Pelastussanoma

 



 
 
30.7.2012
 

Kolmas sarvi poistuu pedon edestä ja silloin peto tulee esiin

Kyse ei enää ole josko, vaan milloin presidentti Bashar al-Assadin hallinto kaatuu.
Näin kommentoi Syyrian tilannetta Yhdysvaltojen puolustusministeri Leon Panetta,
joka aloitti viisipäiväisen vierailunsa Lähi-itään…

…kirjoitti ylinnä olevaa otsikkoa lukuunnottamatta Uusi Suomi tänään.

 

Takaisin etusivulle

 
 
2.7.2012
 

Merkittävä uninäky Pihon sivuilta – näemme miten ja minne miehitys kohdistuu

Miehitetty suomiRene Wallin uni 26.6.2012

Näin 26.6.2012 erikoisen unen. Unessa olin koneeni ääressä tässä kirjoituspöytäni ääressä katsomassa netistä teidän (Jouko Piho) sivujanne. Teidän sivuillanne oli ensimmäisenä kuvan kartta. Huudahdin kaverille vieressä että: ”Katso! Suomeen on hyökätty viime yönä!”

Kartalla näkyi joukkojen eteneminen ja valloittamat alueet kuin reaaliajassa ruskealla värillä täytettyinä. Olit laittanut kartan sivuillesi kaikkien nähtäväksi. Tietokoneeni kello oli tällöin 15:37 ja alla oli teksti: ”Hyökkäys alkanut kello 3. Venäläiset edenneet yhdeksässä tunnissa kaksi kolmasosaa Pohjois-Suomen halki.” Joukkojen päät olivat terävät ja suunta oli selkeästi kohti Ruotsin rajaa ja Lapin katkaisua.

Aamulla kun heräsin etsin netistä näkemääni sivua ja aloitin katsomalla, josko olisin nähnyt sen sinun sivuillasi. Uni oli siis niin todenmukainen. Sitten googlasin karttoja ja yllätyksekseni ja kauhukseni löysin juuri saman kartan kuin mitä unessa näytettiin. Olen lisännyt karttaan niin tarkasti kuin rukouksessa Herra on antanut minun nähdä joukkojen paikat. Kartassa oli myös näkyviä ruskeita laikkuja. Niiden tarkkaa määrää en muista, mutta niitä oli hieman enemmän kuvastaen pieniä kommandoyksikköjä. Nyt karttaan merkityt ja näkyvät ovat isompia laskuvarjosotilaiden pudotusjoukkoja.

 

Takaisin etusivulle

 
 
21.6.2012
 

Uuno Presidenttinä

Uuno Presidenttinä päätti jakaa Suomen ”jostain tosta Konnenveden kohdalta kahtia” tasan kaksikymmentä vuotta sitten elokuvassaan, Uuno Turhapuro Tasavallan Presidentti, elokuvassa.

Saattaa herättää ajatuksia… ???

 

 

Takaisin etusivulle

 
 
18.5.2012
 

On sääli jos en ilmoita tätä sisaren viestiä… tämä taitaa olla tärkeä

Suomen itäisen rajan rajapyykki III/236 karhun kynsissä jo kolme kertaa

”1990-luvun puolivälissä karhu taittoi Suomen rajamerkin nurin lähellä Niemijärveä Ilajalla, Ylä-Mononen kertoo. Lähellä oli tuolloin RKTL:n haaska, jossa oli nähty karhu käpälässään näädän raudat. Syynä menettelyyn saattoi näin ollen olla ?kiukku?. Samoihin aikoihin 1990-luvun puolivälissä karhu oli purrut sälöjä irti rajamerkistä III/236. Vuonna 2008 karhu kaatoi suomalaisen merkin, jossa oli sama numero. Tänäkin syksynä karhu tuhosi jostain syystä merkin III/236”.

– tämä ei jätä minua rauhaan.

Katso karttaa, missä kohtaa Suomea rajamerkki III/236 on. Ilomantsissa, hyvien kulkuyhteyksien päässä sekä Suomen että Venäjän puolella. Jos joku haluaa tulla tuosta kohtaa idästä Suomeen, siitä on suora tie Joensuuhun ja Kuopioon. Suora tie ylöspäin molemmin puolin Pielistä Kajaania kohti. Mielenkiintoiseksi tämän tekee myös kaavailut lakkauttaa Pohjois-Karjalan Prikaati Kontiolahdesta. Suora tie jatkuu myös itärajaa pitkin alaspäin kohti Lappeenrantaa. Rajan itäpuolella on taas saloilla tilaa pitää joukkoja huomaamattomammin reservissä ja/tai siirrellä niitä sinne harjoituksen nimissä; toisin kuin Karjalan Kannaksella.

