kun sinä olet saanut Pyhän Hengen, sinä tunnet, kuinka Jumala on tullut sinua lähelle. Sinä sanot Jumalaa Isäksesi, sillä Pyhä Henki on antanut sinulle jumalallisen luonnon. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja hänen nimeään.

Pyhä Henki on Rakkauden ja Totuuden henki. Jumalan rakkaus on rauhallista, levollista. Totuudesta Jumalan Henki ei poikkea. Hän ei koskaan johdata sinua tekemään mitään pahaa tai turmiollista. Hän ei myöskään pakota; valinnat sinä teet itse. Jumala johdattaa sinua, hän ei johda siten kuin maailman johtajat johtavat. Jumalan johtamiskulttuuri ei ole tästä maailmasta. Jumala ei ahdista, eikä soimaa. Hän kasvattaa sinua Kristukseen.

Uskoontulon ja kasteen jälkeen sinulle avautuva maailma on ihmiselle tuntematon. Sinä saat Jumalan Hengen oppaaksesi tähän uuteen maailmaan. Siinä vaiheessa, kun sinun kokemuksesi henkimaailmasta ovat vähäisiä, sinun on hyvä tietää, että on myös muita henkiä, jotka eivät ole Jumalasta. Pyhä Henki varoittaa vieraista hengistä, niin että lapsikin tuntee levottomuutta vihollisen läheisyydessä. Jokainen asia, joka aiheuttaa levottomuutta epäilyksiä, on torjuttava, kunnes olet voinut varmistua siitä, että Jumala hyväksyy asian, eikä asia ole totuuden tai rakkauden vastainen. Kokemuksen puuttuessa ei ole ollenkaan hyvä keino pyrkiä saamaan suuria hengellisiä kokemuksia. Kokemuksiin pitää valmistautua, niin ettet ihastuisi mistä tahansa kokemuksesta.

Pyhä Henki ja Raamattu pitävät yhtä. Jos Hengen ilmoitus tuntuu olevan ristiriitainen Raamatun sanan kanssa, älä hätiköi. Sinulla on velvollisuus tutkia kaikki asiat, vakuuttuaksesi, että et ole erehtynyt Hengestä, tai Raamatun tulkinnasta. Sinulla on myös oikeus olla tekemättä päätöstä, niin kauan kuin olet saanut selvyyden asioista. Pyhä Henki ei ole kertaakaan johdattanut minua tekemään mitään sellaista, joka olisi ollut terveen järjen vastaista. Jumala antaa ensin järjen, ja Pyhä Henki antaa järjelle ymmärryksen ja ohjeet. Normit ovat Raamatusta.

Nuoren uskovan tukena on tavallisesti se henkilö, joka hänet on johdattanut sisälle Taivasten Valtakuntaan. Tätä tukihenkilöä ei pidä vaihtaa, sillä hänen suosituksensa on se usko, jonka hänen saarnaamansa sana on sinussa herättänyt. Useimmat suomalaiset tietävät myös opetuksen kautta tiettyjä asioita, joita ei pidä tehdä. Näitä ovat mm. Mooseksen lain kymmenen käskyä (2.Moos 20:1-18 ja 5.Moos 5:1-22), Tarkkaavaiset opiskelijat jopa huomasivat, että Vuorisaarnassa Jeesus rajusti kohotti kymmenen käskyn vaatimustasoa, kts Matt 5:17-48. Mutta silloinkaan ei riitä tieto siitä, mitä ei saa tehdä - on tiedettävä mitä tehdä, milloin, kenelle ja miten. Tässä vaiheessa on käytävä läpi koko aikaisemmin hankittu elämänkokemus. On opittava elämään oikein, ja hyljättävä mahdolliset väärät ratkaisumallit. Tähän voi pyrkiä Raamattua lukemalla tai kuuntelemalla uskonnon opettajia, mutta silloinkin on mahdollista, että sinä itse tai opettajasi ymmärrätte Jumalan tahdon epätäydellisesti, joten myös tässä tapauksessa on sinun tarkattava, mitä Pyhä Henki sanoo, virheen korjaamiseksi.

Sinä kuulet Pyhän Hengen puheen. Sitä ei tarvitse opetella. Jeesus sanoo: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja minä tunnen ne ja ne seuraavat minua" (Joh. 10:27) sekä: "Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat" (Joh. 8:47, kts. myös Joh. 18:37). Ainut mahdollinen este on synti. Jos et kuule, poista synti käytöksestäsi. Siinä vaiheessa, kun synti vielä johtaa sinun tekemisiäsi, Pyhä Henki toimii myös, mutta siten, että hän "näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion", kts. Joh. 16:8-11.

Jumalan kuuleminen on nimenomaan selvän ja ymmärrettävän puheen kuulemisesta. Jumala puhe on selvää. Jumala sanoo aina kaiken riittävän ymmärrettävästi. Jumalan Valtakunnassa yhteydet ovat kunnossa. Kun sinä rukoilet, Herra kuulee, ja kun Herra puhuu, sinä kuulet. Samalla tavalla on meneteltävä veljien kesken, se sisältyy rakkauteen.

Kuuleminen edellyttää tottelemista. Jos sinä näet veljesi tarvitsevan apuasi, mutta suljet sydämesi niin ettet kuule, mitä Herra on sinulle sanonut, todistaa omatuntosi sinua vastaan, sillä sinä jo tiedät, että sinun tulee rakastaa veljeäsi. Mutta Jumala ei rupea nalkuttajaksi. Hän saattaa sanoa samasta asiasta kerran tai kahdesti, mutta senjälkeen hän ei siitä enää sinulle puhu - miksi hän puhuisi, kun sinä et kuitenkaan kuuntele ja sinä tunnet olosi ilottomaksi tottelemattomuutesi takia. Pyhä Henki jää odottamaan sinun toimenpiteitäsi. Halutessasi edistyä hengellisessä elämässäsi joudut palaamaan siihen, mikä jäi tekemättä.

Mikäli Pyhän Hengen puhe on mielestämme epäselvä, voimme pyytää Herralta merkkiä. Kesällä 1978 olin menossa autollani Suomesta Neuvostoliiton kautta Turkkiin. Hieman jälkeen Novgorodin otin kyytiin nuorukaisen, joka oli humalassa. Hän oli hiljakkoin ollut armeijassa ja selvästi pelkäsi sotaa niin, että puhui miltei sekavia. Minulla oli hansikaslokerossa rypistynyt venäjänkielinen vihkonen, muistaakseni Luukkaan evankeliumi, jonka Herra käski antaa sille nuorukaiselle. En ollut ollenkaan halukas antamaan kirjasta nuorukaiselle, vaan rupesin mielessäni selittämään Herralle, kuinka arvokas pienikin Raamatun osa voi Neuvostoliitossa olla, niin että on suorastaan synti tyrkätä sitä ensimmäiselle vastaantulijalle, joka kaiken lisäksi vielä on juovuksissa. Sitten huomasin ketä olen neuvomassa ja rukoilin mielessäni, että "joo, kyllä minä sen annan jos annat minulle vahvistuksen tahdostasi antamalla minulle merkin. Kun tulemme paikkaan, jossa hän käy pois autosta, pyytäköön hän minua kotiinsa juomaan kupillisen teetä". Kun sitten tulimme Jazelbitsy-nimiseen paikkaan, jossa Tshingiskaanin joukot nuorukaisen kertoman mukaan aikoinaan kääntyivät takaisin ja jättivät Novgorodin hävittämättä, hän osoitti mäellä olevia muutamia kerrostaloja ja sanoi: "Tuolla minä asun". Ja sitten hän pyysi minua kanssaan juomaan kupillisen teetä. Annoin vihkosen, joimme teetä ja hän antoi oman poikansa toisen lelun, pienen isokorvaisen muovisen apinan kotiin tuomisiksi. Tästä apinasta tuli sitten aikanaan meidän pienimmille hyvin mieluinen leikkikalu.

Turhaa merkkien pyytämistä on kuitenkin varottava. Eräänä syysaamuna vuonna 1981 istuin työpöytäni ääressä ja valmistauduin hakemaan kahvia. Kello oli pari minuuttia vaille yhdeksän, kun Herra sanoi: "Osmo, sinä lähdet joulun jälkeen käymään Tshernovtsyssä". Mieleeni tuli ajatus, että kyseessä saattaisi olla oman mielitekoni synnyttämä haave ja rukoilin: "Herra, kun nyt pistän sormeni Raamatun väliin, anna sen osua kohtaan joka vahvistaa tämän asian haluamallasi tavalla". Sormi osui kohtaan, jossa luki: "Minä olen Gabriel, joka seison Jumalan edessä ja minä olen lähetetty puhumaan sinulle ja julistamaan..." (Luuk 1:19). Tämän luettuani pistin kirjan kiireesti kiinni sillä muistin, mitä seuraavassa jakeessa sanotaan - en halunnut tulla mykäksi. Tavallaan tulin mykäksi kuitenkin siihen saakka, kunnes matka toteutui, sillä en saanut viisumia Neuvostoliittoon ennen kyseistä matkaa, ja niin jäi yksi työmatka tekemättä siinä välissä.

Pyhä Henki johtaa uskovat Kristuksen kaikkeen täyteyteen, mutta sanoja Hän käyttää säästeliäästi. Tarkoitus on, että me kasvaisimme siihen, että sydämissämme asuva Kristuksen rakkaus saa meidät liikkeelle ilman käskyjä ja kehoituksia niin, että me uskon kautta tulemme kykeneviksi tekemään Jumalan tahdon. Pyhä Henki tekee meidät kykeneviksi seuraamaan Jumalan valmista suunnitelmaa.

Alussa olin ihmeissäni kun aloin ymmärtää, kuinka pieniin asioihin Herran toverillinen huolenpito ulottuu. Kerran, kun olin lähdössä töistä kotiin, Herra kehoitti ostamaan kotimatkalla kynään lyijyä. Ajattelin, ettei niitä tarvita, kun on vielä entisiäkin. Mutta kotona kävi ilmi, että lapset olivat levitelleet ohuet lyijyt lattialle ja ne olivat katkeilleet käyttökelvottomiksi.

Minulta meni vuosia, ennenkuin ymmärsin, miksi Herra kiinnittää huomiota kaikenlaisiin pikkuasioihin. Minä itse olisin halunnut ratkaista suuria asioita, mutta Herra koulutti minua ratkaisemaan omia asioitani hänen ohjauksessaan.

Herran Henki ei puhu turhia. Useimmat asiat Hän järjestää puhumatta sanaakaan. Sinä vain näet tulokset ja opit tuntemaan Herran myötäelämisen kanssasi. Vuoden 1982 keväällä oli mukanani Turkissa Andrew-niminen veli Ruotsista. Matkalla selostin hänelle huomioitani siitä, kuinka Herra järjestää käytännön asioita. Näiden huomioiden perusteella väitin, että tulemme Canakkaleen menevälle lautalle juuri, kun lautta on lähdössä ja niin myös tapahtui. Kun olimme ajaneet sisään, huomasimme, että lautta oli aivan täynnä, muita tuskin olisi enää mahtunutkaan. Paluumatkalla tulimme eri reittiä Kreikkaan. Andrew tuli ensin lautalla eräälle Kreikan saarista, jossa hänen piti aikataulujen mukaan viipyä yli yön päästäkseen Ateenaan (Piraeukseen) lähtevään laivaan. Andrew meni kuitenkin kysymään laivan lähtöaikoja ja hänelle kerrottiin, että laiva lähtee heti. Tulossa olevien pääsiäispyhien takia aikataulua oli muutettu. Jos hän olisi jäänyt odottelemaan, hän olisi saanut odottaa monta päivää, sillä pyhien aikana lautat eivät kulkeneet ollenkaan ja olisipa hän vielä myöhästynyt sovitusta tapaamispäivästäkin.

Uskova on kutsuttu elämään ihmeessä, se on yksinkertaisinta. Kesällä vuonna 1979 tulin Tukholmaan ja menin sen halvemman laivayhtiön toimistoon ja kysyin, onko mahdollisesti jäljellä yhtään hyttipaikkaa Suomeen lähtevissä sen illan vuoroissa. Yksi miespaikka on vielä jäljellä, sanottiin. Väsyneenä pitkästä matkasta kömmin vuoteelleni jaetussa kahden hengen hytissä. Muodossa tai toisessa toistuvat nämä "laivaihmeet" joka päivä. Herralla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja hän käyttää valtaansa. Uskon kautta myös sinä voit käyttää hyväksesi sen huolenpidon, jonka Herra palvelijoilleen on varannut.

Pyhä Henki ei johdata sinua tekemään tai uskomaan mitään, mikä poikkeaisi Raamatussa esitetyistä periaatteista. Siksi on luonnollista, että tarkoin opettelet pyhiä kirjoituksia ja kuuntelet, mitä toiset uskovaiset ovat Herralta saaneet. Herra on antanut meidät toinen toisillemme tukijoiksi ja kehoittajiksi uskoen meille erilaisia tehtäviä, mutta Pyhän Hengen kautta Hän voi itse korjata virheitä, parantaa, varoittaa ja nuhdella. Opettele tuntemaan Pyhän Hengen varoitussignaalit. Usein se on vain epämukava tunne siitä, että nyt ei ole kaikki oikein. Kysy silloin Herralta, mistä tuo tunne johtuu.

Pyhän Hengen varoituksen kuultuasi jätä sanasi sanomatta, tekosi tekemättä ja kirjeesi kirjoittamatta siinä muodossa kun aioit. Pyhän Hengen tarkoitus on pitää sinut 100% Totuudessa. Mutta vieläpä silloin, kun lapsi puhuu varomattomasti, tyhmyyksiä siis, toteuttaa Herra sanansa, ettei hänen palvelijansa joutuisi pulaan, eikä Jumalan lasten suussa havaittaisi valhetta.

Ihmisen on helpointa pettää itseään. Oman himonsa viekoittelemana hän voi luulla Pyhän Hengen puheeksi omia halujaan ja pelkojaan, puhumattakaan siitä että ne, jotka vaeltavat Jumalan Valtakunnan ulkopuolella, ovat täysin vallitsevien riivaajahenkien riepoteltavina. Myös Herra joutui kohta kasteen jälkeen tällaiseen riepotukseen, mutta hän torjui Vastustajan Raamatun Sanalle, kts. Matt 3:13-4:11. Tällaisissa kokemuksissa uskova kouliintuu havaitsemaan, etteivät kaikki hänen ajatuksensa (uskoontulon jälkeenkään) ole Jumalasta. Henki on Jumalasta, mutta sielu ja ruumis on alistettava alamaiseksi Jumalan Hengelle. Uskova joutuu suorittamaan jatkuvia valintoja ja onnellinen se, joka valitsee Jumalan tahdon.

Ei pidä ajatella, että kaikki henget olisivat Jumalasta. Asuessamme Turussa tuli uskoon eräs lähellä meitä asunut nuori mies, joka näki ufoja. En tiedä, mitä ne olivat, mutta näin että ainakin pelko, jota hän tunsi niitä kohtaan oli todellista. Hän kertoi, että ufot vaativat häneltä jotakin, josta en ymmärtänyt, mitä se oli. Neuvoin nuorukaista vaatimaan ufoilta, että ne tunnustaisivat Jeesuksen Herrakseen, ja jolleivät ne suostuisi, ajamaan ne pois Jeesuksen nimessä. Muutaman päivän kuluttua nuorimies istui taas meillä pelokkaana ja sanoi, ettei se auttanut. Ufot olivat hämänneet häntä sanomalla, että Jeesus on yksi heistä ja niin hän oli jättänyt tekemättä sen, mitä ehdotin hänelle. Mutta seuraavan kerran tavatessamme näin, että hän oli tervehtynyt. Riivaajat olivat jättäneet hänet kohta, kun hän oli vaatinut niitä tunnustamaan Jeesuksen Herruuden.

Pyhän Hengen ääni kuuluu uskovan sydämestä. Uudenvuoden päivänä vuosia sitten kävin kuuluisan Niilo Ylivainion (1920-1981) kokouksessa Seinäjoella. Tässä kokouksessa Herra poisti sydämeni kaksoislyönnit. Lisäksi kutsuttiin kokouksen loppupuolella niitä, jotka halusivat kosketusta Herralta, tulemaan puhujalavan eteen ja minäkin menin sinne. Mielessäni oli mennä eräänlaiseen Hengen tarkasteluun kuullakseni, mitä Herran Henki sanoisi minusta ja verratakseni sitä siihen, mitä olin kuullut ihmisten puhuvan. Kokouksessa toisten kaatuessa taaksepäin minä en kokenut mitään, en liioin kaatunut. Kokouksen jälkeen keskustelin Ylivainion Niilon kanssa, mutta Herra puhui vasta kun olimme kahden kesken ajaessani Peräseinäjoen kautta Virroille. "Osmo", hän sanoi, "miksi menit sinne eteen? Etkö kuullut, että sinne kutsuttiin niitä, jotka halusivat kosketusta minulta. Mutta minä asun täällä." Herran sanat tulivat vasemmalta puolelta rinnasta.

Pyhän Hengen täyteys on monelle uskovalle ongelmallinen teologinen kysymys. Jos ajattelemme, että ihminen on astia, jonka sisältä löytyy erilaisia pyrkimyksiä ja ajatuksia, on Pyhän Hengen täyttämä ihminen sellainen astia, jossa Pyhä Henki täyttää kaiken, niin, ettei jää tilaa rikastumisen, rakentamisen, naimisen ja kaupanteon ym. inhimillisen suunnitteluun, saatikka sitten saastaisille hengille. Pyhän Hengen täyttämä ihminen on yhden asian ihminen, joka itsessään tahtoo alistaa jokaisen asian kuuliaiseksi Kristuksen Hengelle. Pyhä Henki täyttää koko astian, siksi puhutaan erikseen Pyhän Hengen kasteesta ja Pyhän Hengen täyteydestä. Astia upotetaan Hengen virtaan ja Henki täyttää koko astian.

Pyhä Henki johdattaa uskovat kaikkeen Totuuteen. Hän kasvattaa Kristukseen sen mukaan, mitä sinä pystyt yhdellä kertaa vastaanottamaan. Tarpeellisella hetkellä Hän tuo nuoren uskovan mieleen Mooseksen käskyn "älä varasta" ja täydentää sen evankeliumilla niinkuin Paavali Efesolaiskirjeessä: "Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillänsä sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle", (Ef 4:28). Pyhä Henki tarttuu negatiiviseen toimintamalliin ja korvaa sen vastaavalla positiivisella toimintamallilla. Huomaa myös, että uskova ei voi ryhtyä mihin tahansa työhön - hän toimittakoon käsillänsä sitä, mikä "hyvä on". Tällaista prosessia kutsutaan pyhitykseksi. Pyhä Henki on pedagogi, kasvattaja, mutta hän ei ole tungetteleva kasvattaja. Sinun on käännettävä kasvosi Kristukseen kuullaksesi häntä. Jos katselet Kalevan kisoja telkkarista hän antaa sinun katsella. Mutta jos käännät ajatuksesi Kristukseen, hän puhuu sinulle.

Ihmiset oppivat asioita usein kantapään kautta. Jottei näin kävisi, on jokainen asia syytä tutkia Herran edessä ennen ratkaisujen tekemistä.

Ihminen tekee ratkaisuja kaiken aikaa, useimmiten aivan huomaamattaan, pelkästään sen mukaan, mihin on tottunut. Monet näistä tottumuksista ovat todella iljettäviä. Kun haluat muuttua, kuuntele Kristusta. Joskus Herran ääni kuuluu hiljaa, mutta hiljainen signaali on sitä tärkeämpi - se kertoo sinulle, että olet kaukana. Herra varoittaa sinua vaarasta. Kun kuulet äänen, pysähdy ja kuuntele, ja asia tulee selväksi.

Meidän ei pidä ylpeillä sillä, että Herra puhui meille eilen. Me elämme nykyisyydessä ja meille on tärkeää, että kuulemme Hänen puheensa tänään. Siksi pysykäämme nöyrinä, sillä ylpeä ei voi kuulla Herran ääntä. Ja vaikka Hän puhuisi meille joka päivä ja joka hetki, ei se sittenkään olisi mikään kerskauksien aihe, sillä minun kokemuksieni mukaan Hän puhuu eniten silloin, kun en ole itse ymmärtänyt sitä, mikä minun olisi pitänyt ymmärtää ilman muuta.

