Pelastussanoma

 



 
 
16.6.2016
 

Turku ja Jerusalem yhdenmukaisia monella tavalla

Paljon on puhuttu Suomen asemasta Jumalan eräänlaisena lopunajan Israelina, josta on osoituksena mm. Suomen ja Israelin lippujen yhteenliittämisen symboliikka.

Turku on Suomen vanha pää- hallintokaupunki ja Helsinki uusi, Jerusalem on Israelin entinen pää- hallintokaupunki ja tel Aviv uusi.

Israelissa on seitsemän kukkulaa ja Turussa on seitsemän kukkulaa.

Erona on se että Israelin temppeliä ei ole, vaan se otettu heiltä pois ja se on siirtynyt pakanakansoille Turun Tuomiokirkkoon joka sekin on tänä päivänä jo niin pahassa saastaisuuden vallassa ettei sitä enää voi Jumalan temppeliksi kustua. Siksi on uusi Jerusalem.

Muistatteko sen aikainen pääministerimme Rafael Paasion joka kävi valtiovierailulla kun kuudenpäivän sota syttyi 1967 ja silloin sekä Suomen että Israelin liput nousivat salkoihin Jerusalemissa ja olivat siellä rinnakkain koko tuon sodan ajan.
Rafael Paasio lähti Jerusalemiin silloin Turusta koska Paasio oli yllättävästi hänkin vieläpä turkulainen.

Fingerpori 16.06.2016 ei siis vitsillään Uusi Turku yllättävästi kauas heitä:

Tässä vitsissä toki halutaan moottoritien rampin Turku exit kyltillä ilmaista kaupungin sijaintia ilmansuunnassa yläviistoon, kuten moottoriteiden ulosmenoramppien kyltit sen suuntaa ja juuri siksi nämä ovat Jumalan aikaansaamia ilmoituksia, joita voimme aina poimia iloksemme. Ei Pertti Jarlalla ole hajuakaan siitä mikä symboliikka tähän liittyi. Uusi Jerusalem on laskeutumassa alas maan päälle kun Jeesus tulee.

 

Takaisin etusivulle

 
 
14.6.2016
 

Uusi Osama bin Laden

Uusi Osama bin LadenTässä miehessä täyttyi juuri nyt lähes 1:1 samat merkit kuin Osama bin Ladenissa, joka on ainakin minun mielestäni ollut vahvin ennakkosuosikki pedoksi Pyhälle paikalle. Nyt tässä häntä ei enää tarvitse edes kaivaa haudan takaa esille, mutta yksi mikä tältä puuttuu, on päässä oleva kuolettava haava. Se on pedon merkittävin merkki ja se on Osamalla edelleen ja tällä se sitten jää nähtäväksi. Mutta nämä olemassa olevat merkit ja esitutkinta on kyllä jo melko mittava pedoksi ehdolle…. tai miksi tämä kiiltokuvamaailma sitä nyt haluaa ”mediaseksikkäästi” kutsua, antikristus. En vaan tiedä koska tämä maailma tajuaa lukea Raamatusta, mitä tuo suussa sulava sana antikristus merkitsee. Se Raamatun antikristus, eli antikristuksen henki ei kuitenkaan ole sama henkilö, jota Paavali kutsuu laittomuuden ihmiseksi, jossa toki on mm. antikristuksen henki vaikuttamassa. Ilmestyskirjan lopussahan sanotaan että ”peto ja väärä profeetta” eikä antikristus ja väärä profeetta.

Antikristuksestahan nimenomaan Johannes puhui ja sama henkilö kirjoitti ilmestyskirjan, joten ei hän sekoile näiden termien kanssa tuossa asiassa. Antikristuksen henki on Kristus vastainen henki, saatanan henki ja peto on laittomuuden IHMINEN.

Antikristus ei tule lihaksi, vaan on edelleen henkiolento, joita on paljon. Tämä toki tulee näyttäytymään selkeästi laittomuuden ihmisessä, jota sitten ilmestyskirjassa pedoksi myös kutsutaan. Hänessä vaikuttaa myös antikristillisyyden henki, joka vastustaa Jeesusta, kuten toisaalta tietenkin kaikki saatanan valtojen henget.

Mutta tässä miehessä saattaa olla vielä ilmestyessään nuo kaikki merkit. Olkaa tarkkana!