Jos tuo 236 sattuisi tarkoittamaan 23.6., se ajoittuu useimmiten Juhannukseksi. Mitä tekevät suomalaiset ja Suomi? Viettävät Juhannusta kuka missäkin ja missä kunnossa. Valtion johto ja eduskunta on aloittanut myös lomansa. Varuskunnissa on minimimiehitys eli kestää aikaa saada varusmiehet ja reserviläiset riveihin.
Taktisesti täydellinen ajankohta tehdä strateginen yllätyshyökkäys.

Karhun kaataman pylvään symboliikassa on varoitusta. Tuo rajapyykki III/236 on kaadettu kolmesti maahan. Miksi juuri tuo pylväs? Viestittääkö tämän pylvään kaataminen silmällä pidettävää paikkaa? Merkit on aikanaan tarkoitettu meille vauhdissa tulkittaviksi. Kiireessä ei ole aikaa selata sivukaupalla tietoa. Entä jos tämä yksinkertaisuudessaan pyytää vahvistamaan tuon alueen puolustusta?

Tämä pohdinta on vajavaista ja en todellakaan toivo/halua kyseisiä asioita tapahtuvaksi. Silti koen, että meillä on annettu varoitus ja meidän pitäisi pystyä se tulkitesemaan ”vauhdissa” eli Luojan antamalla maalaisjärjellä helposti.

”Mie”

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
9.2.2012
 

Kuntauudistuksesta ja varuskuntien lakkauttamisesta ja yhdistymisestä

Miehitetyt alueet ja puolustusJesaja 5:8-16 Voi niitä, jotka liittävät talon taloon, yhdistävät pellon peltoon, kunnes ei jää enää tilaa ja te yksin asutte maassa! Minun korviini kuului Herran Sebaotin sana: Totisesti, ne monet talot tulevat autioiksi, ne suuret ja kauniit asujattomiksi. Sillä kymmenen auranalaa viinitarhaa on antava yhden bat-mitan, ja hoomerin kylvö on antava eefan. Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina! Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe hänen kättensä töitä. Sentähden minun kansani siirretään maastansa äkkiarvaamatta, sen ylhäiset kärsivät nälkää, ja sen remuava joukko nääntyy janoon.

Sentähden tuonela levittää kitansa ammolleen, avaa suunsa suunnattomaksi; ja sinne menee sen loisto, sen remuava ja pauhaava joukko, kaikki sen ilonpitäjät. Silloin ihminen masentuu ja mies painuu maahan, maahan painuvat ylpeitten silmät; mutta Herra Sebaot on oleva korkea tuomiossa, pyhä Jumala on oleva pyhä vanhurskaudessa.

Näin sanoo Pyhä Raamatun Sana! TAAS ja tässäkin kohtaa ihmistä vastaan ja morsiamen ylösoton puolesta ja sen vapautuksen edestä tästä tulevasta kurimuksesta. Älkää siis pitäkö halpana näitä lukemattomia vihjailuista Raamatun lehdillä, mitä ylösotto/tempaus merkitsee. Vieläpä sanassa sanotaan, silloin ihminen masentuu ja mies painuu maahan. Jumala näyttää vanhurskautensa ja alkaa pelastamaan toden teolla ihmisiä, siis vasta ylösoton jälkeen.

 

Takaisin etusivulle

 
 
8.2.2012
 

Mikään ei pelasta Assadia Mubarakcin ja Gaddafin kohtalolta

– Bashar Assadin joukot surmasivat keskiviikon aikana jo 47 siviiliä Homsin kaupungin Ishaat lähiössä ja lähestyen Bab Amro aluetta maan keskiosassa. Tällä alueella armeijan tykistö ja panssarit ovat surmanneet ainakin 150 ihmistä. Assadin pahin pelko lienee, että ellei hän saa kapinaliikettä aisoihin ajoissa, mikään ei pelasta häntä Mubarakin ja Gaddafin kohtalolta.

http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256956

Daniel 7:24-26 Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta. Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.