Herra voi ilmaista tahtonsa monella tapaa, myös ilman sanoja, jolloin uskova on täynnä sanomatonta iloa. Tarvittaessa Herra voi puhutella ihmistä myös todella kovien otteiden kautta. Daavid varoittaa tästä psalmissa 32: "Älkää olko niinkuin järjettömät oriit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla ohjataan, muuten ne eivät sinua lähesty". Mutta kovakouraistakin opetusta on pidettävä Jumalan armona - lue vertaus "tuhlaajapojasta".

Pyhä Henki saadaan vain kerran. Se, joka on lähtenyt Herraa seuraamaan, ei voi voittajana tulla perille, jos hän välillä poistuu kilparadalta. Kilparadalla voi kompastua ja nousta ja jatkaa matkaa, mutta se joka tietoisesti siirtyy vastustajan leiriin ja tekee syntiä sen jälkeen kun on tullut osalliseksi jumalallisesta luonnosta, diskataan kilpailujen jo päätyttyä. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa:

...sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetuiksi tulleet ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia ja sitten ovat luopuneet, taas uudistaa parannukseen (oik: mielenuudistukseen), kun he jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julkisesti häpäisevät. (Hebr 6:4-6).

Mielenuudistus ei ole mikään takinkääntötemppu. Se on pitkällinen prosessi, eikä sitä yksi mies voi kahta kertaa tehdä. Kukaan ulkopuolinen ei sinua voi lankeemuksen jälkeen uudistaa, uudistuksen tulee lähteä sinusta itsestäsi. Jos sinusta näyttää siltä, että olet valmis poltettavaksi, tutki itseäsi Jumalan edessä, syytätkö sinä ylpeästi Jumalaa vääryyksistäsi, vai kadutko nöyrästi tyhmyyttäsi. Murtuneen sydämen Jumala uudistaa, kun pysyt nöyrästi hänen odotushuoneessaan ja pyydät Jumalan olevan sinulle armollinen. Jos sinussa on säilynyt halu uudistua, sinulla on toivoa.

Useita vuosia sitten tapasin nuoren naisen, joka tahtoi tulla uskovaksi, mutta sanoi, että hän haluaa ensin iloita maailmasta. Saatoin hänet junalle ja kun kävelin asemalta kotiin sanoi Herra, että Hän on antava hänelle uuden mahdollisuuden tulla uskoon kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Näin hänet uudelleen muutamia vuosia myöhemmin ja maailma oli todella ottanut ilon irti hänestä. Näky oli lohduton. Lohdullista hänen tilanteessaan oli mielestäni vain se, että hän ei ehtinyt tuntea Jumalan hyvyyttä - tekoaan ymmärtämättä hän torjui pois jalon aarteen. Nyt nuo kaksikymmentä vuotta ovat kuluneet, enkä tiedä, miten kyseinen henkilö tilaisuutensa käytti.

Elämä Jumalan yhteydessä on ihmeellinen, liian ihmeellinen, että minä sen pystyisin selostamaan, mutta en kutsukaan sinua katsomaan sitä näyteikkunan takaa, vaan elämään sitä itse.

ILMESTYKSEN JUMALA

Abramin egyptiläinen orjatar tuli tuntemaan Jumalan ja sanoi: "Sinä olet ilmestyksen Jumala" (kts. 1.Ms 16:13). Jumalan itsensä ilmestyminen ihmiselle on ainut varma keino saada hänestä oikeaa tietoa. Jumala on ilmestynyt ja ilmestyy ihmisille jatkuvasti. Näistä ilmestyksistä rakentuu se jumalakuva, jota me tässä esittelemme. Raamatun alkulehdiltä asti on kirjoitettu muistiin tapahtumia, jotka lisäävät yksityiskohtia meidän jumalatuntemukseemme.

Ha-El beit-El - Jumalan huoneen Jumala

Aabrahamin pojanpoika Jaakob oli matkalla esi-isiensä maahan. Yöllä Jaakob näki unta. Maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden toinen pää ulottui taivaaseen. Jumalan enkelit kulkivat tikapuita pitkin myöten ylös ja alas. Edessään Jaakob näki Jumalan, joka sanoi:

Minä olen Herra (Ani Jehovah), sinun isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala (Elohei Abrahaam avíha ve-eLohei Jitshak). Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi. Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuksi kaikki kansakunnat maan päällä. Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennen kuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut. (Kts. 1.Moos 28:13-15).

Jaakob teki unesta omat johtopäätöksensä. Hän sanoi: "Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt". Ja hän sanoi vielä: "Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti".

Jumalan huone oli taivas’alla. Mitään ihmiskäden tekemää rakennelmaa ei paikalla näkynyt. Jaakob oli nukkunut yönsä vain kivi tyynynään. Aamulla Jaakob nosti kiven pystyyn muistomerkiksi ja vuodatti kiven päälle öljyä. Paikalle Jaakob antoi nimeksi Beit-El, Jumalan huone.

Jumala oli ilmestynyt Jaakobille omasta aloitteestaan. Jaakob vastasi aloitteeseen lupauksella:

Jos Jumala on (Im jihje Elohim) minun kanssani ja varjelee minut sillä tiellä, jota nyt kuljen, ja antaa minulle leipää syödäkseni ja vaatteita pukeutuakseni, niin että saan palata rauhassa isäni kotiin (el beit avi), niin Herra on oleva minun Jumalani (ve hajaa Jehovah li le-eLohim); ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on oleva Jumalan huone (Beit Elohim) ja kaikesta, mitä minulle suot, minä totisesti annan sinulle (lah) kymmenykset.

Jaakobin asiat eivät olleet hyvin. Hän oli pakomatkalla, eikä paluu Isän kotiin ollut hänelle niinkään varmaa.

Kun kaksikymmentä vuotta oli kulunut, käskee Jumala Jaakobin paluumatkalle:

Palaja isiesi maahan ja sukusi tykö. Minä olen sinun kanssasi. (Kts. 1.Moos 31:3)

Jumala oli sekä ruokkinut että vaatettanut Jaakobin ja tehnyt Jaakobin hyväksi paljon enemmän, kun mitä Jaakob oli pyytänytkään. Jumalan enkeli ilmestyy taas Jaakobille ja sanoo:

Minä olen Jumala, joka ilmestyin Beetelissä (Anochi ha-El beit-El: Minä olen se Jumalan huoneen Jumala), jossa sinä voitelit patsaan ja jossa teit minulle lupauksen. Nouse nyt ja lähde tästä maasta ja palaja synnyinmaahasi. (1.Moos 31:13).

Hebrealainen sana "el" on yleisnimi, jolla tarkoitetaan jumalaa yleensä. Sanan perusmerkitys on voima, valta. Sanaa el käytetään harvoin erisnimenä. Näitäkin tapauksia on, kts. esim. esimerkiksi 4.Moos 23:8 ja Ps 16:1 hebrealaiset tekstit. Jobin kirjassa sanan El, Jumala, käyttö on yleistä.

Yllä jo luimme raamatunjakeen, jossa Herra käyttää itsestään sanaa El:

Minä olen Jumala (El), joka ilmestyin Beetelissä, jossa sinä voitelit patsaan ja jossa teit minulle lupauksen. Nouse nyt ja lähde tästä maasta ja palaja synnyinmaahasi. (1.Moos 31:13)

Elohim

Useammin kuin yksikkömuotoista sanaa "el" käytetään sen monikkomuotoa "elohim". Koska hebrean kielessä on erityinen kaksikkomuoto, tarkoitetaan monikkomuodolla asioita, joiden lukumäärä on vähintään kolme.

Sanan Elohim tapaamme jo Raamatun ensimmäisessä lauseessa "Bereshit bara Elohim…", "Alussa Jumala(t) loi…". Erikoista tämän monikkomuotoisen sanan käytössä on, että sen määreet ovat yksikkömuodossa. Siten myös Raamatun ensimmäisen lauseen verbi "bara" osoittaa, että Luoja on yksi. Ei sanota: "He loivat" vaan "loi".

Jumala on yksi

Mooseksen jäähyväispuheen kaksi jaetta ovat saaneet juutalaisen uskontunnustuksen merkityksen:

Kuule Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. (5.Moos 6:4).

Hebreaksi "Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi" sanotaan:

Jehovah Eloheynu Jehovah Echad!

Juuri edellä kuitenkin sanoimme, että sana elohei, jumalat, on monikkomuoto sanasta el, jumala. Sanassa Eloheinu siihen on lisätty vain omistusta ilmaiseva pääte "-nu", joka tarkoittaa samaa kuin suomen "-mme". Toisin sanoen juutalainen uskontunnustus osoittaa, että Jumala on monista, keskenään ristiriidattomista yksiköistä koostuva yhteys. Kaiken lisäksi sanalla "echad", yksi, on sama juuri kuin yhdistämistä tarkoittavalla sanalla "achad". Jeesuksen sanomana se on näin, kts. Joh 10:30:

Minä ja Isä olemme yhtä.

Jeesuksen tehtävänä oli palauttaa Israelin kadonneet lampaat Jumalan yhteyteen. Täältä lähtiessään hän rukoili:

Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. (Kts. Joh 17:11).

Yhteys toteutui Helluntaina, kun ensimmäiset Jeesuksen seuraajat saivat Pyhän Hengen. Silloin täyttyi se, mitä Jeesus jäähyväispuheessaan oli oppilailleen sanonut:

Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä. (Jeshua ha-Mashiah, Getsemanessa v. 30 Joh 14:20 mukaan).

Eloah

Myös Eloah on sanan El johdannaisia. Jobin kirjan ulkopuolella sitä käytetään harvoin. Esimerkkimme on psalmeista:

Vapise maa, Herran kasvojen edessä, Jaakobin Jumalan (Eloah) kasvojen edessä, joka muuttaa kallion vesilammikoksi, kovan kiven vesilähteeksi. (Ps 114:7-8).

Myös sanalla "kallio" tarkoitetaan Jumalaa, mutta tekstin muuhun merkitykseen emme tässä puutu.

El Elion - Jumalten Jumala, Ylin Jumala.

Nimen "El Elion" kuulemme ensi kerran Saalemin kuninkaan Melkisedekin suusta, tämän siunatessa Abramia sanoilla:

Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein (hebr.: El Elion), taivaan ja maan luoja. Ja kiitetty olkoon Jumala, Korkein, (El Elion), joka antoi vihollisesi sinun käsiisi. (Kts. 1.Moos 14:18-20).

Maailma on taistelujen kenttä, jossa mitataan, kuka ketäkin käskee. Abram oli juuri saanut voiton vihollisista, mutta kieltäytyi ottamasta kunniaa siitä itselleen. Voitto tuli Herralta ja kunnia kuului Hänelle. Abram sai siunauksen, kun kieltäytyi ottamasta palkintoa vihollisen leiriin kuuluvilta hallitsijoilta.

El Roi - Jumala näkeväinen, Jumala näkee minut

Abramin vaimo Saarai ei kestänyt orjattarensa ylimielisyyttä, ja kuritti häntä niin, että orjatar pakeni. Herran enkeli tapasi raskaana olevan naisen erämaassa, ja kehoitti häntä nöyrtymään ja palaamaan emäntänsä luo. Orjatar Haagar sai kokea Jumalan välittävän hänestä. Hän sanoi:

"Sinä olet ilmestyksen Jumala (Ata El ra’i; oik.: Sinä olet Jumala, joka näkee minut)". Sillä hän sanoi: "Olenko minä nähnyt sen, joka minut näkee (ro’i)?"

Orjattaren sanat ovat tuoneet lohtua ja ymmärrystä monen muunkin armotonta kohtelua kokeneen elämään. Paikka, jossa Haagar kohtasi enkelin, sai nimen "Be’er la-Hai ro’i (Kaivo Elävän, joka näkee minut". Kts. 1.Moos 16:1-16.

El Shaddai - Jumala kaikkivoipa

Abramilla oli ikää jo 99 vuotta, mutta Saara ei ollut synnyttänyt hänelle lasta. Konstejakin oli yritetty, mutta niistä saadut tulokset olivat lähinnä häpeällisiä. Lopulta Jumala ilmestyi Abramille ja sanoi:

Minä olen Jumala, Kaikkivaltias (El Shaddai); vaella minun edessäni ja ole täydellinen. Ja minä teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti. Kts. 1.Moos 17:1-3.

Ihmisen on helpompi ymmärtää Jumalan voima silloin, kun hänen on ensin käyttänyt omat konstinsa loppuun. Viisaampaa on kuitenkin jättää omat konstit tekemättä, ja pyytää Jumalalta apua jo aikaisessa vaiheessa, oli asia sitten mikä hyvänsä. Se, että Abramin ollessa sadan vuoden ikäinen hänen vanha vaimonsa synnytti hänelle pojan, kertoo Jumalan olevan kaikkivaltiaan. Paljon vakuuttavampaa kuitenkin on se, etteivät mitkään sfvasistit ole tähän päivään asti onnistuneet Israelin hävittämisessä. Ja kuinka hartaasti ne on sitä tänäänkin (2002-10-21) yrittäneet!

Adonai - Herrani

Puhuttelemalla Jumalaa Herraksi me ilmoitamme samalla henkilökohtaisen suhteemme häneen. Jumala on meille Herra, me tunnustaudumme hänen alamaisikseen.

Raamatussa me tapaamme tämän sanan – Adonai – ensimmäisen kerran tekstissä, jossa kerrotaan Jumalan ilmestymisestä Abramille senjälkeen, kun Abram oli torjunut Sodoman kuninkaan tarjoaman palkkion siitä, että Abram oli vapauttanut Kedorlaomerin Sodomasta ottamat vangit. Kun Jumala lupaa Abramille suojelusta ja suuren palkkion, Abram sanoo:

Herra, minun Jumalani (hebr.: Adonai Jehovi)! Mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser! (Kts. 1.Moos 15:2).

Ylläoleva käännöslaina on lainaus vuoden 1992 kirkkoraamatusta, sillä tässä kohdassa sen käännös on Jumalan nimen osalta parempi, kuin vuoden 1938 käännös.

Jhvh (Jehovah, Jahveh) - Olla; Olevainen, Elävä, Todellinen, Realiteetti

Sana Jehovah esiintyy Raamatun hebrealaisessa tekstissä ensimmäisen kerran ihmisen luomiskertomuksen alussa:

Siihen aikaan kun Herra Jumala (Jehovah Elohim: Todellinen Jumalat) teki maan ja taivaan, ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala (Jehovah Elohim) ei vielä ollut antanut sataa maan päälle, eikä ollut ihmistä maata viljelemässä, vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan. Silloin Herra Jumala (Jehovah Elohim) teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu". Kats. 1.Moos 2:4-7.

Kirkkoraamatut vuosilta 1938 ja 1992 kääntävät hebrean tekstin "Jehovah Elohim" tahallisesti väärin ikään kuin tekstissä lukisi (Adonai Elohim). Käännöksessä on siten noudatettu juutalaisten fariseusten lukutapaa, he kun eivät lausu koskaan ääneen sanaa Jehovah, vaan ääntävät sanan tahallaan Adonaiksi. Tällä tavalla juutalaiset uskovat välttävänsä Jumalan nimen turhaan lausumisen.

Sana Jehovah on johdannainen hebrean verbistä "havah", olla. Koska kyseessä on hebrean kieli, ei Jehovah-sanaa käytetä muissa kielissä. Ennakkopäätöksen asiasta tekivät ne alkuseurakunnan kristityt, jotka eivät puhuneet kreikkalaisille Jehovasta, vaan käyttivät vastaavia kreikankielisiä sanoja. Uuden Testamentin kreikankielisissä käsikirjoituslöydöissä Jehovah-sana ei esiinny. Jos sana olisi käännettävä suomeen, olisi kirjoitettava "Olevainen" tai "Todellinen".

Vasta Toisen Mooseksenkirjan alussa sana Jehovah esiintyy yksinään, ilman selittävää sanaa "Elohim", Jumala(t). Eri kansojen keskuudessa Mooses on tullut tuntemaan moniaita jumalaksi kutsuttuja palvonnan kohteita, ja hän kysyy nyt siltä Jumalalta, joka puhuttelee häntä palavan pensaan keskeltä, mikä on tämän nimi. Mooses saa kolme vastausta:

Minä olen se, joka minä olen (Ehjee asher ehjee).

Sano israelilaisille näin: "Minä olen (ehjee)’ lähetti minut teidän luoksenne".

Sano israelilaisille näin: "Herra, teidän isienne Jumala (Jehovah Elohei avoteihem), Aabrahamin Jumala (Elohei) ja Jaakobin Jumala (Elohei), lähetti minut teidän luoksenne; tämän on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen. Mene ja kokoa Israelin vanhimmat ja sano heille: Herrat teidän isienne Jumala (Jehovah Elohei avoteihem), Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala (Elohei), on ilmestynyt minulle …"

Kts. 2.Moos 3:1-22.

Edes kolme vastausta ei näytä olevan tarpeeksi. Kun Mooses on jo Egyptissä, Herra antaa Moosekselle vielä nimeään koskevaa lisätietoa. Käytämme vuoden 1992 kirkkoraamatun käännöstä, sillä kyseisen kohdan tärkeimmässä asiassa se on vuoden 1938 käännökseen verrattuna tarkempi. Herra sanoo Moosekselle:

Minä olen Jahve, Herra (hebr.: Ani Jehovah). Aabrahamille Iisakille ja Jaakobille minä olen ilmestynyt Jumalan, Kaikkivaltiaan (be-El Shaddai), nimisenä, mutta nimeäni Jahve (Jehovah) minä en ole heille ilmoittanut. Minä annoin heille myös lupauksen, että he saavat omakseen Kanaaninmaan, vieraan maan, jossa he asuivat muukalaisina. Nyt …

Kts. 2.Moos 6:1-8.

Hebrealainen kirjoitus, jonka kirkkoraamattu 1992 on tulkinnut sanalla Jahve, on hebreaksi kirjaimellisesti "Jhvh". Käytössä on kaksi tapaa lisätä siitä puuttuvat vokaalit. Toinen vokalisointitapa antaa tulokseksi Jahveh, toinen Jehovah. Kirkkoraamattu on valinnut käyttöönsä sen vaihtoehdon, joka perustuu juutalaisten kirjanoppineiden tapaan merkitä Jhvh-sanan vokaaleiksi sanan Adonai-vokaalit.

Jumala tahtoi auttaa Israelia ja vapauttaa sen orjuudesta, ja samalla tehdä nimensä tunnetuksi niin, että muutkin voisivat turvautua häneen avuntarpeessaan. Oikeinkirjoitusseikoista ei kannata huolestua. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala erottautuu jo selvästi muista jumalalista. Hän on Realiteetti, eikä tarvitse selittävää yleisnimeä "jumala". Tapahtumat antavat hänestä paremman selityksen kuin nimet.

Jhvh jire - Jumala huolehtii

Jumala huolehtii myös yksityiskohdista. Kun ihminen kulkee Jumalan suunnitelmassa, hän ei tee kaikkea itse - hän tekee yhteistyötä Jumalan kanssa. Jumala huolehtii siitä, että koko suunnitelman kaikki yksityiskohdat toteutuvat ja käyvät yksiin. Ihminen, joka osaa odottaa Jumalan tekoja, ei pelkää outojakaan asioita silloin, kun hän tietää itse olevansa Jumalan Pyhän Hengen johdossa. Aabrahamille Jumalan huolenpitoa opetettiin, kun Aabraham oli todella vaikeassa tilanteessa, kts. 1.Moos 22:1-19.

Jumala oli käskenyt Aabrahamia uhraamaan ainoan poikansa Iisakin. Kun isä ja poika ovat matkalla uhripaikalle, poika kysyy: "Tässä on tuli ja puut, mutta missä on lammas polttouhriksi?" Isä vastaa profeetallisin sanoin:

Jumala (Elohim) on katsova (jire) itselleen jonkin lampaan polttouhriksi poikani.