 

Takaisin etusivulle

 
 
3.6.2016
 

Nyt tulee kovaa uutista – (oikeana Jeesksen Taivaasen astumisen päivänä) kuten olettaa sopii

Ulkomailla puhuvat tästä rauhankokouksesta paljon, muttei meillä Suomessa. Näyttää kuitenkin hyvältä ja ehkä jotain tuodaan julki. Esimerkiksi odottaisin sellaista uutista että pidetään siirtymäaika ja rauhansopimus allekirjoitettaisiin 29.1.2017 jos kaikki menee siihen saakka hyvin. Tämä menettely voisi täyttää tämän tosiasian että puolessa välissä rauhaa, se rikotaan ja siitä on oleva 1290 päivää Jeesuksen näkyvään paluuseen. Matteus 24:15-20 mukaan kun Tisha be Av kuun 9. päivä joka täytyy olla jokin muu kuin sapatti, on tuolloin keskiviikko vuonna 2020. Silloin rauha rikotaan ja hävityksen kauhistus julistaa itsensä jumaluuteen saakka.

Linkki rauhankokouksesta

 

 

Takaisin etusivulle

 
 
13.5.2016
 

Ivalon lumitilanne nyt – vertaus uneen keäväällä 2014

(lue ensin 14.4. kirjoitettu juttu)

Profetia kuului että olimme matkalla Kilpisjärveltä Ivaloon, joten vasemmalla kuvassa on reitti jota kuljimme autolla. Käsittääkseni jonkinverran Muonion yläpuolelta Hettan kautta Inariin ja sieltä Ivaloon. Mutta unessa ei ollut teitä varsinaisesti samalla tavalla, joten piirros osoittaa hyvin nyt unen toteutumista.

Tuon kartan ja unen mukaan, vielä 33 cm ja Venäjän lippujen pitäisi saapua. Jos näin ei toteudu, niin tämä unihan ei ole sidoksissa vuosilukuun, joten sitten se tapahtuu varmaankin ensi vuonna. En vaan jaksaisi enää odottaa yhtään ainoaa talvea. Mittani alkaa olla niin loppu että jo yli vuoden on jo mennyt odotuspäivät yli äyräiden.

Tule Herra Jeesus!

 

Takaisin etusivulle

 
 
6.5.2016
 

Mikä on se profetoitu Suomen salainen sopimus?

Vanha profetia kuuluu että kolme ministeriä on tehnyt salaisen sopimuksen, josta nousee niin suuri haloo, että siitä alkaa mielenosoitukset ja päätyy poikkeustilaan. Se ei voi oikeastaan olla kuin äärimmäinen sopimus, jolla saadaan tällainen huopatossukansa niin äkäiseksi. Salainen NATO-sopimus!

Jos kaksi mies- ja yksi naisministeri on tehnyt selkämme takana jo nyt salaisen Natoon liittämissopimuksen, josta kielii nämä kaikki jenkkien sotaharjoitukset jne. yhtäkkiset Natotutkimukset. Tällainen sopimus kansan selän takana johtaisi kyllä äärimmäiseen reaktioon.

Luin juuri Uudesta Suomesta että ruotsalaiset ovat tehneet jopa yliopiston toimesta tutkivaa gallupia jo vuosikymmeniä Natokannatuksestaan ja nyt ensimmäistä kertaa kannatus on kääntynyt selvästi positiiviseksi, luvuin 31% vastustaa ja 38% kannattaa Natojäsenyyttä.

Tämä natojäsenyyshän on suomalaisille kuuma peruna, koska tätä kansaa on turha edes lobbaamalla saada kannattamaan Natoa. Siksipä näiden natomielistelijä poliitikkojen on tehtävä sopimus kansan selän takana ja naamioitava se sitten Natojoukkojen harjoitusten kautta kansalle pureskeltavaksi, aivan kuten kaikki muutkin keinot, joilla hallituksemme on kansaansa aina riistänyt. Hyvänä esimerkkinä ikuisesti väliaikainen autovero.

Olisko niin että meille kohta paljastuu että Suomi ei olekaan sitoutumaton enää, vaan siirtymässä Natoon salaisella ministeritason sopimuksella?

Tässä liite, löytyi jopa omilta sivuiltani:

”Lisäksi tuli sanoma, joka koskee Suomen hallitusta.

Suomen hallituksessa paljastuu asioita, jotka aiheuttavat suuren hämmingin maassa. Kaksi miesministeriä ja yksi naisministeri ovat tehneet salaisen sopimuksen ja tuo sopimus aikaansaa maahan jopa mielenosoituksia ja levottomuutta. Maahan julistetaan poikkeustila. Myöhemmin torstaina tähän samaan asiaan saatiin lisää selvennystä. Nuo ministerit ovat saaneet ja tehneet päätöksen pimeyden aikaansaamana ja pimeyden henki on vaikuttanut asiaan.”