 

Takaisin etusivulle

 
 
6.2.2012
 

Vaalien mielenkiintoinen yksityiskohta: Haavisto voitti Kolarissa

Sunnuntai 5.2.2012 klo 21.45

Pekka Haavisto oli yllättäen ykkönen Lapissa sijaitsevassa Kolarissa. Kokoomuksen Sauli Niinistö on ollut ykkönen lähes jokaisessa Suomen kaupungissa presidentinvaalien toisella kierroksella. Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta kuitenkin löytyy: vihreiden Pekka Haavisto voitti Kolarissa, joka sijaitsee Länsi-Lapissa Ruotsin rajalla. Haavisto sai Kolarin äänistä 55,2 prosenttia Niinistön jäädessä 44,8 prosenttiin.Tulos on poikkeuksellinen, sillä Lapissa Niinistö voitti muuten selvästi: hän sai Lapin äänistä kaikkiaan peräti 62,4 prosenttia. Lapin äänestysprosentti tosin jäi alhaiseksi: vain 62,1 prosenttiin.Ensimmäisellä kierroksella Paavo Väyrynen sai Kolarin äänistä 42 prosenttia. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki sai 16,2, Niinistö 15,9 ja Pekka Haavisto 13 prosenttia. IL


Pelkästään tämä juttu kertoo minne Venäjä pistää leirinsä… koska ei Jumala rankaise kuntaa/kaupunkia osattomasti. Näin minä uskon.

 

Takaisin etusivulle

 
 
2.2.2012
 

MUISTOJA TALVISODASTA, KUN OLI VIELÄ ROKAN ANTTEJA -vitsi-

Vuonna 1939 suuri joukko, kokonainen divisioona venäläisiä sotilaita oli siirtymässä raja-alueella ja olivat juuri ylittäneet erään kukkulan ja leiriytyneet alas tien varteen. Yhtäkkiä he kuulivat ylittämänsä kukkulan takaa suomen aksentilla murtaen, pilkkalaulun soinnulla venäjäksi: ”Yksi suomalainen sotilas olla parempi kuin kymmenen venäläinen sotilas”. Venäjän komentaja reagoi nopeasti ja määrää 10 hänen parasta miestään, eliittisotilasta menemään kukkulan yli, jossa aseellinen yhteenotto puhkeaa, jatkuen muutaman minuutin ja sitten laskeutuu hiljaisuus.

Iloisesti ilkkuva ”nän-nän-nän-nän, nää, nää” lapsellinen suomalaisääni jälleen huutaa: ”Yksi suomalainen olla parempi kuin … sata venäläistä eliittisotilasta”. Hyvänen aika, huudahtaa venäläinen komentaja ja lähettää 100 hänen toiseksi parasta sotilastaan kukkulan yli jota heti seurasi valtava aseellinen taistelu kukkulan takana. Noin 10 minuutin kuluttua taistelu jälleen vaimeni ja hiljeni, vain käki jäi kukkumaan kaukana.

Rauhallinen suomalainen ääni huhuilee jälleen kukkulan takaa venäläisille: ”Yksi suomalainen on parempi kuin tuhat venäläistä rivisotilasta”.

Venäläinen komentaja raivostui ja lähetti kaikki loput 1000 taistelijaa kukkulan toiselle puolelle. Kiväärit, konekiväärit, kranaatit, raketit, ne kaikki jylisi ja jytisi, sekä rätisi ja vieläpä tykkitulen nostattama savupatsas-sieni nousi mäen takaa, niin kauhea taistelu tuli, kunnes se vaimeni vaimenemistaan, enää kuului muutamia laukauksia ja…. sitten kaikki taas hiljeni haudan hiljaiseksi. Lopulta yksi lähes tulkoon seulaksi ammuttu venäläinen sotilas ryömii takaisin leirille kukkulan yli. Ryömien vatsallaan juuri ennen kuolemaansa hän varoittaa komentajaa: ”älä ihmeessä lähetä tuonne hornankattilaan enää ketään… sitten viimeisillä voimillaan hän sanoo kuolevan korahduksen kera… K..k..k..komentaja… se on ANSA, n..niitä on siellä kaksi.


Noh, mutta seuraavan kerran kun kohdataan, taitaa naru viedä pässiä… valitettavasti niin.

 

Takaisin etusivulle

 
 
 
 
 

Arkisto

 
| 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 |