Aabraham jatkaa saamansa käskyn toteuttamista uskoen, että asia on Jumalan hallinnassa. Kun Aabraham on jo kohottanut kätensä surmatakseen poikansa, kuuluu ääni: "Aabraham, Aabraham!". Käsky perutaan, ja Aabraham näkee takanaan lampaan, joka on tarttunut sarvistaan pensaisiin. Aabrahamin usko oli osoittautunut oikeaksi, ja hän antaa uhripaikalle nimen "Jehovah jire". Herra katsoo, Herra varaa, Herra huomioi, Herra huolehtii, Herra näkee. Aabrahamin vuorella saama kokemus synnytti lauselman: "Vuorella Jumala katsoo (Be-har Jehovah jera’e)". Kts. 1.Moos 22:14.

Jhvh kanna - Jumala on "kanna"

Hebrean sanalla "kanna" ei vieläkään ole tarkkaa suomalaista vastinetta - sillä tarkoitetaan ominaisuutta, joka ei siedä tekojen ja sanojen riitasointua tai muuta poikkeamaa Totuudesta ja Rakkaudesta, vaan puuttuu asiaan kuin asiaan, ja saattaa sen järjestykseen. Sekä 1938 että 1992 kirkkoraamatut kääntävät sen kiivaudeksi. Käännöksien sanavalinnoissa on unohdettu Jumalan pitkämielisyys, useinhan Jumala odottaa hyvinkin pitkiä aikoja, ennen kuin hän korjaa poikkeamat tahdostaan. Jesajan ennustus riitasointuihin sovituksen tuovasta Rauhan Ruhtinaasta ei suinkaan toteutunut heti:

Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus (sanasta "kanna") on sen tekevä.

Kts. Jes 9:1-6.

Tapaamme sanan "kanna" jo kymmenen käskyn tekstissä:

Minä olen Herra (Anochi Jehovah), sinun Jumalasi (Eloheiha), joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia (elohim) minun rinnallani. Älä tee itsellesi Jumalan kuvaa (fesel: epäjumalaa), äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaissa, äläkä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Äläkä kumarra niitä, sillä minä, Herra (anohi Jehovah), sinun Jumalasi (Eloheiha), olen kiivas Jumala (El kanna), joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen polveen ja neljänteen polveen niille, jotka minua vihaavat, mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. (2.Moos 20:2-6)

Kun tunnemme Jumalan nimen "Kanna", on meidän helpompi ymmärtää Jumalan vanhurskautta. Jumala itse on täydellinen Totuudessa ja Rakkaudessa, ja hän odottaa sitä myös muilta. Jumala ei ole pelkkä tuomari, hän korvaa vahinkoja ja antaa anteeksi omaan laskuunsa pitääkseen vanhurskautta voimassa, kuitenkin siten, että aina oikeudenmukaisuus säilyy.

Sen, joka haluaa kulkea yhtä matkaa Jumalan askelissa, on pidättäydyttävä vääristä yhteyksistä:

Kavahda, ettet tee liittoa sen maan asukasten kanssa, johon tulet, etteivät he tulisi teidän keskuudessanne ansaksi, vaan kukistakaa heidän patsaansa ja hakatkaa maahan heidän asera-karsikkonsa. Älä kumarra muuta jumalaa (hebr.: el); sillä Herra on nimeltänsä Kiivas (hebr.: ki Jehovah Kanna shmoo), hän on kiivas Jumala (hebr.: El Kanna hu).

2.Moos 34:12-14.

Kansojen jumalien patsaita ja Asera-karsikoita koskeva ohje velvoittaa myös Uuden Liiton kansaa tekemään tyhjäksi vihollisen hankkeet ja kukistamaan Saatanan linnoitukset, kts. 2.Kor 10:4.

Jhvh nissi - Jumala on lippuni.

Egyptin sotavoimat oli juuri tuhottu, kun Eesaun pojanpoika Amalek käy mittelemään voimiaan Vapautetun Israelin joukkoja vastaan. Joosua (hebr.: Jeshua) johtaa Israelin joukkoja. Mooses, Aaron ja Huur seuraavat taistelua vuorelta. Mooseksella on sauvansa, hän pitää käsiään ylhäällä siunausasennossa. Niinkauan, kun Mooseksen kädet ovat ylhäällä, on Israel voitolla. Kun Mooses väsyy, Aaron ja Huur kannattavat Mooseksen käsiä. Taistelu kestää koko päivän. Amalekilaiset voitetaan "miekan terällä".

Herra sanoo Moosekselle: "Kirjoita tämä kirjaan muistoksi ja teroita se Joosuan mieleen: Minä pyyhin pois amalekilaisten muiston taivaan alta". Taistelun jälkeen Mooses pystyttää alttarin, ja panee sen nimeksi "Jehovah nissi", Herra on minun lippuni. Kts. 2.Moos 17:1-16.

Jehovah on näkymätön lippu. Silti koko maailma tietää, että Jumala sotii kansansa puolesta. Jumalaa ei voi voittaa. Jumala on Rakkaus, Rakkautta vastaan taisteleva voi vain hävitä. Jumala on sankari, jota hänen rakkaansa palvelevat. Hänen rakkaansa sanovat:

Hän on vienyt minut viinimajaan; rakkaus on hänen lippunsa minun ylläni.

Korkea Veisu 2:4.

Rakkaus yhdistää. Jumalan kansa on yksi. Jumala on yksi.

Lippu on itsenäisen kansan symboli. Amalekilaiset olivat ensimmäiset, jotka yrittivät tuhota Vapautetun Israelin itsenäisyyden. Mooses ymmärsi, että vastaavia yrityksiä oli tulossa lisää. Hän sanoo: "Minä nostan käteni Herran istuinta kohden: Herra sotii amalekilaisia sukupolvesta sukupolveen".

Vapautus Egyptistä tuli lahjana, Amalekia vastaan Israel joutui puolustautumaan miekka kädessään. Taistelu amalekilaisia kesti vuosisatoja. Amalekilaiset tulivat Israelin ensimmäisen kuninkaan Saulin kohtaloksi. Viimeiset amalekilaiset hävitettiin kuningas Hiskian aikana.

Jumala ei sallinut Israelin sooloilevan sodankäyntiasioissa. Israelin oli tiedettävä, milloin Herra oli heidän kanssaan. Herra itse on lippu. Kun hän määräsi Israelin sotaan, hän antoi voiton. Kaikki muu sodankäynti oli tappiollista. Vanhan Liiton sodat ovat opetusta Uuden Liiton kansalle siitä, että meillä ei ole mahdollisuutta voittaa vastustajaa tai edes omia pahoja taipumuksiamme ilman Herran apua, ja siitä, että Herran Jeesuksen nimessä me olemme jo voittaneet kaikki taistelumme, riittää, kun pysymme hänessä. Kysymys on hyvin yksinkertaisesta asiasta. Kun luovutamme taistelun tietoisesti ja julkisesti hänelle, hän voittaa. Hän puolustaa kunniaansa siinä, että hän turvaa voiton niille, jotka häneen turvaavat.

Jhvh mekaddishkem – Jhvh, joka tekee pyhäksi, Jumala, joka pyhittää teidät

Jumala on pyhä. Ihmisen on tullakseen pyhäksi omistauduttava Jumalalle. Tämä omistautuminen on tahdon ratkaisu, kenestäkään ei tule pyhää vastoin tahtoaan. Mutta tahto pyhittyä ei yksin riitä, vain Jumala voi pyhittää ihmisen. Pyhitykseen tarvitaan sekä Pyhän Jumalan että ihmisen suostumus. Kun ihminen suostuu Jumalan tarjoamaan liittoon, voidaan puhua pyhityksestä. Ihmisen omat yritykset pyhittyä kun johtavat aina vain säälittäviin tuloksiin.

Jumala tarjosi Israelille liittoa Refidimissä kohta Egyptistä lähdön jälkeen. Herra sanoi Moosekselle:

Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni. Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni kaikkea muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa. Sano nämä sanat israelilaisille". Kts. 2.Moos 19:4-6.

Israel suostui liittoon ja sen ehtoihin ja liiton merkiksi asetettiin sapatin vietto – joka seitsemäs päivä oli pyhitetty Herralle. Kun Israel oli saanut liiton ehdot – lain taulut – Herra vielä muistuttaa kansaa liiton tarkoituksesta:

Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät (hebr.: Jhvh mekaddishkem). Kts. 2.Moos 31:13.

Jhvh rafa - Jhvh parantaa, Parantava Jumala

Suurin erämaassa Israelilla ei ollut juomavettä kolmeen päivään. Kun he tulivat Meribaan, he löysivät vettä, mutta se oli karvasta, juotavaksi kelvotonta. Herra näytti Moosekselle puun. Mooses ymmärsi neuvon ja heitti puun veteen. Vesi muuttui makeaksi. Tapahtuma on profeetallinen – meidän tulee ymmärtää, että Herralla on puu, joka tekee meidän katkerat vetemme juomakelpoisiksi.

Jos kuuntelemalla kuuntelet Herran Jumalasi ääntä ja teet sitä, mikä hänen silmissään on oikein ja kallistat korvasi hänen käskyilleen ja pidät kaikki hänen lakinsa, niin minä en pane yhtäkään niistä taudeista, jotka olen pannut egyptiläisten kärsittäväksi, sinun kärsittäväksi, sillä minä Herra olen sinun parantajasi (ki ani, Jehovah, rofekaa). Kts. 2.Moos 15:26.

Jumala lupasi kansalleen terveen elämän, mutta ehtona oli hänen käskyjensä noudattaminen. Tämän lisäksi Herra on parantaja myös sille, joka on rikkonut hänen käskynsä. Rikkomalla Jumalan käskyn ihminen on kääntänyt selkänsä Jumalalle, ja halutessaan parantua, hän joutuu kääntymään oikein päin. Hänen on etsittävä Jumala tai hänen edustajansa, jolle Jumala on antanut parantamisen lahjan.

Parantamisen lahja on yleisempi kuin mitä tavallisesti luullaan. Se on kaikkien uskovien yhteistä omaisuutta, kts. Mark 16:18. Jokaisella uskovalla on oikeus ja velvollisuus panna kätensä sairaan päälle, ja pyytää Jumalalta sairaan paranemista. Tätä lahjaa käytetään kuitenkin harvoin, sillä enemmistö uskovista on alistunut kirkkoja ja lahkoja johtavien vihollisten valtaan. Kirkko- ja lahkoherrat eivät anna uskovien toimia järjestöjensä puitteissa ja lahja jää käyttämättä.

Uuden Testamentin puolella löydämme sanan "Jehovah rafa" Juudaan kirjeestä kreikkalaisena käännöksenä "Theos sotiri imon", kts. Juuda :24. Jeesuksen nimi tarkoittaa pelastajaa. Hän on Jumala, meidän pelastajamme. Hän pelastaa, eheyttää ja parantaa yhä vieläkin.

Jhvh roe - Jhvh paimentaa, johdattaa, Jumala on minun paimeneni

Jumalan johdatus on ihmeellisimpiä asioita, mitä ihminen voi kokea. Jumala on ennakolta valmistanut tiet ja polut, joita pitkin hän kuljettaa jokaista lastansa, jokaista henkilökohtaisesti. Vaeltaminen Jumalan ennalta valmistamissa teoissa on ehdollista, meidän on itse tehtävä valintamme sen puolesta, että kuljemme hänen johdossaan. Jumalan puolelta kaikki on valmiina, kts. Ef 2:10:

Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

Psalmissa 23 Jumalan johdatuksessa vaeltava ihminen kuvaa olotilaansa näin:

Herra on minun paimeneni (Jhvh roe), ei minulta mitään hyvää puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Jhvh shalom - Jumala on rauha

Jumalan ominaisuudet paljastuvat ihmiselle vain vähitellen. Sama näkyy myös Raamatussa. Vasta Tuomarien kirjassa tapaamme henkilön, joka toteaa Jumalasta: "Jehovah Shalom", Jumala on Rauha.

Kun ihminen joutui synnin takia lähtemään Jumalan puutarhasta, hän joutui Jumalan ulkopuolisten voimien riepoteltavaksi. Hädän hetkellä ihminen kuitenkin etsii rauhaa, kuka mitenkin. Ihmiset kysyvät myös, miksi kaikkivaltias Jumala ei käytä valtaansa ja pakota ihmisiä rauhaan. Rauhaan pakottaminen on kyllä mahdollista, mutta se johtaisi kaikkien ihmisten tuhoon. Kaikki ihmiset ovat luopuneet Jumalasta. Jos Jumala rankaisisi kaikkia pahoja ihmisiä, hän tappaisi kaikki. Ketään ei jäisi eloon. Se olisi tietysti eräänlainen rauha sekin, mutta ei sellainen rauha, jota Jumala haluaa. Hän on järjestänyt tien rauhaan. Se tie on tie takaisin hänen yhteyteensä, Luvattuun Maahan.

Amalekilaiset ja midianilaiset pyrkivät estämään Israelin pääsyä Luvattuun maahan. He olivatkin onnistuneet pyrkimyksissään suhteellisen hyvin. Gideonin aikana noin vuonna 1200 eKr. Israel asui Israelissa, mutta oli täysin vihollisen armoilla. Syykin oli selvillä, Israel oli jättänyt noudattamatta Jumalan kanssa tekemänsä liiton ehtoja, ja niin Jumalakin oli antanut vihollisen mellastaa Israelin keskuudessa tuhoa ja murhetta tuottaen. Mutta Liiton Jumala salli vihollisen toimia vain sen verran, kun asiaa koskevan opetuksen selvennykseksi oli tarpeellista. Senjälkeen hän lähetti edustajansa Manassen heimoon kuuluvan Gideonin luo. Gideon oli viinikuurnassa puimassa vähäistä vehnäsatoa, kun Herra ilmestyi hänelle ja käski Gideonin vapauttaa Israelin Midianin kourista. Voimia vapaussodan käymiseen Gideonilla ei ollut, mutta niitä ei kysyttykään, sillä Herra lupasi olla hänen kanssaan. Kun Gideon viimein tajusi keskustelleensa Jumalan kanssa, hän pelästyi. Gideonilla oli säilynyt alkeellinen Jumalan tunto, Herran pelko. Mutta Herra sanoo hänelle: "Rauha sinulle, et sinä kuole". Silloin Gideon rakensi siihen paikkaan Herralle alttarin ja pani sen nimeksi "Jhvh Shalom", Herra on rauha. Kts. Tuom 6:1-24.

Israelissa oli vahva sisäinen oppositio, joka vastusti kaikkea Jumalan toimintaa. Tätä sai kokea myös Gideon, joka saattoi Israelin rauhaan vihollisiltaan kymmeniksi vuosiksi. Kts. Tuom 6:24-9:57. Kun yli tuhat vuotta myöhemmin Rauhan Ruhtinas saapui Jerusalemiin, hänet naulittiin ristille. Siksi Jerusalem on rauhaton.

Jumala on luvannut pysyvän rauhan omilleen. Jesaja ennustaa rauhan koittavan Rauhan Ruhtinaan hallitessa, kts. Jes. 6:1-6. Joka on päässyt kokemaan Jumalan Hengen vaikutuksia omassa elämässään, tietää omasta kokemuksestaan sanoa, että ennustus on toteutunut hänen kohdallaan.

Jhvh shavaot - Palvelevien voimien Jumala

Sana "shevaot" - palveluskunta, armeija, joukot - on monikkomuoto sanasta sheva, palvelu, palveleva joukko. Jumalan käytettävissä ovat kaikki hänen taivaalliset palvelijansa. Jumala on palvelevien joukkojensa herra, josta syystä hänen palvelijansa kutsuvat häntä nimellä Jehovah Shavaot - Palvelevien joukkojen Jumala. Jumalan palvelijat toimittavat mitä erilaisimpia toimeksiantoja; Jehovah Shavaot mielletään myöskin (Jumalan) sotajoukkojen Jumalaksi.

Ensimmäinen Raamatun henkilö, jonka suusta tapaamme sanan Jehovah Shavaot (Voimien Jumala) on lapseton vaimo Hanna, jota hänen miehensä toinen vaimo kiusasi. Kun Hanna, hänen miehensä Elkana ja kilpailijattarensa Peninna olivat Siilossa rukoilemassa, Hanna sanoi:

Herra Sebaot (hebr.: Jehovah Shavaot), jos sinä katsot palvelijattaresi kurjuutta, muistat minua, etkä unhota palvelijatartasi, vaan annat palvelijattarellesi miehisen perillisen, niin minä annan hänet Herralle koko hänen elinajaksensa, eikä partaveitsi ole koskettava hänen päätänsä". Kts. 1.Sam 1:1-11.

Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, ei myöskään sille, joka uskoo. Hanna ei epäile Jumalan kykyjä, mutta hän ei tiedä, onko Jumala halukas antamaan hänelle poikalapsen, siksi hän esittää asiansa jos-lauseessa. Herra ei unohtanut palvelijatartaan ja Hanna sai pyytämänsä lapsen. Lapsesta tuli yksi maailmanhistorian suuria vaikuttajia.

Kun turvaudutaan Jumalan apuun, on pidettävä mielessä muutamia pelisääntöjä. Kun vaikeudet ovat seurausta omista synneistä, on ensin tuomittava synti, pyydettävä anteeksi sitä, ja vasta senjälkeen pyydettävä korjausta synnin aiheuttamiin tuhoihin. Mutta sitten, kun oma peli on puhdas, Jumala auttaa, olipa tilanne kuinka epätoivoisen tuntuinen tahansa. Eikä Jumalan voima ei tarvitse ollenkaan ihmisen omia voimia. Jumala iloitsee, kun häneen luotetaan, ja vihastuu, kun häneen ei luoteta.

Israelin ensimmäisen kuninkaan aikana noin vuonna 1000 eKr. Israel oli vajonnut moraaliseen rappioon, josta syystä Jumala salli filistealaisten pahanteot Israelissa. Valtansa tunnossa vihollinen käy herjaamaan jopa Israelin Jumalaa, mutta se on virhetikki. Daavid ymmärtää, että nimeään Jumala ei anna herjata. Daavid ryhtyy taisteluun filistealaista Goljatia vastaan tietäen, että Herra itse puolustaa kunniaansa. Kuultuaan Goljatin herjaukset Daavid sanoo:

Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt. Tänä päivänä Herra antaa sinut minun käsiini, ja minä surmaan sinut, katkaisen sinulta pään ja annan filistealaisten sotajoukon ruumiit tänä päivänä taivaan linnuille ja metsän pedoille; ja kaikki maat tulevat tietämään, että Israelilla on Jumala. Ja koko tämä suuri joukko tulee tietämään, ettei Herra anna voittoa miekan eikä keihään voimalla; sillä sota on Herran, ja hän antaa teidät meidän käsiimme. (Kts. 1.Sam 17:42-47).

Jhvh tsidkeinu - Jumala on vanhurskautemme.

Vanhan Liiton kansa ei koskaan saavuttanut täydellisyyttä. Alituiset synnit vihoittivat Jumalan ja Jumalan kansa turhaantui koko Jumalan palvelemiseen. Harvat edes yrittivät elää Jumalan lakien mukaan. Jumalan vaatima oikeamielisyys oli ihmiselle tavoittamaton. Edes Liiton monet uhrit eivät tilannetta korjanneet. Vääryyden teko jatkui kaikissa mahdollisissa muodoissaan. Monet kysyivät suoraan Herralta: "Kuinka voi ihminen olla vanhurskas?" Miksi ihmisen oli yritettävä elää oikeudenmukaisesti, jos hän ei siihen kerran pystynyt?

Lain kautta Jumala valmisti ihmisen vastaanottamaan lahjana sen, mihin se itse ei olisi pystynyt. Liiton osapuolena Herralla oli oikeus maksaa meidän velkamme. Hän oli tulossa meidän vanhurskaudeksemme. Ennakkoilmoituksen tästä me löydämme Jeremian kirjasta:

Katso päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: "Herra on meidän vanhurskautemme (Jehovah Tsidkeinu)". (Kts. Jer 23:5-6).