 

Takaisin etusivulle

 
 
11.4.2016
 

Voiko järjestö ISIS kadota, jotta se voisi sitten ”ilmestyä”?

Olen aina ollut loogisen ajattelun puolestapuhuja. Minulle ei kelpaa koskaan puolivillaiset selitykset, joita moni suoltaa Raamatun tulkinnassa ja vetoamalla sitten kun joutuu selittelemään, aina Jumalan viisauteen. Raamattu on ihmistä varten kirjoitettu, eikä Jumalaa varten, joten ihmisten siis ehdottomasti pitää Raamattuun kirjoitettu asia myös loogisesti ymmärtää.

Tästä lähtökuopasta minä haluan katsoa näitä kaikkia ennustettuja tapahtumia ja symbolisestikin kirjoitettuja profetioita. Nämä jakeet ja sanat eivät saa muodostaa mitään ylitsepääsemätöntä tiedettä, vaan ne on oltava avattavissa ainakin rukouksessa.
Eli jos Raamattu antaa selviä vihjeitä pedon ulkoisesta habituksesta ja ennen kaikkea siitä, mikä erottaa minkäkin elementin. Monikaan ei näe asioita siten että kun Raamatusta on koottuna erilaisa viittauksia jostain, niin se ei välttämättä olekaan sama kuin jossain joka on yleisetsi luultu sen tarkoittavan samaa asiaa. Eli ei välttämättä osata kohdistaa kuvauksia oikeisiin elementteihin.
Esimerkiksi henkilö, ryhmä tai tunnistettava joukko ja kansa, ovat kaikki erilaisia elemettejä. Sitten tulee vielä henkimaailma, enkelimaailma ja se ”the thing” maailma jota kutsutaan ufoilmiöksi. Nämä saattavat tuoda lisää mausteita tunnistaa mistä on milloinkin kyse.
Nyt on jo sen verran paljon eroteltavaa, että tämä meneekin hankalaksi, koska on Danielin pedot, ja ilmestyskirjan pedot, seitsenpäiset pedot ja sen selässä vielä se kuuluisa päihtynyt portto. Sitten on yksittäisiä asioita, kuten ainakin peto, lohikäärme ja väärä profeetta. Nämä yksittäiset asiat voi nähdä siitä että niille on kuvattu olevan selvästi lihallinen ruumis, koska ne heitettiin lopussa tuliseen järveen.

Asiaan siis jo!

Nyt kun puhutaan pedosta, jolla oli kymmenen sarvea ,joista kolme reväistiin se yhden edestä, niin kyse on melkoisella varmuudella Islamista, jolla on monia päitä ja sarvia, eli johtajia. Nämä sarvet voivat olla myös haaraorganisaatioita, kuten ISIS.
Elikkä siis, voisiko ISIS olla nyt se katoava peto? Mielestäni ei voi, koska se kadonnut täytyy olla kadonnut ihmislihassa… ilmestyäkseen.

Jos ISIS tuhotaan ja oletetaan että se saa miekanhaavan päähänsä, niin pään vielä ymmärtää, että se pää oli Syyriassa ja se tuhotaan mutta sitten sen täytyy ilmestyä ja koko maa seurasi ihmetellen pedon nousua. Tämän sanoman täytyy täyttyä loogisesti, eikä sillä tavoin puolivillaisesti sinnepäin. Ihmisten täytyy huomata että OHHOH, tuossahan kävi juuri niin kuin Ilmestyskirjassa se sanottiin.

Elikkä sanan täytyy toteutua, ollakseen Jumalan antama näkysanoma Johannekselle tai Danielille.

Osama bin Laden on edelleen mysteerimies ja täyttäisi täydellisesti jo päähän ammutun kuolinhaavankin osalta laukauksen muodossa, joka ammuttiin toukokuun 5. päivä vuonna 2011 Afganistanissa ja ruumis vain pudotettiin ilman todisteita valtamereen. Mies siis kadotettiin totaalisesti, eikä siitä kukaan osaa sanoa varmaa miten asia oikein on mennyt.

Elikkä jos Osama vaikka olisi tämä lihassa tuleva Islamistien suuri johtaja, joka korottaa itsensä Allahiksi saakka, niin kyllä se tekisi ISIS:llekin vielä tilaa nousta uudelleen ja pedon nousua varmasti seuraisi koko maailma.