Immanuel – Meidän kanssamme Jumala

Läpi Raamatun toistuvat Jumalan sanat: "Älä pelkää… Minä olen sinun kanssasi". Jumalan läsnäolo on tae siitä, että hanke onnistuu. Kun Jumala antaa tehtävän, hän lähtee itse mukaan. Mooses, Gideon, Maria ja monet muut ovat saaneet kuulla nämä sanat, ja heidän tehtävänsä Jumalan suunnitelmissa on toteutunut ilman inhimillisiä edellytyksiä.

Jumalan lupausta olla ihmisen kanssa on tavallisesti aliarvioitu. Kun usko on puuttunut Jumalan voimaan, on monta hyvää hanketta jätetty toteuttamatta, tai kun toteutusta on yritetty inhimillisin keinoin, on tuloksena ollut itku ja parku. Jeesus varoittaa inhimillisistä yrityksistä sanoen: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä".

Jumala valitsee paikan, jossa hän ilmestyy, missä hän asuu. Israelin keskellä Jumala asui ensin ilmestysmajassa, sitten Jerusalemin temppelissä. Hesekiel joutui näkemään senkin, kun Jumalan Henki poistui Jerusalemin temppelistä. Neljäänsataan vuoteen Jumala ei asunut kansansa keskuudessa, ennen kuin tuli hän, josta Jesaja ennustaa:

Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän. (Kts. Jes 7:14-15).

Jesaja kertoi muutakin - myös sen, että Immanuel hyljätään ja tulee valkeudeksi kansalle, "joka pimeydessä vaeltaa", kunnes väkivaltaisten valta kukistetaan.

Koska tämä kansa halveksii Siiloan hiljaa virtaavia vesiä …

Herra antaa tulla heidän ylitsensä virran vedet valtavat…

Ja levittäen siipensä se täyttää ylt’ympäri sinun maasi, Immanuel. Riehukaa kansat, kuitenkin kukistutte; sonnustautukaa, kuitenkin kukistutte. Pitäkää neuvoa: se raukeaa, sopikaa sopimus: ei se pysy. Sillä Jumala on meidän kanssamme. (Kts. Jes 8:5-10).

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä. (Jes 9:1-6).

Sana Immanuel esiintyy Raamatussa vain muutaman kerran. Matteuksen evankeliumi (1:18-25) kertoo Joosefin unesta, jossa Herra kertoo hänelle Jesajan ennustuksista:

Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Kts. Matt 1:22-23.

Jeesuksen teot puhuvat puolestaan. Raamatun neljä evankeliumikirjaa kertovat siitä, mitä Jeesus teki ja opetti kolme ja puoli vuotta kestäneen julkisen toimintansa aikana, ennen kuin kateelliset uskonnolliset johtajat saivat hänet tapettavaksi ristille roomalaiseen tapaan.

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Jumala tuli keskellemme Pyhän Hengen muodossa. Ihminen uudistui niin, että Jumala on taas kanssamme; nyt hän asuu niiden sydämissä, jotka Jeesuksen sanojen mukaan täyttävät seuraavat ehdot:

Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. (Kts. Joh. 14:23).

Jhvh Shamma - Jumala on siellä

Ilmestyksen Jumala oli ilmestynyt Israelille satojen vuosien ajan eri tavoin, sekä yksityisesti että koko yhteisön edessä pilvessä, tulipatsaassa, ilmestysmajassa ja myöhemmin temppelissä, kunnes noin 600 vuotta ennen Kristuksen syntymää Hesekiel näkee, kuinka Jumalan Henki poistuu Jerusalemin temppelistä:

Sitten kerubit nostivat siipensä ja pyörät samalla kuin ne, ja Israelin Jumalan kirkkaus oli heidän yläpuolellansa; ja Herran kirkkaus kohosi ylös, pois kaupungin keskeltä, ja asettui vuorelle, joka on itään päin kaupungista. Mutta Henki nosti ja vei minut Kaldeaan pakkosiirtolaisten tykö, näyssä, Jumalan Hengen voimalla; ja näky, jonka olin nähnyt, katosi minulta. (Hes 11:22-24)

Noin kaksisataa vuotta Hesekielin ja Jeremian jälkeen Malakia, Vanhan Liiton viimeinen profeetta, ennustaa Herran tulevan takaisin temppeliinsä:

Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni, ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot. Mutta kuka kestää … (Kts. Mal 3:1-2).

Juutalaiset olivat rakentaneet babylonialaisten hävittämän temppelin paikalle vaatimattoman pyhäkön, mutta Herra saapui vasta satojen vuosien kuluttua temppeliinsä. Häntä oli vastaanottamassa pari profeettaa, Simeon ja Hanna. Suuri enemmistö kansasta kuitenkin torjui Herran, joka lopulta sanoi: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet". Jeesus poistui Pyhäköstä, kts. Matt 24:1, jonka jälkeen hänet tapettiin.

Ylösnousemuksensa jälkeen Herra puhdistaa asuinsijakseen ihmissydämet ja ilmestyy nyt kansansa keskuudessa.

Kun kaikki katoavainen on uudistettu ja taivaalliset puhdistettu, asuu Jumala kansansa keskuudessa, asumuksessa, jonka nimi on "Jhvh Shamma", Jumala on siellä:

Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton – se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa – istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti. Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä (oik.: Minun asumukseni nimi on oleva Jhvh shamma - Jumala on siellä) ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti. (Kts. Hes 37:26-28).

Hesekielin kirjan viimeiset sanat ovat "Herra on täällä" - Jehovah Shamma, Kts. Hes 48:35. Kansakunnat rakentavat kaupungin ja kutsuvat sitä nimellä "Herran kaupunki" ja "Israelin Pyhän Siioniksi", kts. Jes 60:1-22.

Kun kaikki katoava viimein katoaa, laskeutuu Jumalan Uusi Jerusalem, se, joka ei ole käsin tehty, ihmisten keskelle:

Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa… (Kts. Ilm 21:1-3).

LAKI

Jokaisella kuninkaalla on lakinsa. Lakien noudattamatta jättämistä sanotaan yleisesti rikoksiksi ja erityisesti Jumalan lain rikkomista sanotaan synniksi.

Jumala antoi lakinsa Vanhan Liiton Israelille Mooseksen kautta noin 500 vuotta jälkeen Aabrahamin kuoleman. Jumala oli juuri johtanut Israelin pois Egyptistä, ja nyt Israel oli matkalla luvattuun maahan. Israelilaiset olivat juuri ottaneet käyttöön kirjainkirjoituksen, foinikian, kreikan ja latinan kirjaimiston äidin, ja pystyivät esittämään asiansa kirjallisesti. Nyt näistä tapahtumista on kulunut noin 3500 vuotta, mutta mitään muuta Mooseksen lakiin verrattavaa lakia ei yksikään pakanakansa (ei-juutalainen kansa) ole koskaan pystynyt laatimaan. Jumalan laki on ainut oikeudenmukainen ja täydellinen laki. Muut lait ovat joko enemmän tai vähemmän laittomuuksia.

Tavallisesti Mooseksen Jumalalta saamasta laista erotetaan "kymmenen käskysanaa", kts. 5.Ms 4:13, omaksi kokonaisuudekseen. Niistä ensimmäinen, "Minä olen sinun Jumalasi" osoittaa, että Jumala ilmoittaa itsensä. Jumalaa ei tehty, eikä löydetty. Hän tuli ja löysi kadotetun ihmisen, ja ryhtyi johtamaan häntä Luvattuun maahan, takaisin yhteyteensä.

Ensimmäinen käsky sisältää kuningasajatuksen siitä, että minun perustuslakini ja johdattajani on Rakkaus, Totuus ja Elämä. Sama esiintyy muualla laissa muodossa:

Kuule Israel! Herra, meidän Jumalamme on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi, (5.Moos 6:4-5).

Ero muiden kansojen ihanteisiin ja johtajiin oli valtava silloin, niinkuin nytkin.

Huolimatta siitä, että itse menettelet oikein, sinua saatetaan loukata. Miten reagoit? Jumala määrää näin:

Älä kosta, äläkä pidä vihaa kansasi lapsia kohtaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra, (3.Moos 19:18).

Ylläesitetyillä kahdella käskyllä on yhteinen nimi "Kuninkaallinen käsky". "Kuninkaallisen käskyn" abstraktiotaso on korkea. Se ei sisällä yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten elämän eri tilanteissa on meneteltävä. Tätä rakkauden käskyä tulee soveltaa tilanteen mukaan. Ellei niin tehdä, se muuttuu uskonnoksi, joka on kyllä ylevää, mutta hyödytöntä. Eräänä iltana Porissa pyysi pultsari minulta muutamaa markkaa. En antanut - miksi hän olisi ostanut tenua minun rahoillani ja menettänyt näkönsä? Ehdotin pullakahvia, joka kelpasi vasta, kun olimme kävelleet kaupungilla muutaman tunnin. Raamattu ei anna määräystä siitä, pitääkö pultsarille antaa rahaa vai ei, mutta Herran Henki opettaa uskovaa soveltamaan rakkauden käskyä oikein joka tilanteessa.

Abstraktiotasoltaan alempia, yksityiskohtaisempia, mutta silti Kuninkaallisen käskyn kanssa yhtäpitäviä ovat Kymmenen käskyä. Kun seuraavassa tarkastelemme niitä, on kuitenkin muistettava, että Vanhan Liiton kivitauluihin kirjoitetut käskyt eivät ole Uuden Liiton käskyjä, niitä on paremminkin pidettävä viimeisenä varoituksena ennen Jumalan Valtakunnan rajaa, kivisinä rajamerkkeinä.

Mooseksen lain rankaisukäytäntöä "silmä silmästä ja hammas hampaasta" sanotaan ankaraksi, ja minullakin oli pikkupoikana sellainen luulo. Kunnes sitten kerran Suomen Turussa ajoin autoa, ja jouduin pysähtymään liikennevaloihin. Valo vaihtui vihreäksi, ja minä myöhästyin lähdössä noin kaksi sekuntia. Takanani oli auto, jolle aiheutin siten myös noin kahden sekunnin viivästymisen. Vahingonkärsineen auton kuljettaja suuttui silmittömästi, kaahasi rinnalle ja kiilasi minut sivuun. Onneksi sillä kohtaa tietä oli oikealle kääntyvien kaista, eikä tarvinnut ajaa ulos tieltä. Myöhemmin arvioin rikoksen ja mahdollisen rangaistuksen kertoimia. Jos vahingonkärsinyt kuljettaja menetti palkkatuloina 2 sekunnin palkan, todennäköisesti alle 100 markan tuntipalkasta, koska hänen kärrynsä oli ruosteinen pikkufiatti, niin tuottamukseni hinnaksi olisi näin arvioituna tullut alle 3 penniä, josta suivaantunut kostaja pyrki tekemään minulle parin tuhannen markan peltivahinkoa. Kostokerroin olisi silloin ollut 0,03 mk : 2000 mk, eli luokkaa 60000. Siihen verrattuna Mooseksen laki on todella hellä rikoksentekijää kohtaan. Ongelma lieneekin siinä, että se on oikea, eikä anna lupaa silmittömiin rangaistuksiin ja perusteettomiin tuomioihin.

Kymmenen käskyä käsittelevät ihmiselon ydinkysymyksiä. Jos ymmärtäisimme, kuinka paljon murhetta näiden käskyjen rikkominen on ihmisille tuottanut, saattaisimme myös arvostaa sitä apua, jota Jumala meille tarjoaa. Kaikki käskyt eivät ole kieltoja. Ensimmäinen käsky osoittaa, mitä on tehtävä, ja miten. Sen kanssa samankaltainen toimeksianto sisältyy viidenteen käskyyn. Muut kahdeksan käskyä ovat kieltoja.

Israelin myöhempi historia osoittaa, että Israel oli varsin kaukana jopa Jumalan asettamista alarajoista. Siitä huolimatta Jeesus, Israelin Kuningas, Uuden Liiton perustaja, Gennesaretin rannalla pitämässään linjapuheessa vielä rajusti kohotti Lain vaatimuksia. Se olisi täysin käsittämätöntä, ellemme tietäisi, että Jeesus myös täytti Lain, ja naulitsi sen kanssaan ristille.

Lain paikka ihmisen uudistamisessa

Jumalan puutarhasta karkoitettu ihminen on luonnonlakien alainen. Otsansa hiessä tai vaivaa nähden hän syö leipänsä. Luonnonlakien alle alistetun ihmisen toimet ovat luonnollisia (kr.: fysikos) tai perverssejä (kr. para fysin). Hengellistä elämää hän ei tunne eikä voi sitä ymmärtää, sillä hän on luonnonvoimien alainen. Ymmärtämättömyyttään hän voi jopa jumaloida näitä alkeisvoimia (kr.: stihoi), joiden alle hän on alistettu, ja niitä tutkiessaan luulla olevansa korkeakoulussa.

Luonto opettaa itse ihmistä. Liian suuri perunasäkki selässä saattaa aiheuttaa selkävian. Mooseksen laki on osa tätä alkeiskoulutusta. Mooses korostaa vastuuta. Ihmisen on pystyttävä vastaamaan teoistaan Jumalalle. Laki on mitta, jolla ihminen voi mitata itsensä Jumalan mittapuulla. Lain avulla ihminen voi tutkia itseään. Rehellinen tutkija huomaa pian, että hän täytä edes alkeiskoulutuksen koulutustavoitteita.

Luonnonvoimien tutkiminen ja Mooseksen laki ovat alkeisopetusta. Paavali kirjoittaa galatalaisille:

Niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra; vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen Isän määräämään aikaan asti. Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien (stihoi) alle. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa "Abba, Isä". Kts. Gal 4:1-6

Henki on pedagogi, jonka johdossa lunastetut opiskelevat Taivaan Valtakunnan pelisääntöjä, selvästi tietoisena siitä, että "Käskyn päämäärä on rakkaus", (kts. 1.Tim 1:10).

DEKALOGIN ENSIMMÄINEN KÄSKY: JUMALA

Minä olen Herra, sinun Jumalasi (Anohi Jehovah Eloheiha), joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä (mi-beit ebedim). Älä pidä muita jumalia (elohim) minun rinnallani (2.Moos 20:2-3).

Jumala on. Kaikki valta kuuluu Jumalalle. Ihminen kuuluu Jumalalle. Me jotka tunnustamme tämän vallan olemme Jumalan kansa. Ihminen, joka tätä valtaa ei tunnusta, koettaa pystyttää omia auktoriteettejaan siinä koskaan onnistumatta. Totuudelle, Rakkaudelle ja Elämälle ei ole vaihtoehtoja.

Jumala on ainut realiteetti. Vain Hän voi sanoa perustellusti "Minä olen". Rakkaus, Totuus ja Elämä on ylin auktoriteettimme, menettelytapaohjeemme ja päämäärämme kaikissa pyrkimyksissämme. Perustuslakimme on Rakkaus, Elämä ja Totuus. Hän on poliittinen linjamme, talousohjelmamme ja taistelustrategiamme. Kunnia Jumalalle.

Jumalan toimenkuva

Suomen kielen sana "jumala" on yleisnimi, joka ei sano mitään sille, joka Jumalaa ei tunne. Se ei haittaa, tietoa voidaan toki kasvattaa. Yleisnimi on kuitenkin tarpeen silloin, kun asiaa lähdetään tutkimaan.

On olemassa asioita, joita ihminen ei hallitse. Aika kuluu, rauta ruostuu, ihmiset syntyvät ja kuolevat. Tunnetut ja tuntemattomat asiat vaativat selityksensä, ja kaikkien selityksien yläpuolella on kysymys siitä, kuka hallitsee niitä asioita, joita ihminen ei hallitse. Sen rinnalle, ja ohikin usein nousee toinen kysymys: Saako ihminen hallita toista ihmistä, ja jos saa, niin millä oikeutuksella? Kuka on ihmisen Jumala?

Ihmiselle tulee heti ongelmia, jollei hän ymmärrä, että hän itse ei ole korkein instanssi. Ihminen toimii vain Korkeimman instanssin määräämissä ja luomissa olosuhteissa. Ihminen ei ole Jumala. Ihmisen on kuitenkin päätettävä, kuka on hänen jumalansa, onko se raha, puolue, vietti, kaveriporukka tai joku muu idoli, vai etsiikö hän jotakin parempaa. Kuka johtaa ihmistä? Ja kenellä on siihen oikeus, vai onko kenelläkään?

Kaikki tunnetut kulttuurit ovat luoneet omia maailmanselityksiään asioista, joiden yksityiskohtia he eivät ole tunteneet. Suomenkielen sana Jumala on perua yhdestä tällaisesta maailmanselityksestä. Muodossa tai toisessa sama sana tunnetaan useimpien pohjoisen Euroopan ja Aasian havumetsävyöhykkeen kansojen keskuudessa. Marin kielen Jumo, burjaattien Juma ja suomen Jumala kertovat, että tuhansia vuosia sitten näiden ihmisten esi-isät ymmärsivät, että lopultakin sama alkutekijä saa omenan putoamaan puusta, kukat puhkeamaan kukkaan ja sudetkin huolehtimaan pennuistaan. Primitiivisinä pidetyillä alkuperäiskansoilla ei ollut edes kuningasta, vaan he uskoivat, että Se Herra, joka loi taivaat ja maan, johtaa myös heidän kansaansa, yksityiskohtia myöten.

Israelilaiset menivät tässä vieläkin pitemmälle. He uskoivat, että se, joka loi taivaat ja maat, johtaa myös heidän kansaansa, aivan yksityiskohtia myöten. Israelilaisesta valtajärjestelmästä puuttui kuningas, koska Jumala hallitsi Israelia. Paitsi kuningas, Jumala oli myös tuomari. Jumala antoi lait. Jumalan rooli kansansa keskuudessa oli määrätty Mooseksen laissa, "toorassa". Jumala oli ylin tuomari ja ylin pappi. Hänen käsissään olivat kaikki vallan haarat: oikeuslaitos, poliittinen valta ja uskonnollinen järjestys. Hän oli myös lainantaja ja oikeudenmukaisuuden takuumies. Tämän lisäksi hän omisti kaiken. Hän oli myös kaiken sen alku, joka oli, on tai joskus tulee olemaan.

Kuninkaan tapaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin näkymätön Jumala johti kansaansa, puhui hänelle mieluisten ihmisten kanssa ihmisten tavalla, kuunteli heidän puheitaan, ja vastasi hänelle esitettyihin kysymyksiin ja pyyntöihin. Epäselvistä asioissa Jumala suostui antamaan selvityksiä ja todistuksia, ikäänkuin hänellä olisi ollut siihen joku velvoite.

Jumalan asioidenhallinta ei rajoittunut ihmisiin. Israelin jälkeläiset ymmärsivät, että Jumala hallitsi myös luontoa ja luonnonvoimia. Jumala hallitsi myös kaikkea näkymätöntä maailmaa, jota kutsuttiin yleisnimellä henkivallat.

Israel ei suinkaan ollut täysin yksimielinen Jumalan asioidenhallinnasta. Osa kansasta tahtoi kuninkaan, koska "muillakin on sellainen", ja Jumala suostui. Viimeinen kuningas, Jeesus, kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä, että Jumala johtaa kaikkia asioita niin kellontarkasti, ettei edes hiuskarva putoa ihmisen päästä Jumalan sitä sallimatta.

Biologinen ihminen ei tunne Jumalaa. Vaikka ihminen uskoisi, että Jumala on, se ei häntä auta. Hän keksii siis jumalansa itse. Tyypillisiä keksittyjä jumalia ovat kreikkalaisen jumalaistaruston jumalat Zeus, Afrodite, ym., tai egyptiläiset Ammon Re, intialaiset Shiva, ym., norjalaisten Odin, sosialistien Pääoma, Ankkalinnan Raha, saksalaisten järjestelmät ja Brysselin direktiivit. Keksijän ymmärryksen varassa on, miten paljon keksintö muistuttaa ominaisuuksiltaan oikeaa Jumalaa.

Keksittyjen jumalien aika alkaa olla ohi. Vain kaksi kilpailijaa on jäljellä kilpailemassa siitä, kuka on ihmisen Herra. Joko ihminen ratkaisee itse ongelmansa, tai ottaa vastaan Jumalan avun. Pyrkimys ratkaista ongelmansa itse on aivan kiitettävä, mutta ei reaalinen. Ihminen voi ratkaista vain itse asettamiaan kysymyksiä, Jumalan asettamaan kysymykseen ihmisellä ei ole vastausta.

Siinä tapauksessa, että ihminen päättäisi ryhtyä itsensä korkeimmaksi auktoriteetiksi, on seuraavaksi kysyttävä: kuka meistä? Jos jokainen tekee sitä, mitä parhaaksi näkee, olisi tuloksena anarkia, mutta jos jokainen tekee sitä, mitä kollektiivisesti päätetään (tai mitä puolue päättää tai mitä diktaattori päättää tai mitä tietokoneohjelma arpoo), on tuloksena orjuus. Päätettäväksi jää vain, haluammeko olla ihmisen orjia, vai annammeko Rakkauden ja Totuuden hallita omia ratkaisujamme.

Ihmisen pyrkimys olla itse itsensä herra ei koskaan onnistu. Ihminen on aikansa, paikkansa ja olosuhteittensa vanki. Kehittyipä tekniikka kuinka pitkälle tahansa, jäävät yksityiset rajoitukset aina voimaan. Koetapa vaikka olla yht’aikaa Porvoossa ja Bombayssä, huomaat, mistä puhun. Ihmisen kuvitteellinen riippumattomuus on vain tietämättömyyttä siitä, kuka häntä johtaa. Tietämättömyys on vaarallista. Suurtenkin ihmisyhteisöjen niinsanottu itsenäisyys on usein havaittu olevan sokeaa alistumista saatanallisille voimille.

Jumala ei ole luovuttanut oikeuksiaan ihmiseen, päinvastoin, hän on päättänyt vapauttaa ihmisen orjuudesta. Orjuuttajalla on valta ihmiseen, koska ihminen ei pysty itse kantamaan vastuuta teoistaan. Vapautus orjuudesta on kuitenkin jo olemassa. Me saarnaamme sitä.

Jumalan suunnitelma on edennyt jo pitkälle. Jumala kutsui Abramin ja siunasi hänet, ja hänen siemenensä kautta ovat kaikki kansakunnat tulleet siunatuiksi. Jumalan suunnitelmissa tämä pelastuskausi on vain alkua uusille vaiheille Jumalan armotaloudessa. Yksittäiselle uskovalle Jumalan pelastus on alku iankaikkiselle elämälle.

Isä, Poika ja Pyhä Henki

Siihen aikaan, kun Vanhan Liiton laki annettiin, Jumala oli Israelille heimojumala, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Nyt kansalla oli enää hyvin hatarat käsitykset Jumalastaan. Se, että Aabraham tai Iisak olivat joskus montasataa vuotta sitten tunteneet Jumalansa hyvin, ei enää olisi auttanut ketään, ellei Jumala olisi Israelin esi-isille tehnyt suuria lupauksia. Egyptistä lähdettäessä Israel oli saanut kokea Jumalan voimaa, ja Jumalan oli tullut heille läheisemmäksi. Mutta samalla tämä Jumala oli osoittautunut peljättäväksi. Ne, jotka olivat ryhtyneet vastustamaan Jumalan suunnitelmia, olivat tuhoutuneet kauhealla tavalla. Israel tuskin tunsi Jumalaa isäksi, ja Jumala esitteleekin tässä itsensä paitsi nimellä "minä olen", myös siksi Herraksi, joka vei Israelin pois senhetkisen maailman voimakkaamman valtion otteesta, tuhosi sen kuninkaan ja armeijan.

Jumalan vuorella Hoorebilla Jumala antoi lain. Dekalogin ensimmäiseen käskyyn ei ole kirjoitettu mitään rangaistusta. Se, joka sen rikkoo, on lain rikkoja. Miten lainrikkojaa tulee rangaista, on täsmennetty muualla laissa. Mutta se ei riitä. Rangaistus ei ole sovitus. Rangaistuksella ei tehdä tehtyä tekemättömäksi. Sovitus Mooseksen laissa on vain vertauskuvallinen: uhrataan eläin merkiksi siitä, että jonkun on aina maksettava viimeinen hinta. Kaikissa asioissa ei uhria käytetty. Moneen kertaan Mooseksen kirjoissa toistuvat sanat: "Poista paha Israelista".

Mooseksen laki herätti ennemmin pelkoa kuin turvallisuuden tunnetta. Mutta se oli sen tarkoituskin. Ihmisen oli tunnustettava realiteetit, nähtävä oma syntisyytensä ja tunnustettava se, ennen kuin hänet voitiin jalostaa uudeksi ihmiseksi. Lain kautta ihminen tuli tuntemaan sen, että Jumalan Rakkaus ei ole huoruutta, Jumalan Totuus ei ole valhetta eikä Jumalan Elämä ole kuoleman odottelua.

Jeesuksessa tapaamme ensi silmäykseltä toisenlaisen Jumalan. Hän ei näyttänyt karttavan minkäänlaista synnintekijää. Jeesus ei rankaissut ketään. Jeesus antoi anteeksi syntejä. Jeesus paransi, vapautti ihmisiä fariseusten henkisestä orjuudesta ja opetti. Jeesus johdatti ihmisiä Jumalan luo. Teot, joita Jeesus teki, julistivat Jumalan kunniaa. Lopulta Jeesus antoi itsensä, lunnaiksi monen edestä.

Jeesus teki kaikkensa, ettei kukaan hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Hän kärsi rangaistukset itse. Jeesus sovitti ihmisen Jumalan kanssa. Jumala ei ollut muuttunut, Jumala edelleen vaati ehdotonta kuuliaisuutta niille arvoille, joita hän edustaa. Laki ei ollut muuttunut, Jeesus tiesi sen ja täytti lain.

Edes kuolemanrangaistus ei koskaan sovita ihmisen syntejä. Jumala vaatii Totuutta ja Rakkautta salatuimpaan asti. Jos joku ei ole Totuudessa ja Rakkaudessa täydellinen, hän on lainrikkoja. Rangaistuksen suuruudella tai teon vähäisyydellä on silloin enää vain toisarvoista merkitystä.

Jeesuksen aikana Jumalan kunnia ei ollut alennusmyynnissä. Jeesus täytti lain, kuoli ristillä, ja kaiken lisäksi synnittömänä. Hänen kannettavanaan olivat vain muiden ihmisten syntejä, ei hänen omiaan. Jeesus kärsi rikollisen häpeällisen kuoleman meidän puolestamme. Mutta kun sovitus kerran oli tapahtunut, ihmiselle riitti, että omisti sen uskon kautta omien syntiensä sovitukseksi. Se riitti myös Jumalalle, joka todistukseksi tästä lähetti Henkensä niihin sydämiin, jotka Jeesuksen herruuden tunnustivat.

Jeesuksen jälkeen ihmisen ja Jumalan suhde saattoi alkaa puhtaalta pöydältä, ilman ennakkoehtoja. Laki oli täytetty. Täytetyn, entisen lain tilalle Jeesus antaakin uuden lain: "Rakastakaa toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut". Myös kansalaisuus vaihtuu. Israelin tilalle tulee Jumalan Valtakunta. Kansallisuus on internationaalinen, Jumalan kansa, jota Herra Jeesus johtaa.

Jeesus ei pitänyt melua siitä, kuka hän on. Ystävien keskuudessakin asiasta pyrittiin vaikenemaan. Jeesuksella oli tehtävä. Tehtävän luonne vaati, ettei hän tuominnut edes hävyttömintä solvaajaansa. Myöhemmin, kun tehtävä oli suoritettu, Jeesus palasi Isän luo. Jeesuksella ei enää ole tarvetta ottaa vastaan nöyryyttäviä lausuntoja. Hän on pitkämielinen, mutta ei jätä tuomitsematta niitä, jotka eivät nöyrry pyytämään armoa. Ilmestyskirjassa tapaamme jo Jeesuksen täydessä kirkkaudessaan. Sekä elävät, että kuolleet joutuvat hänen eteensä tuomittaviksi. Isä on antanut pojalle kaiken tuomiovallan. Jeesus tuomitsee. Hänen tuomionsa on sitä suurempi, mitä suuremmat mahdollisuudet ihminen on jättänyt käyttämättä. Se, joka ei kunnioita Messiasta, ja polkee jalkoihinsa Rakkauden ja Totuuden, tuomitaan.

Niille, jotka uskon ja kasteen kautta ovat tulleet Jumalan Valtakuntaan, Jumala antaa Pyhän Hengen. Pyhän Hengen laista ei edes puhuta. Pyhä Henki ei rankaise, ei ainakaan sillä tavalla, kuin Laki määrää. Kuitenkin Pyhä Henki toimii aivan samojen periaatteiden mukaan, kuin Isä ja Poika. Kun ihminen tekee väärin, Pyhä Henki kehoittaa parannukseen. Jos häntä ei kuunnella, hän vetäytyy pois. Pyhän Hengen vetäytyminen syrjään on aivan yhtä kova rangaistus kuin lain määräämä rangaistus. Siinä missä Ensimmäisen Liiton ja Uuden Liiton kansalaisia kehoitetaan poistamaan paha keskuudestaan, toimii Pyhä Henki siten, että hän poistuu itse, hiljaa, huomaamattomasti. Se on paljon vakavampi asia, kuin ihmisten suorittamat hallinnolliset toimet.

Jumala on Johtaja

Jumala - Rakkaus, Elämä, Totuus - ovat ainut reaalinen voima maailmassa. Hän johtaa ja valvoo kaikkea mitä hänen luomassaan ja omistamassaan maailmankaikkeudessa tapahtuu. Tämä Johtaja sallii ihmiselle valita tiensä, mutta kuitenkin varoittaa vääristä valinnoista ja opastaa oikeisiin.

Jumala on suurempi kuin kuningas tai presidentti. Kun pankkikriisi, sota tai nälänhätä kohtaa maata, on presidentin tehtävä parhaansa torjuakseen kriisin vaikutukset. Jollei hän tee mitään, kansa pistää hänet viralta. Jumala sensijaan järjestää sekä hyvinvoinnin että pahoinvoinnin, senmukaan kun kansa ansaitsee. Kun Jumala antaa tekojen seuraamuksien kohdata maata ja kostaa isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen, on taloustieteilijän tai pääministerin turha luvata järjestää maan talous kuntoon 500 päivässä. Hänen hyvätkään ehdotukset eivät toteudu ennenkuin asia on Jumalan kanssa sovittu tai sovitettu. Jumala on valmis tekemään laupeuden tuhansille, mutta ei kenelle tahansa, vaan niille, "jotka häntä rakastavat".

Jumala johtaa. Jumala johdatti Vanhan Liiton Israelin Egyptistä Mooseksen välityksellä. Punaisen meren ylityksen jälkeen Jumala "johdatti Israelia päivällä pilvenpatsaassa ja yöllä tulipatsaassa", kts. 2.Moos.13:21. Kun patsas alkoi liikkua, lähti kansa liikkeelle, ja kun patsas pysähtyi, kansa leiriytyi. Matkan päämäärä oli "Luvattu Maa".

Uuden Liiton kansa saa johdatuksensa Pyhän Hengen välityksellä. Pyhä Henki opastaa jokaista uskovaa henkilökohtaisesti kaikissa asioissa. Pyhä Henki vahvistaa ja tukee Jumalan kansan jäseniä konkreettisesti tilanteen vaatimalla tavalla. Pyhän Hengen johtaman uskovan kokemuspiiri on siten varsin ihmeellinen.

Jumalan johtamistapa

Ihmisten ja Jumalan johtamiskulttuureissa on periaatteellinen ero. Jumala ei johda, vaan johdattaa. Jumalan järjestelmässä jokainen yksilö on järjellä varustettu päättäjä, jolle jokaisessa tapahtumaketjun vaiheessa jää vapaus valita käskyn noudattamisen tai noudattamatta jättämisen välillä. Tätä vapautta käytetään maailmassa siten, että Jumalan käskyä tottelevat ne, jotka rakastavat Totuutta, Rakkautta ja Elämää. Enemmistö ihmisistä ei rakasta Jumalaa, eikä kulje Jumalan johdatuksessa.

Maailman johtamiskulttuuri perustuu sokeaan alistumiseen. Maailman johtamiskulttuurin kehittyneimmissä muodoissa on aina jonkinlaisen hierarkinen tai sotilaallisen järjestelmä, joka valvoo ja pakottaa haluttomat orjat ruotuun. Alkeellisimmissa kulttuureissa ihminen seuraa vain viettejään.

Varoitus vääristä johtajista

Isä ei ole ainut, joka Jumalan lapsia neuvoo. Maailmassa vallitsevat yleiset periaatteet pyrkivät hallitsemaan ja kahlitsemaan Jumalan lapsia. Komentelemaan pyrkivät myös ihmiset. Biologisella ihmisellä, jota himot, aistit ja synnynnäiset vaistot ohjaavat, ei välttämättä ole mitään tajua Rakkaudesta eikä Totuudesta. Ihmisillä ei ole yhtenäistä, saatikka hyväksyttävää arvomaailmaa, vaan kukin pyrkii alistamaan toiset noudattamaan omia arvostuksiaan. Parasta, mitä ihminen ilman Jumalaa voi tehdä, on olla vaikuttamatta toisiin ihmisiin mitenkään. Silloin hän vahingoittaa kanssaihmisiään vähiten. Näitä syrjäänvetäytyjiä on vähän, paljon tavallisempaa on kaikkien taistelu kaikkia vastaan.

Mittavat virheet tehdään aina kollektiivisesti. Mitä suurempi ihmisyhteisö ja ihmisten luoma järjestelmä on, sitä suurempi vaara sillä on ajautua hirmutöihin.

Orjuus

Mooseksen aikoina Egypti oli maailman voimakkain valtio, nykyisen sivistyneen maailman esikuva. Egyptiä rakennettiin Jumalan kansan ja muiden orjien työllä. Mutta Egypti ei voittanut Israelia sodassa - Israelin lapset joutuivat orjuuteen aivan muusta syystä: He myivät orjuuteen oman veljensä Joosefin, ja saivat rangaistuksensa samassa valuutassa. Ettei mitään vastaavaa enää tapahtuisi, antoi Jumala ohjeita siitä, miten rangaistuksia voidaan välttää.

Jumala on Vapahtaja orjuudesta

Dekalogin ensimmäinen käsky kertoo Israelia kohdanneen kurinpidollisen opetuksen päättyneen: Hän toi Israelin pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä, kts. 2.Moos 14:30. Herra pelasti seurakuntansa. Käskyt eivät siis ole konsti, jotka pitämällä me saavuttaisimme Israelin kansalaisoikeudet tai tulisimme osallisiksi Jumalan Aabrahamille antamista lupauksista. Me tulimme osallisiksi Uudesta Liitosta silloin, kun kuulimme Herran Jeesuksen kutsun "tule ja seuraa minua" ja menettelimme sen edellyttämällä tavalla. Käskyjen tarkoitus on vain varoittaa meitä sellaisesta, joka johtaisi meidät takaisin, uudestaan siihen pimeyteen, josta läksimme. Eteenpäin johtaa Jumala.

Suhteet ei-uskovien väkivaltajärjestelmiin

Suurelta osin ihmisten arvomaailman kaaoksessa jonkinlaista järjestystä koetetaan ylläpitää pakkokeinoin. Tiettyjen sotilaspoliittisin rajojen sisällä säädetään lakeja, joilla pyritään estämään eräitä karkeimpia rikoksia ja säädellään ihmisten välisen kanssakäymisen pelisääntöjä. Usein nämä pelisäännöt ovat ristiriidassa Jumalan lain kanssa. Se on ymmärrettävää, sillä jos väkivaltaiset laativat säännöt itselleen, niin jo on kumma jos niissä väkivalta kielletään.

Sotilaallisen voimankäytön muunnos tunnetaan demokratiana. Siinä vain lasketaan eri osapuolten taistelijoiden lukumäärät ja vallanpitäjät määrätään lukumäärien perusteella, ettei verenvuodatusta tarvittaisi vallanjaon määrittelemisessä. Niin hienostuneelta kuin demokraattinen vallanjako tuntuukin, ei Jumalan kansa voi lähteä siihen mukaan, sillä jokainen äänestäjä tulee vastuulliseksi valittujen tekemisistä ja siis osasyylliseksi kaikkeen siihen, mitä vaaleissa siirretyn päätäntävallan nojalla tehdään. Ei ole mitenkään epätavallista, että valtaannoussut enemmistö alkaa kylmäverisesti teurastaa vähemmistöön joutuneita, muista teurastusta nykyaikaisemmista sortotoimenpiteistä puhumattakaan.

Inhimillistä järjestystä tulee noudattaa niin kauan kuin se ei ole Rakkauden ja Totuuden vastainen. Yhtä selvää on myös se, että Jumalaa on toteltava myös silloin, kun ihmiset tahtovat toisin. Näiden kahden asian väliin jää kuitenkin sellainen pakkovalta, joka ei vielä saata uskovaa alistumaan pahanteon välikappaleeksi. Niistä tapauksista Jeesuksen ohje on seuraava:

Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo käydä sinun kanssasi oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin; ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. (Matt 5:39-41).

Rajattomia valtuuksia pakanoiden pakkovallalla ei suinkaan ole. Lipeväkieliset uskonnolliset johtajat tulivat Jeesuksen luo kysymään "... onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei?" Jeesus pyysi, että hänelle näytettäisiin veroraha. Rahassa oli keisarin kuva ja Jeesus vastasi: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on", kts. Matt 22:15-22. Kun juutalaisten uskonnolliset johtajat kuulivat vastauksen, he lähtivät pois. He ymmärsivät, että keisarilla ei ole ihmiseen mitään omistusoikeutta ja myöhemmin he syyttivät Jeesusta kapinasta. Heitä härskimpiä ovat ne nykypäivän fariseukset, jotka selittävät Jeesuksen vastauksen tarkoittavan sitä, että ihmisen pitäisi sokeasti totella keisaria.

Mitä oikeuksia Rooman keisarilla oli Israelissa? Kerätköön pois rahansa, jossa oli hänen kuvansa. Kerätköön vain pois miekkansa, jos tahtoi, mutta maa kuului Jumalalle. Ihminen kuului Jumalalle.

Jumalan lasten kirkkauden vapaus

Ei-uskova ihminen on ahdistettu ihminen. Ihmiset pyrkivät alistamaan toisensa myös muuten kuin pakolla. Peli alkaa kohta kun kaksi ihmistä kohtaa. Aseina ovat raha, tieto. ulkonäkö, seksi, muoti, koulutus, materiaalinen elintaso, poliittiset ja uskonnolliset puolueet, mielistely, imartelu, valhe, mielenosoitukset, taide, kirjallisuus jne. Ihmiskunta on orjuuden pesä.

Ihmiskunnan valtakuviot ovat monimutkaiset, mutta Jeesus vapautti meidät yksinkertaiseen elämään. "Onnellisia ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on Taivasten Valtakunta". Jeesus on Vapauttaja, Soter, Liberator. Hän antaa Raamatussa monta hyvää ohjetta siitä, miten mahdolliset vallananastajat torjutaan tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Hänen palvelijansa kirjoittivat kolossalaisille: "Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta; sillä niiden tähden tulee Jumalan viha".

Kun Israel oli lähtenyt Egyptistä, Herra johdatti sitä päivällä pilvenpatsaasta ja yöllä tulenpatsaasta. Lähdön jälkeen Israelilla oli vain yksi tienviitta, yksi Jumala, joka kulki heidän edellään. Pari tuhatta vuotta myöhemmin Gennesaretin järven rannalla Hän selvitti kansalleen Valtakunnan arvomaailmaa: "Onnellisia ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen", (Matt 5:4). Jos Hänellä olisi ollut vähemmän valtaa, Hän olisi joutunut sanomaan kuin ihmiset: "Onnellisia ovat onnelliset."