Tähän tuskin saamme varmuutta, ennekuin nämä asiat alkavat tapahtua!

 

Takaisin etusivulle

 
 
10.4.2016
 

Viime kevään profetia Lapin lumen sulamisesta

Kopioin tähän viime vuodelta 14.4.2015 kirjoituksen

Lumitilannetta voi seurata tuolta: http://www.foreca.fi/Finland/Ivalo/map/lumensyvyys

Uni 10.4.2014

Olin juuri tullut Jäämereltä käsivarren kautta Norjasta jonkun tutun helsinkiläisporukan kanssa ja palasimme Suomen puolelle. Tulimme pikkubussilla tai sen tapaisella jonnekin sinne ylälappiin, koin että varmaan Ivalon seudulle. Saavuimme jollekin portille, johon meillä oli avaimet mutta portin eteen kasatun jäätyneen lumen takia me ei päästy etenemään portista läpi ja sitten tuli ilta. Minut määrättiin vartioimaan avaimet kädessä tuota porttia, pääsin siitä sisälle ja ulos, mutta lumi esti portista kulkemasta suuremmilla ajoneuvoilla, koska lumikasa oli jäässä, eikä mikään lapio pystynyt jäiseen lumeen. Oli pakko odottaa. Muu porukka lähti jonnekin kaupunkiin nukkumaan yöksi ja minä jäin vartioon. Tunsin kuitenkin olevani paljon vartijana unessa, vaikka kyseessä oli vain portti ja jäätynyt lumikasa.

Aamu varhaisella lumi alkoi sulaa ja pehmetä, saatoin jollain lapion tapaisella auttaa kasaa pienemmäksi lapioimalla sitä pois portin edestä reunoilta alkaen. Keskeltä lumi oli vielä ihan jäässä, eikä siihen pystynyt. Kevät lunta oli kuitenkin melkein rinnan korkeudelle.

Sitten paikalle tuli joku paikallinen vanha mies, joka ihmetteli kun olen edistänyt kevään tuloa lapiolla ja sitten hän alkoi auttaa minua. Aamu oli jo tullut ja lumi oli tosi pehmeää. Sitten katsoin isoa kasaa portin edessä ja kokosin kaikki voimani ja kaadoin reunoilta jo täysin sulaneen korkean lumikasan joka ikään kuin pirstaloitui märälle asfaltille ja suli hetkessä pois kokonaan. Sitten sain portin kokonaan auki ja ajoneuvot mahtuivat kulkemaan.

Kun lumi oli sula, niin oikeastaan saman tien kun sain portin auki, saapuivat ystäväni takaisin suuria venäjän lippuja heilutellen ja venäjänkielisiä tervehdyksiä ja iskulauseita toistellen.

Siihen uni päättyi.

Viime keväänä nähdyssä unessa mitä ilmeisimmin yö, jonka jäin vartioimaan merkitsi yhtä vuotta eli yhtä talvea. On useitakin syitä tähän, koska siinä unessa oli kylmä, pimeä ja pakkanen välillä, toisin kuin illalla kun tulimme paikalle. Talvet on aina Suomessa kylmiä ja pimeitä ja unessa sellaisen jakson minä vartioin tuota porttia.

Mutta kun aamu sarasti, saapui joku paikallinen ja alkoi auttaa lumen sulattamisessa lapioimalla sitä pois portin edestä. Portti sijaitsee siis tuossa oikealla kuvassa näkyvällä sinisellä alueella, Rajajooseppi tai paremminkin vielä Näätämön tullin portti, josta näin unta.

Kuvassa on Lapin lumitilanne.

Joku paikallinen tosiaan juuri nyt auttaa juuri profetian kaltaisella tavalla tuota sulamista, joka muodostaa kiilan, joka katkaiseen Suomineidon pään. Molemmilta porteilta kuvassa olevaa lunta on vähemmän kuin muualla Lapissa ja siis aivan kiilamaisesti Ivaloin keskustaan saakka.

Tuossa unessahan minä lopussa kaadoin yhdellä karhunpainiottella loppukasan. Saas nähdä mitä se tarkoittaa vielä tässä….