Me, jotka tänä päivänä vaellamme kohti luvattua maata, emme voi edistyä matkallamme, jos seuraamme vääriä tienviittoja. Minkään asian ei tule saada mielessämme niin suurta merkitystä, että me sen takia vähääkään luopuisimme Totuudesta ja Rakkaudesta. Katso,

Taivasten Valtakunta on peltoon kätketyn aarteen kaltainen, jonka mies löysi ja kätki; ja siitä iloissaan hän meni ja myi kaikki mitä hänellä oli, ja hän osti sen pellon (Matt 13:44).

Kaikki ihmiset, niin uskovat kuin ei-uskovatkin, haluavat, että kaikki olisi hyvin. Toive on kaunis, ja toteutuu aikanaan. Tänään sinun on kuitenkin tehtävä omat valintasi niin, että kaikki se mitä sinä teet, on hyvin. Mitä muut tekevät, ei ole sinun vallassasi. Mutta sinulle riittääkin se, että menettelet vanhurskaasti omissa asioissasi: se takaa sinulle rauhan, ja se tuo sinulle ilon.

DEKALOGIN TOINEN KÄSKY: JUMALAN KUVA

Älä tee itsellesi jumalankuvaa (fesel) äläkä mitään kuvaa (tmuna), älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaissa, äläkä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Äläkä kumarra (Lo tishtachave) niitä, äläkä palvele niitä (ve-lo ta'ovdem). Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, (ki anohi Jehovah Eloheiha) olen kiivas Jumala (El kanna), joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen polveen ja neljänteen polveen niille, jotka minua vihaavat, mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. (2.Moos 20:4-6)

Rakkaudesta, Totuudesta ja Elämästä ei voida tehdä kuvapatsaita tai maalauksia. Ne näkyvät vain toiminnan luonteessa, jota myös sinä olet kutsuttu harjoittamaan. Sinun itsesi on määrä olla Jumalan kuva sen mallin ja esikuvan mukaan, jonka Isä on antanut meille Pojassaan.

Kuvan luominen kuului Jumalan alkuperäisiin suunnitelmiin. Mooseksen ensimmäisen kirjan 1. luvussa kerrotaan Hänen sanoneen:

Tehkäämme ihminen ("adam") kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja vallitkoon he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa elävät (oik: ryömivät).

Kun ihminen oli luotu, hänet asetettiin Jumalan puutarhaan, "itään", mutta karkoitettiin sieltä syntiinlankeemuksen tähden takaisin maahan, josta hän oli otettu. Nyt ihminen on siis pakolainen, pois kotoaan paratiisista, eikä voi palata kotiinsa, kunnes oppii elämään niinkuin paratiisissa pitää. Jumala ei halua, että paratiisin pilaisivat ne, jotka maan päälläkään eivät suostu kunnolla elämään.

Syntiinlankeemus ei muuttanut Jumalan suunnitelmia. Ehkä huomasit, että yllä, Mooseksen kirjan kertomuksessa, Jumala puhui keskenään. Kun hän, siis edellisen puheenvuoron keskustelija, tuli paratiisista karkoitetun ihmisen luo, tuli hänestä Jumalan ainosyntyinen poika (Joh. 3:16). Ja kun hän nousi kuolleista, hänestä tuli Jumalan esikoispoika (Kol 1:18). Ja kun hänet asetettiin valtaistuimelleen, hänestä tuli eläväksitekevä henki, (kts. 1.Kor 15:45-49).

Jumalan suunnitelmiin kuuluu monta poikaa:

Ne jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän (Herra) olisi esikoinen monien veljien joukossa... (Room 8:29).

Jumala tahtoo saattaa paljon lapsia kirkkauteen (Kts. Hebr 2:10), kokonaisen kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee ja jolle isä voi uskoa paljon valtaa, jopa yli sen mitä Aatamille paratiisin suojelijana osoitettiin (Kts. 1.Moos 2:15). Jumalan kansa on kutsuttu hallitsemaan, ei kumartelemaan kuvia.

Millainen pitäisi hallitsijan olla? Isä tahtoo, että he isoavat ja janoavat vanhurskautta, ovat laupeita ja puhdassydämisiä. Sellaisia pitää hallitsijoiden olla. Sellainen tulee Jumalan kuvan olla ja sellaisen kuvan pystyy tekemään vain hän itse. Siksi Hän - "Minä olen Hän" - syntyi keskellemme. Jumalan koko täyteys asui Jeesuksessa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Siksi olisi voinut odottaa, että hän olisi saanut esittää asiansa kenenkään estämättä ja elää rauhassa, mutta mitä vielä. Hänet tapettiin kohta, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Puuhamiehinä olivat poliittiset ja uskonnolliset johtomiehet.

Poliittiset ja uskonnolliset johtajat näyttävät olevan erittäin suvaitsevaisia niitä kohtaan, joita he halveksivat, mutta kohta, kun he havaitsevat jonkun, jonka rinnalla he kokevat itsensä alamittaiseksi, saattaa suvaitsevaisuus loppua yllättävän lyhyeen. Turkissa tunnettu sananlasku kertoo asian näin: "Totuudenpuhuja ajetaan pois kymmenestä kaupungista". Mutta totuudentekijällä on turvanaan ikiaikojen Totuus: "Niille, joita vanhurskauden tähden vainotaan, kuuluu Taivasten Valtakunta" (kts. Matt 5:10-16).

Jumalan valvova asenne suhteessa luomakuntaansa tulee hyvin esille dekalogin toisessa käskyssä. Hän kostaa isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen asti niille, jotka häntä vihaavat. Jumala mittaa kannatuksensa sen perusteella, mitenkä hänen kansaansa kohdellaan. Kun kansa on ryhtynyt taistelemaan Jumalaa vastaan, on turha kouluttaa lisää taloustieteilijöitä. Jumalaton taloustieteilijä ei pysty tunnustamaan sitä tosiasiaa, että taloudellinen hyvinvointi on mahdollista vain niissä oloissa, joissa uskovallekin on turvattu Jumalan lakien mukaiset vapaudet. Jumala ei salli itseään loukattavan. Hän ei turhaan opeta Mooseksen kautta sitä, että jokaisella sanalla ja teolla on seurauksensa. Ainut tapa lyhentää rangaistusaikaa on jättää Jeesuksen omat rauhaan ja senjälkeen etsiä Jumalan armoa.

Niinsanotun koston tarkoitus on opetus. Jumala rankaisee vain kerran, lopullisesti, tuomion jälkeen. Kaiken meidän ajallisina rangaistuksina kokemiemme seuraamusten tarkoitus on osoittaa meille, että Jumala on lahjomaton oikeudenpitäjä. Raamatun alkutekstit puhuvatkin useimmiten opetuksesta siinä, mikä suomalaisessa raamatussa on käännetty rangaistukseksi. Epätarkka käännös johtunee sopivan verbin puutteesta.

Dekalogin toinen käsky kieltää paitsi tekemästä epäjumalaa myös kumartamasta toisten tekemiä kuvatuksia. Asia on yhä ajankohtainen, vaikka epäjumalankuvien valmistustekniikka onkin muuttunut. Nykyisin kysytään, mitä mieltä me olemme heidän epäjumalastaan, eikä kaukana liene aika, jolloin toteutuu Ilmestyskirjan kertomus puhuvasta Pedon kuvasta, jonka avulla toinen peto pyrkii tappamaan ne, jotka Pedon kuvaa eivät kumarra, kts. Ilm. 13:15-18. Mielestäni teknilliset edellytykset ovat jo olemassa. Tekniikan kehitys on sekin kuvienteosta riippuvainen. Ilman kuvientekoa ei nykyistä tekniikan aikakautta olisi olemassa.

Jumalan pääasiallinen kommunikaatio ihmisen kanssa tapahtuu sanojen kautta. Kuvienkieltämisen jälkeen pelkistetyn ilmaisun keinoista jää jäljelle runous ja musiikki. Runoissa ja lauluissa on ollut helpompi esittää jaloja päämääriä silloinkin kun käytäntö on ollut kaikkea muuta kuin ylevää. Daavidin laulun tuntevat myös hänen vihamiehensä:

Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat. Se on kuin kallis öljy pään päällä, joka tiukkuu partaan, Aaronin partaan, joka tiukkuu hänen viittansa liepeille. Se on kuin Hermonin kaste, joka tiukkuu Siionin vuorille. Sillä sinne on Herra säätänyt siunauksen, elämän, ikuisiksi ajoiksi.

Psalmi 133

Kristinuskon etikkaa ei voi supistaa esineelliseksi yksittäistapauksien kauneusarvoiksi. Kristinuskon etiikka on elämän etiikkaa, ja parhaimmillaan se näkyy siinä, kun veljekset sovussa asuvat. Kristinuskon kulttuuri on kulttuuria kellon ympäri, tilanteesta ja olosuhteista riippumatta. Kristinusko on totaalisen Jumalan elämänohje. Hänen tarkoituksensa on, että sinun kaikki tekosi olisivat täydellisiä, sinun kaikki suhteesi puhtaita, sinun kaikki ympäristöllesi aiheuttamat vaikutukset hyviä ja sinun sanasi kuin Jumalan sanoja. Sinun itsesi on määrä olla Jumalan kuva.

Taistelu ihmisestä

Jeesuksen vastustajat tulivat kysymään Herralta Jeesukselta, onko keisarille lupa maksaa veroa, vai ei. Mukana kysyjillä oli virkavallan edustajia, herodilaisia, siltä varalta, että Jeesus saataisiin sanomaan jotakin varomatonta. Jeesus pyytää nähtäväkseen verorahan, ja hänelle ojennetaan denari. Opettavaisesti Mestari kysyy nyt, "kenen kuva ja päällekirjoitus rahassa on?" "Keisarin", vastaavat fariseusten asiamiehet. Jeesus vastaa, ja asettaa koko kysymyksen oikeaan yhteyteensä:

Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on.

Kts. Matt 22:21.

Fariseusten asiamiehet eivät pysty jatkamaan keskustelua. Jo tähän vastaukseen sisältyy paljon enemmän, kuin mitä he olivat halunneet kuulla.

Kysymys on ihmisestä, Jumalan kuvasta. Fariseusten, keisarien ja muiden pienempien ja suurempien vallananastajien pyrkimyksenä on aina pyrkiä alistamaan Jumalan Kuva, ihminen. Verotus tai veroraha on vain yksi väline tässä valtataistelussa. Jeesus siirtyykin hyökkäykseen. Uskonnon edustajat ja virkavallan edustajat ymmärtävät, että he ovat nyt syytettyinä, ei Jeesus. Kysymys ei ole enää veronmaksusta tai keisarin kuvasta. Kysymys on siitä, että he, fariseukset ja herodilaiset, pyrkivät estämään ihmistä elämään Jumalan yhteydessä asettumalla ihmisen ja Jumalan väliin järjestelmineen. Puoluejohtajat ja uskonnolliset johtajat eivät voi kuulla Jumalan sanaa:

Antakaa siis …. Jumalalle, mikä Jumalan on.

Jumalalla on tietysti oikeus ihmiseen, itse luomaansa kuvaan itsestään. Ei Jeesus pyydä vastustajia antamaan Jumalalle sitä, mikä Jumalan on. Jeesus käskee. Vastustaja ei taivu, ja joutuu häipymään Jeesuksen edestä. Lyhyt kertomus verorahasta sisältää koko Jumalan ilmoituksen maailmanhistorian suurimmasta taistelusta aina vastustajan tuomioon saakka.

Yhdellä lauseella Jeesus oli määritellyt Jumalan valtakunnan suhteet ulkovaltoihin ikuisiksi ajoiksi. Omantunnonvapaus, uskonnonvapaus, yksilönvapaus sisältyvät kaikki Jumalan ehdottomaan käskyyn "Antakaa siis … Jumalalle, mikä Jumalan on". Jokainen yritys, jonka uskonnolliset tai valtiolliset puolueet tai yksittäiset ihmiset tekevät ihmisen alistamiseksi millä tahansa tekosyyllä tai mitä tahansa keinoa käyttäen, on yritys riistää Jumalalta se, mikä Jumalan on.

Ihmisen alistaminen valtion tai uskonnollisen järjestelmän päämäärien ajamiseksi on hyökkäys Jumalaa vastaan. Hyökkäys Jumalaa vastaan ei voi jäädä rankaisematta. Kuitenkin Jumalaa vastaan nousseet ihmiset ovat kautta aikojen jatkaneet Jumalan ihmisen riistoa, sitomista omiin järjestelmiinsä, rajoittaneet kaikin mahdollisin tavoin, systemaattinen murhaaminen mukaan luettuna, Jumalan ihmisen elämää ja toimintaa, näkemättä ja tunnustamatta sitä, että siitä on aina saatu maksaa kalliisti.

Okkultismi…

DEKALOGIN KOLMAS KÄSKY: JUMALAN NIMEN KÄYTTÖ

Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, (et-shem Jehova eloheiha) sillä hän ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

Uuden Testamentin ensimmäiset kirjat, niinsanotut evankeliumit, puhuvat hyvin vähän Jeesuksen lapsuusvuosista, mutta kerrotaan tarpeeksi selvästi se, että hän valmistautui tehtäväänsä, opiskeli ja keskusteli vanhempien asiantuntijoiden kanssa ja harjoitti sellaista elämänmuotoa, josta kuka tahansa lastaan rakastava isä olisi tyytyväinen. Kolmivuotiaana hän oppi valitsemaan oikein hyvän ja pahan välillä. Nuorukainen Jeesus tutustui hyvin kirjoituksiin. Lopulta, noin 30-vuotiaana erämaassa, Jeesus joutui saastaisten henkivaltojen puhuttelemaksi. Jeesus ei pyrkinyt esille, eikä hengellisiin kokemuksiin. Hän ei riemastunut vähääkään siitä, että henget alkoivat hänelle puhua. Tarjoukset teki väärä henki ja tarjoukset olivat vääriä tarjouksia. Jeesus torjui vihollisen ehdotukset viittaamalla pyhiin kirjoituksiin. Vielä silloinkaan hän ei käyttänyt omia sanojaan. Jos Jeesus olisi ottanut haasteen vastaan, olisi hänen ollut pakko kukistaa vastustaja siihen paikkaan, ja silloin Pelastus olisi jäänyt hankkimatta.

Jeesuksen kärsivällisyys kesti kouluvuodet ja kesti 40 vuorokauden erikoiskokeet. Ja kun sitten Kaanaan häissä loppui viini, neuvoi Maria, Jeesuksen äiti, isäntiä kääntymään Jeesuksen puoleen. Jeesus käski täyttää puhdistusvesisäiliöt vedellä. Vesi muuttui viiniksi. Siitä se alkoi. Kun sitten Jeesus sanoi kuolleelle: "nouse!" niin kuollut nousi. Kun Jeesus sanoi merelle: "Vaikene ja ole hiljaa!" niin meri tyyntyi. Jeesus ei koskaan puhunut tyhjiä sanoja.

Kenenkään Jumalan lapsen ei pitäisi harjoittaa tyhjänpuhumista. Jos sinä valvot puheesi niin, että se on sopusoinnussa Jumalan Hengen kanssa, niin Jumala takaa sinun sanojesi totuudellisuuden. Sinä saat rauhassa sanoa, että "tulee sade", tai "tulee kuivuus", vaikka et tietäisi meteorologiasta yhtikäs mittään. Kun töllistelijät sitten menevät katsomaan, niin he toteavat sinun olleen oikeassa. Jumala takaa sanansa. Hän tekee sen, mitä sinä sanoit. Jumala tekee sen oman nimensä kunnian ylläpitämiseksi ja siksi, etteivät hänen lapsensa tulisi turhanpäiväisiksi pelleiksi.

Maailmassa on yli miljardi ihmistä, jotka puhuvat Jumalasta, ikäänkuin Jumala ei koskaan rankaisisi Herran nimen turhasta käytöstä. Heitä on siihen johtamassa miljoonia niinsanottuja pappeja, jota eivät ole koskaan tajunneet mitä on Herran nimen turhaan lausuminen.

Tuskin mikään on Jumalan silmissä niin inhoittavaa kuin tyhjänpäiväinen uskonnonharjoitus ja hänen nimensä väärinkäyttö mitä pimeimpien puuhien yhteydessä. Ihmiset ovat tehneet pahaa ikimuistoisista ajoista lähtien, mutta kun pahaa tehdään Jumalan nimeen, on se "kauhistus".

Juutalaiset varoivat kolmannen käskyn muodollista rikkomista niin tarkkaan, että lakkasivat kokonaan mainitsemasta hebreankielistä sanaa Jehova (tai Jahve - siitä ei edes tiedetä kuinka se pitäisi lausua), vaan lukevat sen sanaksi ha-shem (se nimi) tai sanaksi "adonai" (herra). He eivät myöskään sano "Jeesus" vaan "se mies". Tämä on oikea menettely aina silloin, kun ei tiedetä mitä sanalla tarkoitetaan. Vain hullut ja narrit puhuvat asioista, joita he eivät tiedä. "Sentähden olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan...", (Jaak 1:19).

Meidän tulee tajuta niinkuin Paavali, milloin meillä on sana Herralta ja milloin puhumme omaan laskuumme, kts. 1.Kor 7:10-12 ja 7:40. Jos meillä on sana Herralta, on se välitettävä uskollisesti ja jos puhumme oman ymmärryksemme varassa, on väärin sanoa sitä Herran sanaksi, aivan samoin kuin jos tavallinen töhertäjä kirjoittaisi epäsiistin töherryksensä alareunaan nimen Pablo Picasso. Tietenkin Jumalan sanan väärennöksiäkin pitävät ymmärtämättömät aitoina, mutta Jumala ei jätä väärentäjiä rankaisematta.

Aito Herran sana saadaan suoraan Herralta. Herra käy niiden profeettojen kimppuun, jotka ottavat sanan toinen toiseltaan ja sanovat: "Se on Herran sana". Herran sanalla on tuoreustakuu: se saa aikaan elämää, mutta valheprofeettojen sana on oopiumia kansalle, joka huumaa heidät uskonnollisilla tunteilla niin etteivät he tajua parannuksen tarvetta.

Jokaisella sanalla on oma merkityssisältönsä. Kun Herra Eedenin puutarhassa toi ihmisen eteen metsän eläimet ja taivaan linnut, hän tahtoi nähdä, mitkä nimet ihminen niille antaisi, kts. 1.Moos 2:19-20:

Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut, ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva. Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille.

Jumala aloitti puheopetuksen yksinkertaisista, konkreettisista asioista. Tämä Eedenin puutarhassa alkanut nimittäminen jatkuu vielä tänäkin päivänä. Kun ihminen tulee tuntemaan uuden fysikaalisen suureen tai muun, abstraktiotasoltaan korkeamman asian, hän antaa sille nimen. Nimittäminen on vallankäyttöä. Jumala itse kuuluu ylimpänä tämän vallankäytön ulkopuolelle. Hänen nimensä on se mikä on. Hän ilmoittaa nimensä.

Jumala-sanan yhtämittainen hokeminen ei yhtään lisää Jumalan tuntemista. Jumala tunnetaan alistumalla hänen johtoonsa, lopettamalla vihollisuudet Totuutta, Rakkautta ja Elämää vastaan. Näin tullaan autuaaksi. Pakanamaailma, joka Totuutta, Rakkautta ja Elämää ei tajua näkevänsä, näkee ne, jotka Jumala-nimestä puhuvat. Jos se näkee heidän noudattavan Totuutta ja Rakkautta toimissaan, Jumalan nimi saa heidän silmissään oikean merkityksen.

Sen, joka harjoittaa veljesrakkautta, ei tarvitse olla huolissaan lähetystyön ja uskonnollisen propagandan onnistumisesta, vaikka hän ei kurkku suorana huutaisikaan. Rakkaus on niin harvinainen ilmiö, ja silti kaikkien kaipaama. että se huomataan varmasti. Ja siihen otetaan kantaa:

Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on Taivasten Valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri Taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna lampun alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on Taivaissa. (Matt 5:10-16).

Ihminen on niin rakennettu, että hänen kielensä ja tekonsa välillä on suora riippuvuussuhde. Jos haluat menetellä järkevästi, opeta kielesi puhumaan järkevästi. Kielesi ilmaisee sinut aina. Kauan ennen Hayakawaa kirjoitti Jeesuksen veli Jaakob:

Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa. Kun panemme suitset hevosten suuhun, että ne meitä tottelisivat, niin voimme ohjata niiden koko ruumiin. Katso, laivatkin, vaikka ovat niin suuria ja tuimain tuulien kuljetettavia, ohjataan varsin pienellä peräsimellä, minne perämiehen mieli tekee. Samoin myös kieli on pieni jäsen, ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.

Jaak.3:2-10.

Juutalaiset yrittivät vakavasti välttää henkensä saastumista. Vanha Testamentti esittää jopa luetteloita eläimistä, joita pidettiin saastaisina. Saastaisia eläimiä ei käytetty ruuaksi. Vanhan Testamentin saastaiseksi luettelemat eläimet sisälsivät terveysriskin. Vanha Testamentti opetti ihmistä karttamaan sekä ruumiin ja hengen saastutusta, eikä ruokavalio ollut siinä ollenkaan pääasia.

Jeesus joutui oikomaan juutalaisten lainoppineiden kehittelemiä puhtaussääntöjä. Jeesus ei pelännyt saastuvansa liikkuessaan kansan keskellä ja puhutellessaan tullimiehiä ja kaupallisia huoria. Hän oli kuin elävä kala suolaisessa vedessä. Hän selosti ajatuksiaan, kts. Markuksen evankeliumin 7. luku:

Kuulkaa minua kaikki ja ymmärtäkää. Ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Jos jollakin on korvat kuulla, se kuulkoon.

Kun opetuslapsetkaan eivät ymmärtäneet, Jeesus selosti asian uudelleen.

… Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä …

Seuraavassa opetusvaiheessa, kts. Mark. 7:24-37, Jeesus antoi havainto-opetusta saastaisten henkien ulosajamisesta.

DEKALOGIN NELJÄS KÄSKY: LEPOPÄIVÄN PYHITYS

Muista pyhittää lepopäivä ("et jom ha-shabat"). Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä, älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai juhtasi tai muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi, sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. (2.Moos 20:8-11).

Juutalainen lepopäivä, sapatti, pidetään lauantaina. Neljännessä käskyssä annetaan myös perustelu sapatin vietolle: sitä vietetään luomistyön kunniaksi. Ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa 1.Moos 1:1-2:3 esitetään yhteenveto tästä seitsenpäiväisestä luomistapahtumasta.

Luomisjärjestys

Raamatun ensimmäinen lause hebreaksi kuulostaa seuraavalta: "Be-reshit bara Elohim et ha-shamajim ve et ha-arets". Ensimmäinen sanoista, be-reshit, voidaan kääntää suomeen sanalla "alussa" tai "esikoisessaan". Siis Raamattu alkaa seuraavasti: "Esikoisessaan Jumalat loi 2 taivasta ja maan", tai "Alussa Jumalat loi 2 taivasta ja maan". Elohim - Jumalat, on monikkomuoto, mutta "bara", loi, on yksikkömuoto. Taivaat, ha-shamajim, on kaksikkomuoto sanasta taivas.

Jakeesta 1.Moos 2:4 lähtien keskitytään kuudennen luomispäivän yksityiskohtaiseen selostukseen. Nyt elämme kuudetta luomispäivää. Ihmisen luominen jatkuu. Sinä ja minä olemme rakennettavina. Isä tekee vielä työtä (Joh. 5:17). Mutta sapatinlepo on tuleva (Hebr 3:1-4:9) ja siihen pääsevät myös Herran omat.

Biologian tunnilla lapsille esitetään, että ihminen on kehittynyt apinasta satojatuhansia vuosia sitten. Tällöin ihmisen ja apinan eroksi oletetaan sellainen apinassa tapahtunut muutos, jossa muuttunut apina muuttumattoman kanssa pariutuessaan tuottaisi lisääntymiskelpoisen apinan. Minä en opeta näin. Ihmisen luominen sinusta alkaa silloin, kun kysyt itseltäsi, onko tämä hyvä vai paha? Kun ihminen alkaa tehdä teoistaan moraalista tiliä itselleen, hän on päässyt luomiskertomuksen alkuun. Milloin ja missä oli se Edeniksi nimitetty paikka, on minulta salassa, mutta kaukana takanapäin se ei liene, sillä päivittäin näen Moskovan kaduilla mustien Mersujen ratissa ihmisiä, jotka vähät välittävät, kuoleeko joku heidän röyhkeän ajotapansa johdosta. Heidän tietoisuuteen kysymys hyvän ja pahan tietoisuuden problematiikasta ei vielä ole noussut.

Kosmoksen (kreikkalainen sana, tarkoittaa maata ja fysikaalista luomakuntaa yleensä) luomistapahtumien järjestys on seuraava:

0. Alussa/Esikoisessaan Jumala loi taivaat ja maan.

Päivä yksi: valon luomiskäsky

2. päivä: kosmisten vesien erotuskäsky

3. päivä: maan vesien keruukäsky ja siemenkasvien käsky

4. päivä: maanpiirin valojen ja tähtien asetussanat,

5. päivä: vesieläinten ja lintujen luomiskäsky,

6. päivä: maaeläinten luomiskäsky, ihminen mukaanluettuna,

7. päivä: lepo ja pyhitys.

Noin 3500 vuotta tämän Raamatussa esitetyn luomisjärjestyksen muistiinkirjoittamisen jälkeen englantilainen tiedemies Charles Darwin (1809-1882) esitti luomisen tapahtumainkulun miltei vastaavasti, aina ihmisen ilmaantumiseen asti. Darwin kirjoitti paljon, ja paljon myös erehtyi, mutta kaiken, mitä hän otti Raamatusta, on oikein. Se, että fariseukset kinastelevat siitä, tapahtuuko luominen hallitusti vai ei, on tyypillistä sanahelinää asioista, jotka eivät ole kiistelijöiden määrättävissä. Luominen on tapahtunut, ja se mikä on vielä salassa, tulee ilmi aikanaan.

Darwinin selvitykset oikoivat terveellä tavalla kirkollista raamatuntulkintaa. Raamatun mukaan aurinko luotiin neljäntenä päivänä, joten luomispäivän pituutta ei voida määritellä maan pyörähdysliikkeestä johtuvan päivänvalon vaihtelun mukaan. Jeesuksen mukaan Jumala tekee vieläkin työtä, kts. Joh. 5:17. Myös Jeesuksen lunastustyö historiallisella ajalla kuuluu tämän työn piiriin.

Luomisen ja sen päämäärien juhliminen

Jumalan ajanmääritykset liittyvät kaikki luomistapahtumaan. Jumalassa itsessään ei ole muutosta. Hänessä ei ole aikaa, hän on ikuinen. Se mitä hän oli ennen, sitä hän on tänään ja se hän on aina. Siksi hänen tulevatkin tekonsa ovat jo valmiina. Aika sensijaan on suhteellinen käsite ja se päättyy luomisviikon päättyessä. Kts. Ilm 10:6-7.

Arvellaan, että työ ja lepo vaihtelivat Lähi-idän maissa seitsemän päivän jaksoissa jo ennen lakimääräisen sapatin asetusta. Siihen viittaa mm. se että hebrean sana "shavua" (viikko) on johdettu sanasta "sheva" (seitsemän). Samat juurikonsonantit ovat myös sanassa "shabat", sapatti, lepo, sillä hebreassa kirjaimia b ja v merkitään samalla merkillä.

Käskyssä mainittu viittaus sapatin vieton mukanaan tuomaan siunaukseen ja pyhitykseen on mainitaan jo 1. Mooseksen kirjan 2. luvun 3. jakeessa.

Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän, ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.

Todennäköistä on, että luomissääntöjen noudattamisen edullisuuden oli joku keksinyt jo ennen Aabrahamia. Heti Israelin Egyptistä lähdön jälkeen näemme Herran järjestäneen Israelille mahdollisuuden sapatinviettoon siinä, että viikon kuudentena päivänä he saivat kaksinkertaisen ruoka-annoksen (2.Moos 16:29).

Lain antamisen jälkeen sapatista tuli Israelille pakollinen. Se oli merkkinä Israelin kanssa Siinailla tehdystä liitosta (kts. 2.Moos 31:13-17). Puheessa, jonka Mooses piti Israelille Luvatun Maan rajalla noin 40 vuotta Egyptistä lähdön jälkeen (5.Moos 1:1- -33:29) hän perustelee sapattia myös orjuuden vastaisena.

Työ

Käsky sisältää myös selvän ohjeen työn teosta: "Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi..." Uusi Testamentti on samoilla linjoilla. Paavali kirjoittaa: "Joka ei työtä tee, sen ei syömän pidä". Kumpikaan liitto ei tunne erikoista eläkeikää. Vuonna 1870 syntynyt isoisäni suoritti vielä 80-vuotiaana minun kovasti arvostamiani tehtäviä: vei lastensa lapsia kalaretkille, opetti panemaan madon koukkuun, kertoi satuja, kyseli arvoituksia, lauloi hengellisiä lauluja, ja neuvoi monia käytännön taitoja, joiden opettamiseen monilla häntä nuoremmilla ei vielä silloin ollut ymmärrystä.

Liiton kansaa kehoitetaan tekemään oma työnsä. Sinun on tiedettävä, mikä on sinun tehtäväsi. Mutta miten varmistut siitä, että puuhasi ovat oikeat? Yrittämättä selvittää kaikkea Raamatun opetusta asiasta, kerron lyhyesti, miten jouduin Venäjälle vuonna 1991. Kahteen vuoteen en ollut nähnyt Suomen kevättä. Kaipasin kukkia ja lintuja. Rukoilin Singaporessa vuoden 1990 lopulla, että saisin olla kevään Suomessa. En myöskään halunnut puhua pelkkää venäjää, vaikka ammattini on venäjän tulkki, vaan pyysin saada sellaista työtä, jossa saisin käyttää jotakin muutakin kieltä, kuin venäjää. En myöskään halunnut lyhytaikaisille työmatkoille, vaan pyysin, että saisin olla yhdessä paikassa puolitoista vuotta, johon myös lapseni voisivat tulla luokseni. Ja niin sitten 1. maaliskuuta 1991 huomasin olevani Pekingistä Helsinkiin lentävässä koneessa. Kevät oli juuri alkamassa. Ensin ajoin autolla yksikseni Suomen itärajan tuntumassa pohjoiseen ja takaisin etelään länsirannikkoa pitkin. Pian saapui ystäviä vierailta mailta, saapuivat muuttolinnut ja kukkivat kukat. Jossakin vaiheessa luin sanomalehdestä, että suomalais-turkkilainen työyhteenliittymä on tehnyt sopimuksen sotilaskylän rakentamisesta Venäjälle Itä-Saksasta palaaville sotilaille. Arvelin, että tuo on minua varten. Soitin konsortion suomalaiseen toimistoon ja kerroin, että osaan paitsi venäjää, myös turkkia. Heinäkuun alkupuolella tulin Shaikovkan varuskunnan luona olevalle heinäpellolle, jossa lehmät ja maanmittarit tallustelivat. Kohta työmaalle saapui yhtiön edustaja, joka tarjosi allekirjoitettavaksi valmiiksi kirjoitettua työsopimusta, jossa sopimuksen kestoksi oli merkitty 18 kuukautta. Myös rukouksessa ilmaisemani toive lasten vierailuista täyttyi.

Kun tiedämme Jumalan johtaneen meidät johonkin tehtävään, voimme olla miettimättä työn mielekkyyttä. Ilman Jumalan johdatusta olisi ollut vaikea todistella itselleen, miksi minä olen mukana projektissa, joka varsin läheisesti liittyy sodankäyntiin. Kuitenkin kävi niin, että tulin kohteeseen ensimmäisenä vakituisena työntekijänä, ja läksin viimeisenä, kun yli tuhat perhettä oli saanut asunnon. Työ tehtiin saksalaisella rahalla.

Jumalan karkoittaessa ihmisen paratiisista ihmiselle määrättiin myös työpakko. Ihmisen oli määrä asuttaa maa, synnyttää ja ruokkia itsensä ja lapsensa, joko "vaivaa nähden" tai "otsansa hiessä". Lapset antoivat vaimolle paljon työtä. Mutta Jumala arvosti työtä, hän teki sitä myös itse, kuusi päivää. Meidän tulee huomata kuitenkin se, että Jumala arvostaa eri töitä, kuin mitä on tapana ihmisten kesken. Jumalalle kelpaa vain tietynlainen työ, joka usein on juuri sellaista, mitä maailmassa ei lainkaan arvosteta, sanotaan nyt vaikka lasten kapaloiden vaihto.

Jumalan käskystä tehtyä työtä sanotaan jumalanpalvelukseksi. Jumalanpalveluksen yleisohje on: "Palvelkaa toisianne rakkaudessa", (kts. Gal 5:13).

Vanhan Testamentin juhla-ajat

Vanha Testamentti sisältää melko täydellisen työlainsäädännön. Vuoteen kuului mm. kolme viikon pituista juhla-aikaa, joka seitsemäs vuosi oli sapattivuosi ja joka viideskymmenes vuosi riemuvuosi. Sapattivuotena maata ei viljelty - senkin piti saada levätä - ja velat raukesivat. Tämän lisäksi oli erikseen määrätty, että jos joku oli myyty orjaksi, piti hänet päästää vapaaksi seitsemän vuoden palveluksen jälkeen (2.Moos 21:2).

Riemuvuotena vapauttaminen ja ennallistaminen ulottuivat vieläkin syvemmälle. Myyty maaomaisuus palautui alkuperäisille omistajilleen tai heidän jälkeläisilleen. Jesaja näkeekin riemuvuoden esikuvana tulevista tapahtumista:

Herran, Herran enkeli on minun päälläni, sillä hän on lähettänyt minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille virvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää... (Jes 61:1-11).

Nämä ennustukset toteutuvat Jeesuksessa. Luukas kertoo:

Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagogaan ja nousi lukemaan. Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja saarnaamaan Herran otollista vuotta". Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. Ja hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvienne kuulla". (Luuk 4:17-21).

Vanhan Liiton Israel lähti pois Egyptin orjuudesta, mutta tässä suunta vaihtuu. Uuden Liiton Israelin tehtävä on julistaa Hyvää Sanomaa, Evankeliumia. Jeesus lähettää nimellensä lunastetun kansan synnin orjien sekaan julistamaan Herran otollista vuotta. Sisäisen rauhan ja levon jo saaneena Uuden Liiton kansalla on vietävänä voiton sanoma, joka ylläesitetyn mukaisesti sisältää seuraavat asiat:

- köyhille hyviä uutisia,

- vangeille vapautusta,

- sorretuille vapautusta,

- sokeille näön saamista,

- maan palautus alkuperäisille omistajilleen.

Jumalan armo riittää ihmisen kaikkinaisten epäonnistumisien ja pettymysten tuomien haittojen korjaamiseen ja uudenlaiseen elämään Jumalan armotaloudessa.

Lepopäivän vietto Uuden Liiton seurakunnassa

Sapatin viettoon kehottavaa käskyä ei Uudessa Testamentissa enää ole. Sunnuntain pyhittämiseen velvoittaa käskyä ei myöskään ole. Sunnuntaina, "viikon ensimmäisenä päivänä", vietetystä kokoontumisesta on tosin yksi maininta, kts. Apt 20:7, mutta silloinkin on kysymys vain ylipitkäksi venyneestä sapatin vietosta, sillä "viikon ensimmäinen päivä" oli alkanut kesken Paavalin jäähyväisateriaa Trooassa.

Uuden Liiton järjestyksen suhdetta Vanhan Liiton seremoniajumalanpalvelukseen selostetaan Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa, (kts. Kol 2:16). Siinä ei paljoakaan anneta arvoa uskonnollisille seremonioille. Ne kirkolliset kulttimenot, jotka nykyisin mielletään kristilliseksi jumalanpalvelukseksi ovat muunnoksia babylonialaisten mysteriuskontojen rituaaleista; vain nimet ovat vaihtuneet.

Vaikka säännöksiä viikkolevon pitopäivästä ei annettaisikaan, itse lepo on silti tarpeen. Mutta tämä Vanhan Liiton käsky kehottaa enempää kuin pelkkään lepoon, se käskee pyhittämään sen, toisin sanoen erottamaan ajan Herralle. Meillä kullakin on oma työmme Jumalan palvelijoina, mutta tämä työ vie meidät keskelle maailmaa. Siksi sellaiset tilanteet, joissa voimme vetäytyä toimistamme yksin Herran seuraan, ovat erityisen tärkeitä. Markus kertoo eräästä tällaisesta tapauksesta: Niin hän (Jeesus) sanoi heille: "Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän" (Mark 6:31). Tunnettu kertomus Martasta ja Mariasta osoittaa, että Maria ymmärsi tämän. Tämän mallin mukaan rakentuvat kristikunnan yhteiset kokoontumiset. Aina kun kaksi tai kolme on kokoontunut Herran Jeesuksen nimeen, hän on myös itse mukana, kts. Matt 18:20.

Ehtoollisen vietto

Jumalan kansan elämässä tärkeä osa on yhteisellä aterialla, jossa Jeesuksen seuraajat yhdessä nauttivat leipää ja viiniä. Tällaista illallista sanotaan joskus ehtoolliseksi ja eukaristiaksi, joskus leivänmurtotilaisuudeksi. Raamattu käyttää nimiä "Herran ateria" (kyriakón deípnon) "pöytä" (trápeza), "Herran pöytä" (trápeza kiríu) ja leivän murtaminen (klásis tú ártu). Olennaista ei kuitenkaan ole nimi, vaan Herra, joka leivän ja viinin kautta ottaa tulee osaksi meidän ruumistamme ja yhdistää henkemme Jumalan hengen kanssa.

Leivän ja viinin nauttiminen on käänteinen prosessi sille tapahtumalle, joka toi kuoleman ihmiskunnalle. Niinkuin hyvän ja pahan tiedon hedelmät toivat kuoleman ihmiselle, tuovat ristin puun hedelmät ylösnousemuksen ja elämän Uudelle luomakunnalle.

Esikuvina näille tilaisuuksille on ensinnäkin se Pääsiäislammas, jota israelilaiset söivät Egyptistä lähtöä edeltävänä yönä. Dramaattinen lähtö Egyptistä on selostettu 2. Mooseksen kirjan luvuissa 1 - 15. Tämän exoduksen muistoksi israelilaisissa kodeissa kerran vuodessa syötiin pääsiäisateria, jossa tärkein osa oli pääsiäislammas. Ristiinnaulitsemisensa edellä Jeesus söi tämän juhla-aterian yhdessä oppilaittensa kanssa, kts. Lk. 22:14-22:

Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin, sillä minä sanon teille, etten minä enää sitä syö, ennenkuin täyttymys tapahtuu Jumalan Valtakunnassa.

Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä, ja jakakaa keskenänne. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan Valtakunta tulee."

Israelin vapautuminen Egyptin orjuudesta on eräs tärkeimmistä Jeesuksen ristinkuoleman vanhatestamentillisista esikuvista. Pääsiäisaterian jälkeen Jeesus asettaa Uuden Liiton pääsiäisen:

Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."

Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on Uusi Liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan..."

Uuden Liiton ehtoollista voidaan viettää joka päivä. Ohjeteksti ilmoittaa: "niin usein kuin te sen teette, tehkää se minun muistokseni". Vanhatestamentillisen esikuvan mukaan ehtoollinen nautitaan kotona. Uuden Liiton käytäntö on tässäkin asiassa joustava, eikä kotiehtoollinenkaan ole mikään ehdoton vaatimus, Apostolien teoissa todetaan vain ikäänkuin selviönä, että näin on asia, kts Apt 2:46-47:

Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä, ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa.

Jeesus on läsnä aina, kun kaksi tai kolme henkilöä on tullut yhteen Herran Jeesuksen nimissä, kts. Matt 18:20. Tärkeätä on huomata, että Jeesus ei määrää jokavuotisten, toistuvien muistojuhlien viettoa - ei joulua, ei pääsiäistä eikä mitään muuta vastaavaa rituaalia. Ja kun uskovat tulevat yhteen, on luonnollista myös syödä yhdessä. Ehtoollinen on kaikkein juhlallisin hetki tästä ateriasta, (kts. 1.Kor, luvut 10 ja 11).