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
25.3.2016
 

Islam saatanan uskonto

Kun nämä terroriteot tapahtuvat, niin koko muu islamistinen maailma sanoutuu julkisuudessa irti näistä tapahtumista ja tuomitsevat maltillisesti ne. Tarkoitan maltillisuudella sitä, etteivät he syytä muslimiveljeä teoista, vaan sanoutuvat vain irti tästä. Tässä on siis iso sydämen asian ero.
Uskallan väittää ihan vanhalla Jeesuksen opeilla, hedelmistä te tunnette… että nämä kaikki islamistit tuntevat sydämessään hyvänolon tunnetta kun nämä terroriteot tapahtuvat ja hihittävät itsekseen asialla.

Istuin silloin aikoinaan eräässä pitseriassa pian WTC torni-iskun jälkeen ja huomasin kun takahuoneessa kaksi ”random” Lähi-idän kaveria katseli tv:stä Al Jazeera kanavaa, jossa käsiteltiin ko. 9.11.2001 terroritekoa. Huomasin heidän eleistään, puheenparresta ja hyväntuulisuudestaan että he nautiskelivat tapahtumalla. Islamilainen on siis aina saman hengen johtama, eikä tee eroa muslimin ja toisen muslimin välillä näissä peruskysymyksissä. Koraani käskee tappaa kaikki vääräuskoiset, elleivät nämä käänny Islamiin. Tämä on rasistisin ja häikäilemättömin uskonto minkä tiedän.

Nyt kun meillä on käsillä nämä terroriteot, joista länsimainen muka maltillinen Islam on irtisanoutunut, niin heidän tekonsa ja yrityksensä näyttää todellista uskonnollista luonnettaan ei anna mitään merkkejä siitä että väittämänsä irtisanoutuminen pitäisi mitenkään paikkansa.
Jos he olisivat esimerkiksi huolissaan omasta hyvinvoinnistaan, niin he olisivat jo vaikuttaneet kaikkialla maailmassa näihin väkivaltaisiin Islamin haaroihin. He olisivat lähettäneet omia lähetyssaarnaajiaan tuonne kriisialueille kertomaan väkivallan mahdottomuudesta ja he olisivat yrittäneet kaikin keinoin saada pelastettua lapsisotilaita ja itsemurhapommittajiksi itsensä ympäripuhuttuja omalla Islaminjohtoisella tavallaan. Vaan ei… nämä eivät ole tehneet asialle mitään, eivät edes lentolehtisiä pudota ISIS:n alueelle, jossa he horjuttaisivat mm. marttyyriksi aikovien käsitystä kuoleman jälkeisestä valheesta, joka heille on syötetty itsemurhaiskun seurauksena.

Länsimäinen maltillinen Islam saisi paljon aikaan pelkästään tahtomalla sitä. Mutta kun heillä on sama herra, mikä on itsemurhapommittajilla ja ISIS:n kätyreillä, niin lopputuloshan näkyy kammottavan mätinä, piikikkäinä ja kitkerinä hedelminä.

 

Takaisin etusivulle

 
 
25.3.2016
 

Israelin rauha?

Tässä tulee väkisinkin nyt sellainen tunne, että onko meillä käsillä kaksi rauhaa? Ensinnäkin kun sanotaan että he huutavat että on rauha, eikä mitään hätää, niin heidät yhtäkkiä kohtaakin turmio. Ketkä sanovat ja mistä sanovat?

Herää siis kysymys onko pakanakansoilla oma rauhansa, joka tulee hädän tehtken kynnyksellä, elikkä kesäkuun puolivälissä? Syyrian rauhana, koska sekin on ”Israelin vuoria” ja ennenkaikkea levanttialuetta, eli luvattua maata.

Eli jos Israelin ja Arabimaitten rauha tulee 29.1.2017 ja rikkoutuu sitten Tisha be Av 9 vuonna 2020, niin tämä rauha taas ei ole sidottuna mihinkään, vaan nuo Paavalin sanat.

1. Tess. 5:3 Kun he sanovat: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.

Tulee tempaus ja hädän hetki…

Lisäys: siis tosiaan, ei voi sanoa rauha rauha ja sitten, jos se ”sitte” tulee etukäteen. En tiedä osasinko ilmaista asian mutta selitän uudelleen:

Eli heidän pitää kovaan ääneen nyt alkaa metelöidä Lähi-idässä rauhasta, pitää valtavia palkitsemistilaisuuksia ja juhlallisuuksia siellä, jossa kättelevät vihamiehet toisiaan…. SITTEN alkaa sen hetki josta Paavai puhuu. Tempaus.

 

Takaisin etusivulle

 
 
 
 
 

Arkisto

 
| 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 |