Juutalaisille uskoville ei tarvinnut selitellä, että ehtoollista vietetään aterian yhteydessä kotona. Kreikkalaisille asia oli oudompi. Korintton seurakunnassa tulivat jo apostolisella ajalla käyttöön yhteiset ateriakokoukset, joissa Raamatun kertoman mukaan jotkut olivat juovuksissa ja toiset nälissään. Tuskastunut Paavali kysyykin korinttolaisilta: "Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne, (1.Kor 11:22)". Paavali joutui selittelemään ehtoollisen vieton periaatteita korinttolaisille kahden luvun pituisessa jaksossa.

Ehtoolliseen kuuluva leipä on Vanhasta Testamentista periytyvän tavan mukaan happamatonta. Happamattomuus on vanhatestamentillinen esikuva Uuden Liiton puhtaista vaikuttimista. Happamattoman leivän valmistusohjeita löytyy kolmannen Mooseksen kirjan toisesta luvusta. Samasta kirjasta löytyy myös ehtoollisen esikuvallinen malli, ilmestysmajan jumalanpalvelus.

Uuden Liiton aterian viettotapa on kodikas. Jeesus opetuslapsineen nauttivat pääsiäisateriaa pöydän ääressä penkeillään puolittain makuuasennossa ajan tavan mukaan (kr. anakeimai: nojata, levätä; kts esim. Mt 26:20, Mr 14:18, Joh 13:28), eli aivan kuin renesanssin taiteilijat Viimeisen ehtoollisen esittivät.

Tässä kannattaa kiinnittää huomiota myös Jumalallisen viisauden diplomaattiseen puoleen. Sitoessaan veljesyhteyden leipään ja Uuden Liiton viiniin, Jeesus estää teologisten oppiriitojen ja mielipide-erojen pääsyn uskovia eroittavaksi tekijäksi.

Isännän testi

Kesken ehtoollisaterian, ennen leivänmurtoa ja viiniä, Jeesus nousee yllättäen pöydästä ja pesee oppilaittensa jalat, kts. Joh 13:2-17. Oppilaat ovat vielä niin tämän maailman ajattelutavan pauloissa, että eivät ymmärrä, mitä on tekeillä. Pietari pukee ihmettelynsä sanoiksi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" Kun Jeesus ei selitä tekoaan, Pietari päättää itse: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani". Jalkojen pesu on kuitenkin välttämätöntä. Jeesus vastaa: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani".

Kun jalat on lopulta pesty, selittää Jeesus asian. Kyse on siitä, että vanhin osoittaa nöyryytensä opetettaviensa edessä, osoittaa, että hän palvelee, hänen selkänsä kestää taivutusta ymmärtämättömän ihmisen edessä. Kun oppilaat ovat ymmärtäneet jalkojenpesun merkityksen, heidät määrätään tekemään samoin, kts. jakeet 14-15. Johtajat testataan joka kerta ennen ehtoollista.

Jalkojen pesu oli aivan tavallinen juutalainen käytäntö. Kun tervetullut vieras tuli taloon, talon isäntä otti vieraansa vastaan kunnioittaen. Isäntä huolehti tulijan tarpeista, ja pesi ensimmäiseksi tämän matkasta väsyneet, likaiset jalat. Ehtoollisaterialla Jeesus oli isäntänä, eikä hän voinut jättää tekemättä sitä, mitä kunniallisissa kutsuissa oli aivan välttämätöntä. Orjatyötä hän ei käyttänyt.

Jalkojenpesu jäi pois seurakuntaelämästä sitä mukaa, kun seurakuntien johtoon pääsi selkävammaisia nousukkaita, joille palvelijan eleet olivat vieraita. Viidennellätoista vuosisadalla jalkojenpesu tuli takaisin seurakuntaelämään, kun löytyi miehiä, jotka pystyivät siihen.

Kutsuvieraan testi

Liiton ateria, ehtoollinen nautitaan vain Liitosta osallisten kesken. Ateriayhteyttä ei edes ajatella sellaisten kanssa, joista ei varmuudella tiedetä, että he tunnustavat Jeesuksen absoluuttisen vallan. Rippikoulun päästötodistus ei tunnustukseksi riitä. Hyvä on myös pyrkiä varmistautumaan siitä, että pöytäkaveri on käynyt kasteella, jollei hän ole uskovien vanhempien lapsi.

Liiton aterialle osallistuvilta edellytetään myös, että kenelläkään ei ole mitään kannetta muita aterialle osallistujia vastaan. Jos riita-asioita on, ne on selvitettävä, ennen kuin kyseiset henkilöt voivat toistensa kanssa aterioida.

Liiton aterian nauttiminen sellaisen henkilön kanssa, jonka tunnetaan elävän katumattomana synneissään, on sopimatonta. Jos muut läsnäolijat näyttävät suostuvan aterioimaan röyhkeän kanssa, on sinun kieltäydyttävä koko pöydästä aina siihen saakka, kunnes röyhkeä on poistunut.

Jos osallistut yhteiselle aterialle vakavaa syntiä harjoittavan uskovan kanssa, tulet osalliseksi tämän synneistä. Ettei näin kävisi, valitse seurasi. Päinvastainen vaaran paikka piilee siinä, että et suostu ehtoolliselle Jumalan hyväksymän henkilön kanssa. Silloin olet vaarassa ajautua lahkolaisuuteen. Asia ei ole kuitenkaan ole niin monimutkainen, kuin miltä se näyttää. Jos te vaellatte Jumalan lapsina tämän sukukunnan keskuudessa, tunnette kyllä toisenne tarpeeksi hyvin. Kysymyshän on vain äärimmäisyyksien - synnin ja eriseuraisuuden - välttämisestä. Testi on kuitenkin tarpeen, etteivät julkijumalattomat tai johtajiksi pyrkivät hurskastelijat pääsisi raatelemaan laumaa.

Kymmenykset

Vanhan Liiton kansan tuli panna sivuun osa tuloistaan kolme kertaa vuodessa suoritettavaa Jerusalemin matkaa varten. Säästöön pantua luonnontuotetta tai rahaa sanottiin kymmenyksiksi. Uudessa Liitossa kymmenyksiä ei kerätä, mutta seurakunta noudattaa samaa periaatetta yhteisten aterioiden kustantamisessa. Aterialle tulijat tuovat mahdollisuuksiensa mukaan ruokaa ja juomaa yhteiseen käyttöön. Mahdollinen ylijäämä jaetaan ulos.

Seremoniajumalanpalvelus

Lepopäivän pyhityksen tarkoitus ei ole jumalanpalvelus. Jeesus toteaa, että lepopäivä on ihmistä varten. Työnsä tehneenä hän ansaitsee leponsa. Kyse on siitä, mikä on lepo.

Heti, kun ihminen (hebr.: "Adam") tajusi syyllisyytensä, hän alkoi etsiä lunastusta. Aatamilla oli omatunto. Adam häpesi itseään, ja teki itselleen ruohoista lannevaatteen. Jumala ei hyväksynyt Aatamin tekemää ruohoasua, vaan teurasti eläimen ja teki sen nahasta lannevaatteen. Puhdas uhrieläin sai kuolla saastutetun ihmisen puolesta.

Aatamin pojat Kain ja Aabel ratkaisivat uhriajatuksen kumpikin omalla tavallaan. Aapeli toi uhriksi karitsan, mutta Kain viljatuotteita. Jumala ei taaskaan hyväksynyt veretöntä uhria, ja suuttunut ja kateellinen Kain tappoi Aabelin. Vielä nytkään Jumala ei hyväksy sellaista jumalanpalvelusta, jota hän ei ole itse asettanut.

Jeesus puolestaan ei säätänyt minkäänlaista jumalanpalvelusseremoniaa. Kun hän, Jumalan poika, kärsi ristillä meidän syntiemme puolesta, se riitti heti kerralla. Oman kärsimisensä muiston Jeesus sääti, mutta sekin oli hyvin yksinkertainen - leipä ja viini aterian yhteydessä, tuskin muuta kuin maljapuhe. Kainin jälkeläisille se oli vähän. Kahden vuosituhannen kestäessä on Kainin suku kehittänyt rikkaan ja omaperäisen jumalanpalvelusseremoniat, veli Aabelin surmaamista unohtamatta. Tämänlaisesta "jumalanpalveluksesta" Paavali kirjoittaa kolossalaisille:

Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopeilla (kr. "filosofialla") ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin, eikä Kristukseen. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti. Ja te olette täytetty hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää. Ja hänessä ...

Ja hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta, ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi, ja hän sai heidän kauttaan voiton riemun ...

Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä ja juomisesta, älköön minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisuuden varjo, mutta ruumis on Kristuksen.

Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama, ...

Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallisitte määrätä itsellenne säädöksiä: "Älä tartu, älä maista, älä koske!" - Sehän on tarkoitettu katoamaan ...

Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä: mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa Paavali joutui terävin sanoin torjumaan itsevalituksi jumalanpalvelukseksi ja ihmisten perinnäissäännöiksi nimittämiään kultteja, elämäntapaa ja kreikkalaista filosofiaa. Paavalin varoituksista huolimatta kristilliset kirkot ja useimmat sen lahkot ovat päätyneet seremoniajumalanpalveluksien pitoon kerran viikossa, yleensä sunnuntaina. Seremoniajumalanpalveluksen sisältö on lainattu osaksi Vanhasta Testamentista, osaksi lainattu muista uskonnoista ja osaksi keksitty itse.

Suomenkielen sana sunnuntai on pakanallista perua, ja tarkoittaa auringonjumalan päivää. Siitä, pidetäänkö viikkolepo sapattina vai seuraavana päivänä, käytiin roomalaisten ja kreikkalaisten kirkkomonarkkien välillä aikoinaan katkera kiista. Kirkossa Rooman kanta voitti itäisen käytännön, mutta vieläkin on molemmilla käsityksillä kannattajansa. Kiista on kuitenkin turha, sillä Jeesuksen kansa on vapaa. "Missä Pyhä Henki on, siellä on vapaus".

Vanhan ja Uuden Liiton lepo

Vanhan Liiton aikaisissa kirjoituksissa iankaikkisesta elämästä puhuttiin vähän. Iankaikkinen elämä on kuitenkin selviö myös Vanhan Liiton pyhille, Mooses käy sillä jopa kauppaa Jumalan kanssa. Mielenkiintoinen keskustelu käytiin kohta sapattikäskyn antamisen jälkeen, kun Israel oli tehnyt kultaisen vasikan. kts. 2.Moos 32:31-34. Mooses tunnustaa synnin Jumalalle:

Voi, tämä kansa on tehnyt suuren synnin! He ovat tehneet itselleen jumalan kullasta. Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi! Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoitat. Mutta Herra vastasi Moosekselle: "Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani. Mene nyt ja johdata kansa siihen paikkaan, josta minä olen sinulle puhunut: katso, minun enkelini käy sinun edelläsi. Mutta kostoni päivänä minä kostan heille heidän rikoksensa.

Vaikka iankaikkisesta elämästä puhuttiin vähän, sitä enemmin kiivailtiin sapatinvietosta. Kuitenkin sapatti oli vain merkki iankaikkisesta elämästä. Merkin olisi kaiken järjen mukaan olla vähemmän tärkeä kuin itse asia, johon se viittasi. Vasta Jeesus toi asian esille selvästi ja yksiselitteisesti: Jumala on valmistanut levon valituilleen.

Viikkolepoa vietetään luomistyön kunniaksi joka viikko. Se on muistutus tulevasta levosta, johon pääsemme me, jotka tulimme uskoon, mikäli emme sorru samoihin synteihin, kuin israelilaiset matkallaan Egyptistä Luvattuun maahan, kts. Hebr 3:7-4:10.

Sentähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä Päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niin kuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa, jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta; sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: ’Aina he eksyvät sydämessään’; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni; ja niin minä vihassani vannoin: ’He eivät pääse minun lepooni’."

Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.

Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niin kuin teitte katkeroituksessa", ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä? Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan? Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä.

Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle. Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niin kuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat. Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niin kuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: ’He eivät pääse minun lepooni’," vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti. Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa"; ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni". Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ennen julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden, niinhän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niin kuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne." Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä. Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niin kuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.

Jumala ei ole hyljännyt Israelia. Sille koittaa seitsemäs päivä silloin kun Jumala lepää, Karitsa viettää häitään seurakunnan kanssa.

Vanhassa Liitossa lepopäivä oli joka seitsemäs päivä. Lepo voidaan laskea myös Kristuksen ylösnousemuksesta. Herra tekee kaksi päivää työtä, ja sitten tulevat karitsan häät. Kun Raamatussa puhutaan kolmannesta päivästä, on sanoilla oma kätketty merkityksensä. Kun Jeesukselle kerrottiin Herodeksen aikeista tappaa hänet, Jeesus totesi kylmän rauhallisesti:

Menkää ja sanokaa sille ketulle: "Katso, minä ajan ulos riivaajia ja parannan sairaita tänään ja huomenna, ja kolmantena päivänä minä pääsen määräni päähän". (Kts. Luuk 13:31-32).

Pietarin mukaan "yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä". (2.Piet 3:8, kts. myös Ps 90:4). Kolmas vuosituhat on Israelin aikaa, Seurakunta otetaan ylös. Kun Israel on tullut kärsimystiensä päähän, se sanoo itselleen:

Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää ja me saamme elää hänen edessänsä. (Hoos 6:1-2).

"Kolmas päivä" on Raamatun merkkikieltä Karitsan häistä:

Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanaassa ja Jeesuksen äiti oli siellä. Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin …

Joh. 2:1-2

Jeesus kuoli. Kolmantena päivänä hän nousi haudasta. Pian kaksi tuhatta vuotta Herra on tehnyt töitä yhdessä veljien kanssa. Kolmas päivä sarastaa jo.

Luvattu maa

Jumalan kansan odotukset kohdistuvat Luvattuun maahan, "tulevaiseen kaupunkiin, jossa vanhurskaus asuu". Vaikka Aabrahamin pojanpojan Jaakobin jälkeläiset saivatkin haltuunsa palan maata Välimeren itärannalta, ja Jaakob itse nimen Israel, ei tämä maa ollut Aabrahamin Jumalalta saaman lupauksen täyttymys, vaan esikuva siitä.

Israel joutui jatkuvasti taistelemaan maan asukkaita vastaan, eikä vieläkään Israelin maa Siinailta Eufratiin ole täysin Jaakobin poikien hallinnassa. Israelin maa pysyi Jaakobin poikien vallassa vain, jos Jumala oli heihin tyytyväinen. Ja tavallisesti Jumala ei ollut tyytyväinen, vaan moitti heitä moniaista synneistä, tottelemattomuudesta hänen kuninkaallista tahtoaan vastaan. Mutta Jumala oli toki kärsivällinen. Hän opetti kansalleen logiikkaa, jonka mukaan ihminen ei voi saavuttaa rauhaa, ellei hän itse elä ristiriidatonta elämää Jumalan pyhyydessä. Vanhan Liiton aikana tätä tilaa ei saavutettu, mutta opetuksena ja esikuvana Vanhan Liiton historia on erinomainen. Ja tämä historia jatkuu. Israel tulee käymään koko prosessin läpi, jonka jälkeen vanhurskaat perivät maan.

Kun Jumala kutsuu ihmisen, hän kutsuu hänet takaisin yhteyteensä. Aabraham uskoi Jumalaan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi - Aabraham ohitti koko oikeusprosessin. Maa on luvattu Aabrahamin jälkenäisille uskon mukaan; nyt näitä uskovia on lähes kaikista maailman kansoista lunastettu joukko, eikä tämä joukko ole Israelin lain alainen. Aabrahamin uskoville jälkeläisille tämä maa on taistelukenttä, jossa me opimme hillitsemään itsemme ja tekemään työtä Jumalan ohjauksessa. Mutta kun tämä synnistä johtuva episodi on ohi, itsensä hallitsemaan oppinut ihminen saa palata tehtäväänsä, jonka Adam, ihminen, sai ennen lankeemustaan Jumalan puutarhassa. Tässä tehtävässään hän tulee toimimaan hallitsijana, Jumalan huoneen taloudenhoitajan asemessa. Esikuvissa tämä tehtävä annettiin Joosefille, joka nostettiin Egyptin hallitsijaksi. Esikuvan täyttymyksessä tehtävä annetaan niille Jumalan palvelijoille eli työmiehille, jotka ovat hoitaneet leiviskänsä oikein. Joku tulee hallitsemaan "kymmentä kaupunkia", jotkut enemmän tai vähemmän, aina saavutustensa mukaan.

Israel sai "luvattuun maahan" ikuiset hallintaoikeudet. Aabrahamin jälkeläiset uskon mukaan saavat ikuisen elämän, "levon Herrassa", ristiriidattoman olotilan, joita ei synti, rangaistus ja krapula synkistä.

DEKALOGIN VIIDES KÄSKY: YHTEISKUNTAJÄRJESTYS

Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. (2.Moos 20:12).

Kunnioittaminen tarkoittaa sosiaalista vastuunkantamista, erotuksena pyhittämisestä, jota edellinen käsky käsitteli. Kun juutalaiskotiin tulee vieraita, vaimo kysyy mieheltään: "Miten kunnioittaisin heitä", ts. mitä tarjoilisin heille syötäväksi ja juotavaksi? Kunnioittamisen muodot riippuvat perheenjäsenten iästä. Lapsen kunnioitus on vanhempien puheen ja työn huomioonottamista omia päätöksiä tehtäessä, mutta vanhempana, lapsen aikuistuessa ja vanhempien vanhetessa, kunnioituksen sisältö muuttuu aikuisen ihmisen sosiaalis-taloudelliseksi vastuuksi vanhemmistaan.

Patriarkaalinen järjestys

Vanhan Liiton perusyksikkö oli perhe. Perhe oli sosiaaliturvan tärkein muoto. Vanhemmat kasvattivat lapsensa. Vanhukset, joilla oli lapsia, saivat elantonsa lapsiltaan. Siksi laki, toora, sisältää useita yksityiskohtaisia määräyksiä, jotka tukevat perheen mahdollisuuksia sille kuuluvien tehtävien hoidossa.

Vanhempien kunnioitukseen perustui koko Israelin yhteiskuntajärjestelmä. Aabrahamille syntyi Iisak ja Iisakille syntyi Jaakob. Jaakobille, joka Jumalalta sai nimen Israel, syntyi kaksitoista poikaa. Mooseksen aikoina näitä sukukuntapäämiehiä oli jo useita kymmeniä. Israelin yhteiskuntajärjestystä sanotaan patriarkaaliseksi järjestelmäksi. Suvun vanhimmat elossa olevat miehet olivat johtajia. Valtasuhteet määräytyivät iän ja sukulaisuuden perusteella. Pyrkyreillä ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä niiden johtoon, jotka pitivät Jumalan käskyn.

Kutsuessaan Aabrahamin Jumala tahtoi perustaa vaihtoehtoisen yhteiskunnan turmeltuneen ihmiskunnan keskuuteen. Kansa polveutui Aabrahamista ja sitä nimitettiin Aabrahamin pojanpojan, Jaakobin, Jumalalta saaman Israel-nimen mukaan. Hallitsija oli Jumala. Hallitusmuoto oli patriarkaalinen. Hallitsijan ja kansan välillä oli liitto, joka perustui Aabrahamin Jumalalta saamille lupauksille. Lupaukset eivät vaatineet mitään, sillä Aabrahamilla oli usko. Uskon kautta Aabraham teki oikein ilman käskyjäkin. Häntä ei tarvinnut käskeä tekemään sitä, mikä on hyvä. Aabrahamin kaltaisille ihmisille Siinain vuorella annettu käsky on vain ohje siitä, mikä on hyvä.

Vanhempien tehtäväkenttä oli laaja. Sen huomaa muun muassa siitä, että Israelilta puuttui useita nyky-yhteiskunnan laitoksia. Vanhemmat hoitivat oikeustointa ja poliisivoimia ei ollut ollenkaan, ei myöskään vankeustuomioita. Vanhempien sanaa oli toteltava, mutta samalla vanhemmat pääsivät ajamaan omiensa etuja Jumalan säätämissä puitteissa täysin laillisesti.

Jatkuvuus